Blogihaastattelussa Tukikohta-seurakunnan pastori Mikko Jokisaari: seurakunnan egalitaarinen linja vapauttaa naisia palvelemaan

Me olemme Naispastori-blogillamme pyrkineet esittämään raamatulliset ja teologiset perustelut sille, että naiset ja miehet voisivat toimia seurakunnassa tasavertaisissa rooleissa ja tehtävissä sukupuoleen katsomatta. Vaikka me kirjoittajat olemme helluntaikentän aktiivitoimijoita, meillä ei kuitenkaan ole ollut mitään selvää toimintasuunnitelmaa tai tavoitetta naisten seurakunnallisen toimijuuden vahvistamiseksi. Pikemminkin olemme halunneet tällä blogillamme herättää ihmisiä tutkimaan Raamattua ja ajattelemaan omaa kantaansa tähän ”naisasiaan”.

Vaikka emme halua runnoa naisten tasavertaista toimijuutta läpi väkisin mihinkään seurakuntaan, olen ainakin itse silti hiukan salaa toivonut sitä, että joku seurakunta Suomessa uskaltaisi alkaa pohtia kantaansa naisten toimijuuteen, tulisi egalitaariseen lopputulokseen ja vielä ennen kaikkea uskaltaisi lähteä toteuttamaan tasavertaista linjaa käytännön seurakuntaelämässä. Niinpä kiinnostukseni olikin suurta, kun kuulin tuoreimman helluntaiseurakuntien pastoreille ja vanhimmistoveljille suunnatun Paimen+-lehden uutisoineen kuopiolaisesta Tukikohta-seurakunnasta, jossa egalitaristisesta näkökannasta oli tehty seurakunnan virallinen linja.

Mikko Jokisaari vaimonsa Sirpan kanssa

Niinpä blogimme seuraavana vieraana onkin Tukikohta-seurakunnan pastori Mikko Jokisaari, joka haastattelussa kertoo lisää seurakuntansa linjauksesta.

1. Ennen kuin mennään varsinaiseen naisasiaan, niin kerro hiukan seurakunnastasi. Onko Tukikohta siis helluntaiseurakunta, kuinka suuri se on, milloin se on perustettu ja millainen sen suhde on Kuopion helluntaiseurakuntaan?

Kuopion Tukikohta-seurakunta on helluntaiseurakunta ja on järjestäytynyt Suomen helluntaikirkon jäsen seurakunnaksi.  Seurakuntaan kuuluu tällä hetkellä 84 jäsentä.  Syksyllä 2011 seurakuntaa perustettaessa jäseniä oli 26.

Meillä on hyvä suhde äitiseurakuntaamme eli Kuopion helluntaiseurakuntaan, joka tunnetaan nimellä Eelim. Teemme yhteistyötä monissa asioissa ja esimerkkinä tästä seurakuntien vanhimpina olemme sopineet, että pidämme yhteiskokoontumisen kaksi kertaa vuodessa.

2. Olette siis Paimen+-lehden uutisen mukaan tehneet seurakunnassanne linjauksen, jossa avaatte kaikki seurakunnan palvelutehtävät miesten lisäksi myös naisille? Miten päädyitte tällaiseen linjaukseen?

Prosessi alkoi jo ennen Tukikohta-seurakunnan perustamista vuonna 2009, jolloin Kuopion Eelim aloitti aluetyön Petosen asuinaueella.  Aloimme näissä Petosen jumalanpalveluksissa koko kevään opetussarjan paikallisseurakunnasta ja siitä, miten aluetyön pohjalle suunnitellussa uudessa Petosen seurakunnassamme linjaamme asioita. 2009 oli jo valittu alue vanhimmat, joiden johdolla tehtiin jo itsenäistä työtä ja laitettiin perustuksia uudelle syntyvälle seurakunnalle, joka sitten perustettiin 2011.Yksi opetussarjan aihealue oli nimeltään ”Kuumia perunoita” ja sen alle meni myös aihekokonaisuus naisten palvelutehtävästä seurakunnassa. Tuo aihe oli jäänyt hyvin nykyisten seurakuntalaisten mieleen kun palasimme asiaan syksyllä 2016. 

Helluntaikirkon tuottama aineisto, jossa oli neutraalisti esitetty molemmat päälinjaukset oli sysäys sille, että etenimme asiassa kohti julkilausumaa. Kävimme keskustelun vanhinten kesken ja sen tuloksena teimme seuraavat johtapäätökset omasta kannastamme:
1) Raamatullisuus. Raamatusta löytyy perusteet molemmille linjauksille.
2) Pelastusoppi. Tämä aihe ei ole pelastusoppiin vaikuttava kysymys.
3) Rehellisyys. Tahdoimme olla rehellisiä ja tunnustaa, että seurakunnissamme on ollut ja on edelleen naispaimenia, joita nimitetään esim. evankelistoiksi tai lähetyssaarnaajiksi.
4) Nykytilanne. Näimme, että seurakuntamme johtajuudessa ja paimenuudessa on jo naisia mm. solunjohtajina.
5) Jumalan kutsu tehtäviin. Päättelimme, että tämä asia pitää ratkaista niin että Jumalan tehtäviinsä kutsumat naiset niin kuin miehetkin voivat astua tehtäviinsä vanhimpien ja koko seurakunnan siunaamina ja heidän tukenaan on myös selkeä seurakunnan linjaus. 
6) Tulevaisuus ja menneisyys. Tämä ns. egalitaarinen kanta on tulevaisuuteen katsova ja menneisyyttä kunnioittava kanta. Uskomme, että tulevaisuudessa seurakuntiemme kasvussa ovat johtajuudessa vaikuttamassa myös naiset niin kuin helluntaiherätyksen alkuaikoinakin on ollut.
7) Julkilausuma. Julkilausuma oli tärkeä, koska se toi asiaan seurakuntamme keskelle vapauden ja varmuuden.  

Pidimme tästä ”kuumasta perunasta” eli siis naisten asemasta vielä kaksi opetussunnuntaita. Annoimme myös mahdollisuuden keskusteluun.

Lisäksi käymme jokaisen seurakuntaamme liittyvän kanssa noin tunnin kestävän seurakuntaan liittymiskeskustelun, jonka yhtenä osana kerromme tästä egalitaarisesta linjauksesta. Aloitimme linjauksesta kertomisen jo elokuusta 2016.

3. Joko teillä on vanhimmistossa naisia jäseninä?

Ei ole vielä. Olemme aloittaneet ns. johtajuuskoulun, jossa vanhimpina ja seurakuntamme jo nyt johtajuuttamme jakavina naisina ja miehinä kasvamme yhdessä johtajuudessa. Uskomme että tästä ryhmästä tulee myös uusia vanhimpia sukupuolesta riippumatta. Olemme nyt jo saaneet huomata, että Jumala on suosiollinen ja ryhmä on todella rohkaiseva ja vahvistava.

4. Onko linjaus aiheuttanut seurakunnassanne riitaa tai hajaannusta? Entä oletteko saaneet kriittistä palautetta muualta helluntaikentältä?

Uuden seurakunnan on suhteellisen helppo tehdä uusia linjauksia. Vanhat perinteet eivät paina – vielä.

Linjauksestamme olemme puhuneet seurakunnassa avoimesti ja tämä on vaikuttanut niin, että kaikki ovat mukana päätöksessä. Kukaan ei vastustanut. Seurakunnassamme on kuulunut asian tiimoilta tyytyväistä kiitollisuutta. Kriittistä palautetta ei ole tullut tästä asiasta vielä.

Mainittakoon, että seurakuntamme vanhimpina olemme huomanneet, että voimme kunnioittaa kumpaakin Raamatun käsitystä edustavia ihmisiä.

5. Mitä mielestäsi muuttuu sen myötä, että naiset saavat seurakunnassanne tasavertaisen toimijuuden? 

Päätös on tuonut selkeyttä ja epämääräiset arvailut seurakunnan linjasta ovat loppuneet. Päätös vapauttaa naiset palvelemaan seurakuntaa laajemmin ja antaa kaikille tilaa hengittää.  Päätös tuo myös toivoa naisille kasvaa ja löytää omia tehtäviä seurakunnan keskeltä. Toisaalta tämä haastaa myös miehiä: Olemmeko valmiita ottamaan naiset rinnallemme palvelemaan?  Tämä muuttaa myös tulevaisuudessa vanhinten kokoontumisten luonnetta. Tiedämme jo, että se haastaa oikealla tavalla, ja että muutos tuo rikkautta seurakunnan elämään ja palvelevaan johtajuuteemme.

6. Olisitko valmis oman kokemuksenne perusteella suosittelemaan Suomen muillekin helluntaiseurakunnille kaikkien palvelutehtävien avaamista myös naisille? Miksi arvelet, että moni seurakunta on haluton lähtemään tähän prosessiin?

Seurakuntamme yksi tärkeä arvo on uudistuminen. Uudistuminen on urautumisesta pois hyppäämistä. Seurakunnassa se on todella tärkeää! Moni seurakunta ja hengellinen organisaatio kuolee vääriin valintoihin ja jopa lihalliseen jääräpäisyyteen. Vastuussa tästä on seurakunnan johtajuus. Paavali kehottaa meitä uudistumaan ”mielen hengeltä”  tai ”mieleltä ja hengeltä” (Ef.4:23). Suosittelen jokaiselle seurakunnalle ja seurakuntalaiselle uudistumista niin kuin Paavalikin.

Tiedän, että monissa seurakunnissa uudistuminen on vaikeaa tässä asiassa, koska on urauduttu ja uudistuminen on muutenkin jäänyt vuosien tai jopa vuosikymmenten päähän. Tällaisessa seurakunnassa tämän yksittäisen uudistuksen läpi vieminen voi olla jopa tuhoisaa. Mutta jos seurakunnan johto alkaa uudistua ”mielen hengeltä”, niin tämäkin asia on jossain vaiheessa mahdollista muuttaa.

Haluttomuus prosessiin voi johtua monesta asiasta. Voi olla, että moni seurakunnan johdossa kokee asian mitättömäksi, eli asia ei tarvitse pohdintaa ”koska hengelliset isät ovat näin aikanaan ohjeistaneet” ja ”koska Raamattu sanoo näin”. Toinen syy on varmaankin muutosvastarinnan pelko seurakunnassa.  

Lopuksi haluan vielä lisätä, että oma kantani oli aluksi komplementaarinen 90-luvun alussa. Kantani perustui saamaani opetukseen ja Raamatun ymmärrykseen. Asiaa enemmän tutkittuani ja liian paljon vääryyttä nähneenä asenteeni muuttui. En voinut ymmärtää, että Jumalan kutsumat naiset joutuivat komplementaarisen käsitykseen perustuvan kiusaamisen kohteeksi.  Olen nähnyt mitätöintiä, halveksuntaa ja kaikenlaista kiusaamista ja siitä olen varma, että se ei ole millään muotoa Jumalan tahto. Muutuin mieleltäni ja aloin seistä mieluummin sen Raamatun käsityksen rinnalla, joka perustuu Jeesuksen persoonaan ja siihen vapauteen, jonka Raamattu tässä asiassa meille antaa.

Alta löytyy Tukikohta-seurakunnan vuonna 2016 laadittu egalitaristinen julkilausuma

• Kuopion Tukikohta-seurakuntana rakennamme seurakuntaa, jossa jokaisella Jeesukseen uskovalla seurakunnan jäsenellä on mahdollisuus kasvaa jokaiseen seurakunnalliseen tehtävään. Tämä tarkoittaa myös seurakunnan paimen tehtäviä sekä kaikkia seurakunnan johtotehtäviä. Vanhimman ja paimenen tehtävään rinnastettavia ovat mm. solun johtajan tai  lapsityön johtajan tehtävät. 

• Lähtökohtana henkilöiden valitsemiseen on, että Jeesus Kristus valitsee tahtonsa mukaan henkilöitä eri tehtäviin ja että seurakunnan vastuussa olevat paimenet havaitsevat ihmisen kutsumuksen, kasvun ja kypsyyden.

• Paimenet valitsevat sekä valtuuttavat ihmiset tehtäviin ja siunaavat heidät yhdessä seurakunnan kanssa. Seurakunnan paimenilla on vastuu kaikista johtotehtävissä toimivista henkilöistä ja he seisovat heidän rinnallaan sekä hyvinä että pahoina päivinä.
  
  
• Alustusten, aineiston sekä vanhimmiston oman raamatun tutkimisen ja rukouksen pohjalta olemme tehneet päätöksen, jonka mukaan kaikki seurakunnan tehtävät, mukaan lukien vanhimman, pastorin tai johtavan pastorin tehtävät ovat Kuopion Tukikohta-seurakunnassa avoinna sekä naisille että miehille. Tämä edustaa ns. egalitaarista kantaa.

______________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.

Matkaraportti ja tulevaisuudennäkymiä

Blogin elinkaaren piti tulla päätökseensä jo kauan sitten, mutta niin ei käynyt. Tässä kohdassa blogin historiaa on aika tehdä pieni katsaus menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Pieniä muutoksia on luvassa, joten siksi on vähintään kiva katsoa, mitä on tapahtunut. 

Mistä lähettiin liikkeelle?

Vuoden 2016 keväällä RV-lehdessä taisteltiin naisen asemasta seurakunnassa. Jälleen kerran. Tällä kertaa kuitenkin osa meistä provosoitui kirjoittamaan vastineen. Pääkirjoittajana oli Tuomas Havukainen, mutta koko meidän teologiryhmämme pyöritteli ajatusta ja laittoi puumerkkinsä alle. 

Tiedossa oli, että syksyllä helluntailiikkeen Syyspäivillä tultaisiin käymään keskustelua naisten asemasta herätysliikkeessä. Keskustelua on kuitenkin pitkälti vaivannut faktatietojen puute: moni pitää ainoana Raamattua kunnioittavana vaihtoehtona sitä, että naiset pidetään hiljaa tai ainakin poissa johtopaikoilta. Joillekin siis naisten ja miesten yhteisen johtajuuden tunnustaminen olisi suuri harppaus kohti sukupuolettomuutta, Raamatun repimistä ja homoparien vihkimistä helluntaiseurakunnissa. Vaikka liikkeestä löytyy myös kansaa, joka suhtautuu kysymykseen raamatuntulkinnan kysymyksenä, ei kysymyksenä raamattu-uskollisuudesta, keskustelu ei ole vielä tasapäistä.

Mitä tahdoimme sanoa? Että Uudessa testamentissa ei ole rajoitusta, että vain miehet saisivat toimia johtajina. Itse asiassa näimme, että Uusi testamentti itse korottaa myös naisia johtajuusasemaan. Oleellista ei ole ihmisen sukupuoli, vaan hänen Jumalalta saamansa lahjat ja kutsumus.

Totesimme, että on aika puhua asiasta.

Kirjasta blogiksi 

Alun perin meidän piti kirjoittaa kirja, jossa asiaa olisi käsitelty johdonmukaisemmin, mutta työstäessäni sisällysluetteloa Tuomaksen kanssa alkukesän hikisinä hetkinä meihin iski valaistuminen, että aiheesta ei kirjoiteta huonoakaan kirjaa kuukaudessa. Olisi siis parempi aloittaa blogi aiheesta.

Sovimme, että kirjoitamme blogia helluntaiherätyksen Syyspäiviin asti, ja jos intoa riittää, niin vuoden 2016 loppuun saakka. Vuodenvaihteen molemmin puolin aloimme tehdä katsausta tapahtuneesta. Paljon oli puhuttu asiasta, paljon asian vierestä ja paljon oli avattu Raamatun tekstejä, jotka liittyvät asiaan. 

Kiitos tässä vaiheessa kaikille, jotka ovat osallistuneet! Kiitos teille, jotka olette tsempanneet! Kiitos teille, jotka olette vetäneet meitä turpaan! Kiitos teille, jotka olette laittaneet meidät selkä seinää vasten ja vaatineet tarkennuksia!

Tulevaisuus on kirkas ja klusterinen

Nyt on ollut liipaisimella se, mitä tulevaisuudessa pitää tehdä. Muuttua, jatkaa vai lopettaa? Sanottavaa olisi vielä paljon, joten lopettaminen ei tunnu reilulta. Totesimme, että muuttuminen on tässä yhteydessä paras vaihtoehto.

Tulevaisuudessa blogin toimintaperiaate on vähän kuin aikakauslehdellä tai journalilla: uusi issue tulee aina ajoittain, jolloin julkaisemme jollakin teemalla useamman blogitekstin ryppään. Eli jokaisen hiljaisuuden katkaisee useampi teksti jostakin teemasta, ja liittyy suoremmin naisten asemaan seurakunnassa tai naisten toimintaan Raamatussa.

Ensimmäinen rypäs tekstejä tulee ulos toukokuussa. Siinä on ainakin pitkään odotettu käsittely kohdasta 1. Kor. 14:34–35, pieni vaihtoehtokatsaus Ensimmäisen Timoteuskirjeen taustoihin sekä pohdintaa helluntailiikkeen tulevaisuudesta asian tiimoilta. Sitä kohti! 

KOMMENTOI KESKUSTELUA FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Markus Mäenpää suorittaa teologian jatko-opintojaan Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta sekä nelivuotiaiden kaksospoikiensa tulivuorileikeistä.

Väitteestä ”en ole huomannut naisten sortamista”

Olen ajoittain kuullut, että helluntailiikkeessä ei ole näkynyt mitään naisten sortamista. Joskus joku (usein mies) kommentoi, että jos nainen haluaa tehdä seurakunnassa jotain, mihin Jumala on hänet kutsunut, niin kenelläkään ei ole siihen ollut nokan koputtamista: naiset pystyvät tekemään yhtä ja toista, ja kaiken maailman feministien tähden naisten on vielä helpompikin tehdä kaikkea kuin miesten. Joku tätä kuunteleva voi kuitenkin vaihtaa väriä johonkin valkoisen ja violetin välimaastoon ja kommentoida, että hän on kyllä nähnyt viikoittain varoittavia esimerkkejä asiasta. Toinen ihmettelee, miksi toinen voi olla noin sokea, kun toinen ihmettelee, mistä toinen edes puhuu.

Onko totta, että toiset eivät ole huomanneet asiaa, kun taas toiset eivät pääse asiaa pakoon? Miksi siis kaikki eivät pidä asiaa ongelmana? On olemassa kolme syytä: vaikeneminen, tuttuusturtumus ja seurakuntien erilaisuus.

Emme huomaa sitä, mihin olemme tottuneet

Olemme sokeita tuttuudelle. Työpaikalla aloittava henkilö voi huomauttaa jostakin hullunkurisesta käytännöstä, johon kaikki muut ovat tottuneet, vaikka se syö työtehoa ja vaikeuttaa ihmisten elämää. ”Ai niin miksi yleistulostin ei saisi olla useamman lukitun oven takana kellarissa? Edellinen pomo halusi sen sinne, ja kaikilla on kuitenkin avaimet, joten totu!”

Olemme tottuneita siihen, että monessa seurakunnassa pääasiassa miehet saarnaavat ja ehtoollista jakamassa on miehiä. Me saatamme naureskella entisille ajoille, jolloin miehen saarna oli ”saarna” ja naisen saarna oli ”todistus”, mutta monesti meillä on vielä jäänteitä ajattelusta. Niin yritysmaailmassa kuin seurakunnassakin naiset joutuvat tekemään enemmän töitä ja olemaan paljon pätevämpiä, ja silti miehiä on helppo valita heidän sijastaan, koska miehet ovat, no, miehiä. Kun etsitään vastuuta kantamaan ihmisiä, skannataan kyllä molemmat sukupuolet läpi, mutta virallisiin yhteyksiin etsitään vain miehiä. Tottumus vaikuttaa: esimerkiksi Vapaakirkosta tuleva voi pitää jo vanhimmiston sukupuolirajoituksia suorana syrjintänä, kun helluntailaiselle ne ovat osa realiteetteja.

Jokainen johtajana oleva saa osansa arvostelusta, siitä ei ole epäilystäkään. Myös naisjohtajat saavat silmilleen, sillä se on johtajien osa. Kuitenkin naisten kohdalla vastaan tulee myös kritiikkiä, joka kohdistuu puhtaasti hänen sukupuoleensa. Että et saisi saarnata, kun Raamattu sen kieltää. Että joku vanhimmistosta voi tölväistä jossakin tilanteessa, ettei ole nyt ihan varma, saisiko Milla naisena johtaa tätä työmuotoa, mutta annetaan mennä vaan; tämän jälkeen muut suhtautuvat Millan asemaan huomattavasti varautuneemmin. Joskus nämä sukupuolisidonnaiset kritiikit on helppo lukea vain johtajien silmilleen saaman kuran piikkiin, vaikka ne eivät puhtaasti sitä ole; samoin naisen ahdistuminen niistä nähdään vain todisteena naisten kyvyttömyydestä johtaa ja ottaa vastaan kritiikkiä.

Kaikkia tarinoita ei kerrota

Jotkut eivät ole vilpittömästi kuulleet yhtään tarinaa siitä, miten jotkut naiset ovat saaneet taistella tekemistensä puolesta. Monesti syynä on se, että tarinoita ei kerrota. Ensimmäinen syy on siinä, että kokemukset esimerkiksi vanhimmiston edessä hiillostamisesta tai pitkään jatkuneesta syrjinnästä voivat olla hyvin vaikeita ja traumaattisia kokemuksia, joita ei noin vain haluta levitellä. Vertailun vuoksi on hyvä huomata, että tarinoita esimerkiksi hengellisestä tai seksuaalisesta väkivallasta ei huudella pitkin toreja.

Toinen huomio on siinä, että jos palvelutyössä oleva nainen on kohdannut vakavaa syrjimistä, hän yleensä joutuu olemaan asiasta hiljaa maineensa tähden. Huutelu ja julkinen pyykkäys eivät tee hyvää maineelle. Helluntailaisuudessa on pitkään ollut tapana ratkaista monia asioita harjalla: asiat lakaistaan maton alle, jonka jälkeen siitä on oltu puolin ja toisin hiljaa. On helppo tulla leimatuksi katkeraksi räksyttäjäksi, joka vain vahvistaa sitä stereotypiaa, että naiset eivät ole tarpeeksi vahvoja johtamaan, sillä he loukkaantuvat pikkujutuista.  

Kolmas syy on siinä, että monet naiset ovat yksinkertaisesti hengellisesti kasvaneita. He ovat nielleet negatiiviset kokemuksensa, antaneet anteeksi ja päättäneet olla hiljaa, jotta voisivat tehdä edes sitä, mitä ovat tähän mennessä saaneet tehdä. He ovat painineet asiansa Jumalan kanssa, ja he ovat päättäneet olla velkomatta näitä ihmisiä muille. Joskus asioista hiljaa oleminen on merkki hengellisestä vakaumuksesta olla puhumatta pahaa toisista, vaikka siihen olisi syytä.

Kaikkialla tilanne ei ole samanlainen

On seurakuntia, joissa naiset saavat jakaa ehtoollista, saarnata sunnuntaisin ja jopa istua vanhimmistossa – joko virallisesti vanhimpina tai ”vanhimmistotyöskentelyyn osallistuvina”, kun halutaan välimalliratkaisuja ilman nimityksiä. Yleensä tällaisesta näkökulmasta on helppo kommentoida, että Suomessa helluntainaiset saavat tehdä kaikkea. Kuitenkin vastassa on se, että meiltä löytyy vähintään yhtä paljon seurakuntia, joissa ehtoollista jakava nainen saa aikaan ainakin muutaman ulosmarssin tilaisuudesta ja huomattavasti enemmän valkaisuainetta tarvitsevan jälkipyykin – siis olettaen, että heitä edes päästetään jakamaan ehtoollista tai saarnaamaan. 

Toisin sanoin, toisissa paikoissa kysymys naisten palvelustehtävistä ei ole kysymys, sillä he saavat tehdä kaikkea, toisissa paikoissa se ei ole kysymys, koska kukaan ei edes esitä kysymystä, ja vielä toisaalla kysymyksen kanssa riehutaan avoimesti. Mahdollisuudet törmätä asiaan tai välttyä siltä ovat erilaiset, kuten myös mahdollisuudet nähdä tai olla näkemättä taistelua asian tiimoilta. 

Selittävätkö nämä tekijät kokonaisuutta, vai olisiko vielä jotain, mikä auttaisi valaisemaan tilannetta? 

KOMMENTOI KESKUSTELUA FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Markus Mäenpää suorittaa teologian jatko-opintojaan Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta sekä pian nelivuotiaiden kaksospoikiensa kaivurileikeistä. Hän on ansiokkaasti päässyt irti teeaddiktistaan.

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Syyspäivien keskustelujen jälkipyykkiä

Helluntaiseurakuntien syyspäivien jälkeen keskustelu naisten asemasta on käynyt kuumana niin somessa kuin muuallakin. Kuitenkin moni asia huipentui itse Syyspäivien keskusteluun, joten aiheelle on syytä varata oma postauksensa. Tarkastelen päivien naiskeskustelua ja siihen liittyneitä odotuksia muutamasta eri näkökulmasta.

Keskustelu hyvässä hengessä

Ensimmäinen huomio Syyspäivien keskustelusta on, että se käytiin hyvässä hengessä. Kukaan ei kivittänyt ketään, kenenkään niska ei punottanut lavalla (ainakaan niin paljon, että punahehku olisi loistanut yleisöön) ja keskustelua käytiin rakentavassa hengessä. Tommi Lenho esitteli puheenvuorossaan näkemystä, jossa seurakuntavirat rajataan vain miehille (sivistyssana ”komplementarismi”), mutta keskustelussa hän edusti enemmän herrasmieslinjaa; terrierinä riehuminen, vastustajien kiroaminen ja harhaoppileimasimella huitominen eivät kuulu hänen tyyliinsä.

Kuinka avoimia olemme?

Kuitenkin syyspäivien keskustelu on saanut pyyhkeitä muilta komplementaristeilta. Aiheesta ei avattu julkista keskustelua, johon kuka tahansa olisi voinut kommentoida. Kun ottaa huomioon, että arviolta noin 20 % helluntaiseurakunnista rajaa ”opetusviran” eli käytännössä sunnuntaisin saarnaamisen vain miehille, niin tiukkasanaista keskustelua aiheesta olisi saattanut syntyä. Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi.

"Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi."

Toisaalta on totta, että seurakuntakentässä vähintään jonkinlainen enemmistö kannattaa naisten johtajuutta eri muodoissaan. Tässä suhteessa suurempi määrä egalitaristisella kannalla olevia esimerkiksi paneelissa on ymmärrettävää. Kuitenkin on totta, että keskustelusta puuttui ääni, joka olisi edustanut tiukkaa seurakuntakomplementarismia. Tommi Lenho otti kantaa asioihin maltillisesti ja enemmän teknistä puolta korostaen. Hän ei käynyt rajasotia, vaan lähinnä käsitteli asiaa kunnioittaen ja tiukemmin faktoihin pitäytyen. Moni komplementaristi saattoi toivoa, että heidän äänensä olisi saanut enemmän sijaa asioiden käsittelyssä: moni saattaa kokea, että tässä on kyse eksytyksestä, Raamatun raiskaamisesta ja luomisjärjestyksen sotkemisesta, ja että asiaan pitäisi siksi puuttua paljon tiukemmin.

Entä mitä olisi tapahtunut, jos keskustelu aiheesta olisi avattu yleisökeskusteluksi? On mahdollista, että keskustelusta olisi jäänyt vähemmän seesteinen maku monelle suuhun, sillä helluntailainen keskustelukulttuuri on perinteisesti ollut vähintään kevyen kulmikasta. Aihe herättää tunteita, ja näin monimutkaisen aiheen käsittely julkisesti olisi saattanut pahimmillaan päätyä huuteluksi. Tommin tekninen esitys kreikan kielen kielioppipohdintoineen oli lopulta sillä tasolla, että harva olisi voinut tuottaa lennosta parempaa keissiä komplementarismin puolesta.

Ei päätöksiä

Naisten yhtenäiseen palvelumahdollisuuteen uskovat saattoivat saada enemmän ääntään kuuluville, mutta samalla tavalla moni tasavertaisen johtajuuskäsityksen kannattaja (eli ”egalitaristi”) eivät välttämättä pitäneet keskustelua maan valtauksena tai pikkutunneille jatkuvan juhlimisen arvoisena. Kuten Katri Latokangas sanoi tuoreessa RV:n haastattelussa: ”Olisin toivonut herätysliikkeen johtajien pystyvän jo antamaan seurakunnille vahvan suosituksen naisten pastoraalisen kutsumuksen täydestä hyväksymisestä.” RV:n verkkosivuilla hän täydentää: ”Siinä mielessä lopputulos oli pettymys. Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää. Olisi ollut hyvä, että heillä olisi ollut selvempi tie eteenpäin, mutta aika ei ollut vielä kypsä selkeämpään kannanottoon.”

"Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää." (Katri Latokangas)

Alkuperäisten huhujen mukaan syyspäivillä olisi äänestetty liikkeen suhteesta naisten palvelutehtävän vapauttamiseen. Vaikka Syyspäivien äänestykset eivät ole seurakuntia sitovia, ne ovat siitä huolimatta voimakas signaali eri asioista. Oli huhujen takana sitten millainen käsitys tai väärinkäsitys, Syyspäivien sadoksi ei saatu hedelmiä äänestyksestä.

Mitä jos sittenkin?

Mitä, jos syyspäivillä olisi äänestetty asiasta? Parhaassa tapauksessa olisi saatu jonkinlainen linjaus naisten toimimisesta pastorina, mutta esimerkiksi naisten toimiminen vanhimpina voi tuntua monille jostakin syystä vielä suuremmalta muutokselta, joten siinä äänestystulos olisi saattanut jäädä varovaisemmaksi.

Mitä kuitenkin, jos syyspäivillä olisi otettu selkeä linja sen puolesta, että kaikki johtajuustehtävät olisi avattu myös naisille? On mahdollista, että pelkkä äänestystulos ei kuitenkaan ole tarpeeksi muuttamaan liikkeen suhtautumista kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä monen näkemys on käymistilassa, ja moni komplementaristi eli miesjohtajuuden kannattaja tutkii myös kantansa perusteluja. Jos on mahdollista nähdä, että on löydettävissä selkeitä, raamatullisia perusteluita egalitaristiselle käsitykselle, asiat saattavat muuttua hyvin paljon seuraavan kymmenen vuoden aikana. On siis mahdollista, että äänestys olisi lukinnut joitakin osapuolia syvemmälle bunkkereihin.

Miten eteenpäin?

Tilanne on herätysliikkeessä vielä auki. Monet seurakunnat hyväksyvät naisten johtajuuden, ja aiheen ollessa tapetilla moni joutuu käymään läpi omia perustelujaan aiheen tiimoilta. Kuitenkin, Katri Latokankaan sanoja mukaillen, helluntailaisuus ei vielä liikehdintänä näyttänyt olevan valmis ottamaan vahvasti kantaa naisten johtajuuden puolesta. Kuitenkin esillä olleet äänenpainot antoivat ymmärtää, että tämä ei välttämättä ole kaukana.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ!

________________

Markus Mäenpää on osa-aikaisena pastorina Keuruun helluntaiseurakunnassa ja teologian jatko-opiskelijana Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.

Helluntaiseurakuntien syyspäivien naiskeskustelu, osa 2: paneelikeskustelu

Johdanto

Paneelikeskustelu oli osaltaan syyspäivien sisäistä keskustelua, ja se ei ole sinänsä avointa. Ajattelin kuitenkin, että keskustelu käytiin hyvässä hengessä ja siinä ei käsitelty asioita, jotka olisivat sinänsä arkaluontoisia.

Kysyin Kari Ketojalta, Kotkan helluntaiseurakunnan johtava pastorilta ja talvipäivien isännältä, mitä hän ajattelisi keskustelujen julkaisemisesta. Hän piti ajatusta hyvänä, mutta kehotti pyytämään lupaa järjestelyjen vastuuhenkilöltä. Kysyin Turun helluntaiseurakunnan pastorilta Pekka Havupalolta, ja hän oli sitä mieltä, että asia on neutraalia, kunhan asian käy panelisteille. Pyysin ja sain heiltä siis luvan julkaista tekstin.

HUOM! En kirjoita kommentteja sanasta sanaan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi siksi, että tämä on kirjoitettu paikan päällä reportaasina, ja toiseksi siksi, että normaalisti puhuessaan ihmiset käyttävät epätäydellisiä lauseita, puhuvat lyhyesti viitaten ja käyttävät ylipäätään kieltä, jota on kirjoitettuna vaikea lukea.  Jos kuitenkin joku havaitsee, että ajatuksissa on virheitä nauhoituksiin, pyydän kommenttia sähköpostilla.

Paneelin osallistujat:

Heimo Enbuska, Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori

Niilo Närhi, Avainmedian toiminnanjohtaja

Helena Korhonen, Lappeenrannan helluntaiseurakunnan seurakuntapastori

Pilvikki Viitanen, Tampereen ex-nuorisopastori, nykyinen johtajuuden opiskelija Rovaniemeltä.

Antti Hirviniemi, Turun helluntaiseurakunnan nuorten aikuisten pastori

Tommi Lenho, Ison Kirjan opettaja

Taustoja ja taustavaikuttajia

HEIMO: On hyvä, että asioita voidaan käsitellä rauhallisesti. Muistutan jo etukäteen lähetystä eettis-opillisen toimikunnan materiaalista: rakentava keskustelu vaatii, että kenenkään uskoa Raamatun arvovaltaan ei kyseenalaisteta tässä asiassa. Samoin vaaditaan, että tunnistamme itsestämme, että Raamattua ei voi lähestyä tyhjiössä, ilman ennakko-oletuksia. Jokainen siis tuo oman historiansa mukaan tulkintaan. Samoin jatkuva itsetutkistelu on myös oleellista: emme vain lue Raamattua, vaan annamme Raamatun lukea meitä.

Kysymykseen. Onko teillä jotain tärkeää mentoria tai mahdollista naishahmoa, Jumalan valtakunnan työntekijää? Eli millaisesta taustasta tulette tässä mielessä?

NIILO: On monia. Oma äitini, joka oli nuorena evankelistana. Kun tuli naimisiinmeno ja yhdeksän lasta, niin hän siirtyi pyhäkoulun opettajaksi. Luokka oli jo melkein omasta takaa. Äitiä seuratessa ja hänen kutsuaan seuratessa aina loppuun asti, hän sai aikaan vahvan vaikutuksen ja kunnioituksen naisia kohtaan. Helvi Halme on yksi. Kun kuuntelin hänen sanojaan, niin arvioin mielessäni, että aika monta ukkoa saa panna riviin, jos haluaa lyödä Helvin opettajana. Tiesin myös, että myös Etiopiassa ollessaan perusti satoja seurakuntia, niin kunnioitus tätä Jumalan palvelijatarta kohtaan kasvoi.

"Kun kuuntelin Helvi Halmeen sanojaan, niin arvioin mielessäni, että aika monta ukkoa saa panna riviin, jos haluaa lyödä Helvin opettajana."

HELENA: Mun mentorit ovat kaikki miehiä. Isäni, joka sanoi minun ollessani pieni tyttö, että Jumala tulee kutsumaan sinut tehtäviinsä, ja se ei ole kaikille mieleen. Hän sanoi myös, että muista, että Jumalalla on oikeutensa ja syynsä kutsua, kenet tahtovat. Hän rohkaisi minua siihen, että älä moiti Jumalaa, miksi minut kutsuit, vaikka elät todennäköisesti haasteellisemman mutta myös antoisamman ja onnellisemman elämän, jos suostut kutsuun.

Samoin Jumala on pitänyt huolta, että antoi kaksi tärkeää henkilöä, jotka olleet avainasemassa, jotta olen voinut elää tämän ohjeen mukaan. Samuli Siren oli Minttukirkon pastorina, hän otti kasvamaan työtoverikseen kaikenlaisiin asioihin rinnalleen. Se on ollut tosi isossa merkityksessä tähän päivään asti. Samoin Taivaan isä siunasi, että tänään sain tavata hänet. Lisäksi on Raution Esko, Korson pastori. Hän kiteytti sanoiksi kutsumukseni; hän sanoi, että Helena, minä uskon, että minullakin on Jumalan Henki, ja minä uskallan sinua rohkaista, että sinun kutsumuksesi on ohjata, opettaa ja varustaa, että pyhät voisivat olla valmiita palveluksen työhön. Hän myös laittoi pitämään ensimmäisen sunnuntaisaarnan. Hän sanoi, että jos jalat vapisevat, niin pidä kiinni pöydästä; jos kaadut, niin minä nostan sinut ja seison sinun takanani.

PILKKU: Työvuosina ehdottomasti vahvin mentorini oli Usko Katto. Oli tilanteita, joissa mietin, voinko tehdä jotain naisena tai hämääkö jotain, jos mulla on isot korvakorut, mutta Usko oli aina, että antaa mennä vaan, palvele rohkeasti. Toinen esikuva on työtoverina, Eeva Seppäläinen. Oli iso siunaus, että oli siinä myös toinen nainen aloittaessani nuorena. Eevan kanssa pystyi peilaamaan eri tavalla niitä omaan sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, mitä on olla miesvaltaisessa yhteissössä naisena. Aika miehinen kenttä toimia. Eeva on ollut uskollinen esirukoilija näihn päiviin asti.

"mietin, voinko tehdä jotain naisena tai hämääkö jotain, jos mulla on isot korvakorut, mutta Usko oli aina, että antaa mennä vaan, palvele rohkeasti."

ANTTI: Tällä hetkellä työn tekemiseen vaikuttaa merkittävimmin työnohjaajani Eini Hämäläinen, joka on liikkeen ulkopuolelta, mutta tärkeä mentori. Jos teemaan mietitään, niin siskoni ovat tärkeä. Johanna Wyrval on isosiskoni, hän on lähetystyössä opettajana CTS:ssä (Continental Theological Seminaryssa). Pikkusiskoni on  Ellis Kotilainen, joka toimii paimenena ja karitsanlihantuojttajana Varpaisjärvellä. Tämä vaikuttaa siis tulokulmaan, kun mietin asiaa.

TOMMI: Vanhemmat ovat esimerkkinä. Seurakunnassa myös niin, että tulin uskoon tammikuussa 2003 Kouvolan helluntaiseurakunnassa. Koin suurena johdatuksena, että siellä oli paljon sekä miehiä että naisia, jotka opetuslapseuttivat. Ripatti Lasse, Jokimäen Ipe, Jokisalon Jarkko, Leppäsen Sauli ja Tarja, jotka ovat olleet lähetystyössä pitkään Thaimaassa. He investoivat minuun. He antoivat esimerkkiä, millaista on olla uskova. Menin 2009 Isoon Kirjaan, siellä opettajat myös antoivat hienoa esimerkkiä. Siellä mentorointisuhde opettajiin muuttunut kollegasuhteeksi, mutta heiltä olen saanut paljon siunausta oppiessani. Myös Matilta, jonka kanssa väittelin asiasta paneelissa, olen saanut oppia paljon.

Toimenkuvia ja määrittelyjä

HEIMO: Kysymys Helenalle. Kiteytit puhelimessa, Raamattu ei sano, kuka siunaa lapset, siunaa ehtoollisen ja siunaa hautaan. Kysymys on enemmän toimenkuvista kuin teologiasta.

HELENA: Mainittujen asioiden kohdalla ajattelen kyllä noin. Arvotamme usein eri tehtävissä, ovatko ne miesten vai naisten tehtäviä. Olen omassa työssäni tehnyt kaikkea mahdollista. Ei ole tarvinnut lähteä käymään pohdiskelua, onko tämä nyt teologisesti oikein ja voinko naisena tehdä tätä. Raamattu ei arvota tehtäviä, ei edes sillä tavalla, että täytyisi olla kaitsija tai diakoni tai muuta. Raamattu ei ota asioihin tehtävinä kantaa. Olen voinut hyvällä omallatunnolla siksi voinut paneutua itse tehtävien hoitamiseen.

TOMMI: Mielestäni liikkeessä on rajoitettu naisia liikaa. Oltiin sitten komplementaareja tai egalitaareja, niin kuitenkin liikaa on rajoitettu palvelutehtäviä. Ei niitä tarvitsisi rajoittaa niin monessa. Jos Foibe toimi Uuden testamentin aikaana diakonina, niin aika laajaa kirjoa palvelutehtäviin kuuluu, vaikka olisi komplementaari. Vaikka pastorin tehtävän suorittaminen kuuluisi miehelle, niin kyllä silti paljon voi tehdä.

"Mielestäni liikkeessä on rajoitettu naisia liikaa. Oltiin sitten komplementaareja tai egalitaareja, niin kuitenkin liikaa on rajoitettu palvelutehtäviä."

NIILO: Joissakin seurakunnissa tämä on kuuma peruna. Eräässä seurakunnassa, eräällä paikkakunnalla naiset otettiin mukaan jakamaan ehtoollista – sitähän he olivat tehneet jo vuosikymmenissä toisilleen penkissä – mutta nyt ensimmäistä kertaa heidät otettiin lavalle miehen rinnalle. Seurauksena seitsemän tai kahdeksan jäsentä erosi seurakunnasta ja liittyi seurakunnasta. Se oli heidän mielestään Raamatun vastainen askel, ja he päätyivät muualle. Tämä näyttää olevan vielä aika kuuma peruna joissakin seurakunnissa, vaikka ei tarvitsisi olla.

PILKKU: Tämä voi olla sukupolvinäkökulma, mutta tehtävänimikkeet tuntuvat kikkailulta. Eli ei toisaalta rajoiteta naisia, mutta he eivät saa olla pastoreita, ja kehitellään toiminimike, joka sopii teologiaan –  välittämättä käytännössä siitä, mitä naiset tekevät. Jos nainen toimii pastoraalisessa tehtävässä, niin miksi ei myönnetä, että nainen sitten on pastori? Nainen on historiassa ollut evankelista, ja se sopii meidän omaantuntoomme, vaikka monet naiset ovat oikeasti toimineet pastoreina tai apostoleina. Tämä tuntuu hassulta nimiltä kikkailu.

Epävarmuus toiminnassa

HEIMO: Kysymys: Sanoit Pilkku, että nykyisessä tilanteessa toimintamalleiltamme puuttuu logiikkaa. Se tuo epävarmuutta, kun koskaan ei tiedä, mikä käytäntö missäkin seurakunnassa on.

PILKKU: Nyt ei ole selkeää linjausta naisten asemasta. En sano, että helluntaiherätyksen pitäisi ottaa yhtenäinen kanta, vaan että seurakunnissa selkeytetään omaa näkökulmaa. Tämä aiheuttaa naistyöntekijälle epävarmuutta, kun voi aina miettiä, ärsytänkö minä jotain, kun teen tätä tai tuota. Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että yksittäinen vanhimmistoveli voi kesken naisen työkauden nostaa pöydälle väitteen, että naisten toiminta ei ole teologisesti oikein. Silloin naistyöntekijä on hirvittävän haavoittuvassa asemassa. On hyvä, kun Kauko Vehniäinen sanoi alustuksessaan, että naisten kohdalla on suoraa syrjintää ja työpaikkakiusaamista. Meidän pitää liikkeenä pystyä puhumaan tästä.

"Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että yksittäinen vanhimmistoveli voi kesken naisen työkauden nostaa pöydälle väitteen, että naisten toiminta ei ole teologisesti oikein."

HELENA: Nimikkeistä voisin sanoa jotain. Vuosia on jo paljon takana työssä. Pystyn itse omalla kohdallani elämään kutsumustani, vaikka virallinen nimike olisi pyhäkoulunopettaja. Kuitenkin, jos toimenkuvani sisältää vainajien siunaamista, niin hänen omaisensa, jotka eivät välttämättä tunne kulttuuriamme, voivat olla hyvin hämmentyneitä, jos hautajaisten käsiohjelmassa lukee, että hautaan siunaamisen suorittaa ”Helena Korhonen, pyhäkouluopettaja”. Heille tulee tunne, arvostetaanko meitä vai ei. Siksi nimikkeiden olisi hyvä olla sellaisia, että ulkopuolinen tietää, mitä henkilön toimenkuvaan kuuluu. Kun olen ollut perhetyöntekijä, niin ihmiset ovat olleet ihmeissään siitä, että en teekään samoja asioita, joita sekulaaripuolen perhetyöntekijät tekevät.

PILKKU: Elämme sosiaalisessa todellisuudessa, ja kieli tarkoittaa jotain. ”Vanhimmistoveli” tarkoittaa meille jotain roolia. Mielestäni ei ole vain niin, että roolit ja nimikkeet viestivät jotain ulkopuolelle, vaan ne tuovat selkeyttä myös yhteisön sisällä.

ANTTI: On silmiinpistävää nimityskikkailuissa ja porsaanreikien etsimisessä, että kun kysytään teologiaa, se on kyllä vakaata ja hyvin perusteltua, mutta käytännössä kaikki selkeys katoaa. Käytännöstä tulee epäjohdonmukaista, jolloin herää kysymys tai oikeastaan väite: tässä on kyse paljon muusta kuin teologiasta. Siitä syntyy epäjohdonmukaisuus. Väitän, että nimikkeillä on symboliarvoa ja arvovaltalatausta. Päästään siis kysymykseen sukupuolten välisestä vallanjaosta ja pelisäännöistä. Kyse ei ole teologiasta, vaan kulttuurisista ilmiöistä.

Hedelmää ja vaikutusta

HEIMO: Kysymys Antille, kun alustuksessakin mietittiin hedelmää. Pohdit aikaisemmin keskustelussa, millaista hedelmää kasvamme, vai olemmeko säilömässä edellisten sukupolvien hedelmää.

ANTTI: Viime yönä tuli mieleen, että tämä on kuin raamatunkohdasta, jossa viimeisenä päivänä kerromme, että kätkimme saamamme leiviskän maahan emmekä muuttaneet mitään. Meidän teologiallamme on seurauksia siinä, millaista maailmankuvaa edistämme. Se on tarkoituskin. Haastan teologiaamme arkielämän testiin. Teologinen esitys voi kuulostaa hyvältä ja kuulostaa toimivalta, mutta pystyykö seuraavan askeleen viemään eteenpäin? Olen kolmen lapsen isä, kaksi poikaa, yksi tyttö. Arkielämässä kysymys on, kasvatanko kolmannen lapseni, tytön, ajatuksella, että olet lahjakas tyttö, mutta älä elämässä ota liikaa vastuuta, kun suurimmat vastuut on annettu sun veljille.

"kasvatanko kolmannen lapseni, tytön, ajatuksella, että olet lahjakas tyttö, mutta älä elämässä ota liikaa vastuuta, kun suurimmat vastuut on annettu sun veljille." 

[Hiljaisuus ja aplodit]

Roolit ja kulttuurin muutokset

HEIMO: Helenalle, kysymys. Puhuit siitä, että nykyperheissä isät laittavat ruokaa, mutta seurakunnassa roolit jaetaan tarkasti.

HELENA: Seurakuntien jäsenjakauma on suurin piirtein sellainen, että 65–67 % on naisia. Näin ollen 33–35 % on miehiä. Voisiko tälle pyrkiä aktiivisesti tekemään jotain? Olen saanut lapsuuteni käydä pyhäkoulua, jota isäni piti. Nainen oli hänen rinnallaan, joten molemmat mallit olivat läsnä. Toivon, että seurakuntien perheiden kasvavat pojat saisivat miehen mallin mahdollisimman varhaisesta saakka. Varoitan Ari, sä olet esimerkkinä nyt, enkä ole kertonut siitä. Ari sanoi, että hänen on tehnyt mieli alkaa vetää perhemuskaria, mutta sitten hän on miettinyt, että eikö sen pitäisi olla naisten juttu. Minä toivon kuitenkin näkeväni, että vaikka sitten isien ja poikien perhemuskareita! Tuolle miesten pienelle määrälle on tehtävä jotain, koska muuten kohta meillä ei ole miehiä valittavaksi edes sinne vanhimmistoon.

"Tuolle miesten pienelle määrälle on tehtävä jotain, koska muuten kohta meillä ei ole miehiä valittavaksi edes sinne vanhimmistoon."

PILKKU: Kokonaisuus liittyy isoon kulttuurinmurrokseen, eli tässä pelätään, että tämän kautta tulee sukupuolineutraalius seurakuntiin, eli meiltä katoaa, mikä on mies ja nainen. En ole tavannut ketään egalitaaria, joka haluaisi sekoittaa käsityksen sukupuolista. Kuitenkin tässä kulttuurin muutoksessa on hyvääkin. Mun kaveripiirissä on omistautuneita isiä, ja he ajattelevat tämän ajattelevat isän roolin tosi hienona. Isyys on kuitenkin muuttunut tosi paljon 20–30 vuoden aikana, ja tämä on tosi uusi juttu, että isät ajattelevat näin. En sanoisi, että voi kauheaa, isät hoivaavat lapsia, eksytystä, vaan että hienoa! Kiitos Herralle, kiitos, että on hoivaavia isiä!

HEIMO: Tommille kysymys naisen asemasta seurakunnassa: kyseenalaistammeko samalla miehen aseman perheen päänä.

TOMMI: Ensin edelliseen. Komppaan tässä, että olen murheellinen seurakunnassa siitä, että miesten aktiivisuus ei ole meidän liikkeessä sellaista, mitä se voisi olla. Kun mietitään pyhäkoulutyötä, niin miksei mies voisi siellä olla? Itse aloitin pyhäkoulun opettajan apulaisena. Nuorisopastorina toiminut nainen pyysi mua mukaan, ja lähdin. Meidän seurakunnassa on monta hyvää esimerkkiä siitä, miten miehet olivat lapsityössä mukana. Olin tiimeissä mukana. Sellainen olisi tosi tärkeää! Samoin olisi tärkeää, että myös aikuisissa miehissä olisi näin, sillä usein sisaret ovat hienon aktiivisia, kiitos siitä, mutta miesten pitäisi ryhdistäytyä.

Perheen päänä toimimiseen liittyen. Kyseenalaistetaanko tässä miehen asema perheen päänä? Matti esitti Paimen plussassa, kantaa, että on egalitaari ja ajattelee, että seurakunnassa ei ole eroa miehille ja naisille, mutta perheessä on jonkinlainen johtajuusasema. Eli miten Matti sitä argumentoi Naispastoriblogissa, että voi olla egalitaarikannassa, että mies on ns. perheen pää, mutta kaikilla egalitaareilla ei ole näin. Voi olla yleisempää, että roolieroa ei ole perheessä eikä seurakunnassa. Riipuu siitä, mitä egalitaarisuus on ja miten sitä sovelletaan.

Keskustelun asetelmista

HEIMO: Tuntuu siltä, että seurakunnassa saa olla erilaiset ehtoolliset, kun on gluteenittomat, laktoosittomat, kompleementaarikot, ja egalitaarikot. Iloitsen kuitenkin hyvästä keskustelusta. Haluaisin kuitenkin mennä henkilökohtaisella tasolla ennen kuin katsotaan kehitystä, miten käytännössä mennyt ja miten historiassa mennyt. Vähän raapaisen syvempään:

Helena ja Pilkku sanoivat, että tässä on vaara, että keskustelu hiljennetään sillä, että naisella on oma lehmä ojassa. Eli omat pyrkimykset ja naisena tähän keskusteluun osallistuminen sisältää jännitteen. Pilkku, mainitsit asiasta.

PILKKU: On epäkiitollinen asema olla tässä naisena. Totta kai ajattelen, että moni ajattelee, että mä olen pyrkyri. Just oli tekstiviestikysymyksissä siitä ajatusta, että naiset pyrkii valtaan. Monet naistyöntekijät kokevat keskustelun tosi epämiellyttävän. Voi käydä, että ilmapiiri kiristyy ja naisten työilmapiiri huononee. Ei tämä ole kiva asema olla tässä. Mutta olen ajatellut, että olen mukana Naispastori-blogissa, ja kun on saatu palautetta siitä, niin olen käynyt ajatuksen läpi, että mieluummin leimaudun ja pidän nyt ääntä, koska näen, että tämä on herätysliikkeen kannalta tärkeä ja ansaitsee keskustelun, niin vaikka leimaudun, niin 10 vuoden päästä jonkun nuoren naisen ei tarvitse olla paneelissa keskustelemassa aiheesta.

 "mieluummin leimaudun ja pidän nyt ääntä, koska näen, että tämä on herätysliikkeen kannalta tärkeä ja ansaitsee keskustelun"

[Aplodit]

HELENA: Kutsumukseeni ei kuulu olla luomassa uraani. Minulla ei ole kutsua olla ajamassa naisasiaa. Jos haluaisin luoda uraa, olisin ihan muualla.

[Aplodit]

Naisia Jumalan käytössä

HEIMO: Olen kuunnellut keskustelua, myös Vehniäisen Kaukon puheenvuoroa. Pyydän anteeksi sisarilta, että esimerkeiksi nostamamme naiset ovat vainajia. Monet naiset kelpaisivat esimerkeiksi. Ehkä veljinä koemme, että on helpompi kehua kuolleita naisia. Sorrun silti tähän, mutta valmistin tämän kommentin tähän väliin, ennen kuin tämä leidi ehti kuola. Hautasin hänet toista viikkoa sitten; hän oli Helvi Halme, siirtyi taivaaseen 93-vuotiaana.

Vuonna 1948 hän valmistautui Etiopiaan lähtöön, 1953 hän meni Etiopiaan ensimmäistä kertaa keisarillisen perheen kotiopettajaksi. Keisarillisen perheen jäsenet jopa toivoivat, että hän adoptoisi yhden hänen lapsistaan. Hän oli näin luotetussa asemassa. Kun hän lähti sitten lähetystyöntekijänä, hän oli Addis Abebassa. Parisenkymmentä ihmistä kokoontui peltihökkelissä, nyt kirkkokuntaan kuuluu muutamia miljoonia. Soitin muutama vuosi sitten Etiopian helluntailiikkeen tärkeälle henkilölle. Hän esitäytyi Helvi Halmeen pyhäkoulupoikana. Hän on teologian tohtori, mutta sanoi, että kun haluaa, että ihmiset uskovat, niin hän kaivaa Helvin aikaiset pyhäkoulumuistiinpanonsa esille. Niillä seurakunnat syntyivät.

Helvi lähetteli kotiin tultuaan joulukortteja. Hän kirjoitti 132–137 postikorttia jouluisin, että niitä olisi mennyt kaikkiin seurakuntiin, joita oli ollut perustamassa.

Kun tulin Kuopioon, löysin hänen muistiinpanonsa. Hän on kirjoittanut, että joka päivä kun tulin kotiin, suljin oven ja itkin. ”Se maa, jota rakastin, ei enää tarvinnut minua. He luulivat, että minä olen vahva.” Nämä sanat on kirjoitettu ruutupaperille lyijykynällä. ”He luulivat, että minä kestän, mutta minä itkin.” Hän on kirjoittanut sen omaan päiväkirjaansa. Kävin 2005 tekemässä haastattelua hänestä. Kun hän oli ollut Suomessa vähän aikaa aikanaan, ja Orvokki Virta, hänen työtoverinsa oli lähdössä, niin hän sanoi, että mene, minä en lähde mihinkään, minä rakastan tätä maata. Kuitenkin Jumala näytti unen, että Orvokki on Aasiassa, ja Jumala näytti talon nurkan. Jumala sanoi hänelle, että tässä on uusi kotisi. Unessa Helvi protestoi ja sanoi, että minä en halua. Kysyin häneltä, mitä Jumala sanoi siihen. Helvi istui arvokkaasti tuolissaan ja sanoi, että Jumala ei sanonut mitään, ”sillä hänellä ei ole tapana riidellä minun kanssani.”

Tästä syystä pyydän, että muistakaamme tänään niitä kyyneleitä, joita itkemme kutsumuksen kantajan kanssa. Niilo Närhi, 80-luvun alussa huusimme Saalemin ylätasanteelta aamenta, kun tehtiin rajuja päätöksiä ja linjat vedettiin suoriksi. Meillä oli sisälähetyksen maksama villapaita ja samanlaiset salkut mukana. Paljon on nähty, ja Jumalan myllyt ovat jauhaneet. Kerro jotain maailmalta terveisiä, mitä olet oppinut Jumalan valtakunnasta.

NIILO: Vierailemme monessa seurakunnissa. Yksi merkittävä tapaus oli, kun keskustelimme Kiinan kotiseurakuntaliikkeen johtavan pastorin, Zhang Rongliang, kanssa. Mies on istunut 23 vuotta vankilassa ja johtaa seurakuntaliikettä, jossa noin 10 miljoonaa jäsentä. Harvemmin tällaisen kanssa pääsee matkaa tekemään. Keskustelimme eri asioista myös Kiinassa tapahtuvista kuvioista. Kun tapasin miehen johtotiimiläisiä viimeksi, niin mies oli vankilassa. Kolmesta kaksi tapaamaan tulleesta top-johtajasta oli naisia. He hoitavat seurakuntaliikettä. Kun keskustelin Zhangin kanssa, miten kiinalaiset näkevät naisten palvelumahdollisuuden, hän vastasi, että Kiinan seurakunnissa ei katsella sukupuolta, vaan armoitusta ja kutsumusta. Tällä hetkellä Zhangin arvion mukaan Kiinan maanalaisista seurakunnista johtajista 60 % on naisia. Ei kutsuta pastoreiksi, ketään ei kutsuta vanhimmiksi, vaan kaikki ovat ”setä” tai ”täti”. Kiinan kotiseurakunnissa alleviivataan perheyhteyttä. Siellä kulttuuri on erilainen. Joka tapauksessa täytyy sanoa, että vaikka en ole törmännyt sisar Juniaan (josta keskusteltiin), niin olen törmännyt matkoillani naisiin, joita kutsun apostoleiksi. Pikkusen logiikkani on koetuksella, jos sanotaan, että se on Jumalan tahdon vastaista. Niin minä esitän itselleni kysymyksen, miksi Jumala sitten valitsee naisia Kiinassa ja Etelä-Koreassa ja käyttää heitä vahvasti apostolisessa palvelutehtävässä ja seurakunnan johtajina, jos se on hänen tahtoaan vastaan. Tämä on kysymys, joka on mieltä askarruttanut monta kertaa. Olen omassa käsityksessäni matkan varrella lakannut huutamasta niitä aamenia, joita Hempan kanssa joskus huusin.

"Tällä hetkellä Zhangin arvion mukaan Kiinan maanalaisista seurakunnista johtajista 60 % on naisia."

PILKKU: Joidenkin naisen palvelutehtäviä selitetään joskus "hyväksyvästi", että kyllähän Jumala käytti Bileamin aasiakin. Kuitenkin voi arvioida, millaiseen maailmankuvaan tämä liittyy. Toinen, mitä on tarjottu, että nainen on aina Jumalan kakkos-, kolmos- tai nelosvaihtoehto, kun kukaan miehistä ei vain suostunut lähtemään. Henkilökohtaisesti tätä on kauhean vaikea sovittaa omaan Jumalakuvaani.

"Joidenkin naisen palvelutehtäviä selitetään joskus "hyväksyvästi", että kyllähän Jumala käytti Bileamin aasiakin. Kuitenkin voi arvioida, millaiseen maailmankuvaan tämä liittyy."

HELENA: Jumala on minunkin päiväni kirjoittanut kirjaansa. Siihen onneksi saan uskoa.

Miten käytännössä tilanteet näkyvät?

HEIMO: Pilkulle rohkaisuksi, että tähän saakka Bileamin aasivertauksen vedoten olemme valinneet vain miehiä. Kuitenkin Pilkulle: olet ollut pastorina. Onko tunnemuistoja asiasta, miten käytännössä koet, onko erottelu tullut vastaan?

PILKKU: On tullut jotain tilanteita. Itselleni tärkeintä oli pastoripalaverin yhteys, jossa yhdessä toimittiin. Kuitenkin jotain tilanteita, joku vanhimmiston saunailta, johon miespastorit luonnollisesti voivat mennä, mutta eivät naiset. Mä olen ajatellut sitä laajemminkin, että jos totuttu kulttuuriin, että jos pidetään miesten saunailtoja, niin naisten mukaantulo sotkee perinteet. Siihen voi liittyä sellaista.

HELENA: Rahnaston Rami on suoraan tuossa edessä. Oli joitakin vuosia sitten ihana vanhimmiston yhteinen päivä. Pastorit ja vanhimmisto toimivat yhteisenä tiiminä, eivät sulje toisiaan pois. Olen kotiseurakunnalle kiitollinen siitä, että koen, että mulla on vahva ja hyvä vanhimmiston ja johtoryhmän tuki. Olen koko ajan erilaisissa tilanteissa kokenut vanhimmistotyöskentelyssä tulleeni kuulluksi. Omalta osaltani yritän toimia niin, että yritän ansaita luottamuksen. Omalta osaltani todella arvostan vanhimmistoa. Seurakunnan johtamisasetelma on niin, että ei ole ongelma, vanhimmiston tulee johtaa seurakuntaa Jumalan johdossa.

ANTTI: Tämä on vakava asia. Kysymys siitä, meneekö vanhimmistoveljet keskenään saunaan vai tyytyvätkö paistamaan makkaraa, on käytännön kysymys, mutta jos työyhteisöön otetaan nainen mukaan, hänet täytyy ottaa mukaan täysvertaisena. Ei ole vaihtoehtoa, että yksi työyhteisön jäsen syrjäytetään yhteydestä. Eilen puhuttiin, että pitääkö raastuvassa testata, onko meidän käytännöt toimivia [viittaa kolehtikäytäntöön]. Tämän voisi testata raastuvassa. Jos ei olla valmiita ottamaan naista työntekijäksi tasavertaisena, niin älkää sitten palkatko.

"Jos ei olla valmiita ottamaan naista työntekijäksi tasavertaisena, niin älkää sitten palkatko."

HEIMO: Moniko meistä veljistä suostuisi, että joku meistä jätetään pois jonkun rajoitteen ja esteen takia ja tulisimme syrjityksi?

Kommentteja ja kysymyksiä: Moniko on tullut uskoon naisevankeistan työn vaikutuksen kautta. [Noin viidennes nousi ylös]. Esko Rautio mainittiin, hän on tullut uskoon Aino Linnasen työn kautta.

Käsitteiden määrittelyä

HEIMO: Tommi, avaatko egalitaarin ja kompelemtaarin?

TOMMI: Egalitaari ei usko roolieroon. Eglitaarien leirin sisällä on erilaisia näkemyksiä, voi olla raamatun arvovaltaan uskovaa, esim. Philip Payne, joka näkee tulkinnallisena asian, mutta näkee, ettei Raamattu kiellä naisen pastoriutta eikä annan pysyvää mallia roolierosta. Mutta jotkut egalitaarit, kuten Matti, sanovat, että rooliero on perheessä. Komplemenetaarit näkevät, että tasa-arvoisuus, mutta roolierot perheessä ja seurakunnassa. Kolme kantaa komplementaarisuuden sisällä: 1) pastorin rooli miehelle, 2) luterilaisen herätysliikkeiden kanta, että pastorin virka on varattu miehille, mutta nainen voi opettaa. 3) myötätuntoinen komplementaari, esim. Craig Blomberg, nainen voi toimia vanhimpana ja pastorina, mutta joku rooliero, että ylin auktoriteetti on jätettävä miehelle.

PILKKU: Kysymys. Jos nainen ei saa opettaa, ja yleensä se tarkoittaa, ettei saa opettaa sunnuntaikokouksessa, minkä takia naiset saavat opettaa pyhäkoulussa, kun onko se vähemmän hengellistä tai vähemmän auktoriteettia, niin kun lapsiin opetus vaikuttaa eniten? Eli vaatimampi ja enemmän vaikutuksia luova rooli on niillä, jotka opettavat lapsia.

TOMMI: Komplemetaristit näkevät sen 1. Tim 2:12:n mukaan. Siinä nähdään, että erityisesti miesten opettaminen kielletään, eli tämä viittaisi pastoraalitehtävässä tapahtuvana miesten opettamiseen. Eli kun koko seurakunta on kokoontunut, niin se normaali opettamistehtävä kuuluu pastoreille ja vanhimmille. Tämä on yleisin ajatus, mutta on erilaista käsityksiä toki.

HEIMO: Asia ei ole mustavalkoinen, vaan meiltä löytyy tulkinnan kirjoa, vaikka joskus Niilon kanssa joskus vahvasti aamenta sanomme jotain.

Eri käytäntöjä

HELENA: Kaksi muistoa. 80-luvulla olin saanut tehtäväkseni olla vastuussa sunnuntai-illan evankeliointikokouksesta. Tiesin seurakunnasta yhden naishenkilön, että hän on aktiivisesti Perjantai Kristukselle -toiminnassa. Soitin hänelle ja pyysin, voisiko hän antaa henkilökohtaisen todistuksensa evankelointi-illassa. En ollut lainakaan varautunut siihen, kun hän haukkui minut lyttyyn. Hän sanoi, miten on pettynyt Esko Rautioon, että päästänyt tilanteen niin pahasti, että minä voin pyytää tällaista. Sanoin, että osallistut vahvasti Perjantai Kirstukselle -työhön, niin hän kysyi, etkö tiedä, että naisen pitää vaieta seurakunnassa? ”Seurakunta” oli hänelle rakennus. Hän ei uskaltanut tunnustaa uskoaan Jeesukseen rakennuksessa.

Toinen muisto. Olin samassa rakennuksessa, ja olin vähän tottuneempi. Olin aloittamassa sunnuntain päiväkokouksen saarnaa. Kun alkukokous meni, ja kokouksen vetäjä sitten sanoi, että kun nainen ei saa opettaa, niin Helena tulee varmaan antamaan meille kehotuksen ja lohdutuksen sanoja.

"kokouksen vetäjä sitten sanoi, että kun nainen ei saa opettaa, niin Helena tulee varmaan antamaan meille kehotuksen ja lohdutuksen sanoja."

NIILO: Luulen, että meidän olisi hyvä mennä fundamenttiin, eli mistä tässä on kysymys. Keravan vahimmistossa on keskusteltu asiasta ja naisten asemasta jo kahden vuoden ajan. On päädytty siihen, että nainen voi palvella kaikissa tehtävissä, mitä ikinä seurakuntaelämässä on. Osa on sitä mieltä, että jopa vanhimpana. Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikessa muussa, paitsi ei vanhimpana. Keravalla on tehty päätös, että emme nyt halua repiä vanhimmistoa ja seurakuntaa, että lähtisimme äänestämään, vaan me olemme tehneet päätöksen, että pyrimme nyt kaikin tavoin nostamaan naiset ylipäätään kaikkiin palvelustehtäviin seurakunnassamme, jotta he saavat mahdollisuuden palvella ihan kaikessa, paitsi ei vielä vanhimmistossa. Suurin ongelma meillä kuitenkin on se, että naisilla on hyvin vähän palvelumahdollisuuksia, ja tätä halutaan tätä muuttaa selkeästi. Ei tarvitse mennä kauas Suomesta, niin on Ruotsi, Norja ja Tanska, joissa on samantyyppiset helluntailiikkeet, joissa kaikissa naiset palvelevat vanhimpina. Tämä voisi olla hyvä kautta linjan, että jos meillä ei ole mitään sitä vastaan, niin nostaisimme naiset esille ja yrittäisimme saada ainakin muihin kuin vanhimmistoihin. Kymmenen vuoden päästä voi olla eri juttu.

"Ei tarvitse mennä kauas Suomesta, niin on Ruotsi, Norja ja Tanska, joissa on samantyyppiset helluntailiikkeet, joissa kaikissa naiset palvelevat vanhimpina."

PILKKU: Toivon, että olisi tilaa eri tavalla ajatteleville. Jos joku seurakunta päättää nimittää vanhimmistoon naisia, niin heitä ei kivitettäisi. Eli kestettäisiin, että seurakunnat tekevät erilaisia linjauksia.

Mitä asioille pitäisi tehdä? 

HEIMO: Loppuun kysymys: Mitä konkreettista muutosta tahtoisitte, että naisten palvelutyö helpottuisi. Miten konkreettisesti sanotte? Tehdään hienoja päätöksiä ja linjapäätöksiä, on jopa pöytälaatikko seurakuntia ja kirkkokuntia, että emme perusta pöytälaatikkopastorin virkoja.

TOMMI: Tilanne kestämätön, sillä ei ole selkeä. Selkeytetään. Seurakunnat voisivat keskustella. Käykää seurakunnan johdon kanssa keskustelua, että löytyisi noudatettava linja. Tärkeintä on Raamatun auktoriteetin pysyminen. Tämä naisten rooli ei ole keskeinen asia opin kannalta, mutta se on tärkeä, koska se vaikuttaa kaikkeen käytännön tekemiseen. Ettei mennä siihen, että homoseksuaalisuuden harjoittamien OK.

ANTTI: Ehdotan, että kaikki seurakunnat avaavat kaikki tehtävät naisille. Vaihtoehto B on, että kaikki Suoren seurakunnat määrittävät kantansa kysymyksiin. Toivoisin, että kanta määritettäisiin, jotta siihen voi reagoida. Eli voi miettiä, haluaako liittyä tuolla tavalla ajattelevaan seurakuntaan. Huonoin ajatus on, että jokainen voi olla eri mieltä. Silloin vastuu kaatuu niiden päälle, jotka eivät ole yleisen linjan mukaisia.

 "Ehdotan, että kaikki seurakunnat avaavat kaikki tehtävät naisille."

PILKKU: Veli puhuu asiaa. UT:ssa pastorin ja vanhimman roolin välillä ei ole erotusta. Myös vanhimman roolin voisi avata naisille. Jokainen seurakunta tekee linjauksensa. Anttia kompaten, että seurakunnat uskaltaisivat tehdä linjauksia. Ja jos nainen palkataan, niin hänen takanaan pitää seistä loppuun asti.

HELENA: Jos Leevi ja Anssi ovat kuulolla, niin Paimen Plussaan rajoitetaan ainakin mielipidekirjoitukset aiheesta, ja jos ilmenee, että kyseessä on pastori tai vanhin, niin ei julkaista tekstiä RV:n mielipidepalstalla, jonka joku juuri uskoontullut voi lukea, vaan että keskustelu olisi tarkoitettu pastoreille tai vanhimmille. Se olisi rakentavampi foorumi. Helpottaisi myös työtämme.

NIILO: Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen, heijastelemaan omaa olemustaan. Jos miehet ja naiset rinta rinnan tekevät työtä, niin rohkaisen tähän, että nostetaan naiset kaikkiin palvelutehtäviin. Silloin Jumalan olemukseen liittyvä kokonaisuus tulee paremmin yhdessä esille.

HEIMO: Toivotaan kunnioittavaa keskustelutapaa, joka ei ole ylimielistä, vaan kunnioitetaan ja pyritään perustelemaan näkemykset perustelemalla Raamattua huolellisesti.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOKISSA TÄSTÄ LINKISTÄ!

________________

Keskustelun myyränä toimi Markus Mäenpää, joka on Keuruun helluntaiseurakunnan osa-aikainen seurakuntapastori ja teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien painileikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.