keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Matkaraportti ja tulevaisuudennäkymiä

Blogin elinkaaren piti tulla päätökseensä jo kauan sitten, mutta niin ei käynyt. Tässä kohdassa blogin historiaa on aika tehdä pieni katsaus menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Pieniä muutoksia on luvassa, joten siksi on vähintään kiva katsoa, mitä on tapahtunut. 


Mistä lähettiin liikkeelle?


Vuoden 2016 keväällä RV-lehdessä taisteltiin naisen asemasta seurakunnassa. Jälleen kerran. Tällä kertaa kuitenkin osa meistä provosoitui kirjoittamaan vastineen. Pääkirjoittajana oli Tuomas Havukainen, mutta koko meidän teologiryhmämme pyöritteli ajatusta ja laittoi puumerkkinsä alle. 

Tiedossa oli, että syksyllä helluntailiikkeen Syyspäivillä tultaisiin käymään keskustelua naisten asemasta herätysliikkeessä. Keskustelua on kuitenkin pitkälti vaivannut faktatietojen puute: moni pitää ainoana Raamattua kunnioittavana vaihtoehtona sitä, että naiset pidetään hiljaa tai ainakin poissa johtopaikoilta. Joillekin siis naisten ja miesten yhteisen johtajuuden tunnustaminen olisi suuri harppaus kohti sukupuolettomuutta, Raamatun repimistä ja homoparien vihkimistä helluntaiseurakunnissa. Vaikka liikkeestä löytyy myös kansaa, joka suhtautuu kysymykseen raamatuntulkinnan kysymyksenä, ei kysymyksenä raamattu-uskollisuudesta, keskustelu ei ole vielä tasapäistä.




Mitä tahdoimme sanoa? Että Uudessa testamentissa ei ole rajoitusta, että vain miehet saisivat toimia johtajina. Itse asiassa näimme, että Uusi testamentti itse korottaa myös naisia johtajuusasemaan. Oleellista ei ole ihmisen sukupuoli, vaan hänen Jumalalta saamansa lahjat ja kutsumus.

Totesimme, että on aika puhua asiasta.


Kirjasta blogiksi 


Alun perin meidän piti kirjoittaa kirja, jossa asiaa olisi käsitelty johdonmukaisemmin, mutta työstäessäni sisällysluetteloa Tuomaksen kanssa alkukesän hikisinä hetkinä meihin iski valaistuminen, että aiheesta ei kirjoiteta huonoakaan kirjaa kuukaudessa. Olisi siis parempi aloittaa blogi aiheesta.

Sovimme, että kirjoitamme blogia helluntaiherätyksen Syyspäiviin asti, ja jos intoa riittää, niin vuoden 2016 loppuun saakka. Vuodenvaihteen molemmin puolin aloimme tehdä katsausta tapahtuneesta. Paljon oli puhuttu asiasta, paljon asian vierestä ja paljon oli avattu Raamatun tekstejä, jotka liittyvät asiaan. 

Kiitos tässä vaiheessa kaikille, jotka ovat osallistuneet! Kiitos teille, jotka olette tsempanneet! Kiitos teille, jotka olette vetäneet meitä turpaan! Kiitos teille, jotka olette laittaneet meidät selkä seinää vasten ja vaatineet tarkennuksia!


Tulevaisuus on kirkas ja klusterinen


Nyt on ollut liipaisimella se, mitä tulevaisuudessa pitää tehdä. Muuttua, jatkaa vai lopettaa? Sanottavaa olisi vielä paljon, joten lopettaminen ei tunnu reilulta. Totesimme, että muuttuminen on tässä yhteydessä paras vaihtoehto.

Tulevaisuudessa blogin toimintaperiaate on vähän kuin aikakauslehdellä tai journalilla: uusi issue tulee aina ajoittain, jolloin julkaisemme jollakin teemalla useamman blogitekstin ryppään. Eli jokaisen hiljaisuuden katkaisee useampi teksti jostakin teemasta, ja liittyy suoremmin naisten asemaan seurakunnassa tai naisten toimintaan Raamatussa.

Ensimmäinen rypäs tekstejä tulee ulos toukokuussa. Siinä on ainakin pitkään odotettu käsittely kohdasta 1. Kor. 14:34–35, pieni vaihtoehtokatsaus Ensimmäisen Timoteuskirjeen taustoihin sekä pohdintaa helluntailiikkeen tulevaisuudesta asian tiimoilta. Sitä kohti! 

KOMMENTOI KESKUSTELUA FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________



Markus Mäenpää suorittaa teologian jatko-opintojaan Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta sekä nelivuotiaiden kaksospoikiensa tulivuorileikeistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti