Diakonos ja protasis Foibe – Vastakulttuurinen johtajuus, osa 2

1. Johdanto

Tämä kirjoitus on Foibe-sarjani kolmas osa. Lue täältä aikaisemmat kirjoitukseni aiheesta (1, 2).

Paavali puhutteli Foibea ”Kenkrean seurakunnan palvelijana” ja ”apuna” (prostasis). Tässä kirjoituksen osassa keskityn näistä jälkimmäiseen edellisen blogini jatko-osana.

2. Oikos eli kotitalous: alkuseurakunnan sosiaalinen lähtökohta

Jeesusta seuraavat ryhmittymät kokoontuivat Uuden testamentin aikaan yksityisissä, parempiosaisten kristittyjen kodeissa. Uudessa testamentissa löydämme useita esimerkkejä siitä, kuinka taloudellisten etuoikeuksien suoman sosiaalisen aseman vuoksi tämänkaltaiset henkilöt nousivat yhteisöiden ”johtajiksi”. He avasivat kotinsa seurakuntien kokoontumisille, tekivät varoillaan hyvää ja majoittivat muun muassa kiertäviä lähetystyöntekijöitä. Roomalaiskirjeen luku 16 yksistään mainitsee Foiben lisäksi Priscan ja Aquilan sekä korinttilaisen Gaiuksen tämänkaltaisessa asemassa (Room. 16:1–2, 3, 23 vrt. 1. Kor. 1:14).

3. Johtaja vai hyväntekijä?

Paavali kuvasi Foiben mahdollisuutta hyväntekemiseen sanalla protasis, joka on verbin proistêmi (kirj. kävellä / seistä edellä) femiini, nonimimuoto. Kyseinen teonsana esiintyy Uudessa testamentissa kahdeksan kertaa (Room. 12:8, 1. Tess. 5:12, 1. Tim. 3:4, 5, 12; 5:17; Tiit. 3:8, 14.). Edelleen keskustelu käy kuumana, viittaako sana johtajuuteen vai hyväntekemiseen.

Useista Raamatun käännösten merkitysvastineissa verbistä proistêmi on luettavissa ajatus johtamisesta. Suomalaiset käännökset tarjoavat käännösvastineeksi 1. Tessalonikilaiskirjeen (5:12) kohdalla johtajan nimikettä, vaikka kääntävät muut, samasta määräisestä artikkelista riippuvat partisiipit teonsanoina ”tehdä työtä” ja ”neuvoa”.  F. F. Bruce (1998)  huomauttaakin, että Paavali viittasi partisiippiketjulla yhteen henkilöryhmään seurakunnassa, mutta vältti virallisen johtajanimikkeen käyttöönottoa kuten vastaava maskuliininomini prostatês. Käännösvastineeksi Bruce tarjoaa ”huolehtia” verbiä, jonka painotus tulee kotitalouden hyvästä hoitamisesta.

Johtaja-käännös näkyy myös merkitysvastineena Roomalaiskirjeen 12:8 kohdalla. James Dunn (1988) osoittaa asiayhteyteen, että teonsana proistêmi sijaitsee keskellä kahta, hyvän tekemistä ilmaisevaa merkitystä ”antaa anteliaasti” ja ”tehdä armotekoja iloisesti”.  Johtaja-mielikuvan lukeminen kyseisestä asiayhteydestä on ehkä liioiteltu, koska painopiste on hyväntekemisen anteliaisuudessa, ahkeruudessa ja iloisuudessa.

Tiituskirjeessä kyseistä verbiä ei voida tulkita toisin kuin viittauksena hyväntekemiseen (3:8, 14). Ehkä hyväntekemisen painopiste oli seurakunnan kokoontuminen, kuten Filemoninkirje laaja-alaisesti avaa hyväntekemisen sosiaalista ulottuvuutta.

1. Timoteuskirjeessä verbi viittaa kaitsijoita ja diakoneja koskevassa kriteeristössä taitoon hallita kotitaloutta (1. Tim. 3:4, 12), jonka sosiaalisessa ja fyysissä ympäristössä seurakunta kokoontui. Yhdessä ainoassa asiayhteydessä (1. Tim. 5:17) ei käy helposti ilmi, viitataanko teonsanalla johtamiseen vai hyvään tekemiseen. Gordon Fee toteaa kyseisen verbin olevan ”aikaisin termi, jota hän käyttää seurakunnan johtajista (1. Tess. 5:12, cf. Room. 12:8).” Käännösvastineena hän kuitenkin tarjoaa ”hallinnointia” suhteessa oman kotitaloutensa huolehtimiseen (Fee 2011, § 14, par. 8).

4. Lopetus

Jos proistêmi verbissä Paavalin kirjeissä halutaan nähdä jonkilainen johtajuusulottuvuus, verbi ensisijaisesti tarkoittaa asioiden hyvää hallinnointia ja hyvän tekemistä. Uuden testamentin aikaiset ja ulkopuoliset inskriptiotodisteet tietävät Foiben kaltaisia, varakkaita naisia, jotka tekivät omaisuudellaan hyvää lähiyhteisössään ja heidät tunnustettiin ”suojelijoiksi” termillä protasis (Kaersley 1999).

Johtamisen merkityksen lukeminen tekstiin, kuten ”seurakunnan johtaja”, nykyaikaiset johtajuusopit mielessä on liioittelua ja ylitulkintaa niin Foiben kuin sanan verbimuodon kohdalla. Tärkeintä on kuitenkin huomata, että Paavali tunnusti Foiben aseman hyväntekijänä samalla perusteella kuin muut diakonoi tulivat valituiksi seurakunnan palvelijan tehtävään Timoteuskirjessä. Jälleen kerran: Paavali sovelsi Foibeen samoja kriteerejä kuin 1. Timoteuskirje diakonos-palvelijoista edellyttää. Hän hallitsi rahavaransa kristillisesti tekemällä rahoillaan ja varallisuudellaan hyvää suhteessa seurakunnan ja Jumalan mission hyvinvointiin.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia), pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.

Sarjan lähteet:

Bruce, F. F. (1998). 1 and 2 Thessalonians. Word Biblical Commentary. Volume 45. Word Books Publisher. Logos Library Systems - elektroninen editio

Campbell, Joan Cecelia. (2009). Phoebe: Patron and Emissary. Sarjassa Paul’s Social Network: Brothers and Sisters in Faith. Liturgical Press.

Clarke, Andrew D. (2000). Serve the Community: Christians as Leaders and Ministers. Institute for Early Christianity in the Graeco-Roman World, Cambridge. Eerdmans.

Dunn, James D.G. (1988). Romans 9-16. Sarjassa Word Biblical Commentary. Volume 38B. Logos Library Systems - elektroninen editio. Word Books Publishers.

Fee, Gordon D. (1987). The First Epistle to the Corinthians. Sarjassa The New International Commentary on the New Testament. Eerdmans.

____1. & 2. Timothy, Tius. (2011). Sarjassa Understanding the Bible Commentary Series. Eds. W. Ward  Gasque, Robert L. Hubbard Jr., Robert K. Johnston. Kindle-Version. BakerBooks.

Kearsley, R. A. (1999). ”Women in Public Life In the Roman East: Iunia Theodora, Claudia Metrodora And Phoebe, Benefactress of Paul.” Teoksessa Tyndale Bulletin 50:2, 189-212.

Keener, Craig S. (2009). “Women in Ministry: Another Egeletarin Perspective.” Teoksessa Two Views on Women in Ministry – Revised Edition. Kindle-Version. Zondervan.

Pyörremyrskyn silmässä – sanan authenteō merkityksestä (1. Tim 2:9-15 osa 4)

VAROITUS: NÖRTTITEKSTI Tämän tekstin lukematta jättäminen ei vaikuta kokonaisuuden ymmärtämiseen. Tässä perustellaan vastaan harittaville nörteille, että authenteō-verbiä ei tule kääntää ”olla auktoritettiasemassa”, vaan ”käyttää väärin hankittua auktoriteettia”.

Tämä teksti on Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittävän sarjan neljäs osa. Ensimmäisessä postauksessani pohdin kirjeen kirjoittamisen taustalla olevia tapahtumia. Toisessa tekstissä pohdin Paavalin johdonmukaisuutta ja ylipäätään kohdan mahdollista merkitystä. Kolmannessa tekstissä selvisi, että Paavalin ymmärtämisen kannalta oleelliseksi muodostuu authenteō-verbi, joka ei tarkoitakaan yleisesti hallitsemista vaan väärän auktoriteetin ottamista. Tämä postaus avaa asiasta kiinnostuneille sanan tutkimushistoriaa ja tulkinnallisia sotkuja.

Kolme muuta aikalaistekstiä

Edellisessä tekstissä käsittelemäni aikalaisteksin, BGU 1208:n, ohella authenteō on löydettävissä tai oletettavasti löydettävissä kolmesta muustakin aikalaistekstistä. Sana löytyy tietenkin myös muista lähteistä, mutta sanojen merkityksen ymmärtämiseksi erityisesti ajallisesti mahdollisimman lähellä olevat lähteet ovat tärkeitä. Esimerkiksi suomen kielessä sana ”kohtalo” tarkoitti alustakin ”se kohta, joka kullekin saalistajalle kuuluu”, mutta nykyään merkitys on hyvin paljon abstraktimpi. Näin ollen emme voi käyttää Nykysuomen Sanakirjaa, kun yritämme tulkita Agricolan aikaisia tekstejä. Tästä syystä ajallisesti mahdollisimman lähellä olevat tekstit ovat tärkeimpiä sanan merkityksen ymmärtämisessä.

Ensimmäinen maininta on vusotuhansien vaihteen kielitieteilijän Aristonicus Alexandrinusen teoksessa De signis Iliadis 9.694. Siinä ilmaisu asettaa vastakkain puheen pitäjän Akilleen sekä Odysseuksen, joka raportoi puheen sisällöstä. Verbi authenteō yhdistää sanat αὐτός, autos ja ἀνύω, anyō. Kohta kuuluu englanniksi “the one self-accomplishing [ὁ αὐθεντῶν] the speech had set forth something astounding” (eli “hän sai itse aikaan tämän puheen, laittoi alulle jotain hämmästyttävää.”) Tutkijat ovat hyvin yksimielisiä sanan käännöksestä kyseisessä teoksessa.

Toiseksi authenteō esiintyy vaillinaisena sanana papyruksessa Rhetorica of Philodemos. Sanasta puuttuu osia, ja siitä tehdyt konstruktiot viittaavat ”murhaajiin”.

Kolmannen kerran sana esiintyy tekstissä, joka viittaa Aiskyloksen näytelmään Eumenidit. Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo noin 500 eKr., sitä lainataan kommentaarissa, jonka useimmat tutkijat uskovat olevan peräisin Didymukselta, joka eli noin 80–10 eKr. Myös tässä lähteessä sanan merkitys liittyy murhaamiseen.

Näiden lähteiden valossa voidaan todeta, että sanalla authenteō oli erittäin negatiivinen merkitys ensimmäisellä vuosisadalla, vaikka Paavalin kohdalla murhaamiseen viittaavat merkitykset ovat kieliopillisista syistä vaikeasti liitettävissä mukaan.

Authenteō-sanan etymologiaa

Vaikka itse sana authenteō löytyy aikalaisteksteistä harvakseltaan, esiintyy samasta juuresta nousevia sanoja enemmän, ja ne valaisevat sanan merkitystä. Sanan juuri on αὐθεντ, authent. Varhaisen kreikan sanakirjojen tuntijat ja varhaiskreikan sanakirjojen eli leksikografien tekijät (esim. Pierre Chantraine, Paul Kretschmer, LSJ 275, MM 91) ovat yhtä mieltä siitä, että authent-juuriset sanat tarkoittavat ”itseaikaansaavaa”. Tämä on yhdistelmä sanoista αὐτός, autos, ja ἕντης, entēs, joka on johdannainen sanasta ἀνύω, anyō. Sanan etymologia viittaa tekemiseen, jossa on itse ensimmäisenä, ja johon liittyy vivahde oman tahdon läpisaattamisesta, voittamisesta ja oman edun saamisesta.

Aὐθεντ, authent -juurisilla sanoilla on Paavalin aikaan asti tyypillisesti vahva negatiivinen tunnelataus, kuten: ”murhaaja”, ”koti-murhaaja”, ”rikkoja (perpetrator)” tai ”autokraatti”. Sanat viittasivat (negatiiviseen) auktoriteetin omiin käsiin ottamiseen tai toimintaan laittoman auktoriteetin alaisena. Aὐθεντ, authent -juurta alettiin asteittain käyttää vallan ja auktoriteetin kuvaamiseen, toisinaan alistavalla sävyllä kuten ”dominoida”, ”absoluuttinen herra” ja ”autokraatti”. Kuitenkin erityisesti patristisissa eli kirkkoisien teksteissä auktoriteetti-sanan positiivinen vivahde alkoi vallita (tästä lisää myöhemmin). Nykykreikan sanakirja antaa synonyymiksi sekä auktoriteettiin että dominointiin ja tyrannointiin liittyviä termejä.

Mistä pyörremyrsky?

Edellisen selvityksen perusteella vaikuttaa selkeältä, ettei Paavali käytä sanaa authenteō normaalista seurakunnallisesta vallankäytöstä tai johtamisesta, vaan hän kieltää naisilta negatiivisen, oman käden oikeuteen perustuvan miesten nolaamisen ja opettamisen asioista, joita he eivät ymmärrä. Miksi kuitenkin sanan tutkimuksesta on kiistelty niin paljon?

Sanan ympärille liittyvä suoranainen pyörremyrsky voi liittyä kohtaa seuraaviin jakeisiin, joissa Paavali jatkaa kieltoa vetoamalla Aadamin ja Eevan luomiseen ja naisen pelastumiseen synnyttämisen kautta. Näin kielto ”opettaa ja hallita miessukupuolta” saa vahvemman sävyn.

Miksi Paavali ei voinut yksinkertaisesti muistuttaa lukijoitaan hyvistä käytöstavoista, kuten hän tekee mm. Efesolaiskirjeen luvussa 5? Tuossa kohdassa Paavali muistuttaa, että aviomies on perheensä juridinen johtaja tai edustaja, eikä kristittyjen keskuudessakaan sitä saa unohtaa. Noissa teksteissään Paavali ei viittaa edes etäisesti Aadamiin ja Eevaan. Myös Pietari muistuttaa omassa kirjeessään 1. Piet. 3:1–7, että kristityn vaimon on kunnioitettava aviomiestään. Sielläkään ei puhuta Adamista ja Eevasta.

Jos tässä Efeson tapauksessa siis on kyse vain siitä, että naiset pomottivat miehiään, miksi Paavali vetää pöytään luomiskertomuksen? Ainoa toinen tapaus koko Raamatussa, jossa ”naisen tulemiseen miehestä tai miehen kautta” tapahtumiseen pitää viitata, on 1. Kor 11:2-16. Siinä kohdassa puhutaan rukoilemisesta tavalla, joka sopii kristityille ja jossa pidättäydytään tavoista, jotka kuuluvat vieraiden epäjumalien rukoilemiseen. Käsittelen seuraavassa postauksessa Adamia ja Eevaa, mutta tässä kohdin on kuitenkin oleellista huomata, että mitä ikinä Paavali luomiskertomusviittauksellaan tarkoitti, se ei kuitenkaan muuta sitä, että authenteō edelleen tarkoittaa negatiivista valtaa eikä viittaa siihen, että Paavali kieltäisi naisilta jonkun palveluroolin seurakunnassa.

Ymmärrän kuitenkin pyörremyrskyn tältä osin: jos naisten palvelutehtävien rajoittamisen on tottunut perustelemaan tällä kohdalla luomisjärjestykseen vedoten ja joku ravistelee tehtyä tulkintaa, niin tuleehan siitä myrskyinen olo.

Vastalauseita alkukielen ilmiselvälle merkitykselle

Kaikesta huolimatta authenteō-sanan ympärillä riehuu pyörremyrsky. Joillakin tutkijoilla on vahva näkemys siitä, että authenteō on merkitykseltään täysin sama kuin normaalia johtamista kuvaava exouziaō-sana. Näiden tutkijoiden mukaan Paavali kieltää naisia opettamasta ja johtamasta miehiä, ja tämän näkemyksen mukaan nainen ei voi toimia seurakunnassa esimerkiksi pastorina tai vanhimpana. Tämä tutkijakunta pitää vahvasti kiinni näkemyksestään edellä mainituista vastakkaisista perusteluista huolimatta. Nämä perustelut ovat käsitykseni mukaan jaettavissa kolmeen luokkaan.

1. Systemaattinen vilppi sanan authenteō merkityksestä BGU 1208:ssa. 

Tutkija nimeltä Knight on ylläpitänyt tulkintaa authenteō-verbistä normaalina johtamisena. Hänen kohdallaan voidaan puhua kylmäverisestä vilpistä, ja vaikka ”kylmäverinen” on vahva sana, se on paikallaan, sillä esimerkiksi Payne (2009) listaa kirjassaan melkoisen todistusaineiston Knightiä vastaan. Werner oli alkuperäinen tutkija, joka käänsi papyruksen, mutta Knight korvasi tämän käännöksen omallaan, ja viittaa silti Werneriin kääntäjänä. Wernerin mukaan tekstissä puhutaan nimenomaan negatiivisesta oman käden oikeudesta, kun Knight väittää Wernerin kääntäneen sanan tarkoittaman tavallista auktoriteettia. Edes Wernerin huomautus Knightille ei saanut tätä muuttamaan viittaustaan.

Knight ei manipuloinut ainoastaan BGU 1208:n käännöshistoriaa, vaan myös papyruksen Rhetorica of Philodemos käännöstä. Knight sai kirjallisen varoituksen väärästä käännöksestään, mutta siitä huolimatta hän esitti käännöksenä myönteisen ja normaalin auktoriteetin. Kuten aikaisemmin tuli ilmi, kyseinen fragmentti on vajaa, ja siinä merkitys viittaa todennäköisimmin ”murhaajiin”, mikä on kaukana normaalista auktoriteetinkäytöstä.

Knight kuorrutti vilppinsä kirjoittamalla:

“No attempt has been made to select a translation favourable or unfavourable to a particular rendering or meaning and no alternative translation has been excluded.”
Suom. “Tässä ei ole ollut pyrkimystä valita suosiollista tai epäsuosiollista käännöstä eikä yhtään vaihtoehtoista käännöstä ole jätetty pois”
(Teoksessa Knight, ”AΥΘΕΗΤΕΩ in Reference to Women in 1 Timothy 2:12.” NTS 30 (1984): 155 n. 3)”.

”The linguistic evidence provided by a translator or lexicographer will always be that of someone other than the author of this article. This will help ensure impartiality and objectivity.”
“Kääntäjien tai sanakirjan kirjoittajien kielitieteellinen todistusaineisto on aina peräisin jotlakin muulta kuin tämän artikkelin kirjoittajalta. Tämä auttaa ylläpitämään tasapuolisuutta ja objektiivisuutta.” (Sama teos, 144, ks. 149, ja 156 n. 22”.)

Esittämäni syytökset Knightiä kohtaan ovat hyvin vakavia, ja kehotan kaikkia, jotka esittävät totuusväitteitä sanan authenteō merkityksestä tai Paavalin opetuksen merkityksestä, tutustumaan asiaan esimerkiksi Paynen (2009) kirjasta. Sekin tietysti kannattaa lukea kriittisesti ja arvioida käytettyjä lähteitä.

Systemaattisesta vilpistä huolimatta Knightin tekstit ovat säilyneet isolle lukijakunnalle uskottavina lähteinä, ja ne ovat keskeinen kantava rakenne opetuksessa, jonka mukaan Paavali kieltää 1. Tim. 2:ssa naisilta normaalin vallankäytön ja johtajuuden seurakunnassa. Kuitenkin jokainen artikkeli tai teos, joka nojaa Knightiin oleellisena lähteenään, on sanalla sanoen käyttökelvoton. Näiden teosten joukossa on mm. runsaasti siteerattu Recovering Biblical Manhood and Womanhood, jonka ovat toimittaneet Wayne Grudem ja John Piper. Haluan alleviivata, että edellä mainitsemassani kirjassa voi olla paljon muuta hyvää sisältöä. Kuitenkin väite, jonka mukaan Paavali kieltää sanalla authenteō naisilta normaalin vallankäytön seurakunnassa, perustuu vilppiin. Henkilökohtaisesti en ole löytänyt ainuttakaan tekstiä, jossa puolustettaisiin sanan authenteō tarkoittavan normaalia vallankäyttöä ja jossa ei käytettäisi lähteenä Knightia.

2. Sanan authenteō merkityksen hakeminen myöhemmiltä vuosisadoilta. 

Tutkija nimeltä Baldwin (2005) on tehnyt varsin laajan selvityksen sanan authenteō esiintymisestä noin 900:n vuoden ajalta, ja hänen mukaansa sana kuvaa normaalia vallankäyttöä. Kuitenkin on syytä suhtautua kriittisesti väitteeseen, että juuri myöhempien vuosisatojen todistusaineisto olisi ratkaisevaa, sillä sanan merkitys voi muuttua ajan kuluessa merkittävästi, kuten sanan ”kohtalo” kohdalla tapahtui. Lisäksi tässä on erityisen tärkeää huomata, että myöhäisemmän todistusaineiston käyttäminen on kyseenalaista varsinkin silloin, kun se painottuu kirkkoisien ja kirkon kirjoittajien materiaaliin. Kirkollisessa käytössä sanan merkitys on muovautunut käsi kädessä kirkollisen vallankäytön ja kirkkoisien käsitysten mukaan. Kun sana on läsnä kirkollisesta auktoriteetista puhuvassa tekstissä, ymmärrys kokonaisuudesta vaikutti hyvin paljon siihen, miten sanaa alettiin käyttää.

On myös huomattavaa, että jos annamme itsellemme luvan ottaa Paavalin tekstien tulkintaan apuja myöhemmiltä vuosisadoilta, on mahdollista käyttää myös gnostilaisia tekstejä, joissa Adamin ja Eevan keskinäisistä touhuista puhutaan paljon. Niiden tekstien valossa tulee 100 % selväksi, että Paavali viittaa authenteō:lla johonkin aivan muuhun kuin tavalliseen vallankäyttöön seurakunnassa. Tutkijapariskunta Kröger ja Kröger (1992) on tehnyt varsin mielenkiintoisen katsauksen gnostilaisiin teksteihin ja sanan authenteō kehitykseen, mutta mm. Baldwin on nollannut heidän tutkimuksensa (luvalla sanoen hieman epäakateemisin ja pilkallisin vivahtein) siksi, että gnostilaiset tekstit eivät ole ajoitettavissa samaan aikaan kuin Paavalin kirjeet. Kuitenkin tästä herää merkityksellinen kysymys, miten Balwin itse on käyttänyt omin johtopäätöstensä tueksi tekstejä, joka ovat huomattavasti kauempana Paavalin kirjoista kuin Krögerien löydökset.

Jos kuitenkin palataan sanan merkitykseen sen kirjoitusajankohtana, niin jopa Baldwinin tutkimus toteaa, että kirjoitusajankohdasta löydetty ainoa merkitys sanalle authenteō on niinkin ”selkeä” kuin ”olla ensisijaisesti vastuussa, tehdä tai saattaa alulle” (2005, 42, 48). Jopa tämän perusteella on mahdollista sanoa, että se ei siis ole ollut Paavalille normaalia vallankäyttöä tarkoittava sana.

3. Sidesana oude voi yhdistää vain negatiivisia tai positiivisia infinitiivipareja 

Kolmas vaihtoehto on väittää, että kun sidesana oude yhdistää kaksi infinitiivimuodossa olevaa verbiä, niiden merkitysten tulee olla yhteisesti joko positiivisia tai negatiivisia. Tämän perustelun mukaan opettaa-verbi viittaisi positiiviseen opettamiseen, joten negatiivista vallankäyttöä ei olisi mahdollista yhdistää siihen.

Tämän kielioppinäkemyksen on esittänyt tutkija nimeltä Köstenberger (2005). Hänen mukaansa kaksi yhteen liitettyä infinitiiviä ovat joko aina myönteisiä tai kielteisiä. Kun Paavali yhdistää διδάσκειν, didaskein, opettaa, ja αὐθεντεῖν, authentein, konjunktiivilla οὐδὲ, oude, jäävät mahdollisuuksiksi joko negatiivisen opettamisen ja jonkun negatiivisen toiminnan tai positiivisen opettamisen ja jonkun positiivisen toiminnan kieltämiset. Tässä olisi siis kyse siitä, että joko molemmat tekemiset ovat positiivisia, eli ”opettaa seurakunnassa ja johtaa seurakunnassa”, tai negatiivisia, eli ”opettaa harhaoppia ja johtaa väärällä auktoriteetilla”.

Jotkut tutkijat ovat hyväksyneet Köstenbergerin tutkimuksen sellaisenaan, mutta siihen on myös kohdistettu perusteltua kritiikkiä (mm. Payne 2009). Payne perkaa tarkasti auki Köstenbergerin esimerkit, ja vaikuttaisi siltä, ettei niissä sanojen merkitys ole johdonmukaisesti positiivista tai negatiivista. Köstenberger puolustautuu Paynen kritiikkiä vastaan (2012) toteamalla, ettei sanoilla itsellään ole positiivista tai negatiivista merkitystä, vaan merkitykset nousevat kontekstista. Kuitenkin tässä on epäselvää, miten Köstenbergerin teesiä pitäisi tulkita, koska hänen teesinsä vaikuttaisi alun perin rakentuvan nimenomaan sanojen positiivisten tai negatiivisten merkitysten lähtökohtaiselle yhteensopimattomuudelle.

Köstenbergerin perusargumentti on, että koska didaskō eli opettaa -verbi on positiivinen, sen yhteydessä ei voi olla kuin positiivista vallankäyttöä käsittelevä verbi. Kuitenkin tässä yhteydessä voidaan kysyä, onko tällä opettaa-verbillä todella aina väistämättä positiivinen merkitys. Esimerkiksi Tiit. 1:11 tämä sama verbi viittaa harhaopin opettamiseen, vaikka se kontekstissa määritellään tarkemmin. Kuitenkin on syytä kysyä, onko tämä perustelu niin järkähtämätön, että sen avulla koko authenteō-verbin merkitys voidaan kääntää positiiviseksi, kun huomataan, miten negatiivisesti sitä käytetään muissa asiayhteyksissä? Hyvin todennäköisesti ei.

Katso perusteluja – älä sivumääriä tai äänenvoimakkuutta

Olen luetellut yllä erilaisia tapoja selittää Paavalin käyttämän authenteō-sanan merkitystä tarkoittamaan normaalia seurakunnallista vallankäyttöä. Näitä argumentteja on toistettu sivu- ja kirjakaupalla, niitä on lainattu ristiin ja niistä on kudottu vahva verkko, joka pitää perinteistä hierarkkista tulkintaa vahvasti paikallaan. Mutta kun argumentteja tarkastelee lähemmin, ne eivät kestä painetta. Viimeistään nykyaikana, kun internet tarjoaa pääsyn lukemaan asioiden taustoja akateemisista lähteistä ja jopa alkukielisiä fragmentteja suoraan, ei asiaa voi pitää enää valheen vallassa. Perustelut ovat jokaisen itse arvioitavissa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Vielä Juniasta

Nyt käynnissä olevassa naispastori-keskustelussa Roomalaiskirjeen lopussa (16:7) esiintyvä Junia on saanut paljon huomiota osakseen. Paavali lähettää terveisiä vanhalle vankitoverilleen Junialle ja mainitsee tämän vielä olevan erityisen arvostettu apostoli, joka oli kärsinyt vankeudessa tehtävänsä tähden ja ollut mukana varhaiskristillisessä liikkeessä ilmeisesti sen alusta asti, koska Paavali mainitsee hänen olleen Kristuksessa jo ennen häntä itseään. Jos nainen saattoi olla Paavalin tapainen apostoli varhaiskristillisyydessä, on kai kohtuullista, että nainen voi olla myös Kyyjärven helluntaiseurakunnan johtava pastori tai Punkalaitumen helluntaiseurakunnan presbytera eli naisvanhin?

Junia – Erityisen arvostettu apostoli

Joissakin yhteyksissä on nostettu esille sinänsä huomionarvoinen ajatus, jonka mukaan Raamattu ei opeta tiettyä asiaa vain kertomalla sen olemassaolosta ja että Junia-argumentti on siksi heikko. Tämä on liitetty helluntailaisessa yhteydessä erityisesti Amerikassa käytyyn keskusteluun (erityisesti Gordon Fee vs. Roger Stronstadt) siitä, voidaanko Apostolien tekoja pitää didaktisena eli opettavana, vaikka se on luonteeltaan kertova (narratiivinen). Ottamatta tässä kantaa tähän kisailuun tarkemmin todettakoon, että Junia & naispastorius kuitenkin hyvin erilainen kysymys kuin kiista Apostolien tekojen ”narratiivin didaktiivisista elementeistä” esimerkiksi henkikasteen nyanssien suhteen. Kukaan tuskin väittää Paavalin suoraan opettavan naisjohtajuutta sillä, että hän lähettää Junialle terveisiä. Rakenteista voidaan kuitenkin päätellä teologian ja opin olemuksesta yhtä ja toista. Esimerkiksi, että Paavalille naisjohtajuus oli hyväksyttävä ilmiö.

Kuva: Michał Głodzik, https://stock.tookapic.com/

Varhaiskristillisyydessä näyttää siis olleen naisia erittäin korkeassa asemassa. Tämä luo taustan ja pohjan kirjeiden tilannekohtaisempien kohtien tulkinnalle. Onko mahdollista olla erityisen arvostettu apostoli ja vaieta aina seurakunnan kokouksessa? Onko mahdollista olla erityisen arvostettu apostoli ja olla johtamatta ikinä miespuolisia seurakuntalaisia? Onko mahdollista olla erityisen arvostettu apostoli ja olla opettamatta miehiä? Me egalitaarit (tasavertaisuutta hengellisissä tehtävissä puoltavat) tulkitsemme kirjeiden tilannesidonnaisia haastekohtia olettaen, että ne eivät voi olla kovin räikeästi ristiriidassa Paavalin hyväksymien rakenteiden ja käytäntöjen kanssa. Näin ollen, kun Paavali kirjoittaa ensimmäisessä Timoteuskirjeessä, että naisen ei tule opettaa ja authentein miestä, hän ei voi ajatella tätä absoluuttisena kaikkia naisia kaikissa seurakunnissa koskevana muuttumattomana sääntönä. On mielekkäämpää ajatella, että Paavali kirjoitti Efesossa vallitsevaa erityistilannetta silmällä pitäen eikä pitänyt ongelmallisena sitä, että Priska opetti Apollosta tai että apostoli Junia vääjäämättä opetti myös miehiä.

Arvostettu naisapostoli vai apostolien tuntema juoksupoika?

Kun joku kohta auktoritatiivisena pidetyssä pyhässä kirjoituksessa ei sovi vaalittavaan käsitykseen, ihmismieli alkaa etsiä ratkaisua tälle ristiriidalle. Tämä on ihmisille luonnollista, ja ainakin minä olen löytänyt itseni tästä tilanteesta piinallisen usein. Välillä emotionaalisesti miellyttävämmälle käsitykselle etsitään tukea sellaisella innolla, että metodit ja analyysit tahtovat unohtua. Tasavertaisen käytännön vastustajat ovat pyrkineet määrätietoisesti selittämään apostoli Junian pois asemastaan, nimestään, sukupuolestaan ja tehtävästään. Tähän on ehdotettu pääasiassa kolmea keinoa: 1) tehdään hänestä mies – Juniasta Junias, 2) otetaan häneltä apostolin status pois – ei ”arvostettu apostoli” vaan ”apostolien tuntema” ja 3) alennetaan apostoliuden arvoa normaaliksi lähettilääksi tai ”juoksupojaksi”.

Näitä eksegeettisiä kysymyksiä on tässä blogissa jo käsiteltykin. Yleishuomiona kuitenkin totean, että tämä metodi tuo monella tapaa mieleen saksalaisten muoto- ja redaktiokriitikkojen tavan pilkkoa evankeliumitekstejä fiilispohjalta ”aidoksi” ja ”epäaidoksi” sen mukaan, mikä sattuu heidän kulloisellekin idealleen sopivan. Jos tekstihistorian tuki on käytännössä yksiselitteinen ja kreikkaa äidinkielenään puhuvien kirkkoisien tulkinta on ”apostoli Junia”, on erikoista, että muuten perustekstit sellaisenaan ottavat tahot yhtäkkiä ovat valmiita akrobaattisiin tekstikriittisiin spagaatteihin pitääkseen oman käsityksensä vallalla.

Mielenkiintoiselta tuntuu myös se itsevarmuus, jolla äidinkielenään kreikkaa puhuvien kirkkohistorian hahmojen tulkinta ”naisapostoli Junia” leimataan epätodennäköiseksi, jopa järjettömäksi, vaihtoehdoksi. Tekninen keskustelu siitä, onko episemoi + prepositio en + monikon datiivi luonteeltaan eksklusiivinen vai inklusiivinen ja olisiko episemoi + prepositio en + monikon genetiivi luonnollisempi ilmaus inklusiivista tarkoitusta viestimään, on melko haastava. Tästä saakin oivallisen Shibolet-testin aiheeseen kantaa ottaville. Kuinka moni on todella lukenut Wallacen, Burerin, Bellevillen, Bauckhamin ja Eppin leksikaalipohdintoja sekä analyyseja, ja niiden pohjalta muodostanut mielipiteensä – ja kuinka moni on vain todennut, että ”tämä tulkinta sopisi mun käsityksiini” ja valinnut sen? Minun mielestäni ilmaisu tarkoittaa sitä, että Junia ja Andronikus olivat apostoleja ja erityisen arvostettuja heidän keskuudessaan.

Matteuksen evankeliumissa (2:6) on hyvä esimerkki siitä, miten en + monikon datiivi -rakenteella ilmaistaan inklusiivista ilmiötä. ”Καὶ σὺ Βηθλεὲμ γῆ Ἰούδα, οὐδαμῶς ἐλαχίστη εἶ ἐν τοῖς ἡγεμόσιν Ἰούδα” ”Ja sinä Beetlehem Juudan maassa, et ole vähäisin Juudan ruhtinaiden joukossa”. Tätä ei tulkita, että ”Juudan ruhtinaat eivät pidä sinua vähäisimpänä” vaan, että ”et ole vähäisin Juudan ruhtinaista”. Samalla tavalla Junia ja Andronikus ovat arvostettuja (episemoi) apostoleita. Tässä vielä hiukan rautalankailua näistä identtisistä rakenteista:

(A) Beetlehem – (B) elakhistee – (C) en tois hegemosin Iouda
(A) Junia kai Andronikus – (B) episemoi – (C) en tois apostolois 

Antiikin kirjallisuudessa on paljon esimerkkejä siitä, miten tämä episemos en + monikon datiivi ilmaisee inklusiivisesti sitä, että arvostettu henkilö kuuluu datiivimuodossa ilmaistavaan ryhmään. Toki kysymys on – kuten kielioppiin liittyvät kysymykset tuskastuttavan usein ovat – monimutkainen ja aiheesta käydään aitoa tieteellistä keskustelua. Tämä edustamani näkemys vaikuttaa olleen myös kirkkoisien johdonmukainen käsitys asiasta.

Kirkkoisät puhuivat suurelta osin äidinkielenään kreikkaa. Esimerkiksi Johannes Khrysostomusta pidetään taitavana kielen käyttäjänä, ja näin hänen tapansa ymmärtää kyseinen roomalaiskirjeen kohta naisapostoli Juniaan viittaavana on otettava vakavasti. Tämä ei tarkoita, että kirkkoisien tulkinnat Raamatusta olisivat läheskään aina oikeita ja kirjoittajan alkuperäisen tarkoituksen tavoittavia. Nyt on kuitenkin kysymys kieliopillisesta ja puhtaasti kreikan kielen semantiikkaan liittyvästä kysymyksestä, ja näissä kysymyksissä äidinkielenään kieltä puhuvia on tapana pitää ensisijaisina arvioijina.

Junia Paavalin apostolikollegana 

Eräänlaisena viimeisenä vetona on esitetty, että apostoli olisi voinut tarkoittaa pelkästään lähettilästä tai viestintuojaa. Tämä käännös on mielekäs esimerkiksi Filippiläiskirjeen jakeessa 2:25, kun Paavali kertoo Epafroditoksesta, jonka hän mainitsee ”teidän apostoliksenne” tarkoittaen mitä ilmeisimmin viestinviejää tai lähettilästä. 2. Kor 8:23:ssa on myös apostolos-sanalla samantyyppinen merkitys ”seurakuntien apostoli(t)”. Näissä kohdissa on kuitenkin genetiivissä oleva sana määrittämässä sitä, kenen lähetti on kysymyksessä. Joh 13:16:ssa taas on kysymys juutalaiselle ilmaisulle tyypillisestä parallelismista eikä siinä puhuta tarkasti ottaen kenestäkään henkilöstä vaan yleisesti siitä, ettei lähetetty ole lähettäjäänsä suurempi. Muissa kohdissa sana apostolos viittaa varsin selvästi tärkeään ja korkea-arvoiseen virkaan tai tehtävään varhaiskristillisyydessä, tai näihin rinnastettavaan statukseen. Näitä tapauksia on 77 (kun Room 16:7 ei oteta lukuun). Eikö ole lähtökohtaisesti mielekästä tulkita apostoli tässä yhteydessä merkittävän viran tai tehtävän haltijaksi, kun kerran 77 kertaa 80:stä tämä tarkoittaa sitä, ja kolmesta muusta kahdessa on mukana genetiiviattribuutti, ja jäljelle jäävä kohta ei suoraan nimitä ketään apostoliksi, vaan sisältyy seemiläiselle ilmaisulle tyypilliseen parallelistiseen runoon?

Kahdentoista apostolin instituutio oli oma kokonaisuutensa, eikä edes Paavali lukeutunut näihin. Vaatimuksena oli Jeesuksen ”silminnäkijäseuraaminen” aina Johanneksen kasteesta taivaaseen astumiseen asti (Apt 1:22). Heidän tehtävänsä oli ensisijaisesti välittää ja valvoa opetuksen pohjan luovia Jeesus-traditioita. Tämän lisäksi varhaiskristillisyydessä oli apostoleiksi kutsuttuja, Paavalin kaltaisia aktiivisia evankeliumien julistajia ja seurakuntien perustajia. Junia ja Andronikus ovat siis todennäköisesti olleet juuri tällaisia ”Paavalin kollegoita” eli Paavalin tapaisia apostoleja, kuten Barnabas, Silas, Timoteus ja Apollos. He täyttävät myös Paavalin kovasti arvostaman Kristuksen puolesta kärsimisen vaateen, koska ovat olleet vangittuina yhdessä Paavalin kanssa. Lisäksi Paavali mainitsee heidän olleen jo ennen häntä Kristuksessa, mikä on helppo tulkita sellaisessa viitekehyksessä, jossa Paavali pitää Aleksandrosta ja Juniaa vähintään samanarvoisina kuin itseään.

_________________

Matti Kankaanniemi on tyrvääläinen teologian tohtori.