Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 3: lainataan vastustajia

Paavalin sanat ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ovat aiheuttaneet melkoista päänvaivaa raamatunselittäjille, oli kyse sitten niistä, jotka tahtovat päästää naiset johtajiksi tai niistä, jotka haluavat pitää naiset poissa saarnastuoleista. Jos nainen ei voi puhua ollenkaan seurakunnassa, vaan se on ”häpeällistä”, johtaminen on hyvin vaikeaa. Kuitenkin hyvin moni, joka vastustaa naisten johtamista, on tyytyväinen siihen, että nainen on lähetystyöntekijä, joka perustaa seurakuntia ja opettaa niissä tai saarnaa kotimaassa vaikka nuorille tai lapsille. Eikö näidenkin asioiden pitäisi olla kiellettyjä johdonmukaisuuden nimissä?

Ensimmäisessä postauksessani kävin läpi tekstin luonnollista tulkintaa, jonka mukaan teksti vaientaa naiset kertakaikkisesti. Tulkinnassa suurimpana haasteena ei ole ainoastaan se, että se loukkaa modernia käsitystä naisten asemasta, vaan se, että se luo Paavalista ristiriitaisen kuvan omien toimiensa ja sanojensa kanssa, jopa Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen sisällä. Toisessa postauksessani kävin läpi tapoja rajoittaa kieltoa, mutta päädyin siihen, että suurin ongelma tulkinnassa on, että kolminkertaisesta ehdottomasta kiellosta tehdään jollakin tavalla rajoitettu, vaikka teksti itse ei mitenkään rajoita kieltoa.

Kirjaimellista, mutta lainausta

Toiset tutkijat ovat esittäneet Paavalin naisten vaientamiselle vaihtoehtoisen ”kirjaimellisen” lukutavan: jakeet tulee ymmärtää niiden yksinkertaisimmassa merkityksessä ja lukea ”kirjaimellisesti”, mutta ne eivät ole Paavalin omia ajatuksia, vaan Paavali lainaa siinä Korintin seurakunnassa olevien vastustajiensa mielipiteitä.[1]

Tämän ajatusmallin mukaan jakeissa 34–35 Paavali ei siis suinkaan rajoita naisten osallistumista seurakunnissa, vaan lainaa vastustajiaan vain kumotakseen koko ajatuksen. Selitysmallin mukaan tämä seurakuntaa häiritsevä Paavalin vastustajien mielipide oli tullut Paavalin tietoon samalla tavalla kuin kirjeessä aikaisemmin esiintyneet korinttilaisten ”iskulauseet” (6:12: ”kaikki on minulle luvallista”; 6:13: ”Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi”; 8:1: ”meillä on tieto”, 8:4: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala”, 8:5; 10:23: ”kaikki on luvallista”). Tämän mallin mukaan Paavalin vastaus tähän korinttilaisten näkemykseen olisi nähtävissä erityisesti jakeen 36 kovassa retoriikassa. [2]

Ajatus menisi siis seuraavasti:

Paavali lainaa vastustajiaan: ”naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Paavali vastaa vastustajilleen: ”Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?” jne.

Tässä tulkintatavassa on ansionsa: siinä vältytään Paavalin ajatusten väliseltä selvältä ristiriidalta, ja samalla (ainakin 34–35 kohdalla) noudatetaan tekstin luonnollista lukutapaa.[3] Tulkintatapa vaikuttaa ainakin ensisilmäykseltä myös vähemmän spekulatiiviselta kuin kieltoa rajoittavat tulkintatavat. Lisäksi Paavali nähdään kiivaasti puolustamassa naisten oikeutta puhua seurakunnassa![4] Tämän uuden tulkintatavan viimeaikainen suosio on siis helppo ymmärtää.

Kaatuuko tämäkin?

Tässäkin tulkintatavassa on kuitenkin omat ongelmansa. Ensiksi, kuten edellisen tulkintatavan kohdalla, vaikka tätä tulkintaa voidaan pitää hyvinkin mahdollisena, se jää lopulta melko spekulatiiviseksi: jakeissa 34–35 tai sen lähikontekstissa ei yksinkertaisesti ole vihjettäkään siitä, että Paavali siteeraisi ketään. Vaikka olisi teoriassa mahdollista, että kirjeen lukijat olisivat tunnistaneet heidän tilanteeseensa osoitetusta kirjeestä jakeet 34–35 sitaatiksi ilman vihjeitäkin, tämä tekstin tulkinta on kuitenkin päinvastainen siihen nähden, mitä tekstin luonnollinen lukutapa antaa ymmärtää.

Jotta tulkinta olisi täysin uskottava, pitäisi osoittaa, että Korintin seurakunnassa naisia yritettiin vaientaa. Tämä on kuitenkin vastoin sitä, mitä tiedämme Korintin seurakunnasta.[5] Esimerkiksi 1. Kor. 11:2–16 käsittelee kysymystä pään peittämisestä kokoontumisissa, ja teksti antaa selkeästi kuvan, että naiset profetoivat aktiivisesti seurakunnan kokoontumisissa. Naisten toiminta oli jopa siinä määrin aktiivista, että Paavali joutui puuttumaan siihen, että he toivat vaikutteita epäjumalien kulteista seurakuntaan (ks. Sirkun tekstisarja aiheesta). Mikään ei siis viittaa siihen, että korinttilaiset olisivat aktiivisesti sortaneet naisia tai että Paavali olisi joutunut puuttumaan naisten alistamiseen seurakunnassa.

Kaiken lisäksi jos jakeet 34–35 olisivat sitaatti, ne olisivat pituudeltaan ilman vastinparia Paavalin kirjeissä. Yleensä sitaatit eivät ole monenkaan sanan mittaisia, ja tämä sitaatti sisältäisi poikkeuksellisen paljon argumentaatiota (”sillä… sillä…”).[6]

Kokoavasti voidaan huomauttaa, että vaikka tämä selitystapa olisi teoriassa mahdollinen, se jää hyvin spekulatiiviseksi.[7] Se ei siis sellaisenaan tarjoa uskottavaa selitystä sille, miten Paavalin sanat tulisi ymmärtää.

Koska kaikki tähän asti esitetyt tulkintatavat sisältävät niin monia ongelmia, on punnittava, mikä niistä olisi mielekkäin tapa ymmärtää Paavalin sanat. On vaikeata olettaa, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti itsensä kanssa ristiriidassa, mutta vaihtoehtoisissa selitysmalleissakin on omat vakavat haasteensa. Palaan asiaan seuraavassa tekstissäni ja esitän vielä yhden suositun tulkintatavan. Lopuksi arvioin tulkintapojen kirjoa ja pohdin sen seurauksia naisten johtajuudelle seurakunnassa.


_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Kyseessä olisi siis joukko Korintin seurakunnan jäseniä, jotka haluavat tällaisen kiellon tai ”lain” asetetuksi koko seurakunnan ylle (ks. Thiselton 2000, 1151).

[2] Tätä selitystapaa kannattavat pienin eroavaisuuksin mm. Allison, Bilezikian (2006), Flanagan, Gourgues, Kaiser, Snyder, Odell-Scott ja Talbert (ks. Fitzmyer 2008, 530; Joshnson 2009, 144). Odell-Scott on ehkä kaikkein tunnetuimmin puolustanut tätä teoriaa. Odell-Scottin argumentti perustuu jakeen 36 alussa olevaan partikkeliin ἢ, he (”vai”) ja väittämään, että jakeen 36 retorinen kysymys kohdistuu kritiikkinä jakeiden 34‒35 ajatukseen (Ks. Thiselton 2000, 1151; Talbert 2002, 115‒117).

[3] Ks. Bilezikian 2006, 111.

[4] Talbert 2002, 116.

[5] Ks. 7:1‒7; 11:2‒16 (Vrt. Fee 1987, 704‒705).

[6] Vrt. Adams & Horrell 2004, 35, sekä tulkintatavalle annettu kritiikki teoksissa Thiselton 2000, 1151; Witherington 1988, 99; Johnson 2009, 145‒146; sekä Payne 2009, 224‒225.

[7] Kuten Murphy-O'Connor (1986, 91) ilmaisee asian: ”In terms of pure possibility one cannot but agree, but the point at issue is: Which of the two possibilities – Corinthian slogan or post-Pauline interpolation – is the more probable?”

Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 2: rajauksia kieltoon

1. Kor. 14:34–35 ei sinänsä estä naisia johtamasta seurakuntaa, mutta se vaientaa heidät kolminkertaisella kiellolla, minkä jäljiltä johtaminen olisi mahdollista korkeintaan viittomamerkein. Kuitenkin vaientaminen on niin perinpohjaista, että se on aiheuttanut melkoista päänvaivaa Paavalin tulkitsijoille.

Edellisessä blogitekstissäni esittelin 1. Kor. 14:34–35 ”kirjaimellista” lukutapaa, ja totesin sen ongelmalliseksi. Kirjaimellinen tulkinta kyllä pitäytyy tekstin luonnollisessa lukutavassa, mutta se aiheuttaa monia tuskastuttavia ristiriitoja aina siihen pisteeseen asti, että Paavalin oma ajattelutapa vaikuttaa ristiriitaiselta ja epäjohdonmukaiselta. Tämä ristiriita on saanut monet tulkitsijat ehdottamaan vaihtoehtoisia tulkintatapoja, joissa sinänsä ehdottomalta vaikuttavaa kieltoa on pyritty rajaamaan tai pehmentämään jollakin tavalla.

Rajattu tulkinta: Paavali vaatii naisia olemaan vaiti, mutta vain tietyin ehdoin, tai kielto koskee vain tiettyjä naisia Korintin seurakunnassa

Nykyään on suositumpaa pehmentää tekstin kirjaimellista ja ehdotonta tulkintatapaa rajaamalla kieltoa jollakin tavalla. Kyseessä on siis Paavalin kielto, mutta sitä ei nähdä kaikkia aikoja, paikkoja ja seurakuntia koskevana kieltona, joka vaientaisi naiset kertakaikkisesti.

Kieltoa rajaamaan on ehdotettu erilaisia vaihtoehtoja:

(1) Kielto koskee naisten puhumista vain tietyissä tilanteissa, kuten virallisissa opetustilanteissa tai seurakunnan ulkopuolisillekin avoimessa kokoontumisessa;
(2) kielto kohdistuu vain tiettyihin naisiin (väärät profeetat tai opettajat, täysin kouluttautumattomat ja muuten häiriköivät naiset, vain naimissa olevat naiset jne.) Korintin seurakunnassa;
(3) kielto koskee vain tiettyä tapaa puhua (ei-liturginen tai ei-inspiroitu puhe, häiritsevä jutustelu, ”tyhmät” kysymykset, ekstaasinomainen kontrolloimaton puhe jne.).[1]

Vaikka kiellon mahdollisten ja esitettyjen rajausten kirjo on lähes loputon, näille kaikille selitystavoille on yhteistä se, että kieltoa yritetään selittää jollakin kulttuurillisella tai kontekstuaalisella tekijällä. Näin jakeiden sanoma pystytään rajaamaan tai pehmentämään, ja kielto saadaan harmonisoitua Paavalin muiden opetusten kanssa.[2]

Kun puhutaan naisen asemasta seurakunnassa ja Paavalin sanoja pidetään kaikkia kristittyjä velvoittavina, kolme eri tapaa rajata kieltoa tuottavat erilaisia vaihtoehtoja suhtautua asiaan. Jos kielto rajataan tiettyjä tilanteita, kuten jumalanpalvelusta, koskevaksi, naiset tuskin voivat opettaa tai johtaa seurakunnassa. Jos sen sijaan kielto rajataan vääriin profeettoihin tai häiritsevään lörpöttelyyn, ei vaikutus välttämättä ole erityisen suuri.

Yhdistelemällä paras

Taustatekijöitä voidaan myös yhdistellä, ja näin onkin kyetty luomaan toinen toistaan historiallisesti uskottavampia skenaarioita. Esimerkiksi Dunnin mukaan jakeista kuvastuva ”jännite” johtuu juuri siitä, että kristityt kokoontuivat kodeissa, jossa kulttuurillisesti vallalla ollut patriarkaalisuus ilmeni mitä voimakkaimmin.[3] Ongelma olisi siis ollut siinä, että naiset käyttäytyivät seurakunnan kokouksen varjolla tavalla, joka oli muuten sopimatonta kodeissa.[4] Tällöin häiritsevää ei siis ollut naisten toiminta sinänsä, vaan sen implikaatiot miehen hallintavaltaa vastaan kodissa/perheessä (patria potestas), jonka Paavali halusi säilyttää.[5]

Kun ottaa huomioon Dunnin kuvaileman taustatekijän seurakunnan kokoontumisista, voi hyvinkin vapaasti kehitellä erilaisia kulttuurillisesti ”häpeällistä” tapoja, joilla naiset olisivat voineet puhua: että naiset esittivät arvostelevia kysymyksiä muille kuin omille aviomiehilleen, tai että he kyselivät omilta miehiltään liian julkisesti ikään kuin kyseenalaistaen heidät.[6] Yksi suosittu muunnos edellisestä on, että kielto liittyi erityisesti (avio)miesten profetioiden arvostelemiseen julkisesti.[7] Tässä tulkintatavassa juuri tämä arvosteleminen nähdään erityisen häpeällisenä, koska siinä nainen olisi ollut auktoriteettiasemassa suhteessa mieheensä.[8]

Tulkinnat kaatuvat tekstiin itseensä

Vaikka tämänkaltaiset ”ehdolliset kiellot” ovat olleet erittäin suosittuja tulkintoja, ehkä jotain kertoo se tosiasia, ettei yksikään versio ole saavuttanut yleistä hyväksyntää tutkijoiden parissa.[9] Lisäksi yksikään näistä vaihtoehdoista ei ole ongelmaton.[10]

Kaikkein tärkeintä on, että jakeista itsestään ei löydy mitään selvää vihjettä kiellon rajoittamiseksi johonkin yksittäiseen tai useampaan seikkaan.[11] Tulkinnat lähtevät liikkeelle siitä, että ”ei tämä teksti voi tarkoittaa sitä, mitä se sanoo”, ja sen jälkeen pyritään rakentamaan se, mitä se voisi sanoa, kun se ei voi tarkoittaa sitä, mitä se tarkoittaa.

Meillä ei ole mitään tekstistä tai kirjeestä itsessään nousevia perusteita, jotka osoittaisivat, että kohdassa 1. Kor. 14:34‒35 olisi kyse eri naisista, joiden aiemmin oletetaan puhuneen jumalanpalveluksessa (esim. 1. Kor. 11:2‒16), tai että kyse olisi erityyppisestä ”tilaisuudesta”, kokoontumisesta tai liturgian osasta, tai että kyse olisi jotenkin ratkaisevasti erityyppisestä puheesta kuten ”ei-inspiroitu” puhe, profetioiden arvostelu tai muu asiaton keskustelu. Päinvastoin esimerkiksi λαλεω (laleo)-sanan ymmärtäminen näin kapeassa merkityksessä ei tunnu ollenkaan oikeutetulta.[12] Sana tarkoittaa yleisesti ”puhumista”. Teksti ei myöskään sano mitään tietystä tavasta puhua, vaan ylipäänsä puhumisesta seurakunnan kokoontumisessa.[13]

Puolensa, mutta millä hinnalla

Tulkintojen ansiona voidaan nähdä se, että Paavali voidaan nähdä johdonmukaisena ajattelijana tai ainakin johdonmukaisena kirjoittajana; hän ei toisaalla kehu naistyötovereitaan ja toisaalla vaadi kaikkia naisia vaikenemaan, eikä hän vahingossa lipsauttele asioita, joita ei tarkoita. Näillä tulkinnoilla positiivisen tuloksen saavuttaminen vaatii kuitenkin aimo annoksen harmonisaatiota, ja joskus jopa syyllistymistä varsinaiseen hermeneuttiseen akrobatiaan.[14] Ongelmaksi muodostuu se, että tulkinnat eivät noudata tekstin luonnollista lukutapaa, eli ne eivät aidosti hyväksy kiellon ehdotonta, kolminkertaisesti toistettua sävyä. Lisäksi vaikka monet ehdotetuista kiellon rajauksista ovat historiallisesti aivan mahdollisia, ne jäävät lopulta hyvin spekulatiivisiksi. Vakavin eksegeettinen ongelma on se, että tulkinnoille ei löydy tekstistä itsestään mitään tukea.

Mistä veneestä sitä itsensä löytääkään?

Raamatuntulkinnallisesti rajaukset ovat mielenkiintoisia, sillä jos puhutaan ”tekstin selvästä merkityksestä”, niin tässä tekstin ympärille rakennetaan melkoisia selitysmalleja, joilla saadaan pelastettua teksti tarkoittamasta sitä, mitä se tarkoittaa. Yleensä naisjohtajuuden puolustajia syytetään tekstien ”selittämisestä pois”, mutta tässä yllättäen ne, jotka hyväksyvät edes naisten todistuspuheenvuorot seurakunnissa, löytävät itsensä samasta poisselittäjien purresta. Tämä on ihan hyväksyttävää, mutta jokaisen on hyvä tietää, missä seisoo.

Rajoitettujen tulkintojen haasteiden vuoksi tekstille on annettu myös toisenlainen selitysmalli. Siitä lisää seuraavaksi.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Ks. esim. Morris 1985, 197; Thiselton 2000, 1147; Dunn 2009, 810‒814; Keener 2005, 118‒119; Thiselton 2000; Witherington 1990. Katso kuitenkin Fee 1987, 704.

[2] Fitzmyer 2008, 528‒529.

[3] Dunn 2009, 810‒814.

[4] Dunn 2009, 811.

[5] Ibid.

[6] Ympäröivässä kulttuurissa enemmistön mielestä olisi ollut sopimatonta naisen ottaa ”neuvojan” rooli; ks. Keener  2005, 118‒119; Dunn 2009, 810‒814.

[7] Näin esim. Dunn 2009, 810‒814; Keener 2005, 118‒119; Thiselton 2000; Witherington 1990.

[8] Ibid.

[9] Ks. Payne 2009, 221‒224, ja Fee 1987, 703.

[10] Vrt. Johnson 2009, 143‒144.

[11] Ainoa tekstissä oleva vihje, joka voisi viitata jonkinlaiseen rajaukseen, on jakeessa 35, jossa sanotaan, että naisten tulee kysyä kotona miehiltään, jos tahtovat oppia.

[12] Johnson 2009, 144. Paavali ei missään käytä sanaa λαλεω, laleo näin kapeassa tai spesifissä merkityksessä (Mare 1976, 276). Ne yhtäläisyydet jotka jakeiden 34‒35 sanastosta on löydettävissä ympäröivän kontekstin kanssa (Ks. Loader 2012, 384), jäävät hyvin pintapuolisiksi ja ongelmallisiksi (Vrt. Beattie 2005, 57; Bilezikian 2006, 111; Danker 2000, 1042; Fitzmyer 2008, 532‒533; Horsley 1998, 189; Johnson 2009, 144; Payne 2009, 220).

[13] Fee 1987, 708; Johnson 2009, 144.

[14] Bilezikian 2006, 111.

Nainen vaietkoon seurakunnassa (1. Kor. 14:34–35), osa 1

Kun puhutaan Paavalin näkemyksestä naisten asemasta seurakunnissa, yksi tärkeimmistä raamatunteksteistä on 1. Kor. 14:34–35. Siinä naisten käsketään vaieta seurakunnissa ja olla alamaiset. Kyseinen teksti tunnetaan kuitenkin varsin vaikeatulkintaisena. Aiheesta käydään kiivasta keskustelua, joten on järkevää esitellä ja arvioida eri tulkintatapoja. Viimein meille jää kysymys, mitä jakeiden varaan voi ja tulee rakentaa, kun kyse on naisten palvelutehtävästä seurakunnassa.

Tekstin alkuperäisen merkityksen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös jakeiden kulttuuri- aika- ja paikkakuntasidonnaisiin seikkoihin. Taustalla on pitkälti kysymys siitä, voiko jakeiden vaikenemiskieltoa yleistää ja pitää ajattomana, normatiivisena käskynä? Toisin sanottuna, ulottuuko jakeiden ehdottomalta vaikuttava puhekielto kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina, myös meidän aikanamme?

Sarjan ensimmäisessä tekstissä katsomme itse tekstiä ja käsittelemme niin sanottua ”kirjaimellista” tulkintaa. Toisessa osassa esitän kaksi vaihtoehtoista tekstin tulkintatapaa, jotka ovat suosiossa tutkijoiden parissa. Sarjan viimeiset osat käsittelen ns. interpolaationhypoteesia, jonka mukaan teksti ei ole alkujaan peräisin Paavalin kynästä, vaan on jonkun muun tekemä, myöhäisempi lisäys.

1. Kor. 14:34–35 teksti ja sen merkitys

34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Kappaleessa näyttää olevan vain yksi selkeä huolenaihe: ”naiset olkoot vaiti seurakunnan kokouksissa”. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa eri muodossa: ”heidän ei ole sallittua puhua” ja ”on häpeällistä naisen puhua seurakunnassa”.[1]

αἱ γυναῖκες, hai gynaikes (”naiset”, mon. määr.) sekä ἐν ταῖς ἐκκλησίαις, en tais ekklesiais (”seurakunnissa”) perusteella kirjoittaja viittaa todennäköisimmin kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa. Viittaus ei ole vain tiettyihin naisiin tai pelkästään ”vaimoihin” Korintin seurakunnassa.[2]

Käsky σιγάτωσαν, sigatosan (”olkoon vaiti”) ja perustelu οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ou gar epitrepetai autais lalein (”sillä heidän ei ole sallittua puhua”) ovat sävyltään absoluuttisia ja autoritäärisiä: ”naiset älkööt puhuko seurakunnissa, piste”[3]. Vaikka tällainen ”perustelematon” naisten puhumista koskeva totaalikielto onkin tavatonta nykyisessä läntisessä maailmassa, se ei kuitenkaan haasta oman aikansa vallalla olevaa kulttuurillista käytäntöä millään tavalla.[4] Kehotus vastaa lukijoiden kulttuurillista käsitystä siitä, miten naisten tulee käyttäytyä julkisella paikalla, joten sisältö olisi lähtökohtaisesti otettu vastaan varsin hyväksyvästi, eikä sitä olisi ollut tarvetta sen enempää perustella.[5]

ἀλλ’ ὑποτασσέσθωσαν, all’ hypotassesthosan (”vaan olkoon alistuneet”) saattaa olla yleinen viittaus naisen asemaan suhteessa miehiin seurakunnassa,[6] naisen alamaisuuteen omaan aviomieheensä nähden tai näihin molempiin. 1. Kor 14 kontekstissa kuitenkin puhutaan seurakuntajärjestyksestä, joten ensimmäistä vaihtoehtoa voi pitää todennäköisimpänä.[7] Joka tapauksessa sanonta paljastaa kirjoittajan käsityksen naisten asemasta, joka sopii kulttuurillisesti kyseiselle aikakaudelle.

καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει, kathos kai ho nomos legei (”kuten laki sanoo”). Viittaus ”lakiin” on erikoinen, sillä se ei lainkaan muistuta Paavalin tapaa puhua laista muualla. Juutalainen laki ei muutenkaan sano mitään jakeiden 34–35 kaltaista. Kyseessä ei todennäköisesti ole viittaus kohtaan 1. Moos. 3:16, kuten jotkut ovat esittäneet,[8] sillä 1. Moos. 3:16 ei käsittele tarkalleen ottaen samaa asiaa, eli naisen vaikenemisesta seurakunnassa.[9] Jotkut toiset ovat ehdottaneet että tässä ”lailla” saatetaan viitata johonkin rabbiiniseen traditioon. Siinä tapauksessa samankaltainen viittaus ”lakiin” löytyisi myös Josefukselta (C. Ap. 2.200‒201).

Jakeen 35 εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν•, ei de ti mathein thelousin, en oiko tous idious andras eperotatosan(”vaan jos he tahtovat oppia jotain, kysykööt miehiltään kotona”) osoittaa, että kiellon motiivina ei kuitenkaan ole halu evätä naisten mahdollisuuksia oppia. Toisaalta kehotus pyytää selitystä – kotonaan ja omalta aviomieheltään – alleviivaa sitä, että naiset eivät saa lainkaan puhua seurakunnan kokouksessa. Kyseessä näyttäisi siis olevan totaalinen kielto, joka pätee kaikenlaiseen puheeseen.

αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ., aiskhron gar estin gynaiki lalein en ekklesia (”sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnassa”) korostaa vielä kiellon syytä: kyseinen toiminta on ”häpeällistä”. Tämä heijastelee jälleen kerran sen ajan kulttuurillisia normeja ja kirjoittajan huolenaihetta.[10]

Kirjaimellinen lukutapa: Paavalin ehdoton kielto – ”naiset, nyt turpa kiinni seurakunnassa!”

Tekstin 1. Kor. 14:34–35 kirjaimellinen lukutapa eli jakeiden tulkitseminen ”yksinkertaisimmassa merkityksessä” on historiallisesti yleisin ja kirkkohistoriallisesti vaikutusvaltaisin tulkintatapa.[11] Tämän tulkintatavan mukaan Paavali on huolissaan joidenkin naisten ”häpeällisestä” käytöksestä ja kieltää siksi naisilta kaikenlaisen puhumisen seurakunnan kokoontumisissa, ainakin Korintin seurakunnassa, ellei jopa kaikissa seurakunnissa (tässä kohtaa tulkitsijat ovat erimielisiä, ja raamatunkäännöksetkin eroavat toisistaan siinä, liittävätkö ne jakeen 33b ”niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa” edeltävään kappaleeseen vai jakeiden 34–35 yhteyteen).

Vaikka tämän ”kirjaimellisen” tulkintatavan vahvuus onkin siinä, että se noudattaa tekstin luonnollisinta lukutapaa, ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset: tämä tulkinta aiheuttaa nimittäin selvän ristiriidan Paavalin omien ajatusten välillä, jopa saman kirjeen sisällä! Tiedämme,

(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
(b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
(c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
(d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
(e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39).[12] 

Jos siis 14:34–35 on tulkittava ”niin kuin siinä selvästi sanotaan”, Paavali on selvästi ristiriidassa muiden opetustensa kanssa, erityisesti Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. Kun tähän lisätään muut Paavalin tekstit, jotka puoltavat naisten julkista puhumista seurakunnissa, ristiriita on sietämätön.

Raamatuntulkinnan sisäisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaan, kirjaimellista lukutapaa ei siis voida pitää uskottavana. Naisten rukoileminen ja profetointi oli tavallista Korintin seurakunnassa, eikä naisten osallistuminen seurakunnan kokoontumisiin puhumalla tunnu muutenkaan olevan Paavalille mikään ongelma, päinvastoin.

Pyhä yksinkertaisuus → Pyhä Johdonmukaisuus

Kirjaimellisen selitystavan ongelmallisuuden vuoksi 1. Kor. 14:34–35 kieltoa ei voida ainakaan sellaisenaan soveltaa nykykeskusteluun naisten palvelutehtävistä. Tekstin kirjaimellisen lukutavan yhdistäminen omana aikanamme käytävään keskusteluun naisten palvelutehtävistä seurakunnissa voi saada aika hupaisia piirteitä. Löytyyköhän mistään sellaista seurakuntayhteisöä, joka oikeasti noudattaa tätä kieltoa vaimentaen naiset täysin seurakunnan kokoontumisissa? Ainakin niiden, jotka vannovat ”kirjaimellisen” tai ”yksinkertaisen” lukutavan nimeen, tulisi johdonmukaisesti noudattaa kieltoa ja soveltaa sitä naisten kaikenlaiseen puheeseen seurakunnassa. Joko näitä jakeita on itse noudatettava, tai sitten niitä ei pidä käyttää ”Raamattuhan selvästi sanoo” -tyyppisenä lyömäaseena naisten palvelemista vastaan seurakunnissa. Kun kerran kieltoa koetaan tarvetta pehmentää käytännössä, ehkä kannattaa tarkastella myös kilpailevia selitystapoja. Näihin menemme sarjan seuraavissa osissa.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Fee 1987, 705; Bilezikian 2006, 110‒111. Antiikin ihmisille oli tyypillistä, että asia toistetaan peräti kolme kertaa: näin alleviivattiin sen tärkeyttä, täyteyttä ja auktoriteettia. Tämä on myös muualta UT:stakin tuttu tapa (Vrt. Payne 2009, 218.)

[2] Ks. Fee 1987, 796; Payne, 2009, 261.

[3] Payne 2009, 219; Vrt. Payne 2009, 218‒219; Bilezikian 2006, 111. Vrt. myös Chrysostom (Hom. In ep. ad. 1. Cor. 37.1), jonka mukaan Paavali tässä suorastaan ”ompelee heidän suunsa umpeen...” (teoksessa Payne 2009, 219).

[4] Kreikkalaisessa julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua, ja siksi naisten julkinen profetointi seurakunnassa varmasti olisikin häirinnyt monia (Ks. Payne 2009, 217‒218; Ks. myös Dunn 2009, 813; Collins 1999, 521‒522).

[5] Vtrt. Payne 2009, 217‒219; Talbert 2002, 114‒145.

[6] Esim. Morris 1985, 197‒198.

[7] Fee 1987, 707; Ks. Morris 1985, 197‒198.

[8] Näin esim. Orr & Walther (1976, 312).

[9] Fee 1987, 707.

[10] Ks. Dunn 2009, 812‒3; Fitzmyer 2008, 532; Collins 1999, 522.

[11] Payne (2009, 219) huomauttaa, että noin kahteen tuhanteen vuoteen yhdelläkään kommentaattorilla ei ole ollut tarvetta selittää jakeita missään muussa kuin sen ”kirjaimellisessa” merkityksessä.

[12] Vrt. Perustelut teoksissa Bilezikian 2006, 111; Payne 2009, 219, Ehrman 2005, 183‒184; 2006, 94, ja Talbert 2002, 115, Parker 2008, 276; DeConick 2011, 72

Lähdeluettelo tulee viimeisen osan yhteyteen