Mitä yhteistä on naisjalkapallovalmentajalla ja naispastorilla?

Lueskelin heinäkuun alussa Lapin Kansasta (2.7.2016) juttua jalkapallovalmentaja Marianne Miettisestä. Miettinen on alallaan pioneeri ja jutun otsikon mukaisesti tienraivaaja. Ennen juttua en ollut tullut ajatelleeksi, miten harvinaisia naispuoliset jalkapallovalmentajat ovat Suomessa. Miettinen on siis tällä hetkellä alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalmentaja. Hän on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on suorittanut UEFA:n Pro-lisenssin, joka oikeuttaa valmentamaan jalkapalloa korkeimmalla naisten ja miesten sarjatasolla. Miettinen on myös ensimmäinen suomalainen, joka on toiminut päävalmentajana Ruotsin liigassa.

Nainen väärässä paikassa

Varsinainen kohu Miettisen ympärille syntyi, kun hän oli televisiossa kommentoimassa jalkapallon EM-kisoja. Somekeskustelusta voi päätellä, ettei naista olla totuttu näkemään jalkapallopelin kommentaattorina. Nainen ”väärässä paikassa” ahdisti montaa kuulijaa. Ehkä Miettinen horjutti jonkun todellisuuskäsitystä tai sitä oikeaa maailmanjärjestystä siitä, miten asioiden tulisi olla. Ainakin osa kommenteista oli melko tyhjentäviä, kuten: ”minä en halua kuunnella naista miesten jalkapallo-ottelussa”.

(Samaan hengenvetoon täytynee todeta, että katsomoissa oli varmasti monta kuulijaa, jotka eivät kiinnittäneet Miettisen läsnäoloon sen suurempaa huomiota, tai pitivät tämän kommentteja hyvinä. Usein neutraalisti tai positiivisesti asiaan suhtautuvat ihmiset eivät ala riehumaan asiansa puolesta somessa.)

Jollain tavalla Miettisen tapaus lohdutti minua. Tällaisia reaktioita on siis muuallakin kuin seurakuntapiireissä. Jalkapalloihmiset eivät vaan perustele asiaansa vedoten Raamattuun tai kirkkohistoriaan. Mielestäni kuitenkin ilmiössä on jotakin samaa. Nainen kulttuurisesti väärässä paikassa herättää ihmetystä, kummastusta, joskus ihailua, ja toisinaan ärsyyntymistä, ahdistusta ja jopa vihaa. Jossain kulttuurin syväkerroksissa on vahvoja käsityksiä siitä, kuka on pätevä kommentoimaan jalkapallopeliä tai kuka on pätevä toimimaan esimerkiksi pastorina.

Niin sinäkö pastori?

Olen huomannut, että monen silmään tai korvaan minä en näytä tai kuulosta ihmiseltä, joka miellettäisiin pastoriksi. Olen monta kertaa ollut tilanteessa, jossa vastapuoli on avoimen yllättynyt kerrottuani, että olen (nuoriso)pastori. Tätä tapahtui silloin, kun toimin nuorisopastorina ja tapahtuu myös nykyään, kun kerron, mikä olen ensimmäiseltä ammatiltani. Usein ihmiset eivät edes yritä peitellä hämmästyneisyyttään. Tuskin koskaan unohdan englannissa tapaamaani, itseni kanssa saman ikäistä naista, joka ei vaan meinannut päästä yli siitä, että minä, suomalainen nuori nainen, olin nuorisopastori. ”Amazing! Amazing!”, hän huudahteli.

Tällaisissa tilanteissa olen lähinnä vaivaantunut. En oikein tiedä miten minun pitäisi toimia. Huomaan, että nykyisin jätän monesti työhistoriani kertomisen väliin, jotta välttäisin itselleni epämukavan tilanteen.

Joskus jonkun puheen jälkeen joku kuulijoista on tullut kommentoimaan, että olipa yllättävää, että nuorella naisella oli jotakin järkevää sanottavaa. Kommentti on tarkoitettu positiiviseksi – se on vilpitön kiitos hyvästä esityksestä tai puheesta. Samalla kuulija kuitenkin paljastaa aika paljon omista ennakkokäsityksistään ja omasta maailmankuvastaan. Jälleen se viittaa samaan asiaan: naiskysymyksessä on paljolti kyse myös kulttuurista ja siitä, miten naisen rooli kulttuurisesti hahmotetaan.

"Joskus jonkun puheen jälkeen joku kuulijoista on tullut kommentoimaan, että olipa yllättävää, että nuorella naisella oli jotakin järkevää sanottavaa. Kommentti on tarkoitettu positiiviseksi"

Ei kiintiöille

Suomessa on pitkä historia esimerkiksi naispoliitikkojen suhteen. Siksi nainen politiikassa on ihan normaali ilmiö. Evankelis-luterilaisessa kirkossa naispappeja on vihitty 1980-luvun lopulta saakka. Kirkossakin naispapit alkavat olla jo tuttu juttu. Naisjalkapallovalmentajuudella ei ole pitkää historiaa, ja kulttuuriset käsitykset muuttuvat tällä saralla pikkuhiljaa. Helluntaiherätyksessä maallikkonaiset ovat toimineet aina seurakunnissa aktiivisesti. Ehkä se, mikä on osalle uutta, on naisten virallinen valtuuttaminen ja nimeäminen tiettyihin tehtäviin.

Palaan vielä Lapin Kansan juttuun. Jutun lopussa Miettinen sanoo jotakin, joka jäi soimaan päähäni moneksi päiväksi: ”Minun ajatusmaailmassani osaaminen kertoo kaiken. Jos minut valitaan johonkin, pääsen sinne osaamiseni takia. Jos en, pitää kehittyä ja tulla paremmaksi. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, onko nainen vai mies. En halua olla kiintiönainen.” Tässä Miettinen sanoittaa ne ajatukset, joiden näkökulmasta itse lähestyn tätä naiskysymystä. En ajattele, että tässä on kysymys tasa-arvo agendasta tai naiskiintiöistä. Kysymys on osaamisesta. Jos joku nainen on vaan pätevä ja paras johonkin hommaan, niin miksi hän ei voisi toimia siinä?

"Jos minut valitaan johonkin, pääsen sinne osaamiseni takia. En halua olla kiintiönainen." (Marianna Miettinen)

Ps. Toivotan kaikkea hyvää ja menestystä Marianne Miettiselle ja suomalaiselle naisjalkapallolle! :)

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Pilvikki Viitanen on ex-nuorisopastori ja teologian maisteri, joka opiskelee tällä hetkellä johtamisen psykologiaa ja kulttuurihistoriaa Lapin yliopistossa Rovaniemellä.