Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Mitä Paavalin mukaan luomiskertomus opettaa naisista? (1. Tim. 2:9-15 osa 5)

Tämä on jo viides (!) postaus Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisesta luvusta. Menneet osat löytyvät tästä (osat 1, 2, 3, 4). Olemme porautuneet toisen luvun jakeisiin 9–15, ja käsittelemättä ovat enää jakson kolme viimeistä jaetta. Niissä Paavali linkittää Efeson seurakunnan naisille antamansa ohjeet luomiskertomukseen ja esittää hämmentävältä tuntuvan ajatuksen lasten synnyttämisen kautta pelastumisesta. Sarjani kahdessa viimeisessä osassa pureudutaan näihin jakeisiin. Tämä postaus keskittyy Paavalin luomiskertomuslainaukseen, ja viimeisessä osassa taas pohdin sitä, miten viittaus lasten synnyttämisestä tulisi ymmärtää.

Mitä tiedämme luomiskertomuksesta ja Paavalin suhteesta siihen?

Sarjani aikaisemmissa osissa on jo monta kertaa noussut esille, että Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä Paavali kieltää naisilta/vaimoilta oikeuden komennella miehiään tai kohdella heitä epäkunnioittavasti. Paavali käyttää tästä väärästä vallankäytöstä verbiä authenteo. Käsittelin tuota verbiä erikseen omassa postauksessaan, jossa sen vivahteita avataan tarkemmin, mutta yleisesti ottaen authenteo oli jotain hyvin negatiivista toimintaa, jolle naiset altistivat miehensä. Ensimmäisesä Timoteuskirjeessä Paavali ei siis rajoita yleisesti naisten mahdollisuutta toimia, vaan puuttuu yksittäiseen väärään käytökseen – mikä sopii Paavalin laajempaa tasavertaisuutta painottavaan linjaan.

Ensimmäinen Timoteuskirje ei ole ainoa kohta, jossa Paavali käsittelee miehiä ja naisia suhteessa luomiseen ja luomisjärjestykseen. Ensiksikin Paavalin mukaan luominen itsessään ei sisällä ajatusta, jonka mukaan nainen ei saisi tehdä jotain vain siksi, että on nainen. Luomisessa kuvataan tilanne, jossa mies ja nainen saivat tehtävän johtaa luomakuntaa yhdessä. Paavalilla oli asiasta ilmeisesti vahva mielipide, koska hän julisti jo kristityn opettajan ja kirjoittajan uransa alkuvaiheessa ensimmäisessä kirjeessään, ettei Kristuksessa ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28).

Paavali teki myös huolellisesti selväksi kirjeessään Korinttilaisille, että vaikka nainen tuli alussa miehestä, nyt jokainen mies tulee naisen kautta – ja kaikki tulee Jumalasta (osat 1, 2, 3). Paavalin mielestä luomiseen sinänsä ei näyttäisi sisältyneen mitään, mikä olisi vaikuttanut miesten ja naisten roolijakoon jommankumman sukupuolen palvelurooleja rajoittavasti. Pikemminkin tilanne oli Paavalin mielestä päinvastoin: vaikka nainen ensin miehestä, nyt mies oli naisen kautta – eli sukupuolten suhteessa vallitsi niin sanotusti tasapeli.

Miksi Paavali puhuu luomisesta?

Timoteuskirjettä lukiessa saattaa kuitenkin miettiä, onko Paavalin ajatteluun tullut uusi suunta, jossa Aadamin luominen ennen Eevaa olisi signaali siitä, että nainen ei saa johtaa seurakunnassa? Jakeita 13 ja 14 ei kuitenkaan tule irrottaa koko tekstipätkästä, jonka tarkoituksena ei ole kieltää naisilta johtamisrooleja vaan väärä, itse otettu vallankäyttö suhteessa miehiin.

Kaikesta seuraa, että on oikein Ensimmäisen Timoteuskirjeen luomisviittauksen kohdalla kysyä sitä, että kun tekstissä on kyse väärän vallankäytön korjaamisesta, niin miksi Paavali ottaa esiin Aadamin ja Eevan? Voinemme olla varsin varmoja, että kyseessä on kannanotto johonkin, jonka Efeson seurakunnan jäsenet tiesivät ja jota käytettiin syynä naisten väärälle toiminnalle. Tähän viittaisi myös se, että Paavali ei käy läpi koko luomiskertomusta kokonaisuudessaan, vaan poimii siitä hajanaisia elementtejä.

Käsitellessään luomiskertomusta Paavali nostaa siitä esiin seuraavat asiat:
1. Ensiksi luotiin Adam, sitten Eeva
2. eikä Aadam joutunut petetyksi vaan Eeva petettiin perin pohjin (hyvin vahva ilmaisu huijatuksi tulemisesta) ja lankesi rikkomukseen.
3. Nainen kuitenkin pelastuu synnyttämisen kautta
4. jos he (monikkomuoto palaa takaisin eli siirrytään puhumaan Efeson naisista) pysyvät uskossa ja rakkaudessa.

Miksi ottaa esiin Aadam, Eeva ja synnyttämisen kautta pelastuminen?

Tätä Paavalin esittämää luomiskertomusta lukiessa on tärkeä painottaa sitä, että lasten synnyttämisen kautta pelastuminen on oleellinen osa Paavalin perustelua. Tästä kohdasta nimittäin usein esitetään tulkintoja, joiden mukaan Paavali haluaa painottaa Eevan eli naisen suurempaa alttiutta joutua petetyksi ja langeta. Perustelu olisi siis, että ”kuten jo luomiskertomus osoittaa, naiset lankeavat helpommin”. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon kohtaa lasten synnyttämisestä ja pelastumisesta, mikä kuitenkin on olennainen osa Paavalin kokonaisajatusta. Toisin sanoen tulkintamalli, jossa ajatellaan, että nainen olisi Eevan petetyksi tulemisen takia olemuksellisesti kyvytön hyvään johtamiseen, ei ota huomioon koko argumenttia, eikä se näin ollen ole uskottava selitys kohdalle. Niinpä perusteltua onkin ajatella, että Paavali ajaa tässä takaa jotain sellaista ajatuskokonaisuutta, jonka efesolaiset tiesivät ja jonka me joudumme valitettavasti kokoamaan vihjeistä ja palasista.

Allegoria vai suora korjaus paikallisten tuntemaan väärään luomiskertomukseen?

Yksi tulkintamalli tälle kohdalle on olettaa, että Paavali käyttää luomiskertomusta allegoriana. Joidenkin tutkijoiden mukaan Paavali vertaa Adamin ja Eevan suhdetta seurakunnan kokeneiden miesopettajien ja kokemattomien naisten suhteeseen: naiset ovat nykyisessä tilassaan kuin Aadamin jälkeen luotu Eeva, jonka olisi ensin opittava, ettei tulisi petetyksi. Tämä on mielestäni varsin hyvä vaihtoehto ymmärtää allegoria, jos kyse on allegoriasta. Allegorian uskottavuutta kuitenkin heikentää se, että Paavali taatusti hyvin tiesi, että Jumala vaati alkuperäisessä luomiskertomuksessa Eevan yhtä lailla tilille lankeemuksesta kuin Aadaminkin. Alkuperäisessä luomiskertomuksessa ei ole ajatusta, jonka perusteella Eevalta olisi puuttunut tietoa ja hän olisi ollut syyntakeeton. Alkuperäinen luomiskertomus eroaa myös Aadamin allegorisen roolin kohdalla. Paavalin tekstissä Aadamin aktiivista osuutta lankeemuksen ei mainita laisinkaan, kun taas alkuperäinen luomiskertomus antaa ymmärtää syyllisyyden kuuluvan myös langenneelle Aadamille.

Tämän kaiken valossa vaikuttaisi siltä, että jos Paavali pyrkii rakentamaan allegorian luomisesta, hän tekee sen alkuperäistä luomiskertomusta ja siinä esitettyä vastuunjakoa pahasti vääristellen. Alkuperäisessä versiossa molemmat söivät hedelmästä, molemmat rikkoivat käskyä tietoisesti ja molemmat saivat kannettavakseen henkilökohtaiset seuraamukset. Jos luominen ja syntiinlankeemus luetaan vain tästä Paavalin referaatista käsin, ei olisi yllättävää, jos ihmiskuva muuttuu helposti naisvihamieliseksi. Jos sen sijaan luomiskertomus ja syntiinlankeemus luetaan kokonaisuutena Vanhasta testamentista ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, tulee kertomuksesta selvästi ilmi sekä naisen että miehen syyllisyys.

Koska Paavali oli oppinut juutalainen, hän varmasti tiesi alkuperäisen luomiskertomuksen ja sen opetuksen molempien sukupuolien osallisuudesta lankeemukseen. Samoin on perusteltua ajatella, että Paavali ottaa Ensimmäisen Timoteuskirjeen referaatissaan kantaa joihinkin luomista ja lankeemusta koskeviin kohtiin, joita vääristeltiin Efeson seurakunnassa. Niinpä jakeet 13 ja 14 eivät olekaan allegoriaa tai luomiskertomuksen uudelleenkirjoittamista vaan Paavalin yritys korjata väärinymmärrettyä luomis- ja lankeemuskertomusta. Paavali mainitsee jo Ensimmäisen Timoteuskirjeen alussa harhaopettajat, jotka käyttävät yhtenä aseenaan ”taruja” (mythos), ja todennäköisesti Efesossa käsitys luomisesta ja lankeemuksesta oli vääristynyt yhdeksi taruksi.

Itse taivun vahvasti sen kannalle, ettei Paavalilla ole tarvetta käyttää luomiskertomusta allegoriana sinänsä, vaan että hän joutuu puuttumaan Efeson seurakunnan keskuudessa kierrelleeseen väärään versioon luomisen luonteesta. Asiaan näyttää Paavalin tekstin perusteella kuuluneen kolme elementtiä: 1) kysymys siitä, kumpi oli ensin, 2) kysymys siitä, oliko Eevan toiminta ensimmäisenä lankeavana ihmisenä hienoa edellä käymistä ja valaistumista vai jotain ihan muuta, sekä 3) kysymys siitä, edesauttaako lasten synnyttämättä jättäminen naisen hengellistä pelastumista.

Itse asiassa Paavalin kielikuva siitä, että Eeva tuli perin pohjin puijatuksi, vaikuttaisi Paavalille ominaiselta viiltävältä ja jopa pilkalliselta kritiikiltä. Jos joku luuli, että Eevan temppu Aadamia kohtaan oli fiksu juttu ja sen perusteella naiset ovat fiksumpia ja voisivat jatkossakin opettaa ja hallita miehiä hengellisissä asioissa, niin paljon nöyryyttävämmin ei enää voisi moista virhekuvaa oikaista.

Mihin Efeson naiset oikein uskoivat?

Haluan tässä kohden palata ensimmäisessä tekstissäni käyttämääni vertaukseen Koivuniemen lahkosta, joka toimii tälläkin hetkellä Espoossa. Jos harhaopetus pääsee jossain yhteisössä niskan päälle, eivät ulkopuoliset osaa aavistaakaan, mihin kaikkeen liikkeen seinien sisällä uskotaan. Mekään emme voi enää tietää, mihin harhaopettajat olivat saaneet Efeson seurakunnan jotkut naiset uskomaan, ja mitä he olivat saaneet heidät tekemään. Authenteo-verbin ja alkuperäisestä hiukan eroavan luomisreferaatin käyttö antaa kuitenkin vahvoja viitteitä siitä, että naisilla oli jokin kultillinen harha sukupuolensa roolista seurakunnan kokoontumisissa.

Pidän todennäköisenä sitä, että naisten toiminta oli vielä pahempaa kuin ainoastaan miesten pomottamista. He olivat pienen pätemisen sijaan pikemminkin omineet itselleen jonkun hengellisesti korkeamman roolin miessukupuolen yli. Tätä teesiä tukee vielä se, että ensimmäisellä vuosisadalla naiset toimivat monissa antiikin uskonnollisissa seremonioissa jumalallisina välittäjinä miesten ja tuonpuoleisen välillä. Kyse ei siis ollut tavallisesta yhteiskunnallisesta vallasta vaan hengellisestä välittäjän virasta, jolle nykyinen vastine voisi olla vaikka profetointi, unissasaarnaaminen tai meediona oleminen.

Tällainen vallan foorumi ei juolahda edes mieleen nykyaikana, kun naissukupuolella ei katsota tällaista asemaa enää olevan. Helluntailaisessa skenessä asia saattaa olla helpompaa hahmottaa, koska monilla lienee kokemusta profeetoista, jotka haluavat sanoa, missä kaappi ”Jumalan heille ilmoittaman tahdon mukaan” seisoo. Tällaiset ihmiset saattavat hyvinkin keskeyttää vaikka kenen opettajan puheet kokiessaan saavansa akuutin sanan Herralta ja käyttää hyvinkin suurta epävirallista ja itse otettua valtaa seurakunnassa.

Ensimmäisen vuosisadan uskonnollisesta käyttäytymisestä voimme täysin varmasti sanoa, että yleisessä sen ajan uskonnollisuudessa naiset nähtiin sukupuolensa perusteella legitiimeiksi jumalten viestien välittäjiksi. Tämä naisten erityisasema on kenties erityisesti korostunut Efesossa, joka oli Artemiin palvonnan keskus. Efesossa miehet menivät mielellään Artemiin temppeliin saamaan hengellisiä neuvoja (ja vähän muutakin) siellä palvelevilta naisilta. Tämä välittäjyyden hakeminen oli varsin lähellä niitä asioita, joita myös esimerkiksi Korinttissa tehtiin Isiksen temppelissä.

Summa summarum

Paavali ei referoi luomiskertomusta ja lankeemusta ja sovituksen saapumista kattavasti, vaan hän poimii siitä ne elementit, jotka Efesossa oli joillekin naisille opetettu pahasti väärin. Paavali alleviivaa, ettei Eevaa luotu ensin ja ettei Eevan toiminta ollut hienoa valaistumista, vaan häntä puijattiin perin pohjin, ja se johti rikkomukseen eikä mihinkään kehuttavaan asiaan. Kuitenkin Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun argumentaatio huipentuu viittaukseen siitä, että nainen pelastuu lastensynnyttämisen kautta. Mitä Paavali tarkoittaa tällä lähes käsittämättömällä viittauksella? Koska aihe vaatii vielä oman pienen syväsukelluksensa, käsittelen sitä seuraavassa postauksessa eli sarjan viimeisessä osassa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mies ja nainen, luotu hallitsemaan yhdessä

Raamatun ensimmäiset sivut luovat pohjan koko kirjalle. Luomiskertomuksessa kerrotaan ihmisen luomisesta, ja se toimii samalla pohjana kaikelle, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kertomus luomisesta ei ole kuitenkaan vain toteamus, että ”näin kaikki tapahtui”, vaan se opettaa syvemmällä tasolla ihmisen suhteesta muuhun luomakuntaan, itseensä ja toisiin ihmisiin.

Molemmat Jumalan kuvana

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomus huipentuu ihmisen luomiseen:

”Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen [adam], tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen [adam] kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 26–27.

”Ihmisen” [adam] selitetään olevan ”he” eli mies ja nainen (jae 27). 1. Moos. 5:2 sanoo myös auki sen, että ”hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen [adam] silloin kun heidät luotiin.” Vaikka siis sanaa adam käytetään tekstissä, se viittaa jakeissa selkeästi ihmiseen, sekä mieheen että naiseen. Vasta myöhemmin tekstissä sitä käytetään ensimmäisen ihmisen, Adamin, erisnimenä. Jumalan kuvana oleminen ei siis rajoitu vain mieheen eikä teksti missään kohtaa tee eroa sen välillä, että mies ja nainen ovat Jumalan kuva. Nainen ei ole siis vähemmän Jumalan kuva (tai vähemmän ihminen) kuin mies.

Yhdessä hallitsijoita

Jumalan siunaus (1. Moos. 1:28) kattaa sekä miehen että naisen, ja korostaa heidän läheistä suhdettaan: ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.’” Miehelle ja naiselle annettiin yhdessä valta hallita. Miten tämän ajatellaan konkreettisesti tapahtuneen, on sitten mysteerisempi kysymys (parhaat ehdotukset ovat olleet, että he osasivat lentää avaruudessa ja komentaa eläimiä). Kuitenkin on merkittävää huomata, että Israelia ympäröivien kansojen myyteissä ei ole rahtuakaan siitä, että Jumala olisi antanut sekä miehelle että naiselle hallintavallan maan ja eläinten yli. Mies ja nainen olivat tasavertaisia tässä tehtävässä, mikä on mahdollisesti osaltaan kritiikkiä muiden kansojen luomiskäsityksiä vastaan.

Mies ja nainen luotiin hallitsemaan yhdessä, ei epätasaisesti tai kilpailuasetelmassa.

Huippukohta: naisen luominen

Luomiskertomukset huipentuvat naisen luomiseen. Ensimmäisessä luvussa toistettiin jatkuvasti luomistyön täydellisyyttä (”Jumala näki, että niin oli hyvä”). Kuitenkin tällä kertaa korostetaan miehen tarvetta naiselle: ” Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin’” (2:18). Nainen luodaan siis tarpeesta saada miehelle sopiva kumppani.

Jotkut esittävät, että luvut 2–3 opettavat, että mies hallitsee naista (feministisemmässä laidassa olevat väittävät, että tarina opettaa naisen hallinta-asemasta). Mikään luvuissa ei kuitenkaan puhu suoraan alisteisesta saati korotetusta asemasta. On siis paikallaan tarkastella muutamaa väitettä, joiden mukaan mies kuitenkin olisi tarinan päällikkö, mutta se osoitettaisiin epäsuorasti.

1. ”Mies luotiin ennen naista, ja tästä syystä hän on auktoriteettiasemassa naisen suhteen.”

Joidenkin mukaan se, että mies luotiin ensin, osoittaa hänen olevan auktoriteettiasemassa naisen suhteen. Kuitenkaan logiikkaa ei voi laajentaa muuhun kertomukseen, sillä muuten viidentenä päivänä luotujen lintujen tulisi hallita maaeläimiä, ja näiden kaikkien tulisi olla valta-asemassa ihmiseen nähden. Kaiken lisäksi Jumala itse kumoaa tämän mahdollisuuden antaessaan ihmiselle vallan kasvien ja eläinten yli (1. Moos. 1:26, 28–29).

Naisen luominen myöhemmin korostaa tekstissä miehen tarvetta saada kaltaisensa kumppani, ei niinkään miehen hallintaa hänen ylitseen. (Koiranomistajien harmiksi) jakeiden 18–20 pääviesti on, että mies ei saanut eläimistä täydellistä kumppania itselleen.

2. ”Mies on auktoriteettiasemassa, sillä Jumala sanoi tekevänsä naisesta hänelle ”avun” (2:18).”

Jos nainen luotiin miehelle avuksi, niin sehän tarkoittaa, että mies on pomo? Kuitenkin on merkittävää huomata, että sana ”apu” (’ezer) ei viittaa muualla Vanhassa testamentissa ”palvelijaan” tai ”piikaan”, vaan ”auttajaan, pelastajaan, vapauttajaan, suojelijaan”. Esimerkiksi Mooses antaa toiselle pojalleen nimen Elieser, sillä hän sanoo ”Isäni Jumala oli minun apuni (’ezer)”

Jakeen loppuosa on 1938-käännöksessä ”minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva” ja 1992-käännöksessä ”Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” ”Apu”-sanaa seuraa rakenne ”kuten hänen edessään” eli ”kuten” + ”edessä” + ”hän”. Rakenne on soveliaampi korkeammassa tai vastaavassa asemassa olevalle kuin alemmalle. Rakenne kuvaa siis osittain naista miehen pelastajana. Vain hän on sopiva kumppani miehelle, puhumattakaan sitä, että vain hänen kanssaan hän voi täyttää maan, ja hänen kanssaan mies hallitsi maata.

Spotifyssa löytyy erilaisia musiikkilistoja kuvauksineen esimerkiksi treenaamiseen. ”Mimmien voimaantumislistan” kuvauksessa lukee ”Sua ei oo tehty kenenkään kylkiluusta”. Kuitenkin kylkiluu on sydämen lähellä ja viittaa tasavertaisuuteen. Jos nainen olisi tehty korvakarvoista tai kantapäästä (puhumattakaan vaikka häntäluusta), asetelma olisi ollut huomattavasti epäkunnioittavampi.

3. Mies on auktoriteettiasemassa, sillä hänellä on aktiivisempi rooli kuin naisella. Hän nimeää naisen kuten eläimetkin, ja osoittaa näin hallintavaltaansa näiden yli.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että luomiskertomus ei opeta tätä. Eläinten nimeämisen pääajatus sanotaan selkeästi auki sitä ennen ja jälkeen tulevissa huomioissa: ”Ja Herra Jumala sanoi: ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’ – – Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.” (2:18, 20). Kokonaisuuden tärkein ajatus ei ole eläinten nimeäminen, vaan että eläimestä ei ollut miehen kumppaniksi. Samoin seuraava jae osoittaa, että koko naisen luomisen ajan mies oli unessa, joten hän oli kaikkea muuta kuin aktiivinen. Adamin riemastunut toteaminen ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani.” (2:23, 1992-käännös) korostaa, että Adam ymmärsi hänen jakavan saman olemuksen naisen kanssa. Muualla Raamatussa ”luu luistani ja liha lihastani” kuvaa aina tasavertaisuutta, ei alisteisuutta.

Jotkut esittävät, että kun mies nimeää naisen, hän samalla osoittaa hallintavaltaansa. Adamhan nimesi eläimet ja siten määritti ne; nyt hän tekee saman naiselle. Kuitenkin on huomattavaa, että Adam kutsuu naista ”naiseksi” (issa, vrt. is, mies). Samoin todellinen nimeäminen (mikä tapahtuu lankeemuksen jälkeen, vrt. 3:20) käyttää erilaista muotoa, kun taas tässä ei ole täyttä nimen antamisen muotoa. Tässä nimi ”nainen” perustuu hepreassa sanaleikkiin, jossa miestä tarkoittava sana is saa feminiinin päätteen, issa. (Tämä sama sanaleikki on yritetty saada mukaan – vaikkakin hieman ontuvasti – vanhassa kirkkoraamatussa, jossa naista kutsutaan sanalla ”miehetär”). Koska sanat tarkoittavat ”mies- ja naispuolista” kahdesti samassa jakeessa toisaalla (1. Moos. 7:2), sanojen todennäköinen painotus on eri sukupuolta olemisessa. Näin ollen liite kuvaa enemmän sitä, että nainen on miehen eri sukupuolta oleva kumppani. Koska tämä on ilmaisun ilmeinen merkitys, ei siihen tarvitse lukea ajatuksia hallinnasta.

On muuten mielenkiintoista huomata, että teksti jatkuu ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (2:24) Tämä on kuitenkin vastoin perinteistä juutalaista käytäntöä, jossa nainen luopui vanhemmistaan ja siirtyi asumaan miehensä luokse. Tässä suhteessa teksti ei siis toista juutalaista, patriarkaalista näkemystä.

Jumalan luoma, hyvä asetelma sekä ihmisten asustaminen paratiisissa eivät kuitenkaan kestä sellaisenaan loputtomiin. Huomisen tekstin aiheena on siis lankeemuskertomus.

Linkki: keskustelua aiheesta Facebookissa!
_________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.