Mitä Paavali ei salli naisten tekevän? (1. Tim 2:9-15 osa 3)

Paavali kirjoittaa Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle, että nainen ei saisi ”opettaa eikä hallita miestään”. Parissa edellisessä postauksessani käsittelin ensin Ensimmäisen Timoteuskirjeen taustoja sekä kysymystä siitä, mistä Paavali ylipäätään puhuu. Nyt pääsemme kiinni itse tekstiin.

Annettuaan efesolaisille miehille ja naisille ohjeita asiallisesta käytöksestä seurakunnassa yhteisen rukouksen aikana, Paavali siirtyy tekstissä yksikkömuotoon ja siihen, mitä hän ei salli ”naisen” tai ”vaimon” tekevän. On perusteltua olettaa, että nyt puhutaan yleisellä tasolla naisista/vaimoista aina ja kaikkialla.

Kuuntele opetusta hiljaa

Paavali sanoo, että naisen/vaimon tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Alkukielen kehotus gynē en hēsykhia manthanetō en pasē hypotagē (γυνὴ ἐν ἡσυχίᾳ μανθανέτω ἐν πάσῃ ὑποταγῇ) ei vastaa sävyä, joka sillä olisi suomeksi: se viittaa yleiseen tapaan kuunnella pätevämmän opetusta asiallisesti ja vastaanottavaisesti. Se ei viittaa siihen, ettei oppilas voisi kysyä tai kommentoida. Paavalin ajatus lienee selvä nykyäänkin: jos joku opettaa sinua, sinä et puhu päälle tai muuten käyttäydy niin kuin tietäisit jostakin kaiken, jos et tiedä. Kiusaus tähän on tietysti sitä suurempi, mitä vähemmän asioista todellisuudessa tiedämme.

Huomionarvoista on myös se, että Paavali käskee pitämään naiset mukana opetuksessa. Naissukupuolen älyllisistä kyvyistä esitettiin noihin aikoihin hyvin toisenlaisiakin näkemyksiä.

Opettaminen ja hallitseminen

Paavali jatkaa, että hän ei salli, että nainen/vaimo opettaa ja hallitsee miestä/aviomiestä. Suomen kielen käännöksistä asia ei aina käy ilmi, mutta ilmaisu ”ei opettaa eikä hallita miestä” on sanapari, joka muodostaa kokonaisuuden ja kohdistuu nimenomaan miessukupuoleen/aviomiehiin. Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, sanaparin yhteismerkitystä on yritetty ymmärtää esimerkiksi niin, että se tarkoittaisi ”opettamista auktoriteetilla”.

Paavali ei salli naisten tehdä ihan kaikkea.

Ennen kuin sanaparista saadaan kunnolla selvää, on katsottava molempia sanoja erikseen. ”Opettaa” on alkukielellä didaskein, joka on ihan tavallinen ja yleinen sana opettamiselle. Niin yleinen, että se on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä esimerkiksi Efeson Priscasta kerrotaan Apostolien teoissa. Sen sijaan ”hallita” on alkukielellä authentein.  Tämä sana esiintyy Uudessa testamentissa vain kerran, joten se on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa. Valitettavasti sanan tutkimushistoriaan liittyy myös suoranaista vilppiä. Koko tekstin ratkaisu on tämän sanan varassa. Mitä Paavali siis todennäköisesti ajoi tällä takaa?

Authenteō

Authentein, sanakirjamuodossaan authenteō, esiintyy vain yhden kerran koko Raamatussa, ja näin ollen sen ymmärtämiseen ei saada apua muista Raamatun kirjoista. Muita hallitsemiseen tai johtamiseen liittyviä sanoja kyllä löytyy Uudesta testamentista. Kirjoittaessaan vastuullisesta hallitsemisesta tai johtamisesta Paavali käyttää useimmin sanaa exouziaō. Jos Paavali viittaa Timoteuskirjeessä normaaliin hallitsemiseen tai vallankäyttöön, miksi hän käyttää toista, harvinaisempaa sanaa? Viittaavatko authenteō ja exouziaō samaan asiaan?

Se ainoa selvä aikalaisteksti: BGU 1208

Normaali tapa tutkia sanan merkityksiä on etsiä tutkittavan sanan käyttöä muualla Raamatussa. Kuten todettu, se ei ole nyt mahdollista. Seuraava askel on siirtyä tutkimaan sanan käyttöä muissa samaan aikaan kirjoitetuissa teksteissä. Tulos jää edelleen laihaksi, koska authenteō on löydetty selvästi vain yhdestä tekstistä, jonka kirjoittamisajankohta asettuu samoille seuduille UT:n kirjoittamisen kanssa.

Kyseessä on sinänsä mielenkiintoinen pieni kirje, jonka on kirjoittanut roomalainen Tryfon maamiehelleen Asklepiadeelle. Tuo papyrus tunnetaan nimellä BGU 1208, ja se on ajoitettu noin vuosiin 26–27 eKr. Kirjeen nimen voisi suomentaa ”Kirje Tryfonilta Asklepiadeelle lautta-asiasta ja siihen liittyvistä maksuista.” Tryfon selvittää kirjeensä eräässä kohdassa, mitä tapahtui erään lauttamatkan ja siihen kuuluvien maksujen yhteydessä. Näyttäisi käyneen siten, että Tryfon on komentanut Asklepiadeen omistamaa orjaa tavalla, jota on sittemmin pitänyt selvittää kirjeen muodossa.

Maalaisjärkinen johtopäätös on se, että jos toiselle kuuluvan orjan komentaminen olisi ollut normaalia tai tavallista, asiaan ei olisi koskaan tarvinnut palata. Tässä kohden alat jo arvata, että verbi authenteō on juuri se verbi, jolla Tryfon kuvaa toimineensa Asklepiadeen orjaa kohtaan. Nykylukijat ovat kiitollisuudenvelassa Tryfonille, sillä hänen kirjeensä tekee meille varsin selväksi sen, ettei authenteō ole jotakin tavallista ja normaalia hallitsemista tai vallankäyttöä vaan päinvastoin jotakin sellaista, jota pitää myöhemmin selvitellä.

”Älä pomota”

Yleisin näkemys on, että auhtenteō viittaa itse itselleen otettuun valtaan, joka ei ole oikeutettua, vaan joka on laitonta ja sopimatonta. Sana viittaa mahdollisesti myös toisen dominoimiseen. (Samaan viittaavat myös sanan laajemmat leksikko-osumat, joista myöhemmin lisää.) Jos Tryfonin kirjettä käytetään apuna, ymmärrämme Paavalin kieltävän naisia/vaimoja käyttämästä itse otettua, epäsopivaa valtaa opettaa miessukupuolta/aviomiehiä. Esimerkiksi raamatuntutkija ja entinen anglikaanipiispa N. T. Wright (2004) ymmärtää Paavalin kieltävän vaimoja pomottamasta tai komentelemasta miehiään.

Kirjeen kirjoittamisen aikana vaimojen ei ollut sopivaa puuttua miestensä retoriikkaan näiden puhuessa symposiumeissa eli vastaavanlaisessa kokoontumisessa, jollaisia ensimmäisten kristittyjen yhteiset hetket olivat. Paavalin ajatus oli samantyyppinen: hänen mukaansa kristittyjen vaimojen ei tullut kohdella aviomiehiään epäkunnioittavasti tai keskeyttää ja opettaa heitä, kun he olivat sanomassa jotain. Ajatus sopii myös kirjeen kokonaisuuteen, sillä kirjeessä esiintyy laajemmin huoli harhaopettajien sekoittamista naisista, jotka ovat muillakin elämän osa-alueilla lipsuneet pois vastuullisesta ja kunniallisesta arjesta.

Paavalin ajatus on ymmärrettävä tämänkin päivän arki- tai seurakuntaelämässä. On epäkunnioittavaa keskeyttää puhujaa, puuttua halventavasti toisen puheeseen tai mitätöidä toisten ajatuksia, erityisesti julkisessa tilanteessa. Itseä pätevämpää opettajaa on parempi kuunnella kunnioituksella. Toki tämä koskee miehiä ja naisia yhtä lailla, mutta Efeson seurakunnassa Paavalin piti puuttua erityisesti naisten/vaimojen huonoon ja epäsopivaan käytökseen. Naisten käytöksen valossa ei ole ihme, että Paavalin piti ensin muistuttaa miehiä, ettei ole sopivaa rukoilla vihaisena.

Taustalla harhaopettajien juonia

Naisten käytös ei kuitenkaan noussut tyhjiöstä, eikä se viittaa siihen, että naiset olisivat olemuksellisesti alttiimpia huonoon käytökseen kuin miehet. Tilanteen taustalla vaikuttivat harhaopettajien opetukset, joihin saattoi liittyä uskomus siitä, että naiset ovat nyt itse viisaampia ja lähempänä Jumalaa kuin Timoteus ja muut todelliset opettajat (tästä myöhemmin) lisää. Seurakunnan naisilla saattoi olla jopa uskomus, että heidän on ”pelastettava” seurakunta Timoteuksen ja muiden miessukupuolisten harhaopilta ja noustava sen sijaan itse uljaasti opettamaan. Tämä on vain punnittu oletus, mutta kirjeen kokonaisuutta vasten se vaikuttaa mahdolliselta. Myös Paavalin tarve korjata ilmeisen virheellisiä väittämiä Adamin ja Eevan keskinäisistä vaikutussuhteista (mihin palaamme vielä) viittaa varsin vahvasti siihen, että naisilla oli harhainen oppi Eevan roolista, ja tämä antoi jollain tavalla vauhtia heidän toiminnalleen seurakunnassa.

Mitä tämä tarkoittaa lopulta?

Paavalin tekstissä on pähkinänkuoressa kysymys siitä, että hän käskee naisten oppimaan kunnioittavalla ja hiljaisella asenteella. Hän kieltää naisilta vallan ottamisen itse itselleen ja miesten/aviomiesten epäkunnioittavan kohtelemisen. Paavali ei kiellä naisilta mitään seurakunnallista tehtävää. Tämä on alkukielen valossa selvää, istuu kirjeen kokonaisuuteen täydellisesti, eikä ole ristiriidassa Priscan toiminnan tai Raamatun ihmiskuvan kanssa.

On hyvä toistaa vielä kerran, että tässä tekstikappaleessa ei ole mitään, mikä estäisi naisia toimimasta seurakunnassa missä tahansa roolissa, jos se rooli on heille oikealla tavalla delegoitu, heidät on siihen valtuutettu ja he toteuttavat sitä toisia kunnioittavalla tavalla. Tässä tekstikappaleessa puututaan ainoastaan huonoon käytökseen, joka on suoraan verrannollinen siihen, etteivät miehet saa rukoilla vihaisina.

Sarjan neljännessä osassa käyn läpi teknisiä väitteitä siitä, mitä authenteō-sanan merkityksestä on kirjoitettu. Luvassa on siis yksityiskohtaista, teknistä vääntämistä niille, jotka asialle tahtovat vihkiytyä.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Onko Paavali ristiriitainen, kun ei sulje Priscan suuta? (1. Tim. 2:11–15 osa 2)

Edellisessä tekstissäni tarkastelin naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta merkittävintä tekstikappaletta, joka löytyy Paavalin Ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Avasin hieman koko kirjeen asiayhteyttä, ja oli selvää, että Paavali reagoi seurakunnassa vallinneeseen, akuuttiin tilanteeseen. Harhaopettajat olivat sekoittaneet seurakunnan elämää, ja heidän vääristyneet opetuksensa olivat levinneet erityisesti naisten keskuudessa ja vaikuttaneet heidän toimintaansa. Paavali ottaa siis teksteissä erityisesti kantaa naisten käytökseen. Paavalin ohjeistus luvussa kaksi huipentuu jakeeseen 12, jossa Paavali kieltää naisia opettamasta tai vallitsemasta miehiään.

Ristiriidan Paavalin tekstiin tuo samaisessa Efeson seurakunnassa toiminut Prisca. Hänen kerrotaan perehdyttäneen aviomiehensä Aquilaan kanssa miehen nimeltä Apollos Jumalan tiehen (Apt. 18:24–26). Apolloksesta tuli tärkeä julistaja ja Paavalin työtoveri, ja on mielenkiintoista, että Apostolien tekoihin on kirjattu tieto siitä, kuka opetti hänelle uskon perusteet.

Miten Priscan rooli tulisi ymmärtää?

Priscan tapaus saattaa lukijan perin ristiriitaiseen tilanteeseen. Jos nainen ei kategorisesti saa opettaa miestä, mistä Priscan toiminnassa oli kysymys? Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on esitetty useita malleja, joista kuuluisimmat lienevät seuraavat kaksi:

Selitys 1: Prisca sai opettaa, koska opetti aviomiehensä kanssa.

Jos asia olisi näin, voisi olettaa, että se lukisi Raamatussa. Paavali ei missään kohden sano, että opettaminen yhdessä aviomiehen kanssa olisi poikkeus muuten voimassaolevaan naisten puhekieltoon. Huomionarvoista on myös se, että tässä nimenomaisessa kohdassa Priscan nimi on kirjoitettu ennen aviomiestään. Se viittaa aikansa kulttuurissa siihen, että Priscan rooli Apolloksen opettajana oli kirjoittajan silmissä ensiksi mainittavan veroinen eli tärkeämpi.

Selitys 2: Prisca sai opettaa, koska ei opettanut auktoriteetilla. 

Tämän ajatustavan mukaan nainen saa vaikkapa keskustella teologiasta miehen kanssa tai jopa kirjoittaa kirjan, mutta hän ei saa saarnata auktoriteetilla seurakunnassa, jos kuulijoiden joukossa on miehiä. Kuitenkin tässä tulkintamallissa teksti luetaan nykyisten seurakuntarakenteiden näkökulmasta. Nainen voi siis tietyissä tilanteissa opettaa, mutta hän ei voi toimia seurakunnan paimenen/johtajan virassa. Yksi käytännön sovellus voisi olla myös se, että nainen voi opettaa pyhäkoulussa, nuortenilloissa ja naisten tapahtumissa, mutta EI koko seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Paavalin kirjoittaessa seurakunnat kokoontuivat kodeissa, eivätkä ne olleet organisaatioina samanlaisia kuin nykyään. Kokoontumiset kodeissa olivat lähempänä solukokoontumisia kuin sunnuntaiaamun messua tai helluntaiseurakunnan kokousta aulavahteineen. Millä perusteella on mahdollista erottaa Priscan auktoriteetiton opettaminen ja miehen auktoriteetillinen opettaminen? Mitä eroa on julkisella saarnaamisella ja yksityisellä opettamisella? Eikö kummassakin ole kysymys auktoriteetin ja vaikutusvallan käyttämisestä? Prisca ja Aquilas perehdyttivät Apolloksen Jumalan tiehen eli uskon perusteisiin – oliko tämä tapaus jollain tavalla vähempiarvoinen opetushetki? Voiko uskon perusteita opettaa ilman auktoriteettia? Entä muita aiheita? Entä onko lasten tai naisten opettaminen vähemmän auktoriteettia vaativaa, jos se on kuitenkin naisille sallittua? Myös ajatus siitä, että nainen saa opettaa yhtä miestä kerrallaan, mutta ei useampia yhtä aikaa, on heikosti perusteltavissa.

Yllä olevan perusteella joudumme rehellisesti toteamaan, että meillä on jompikumpi kahdesta seuraavasta vaihtoehdosta:

Vaihtoehto 3: Ristiriita Raamatun opetusten ja kuvausten välillä. 

Tämän vaihtoehdon mukaan on mahdollista, että Raamattu kuvaa alkuseurakunnan tai itsensä Paavalin epäjohdonmukaista toimintaa. Toisaalla nainen saa opettaa miestä, mutta toisaalla taas nainen vaiennetaan miehen edessä.

Merkittävä osa nykytutkijoista ajattelee, etteivät Paavalin kirjeet Timoteukselle ole Paavalin kirjoittamia, vaan ne ovat peräisin jonkun myöhemmän, tuntemattoman kirjoittajan kynästä, ja ne olisi laitettu Paavalin nimiin ajan tavan mukaan. Tämä ratkaisisi edellisen kohdan jännitteen ainakin niin, että Paavali itse ei ole ristiriitainen itsensä kanssa: Paavali oli myönteinen naisten toiminnalle seurakunnassa, mutta pastoraalikirjeiden kirjoittajat olivat nihkeämpiä naisten toimintaa kohtaan. Jos taas Timoteuskirjeet eivät olisi Paavalin kirjoittamia, niin ne eivät olisi meille samalla tavalla sitovia kuin Paavalin oikeat kirjeet. Jännite ratkaistaan jättämällä Timoteuskirjeiden opetus sivuun myöhempänä kehityksenä.

Haluan korostaa, että tässä blogissa ei ajatella näin. Vaikka näkemys antaisi heti meille akateemista uskottavuutta ja kriittisen ajattelijan maineen, meidän käsityksemme mukaan todistusaineisto pastoraalikirjeiden epäaitouden ja epäpaavaliuden puolesta ei yksinkertaisesti ole riittävän vakuuttavaa. Näemme, että kirjeet kirjoitti sama Paavali, joka toisaalla julisti miehen ja naisen väärän erottelun kadonneeksi Kristuksessa (Gal. 3:28) ja joka arvosti Priscaa oikein toimivana työtoverinaan Kristuksessa.

Emme kuitenkaan ole lähempänä ratkaisua vielä. Meillä on vielä ainakin näennäinen ristiriita. Tästä syystä on hyvä ottaa viimeinen vaihtoehto käsittelyyn:

Vaihtoehto 4: Ymmärrämme väärin jonkun raamatunkohdan. 

Jos Paavali näyttää itsensä kanssa rankasti ristiriitaiselta, niin on vähintään reilua kysyä, olemmeko ymmärtäneet jotain väärin. Olemmeko siis ymmärtäneet oikein, mitä Paavali tarkoitti, kun hän kielsi naisia opettamasta ja/tai hallitsemasta miestään?

Kysymystä ratkaistessamme alkukieli tarjoaa meille melkoisen yllätyksen. Paavali ei käytä ”hallitsemisesta” sitä sanaa, jota hän käyttää normaalista vallankäytöstä yleensä. Itse asiassa hän käyttää sanaa, joka ei esiinny missään muualla koko Raamatussa. Mikä se sana on ja mitä sen merkityksestä on sanottu? Tämä selviää seuraavassa kirjoituksessa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 3: lainataan vastustajia

Paavalin sanat ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ovat aiheuttaneet melkoista päänvaivaa raamatunselittäjille, oli kyse sitten niistä, jotka tahtovat päästää naiset johtajiksi tai niistä, jotka haluavat pitää naiset poissa saarnastuoleista. Jos nainen ei voi puhua ollenkaan seurakunnassa, vaan se on ”häpeällistä”, johtaminen on hyvin vaikeaa. Kuitenkin hyvin moni, joka vastustaa naisten johtamista, on tyytyväinen siihen, että nainen on lähetystyöntekijä, joka perustaa seurakuntia ja opettaa niissä tai saarnaa kotimaassa vaikka nuorille tai lapsille. Eikö näidenkin asioiden pitäisi olla kiellettyjä johdonmukaisuuden nimissä?

Ensimmäisessä postauksessani kävin läpi tekstin luonnollista tulkintaa, jonka mukaan teksti vaientaa naiset kertakaikkisesti. Tulkinnassa suurimpana haasteena ei ole ainoastaan se, että se loukkaa modernia käsitystä naisten asemasta, vaan se, että se luo Paavalista ristiriitaisen kuvan omien toimiensa ja sanojensa kanssa, jopa Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen sisällä. Toisessa postauksessani kävin läpi tapoja rajoittaa kieltoa, mutta päädyin siihen, että suurin ongelma tulkinnassa on, että kolminkertaisesta ehdottomasta kiellosta tehdään jollakin tavalla rajoitettu, vaikka teksti itse ei mitenkään rajoita kieltoa.

Kirjaimellista, mutta lainausta

Toiset tutkijat ovat esittäneet Paavalin naisten vaientamiselle vaihtoehtoisen ”kirjaimellisen” lukutavan: jakeet tulee ymmärtää niiden yksinkertaisimmassa merkityksessä ja lukea ”kirjaimellisesti”, mutta ne eivät ole Paavalin omia ajatuksia, vaan Paavali lainaa siinä Korintin seurakunnassa olevien vastustajiensa mielipiteitä.[1]

Tämän ajatusmallin mukaan jakeissa 34–35 Paavali ei siis suinkaan rajoita naisten osallistumista seurakunnissa, vaan lainaa vastustajiaan vain kumotakseen koko ajatuksen. Selitysmallin mukaan tämä seurakuntaa häiritsevä Paavalin vastustajien mielipide oli tullut Paavalin tietoon samalla tavalla kuin kirjeessä aikaisemmin esiintyneet korinttilaisten ”iskulauseet” (6:12: ”kaikki on minulle luvallista”; 6:13: ”Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi”; 8:1: ”meillä on tieto”, 8:4: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala”, 8:5; 10:23: ”kaikki on luvallista”). Tämän mallin mukaan Paavalin vastaus tähän korinttilaisten näkemykseen olisi nähtävissä erityisesti jakeen 36 kovassa retoriikassa. [2]

Ajatus menisi siis seuraavasti:

Paavali lainaa vastustajiaan: ”naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Paavali vastaa vastustajilleen: ”Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?” jne.

Tässä tulkintatavassa on ansionsa: siinä vältytään Paavalin ajatusten väliseltä selvältä ristiriidalta, ja samalla (ainakin 34–35 kohdalla) noudatetaan tekstin luonnollista lukutapaa.[3] Tulkintatapa vaikuttaa ainakin ensisilmäykseltä myös vähemmän spekulatiiviselta kuin kieltoa rajoittavat tulkintatavat. Lisäksi Paavali nähdään kiivaasti puolustamassa naisten oikeutta puhua seurakunnassa![4] Tämän uuden tulkintatavan viimeaikainen suosio on siis helppo ymmärtää.

Kaatuuko tämäkin?

Tässäkin tulkintatavassa on kuitenkin omat ongelmansa. Ensiksi, kuten edellisen tulkintatavan kohdalla, vaikka tätä tulkintaa voidaan pitää hyvinkin mahdollisena, se jää lopulta melko spekulatiiviseksi: jakeissa 34–35 tai sen lähikontekstissa ei yksinkertaisesti ole vihjettäkään siitä, että Paavali siteeraisi ketään. Vaikka olisi teoriassa mahdollista, että kirjeen lukijat olisivat tunnistaneet heidän tilanteeseensa osoitetusta kirjeestä jakeet 34–35 sitaatiksi ilman vihjeitäkin, tämä tekstin tulkinta on kuitenkin päinvastainen siihen nähden, mitä tekstin luonnollinen lukutapa antaa ymmärtää.

Jotta tulkinta olisi täysin uskottava, pitäisi osoittaa, että Korintin seurakunnassa naisia yritettiin vaientaa. Tämä on kuitenkin vastoin sitä, mitä tiedämme Korintin seurakunnasta.[5] Esimerkiksi 1. Kor. 11:2–16 käsittelee kysymystä pään peittämisestä kokoontumisissa, ja teksti antaa selkeästi kuvan, että naiset profetoivat aktiivisesti seurakunnan kokoontumisissa. Naisten toiminta oli jopa siinä määrin aktiivista, että Paavali joutui puuttumaan siihen, että he toivat vaikutteita epäjumalien kulteista seurakuntaan (ks. Sirkun tekstisarja aiheesta). Mikään ei siis viittaa siihen, että korinttilaiset olisivat aktiivisesti sortaneet naisia tai että Paavali olisi joutunut puuttumaan naisten alistamiseen seurakunnassa.

Kaiken lisäksi jos jakeet 34–35 olisivat sitaatti, ne olisivat pituudeltaan ilman vastinparia Paavalin kirjeissä. Yleensä sitaatit eivät ole monenkaan sanan mittaisia, ja tämä sitaatti sisältäisi poikkeuksellisen paljon argumentaatiota (”sillä… sillä…”).[6]

Kokoavasti voidaan huomauttaa, että vaikka tämä selitystapa olisi teoriassa mahdollinen, se jää hyvin spekulatiiviseksi.[7] Se ei siis sellaisenaan tarjoa uskottavaa selitystä sille, miten Paavalin sanat tulisi ymmärtää.

Koska kaikki tähän asti esitetyt tulkintatavat sisältävät niin monia ongelmia, on punnittava, mikä niistä olisi mielekkäin tapa ymmärtää Paavalin sanat. On vaikeata olettaa, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti itsensä kanssa ristiriidassa, mutta vaihtoehtoisissa selitysmalleissakin on omat vakavat haasteensa. Palaan asiaan seuraavassa tekstissäni ja esitän vielä yhden suositun tulkintatavan. Lopuksi arvioin tulkintapojen kirjoa ja pohdin sen seurauksia naisten johtajuudelle seurakunnassa.


_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Kyseessä olisi siis joukko Korintin seurakunnan jäseniä, jotka haluavat tällaisen kiellon tai ”lain” asetetuksi koko seurakunnan ylle (ks. Thiselton 2000, 1151).

[2] Tätä selitystapaa kannattavat pienin eroavaisuuksin mm. Allison, Bilezikian (2006), Flanagan, Gourgues, Kaiser, Snyder, Odell-Scott ja Talbert (ks. Fitzmyer 2008, 530; Joshnson 2009, 144). Odell-Scott on ehkä kaikkein tunnetuimmin puolustanut tätä teoriaa. Odell-Scottin argumentti perustuu jakeen 36 alussa olevaan partikkeliin ἢ, he (”vai”) ja väittämään, että jakeen 36 retorinen kysymys kohdistuu kritiikkinä jakeiden 34‒35 ajatukseen (Ks. Thiselton 2000, 1151; Talbert 2002, 115‒117).

[3] Ks. Bilezikian 2006, 111.

[4] Talbert 2002, 116.

[5] Ks. 7:1‒7; 11:2‒16 (Vrt. Fee 1987, 704‒705).

[6] Vrt. Adams & Horrell 2004, 35, sekä tulkintatavalle annettu kritiikki teoksissa Thiselton 2000, 1151; Witherington 1988, 99; Johnson 2009, 145‒146; sekä Payne 2009, 224‒225.

[7] Kuten Murphy-O'Connor (1986, 91) ilmaisee asian: ”In terms of pure possibility one cannot but agree, but the point at issue is: Which of the two possibilities – Corinthian slogan or post-Pauline interpolation – is the more probable?”

Nainen vaietkoon seurakunnassa (1. Kor. 14:34–35), osa 1

Kun puhutaan Paavalin näkemyksestä naisten asemasta seurakunnissa, yksi tärkeimmistä raamatunteksteistä on 1. Kor. 14:34–35. Siinä naisten käsketään vaieta seurakunnissa ja olla alamaiset. Kyseinen teksti tunnetaan kuitenkin varsin vaikeatulkintaisena. Aiheesta käydään kiivasta keskustelua, joten on järkevää esitellä ja arvioida eri tulkintatapoja. Viimein meille jää kysymys, mitä jakeiden varaan voi ja tulee rakentaa, kun kyse on naisten palvelutehtävästä seurakunnassa.

Tekstin alkuperäisen merkityksen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös jakeiden kulttuuri- aika- ja paikkakuntasidonnaisiin seikkoihin. Taustalla on pitkälti kysymys siitä, voiko jakeiden vaikenemiskieltoa yleistää ja pitää ajattomana, normatiivisena käskynä? Toisin sanottuna, ulottuuko jakeiden ehdottomalta vaikuttava puhekielto kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina, myös meidän aikanamme?

Sarjan ensimmäisessä tekstissä katsomme itse tekstiä ja käsittelemme niin sanottua ”kirjaimellista” tulkintaa. Toisessa osassa esitän kaksi vaihtoehtoista tekstin tulkintatapaa, jotka ovat suosiossa tutkijoiden parissa. Sarjan viimeiset osat käsittelen ns. interpolaationhypoteesia, jonka mukaan teksti ei ole alkujaan peräisin Paavalin kynästä, vaan on jonkun muun tekemä, myöhäisempi lisäys.

1. Kor. 14:34–35 teksti ja sen merkitys

34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Kappaleessa näyttää olevan vain yksi selkeä huolenaihe: ”naiset olkoot vaiti seurakunnan kokouksissa”. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa eri muodossa: ”heidän ei ole sallittua puhua” ja ”on häpeällistä naisen puhua seurakunnassa”.[1]

αἱ γυναῖκες, hai gynaikes (”naiset”, mon. määr.) sekä ἐν ταῖς ἐκκλησίαις, en tais ekklesiais (”seurakunnissa”) perusteella kirjoittaja viittaa todennäköisimmin kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa. Viittaus ei ole vain tiettyihin naisiin tai pelkästään ”vaimoihin” Korintin seurakunnassa.[2]

Käsky σιγάτωσαν, sigatosan (”olkoon vaiti”) ja perustelu οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ou gar epitrepetai autais lalein (”sillä heidän ei ole sallittua puhua”) ovat sävyltään absoluuttisia ja autoritäärisiä: ”naiset älkööt puhuko seurakunnissa, piste”[3]. Vaikka tällainen ”perustelematon” naisten puhumista koskeva totaalikielto onkin tavatonta nykyisessä läntisessä maailmassa, se ei kuitenkaan haasta oman aikansa vallalla olevaa kulttuurillista käytäntöä millään tavalla.[4] Kehotus vastaa lukijoiden kulttuurillista käsitystä siitä, miten naisten tulee käyttäytyä julkisella paikalla, joten sisältö olisi lähtökohtaisesti otettu vastaan varsin hyväksyvästi, eikä sitä olisi ollut tarvetta sen enempää perustella.[5]

ἀλλ’ ὑποτασσέσθωσαν, all’ hypotassesthosan (”vaan olkoon alistuneet”) saattaa olla yleinen viittaus naisen asemaan suhteessa miehiin seurakunnassa,[6] naisen alamaisuuteen omaan aviomieheensä nähden tai näihin molempiin. 1. Kor 14 kontekstissa kuitenkin puhutaan seurakuntajärjestyksestä, joten ensimmäistä vaihtoehtoa voi pitää todennäköisimpänä.[7] Joka tapauksessa sanonta paljastaa kirjoittajan käsityksen naisten asemasta, joka sopii kulttuurillisesti kyseiselle aikakaudelle.

καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει, kathos kai ho nomos legei (”kuten laki sanoo”). Viittaus ”lakiin” on erikoinen, sillä se ei lainkaan muistuta Paavalin tapaa puhua laista muualla. Juutalainen laki ei muutenkaan sano mitään jakeiden 34–35 kaltaista. Kyseessä ei todennäköisesti ole viittaus kohtaan 1. Moos. 3:16, kuten jotkut ovat esittäneet,[8] sillä 1. Moos. 3:16 ei käsittele tarkalleen ottaen samaa asiaa, eli naisen vaikenemisesta seurakunnassa.[9] Jotkut toiset ovat ehdottaneet että tässä ”lailla” saatetaan viitata johonkin rabbiiniseen traditioon. Siinä tapauksessa samankaltainen viittaus ”lakiin” löytyisi myös Josefukselta (C. Ap. 2.200‒201).

Jakeen 35 εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν•, ei de ti mathein thelousin, en oiko tous idious andras eperotatosan(”vaan jos he tahtovat oppia jotain, kysykööt miehiltään kotona”) osoittaa, että kiellon motiivina ei kuitenkaan ole halu evätä naisten mahdollisuuksia oppia. Toisaalta kehotus pyytää selitystä – kotonaan ja omalta aviomieheltään – alleviivaa sitä, että naiset eivät saa lainkaan puhua seurakunnan kokouksessa. Kyseessä näyttäisi siis olevan totaalinen kielto, joka pätee kaikenlaiseen puheeseen.

αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ., aiskhron gar estin gynaiki lalein en ekklesia (”sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnassa”) korostaa vielä kiellon syytä: kyseinen toiminta on ”häpeällistä”. Tämä heijastelee jälleen kerran sen ajan kulttuurillisia normeja ja kirjoittajan huolenaihetta.[10]

Kirjaimellinen lukutapa: Paavalin ehdoton kielto – ”naiset, nyt turpa kiinni seurakunnassa!”

Tekstin 1. Kor. 14:34–35 kirjaimellinen lukutapa eli jakeiden tulkitseminen ”yksinkertaisimmassa merkityksessä” on historiallisesti yleisin ja kirkkohistoriallisesti vaikutusvaltaisin tulkintatapa.[11] Tämän tulkintatavan mukaan Paavali on huolissaan joidenkin naisten ”häpeällisestä” käytöksestä ja kieltää siksi naisilta kaikenlaisen puhumisen seurakunnan kokoontumisissa, ainakin Korintin seurakunnassa, ellei jopa kaikissa seurakunnissa (tässä kohtaa tulkitsijat ovat erimielisiä, ja raamatunkäännöksetkin eroavat toisistaan siinä, liittävätkö ne jakeen 33b ”niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa” edeltävään kappaleeseen vai jakeiden 34–35 yhteyteen).

Vaikka tämän ”kirjaimellisen” tulkintatavan vahvuus onkin siinä, että se noudattaa tekstin luonnollisinta lukutapaa, ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset: tämä tulkinta aiheuttaa nimittäin selvän ristiriidan Paavalin omien ajatusten välillä, jopa saman kirjeen sisällä! Tiedämme,

(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
(b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
(c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
(d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
(e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39).[12] 

Jos siis 14:34–35 on tulkittava ”niin kuin siinä selvästi sanotaan”, Paavali on selvästi ristiriidassa muiden opetustensa kanssa, erityisesti Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. Kun tähän lisätään muut Paavalin tekstit, jotka puoltavat naisten julkista puhumista seurakunnissa, ristiriita on sietämätön.

Raamatuntulkinnan sisäisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaan, kirjaimellista lukutapaa ei siis voida pitää uskottavana. Naisten rukoileminen ja profetointi oli tavallista Korintin seurakunnassa, eikä naisten osallistuminen seurakunnan kokoontumisiin puhumalla tunnu muutenkaan olevan Paavalille mikään ongelma, päinvastoin.

Pyhä yksinkertaisuus → Pyhä Johdonmukaisuus

Kirjaimellisen selitystavan ongelmallisuuden vuoksi 1. Kor. 14:34–35 kieltoa ei voida ainakaan sellaisenaan soveltaa nykykeskusteluun naisten palvelutehtävistä. Tekstin kirjaimellisen lukutavan yhdistäminen omana aikanamme käytävään keskusteluun naisten palvelutehtävistä seurakunnissa voi saada aika hupaisia piirteitä. Löytyyköhän mistään sellaista seurakuntayhteisöä, joka oikeasti noudattaa tätä kieltoa vaimentaen naiset täysin seurakunnan kokoontumisissa? Ainakin niiden, jotka vannovat ”kirjaimellisen” tai ”yksinkertaisen” lukutavan nimeen, tulisi johdonmukaisesti noudattaa kieltoa ja soveltaa sitä naisten kaikenlaiseen puheeseen seurakunnassa. Joko näitä jakeita on itse noudatettava, tai sitten niitä ei pidä käyttää ”Raamattuhan selvästi sanoo” -tyyppisenä lyömäaseena naisten palvelemista vastaan seurakunnissa. Kun kerran kieltoa koetaan tarvetta pehmentää käytännössä, ehkä kannattaa tarkastella myös kilpailevia selitystapoja. Näihin menemme sarjan seuraavissa osissa.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Fee 1987, 705; Bilezikian 2006, 110‒111. Antiikin ihmisille oli tyypillistä, että asia toistetaan peräti kolme kertaa: näin alleviivattiin sen tärkeyttä, täyteyttä ja auktoriteettia. Tämä on myös muualta UT:stakin tuttu tapa (Vrt. Payne 2009, 218.)

[2] Ks. Fee 1987, 796; Payne, 2009, 261.

[3] Payne 2009, 219; Vrt. Payne 2009, 218‒219; Bilezikian 2006, 111. Vrt. myös Chrysostom (Hom. In ep. ad. 1. Cor. 37.1), jonka mukaan Paavali tässä suorastaan ”ompelee heidän suunsa umpeen...” (teoksessa Payne 2009, 219).

[4] Kreikkalaisessa julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua, ja siksi naisten julkinen profetointi seurakunnassa varmasti olisikin häirinnyt monia (Ks. Payne 2009, 217‒218; Ks. myös Dunn 2009, 813; Collins 1999, 521‒522).

[5] Vtrt. Payne 2009, 217‒219; Talbert 2002, 114‒145.

[6] Esim. Morris 1985, 197‒198.

[7] Fee 1987, 707; Ks. Morris 1985, 197‒198.

[8] Näin esim. Orr & Walther (1976, 312).

[9] Fee 1987, 707.

[10] Ks. Dunn 2009, 812‒3; Fitzmyer 2008, 532; Collins 1999, 522.

[11] Payne (2009, 219) huomauttaa, että noin kahteen tuhanteen vuoteen yhdelläkään kommentaattorilla ei ole ollut tarvetta selittää jakeita missään muussa kuin sen ”kirjaimellisessa” merkityksessä.

[12] Vrt. Perustelut teoksissa Bilezikian 2006, 111; Payne 2009, 219, Ehrman 2005, 183‒184; 2006, 94, ja Talbert 2002, 115, Parker 2008, 276; DeConick 2011, 72

Lähdeluettelo tulee viimeisen osan yhteyteen