Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Nainen vaietkoon seurakunnassa (1. Kor. 14:34–35), osa 1

Kun puhutaan Paavalin näkemyksestä naisten asemasta seurakunnissa, yksi tärkeimmistä raamatunteksteistä on 1. Kor. 14:34–35. Siinä naisten käsketään vaieta seurakunnissa ja olla alamaiset. Kyseinen teksti tunnetaan kuitenkin varsin vaikeatulkintaisena. Aiheesta käydään kiivasta keskustelua, joten on järkevää esitellä ja arvioida eri tulkintatapoja. Viimein meille jää kysymys, mitä jakeiden varaan voi ja tulee rakentaa, kun kyse on naisten palvelutehtävästä seurakunnassa.

Tekstin alkuperäisen merkityksen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös jakeiden kulttuuri- aika- ja paikkakuntasidonnaisiin seikkoihin. Taustalla on pitkälti kysymys siitä, voiko jakeiden vaikenemiskieltoa yleistää ja pitää ajattomana, normatiivisena käskynä? Toisin sanottuna, ulottuuko jakeiden ehdottomalta vaikuttava puhekielto kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina, myös meidän aikanamme?

Sarjan ensimmäisessä tekstissä katsomme itse tekstiä ja käsittelemme niin sanottua ”kirjaimellista” tulkintaa. Toisessa osassa esitän kaksi vaihtoehtoista tekstin tulkintatapaa, jotka ovat suosiossa tutkijoiden parissa. Sarjan viimeiset osat käsittelen ns. interpolaationhypoteesia, jonka mukaan teksti ei ole alkujaan peräisin Paavalin kynästä, vaan on jonkun muun tekemä, myöhäisempi lisäys.

1. Kor. 14:34–35 teksti ja sen merkitys

34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Kappaleessa näyttää olevan vain yksi selkeä huolenaihe: ”naiset olkoot vaiti seurakunnan kokouksissa”. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa eri muodossa: ”heidän ei ole sallittua puhua” ja ”on häpeällistä naisen puhua seurakunnassa”.[1]

αἱ γυναῖκες, hai gynaikes (”naiset”, mon. määr.) sekä ἐν ταῖς ἐκκλησίαις, en tais ekklesiais (”seurakunnissa”) perusteella kirjoittaja viittaa todennäköisimmin kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa. Viittaus ei ole vain tiettyihin naisiin tai pelkästään ”vaimoihin” Korintin seurakunnassa.[2]

Käsky σιγάτωσαν, sigatosan (”olkoon vaiti”) ja perustelu οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ou gar epitrepetai autais lalein (”sillä heidän ei ole sallittua puhua”) ovat sävyltään absoluuttisia ja autoritäärisiä: ”naiset älkööt puhuko seurakunnissa, piste”[3]. Vaikka tällainen ”perustelematon” naisten puhumista koskeva totaalikielto onkin tavatonta nykyisessä läntisessä maailmassa, se ei kuitenkaan haasta oman aikansa vallalla olevaa kulttuurillista käytäntöä millään tavalla.[4] Kehotus vastaa lukijoiden kulttuurillista käsitystä siitä, miten naisten tulee käyttäytyä julkisella paikalla, joten sisältö olisi lähtökohtaisesti otettu vastaan varsin hyväksyvästi, eikä sitä olisi ollut tarvetta sen enempää perustella.[5]

ἀλλ’ ὑποτασσέσθωσαν, all’ hypotassesthosan (”vaan olkoon alistuneet”) saattaa olla yleinen viittaus naisen asemaan suhteessa miehiin seurakunnassa,[6] naisen alamaisuuteen omaan aviomieheensä nähden tai näihin molempiin. 1. Kor 14 kontekstissa kuitenkin puhutaan seurakuntajärjestyksestä, joten ensimmäistä vaihtoehtoa voi pitää todennäköisimpänä.[7] Joka tapauksessa sanonta paljastaa kirjoittajan käsityksen naisten asemasta, joka sopii kulttuurillisesti kyseiselle aikakaudelle.

καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει, kathos kai ho nomos legei (”kuten laki sanoo”). Viittaus ”lakiin” on erikoinen, sillä se ei lainkaan muistuta Paavalin tapaa puhua laista muualla. Juutalainen laki ei muutenkaan sano mitään jakeiden 34–35 kaltaista. Kyseessä ei todennäköisesti ole viittaus kohtaan 1. Moos. 3:16, kuten jotkut ovat esittäneet,[8] sillä 1. Moos. 3:16 ei käsittele tarkalleen ottaen samaa asiaa, eli naisen vaikenemisesta seurakunnassa.[9] Jotkut toiset ovat ehdottaneet että tässä ”lailla” saatetaan viitata johonkin rabbiiniseen traditioon. Siinä tapauksessa samankaltainen viittaus ”lakiin” löytyisi myös Josefukselta (C. Ap. 2.200‒201).

Jakeen 35 εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν•, ei de ti mathein thelousin, en oiko tous idious andras eperotatosan(”vaan jos he tahtovat oppia jotain, kysykööt miehiltään kotona”) osoittaa, että kiellon motiivina ei kuitenkaan ole halu evätä naisten mahdollisuuksia oppia. Toisaalta kehotus pyytää selitystä – kotonaan ja omalta aviomieheltään – alleviivaa sitä, että naiset eivät saa lainkaan puhua seurakunnan kokouksessa. Kyseessä näyttäisi siis olevan totaalinen kielto, joka pätee kaikenlaiseen puheeseen.

αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ., aiskhron gar estin gynaiki lalein en ekklesia (”sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnassa”) korostaa vielä kiellon syytä: kyseinen toiminta on ”häpeällistä”. Tämä heijastelee jälleen kerran sen ajan kulttuurillisia normeja ja kirjoittajan huolenaihetta.[10]

Kirjaimellinen lukutapa: Paavalin ehdoton kielto – ”naiset, nyt turpa kiinni seurakunnassa!”

Tekstin 1. Kor. 14:34–35 kirjaimellinen lukutapa eli jakeiden tulkitseminen ”yksinkertaisimmassa merkityksessä” on historiallisesti yleisin ja kirkkohistoriallisesti vaikutusvaltaisin tulkintatapa.[11] Tämän tulkintatavan mukaan Paavali on huolissaan joidenkin naisten ”häpeällisestä” käytöksestä ja kieltää siksi naisilta kaikenlaisen puhumisen seurakunnan kokoontumisissa, ainakin Korintin seurakunnassa, ellei jopa kaikissa seurakunnissa (tässä kohtaa tulkitsijat ovat erimielisiä, ja raamatunkäännöksetkin eroavat toisistaan siinä, liittävätkö ne jakeen 33b ”niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa” edeltävään kappaleeseen vai jakeiden 34–35 yhteyteen).

Vaikka tämän ”kirjaimellisen” tulkintatavan vahvuus onkin siinä, että se noudattaa tekstin luonnollisinta lukutapaa, ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset: tämä tulkinta aiheuttaa nimittäin selvän ristiriidan Paavalin omien ajatusten välillä, jopa saman kirjeen sisällä! Tiedämme,

(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
(b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
(c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
(d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
(e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39).[12] 

Jos siis 14:34–35 on tulkittava ”niin kuin siinä selvästi sanotaan”, Paavali on selvästi ristiriidassa muiden opetustensa kanssa, erityisesti Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. Kun tähän lisätään muut Paavalin tekstit, jotka puoltavat naisten julkista puhumista seurakunnissa, ristiriita on sietämätön.

Raamatuntulkinnan sisäisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaan, kirjaimellista lukutapaa ei siis voida pitää uskottavana. Naisten rukoileminen ja profetointi oli tavallista Korintin seurakunnassa, eikä naisten osallistuminen seurakunnan kokoontumisiin puhumalla tunnu muutenkaan olevan Paavalille mikään ongelma, päinvastoin.

Pyhä yksinkertaisuus → Pyhä Johdonmukaisuus

Kirjaimellisen selitystavan ongelmallisuuden vuoksi 1. Kor. 14:34–35 kieltoa ei voida ainakaan sellaisenaan soveltaa nykykeskusteluun naisten palvelutehtävistä. Tekstin kirjaimellisen lukutavan yhdistäminen omana aikanamme käytävään keskusteluun naisten palvelutehtävistä seurakunnissa voi saada aika hupaisia piirteitä. Löytyyköhän mistään sellaista seurakuntayhteisöä, joka oikeasti noudattaa tätä kieltoa vaimentaen naiset täysin seurakunnan kokoontumisissa? Ainakin niiden, jotka vannovat ”kirjaimellisen” tai ”yksinkertaisen” lukutavan nimeen, tulisi johdonmukaisesti noudattaa kieltoa ja soveltaa sitä naisten kaikenlaiseen puheeseen seurakunnassa. Joko näitä jakeita on itse noudatettava, tai sitten niitä ei pidä käyttää ”Raamattuhan selvästi sanoo” -tyyppisenä lyömäaseena naisten palvelemista vastaan seurakunnissa. Kun kerran kieltoa koetaan tarvetta pehmentää käytännössä, ehkä kannattaa tarkastella myös kilpailevia selitystapoja. Näihin menemme sarjan seuraavissa osissa.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Fee 1987, 705; Bilezikian 2006, 110‒111. Antiikin ihmisille oli tyypillistä, että asia toistetaan peräti kolme kertaa: näin alleviivattiin sen tärkeyttä, täyteyttä ja auktoriteettia. Tämä on myös muualta UT:stakin tuttu tapa (Vrt. Payne 2009, 218.)

[2] Ks. Fee 1987, 796; Payne, 2009, 261.

[3] Payne 2009, 219; Vrt. Payne 2009, 218‒219; Bilezikian 2006, 111. Vrt. myös Chrysostom (Hom. In ep. ad. 1. Cor. 37.1), jonka mukaan Paavali tässä suorastaan ”ompelee heidän suunsa umpeen...” (teoksessa Payne 2009, 219).

[4] Kreikkalaisessa julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua, ja siksi naisten julkinen profetointi seurakunnassa varmasti olisikin häirinnyt monia (Ks. Payne 2009, 217‒218; Ks. myös Dunn 2009, 813; Collins 1999, 521‒522).

[5] Vtrt. Payne 2009, 217‒219; Talbert 2002, 114‒145.

[6] Esim. Morris 1985, 197‒198.

[7] Fee 1987, 707; Ks. Morris 1985, 197‒198.

[8] Näin esim. Orr & Walther (1976, 312).

[9] Fee 1987, 707.

[10] Ks. Dunn 2009, 812‒3; Fitzmyer 2008, 532; Collins 1999, 522.

[11] Payne (2009, 219) huomauttaa, että noin kahteen tuhanteen vuoteen yhdelläkään kommentaattorilla ei ole ollut tarvetta selittää jakeita missään muussa kuin sen ”kirjaimellisessa” merkityksessä.

[12] Vrt. Perustelut teoksissa Bilezikian 2006, 111; Payne 2009, 219, Ehrman 2005, 183‒184; 2006, 94, ja Talbert 2002, 115, Parker 2008, 276; DeConick 2011, 72

Lähdeluettelo tulee viimeisen osan yhteyteen

Naisia Filipin seurakunnassa

Johdanto

Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä Uuden Testamentin tekstejä, jotka näyttävät viittaavan tiettyjen naisten huomattavaan asemaan seurakunnassa. Yksi tällainen seurakunta, jossa naiset toimivat erityisessä roolissa, oli Filippissä. Perusteet tälle väitteelle nousevat Apostolien tekojen luvusta 16 sekä Paavalin kirjeestä Filippiläisille. Ennen kuin sukellamme tarkemmin itse teksteihin, on syytä tehdä muutamia kulttuuriin liittyviä huomioita, jotka vaikuttavat merkittävästi tekstien taustalla.

Naiset & kotiseurakunnat

Suurissa seurakunnissa kasvaneiden uskovien voi olla hankala kuvitella mielessään pienessä kodissa kokoontuva seurakunta. Monien pikkupaikkakuntien miniseurakuntien kasvatit ovat taas kyllästymiseen saakka ryömineet lapsena tuolien alla samalla, kun 10-15 hengen joukko kokoontuu keittiön kautta 20m² kokoiseen olohuoneeseen laulamaan Hengellisen laulukirjan ikivihreitä. 

Aivan ensimmäiset seurakunnat, joista voimme Uudessa Testamentissa lukea, olivat varsin pieniä, ja ne kokoontuivat kodeissa. Juuri tähän liittyy eräs tärkeä seikka, joka tulee nostaa esiin meneillään olevassa keskustelussa. Tutkimuksessa vallitsee nimittäin melko laaja yksimielisyys siitä, että myös naisia oli merkittävissä asemissa varhaisissa seurakunnissa. Nämä asemat kulkivat käsi kädessä sen kanssa, että naiset saattoivat joissain tilanteissa toimia perhekuntansa johtajina. Tällaisessa tilanteessa näiden naisten asema säilyi luontevasti samana myös silloin, kun he antoivat seurakunnalle mahdollisuuden kokoontua kodissaan. (Suosittelen vilkaisemaan aiheesta tarkemmin Kaisa-Maria Pihlavan gradusta)

Filippi & Apostolien teot

Apostolien tekojen luvussa 16 kohtaamme tilanteen, jossa Paavali saapuu seurueineen Filippiin. Filippi oli tuohon aikaan Makedonian tärkein kaupunki (Ap.t. 16:12). On osoitettu, että naisilla oli tällä alueella huomattavasti suurempi vapaus toimia erinäisillä osa-alueilla verrattuna muuhun kreikkalaiseen kulttuuriin. (Spencer 2013, 6; Mowczko 2011.)

Apostolien tekojen kertomus Filippin seurakunnan perustamisesta tuo korostetusti esiin purppuramyyjä Lyydian aseman seurakunnan keskiössä. Teksti kertoo suoraan, että Lyydia oli Tyatiran kaupungista kotoisin oleva ”jumalaapelkäävä”, joka teki bisnestä purppurakankailla. Samalla tavalla kuin sadanpäällikkö Kornelius mainitaan perhekuntansa (οἶκος, oikos) johtajana (10:2), myös Lyydia oli hyväosainen ja hän toimi oman huonekuntansa (οἶκος, oikos) johtajana (16:14-15). Koska Lyydian miestä ei mainita, hän oli todennäköisesti leski. 

Lyydia, joka oli ilmeisimmin leski, toimi Filipin seurakunnassa.

Kun Lyydia perhekuntineen kääntyi kristityiksi, hän antoi kotinsa seurakunnan käyttöön. Myöhemmin, kun Paavali ja Silas pääsivät vapaaksi vankilasta, he menivät Lyydian taloon, jossa uskovat olivat koolla (16:40). Alusta saakka seurakunnan kohtauspaikkana toimi siis Lyydian koti.

Kun luemme Apostolien tekojen kuvausta ajan kulttuuria vasten, on selvää, että Lyydia toimi seurakunnan kokoontumisissa johtavassa asemassa. Tämä oli täysin loogista, koska kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa talonomistaja oli vastuussa kaikesta talossaan tapahtuvasta toiminnasta ja heillä oli automaattisesti ylin sana kaikissa kokoontumisissa. (Belleville 2005, 38; Pihlava 2007; Fee 1995, 67, 390.)

Kirje Filippiin

Tarkastelkaamme vielä lyhyesti Paavalin lähettämää kirjettä Filippin seurakunnalle. Kirje alkaa hyvin poikkeuksellisesti, koska Paavali suuntaa sanansa seurakunnan kaitsijoille (ἐπίσκοπος, episkopos) ja diakoneille (διάκονος, diakonos). On syytä kysyä, miksi juuri tässä kirjeessä alkusanat suunnataan nimenomaan näille henkilöille, koska muissa Paavalin kirjeissä tällainen aloitus on tuntematon. Helluntailaisen Uuden testamentin eksegeetti Gordon Feen mukaan paras selitys on liittää tämä huomio jakeisiin 4:2-3. Paavali kirjoittaa: 

”Kehotan Euodiaa ja Syntykeä elämään sovussa Herraa palvellen. Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.” 

Paavali korostaa seurakunnan yhteyttä läpi kirjeen. Nyt hän antaa erityisen kehotuksen kahdelle kreikkalaiselle naiselle, Euodialle ja Syntykelle. Tästä kaikesta voidaan tehdä kolme merkittävää huomiota. 

(1) Paavali kutsuu näitä naisia henkilökohtaisesti nimellä. Paavalin kirjeissä on useita kohtia, joissa hän puuttuu erinäisiin ongelmiin nuhtelemalla asiaankuuluvia henkilöitä. Kuitenkaan juuri koskaan heitä ei mainita erityisesti nimeltä. Näin ollen se, että Paavali mainitsee Euodian ja Syntyken nimeltä, osoittaa siihen suuntaan, että naisilla oli seurakunnan keskuudessa huomattava asema. 

(2) Paavali vetoaa kehotuksessaan kolmanteen osapuoleen puuttuessaan näiden naisten väliseen kiistaan. Jos Euodia ja Syntyke kuuluvat ”kaitsijoihin ja/tai diakoneihin” on loogista, että ulkopuolisen henkilön täytyi puuttua heidän kiistaansa. Miksi Paavali ei pyydä kaitsijoita/diakoneja ratkaisemaan tilannetta? Huomio, jonka mukaan naiset kuuluivat itse seurakunnan johtajistoon on esitetty jo melko varhain. Esimerkiksi itse naisten johtajuutta vastustanut Johannes Krysostomos (347-407) piti kirjoituksissaan Euodiaa ja Syntykeä Filippin seurakunnan johtajina (Silva 2005, 192; ks. alhaalta viite [1]).

(3) Paavali antaa näistä naisista erityisen maininnan, koska he ovat taistelleet Paavalin rinnalla evankeliumin hyväksi. Paavali kutsuu heitä työtovereiksi (συνεργός, synergos). On tärkeää huomata, että samalla termillä Paavali kuvaa muualla useita merkittäviä henkilöitä, kuten Apollosta (1. Kor. 3:9); Priskaa ja Aquilaa (Room. 16:3-4), Timoteusta (Room. 16:21; 1. Tess. 3:2), Tiitusta (2. Kor. 8:23), ja Epafroditosta (Fil. 2:25). Korinttilaisia Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia ja antamaan tunnustusta seurakunnan johtajille ja heidän kanssaan työtä tekeville (συνεργέω, synergeo) (1. Kor. 16:16, 18). 

Filipin seurakunnassa oli ilmeisimmin naisia johtotehtävissä.

Euodia ja Syntyke ovat siis laittaneet itsensä likoon evankeliumin hyväksi. He ovat tehneet työtä tasaveroisesti miesten rinnalla. Lienee myös selvää, että julistamiseen/opettamiseen kuuluu sisäänrakennettu ajatus henkilön auktoriteetista. Usein esille nostettu ajatus siitä, että naiset voivat esimerkiksi evankelioida, mutta eivät opettaa (varsinkaan miehiä), kuulostaa varsin keinotekoiselta. (Fee; Spencer; Bilezikian; Belleville; Hull; Mowczko.)

Vanhimmat/kaitsijat ja huonekuntien päälliköt

Uuden testamentin tekstit osoittavat, että varhaisissa seurakunnissa asetettiin tiettyjä henkilöitä vanhimmiksi/kaitsijoiksi. Heidän tehtävänään oli pitää huolta kaupungissa olevasta seurakunnasta (Ap.t. 14:23; 1. Tess. 5:11-12; 1. Tim. 3:1; Tiit. 1:5, 7). Vaikka tietomme tästä kaikesta ovat melko vajavaiset, vaikuttaa siltä, että näihin virkoihin asetettiin juuri heitä, jotka olivat valmiiksi huonekuntiensa päälliköitä. Yhtenä tällaisena esimerkkinä voitaisiin mainita Stefanas, joka oli johtavassa asemassa Korintin seurakunnassa ja omassa perhekunnassaan (1. Kor. 1:16; 16:15-16). Tämäntapainen käytäntö näyttää olleen olemassa ainakin juutalaisten synagogissa. ”Synagogien päät” olivat nimittäin usein juuri huonekuntien johtajia. Jopa juutalaisten synagogissa jotkut näistä henkilöistä olivat naisia. (Fee 2011, 78-79; Johnson 2001, 219, 223.)

Johtopäätöksiä

Kaikesta päätellen Euodia ja Syntyke olivat merkittävässä roolissa Filippin seurakunnassa. Vielä heidän rooliaankin tärkeämpänä pidän Lyydian asemaa oman huonekuntansa johtajana. Kun otamme huomioon kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ja naisten mahdollisen aseman juutalaisten synagogissa, kaikki viittaa siihen, että Lyydialla oli huomattava rooli Filippin seurakunnan keskiössä, varsinkin tilanteissa, joissa uskovat olivat koolla hänen kodissaan. 

Gordon Fee on todennut, että väite, jonka mukaan Filippin seurakuntaa eivät johtaneet naiset, on silmien ummistamista todisteille. Väite on kova, mutta saattaa osua hyvin oikeaan.

_________________

Janne Saarelalla on B.A. teologiasta, ja hän lähti juuri kolmen vuoden Regent College -matkalle Kanadaan. Jannen kirjoituksia apologetiikasta ja Uuden testamentin tutkimuksesta löytyy pinkka hänen kotiseurakuntansa nettisivuilta. Jannen yksi suurimmista lihallista heikkouksista on suklaa.

Viitteet

[1] Kommentoidessaan Euodikeaa ja Syntykeä Krysostomos kirjoittaa: "Some say Paul here exhorts his own wife; but it is not so, but some other woman, or the husband of one of them. Help these women, for they labored with me in the Gospel, with Clement also, and the rest of my fellow-workers whose names are in the book of life. Do you see how great a testimony he bears to their virtue? For as Christ says to his Apostles, Rejoice not that the spirits are subject to you, but rejoice that your names are written in the book of life; so Paul testifies to them, saying, whose names are in the book of life. These women seem to me to be the chief of the Church which was there, and he commends them to some notable man whom he calls his yokefellow, to whom perchance he was wont to commend them, as to a fellow-worker, and fellow-soldier, and brother, and companion, as he does in the Epistle to the Romans, when he says, I commend unto you Phebe our sister, who is a servant of the Church that is at Cenchrea. Yokefellow; either some brother of theirs, or a husband of hers; as if he had said, Now you are a true brother, now a true husband, because you have become a Member. For they labored with me in the Gospel. This protection came from home, not from friendship, but for good deeds. Labored with me. What do you say? Did women labor with you? Yes, he answers, they too contributed no small portion. Although many were they who wrought together with him, yet these women also acted with him among the many. The Churches then were no little edified, for many good ends are gained where they who are approved, be they men, or be they women, enjoy from the rest such honor. For in the first place the rest were led on to a like zeal; in the second place, they also gained by the respect shown; and thirdly, they made those very persons more zealous and earnest. Wherefore you see that Paul has everywhere a care for this, and commends such men for consideration. As he says in the Epistle to the Corinthians: Who are the first-fruits of Achaia, Some say that the word yokefellow, (Syzygus,) is a proper name. Well, what? Whether it be so, or no, we need not accurately enquire, but observe that he gives his orders, that these women should enjoy much protection."

KIRJALLISUUTTA

Belleville, Linda. 2005. Women in Ministry: An Egalitarian Perspective. Teoksessa: Two Views on Women in Ministry. S. N. Gundry, J. R. Beck (toim.). Grand Rapids, MI: Zondervan. 21–103.

Bilezikian, Gilbert. 2006. Beyond Sex Roles. Grand Rapids MI: Baker Academic.

Fee, Gordon. D. 1995. Paul’s Letter to the Philippians. New International Commentary on the New Testament. William B. Eerdmans.

Fee, Gordon. D. 1999. Philippians. 3rd edition. Downers Grove, IL: IVP Academic.

Fee, Gordon. D. 2011. 1 & 2 Timothy, Titus. Understanding the Bible Commentaries. Grand Rapids: Baker Books. 

Hull, Robert. F. 2016. Constructing Euodia and Syntyche: Philippians 4:2–3 and the Informed Imagination.

Johnson, Luke Timothy. 2001. The First and Second Letters to Timothy. A New Translation with Introduction and Commentary. New Haven and London: Yale University Press. 

Mowczko, Margaret. Women Leaders in the Philippian Church. 

Pihlava, Kaisa-Maria. 2007. Naiset kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 

Silva, Moises. 2005. Philippians. Baker Exegetical Commentary on the New Testament. 2nd edition. Grand Rapids: Baker Academic.

Spencer, Aída Besançon. 2013. Leadership of Women in Crete and Macedonia as a Model for the Church. Priscilla Papers 27/4, 5-15.

Luomis- ja pääjärjestyksestä tekstikappaleessa 1. Kor. 11:2–16

Tämä bloggaus on pähkinänkuoreen mahtuva tiivistys huomenna ja ylihuomenna ilmestyvän tekstin keskeisistä löydöistä. Tekstit löytyvät tästä (osa 1) ja tästä (osa 2). 

Riippuuko palveluroolien jako seurakunnassa jotenkin siitä, että mies luotiin kronologisesti ennen naista? Monen mielestä kyllä. Yllättävää kuitenkin on, että varsinaisen luomistekstin lisäksi luomisen kronologiseen eli ajalliseen järjestykseen viitataan vain kahdesti koko Raamatussa. Nyt avaamme toista niistä kahdesta viittauksesta ja pohdimme, mitä Paavali sen perusteella itse asiassa opettaa. Tekstikappale sijaitsee Paavalin kirjeessä Korinttilaisille. On toki selvää, että koko kirje ja tekstikohta sen sisällä tulisi muutamaankin kertaan lukea, että kokonaisuus hahmottuu.

Älä peitä tai paljasta päätäsi kuin epäjumalien temppeleissä

Tekstikappaleessa 1. Kor. 11:2–16 Paavali opettaa Korintin seurakuntaa vääristä hius- ja päähinekoodeista rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Logiikka menee siten, etteivät miehet saaneet rukoilla ja profetoida viitan lieve pään yli vedettynä – kuten epäjumalia rukoillessaan roomalaiset miehet rukoilivat. Tapaa kutsuttiin capito velato. Naiset puolestaan eivät saaneet rukoilla ja profetoida hiukset valtoimiksi laskettuina – kuten naisilla oli tapana epäjumalten ekstaattisissa rituaaleissa. Tuo tapa oli ajan silmissä rietas ja häpeällinen. Tekstikappale ei siis käsittele palvelurooleja seurakunnassa eikä aviollisia hierarkioita.

Paavali päähuoli tekstikappaleessa on, että naiset eivät matki mysteeriuskontojen epäjumalanpalvelustapoja.

Paavali perustelee miesten kieltoa rukoilla pää verhottuna sillä, että niin tehdessään mies häpäisee oman ”päänsä” eli Kristuksen. Nainen puolestaan häpäisee oman ”päänsä” eli aviomiehensä. On kuitenkin erittäin tärkeää huomata, että Paavali kuvaa vain tässä tekstikohdassa että Kristus on miehen pää – toisaalla hän kuvaa Kristuksen olevan koko seurakunnan (johon kuului myös naisia) pää. Paavalilla on siis kaksi erilaista analogiaa sille, kenen pää Kristus kuvainnollisesti on. Siksi tulisi olla tarkka kun vetää asiasta ontologisia eli (miehen ja naisen) olemukseen viittaavia johtopäätöksiä.

Kuka kenestä tai kenen kautta?

Toinen perustelu, miksi väärillä hius- ja päähinekoodeilla ei saa rukoilla ja profetoida liittyy kronologiseen järjestykseen, jota voimme kutsua vaikka ”kuka kenestä tai kenen kautta”. Tämä on se alussa viitattu kronologisen luomisen järjestys. Lievästi meille tavoittamattomasta syystä antiikin maailmassa kysymys siitä, kumpi on kenestä, on merkittävä, joten Paavali tarttuu ajatukseen. Pidän hyvin todennäköisenä, että asia nousi erityisen merkitykselliseksi eri uskonnoissa tilanteissa, joissa jollakin tavalla osoitettiin asemaa jumaluuteen, joka miellettiin oman olemassaolon lähteeksi. Tämä oli erityisen merkittävää rukoiltaessa ja profetoitaessa.

Alla oleva raamatunteksti on kirjoitettuna niin lähelle alkukielen asua kuin mahdollista:

”sillä mies ei naisesta vaan nainen miehestä
eikä miestä naisen luotu takia (naisen kautta) vaan nainen miehen takia (miehen kautta)
tämän takia naisen tulisi pitää valta päänsä päällä, enkelten tähden
joka tapauksessa
ei naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, Herrassa
koska kuten nainen miehestä, samoin myös mies naisen kautta
mutta kaikki Jumalasta” (1. Kor. 11:8–12)

Molemmat molemmista

Paavali on siis erittäin selkeä: vaikka nainen on alun perin miehestä, nyt jokainen mies naisen kautta – mutta kaikki Jumalasta. Vaikka Eeva oli alun perin Adamista, jokainen mies on kuitenkin syntynyt naisestaan eli äidistään. Alun kronologinen ”kuka kenestä”, joka näyttäisi asettavan miehen etusijalle, tasapainottuu 100 % lopun ympärikäännetyllä rakenteella: ”Koska kuten nainen miehestä, samoin myös mies naisen kautta (naista varten)”.

Tätä on aiheellista pysähtyä miettimään, koska yleensä nostetaan esiin vain miehen luominen ensiksi, eikä argumenttia seurata sen loppuun asti, jossa Paavali lopulta tasaa tilanteen. Ainoa, joka lopussa jää jäljelle kaiken lähteenä ja alkuna, on Jumala. Emme toki ole asettamassa miestä Hänen sijalleen naisen tai minkään muunkaan lähteeksi?

Mitä tällä voi perustella?

Sukupuolten luomisen kronologisella järjestyksellä ei siis voi perustella mitään muuta kuin sen, että naisen tulee pitää hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Tämä ajatus on ilmaistuna yllä olevan argumentin keskimmäisellä rivillä, ja siitä argumentissa on kyse.

Mitä pää-analogiaan siis tulee, on hyvä huomata, että Paavali puhuu Kristuksen olevan miehen pää vain tekstiyhteydessä, jossa hän vaatii, etteivät miehet rukoile viitan lieve pään päällä ja siten häpäise päätään, Kristusta. Tuota vertauskuvaa ei tulisi leikata tästä asiayhteydestä irti ja liimata jonkun toisen opetuksen yhteyteen.

Mitä ”kuka luotiin kenestä” -argumenttiin tulee, on hyvä huomata, ettei kronologista järjestystä, jossa ”nainen miehestä”, käytettäisi opetuksessa mistään muusta kuin siitä, että naisten tuli pitää hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Paavali itse oli näet hyvin tarkka lisäämään, että vaikka aluksi ”nainen miehestä”, niin nyt ”jokainen mies naisen kautta”. Tilanne on hänen mukaansa selvästi tasan, kunhan naiset pitävät kunniallisen kampauksensa rukoillessaan ja profetoidessaan. Tätäkään vertauskuvaa ei siis tulisi leikata tästä asiayhteydestä irti ja liimata jonkun toisen opetuksen yhteyteen. Ainoa henkilö, josta kaikki elämä ja myös sukupuolet yhdessä on peräisin, on Jumala itse.

Linkki: keskustelu Facebookissa tästä postauksesta!

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.