Pelastaako lasten synnyttäminen naiset? (1. Tim. 2:9-15 osa 6)

Paavali onnistuu kirjoittamaan Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisessa luvussa erään koko Uuden testamentin vaikeimmista tekstikohdista. Kokonaisuus huipentuu siihen, että naiset ”pelastuvat lapsensynnyttämisen kautta”. Kuitenkin useimmat Paavalin lukijat kurtistavat tässä kohdassa kulmiaan, sillä yleensä Paavalin kohdalla usko Kristukseen pelastaa, ei esimerkiksi jälkikasvun lukumäärä.

Tämä teksti on kuudes ja viimeinen Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittelevästä sarjasta. Muut tekstit ovat luettavissa täältä (1, 2, 3, 4, 5).

Pelastus on pelastus Paavalillakin

Mistä kuitenkin on kyse siinä, että Paavali puhuu pelastumisesta lasten synnyttämisen kautta? Tästä vaikeasta lausumasta olen lukenut todella monta erilaista teoriaa. Ei ole tarpeen pilkata niistä ainuttakaan, koska on vain kunniaksi, jos Raamattua pyrkii aidosti ymmärtämään. Paynen (2009) mukaan kieliopillinen muoto sozo dia ei anna muita tulkinnallisia vaihtoehtoja kuin hengellisen pelastumisen. Toisin sanoen alkukieli ei salli esimerkiksi sellaisia tulkintoja, joissa nainen selviäisi hengissä lapsen synnyttämisestä, vaikka ei menisikään pyytämään ajan tavan mukaan turvallista synnytystä Artemiin temppeliin.

Kielen rakenne ei myöskään salli tulkintaa, jonka mukaan nainen pelastuisi hengellisesti vain jos konkreettisesti synnyttäisi lapsia (tämä jättäisi tietysti pohtimaan, mitä tapahtuisi siinä tapauksessa, jos on lapseton tai sinkku). Se ei myöskään tue ajatusta, jonka mukaan ”lasten synnyttämisen kautta” olisi ymmärrettävä ”lasten synnyttäjänä” ja siten kielikuvana oikean roolinsa hyväksymisestä. Tässä ongelmana on se, että ”pelastuminen” merkitsisi selkeästi jotain muuta kuin muualla Paavalin teksteissä. Nämä tulkintamallit sisältäisivät Paavalille vieraan ajatuksen, että ihminen ei pelastu vain armosta, vaan jotain muutakin pitäisi lisäksi tehdä.

Miten seksiin suhtauduttiin?

Pieni havainto auttaa saamaan kiinni Efeson kristittyjen ajasta ja ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä maailmasta. Ainakin Vestan neitsyet ja Delfoin oraakkelit, jotka olivat merkittävimpiä välittäjiä jumalten maailman ja maallisen valtion ja miesten välillä, pysyttelivät neitsyinä. Naisen neitsyys korreloi siis jollain asteella hengellisen pyhyyden kanssa. Joku vastaava ajatusmaailma oli jollain asteella läsnä myös kristittyjen maailmankuvassa, koska Apt 21:9 mainitsee joukon tyttäriä, jotka kaikki profetoivat ja olivat neitsyitä. Itse asiassa jo hyvin varhaisessa alkukristillisyydessä toisella vuosisadalla monet kristityt omistautuivat uskolleen ja kutsumukselleen nimenomaan selibaatin avulla. Tämä koski sekä miehiä että naisia. Seksuaalisuus suljettiin kutsumuksen ulkopuolelle.

Lopulta gnostilaisiin teksteihin tultaessa muutaman sadan vuoden kuluttua löydämme jo täysin avointa opetusta siitä, kuinka ihmiskunta pelastuu, kun naiset lakkaavat kokonaan synnyttämästä uusia lapsia tänne pahaan materian maailmaan. Pidän todennäköisenä, että harhaopettajat olivat syöttäneet Efeson naisille jotain tämän kaltaista ajatusmaailmaa, ja naiset olivat vajonneet näkyihinsä hyläten kunniallisen arkisen roolinsa kotiensa emäntinä ja lasten synnyttäjinä. Heillä todella saattoi olla ajatus, että pelastuakseen hengellisesti heidän olisi pidättäydyttävä lisääntymisestä. Se ei ole kovinkaan kaukaa haettua, kun muistaa vaikka sen, että neitsyytensä menettämisestä kiinni jäänyt Vestan neitsyt tuomittiin kuolemaan hautaamalla elävältä, ja tätä todistetusti tapahtui myös ensimmäisellä vuosisadalla.

Seksuaalisuuden pelkoa vastaan olisi täysin luontevaa todeta, että nainen ei pelastu jättämällä lisääntymisen väliin. Itse asiassa ilmaisuun ”pelastua lapsen synnyttämisen kautta” saattaa hyvinkin kutoutua sisään täysin looginen jatko luomiselle ja lankeemukselle; siihen kutoutuu sisään lunastus rikkomuksesta! Pelastus ihmiskunnalle nimittäin kuvattiin heti syntiinlankeemuksen jälkeen ”naisen siemenestä”, joka puolestaan oli ensimmäinen ennustus aikanaan ihmiskuntaan syntyvästä Pelastajasta. Tämä ”naisen siemen, joka murskaa käärmeen pään” ei olisi koskaan syntynyt maailmaan ja tuottanut pelastusta, jos naiset eivät olisi sukupolvesta toiseen synnyttäneet uutta elämää ja jatkaneet ihmiskuntaa. Toisin sanoin, nainen voi synnyttää ja harrastaa seksiä aivan kunniallisesti, sillä koko pelastus on tullut maailman juuri tärkeimmän ”lapsensynnyttämisen”, Jeesuksen syntymän, kautta.

Paavali toteaa, että kristittyjen Jumala ei vaadi selibaattia eikä ihannoi naisen neitsyyttä tai lisääntymisen lopettamista. Hänen pelastussuunnitelmaansa kuuluu terve lisääntyminen ja arkinen, kunniallinen, elämä. Tällainen kielikuva toimisi myös erinomaisesti yhteen kirjeen loppupuolella kuvattavien ohjeiden kanssa, kuinka nuorten leskien tulisi mennä uusiin naimisiin, synnyttää lapsia ja elää kunniallisesti ”saatanan seuraamisen” sijaan.

Yhteenveto kaikesta mahdollisesta

Paavali lopettaa opetuksensa muistuttamalla, että hengellinen pelastus rikkomuksesta tuli ihmiskunnalle – myös naisille – sen kautta, että lapsia syntyi ja lopulta syntyi Pelastaja. Ei siis ole tarpeen pysytellä neitsyenä tai selibaatissa pelastuakseen. Toki uskossa pysyminen ja kunniallinen, kristillinen, tapa elää, on oleellista ja toivottavaa. Tällainen opetus istuisi hyvin ensimmäisen vuosisadan hengelliseen ajatusmaailmaan ja kirjeen kokonaisuuteen, jonka mukaan joukko naisia oli jo luopunut arkisesta hyvästä elämästä, johon kuului lasten synnyttäminen.

Loppukaneetiksi todettakoon, että vielä vähemmän kuin saatoimme aavistaa, mitä Koiviston lahkossa opetettiin ja uskottiin, voimme enää varmuudella tietää, mitä Efesossa harhaopettajat opettivat ja mitä naiset olivat uskoneet. Varmuudella voimme kuitenkin sanoa, että Paavali ei missään – missään – tapauksessa kiellä tässä tekstikohdassa naisilta mitään oikeaa ja hyvää seurakuntavirkaa vaan ainoastaan jonkun väärän toimintatavan, oli se sitten epäkunnioittava aviomiehen pomottaminen tai paha kultillinen vääristymä. Paavali ei myöskään anna ymmärtää, että luomisen perusteella naisilta olisi jotain rajoitettu – hän ainoastaan korjaa jotain väärää opetusta, jonka takia naiset olivat alkaneet sekoilla alun alkaenkin.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Paavalin mukaan luomiskertomus opettaa naisista? (1. Tim. 2:9-15 osa 5)

Tämä on jo viides (!) postaus Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisesta luvusta. Menneet osat löytyvät tästä (osat 1, 2, 3, 4). Olemme porautuneet toisen luvun jakeisiin 9–15, ja käsittelemättä ovat enää jakson kolme viimeistä jaetta. Niissä Paavali linkittää Efeson seurakunnan naisille antamansa ohjeet luomiskertomukseen ja esittää hämmentävältä tuntuvan ajatuksen lasten synnyttämisen kautta pelastumisesta. Sarjani kahdessa viimeisessä osassa pureudutaan näihin jakeisiin. Tämä postaus keskittyy Paavalin luomiskertomuslainaukseen, ja viimeisessä osassa taas pohdin sitä, miten viittaus lasten synnyttämisestä tulisi ymmärtää.

Mitä tiedämme luomiskertomuksesta ja Paavalin suhteesta siihen?

Sarjani aikaisemmissa osissa on jo monta kertaa noussut esille, että Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä Paavali kieltää naisilta/vaimoilta oikeuden komennella miehiään tai kohdella heitä epäkunnioittavasti. Paavali käyttää tästä väärästä vallankäytöstä verbiä authenteo. Käsittelin tuota verbiä erikseen omassa postauksessaan, jossa sen vivahteita avataan tarkemmin, mutta yleisesti ottaen authenteo oli jotain hyvin negatiivista toimintaa, jolle naiset altistivat miehensä. Ensimmäisesä Timoteuskirjeessä Paavali ei siis rajoita yleisesti naisten mahdollisuutta toimia, vaan puuttuu yksittäiseen väärään käytökseen – mikä sopii Paavalin laajempaa tasavertaisuutta painottavaan linjaan.

Ensimmäinen Timoteuskirje ei ole ainoa kohta, jossa Paavali käsittelee miehiä ja naisia suhteessa luomiseen ja luomisjärjestykseen. Ensiksikin Paavalin mukaan luominen itsessään ei sisällä ajatusta, jonka mukaan nainen ei saisi tehdä jotain vain siksi, että on nainen. Luomisessa kuvataan tilanne, jossa mies ja nainen saivat tehtävän johtaa luomakuntaa yhdessä. Paavalilla oli asiasta ilmeisesti vahva mielipide, koska hän julisti jo kristityn opettajan ja kirjoittajan uransa alkuvaiheessa ensimmäisessä kirjeessään, ettei Kristuksessa ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28).

Paavali teki myös huolellisesti selväksi kirjeessään Korinttilaisille, että vaikka nainen tuli alussa miehestä, nyt jokainen mies tulee naisen kautta – ja kaikki tulee Jumalasta (osat 1, 2, 3). Paavalin mielestä luomiseen sinänsä ei näyttäisi sisältyneen mitään, mikä olisi vaikuttanut miesten ja naisten roolijakoon jommankumman sukupuolen palvelurooleja rajoittavasti. Pikemminkin tilanne oli Paavalin mielestä päinvastoin: vaikka nainen ensin miehestä, nyt mies oli naisen kautta – eli sukupuolten suhteessa vallitsi niin sanotusti tasapeli.

Miksi Paavali puhuu luomisesta?

Timoteuskirjettä lukiessa saattaa kuitenkin miettiä, onko Paavalin ajatteluun tullut uusi suunta, jossa Aadamin luominen ennen Eevaa olisi signaali siitä, että nainen ei saa johtaa seurakunnassa? Jakeita 13 ja 14 ei kuitenkaan tule irrottaa koko tekstipätkästä, jonka tarkoituksena ei ole kieltää naisilta johtamisrooleja vaan väärä, itse otettu vallankäyttö suhteessa miehiin.

Kaikesta seuraa, että on oikein Ensimmäisen Timoteuskirjeen luomisviittauksen kohdalla kysyä sitä, että kun tekstissä on kyse väärän vallankäytön korjaamisesta, niin miksi Paavali ottaa esiin Aadamin ja Eevan? Voinemme olla varsin varmoja, että kyseessä on kannanotto johonkin, jonka Efeson seurakunnan jäsenet tiesivät ja jota käytettiin syynä naisten väärälle toiminnalle. Tähän viittaisi myös se, että Paavali ei käy läpi koko luomiskertomusta kokonaisuudessaan, vaan poimii siitä hajanaisia elementtejä.

Käsitellessään luomiskertomusta Paavali nostaa siitä esiin seuraavat asiat:
1. Ensiksi luotiin Adam, sitten Eeva
2. eikä Aadam joutunut petetyksi vaan Eeva petettiin perin pohjin (hyvin vahva ilmaisu huijatuksi tulemisesta) ja lankesi rikkomukseen.
3. Nainen kuitenkin pelastuu synnyttämisen kautta
4. jos he (monikkomuoto palaa takaisin eli siirrytään puhumaan Efeson naisista) pysyvät uskossa ja rakkaudessa.

Miksi ottaa esiin Aadam, Eeva ja synnyttämisen kautta pelastuminen?

Tätä Paavalin esittämää luomiskertomusta lukiessa on tärkeä painottaa sitä, että lasten synnyttämisen kautta pelastuminen on oleellinen osa Paavalin perustelua. Tästä kohdasta nimittäin usein esitetään tulkintoja, joiden mukaan Paavali haluaa painottaa Eevan eli naisen suurempaa alttiutta joutua petetyksi ja langeta. Perustelu olisi siis, että ”kuten jo luomiskertomus osoittaa, naiset lankeavat helpommin”. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon kohtaa lasten synnyttämisestä ja pelastumisesta, mikä kuitenkin on olennainen osa Paavalin kokonaisajatusta. Toisin sanoen tulkintamalli, jossa ajatellaan, että nainen olisi Eevan petetyksi tulemisen takia olemuksellisesti kyvytön hyvään johtamiseen, ei ota huomioon koko argumenttia, eikä se näin ollen ole uskottava selitys kohdalle. Niinpä perusteltua onkin ajatella, että Paavali ajaa tässä takaa jotain sellaista ajatuskokonaisuutta, jonka efesolaiset tiesivät ja jonka me joudumme valitettavasti kokoamaan vihjeistä ja palasista.

Allegoria vai suora korjaus paikallisten tuntemaan väärään luomiskertomukseen?

Yksi tulkintamalli tälle kohdalle on olettaa, että Paavali käyttää luomiskertomusta allegoriana. Joidenkin tutkijoiden mukaan Paavali vertaa Adamin ja Eevan suhdetta seurakunnan kokeneiden miesopettajien ja kokemattomien naisten suhteeseen: naiset ovat nykyisessä tilassaan kuin Aadamin jälkeen luotu Eeva, jonka olisi ensin opittava, ettei tulisi petetyksi. Tämä on mielestäni varsin hyvä vaihtoehto ymmärtää allegoria, jos kyse on allegoriasta. Allegorian uskottavuutta kuitenkin heikentää se, että Paavali taatusti hyvin tiesi, että Jumala vaati alkuperäisessä luomiskertomuksessa Eevan yhtä lailla tilille lankeemuksesta kuin Aadaminkin. Alkuperäisessä luomiskertomuksessa ei ole ajatusta, jonka perusteella Eevalta olisi puuttunut tietoa ja hän olisi ollut syyntakeeton. Alkuperäinen luomiskertomus eroaa myös Aadamin allegorisen roolin kohdalla. Paavalin tekstissä Aadamin aktiivista osuutta lankeemuksen ei mainita laisinkaan, kun taas alkuperäinen luomiskertomus antaa ymmärtää syyllisyyden kuuluvan myös langenneelle Aadamille.

Tämän kaiken valossa vaikuttaisi siltä, että jos Paavali pyrkii rakentamaan allegorian luomisesta, hän tekee sen alkuperäistä luomiskertomusta ja siinä esitettyä vastuunjakoa pahasti vääristellen. Alkuperäisessä versiossa molemmat söivät hedelmästä, molemmat rikkoivat käskyä tietoisesti ja molemmat saivat kannettavakseen henkilökohtaiset seuraamukset. Jos luominen ja syntiinlankeemus luetaan vain tästä Paavalin referaatista käsin, ei olisi yllättävää, jos ihmiskuva muuttuu helposti naisvihamieliseksi. Jos sen sijaan luomiskertomus ja syntiinlankeemus luetaan kokonaisuutena Vanhasta testamentista ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, tulee kertomuksesta selvästi ilmi sekä naisen että miehen syyllisyys.

Koska Paavali oli oppinut juutalainen, hän varmasti tiesi alkuperäisen luomiskertomuksen ja sen opetuksen molempien sukupuolien osallisuudesta lankeemukseen. Samoin on perusteltua ajatella, että Paavali ottaa Ensimmäisen Timoteuskirjeen referaatissaan kantaa joihinkin luomista ja lankeemusta koskeviin kohtiin, joita vääristeltiin Efeson seurakunnassa. Niinpä jakeet 13 ja 14 eivät olekaan allegoriaa tai luomiskertomuksen uudelleenkirjoittamista vaan Paavalin yritys korjata väärinymmärrettyä luomis- ja lankeemuskertomusta. Paavali mainitsee jo Ensimmäisen Timoteuskirjeen alussa harhaopettajat, jotka käyttävät yhtenä aseenaan ”taruja” (mythos), ja todennäköisesti Efesossa käsitys luomisesta ja lankeemuksesta oli vääristynyt yhdeksi taruksi.

Itse taivun vahvasti sen kannalle, ettei Paavalilla ole tarvetta käyttää luomiskertomusta allegoriana sinänsä, vaan että hän joutuu puuttumaan Efeson seurakunnan keskuudessa kierrelleeseen väärään versioon luomisen luonteesta. Asiaan näyttää Paavalin tekstin perusteella kuuluneen kolme elementtiä: 1) kysymys siitä, kumpi oli ensin, 2) kysymys siitä, oliko Eevan toiminta ensimmäisenä lankeavana ihmisenä hienoa edellä käymistä ja valaistumista vai jotain ihan muuta, sekä 3) kysymys siitä, edesauttaako lasten synnyttämättä jättäminen naisen hengellistä pelastumista.

Itse asiassa Paavalin kielikuva siitä, että Eeva tuli perin pohjin puijatuksi, vaikuttaisi Paavalille ominaiselta viiltävältä ja jopa pilkalliselta kritiikiltä. Jos joku luuli, että Eevan temppu Aadamia kohtaan oli fiksu juttu ja sen perusteella naiset ovat fiksumpia ja voisivat jatkossakin opettaa ja hallita miehiä hengellisissä asioissa, niin paljon nöyryyttävämmin ei enää voisi moista virhekuvaa oikaista.

Mihin Efeson naiset oikein uskoivat?

Haluan tässä kohden palata ensimmäisessä tekstissäni käyttämääni vertaukseen Koivuniemen lahkosta, joka toimii tälläkin hetkellä Espoossa. Jos harhaopetus pääsee jossain yhteisössä niskan päälle, eivät ulkopuoliset osaa aavistaakaan, mihin kaikkeen liikkeen seinien sisällä uskotaan. Mekään emme voi enää tietää, mihin harhaopettajat olivat saaneet Efeson seurakunnan jotkut naiset uskomaan, ja mitä he olivat saaneet heidät tekemään. Authenteo-verbin ja alkuperäisestä hiukan eroavan luomisreferaatin käyttö antaa kuitenkin vahvoja viitteitä siitä, että naisilla oli jokin kultillinen harha sukupuolensa roolista seurakunnan kokoontumisissa.

Pidän todennäköisenä sitä, että naisten toiminta oli vielä pahempaa kuin ainoastaan miesten pomottamista. He olivat pienen pätemisen sijaan pikemminkin omineet itselleen jonkun hengellisesti korkeamman roolin miessukupuolen yli. Tätä teesiä tukee vielä se, että ensimmäisellä vuosisadalla naiset toimivat monissa antiikin uskonnollisissa seremonioissa jumalallisina välittäjinä miesten ja tuonpuoleisen välillä. Kyse ei siis ollut tavallisesta yhteiskunnallisesta vallasta vaan hengellisestä välittäjän virasta, jolle nykyinen vastine voisi olla vaikka profetointi, unissasaarnaaminen tai meediona oleminen.

Tällainen vallan foorumi ei juolahda edes mieleen nykyaikana, kun naissukupuolella ei katsota tällaista asemaa enää olevan. Helluntailaisessa skenessä asia saattaa olla helpompaa hahmottaa, koska monilla lienee kokemusta profeetoista, jotka haluavat sanoa, missä kaappi ”Jumalan heille ilmoittaman tahdon mukaan” seisoo. Tällaiset ihmiset saattavat hyvinkin keskeyttää vaikka kenen opettajan puheet kokiessaan saavansa akuutin sanan Herralta ja käyttää hyvinkin suurta epävirallista ja itse otettua valtaa seurakunnassa.

Ensimmäisen vuosisadan uskonnollisesta käyttäytymisestä voimme täysin varmasti sanoa, että yleisessä sen ajan uskonnollisuudessa naiset nähtiin sukupuolensa perusteella legitiimeiksi jumalten viestien välittäjiksi. Tämä naisten erityisasema on kenties erityisesti korostunut Efesossa, joka oli Artemiin palvonnan keskus. Efesossa miehet menivät mielellään Artemiin temppeliin saamaan hengellisiä neuvoja (ja vähän muutakin) siellä palvelevilta naisilta. Tämä välittäjyyden hakeminen oli varsin lähellä niitä asioita, joita myös esimerkiksi Korinttissa tehtiin Isiksen temppelissä.

Summa summarum

Paavali ei referoi luomiskertomusta ja lankeemusta ja sovituksen saapumista kattavasti, vaan hän poimii siitä ne elementit, jotka Efesossa oli joillekin naisille opetettu pahasti väärin. Paavali alleviivaa, ettei Eevaa luotu ensin ja ettei Eevan toiminta ollut hienoa valaistumista, vaan häntä puijattiin perin pohjin, ja se johti rikkomukseen eikä mihinkään kehuttavaan asiaan. Kuitenkin Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun argumentaatio huipentuu viittaukseen siitä, että nainen pelastuu lastensynnyttämisen kautta. Mitä Paavali tarkoittaa tällä lähes käsittämättömällä viittauksella? Koska aihe vaatii vielä oman pienen syväsukelluksensa, käsittelen sitä seuraavassa postauksessa eli sarjan viimeisessä osassa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Miksi Jumala kutsui paratiisissa Adamia eikä Eevaa?

Keskustelu naisen asemasta kulminoituu usein keskusteluun luomisesta ja syntiinlankeemuksesta. Tämä teksti on rajattu käsittelemään yhtä aika ajoin esitettyä argumenttia, jonka mukaan mies on perheen ja seurakunnan johtaja, koska Jumala kutsuu Adamia hedelmän haukkaamisen jälkeen. Argumentti kuuluu siis niin, että mies on selkeästi hengellinen johtaja, koska vaikka Eeva syö ensin, Jumala kutsuu puutarhassa nimenomaan Adamia.

Asiaa on havainnollistettu myös tuomalla tilanne tavallisen 2000-luvulla elävän suomalaisen kerrostaloasukin elämään seuraavasti: mikäli mies ja vaimo riitelevät rajusti ja Jeesus soittelee ovikelloa, Jeesus pyytää miestä ovelle, ei naista. Mies on vastuussa avioparin riidasta, ja mieshän selvittää (ja nainen kuuntelee keskustelua ovenraosta syrjemmällä).

Ei muuta välimiestä, edes miestä

Kun puhutaan 1. Moos. 3:sta, on huomautettava, että kun Jumala otti Adamin puhutteluun, myös Eevan täytyi tehdä selvitys omista synneistään ja Raamattu jatkaa samalla linjalla muuallakin: jokainen on itse vastuussa omista synneistään ja suhteestaan Jumalaan. Ainoa välimies on Jeesus, ei aviopuoliso. Huolellinen lukija huomaa, että Adamin ei tarvinnut tehdä selvitystä Eevan synneistä, vaan omistaan (jakeet 9 ja 11). Eevakin setvii Jumalan kanssa omat asiansa (jae 13). Eeva kertoo tulleensa petetyksi ja syyttää käärmettä, Adam taas sysää syyn Jumalan ja vaimonsa niskaan (jakeet 12-13).

Jumala kutsui kyllä ensin miestä syntiinlankeemuskertomuksessa, mutta molemmat saivat vastata teoistaan.

Kaunokirjallisia rakenteita

1. Moos. 3:ssa on havaittavissa kiastinen rakenne, eli melko yleinen juutalainen kaava, joka esiintyy muuallakin Raamatussa (esim. Jeesuksen vertauksissa ja Paavalin kirjeissä). Kyseisessä rakenteessa esiintyvät asiat ja tapahtumat kuvataan ensin tietyssä järjestyksessä ja sen jälkeen ne kerrotaan ns. takaperin, eli peilikuvana. Tämä hieno kirjallinen rakenne 1. Moos. 3:n kohdalla on havainnollistettu tähän alle. Kirjaimet vastaavat aina tiettyä aihetta tai sisältöä, esim. A vastaa käärmettä, B naista, C alastomuutta jne.

A Käärme houkuttelee naista (3:1-5)
   B Nainen syö kielletyn hedelmän (3:6a)
      C Nainen antaa hedelmän miehelle ja mies syö (3:6b)
          D He tajuavat olevansa alasti (3:7)
              E He kuulevat Jumalan astelevan paratiisissa ja piiloutuvat (3:8)
                  F Jumala kutsuu miestä (3:9a)
              E’ Kys./vast. ”Kuulin askeleesi ja piilouduin” (3:9b-10)
          D’ Kys. ”Kuka kertoi, että olette alasti?” (3:11a)
      C’ Kys./vast. ”Hän antoi minulle ja minä söin” (3:11b-12)
   B’ Kys./vast. ”Käärme petti minut ja minä söin” (3:13)
A’ Jumala selventää käärmeen synnin ja sen, miksi tämä kohtaa tuomion (3:14a)
A’’ Jumala kiroaa käärmeen (3:14b-15)
   B’’ Jumala toteaa naisen teon seuraukset (3:16)
      C’’ Jumala toteaa miehen teon seuraukset (3:17-20)
          D’’ Jumala tarjoaa ratkaisun heidän alastomuuteensa (3:21)
              E’’ Jumala karkottaa heidät paratiisista (3:22-24)

Mikäli Jumala olisi huutanut Eevaa ensin, kiastinen rakenne olisi rikkoontunut. Tällaisena se noudattaa rakennetta kuitenkin hyvin tarkasti.

Mitä Raamatussa on avointa kaikille?

Ymmärrän, että jotkut ihmiset saattavat hikeentyä siitä, että väitän tällaista. Tuntuu epäreilulta, että Raamatussa on sellaisia kieliopillisia ja poeettisia rakenteita, jotka eivät ole itsestään selviä meille suomalaisille lukijoille. Valitettavasti me emme voi sille mitään, että emme puhu äidinkielenämme muinaiskreikkaa tai hepreaa, emmekä elä menneinä aikoina juutalaisina, vaan elämme tätä päivää, vuotta 2016. Raamatun kokonaissanoma ja pelastus on jokaisen ulottuvilla, olipa lukija koulutettu teologi tai ei. Kuitenkaan kaikkia hienoja ja joskus hyvin tärkeitäkin kielellisiä vivahteita ja rakenteita suomalainen raamatunkäännös ei aina välitä, ja onhan meillä sekin yleisesti tiedossa, että käännöksiä joutuu aika ajoin hienosäätämään (joissakin on jopa suoranaisia virheitä, joita korjaillaan). Tarkoitus ei ole siis lannistaa tai sanoa, ettei Raamatusta voisi ymmärtää mitään, eikä varsinkaan vesittää Raamatun sanomaa, vaan tarjota kättä pidempää Raamatun opiskeluun.

Mikäli 2000-luvulla elävä raamatunlukija ei piittaa juutalaisista kirjallisuuden keinoista ja tahtoo sivuuttaa ne, koska suomalaiset käännökset eivät tällaista rakennetta tuo selkeästi esille, on kuitenkin hyvä muistaa vähintään se, että Eeva vastasi itse omista synneistään. Hän ei tarvinnut puhemiehekseen omaa miestään. Tänäänkin ainoa välimies on Jeesus Kristus, eikä nainen (tai mies) saa — tai pidä — tukeutua puolisoonsa väärällä tavalla.

Lopuksi huomautan siitä selkeästä seikasta, että mikään tässä juuri käsittelemässämme jaejaksossa ei siis näytä viittaavan siihen, että mies olisi ollut hengellinen johtaja suhteessa naiseen. Sellaiset ajatukset täytyy hakea muualta, mikäli sellaista mielii tehdä. Itse Ensimmäisen Mooseksen kirjan tekstistä näitä ajatuksia ei kuitenkaan nouse.

________________

Sara Saarela on kirjailija, joka rakastaa teologian opiskelua, kookosta ja kaunokirjallisuutta. Takana on teologian B.A. -tutkinto, edessä kolmen vuoden M.A. -opinnot Vancouverissa. Oppiminen ja opiskelu ei lopu koskaan. Saran oma blogi löytyy täältä.

Kirjallisuutta

Bilezikian, G. 2006. Beyond Sex Roles. What the Bible Says about a Woman’s Place in Church and Family. Grand Rapids, MI: Baker Academic.

Gill, Deborah M. & Cavaness, Barbara. 2015. Jumalan naiset. Keuruu: Aikamedia.

Payne, Philip B. 2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters. Grand Rapids, MI: Zondervan.

Lankeemus ja kiroukset: naisten syytä kaikki?

Luomiskertomuksessa mies ja nainen luotiin hallitsemaan yhdessä ja tasaveroisina luomakuntaa. Kuitenkaan seesteisyyttä ei kestänyt loputtomiin. Raamatun kolmantena lukuna on kertomus lankeemuksesta, jossa Jumalan tarkoittama, hyvä luomakunta vääristyi.

Lankeemuskertomuksessa mies ja nainen syövät käärmeen pettäminä hyvän ja pahan tiedon puusta. Tämä rikkoo Jumalan suoraa käskyä, ja rikoksen seurauksena Jumala kiroaa ihmiset ja karkottaa heidät paratiisista.

Vaikka lankeemuskertomus on traaginen, se ei silti kuitenkaan osoita teossa itsessään tai sen jälkeisissä tapahtumissa, että Jumala muuttaisi mieltään alussa luomansa asetelman suhteen.

Oliko nainen moraalisesti heikompi kuin mies?

Joidenkin mukaan nainen on lähtökohtaisesti moraalisesti heikompi ja alttiimpi lankeamaan kuin mies, sillä hän tulee petetyksi ja pettää myös miehensä. Logiikkaa voidaan jatkaa, että tästä syystä nainen ei sovi esimerkiksi seurakunnan johtajaksi, koska hän voisi helpommin johtaa laumansa harhaan. Kuitenkin syntiinlankeemuskertomuksessa mies oli naisen kanssa (1. Moos. 3:6). Teksti ei väitä, että Eeva olisi pakottanut Adamia syömään uhkailemalla, vaatimalla tai itkupotkuraivareilla, suostutellut hänet uskomaan Käärmeen valheita tai valehdellut hedelmän alkuperästä. Adam ei ole tekstissä vietävissä oleva uhri, joka hedelmää puraistuaan tajuaa, että tämä hedelmä ei ollut mistään sallitusta puusta. Hän oli yhtä paljon kapinassa mukana kuin vaimonsa, ja oli yhtä syyllinen. Tätä alleviivaa se, että kun Jumala tuomitsee Adamin ja Eevan, niin hän pitää molempia erikseen syyllisinä. Raamatun kontekstissa on huomattavaa, että Paavali itse pitää Adamia syyllisenä tekoon (Room. 5:12–19; 1. Kor 15:21–22).

Kaappasiko nainen miehensä aseman syödessään ja syöttäessään miestään?

Toiset väittävät, että Eeva kaappasi miehensä hallinta-asetelman, teki väärän päätöksen ja koko historia todistaa nyt siitä epäonnesta, mitä tapahtuu, kun naiset päästettiin ensimmäistä kertaa vapautumaan. Teksti ei kuitenkaan anna viitteitä siitä, että Adamin synti olisi ollut vaimon päästäminen päättämään. Tekstissä itsessään synti määritellään Jumalan käskyn rikkomiseksi: ”Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” (1. Moos. 3:11b) Jumala kyllä toteaa Adamille, että tämä kuunteli vaimoaan ja söi hedelmän, mutta rangaistus ei tule vaimon kuuntelemisesta, vaan hedelmän syömisestä.

Kielletyn hedelmän haukkaaminen johti osaltaan sukupuolten väliseen kamppailuun.

Luomis- ja lankeemuskertomuksessa ei ole merkkejä siitä, että ongelmana olisi naisen kapina roolissaan. Roolijako on tähän mennessä kaikesta huolimatta ollut tasan. Jos olisi ollut tarpeen kirjoittaa auki, että vaimo ei tiennyt kaapin paikkaa, se olisi tekstiin varmasti saatu. Vertaa esimerkiksi apokryfiseen slaavilaiseen Adamin ja Eevan kirjaan: ”Arkkienkeli Joel sanoi Adamille: ‘Näin sanoo Herra; en luonut vaimoasi käskemään sinua vaan tottelemaan; miksi tottelet siis vaimoasi?” (32:1) Tässä myöhäisemmässä tekstissä ei jäänyt epäselväksi, että nainen ei ollut tajunnut paikkaansa.

”Hän on hallitseva sinua”

Jumala toteaa naiselle ”mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” (1. Moos. 3:16b; 1992-käännös tulkitummin ”Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.”). Moni on nähnyt, että tässä on se kohta, joka vihdoin avaa oikeasti auki sen, että naisten tulee olla alisteisessa asemassa.

On totta, että lankeemuksessa kaikki muuttui. Kirouksissa annetaan ymmärtää, että ne muuttavat asioita sellaisiksi, mitä ne eivät ole aikaisemmin olleet (ks. 1. Moos. 3:14–19). Nyt tapahtuu siis muutos. Kuitenkin oleellista on huomata, että yksikään kirouksista ei ole pakollinen tai jollakin tavalla Jumalan tahdon mukainen, välttämätön toimintatapa.

Jokainen lankeemuksen kirouksista oli kauhea vääristymä. Miksi ei siis myös viittaus vääristyneisiin hallintasuhteisiin? Syntiinlankeemusta seuranneita kirouksia vastaan pyritään taistelemaan, ja useimmat hyväksyvät sen ilomielin. Nykyään luomu- ja vegesynnytysten aikana moni nainen saattaa haluta synnytyksen ilman kivunlievitystä ja meditoida lootuskukkia, mutta kuitenkin harvassa ovat naiset, jotka teologisista syistä kieltäytyvät epiduraali- tai spinaalipuudutuksesta, koska he haluavat kokea Jumalan kirouksen ilman helpottavia lisäaineita. Samoin toivon, että vielä harvemmassa ovat miehet, jotka kieltävät vaimoiltaan kivunlievityksen samoista syistä. Kuitenkin nämäkin miehet varmasti olisivat hyvin tyytyväisiä kaikista lisäkeinoista, joilla rikkakasvien ja ohdakkeiden seasta saadaan helpommin ruokaa. Harva mies laskee teologiseksi velvollisuudekseen saada elannon hankkimisen yhteydessä vuotaa mahdollisimman monta litraa hikeä otsastaan. Vanhan koulukunnan maajussitkin, joilla on edes jotain tekemistä maan kanssa nykyään, käyttävät joko traktoria tai edes hevosta.

On merkillepantavaa, että komplementarismin kaksi arkkienkeliä, John Piper ja Wayne Grudem, hyväksyvät kirjassaan Recovering the Biblical Manhood and Womanhood (s. 409), että lankeemuksen kiroukset eivät ole osoitus siitä, mitä tulisi olla. Grudem jopa sanoo, että meidän ei tulisi käyttää tätä suorana argumenttina miesvallan puolesta (”We should never try to perpetuate the elements of the curse!” kirjassa Evangelical Feminism and Biblical Truth, s. 40).

Valtataistelu on totta

Jumala naiselle ennustaa lausumassaan kirouksessa, että luomisessa suotu yhteinen kumppanuus ja tasavertainen tehtävä vääristyvät valtataisteluksi. Viittaus ”mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” on hyvin samanlainen kuin Jumalan sanat Kainille ”’niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!’” (1. Moos. 4:7). Todennäköinen merkitys ei siis viittaa seksuaaliseen haluamiseen, vaan tahtoon hallita ja manipuloida. Näin yhdessä hallitsijoista tuli kilpailijoita, jotka pyrkivät hallitsemaan toisiaan.

Lucas Cranach vanhemman tulkinta lankeemuksesta

Mitä kirouksessa sitten tapahtuikin, historia osoittaa, että se on pitänyt hyvin paikkansa. Miehet ovat hallinneet naisia monesta syystä. Naiset ovat (useimmiten) fyysisesti heikompia, ja kun nuori nainen saadaan naimisiin, niin ilman ehkäisyä useimmat naiset ovat vuoden päästä äitejä. Kun nainen pitää huolta kodista, tuottaa ja ruokkii jälkeläisiä, hänen elämänsä keskittyy hyvin nopeasti pieneen piiriin kodin ympärillä. Kuitenkin, mahdollisuuksien mukaan, vaimot ovat voineet pyrkiä hallitsemaan miehiään, oli kyse sitten reisien ristimisestä tai vanhasta sanonnasta ”mies on perheen pää, mutta nainen on niska, joka kääntää päätä”. Valtataistelussa miehet ja naiset ovat käyttäneet kiristämistä, pakkoa, fyysistä väkivaltaa ja kulttuuriin kirjoitettuja sääntöjä.

Mitä jää käteen?

Historiassa lankeemuksen kiroukset näkyvät oikean ja kauniin vääristymänä. Syntiinlankeemuksen seurausten kertominen ei tarkoita, että miehen ja naisen tulee käydä kamppailua johtajuudesta, ja että miehen tulee voittaa. Tämä on yhtä totta kuin se, että naisen tulee saada mahdollisimman kipeää synnytyksessä ja miehen tulee hikoilla mahdollisimman paljon kerätessään elantoa.

Kaiken kaikkiaan koko luomis- ja lankeemuskertomuksesta ei löydy perusteluja sille, että Jumala tahtoisi naisten olevan alisteisessa asemassa miehille. Heidät luotiin tasavertaiseen asemaan, mutta lankeemus heitti heidät toisiaan vastaan. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan toive tai suunnitelma. Siksi kertomuksilla on vaikea perustella sitä, että naisen tulisi olla alisteisessa asemassa miehensä suhteen.

Linkki: Facebookista keskustelua aiheesta!

________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.

LÄHTEET

Payne, Philip B.  2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters. Grand Rapids: Zondervan.

Mies ja nainen, luotu hallitsemaan yhdessä

Raamatun ensimmäiset sivut luovat pohjan koko kirjalle. Luomiskertomuksessa kerrotaan ihmisen luomisesta, ja se toimii samalla pohjana kaikelle, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kertomus luomisesta ei ole kuitenkaan vain toteamus, että ”näin kaikki tapahtui”, vaan se opettaa syvemmällä tasolla ihmisen suhteesta muuhun luomakuntaan, itseensä ja toisiin ihmisiin.

Molemmat Jumalan kuvana

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomus huipentuu ihmisen luomiseen:

”Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen [adam], tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen [adam] kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 26–27.

”Ihmisen” [adam] selitetään olevan ”he” eli mies ja nainen (jae 27). 1. Moos. 5:2 sanoo myös auki sen, että ”hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen [adam] silloin kun heidät luotiin.” Vaikka siis sanaa adam käytetään tekstissä, se viittaa jakeissa selkeästi ihmiseen, sekä mieheen että naiseen. Vasta myöhemmin tekstissä sitä käytetään ensimmäisen ihmisen, Adamin, erisnimenä. Jumalan kuvana oleminen ei siis rajoitu vain mieheen eikä teksti missään kohtaa tee eroa sen välillä, että mies ja nainen ovat Jumalan kuva. Nainen ei ole siis vähemmän Jumalan kuva (tai vähemmän ihminen) kuin mies.

Yhdessä hallitsijoita

Jumalan siunaus (1. Moos. 1:28) kattaa sekä miehen että naisen, ja korostaa heidän läheistä suhdettaan: ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.’” Miehelle ja naiselle annettiin yhdessä valta hallita. Miten tämän ajatellaan konkreettisesti tapahtuneen, on sitten mysteerisempi kysymys (parhaat ehdotukset ovat olleet, että he osasivat lentää avaruudessa ja komentaa eläimiä). Kuitenkin on merkittävää huomata, että Israelia ympäröivien kansojen myyteissä ei ole rahtuakaan siitä, että Jumala olisi antanut sekä miehelle että naiselle hallintavallan maan ja eläinten yli. Mies ja nainen olivat tasavertaisia tässä tehtävässä, mikä on mahdollisesti osaltaan kritiikkiä muiden kansojen luomiskäsityksiä vastaan.

Mies ja nainen luotiin hallitsemaan yhdessä, ei epätasaisesti tai kilpailuasetelmassa.

Huippukohta: naisen luominen

Luomiskertomukset huipentuvat naisen luomiseen. Ensimmäisessä luvussa toistettiin jatkuvasti luomistyön täydellisyyttä (”Jumala näki, että niin oli hyvä”). Kuitenkin tällä kertaa korostetaan miehen tarvetta naiselle: ” Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin’” (2:18). Nainen luodaan siis tarpeesta saada miehelle sopiva kumppani.

Jotkut esittävät, että luvut 2–3 opettavat, että mies hallitsee naista (feministisemmässä laidassa olevat väittävät, että tarina opettaa naisen hallinta-asemasta). Mikään luvuissa ei kuitenkaan puhu suoraan alisteisesta saati korotetusta asemasta. On siis paikallaan tarkastella muutamaa väitettä, joiden mukaan mies kuitenkin olisi tarinan päällikkö, mutta se osoitettaisiin epäsuorasti.

1. ”Mies luotiin ennen naista, ja tästä syystä hän on auktoriteettiasemassa naisen suhteen.”

Joidenkin mukaan se, että mies luotiin ensin, osoittaa hänen olevan auktoriteettiasemassa naisen suhteen. Kuitenkaan logiikkaa ei voi laajentaa muuhun kertomukseen, sillä muuten viidentenä päivänä luotujen lintujen tulisi hallita maaeläimiä, ja näiden kaikkien tulisi olla valta-asemassa ihmiseen nähden. Kaiken lisäksi Jumala itse kumoaa tämän mahdollisuuden antaessaan ihmiselle vallan kasvien ja eläinten yli (1. Moos. 1:26, 28–29).

Naisen luominen myöhemmin korostaa tekstissä miehen tarvetta saada kaltaisensa kumppani, ei niinkään miehen hallintaa hänen ylitseen. (Koiranomistajien harmiksi) jakeiden 18–20 pääviesti on, että mies ei saanut eläimistä täydellistä kumppania itselleen.

2. ”Mies on auktoriteettiasemassa, sillä Jumala sanoi tekevänsä naisesta hänelle ”avun” (2:18).”

Jos nainen luotiin miehelle avuksi, niin sehän tarkoittaa, että mies on pomo? Kuitenkin on merkittävää huomata, että sana ”apu” (’ezer) ei viittaa muualla Vanhassa testamentissa ”palvelijaan” tai ”piikaan”, vaan ”auttajaan, pelastajaan, vapauttajaan, suojelijaan”. Esimerkiksi Mooses antaa toiselle pojalleen nimen Elieser, sillä hän sanoo ”Isäni Jumala oli minun apuni (’ezer)”

Jakeen loppuosa on 1938-käännöksessä ”minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva” ja 1992-käännöksessä ”Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” ”Apu”-sanaa seuraa rakenne ”kuten hänen edessään” eli ”kuten” + ”edessä” + ”hän”. Rakenne on soveliaampi korkeammassa tai vastaavassa asemassa olevalle kuin alemmalle. Rakenne kuvaa siis osittain naista miehen pelastajana. Vain hän on sopiva kumppani miehelle, puhumattakaan sitä, että vain hänen kanssaan hän voi täyttää maan, ja hänen kanssaan mies hallitsi maata.

Spotifyssa löytyy erilaisia musiikkilistoja kuvauksineen esimerkiksi treenaamiseen. ”Mimmien voimaantumislistan” kuvauksessa lukee ”Sua ei oo tehty kenenkään kylkiluusta”. Kuitenkin kylkiluu on sydämen lähellä ja viittaa tasavertaisuuteen. Jos nainen olisi tehty korvakarvoista tai kantapäästä (puhumattakaan vaikka häntäluusta), asetelma olisi ollut huomattavasti epäkunnioittavampi.

3. Mies on auktoriteettiasemassa, sillä hänellä on aktiivisempi rooli kuin naisella. Hän nimeää naisen kuten eläimetkin, ja osoittaa näin hallintavaltaansa näiden yli.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että luomiskertomus ei opeta tätä. Eläinten nimeämisen pääajatus sanotaan selkeästi auki sitä ennen ja jälkeen tulevissa huomioissa: ”Ja Herra Jumala sanoi: ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’ – – Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.” (2:18, 20). Kokonaisuuden tärkein ajatus ei ole eläinten nimeäminen, vaan että eläimestä ei ollut miehen kumppaniksi. Samoin seuraava jae osoittaa, että koko naisen luomisen ajan mies oli unessa, joten hän oli kaikkea muuta kuin aktiivinen. Adamin riemastunut toteaminen ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani.” (2:23, 1992-käännös) korostaa, että Adam ymmärsi hänen jakavan saman olemuksen naisen kanssa. Muualla Raamatussa ”luu luistani ja liha lihastani” kuvaa aina tasavertaisuutta, ei alisteisuutta.

Jotkut esittävät, että kun mies nimeää naisen, hän samalla osoittaa hallintavaltaansa. Adamhan nimesi eläimet ja siten määritti ne; nyt hän tekee saman naiselle. Kuitenkin on huomattavaa, että Adam kutsuu naista ”naiseksi” (issa, vrt. is, mies). Samoin todellinen nimeäminen (mikä tapahtuu lankeemuksen jälkeen, vrt. 3:20) käyttää erilaista muotoa, kun taas tässä ei ole täyttä nimen antamisen muotoa. Tässä nimi ”nainen” perustuu hepreassa sanaleikkiin, jossa miestä tarkoittava sana is saa feminiinin päätteen, issa. (Tämä sama sanaleikki on yritetty saada mukaan – vaikkakin hieman ontuvasti – vanhassa kirkkoraamatussa, jossa naista kutsutaan sanalla ”miehetär”). Koska sanat tarkoittavat ”mies- ja naispuolista” kahdesti samassa jakeessa toisaalla (1. Moos. 7:2), sanojen todennäköinen painotus on eri sukupuolta olemisessa. Näin ollen liite kuvaa enemmän sitä, että nainen on miehen eri sukupuolta oleva kumppani. Koska tämä on ilmaisun ilmeinen merkitys, ei siihen tarvitse lukea ajatuksia hallinnasta.

On muuten mielenkiintoista huomata, että teksti jatkuu ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (2:24) Tämä on kuitenkin vastoin perinteistä juutalaista käytäntöä, jossa nainen luopui vanhemmistaan ja siirtyi asumaan miehensä luokse. Tässä suhteessa teksti ei siis toista juutalaista, patriarkaalista näkemystä.

Jumalan luoma, hyvä asetelma sekä ihmisten asustaminen paratiisissa eivät kuitenkaan kestä sellaisenaan loputtomiin. Huomisen tekstin aiheena on siis lankeemuskertomus.

Linkki: keskustelua aiheesta Facebookissa!
_________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.


 

Mitkä ominaisuudet mielestäsi selittyvät sukupuolella?

Keskustelussa kaikkien tehtävien avaamisesta naisille törmää verrattain usein väittämään, jonka mukaan nainen ei sukupuolensa takia sovi johtamistehtäviin. Tuolla väittämällä on monta juurta, joista yksi ohut juonne on teologinen. Mikäli en erehdy, teologinen juuri juontuu yhdestä ainoasta lauseesta. Paavali nokittaa vääristynyttä Eeva-legendaa (1 Tim. 2:14) toteamalla, että Adam ei joutunut petetyksi vaan Eeva petettiin perin pohjin. Tämän on kuitenkin koettu tarkoittavan, että kaikki naiset ovat aina ja kaikkina aikoina jollain tavalla henkisesti hauraita ja petettävissä, ja siksi heidän ei tule olla johtajia (kokonaisuus liittyy tietysti Eeva-vertauksen kontekstiin, johon palaamme myöhemmin).

Onneksi Paavali ei tällä Eeva-kommentillaan kuitenkaan voi tarkoittaa sen yleisemmin naisten ominaispiirteiden kuvailua. Ai miksi ei? Yksinkertaisesti siksi, että toisaalla Paavali käyttää Eevan petetyksi tulemista esimerkkinä koko seurakuntajoukon erehtymisestä (2. Kor. 11:3). Jos Eevan petetyksi tuleminen kuvaisi nimenomaan feminiinistä luonnetta, miksi hän yleistäisi sen myös miehiin? Päinvastoin, Paavali puhuu naisista ja naispuolisista työtovereistaan hyvin kunnioittavasti eikä lainkaan huolestuneena, että he olisivat jotenkin sopimattomia tehtäviin, joita seurakunnissa hoitivat.

Miesjohtajien ei tarvitse kantaa kollektiivisesti syyllisyyttä Stalinista eikä naisjohtajien Isebelistä

Miksi kukakin erehtyy?

Teologisen juuren lisäksi naissukupuolen kyvyttömyyttä aiheuttavan vaikutuksen olettamiselle on varmasti lukuisia muitakin juuria. Tässä en tahdo arvuutella tai psykologisoida niitä, vaan haastaa meitä kaikkia pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

1. Jos epäonnistuminen johtajuustehtävässä johtuu ensisijaisesti sukupuolesta, sanoisimmeko, että Hitler, Stalin, Mao ja vaikkapa tehtävässään epäonnistunut Israelin ensimmäinen kuningas Saul epäonnistuivat siksi, että olivat miehiä?

2. Jos luterilaiset naispapit ovat jonkun mielestä aiheuttaneet jotain epäonnistumista vain naissukupuolensa tähden, sanoisiko tuo joku myös, että kristillisen historian synkimmät hetket, kuten vaikka noitavainot ja inkvisitio, johtuivat siitä, että niiden kehittelijät olivat miehiä?

3. Jos väitetään, että naisfeministit ovat hylänneet epäitsekkäät roolit ja antautuneet vallan tavoittelulle, huomataanko samalla, että kaikki historian vuosituhannet miesjohtajat ovat tehneet ihan samalla tavalla?

4. Jos sanotaan, että VT:n puolella pahuutta edusti Isebel, niin lasketaanko samalla, montako miespuolista kuningasta kansalla oli, jotka saivat kyseenalaisen kunniamaininnan ”teki vielä pahempia asioita kuin isänsä”?

Huomaatko, mihin tällä pyrin? Haluan herättää meidät kaikki arvioimaan uusiksi, ovatko epäonnistumiset ja negatiiviset ominaisuudet sidoksissa sukupuoleen vai sidoksissa ihmisyyteen ja yksilöihin?

Kaikki erehtyvät

Minä sanoisin, että nainen ei ole erehtyväisempi kuin mies – ihminen kokonaisuudessaan on erehtyväinen. Molemmat sukupuolet ovat erehtyväisiä! Kenties mies ja nainen olevat erehtyväisiä keskimääräisesti eri tavoin, mutta se jos joku alleviivaa luomistyön sanomaa: mies ja nainen yhdessä johtakoot. Näin molempien erehtyväisyys tasapainottuu.

Seuraavan kerran, jos minä muistutan sinua, että naispapit ovat sellaisia ja sellaisia, muistuta sinä minua, miten miespapit ovat erehtyneet satojen vuosien ajan ennen kuin ensimmäistäkään naispappia oli olemassa. Sanotaanko siis mieluummin, että jotkut naispapit ovat sellaisia ja sellaisia, kuten myös jotkut miespapit? Mitä jos johdettaisiin luomakuntaa ja seurakuntaa siinä kumppanuudessa, joka luomisessa asetettiin?

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.