Väitteestä ”en ole huomannut naisten sortamista”

Olen ajoittain kuullut, että helluntailiikkeessä ei ole näkynyt mitään naisten sortamista. Joskus joku (usein mies) kommentoi, että jos nainen haluaa tehdä seurakunnassa jotain, mihin Jumala on hänet kutsunut, niin kenelläkään ei ole siihen ollut nokan koputtamista: naiset pystyvät tekemään yhtä ja toista, ja kaiken maailman feministien tähden naisten on vielä helpompikin tehdä kaikkea kuin miesten. Joku tätä kuunteleva voi kuitenkin vaihtaa väriä johonkin valkoisen ja violetin välimaastoon ja kommentoida, että hän on kyllä nähnyt viikoittain varoittavia esimerkkejä asiasta. Toinen ihmettelee, miksi toinen voi olla noin sokea, kun toinen ihmettelee, mistä toinen edes puhuu.

Onko totta, että toiset eivät ole huomanneet asiaa, kun taas toiset eivät pääse asiaa pakoon? Miksi siis kaikki eivät pidä asiaa ongelmana? On olemassa kolme syytä: vaikeneminen, tuttuusturtumus ja seurakuntien erilaisuus.

Emme huomaa sitä, mihin olemme tottuneet

Olemme sokeita tuttuudelle. Työpaikalla aloittava henkilö voi huomauttaa jostakin hullunkurisesta käytännöstä, johon kaikki muut ovat tottuneet, vaikka se syö työtehoa ja vaikeuttaa ihmisten elämää. ”Ai niin miksi yleistulostin ei saisi olla useamman lukitun oven takana kellarissa? Edellinen pomo halusi sen sinne, ja kaikilla on kuitenkin avaimet, joten totu!”

Olemme tottuneita siihen, että monessa seurakunnassa pääasiassa miehet saarnaavat ja ehtoollista jakamassa on miehiä. Me saatamme naureskella entisille ajoille, jolloin miehen saarna oli ”saarna” ja naisen saarna oli ”todistus”, mutta monesti meillä on vielä jäänteitä ajattelusta. Niin yritysmaailmassa kuin seurakunnassakin naiset joutuvat tekemään enemmän töitä ja olemaan paljon pätevämpiä, ja silti miehiä on helppo valita heidän sijastaan, koska miehet ovat, no, miehiä. Kun etsitään vastuuta kantamaan ihmisiä, skannataan kyllä molemmat sukupuolet läpi, mutta virallisiin yhteyksiin etsitään vain miehiä. Tottumus vaikuttaa: esimerkiksi Vapaakirkosta tuleva voi pitää jo vanhimmiston sukupuolirajoituksia suorana syrjintänä, kun helluntailaiselle ne ovat osa realiteetteja.

Jokainen johtajana oleva saa osansa arvostelusta, siitä ei ole epäilystäkään. Myös naisjohtajat saavat silmilleen, sillä se on johtajien osa. Kuitenkin naisten kohdalla vastaan tulee myös kritiikkiä, joka kohdistuu puhtaasti hänen sukupuoleensa. Että et saisi saarnata, kun Raamattu sen kieltää. Että joku vanhimmistosta voi tölväistä jossakin tilanteessa, ettei ole nyt ihan varma, saisiko Milla naisena johtaa tätä työmuotoa, mutta annetaan mennä vaan; tämän jälkeen muut suhtautuvat Millan asemaan huomattavasti varautuneemmin. Joskus nämä sukupuolisidonnaiset kritiikit on helppo lukea vain johtajien silmilleen saaman kuran piikkiin, vaikka ne eivät puhtaasti sitä ole; samoin naisen ahdistuminen niistä nähdään vain todisteena naisten kyvyttömyydestä johtaa ja ottaa vastaan kritiikkiä.

Kaikkia tarinoita ei kerrota

Jotkut eivät ole vilpittömästi kuulleet yhtään tarinaa siitä, miten jotkut naiset ovat saaneet taistella tekemistensä puolesta. Monesti syynä on se, että tarinoita ei kerrota. Ensimmäinen syy on siinä, että kokemukset esimerkiksi vanhimmiston edessä hiillostamisesta tai pitkään jatkuneesta syrjinnästä voivat olla hyvin vaikeita ja traumaattisia kokemuksia, joita ei noin vain haluta levitellä. Vertailun vuoksi on hyvä huomata, että tarinoita esimerkiksi hengellisestä tai seksuaalisesta väkivallasta ei huudella pitkin toreja.

Toinen huomio on siinä, että jos palvelutyössä oleva nainen on kohdannut vakavaa syrjimistä, hän yleensä joutuu olemaan asiasta hiljaa maineensa tähden. Huutelu ja julkinen pyykkäys eivät tee hyvää maineelle. Helluntailaisuudessa on pitkään ollut tapana ratkaista monia asioita harjalla: asiat lakaistaan maton alle, jonka jälkeen siitä on oltu puolin ja toisin hiljaa. On helppo tulla leimatuksi katkeraksi räksyttäjäksi, joka vain vahvistaa sitä stereotypiaa, että naiset eivät ole tarpeeksi vahvoja johtamaan, sillä he loukkaantuvat pikkujutuista.  

Kolmas syy on siinä, että monet naiset ovat yksinkertaisesti hengellisesti kasvaneita. He ovat nielleet negatiiviset kokemuksensa, antaneet anteeksi ja päättäneet olla hiljaa, jotta voisivat tehdä edes sitä, mitä ovat tähän mennessä saaneet tehdä. He ovat painineet asiansa Jumalan kanssa, ja he ovat päättäneet olla velkomatta näitä ihmisiä muille. Joskus asioista hiljaa oleminen on merkki hengellisestä vakaumuksesta olla puhumatta pahaa toisista, vaikka siihen olisi syytä.

Kaikkialla tilanne ei ole samanlainen

On seurakuntia, joissa naiset saavat jakaa ehtoollista, saarnata sunnuntaisin ja jopa istua vanhimmistossa – joko virallisesti vanhimpina tai ”vanhimmistotyöskentelyyn osallistuvina”, kun halutaan välimalliratkaisuja ilman nimityksiä. Yleensä tällaisesta näkökulmasta on helppo kommentoida, että Suomessa helluntainaiset saavat tehdä kaikkea. Kuitenkin vastassa on se, että meiltä löytyy vähintään yhtä paljon seurakuntia, joissa ehtoollista jakava nainen saa aikaan ainakin muutaman ulosmarssin tilaisuudesta ja huomattavasti enemmän valkaisuainetta tarvitsevan jälkipyykin – siis olettaen, että heitä edes päästetään jakamaan ehtoollista tai saarnaamaan. 

Toisin sanoin, toisissa paikoissa kysymys naisten palvelustehtävistä ei ole kysymys, sillä he saavat tehdä kaikkea, toisissa paikoissa se ei ole kysymys, koska kukaan ei edes esitä kysymystä, ja vielä toisaalla kysymyksen kanssa riehutaan avoimesti. Mahdollisuudet törmätä asiaan tai välttyä siltä ovat erilaiset, kuten myös mahdollisuudet nähdä tai olla näkemättä taistelua asian tiimoilta. 

Selittävätkö nämä tekijät kokonaisuutta, vai olisiko vielä jotain, mikä auttaisi valaisemaan tilannetta? 

KOMMENTOI KESKUSTELUA FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Markus Mäenpää suorittaa teologian jatko-opintojaan Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta sekä pian nelivuotiaiden kaksospoikiensa kaivurileikeistä. Hän on ansiokkaasti päässyt irti teeaddiktistaan.

Mitä Efesossa oli meneillään? (1. Tim. 2:11–15 osa 1)

Naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta ehdottomasti merkittävin tekstikappale sijaitsee Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle. Mikä sai Paavalin kirjoittamaan sanat, jotka näyttävät katkaisevan naisilta mahdollisuuden niin opettaa kuin olla miehensä kanssa tasavertaisessa asemassa?

Jokainen Uuden testamentin kirje on syntynyt jonkin tilanteen tähden. Yleensä seurakunnassa on ollut jokin ongelma, johon Paavali on pyrkinyt puuttumaan kirjeen välityksellä. Näin ollen myös tilanne ja asiayhteys ovat oleellisia, jotta voisimme ymmärtää oikein kohtaa, joka on ehkä yksi haastavimpia koko Uuden testamentin tulkinnassa.

Mitä oli tapahtumassa?

Ensimmäinen kirje Timoteukselle, samoin kuin Paavalin Toinen kirje Timoteukselle, käsittelee seurakunnan sisällä vallinnutta, akuuttia ongelmaa. Muutamat harhaopettajat olivat saaneet seurakunnassa jalansijaa. He olivat haastaneet seurakunnan paimenen, nuoren Timoteuksen, aseman, ja aiheuttaneet seurakunnassa myös muita ongelmia. Heti kirjeen alussa Paavali muistuttaa kehottaneensa Timoteusta jäämään Efesoon, jotta tämä ”kieltäisi siellä eräitä levittämästä vieraita oppeja ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita.” (1 Tim 1:3–4) Mitä Timoteuksen johtamassa seurakunnassa oli tuolla hetkellä meneillään?

Mikä olisi vastaavaa?

Ennen sukeltamista Efeson seurakunnan tilanteeseen on hyvä tehdä pieni ajatusmatka. Sijoittaisitko seuraavan tekstikappaleen 2000-luvun kristilliseen seurakuntaan Suomessa?

Miehet suutelivat seurakunnan kokouksessa kiihkeästi toisten miesten vaimoja, kehottaahan Raamattu tervehtimään toisia pyhällä suudelmalla. Seurakunnan pastori käski seurakuntalaisia hankkiutumaan alipainoiseen painoindeksiin, ja kaikki tottelivat. Vaimojen piti ryömiä miestensä jaloissa, koska avioliitossa ei ole demokratiaa vaan miesvalta. Vain pastori sai tulkita Raamattua, eikä hänen tulkintaansa saanut kyseenalaistaa.

Kuulostaako kristilliseltä seurakunnalta 2000-luvun Suomessa? Se joka tapauksessa on sellainen. Kyse on Espoossa toimivasta Koivuniemen lahkosta (lue esimerkiksi täältä), joka luetaan kristilliseksi seurakunnaksi. Kuvaus ei tiettävästi vastaa jokaisen seurakunnan tilannetta Suomessa. Koivuniemen lahkon tapaus osoittaa, että edelleen yksittäisistä seurakunnista löytyy erityisiä ja paikallisia ongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä muiden seurakuntien kanssa ja joiden perusteella ei voida tehdä yleistystä seurakuntakentästä kokonaisuudessaan.

Kirje itse kertoo asioista

Jos tämän päivän Paavali kirjoittaisi Koivuniemen seurakunnalle kirjeen, siinä käsiteltäisiin monia sellaisia asioita, jotka eivät liittyisi ns. tavallisiin seurakuntiin ollenkaan. Jos yrittäisimme ymmärtää tuolle seurakunnalle kirjoitettua opetusta ilman tietoa siitä, mitä seurakunnassa todella oli meneillään, olisimme vähintäänkin kummissamme. Myönnä pois: ellet tietäisi laittamani linkin todistusaineiston perusteella, että Koivuniemen seurakunnassa laihdutettiin alipainoisiksi uskon tähden, et uskoisi sitä. Et uskoisi, koska sitä ei ole tapahtunut muissa seurakunnissa tai yhteiskunnassa ja se on pelkästään ajatuksena älytön.

Yhtä älyttömiä ajatuksia olivat levittäneet Efeson seurakunnan parissa toimineet harhaopettajat, Hymenaios ja Filetos (2. Tim 2:17; 1. Tim 1:20 mainitaan Hymenaios ja Aleksandros). En usko, että heidän harhaoppinsa sisältö tai sen käytännön vaikutukset olisivat rekonstruoitavissa muista aikalaisteksteistä, koska heidän oppinsa on ollut ainutkertainen yhdistelmä, aivan kuten Koivuniemen opetus. Ainoa lähde, mistä voimme rakentaa mielikuvan siitä, mitä harhaopettajat opettivat ja mihin he pyrkivät, on itse kirje eli se, millaisiin väärinkäytöksiin Paavali viittaa.

Yksi asia puskee esiin kirkkaampana ja selvempänä kuin mikään muu: harhaopettajat olivat iskeneet silmänsä seurakunnan naisiin ja saaneet heidän päänsä sekaisin. Paavali kuvaa harhaopettajien toimintaa säästelemättä sanojaan:

”Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. (2 Tim 3:6-9.)” 

Harhaopettajat olivat saaneet naiset käyttäytymään tavalla, joka vaati Paavalin puuttumista tilanteeseen. Timoteuskirjeissä käsitelläänkin naisia useammassa jakeessa kuin missään toisessa Raamatun kirjassa. Huomattavaa on, etteivät Paavalin ankarimmat sanat kohdistu huijattavissa oleviin naisparkoihin vaan näiden villitsijöihin.

Lesket ja muut naiset uhreina

Rooman valtakunnassa oli runsaasti eri-ikäisiä leskiä, sillä Roomalla oli suuri armeija ja sodat olivat tyypillisiä. Leskillä oli varallisuutta ja itsemääräämisoikeutta usein enemmän kuin aviossa olevilla naisilla. Myös Paavali otti kantaa leskien asemaan. Paavali näyttää olevan huolissaan siitä, että osa seurakunnan leskistä on jo ”kääntynyt seuraamaan saatanaa” (1. Tim. 5:15), eli seuraamaan harhaopettajia. Rikkaat lesket olivat ilmeisesti harhaopettajille mieluisa kohde. Paavali valittaa, että naiset ovat laiminlyöneet yhteiskunnassa kunniallisen roolinsa ja alkaneet elää kunniattomasti. He kulkevat talosta taloon opettaen ”filosofista roskaa” (1. Tim. 5:13; käännös ”juoruilla” ei ole erityisen ansioitunut) ja oppivat siinä samalla laiskoiksi ja toisten asioihin sekaantuviksi. Paavali moittii nuoria leskiä siitä, että he ovat hylänneet kunniallisuuden, ja asia tulisi korjata: hän vaatii heitä menemään naimisiin, synnyttämään lapsia ja elämään kunniallisesti kotiensa valtiattarina (sana oikodespoteo ei käänny ”hoitaa kotiaan” 1. Tim. 5:14).

Naisten käytös oli muuttunut myös seurakuntien yhteisissä kokoontumisissa epäsopivaksi. Voimme olettaa, että naisten epäsopiva käytös on ollut kaikkein pahin käytännön ongelma Efesossa, koska Paavali käsittelee sen Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle ensimmäisenä konkreettisena epäkohtana heti alkumainintojen jälkeen. Luvun kaksi jakeissa 8–10 Paavali ensin ohjeistaa miehiä rukoilemaan kädet kohotettuina ja ilman vihaa. Sille vastinparina naiset saavat ohjeen jättää vaurautta ja pröystäilyä kuvaavat pukeutumistapansa ja koristautua hyvin teoin. Kuvailu on selvä: miehet eivät saa antaa vihalleen sijaa (naisten toiminta on saattanut nostaa vihan tunteet pintaan), ja naisten tulee palata siihen kunnialliseen asenteeseen, joka kristityille naisille kuuluu.

Kielto

Viittauksensa jälkeen Paavali vaihtaa tekstin yksikkömuotoon (”nainen” ja ”mies”), eli hän ilmeisesti ottaa periaatetasolla kantaa miesten ja naisten (tai sitten aviomiesten ja vaimojen) suhteeseen. Paavali sanoo selvästi, että naisen tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Hiljaisuus kuvaa hyvää ja vastaanottavaista oppilaan asennetta, ei siis tuppisuuna olemista. Paavali jatkaa, ettei kärsi naisen opettavan ja/tai hallitsevan miestä, vaan naisen tulee olla hiljaisuudessa.

Tuo yllä oleva kielto on käytännössä ainoa kohta koko Raamatussa, jossa kielto tehdä jotain asiaa seurakunnassa osoitetaan naiselle/vaimolle. (1. Kor 14:34 tietysti vaientaa naisen perinpohjaisesti seurakunnassa, mutta aihetta käsitellään omassa tekstisarjassaan). Tietysti yksikin kohta Raamatussa riittää, joten tämä tekstikohta täytyy ottaa vakavasti. Jos luemme käännöstä emmekä alkuperäistä, kreikankielistä tekstiä, kielto vaikuttaa äärimmäisen selvältä. Nainen (tai vaimo) ei saa opettaa eikä hallita miestä (tai aviomiestä). Asian pitäisi olla selvä. Vai onko? Se on seuraavan blogitekstin aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.