Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

1. Kor. 11:2–16, Osa 2: Kuka kenestä?

Edellisessä postauksessani loin taustoja sille, mitä Paavali kirjoittaa (ja mitä ei kirjoita) tekstikohdassa 1. Kor. 11:2–16. Samoin loin aikaisemmin kokonaiskuvan koko tekstikohdan sisällöstä. Tämä teksti rakentaa edellisen päälle, joten se kannattaa lukea ensin. Samoin kannattaa lukea raamatunpaikka 1. Kor. 11:2–16 muutamaan kertaan läpi.

Kuka kenestä?

Paavali käsittelee tekstissään 1. Kor. 11:2–16 sitä, miksi mies ei saa rukoilla ”pitkin päätä pitäen” eli ”peitettynä” (vaikea alkukielen ilmaus, josta enemmän edellisessä postauksessa) ja nainen ei saa rukoilla ”peittämättömänä”. Hän antaa ensimmäiseksi perusteluksi sen, että silloin rukoilija häpäisee päänsä eli oman itsensä ja toisaalta myös juridisen päänsä: mies häpäisee Kristuksen ja nainen häpäisee aviomiehensä.

Toinen perustelu sille, miksi miehen on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” (ilmaistu on ensin ”pitkin päätä pitäen”, mutta vaihtuu täksi jakeessa 7) on se, että mies on Jumalan kuva ja kunnia. Samoin nainen on miehen kunnia. Tätä kirjoittaessaan Paavali tuskin oli unohtanut mitä Kirjoituksista hyvin tiesi, että nainen ja mies ovat molemmat Jumalan kuva. Hän ei myöskään ollut unohtanut omaa opetustaan siitä, ettei Kristuksessa enää ollut miestä ja naista (Gal. 3:28). Kuten aina, on syytä lukea Paavalin argumentaatio kokonaisuudessaan eikä katkaista sitä kohtaan ”nainen on miehen kunnia”. Paavali nimittäin jatkaa koko argumentaatiota tavalla, joka on saanut useat tutkijat hämmennyksiin, koska se tuntuu vaihtavan suuntaa kesken kaiken.

Pään peittämisellä oli suuri sosiaalinen merkitys antiikin aikana.

Tässä käännös mahdollisimman paljon alkutekstin muotoa mukaillen (1. Kor. 11:8–12):

”8 sillä mies ei naisesta vaan nainen miehestä
9 eikä miestä luotu naisen takia (tai naisen kautta) vaan nainen miehen takia (tai miehen kautta)
10 tämän takia naisen tulisi pitää valta päänsä päällä, enkelten tähden
11 joka tapauksessa
ei naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, Herrassa
12 sillä samoin kuin nainen miehestä, niin myös mies naisen kautta
mutta kaikki Jumalasta”

Kiasmin ydin

Tässä herää väkisin kysymys, kuka on kenestä ja mitä sillä oikein perustellaan. Paavali käyttää yllä tekstirakennetta, joka tunnetaan nimellä kiasmi. Se rakentuu siten, että kaksi ylintä ja kaksi alinta lausetta tasapainottavat toisiaan tai esittävät asian eri puolet ja keskimmäinen lause kertoo käytännön ytimen. Tapa on hyvin tyypillinen seemiläisessä runoudessa, ja esimerkiksi Psalmien kirjasta löytyy huomattavan monia esimerkkejä kiastisista rakenteista. Kiasmeissa oleellinen sisältö löytyy koko kiasmin keskeltä, joka on kiasmin huippukohta, ei niinkään lopusta, kuten meillä länsimaisessa perinteessä. Tämä vaikuttaa huomattavan paljon tulkintaan. Paavalin ajatus on siis seuraava:

1) Koko ”kuka kenestä” -perustelujen tavoite on saada naiset pitämään ”valtaa päänsä päällä”, mikä joskus käännettiin vallan alla olemisen merkin kantamiseksi eli hunnuksi. Toisin sanoin, naisten olisi tullut pitää huntua päänsä päällä, jotta he olisivat osoittaneet olevansa esimerkiksi miehensä auktoriteetin alla (tämä on klassinen selitys). Kuitenkin nykyisen kielentuntemuksen valossa ilmaisu tarkoittaa naisen omaa valtaa, eli se on kehotus pitää oma päähine/hiuskoodi asiallisessa järjestyksessä.

Miten enkelit liittyvät asiaan, se on kadonnut 2000 vuotta takaiseen historiaan ja palvelee korkeintaan meille muistutuksena siitä, että ensimmäisten kristittyjen maailmassa oli asioita, jotka olivat heille itsestäänselvyyksiä, mutta joista emme nykyään saa kiinni. Asian tarkka ymmärtäminen ei ole kuitenkaan kokonaisuuden kannalta välttämätöntä.

2) Koska kaksi ylintä ja kaksi alinta lausetta tasapainottavat toisiaan, on sanoma seuraava: koska nainen luotiin miehestä, on hänen pidettävä hiuksensa/päänsä kunniallisena; kuitenkin, vaikka nainen luotiin miehestä, nyt jokainen mies syntyy naisesta eikä sukupuolia ole ilman toinen toistaan, ja kaikki palautuu lopulta Jumalaan.

Tasapeli 

Onko kohdassa edelleen jotain hämärää? Näyttäisi siltä, että Paavali haluaa tehdä täysin selväksi, että vaikka hän joutuu alleviivaamaan, etteivät naiset saa rukoilla ”peittämättöminä” vaan ”pään päällä on oltava valta”, niin siitä huolimatta luomisen kronologinen järjestys on tasapeli, koska nyt jokainen mies syntyy naisesta. Jotta näkisimme Paavalin tarkoin valitsemat sanankäänteet, katsotaan yllä oleva teksti vielä alkukielellä:

8 οὐ γάρ ἐστιν ἀνὴρ ἐκ γυναικὸς ἀλλὰ γυνὴ ἐξ ἀνδρός•
9 καὶ γὰρ οὐκ ἐκτίσθη ἀνὴρ διὰ τὴν γυναῖκα ἀλλὰ γυνὴ διὰ τὸν ἄνδρα.
10 διὰ τοῦτο ὀφείλει ἡ γυνὴ ἐξουσίαν ἔχειν ἐπὶ τῆς κεφαλῆς διὰ τοὺς ἀγγέλους.
11 πλὴν οὔτε γυνὴ χωρὶς ἀνδρὸς οὔτε ἀνὴρ χωρὶς γυναικὸς ἐν κυρίῳ•
12 ὥσπερ γὰρ ἡ γυνὴ ἐκ τοῦ ἀνδρός, οὕτως καὶ ὁ ἀνὴρ διὰ τῆς γυναικός• τὰ δὲ πάντα ἐκ τοῦ θεοῦ.

Ensimmäisellä rivillä Paavali sanoo ”nainen miehestä” käyttäen prepositiota ek. Toisella rivillä hän sanoo ”nainen miehen kautta” käyttäen prepositiota dia. Viimeisellä rivillä hän käyttää jälleen nämä samat prepositiot, nyt sanoen ”sillä samoin kuin nainen miehestä (ek), samoin myös mies naisen kautta (dia), mutta kaikki Jumalasta (ek)”. Tietenkään kyse ei ole pelkistä prepositioista vaan ilmaisusta. Tällä tavalla haluan kuitenkin alleviivata, miten samoja ilmaisuja Paavali käyttää tehdäkseen selväksi, että ensin nainen miehen kautta, mutta nyt mies naisen kautta! Sukupuolet ovat kertakaikkisessa vastavuoroisuudessa suhteessa siihen ”kumpi kumman kautta”. Haastan sinut pysähtymään tämän Paavalin lauseen äärelle: Sillä samoin kuin nainen miehestä, niin myös mies naisen kautta, mutta kaikki Jumalasta.

Toisin sanoen: luomisen ajallinen järjestys ei aseta mitään hierarkioita Kristuksen seurakunnassa vaan tilanne on tasan. Paavali ottaa asian esille vain painottaakseen, että naiset (kuten eivät miehetkään) saa omaksua rukoukseensa tai profetoimiseensa epäjumalanpalvelukseen liittyviä tapoja pitää hiuksiaan tai päähineitä. Siinä on Paavalin viesti, ja mitään muuten sen perusteella ei tule ajatella. Sen sijaan Paavali alleviivaa, että mies ja nainen eivät voi kumpikaan olla ilman toista Kristuksessa. Jos siis mies esiintyy naisen lähteenä ja ajattelee ottavansa erityisen roolin sen takia, hänen voi katsoa astuvan Jumalan itsensä tontille: kaikki on alkuisin Jumalasta, ei miehestä, ei naisesta.

Alkulähteen alkulähteillä

Paavalin argumentin perustana vaikuttaa olevan, että hänen lukijoidensa ja mahdollisesti hänen itsensä mielestä oli merkityksellistä tietää, kuka oli kenestä peräisin ja kuka on kenenkin alkulähde. Tämä vaikutti olevan aidosti merkityksellinen asia, sillä se toimii argumentin pohjana. Kuitenkin jälleen kerran tämä asia muistuttaa meitä siitä, että me olemme kaukana antiikin maailmasta, sillä voimme vain arvailla, miten ajatus konkreettisesti meni. Kuitenkaan tämä epätietoisuus ei vaikuta tulkintaan, sillä kohdan perusmerkitys on tavoitettavissa ilman sitä, että aivan tarkkaan ymmärrämme, miksi Paavalin käyttämät perustelut olivat niin merkittäviä hänen kirjoittaessaan.

Jälleen aika esittää tekstille hyvä kysymys. Jos kerran luomisen aikajärjestys vaikuttaa tässä tekstikohdassa vain siihen, mikä on kunniallinen tapa pitää päähineitä tai hiuksia rukoillessa (eikä mihinkään muuhun), miksi Paavali ottaa sen esille ollenkaan? Tämä johtunee siitä, että on hyvin todennäköistä, että naisten ”peittämättömyys” rukoillessa ja rituaaleja suorittaessa liittyi jollakin tavalla väittämään, että mies olisi tullut naisesta. Paavalin kirjeen lukijat tiesivät ajatuksen. Siksi tulemme vihdoin siihen, että voimme pohtia, mitä ”peittämättömän” rukoileminen ja profetoiminen oikein tarkoittaa.

Mitä pään peittämisen ja hiusten aukaisun takana oli?

Esitetään tekstille vielä kerran hyvä kysymys: jos kerran ongelma oli vain naisten rukoileminen ja profetoiminen ”peittämättömänä”, miksei Paavali puuttunut vain siihen ja sanonut yksinkertaisesti, että mies on vaimon pää? Miksi Paavali halusi laajentaa opetusta myös miehiin ja selittää, miksei mies saanut puolestaan rukoilla ”peitettynä”? Ilmeisesti hän halusi olla ensinnäkin tarkka, ettei pelkästään naisia pidettäisi oletettuina väärintekijöinä: myös miesten oli mahdollista rukoilla ja profetoida häpeällisellä tavalla. Todennäköisesti se oli myös jotain, jota kristityt näkivät säännöllisesti toisten uskontojen kannattajien tekevän ja jota he olivat ihan itsekin ennen uskoontuloaan tehneet. Paavalilla oli nyt luonteva tilaisuus selittää kunnolla, miksi miesten oli häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ja naisten ”peittämättöminä” eli miksi kristityt eivät saaneet omaksua epäjumalanpalveluksesta tapoja käyttää päähineitä.

Keisari Augustus kuvattuna pää peitettynä

Käsittelimme aiemmin, että miesten ”päätä pitkin pitäen” rukoileminen liittyi mahdollisesti epäjumalten rukoilemiseen viitan lieve pään yli vedettynä; capito velato. Sille olisi täydellinen vastapari se, jos löytäisimme 2000 vuotta sitten olleen tavan, jossa naiset poistaisivat huntunsa ja/tai avaisivat hiuksensa rukoillessaan ja hakiessaan yhteyttä epäjumaliin. Itse asiassa juuri tällainen tapa löytyy. Martinin (2004) mukaan antiikissa ajateltiin, että naisen hiukset ovat osa ihmisen sukupuolisuutta. Naisella tuli olla pitkät hiukset, ja ne vaikuttivat oleellisesti hänen hedelmällisyyteensä. Nuorilla naisilla (ja jumalattarilla) hiukset saivat olla vapaina, mutta aikuisilla naisilla niiden tuli olla kunniallisesti pään päälle kiinnitetyt. Kampaukset olivat siveellisiä ja koristeellisia. Hiusten pään päälle järjestäminen symboloi vaimon olevan vain miestään varten seksuaalisesti varattu. Hiusten avaamisella oli siis vahvoja merkityksiä. Tietyissä tilanteissa, muuallakin kuin aviovuoteessa, naiset laskivat hiuksensa vapaiksi. Julkisilla paikoilla avoimilla hiuksilla osoitettiin surua, poikkeuksellista ahdistusta tai anomusta valtaapitäville jumalille tai miehille. (mm. Cosgrove 2005, 678–679, 682, 683.)

Erityistä huomiota vaatii kuitenkin avointen hiusten rooli kulttien riiteissä. Naiset osoittivat avoimilla hiuksillaan luonnollisuutta, vaatimattomuutta, nöyryyttä ja kunnioitusta jumalille. Avoin tukka liitettiin myös taikuuteen ja villeihin juhliin. Mielenkiintoista onkin, että nimenomaan ekstaattiset tilat liitettiin avoimiin hiuksiin. (Cosgrove 2005, 675, 691.) Ekstaattinen hurmio oli merkki aidosta profetiasta, ja sitä varten oli avattava hiukset. Vapaasti liehuvat hiukset kuuluivat myös Isis-kulttiin, jolla oli historian mukaan iso keskus Korintissa. Teksteissä mainitaan mm. runoilija Tibulluksen naisystävästä, joka päästi hiuksensa vapaiksi kahdesti päivässä palvoakseen jumalia (Schüssler-Fiorenza 1995, 227.) Joissain antiikin kulteissa myös haettiin ekstaaseja avoimia hiuksia viskomalla ja vaihtamalla vaatteita miesten kanssa. Näillä symboloitiin jumalallista possessiota ja normaalien sosiaalisten roolien poistumista. (Corrington 1991, 228.) Kreikkalaisten ja roomalaisten uskonnollisista menoista osa oli varsin irstaita, vaikka jätän tässä kohdassa menemättä tarkemmin siihen, mitä menoista kirjoitetaan. Kuitenkin korostettavaa on, että näissä menoissa naisten kuvataan olleen hiukset auki ja erityisen halukkaita ja hillittömiä. (Niiranen 1986, 178–188.)

Mitä Korintin seurakunnassa oli tapahtunut?

On varsin luonnollista olettaa, että edellä kuvattu teko oli jotain, mitä joku nainen oli tehnyt Korintin seurakunnassa yhteisen rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Epäjumalan kultissa tyypillistä – kristittyjen kokouksessa täysin häpeällistä! Sen ajan käsityksen mukaan teko oli häpeällinen ja käytännössä alasti olemista julkisella paikalla. Voimme siis tehdä perustellun oletuksen, että ”peittämättömyys” tarkoitti hiusten avaamista julkisella paikalla, mikä oli siis totaalinen kauhistus kristityille. Tämä hypoteesi vastaa tekstin alussa esitettyyn kysymykseen, miksi ihmeessä kunnialliset naiset olisivat tehneet jotain pahasti häpeällistä: koska he eivät tajunneet sen olevan häpeällistä kristillisessä seurakunnassa, koska se oli normaalia heidän entisessä hengellisessä hartauselämässään. Vaikka tämä vaikuttaa monelle nykyihmiselle hyvin äärimmäiseltä, ei tarvitse kuin lukea hetki Ensimmäistä Korinttilaiskirjettä, jolloin huomaa, että osa seurakuntalaisista ei pitänyt mitenkään ongelmallisena esimerkiksi sitä, että he kävivät aterioimassa epäjumalien temppeleissä – jotain, mikä nykyeurooppalaiselle kristitylle kuulostaa lähes mahdottomalta.

Koska Paavalin piti puuttua näin räikeään asiaan, hänen piti opettaa asiasta hyvin ja perustella se selkeästi. Koska tapa oli juonnettu kulteista, jossa naiset hakivat yhteyttä jumaliin, on ihan looginen hypoteesi, että tapa perustui muinaiseen uskomukseen, että nainen tai naisjumaluus luotiin ensin. On myös mahdollista ajatella, että tästä syystä naisten nähtiin olevan korkeammassa asemassa rukoillessa tai profetoidessa. Tässä suhteessa on huomioitavaa, että kohdassa ei puhuta mitään Eevasta ja Aadamista, vaan ainoastaan miehen ja naisen luomisesta – jotain, mikä todennäköisemmin resonoi voimakkaammin pakanuudesta kääntyneille. Tämä kaikki on luonnollisesti hypoteesia, mutta palaan asian perusteluihin tarkemmin, kun pohdimme luomiseen viittaamista siinä toisessa kohdassa, jossa asiaan viitataan miehen ja naisen suhteesta puhuttaessa Uudessa testamentissa (1. Tim. 2). Varmaa kuitenkin on se, että lukijat tiesivät, miksi Paavalin oli tärkeä muistuttaa naisen olevan luotu miehestä eikä päinvastoin käskiessään naisia laittamaan hiuksensa kunnialliseen järjestykseen.

Voisimme olettaa, että tällainen naisten häpeällinen toiminta olisi saanut Paavalin pois tolaltaan. Sen sijaan Paavali lopettaa opetuksensa kuvaamalla, kuinka pitkät hiukset on annettu naiselle kunniaksi ja hunnuksi. Paavali siis arvostaa naisen naiseutta! Samalla miesten mieheyttä, koska ajan ajattelussa lyhyet hiukset katsottiin miehekkäiksi ja pitkät naisellisiksi. Samoin muistetaan, että tekstikappaleen alussa Paavali ei suinkaan ole repimässä naisten häpeällisen väärintoiminnan takia pelihousujaan, vaan kiittää seurakuntaa naisten mukaan ottamisesta. Kokonaisuudesta välittyykin kuva, jossa Paavali painottaa sukupuolten erilaisuutta ja samanarvoisuutta kielikuvilla, joita me emme enää aivan pysty tavoittamaan. Oleellista kuitenkin on, että tämän tekstikappaleen ytimessä ovat kunnialliset, kristilliset tavat pitää hiuksiaan ja päähineitä, ei mikään opetus sukupuolten rooleista seurakuntatyössä tai avioliitossa. Tällainen opetus sopii muutenkin hyvin kirjeeseen, jossa Paavali käy läpi epäjumalten palvelemiseen liittyviä tapoja ja kristittyjen suhdetta niihin.

Summa summarum

Sarjan kokonaisajatukset on mahdollista

1) Jatkumo Jumala – Kristus – mies – vaimo esiintyy ainoastaan tässä tekstikappaleessa ja tähtää opettamaan ainoastaan sitä, että miehen on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ja naisen ”peittämättömänä”. Kappaleessa ei puhuta mitään avioliiton hierarkiasta eikä palvelurooleista seurakunnassa. On siis tekstille tapahtuvaa väkivaltaa irrottaa tätä tekstikappaletta jatkumostaan ja liittää sitä muualle.

2) Se, että nainen luotiin miehestä ja miestä varten, tasapainotetaan tarkasti sillä, että nyt jokainen mies tulee naisen kautta ja lopulta kaikki on Jumalasta. Paavali ei siis esitä oppia, jonka mukaan naisen luominen miehestä vaikuttaisi mihinkään muuhun kuin siihen, että naisen on pidettävä rukoillessaan hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Tätä luomisanalogiaa ei siis pidä irrottaa tästä tekstikokonaisuudesta ja esittää sitä perusteluna jollekin asialle, jonka perusteluna Paavali itse ei sitä käytä.

3) Paavali suhtautuu hyvin, hyvin, kunnioittavasti sekä mieheyteen että naiseuteen. Miesten ja naisten tapoja peittää tai olla peittämättä päätään ei vain tule sekoittaa rukoillessa. Väitteet, että tämä tekstikappale alistaisi naisia, eivät ole perusteltuja. Päinvastoin koko tekstikappale lähtee liikkeelle siitä, että naisetkin on otettu mukaan rukoilemaan ja profetoimaan, ja Paavali kehuu sitä.

Aiheesta voit keskustella myös Facebookissa!
_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

LÄHTEET

Brown, R. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday.

Blomberg, C. 1995. The NIV Application Commentary. 1 Corinthians. From Biblical Text...to Contemporary Life. Grand Rapids: Zondervan.

Calvin, Pringje, J. 2003. Commentary on the Epistles of Paul the Apostle to the Corinthians by John Calvin. Grand Rapids: Baker Books.

Carson, Moo & Morris. 1992. An Introduction to the New Testament. Grand Rapids: Zondervan.

Corrington, G. P. 1991. The ”headless woman”: Paul and the Language of the Body in 1 Cor 11:2-16. Perspectives in Religious Studies 18 no 3 Fall 1991, p.223-231.

Cosgrove, C.H. 2005. A Woman's Unbound Hair in the Greco-Roman World, with Special Reference to the Story of the ”Sinful Woman” in Luke 7:36-50. Journal of Biblical Literature 124 no 4 Wint 2005, p.675-692.

Fee, G.D. 1987. The First Epistle to the Corinthians. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: William B. Eerdman's Publishing Company.

Fitzmyer, J.A. 2008. The Anchor Yale Bible. First Corintheans. A New Translation with Introduction and Commentary. New Haven and London: Yale University Press.

Giertz, B. 1977. Korinttolais kirjeet. Suom. A.Asunta. Helsinki: Sley-kirjat.

Grudem, W. 2006. Countering the Claims of Evangelical Feminism. Biblical Responses to Key Questions. Colorado Springs: Multnomah Publishers.

Gundry, R.H. 1994. A Survey of the New Testament. Third Edition. Grand Rapids: Zondervan.
Hays, R.B. 1997. Interpretation. A Bible Commentary for Teaching and Preaching. First Corinthians. Louisville: John Knox Press.

Henry, M. 1961. Matthew Henry's Commentary. In One Volume. Genesis to Revelation. Grand Rapids: Zondervan.

Ironside, H.A. 1962. Addresses on the First Epistle to the Corinthians. New York: Loizeaux Brothers.

Jervis, L.A. 1993. ”But I want you to know...”: Paul's Midrashic Intertextual Response to the Corinthian Worshippers (1 Cor 11:2 – 16). Journal of Biblical Literature  112 no 2 Sum 1993, p.231 – 246.

MacGregor, K.R. 2009. Is 1st Corinthians 11:2 – 16 a Prohibition of Homosexuality? Bibliotecha Sacra April-June 2009 Volume 166 Number 662 Published by Dallas Theological Seminary, p. 201 – 216.

Mare, W.H. (Edited Gaeblain, F.E.). 1976. The Expositor's Bible Commentary. Volume 10. Grand Rapids: Zondervan.

Martin, W.T. 2004. Paul's Argument for Nature for the Veil in 1 Corinthians 11:13-15: a Testicle Instead of Head Covering. Journal of Biblical Literature 123 no 1 Spr 2004, p. 75 – 84.
Murphy-O'Connor, J. 1980. Sex and Logic in 1 Corinthians 11:2 – 16. Catholic Biblical Quarterly 42 no 4 O 1980, p.482 – 500.

Murphy-O'Connor, J. 1988. 1 Corinthians 11:2 – 16 Once Again. Catholic Bblical Quarterly 50 no 2 Ap 1988, p.265 – 274.

Niiranen, T. 1986. Erotiikan kulttuurihistoria. Kuopio: Kustannuskiila Oy.

Nikolainen, A.T. 1986. Paavalin Korinttilaiskirjeet. Raittiin kristillisyyden perusteet. Ei kustannuspaikkaa: Kirjapaja.

Norvanto, J. 2007. Raamattu elämään. Vahvat ja heikot. 1 . kirje korinttilaisille. Kauniainen: Perussanoma.

Oden, T. C. (gen.editor) 1999. Ancient Christian Commentary on Scripture. New Testament VII. 1-2 Corinthians. Downers Grove: InterVarsity Press.

Olyan, S.M. 1998. What Do Shaving Rites Accomplish and What Do They Signal in Biblical Ritual Contexts. Journal of Biblical Literature 117 no 4 Wint 1998, p.611-622.

Orr, W.R. & Walther, J.A. 1976. The Anchor Bible. I Corinthians. Garden City: Doubleday & Company.

Osiek, C. MacDonald, M.Y.Tulloch, J.H. 2006. A Woman's Place. House Churches in Earliest Christianity. Minneapolis: Augsburg Fortress.

Robertson, A. & Plummer, A. 1999. A Critical And Exegetical Commentary on the First Epistle of St. Paul to the Corinthians. Edinburgh: T&T Clark.

Schottroff, L. 1995. Lydia's Impatient Sisters. A Feminist Social History of Early Christianity. Westminster: John Knox Press.

Schüssler-Fiorenza, E. 1994. In Memory of Her: A Feminist Theological Reconstruction of Christian Origins. Tenth Anniversary Edition. New York: Crossroad.

Thiselton, A.C. 2000. The First Epistle to the Corinthians. The New International Greek Testament Commentary. Grand Rapids: William B. Eerdmans.

Winter, B.W. 2003. Roman Wives, Roman Widows. The Appearance of New Women and the Pauline Communities. Michigan: William B. Eerdmans.

Witherington, B. 1995. Conflict and Community in Corinth: A Socio-Rhetorical Commentary on 1 and 2 Corinthians. Grad Rapida: William B. Eerdmans.

1. Kor. 11:2–16, Osa 1. Kenen pää Kristus on?

Huom! Ennen tämän lukemista suosittelen käymään läpi koko tekstikappaleen 1. Kor 11:2–16. Sen voi lukea vaikka tästä linkistä. Kaikkein mieluiten kannattaa lukea koko kirje yhdeltä istumalta, mielellään vielä useamman kerran. Vain tällä tavalla on mahdollista hahmottaa, millaiseen tilanteeseen ja asiayhteyteen tekstikappale on kirjoitettu.

Yleistä

Tämän tekstikappaleen ei yleensä katsota liittyvän palvelurooleihin seurakunnassa; korkeintaan huivien pitämiseen naisilla ja hatun päästä ottamiseen rukoillessa miehillä. Sen sijaan Paavalin tekstikappaleessa käyttämät perustelut, joissa hän mm. lausuu Kristuksen olevan miehen pää, miehen olevan Jumalan kuva ja kunnia ja naisen olevan miehestä ja miestä varten, on usein irrotettu tästä tekstiyhteydestä ja liitetty toisaalle. Yleensäkin tällaiseen leikkaamiseen ja liimaamiseen tulisi suhtautua varovaisesti. Siksi on aiheellista tutkia koko tekstikappale ja yrittää ymmärtää, mihin käytännön asian opettamiseen perustelut liittyvät – ja mihin ne eivät liity.

Tekstikappale 1 Kor. 11:2–16 käsittelee Korintin seurakunnan ongelmia, jotka ovat ilmenneet yhteisen rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Kappale sijaitsee kirjeen kokonaisuudessa kohdassa, johon Paavali on tullut opettaessaan seurakuntaa pysymään erossa epäjumalten palvelemiseen liittyvistä elementeistä. Paavali jatkaa tästä eteenpäin, jättää taakse epäjumaliin liittyvät teemat ja siirtyy puhumaan seurakunnan kokousten järjestyksestä. Tekstikappale ei sijaitse lähelläkään osiota, jossa Paavali käsittelee aviopuolisoiden keskinäisiä velvollisuuksia.

Paavali aloittaa tekstikappaleen kiittämällä korinttilaisia opetustensa pitämisestä. Tämä pistää silmään, sillä seuraavaan aiheeseen siirtyessään (1. Kor. 11:17) hän ei todellakaan kiitä korinttilaisia. Tämä on retorisesti merkittävä vaihdos. Mikä on se opetus, jonka pitämisestä Paavali tässä kiittää? Se ei voi olla mikään muu kuin se, että naiset on otettu mukaan rukoukseen ja profetoimiseen. Siinä on kuitenkin jokin mennyt väärin ja Paavalin on heti kiitoksen jälkeen käytävä opettamaan aiheesta tarkemmin.

Haasteellinen tekstikokonaisuus kolmesta syystä

Monet tutkijat pitävät tekstikokonaisuutta erityisen haasteellisena kolmesta syystä. Ensinnäkin teksti suorastaan vilisee alkukielen ilmaisuja, joiden kääntäminen vaikkapa suomeksi on todella vaikeaa. Tässä tekstissä esitän vaikeat ilmaisut lainausmerkeissä ja selitän niitä auki. Toiseksi Paavali vetoaa sellaisiin asioihin, joista me emme tänään enää saa otetta. Näistä esimerkkeinä Paavalin ja lukijoiden yhteinen ymmärrys siitä, miksi joku asia on ilmiselvästi häpeällistä ja mitä tarkoittaa, että luonto opettaa pitkien hiusten olevan naisille kunniaksi mutta miehille häpeäksi. Kolmanneksi haasteellisuutta aiheuttaa se, että perusteluissaan Paavali ikään kuin muuttaa 180 asetta mieltään kesken kaiken. Jakeissa 8–9 hän toteaa, että nainen luotiin miehestä ja miestä varten, mutta heti perään jakeissa 11–12 hän kääntää suuntaa ja sanoo, että vaikka ensin nainen luotiin miehestä, nyt jokainen mies syntyy naisesta. On vähintäänkin oikeutettua kysyä, mitä ihmettä Paavali loppupeleissä ajattelee siitä, kuka tuli kenestä ja mitä se vaikuttaa.

Hellenistinen mies peitti päänsä julkisesti vain rukoilleessaan.

Mikä oli ongelma?

Kuten jakeesta 13 voimme ymmärtää, Paavalin käsittelemä ongelma oli naisten rukoileminen ja profetoiminen tavalla, josta alkukieli käyttää ilmaisua ”peittämättöminä”. Tämän voisi luulla tarkoittavan huntua, ellei jakeessa 15 lukisi, että hiukset ovat annetut naisille hunnuksi. Siinä Paavali käyttää hunnusta omaa sanaa, ja samalla tulee selväksi, ettei ”peittämättömyys” kovinkaan loogisesti voi liittyä huntuun. Palaamme myöhemmin kysymykseen, mikä on perustelluin olettamus ”peittämättömyydelle”.

Emme voi tietää, harrastivatko kaikki naiset rukoilemista ja profetointia ”peittämättöminä”, vai oliko tämä tapa vain muutamilla. Todennäköisesti ilmiö oli tuore eikä tapahtunut vielä silloin, kun Paavali oli ollut paikalla. Kenties joku hiljattain seurakuntaan liittynyt nainen oli tuonut tavan mukanaan ja saanut muitakin innostumaan? Edelleen jakeesta 13 voimme päätellä, että korinttilaiset olivat itse kysyneet kirjeessään Paavalilta naisten tavan sopivuudesta – ja että Paavalin mielestä moisen asian olisi pitänyt olla korinttilaisten oman päättelykyvyn piirissä. Kyse oli siis varsin ilmeisestä epäsopivuudesta ja häpeällisyydestä; Paavalin mukaan luontokin opettaa asiasta. Tämä tulee ilmi myös tekstikappaleessa aiemmin, kun Paavali sanoo napakasti, että jos nainen kerran haluaa rukoilla peittämättömänä, voi saman tien ajella hiuksensa pois. Ilmeisesti kyseessä oli siis joku erittäin häpeällinen asia.

Tässä kohden oikea kysymys tekstille on, miksi ihmeessä kunnialliset naiset halusivat tehdä jotain, joka oli noin häpeällistä? Monesti on esitetty, että he olivat halunneet hunnut poistamalla kapinoida aviomiesten auktoriteettia vastaan ja Paavali palauttaa heidät tässä kohden avioliiton todelliseen hierarkiaan. Vastaus ei valitettavasti ole näin yksinkertainen, koska jos ongelman ydin olisi liittynyt ensisijaisesti aviomiesten auktoriteetin kumoamiseen, Paavali olisi ottanut asian esille jo kirjeen luvussa 7, missä hän opettaa aviopuolisoita (ks. linkki tekstiin aiheesta). Mikään, kerrassaan mikään, luvussa 7 ei kuitenkaan viittaa siihen, että seurakunnan vaimoja olisi täytynyt muistuttaa aviomiehen auktoriteetista. Tässä on nyt kysymys jostain muusta, ja se liittyy jotenkin siihen, mitä ”peittämättömänä” rukoileminen ja profetoiminen tarkoitti. Palaan tähän myöhemmin.

Vaikka naisten toiminta oli ilmiselvästi häpeällistä, Paavali käyttää huolellisesti palstatilaa ohjeittensa perusteluun sekä kreikkalaisille että juutalaisille lukijoille ymmärrettävällä tavalla. Paavali vetoaa vielä loppuvaiheessa siihen, mitä luonto opettaa naisten ja miesten hiuksista. Viimeiseksi pisteeksi hän päättää tekstikappaleen toteamalla, että vaikka joku haluaisikin asiasta vielä väitellä, tällaista tapaa ei ole kristittyjen keskuudessa. Tästä voimme myös ymmärtää, että Paavali ei opeta mitään uutta tapaa kristityille vaan nimenomaan kieltää jonkun väärän tavan.

Opetusta myös miehille

Erityisen huomioitavaa on, että vaikka alkuperäinen kysymys ja ongelma on selvästi koskenut vain naisten virheellistä tapaa rukoilla ”peittämättöminä”, käyttää Paavali runsaasti aikaa myös siihen, että kuvailee miehillä vastaavaa tapaa ja perustelee sen kieltämistä. Hän peräti aloittaa opettamalla ensin miehiä! Miesten vastaavalla tavalla sopimaton tapa rukoilla on jakeessa 4 alkukielessä ilmaistu: ”pitkin päätä pitäen”. Se ei ole yksiselitteisesti pää peitettynä, vaan kuvaa jotain, joka valuu päästä alas.

Vaihtoehtoja selittää ”pitkin päätä pitäen” on kaksi: joko pään yli vedetty viitan lieve (Septuaginta eli kreikankielinen Vanha testamentti käyttää samaa ilmaisua Est. 6:12) tai sitten pitkät hiukset. Koska tämän kysymyksen ratkaiseminen ei kuitenkaan vaikuta oleellisesti luvun sovellukseen, jätän tässä vaiheessa väliin teknisen keskustelun näiden vaihtoehtojen väliltä.  Henkilökohtaisesti pidän perustellumpana pään yli vedettyä viitan lievettä, koska se oli roomalaisissa epäjumalan palveluksen menoissa miesten tapa osoittaa alamaisuutta temppelissä. Tavasta käytettiin nimitystä capito velato. Jos googletat keisari Augustuksen, niin huomaat muinaisista veistoksista, että ainoa tilanne, jossa hänet kuvataan viitan lieve pään päällä, on silloin, kun hän uhraa Rooman jumalille tai rukoilee niitä. Tällaisen tavan käsitteleminen todellakin sopii tekstikappaleeseen, jossa käsitellään kunniallista tapaa suhtautua päähänsä rukouksen ja profetoinnin yhteydessä.

Keisari Augustus

Jakeessa 7 Paavali muuttaa ilmaisun vastaavaksi kuin naisen kohdalla, eli ”peitettynä” rukoilemiseksi. Näin ollen voidaan ymmärtää, että ”pitkin päätä pitäminen” eli viitan lieve pään päällä rukoileminen oli vastapari sille, että nainen rukoili ”peittämättömänä”. Mies ei saanut rukoilla ”peitettynä” ja nainen ei saanut rukoilla ”peittämättömänä”. Sitä, mitä jälkimmäinen tarkoitti, pohditaan siis myöhemmin.

Häpäisee päänsä – ja päänsä

Jos joku pitää päätään väärällä tavalla, hän Paavalin mukaan häpäisee päänsä. Tämä on ymmärrettävissä kahdella tavalla samanaikaisesti. Rukoilija häpäisee oman päänsä (eli itsensä) ja lisäksi juridisen päänsä. Toisin sanoin, mies häpäisee ”peitettynä” rukoillessaan Kristuksen, ja nainen häpäisee ”peittämättömänä” rukoillessaan aviomiehensä. Tämä logiikka kulkee läpi perustelujen.

Kenen pää Kristus on?

Koko tekstikappaletta 1. Kor. 11:2–16 on pidetty merkityksellisenä naisten palvelutyön niiden perusteluiden tähden, joita Paavali käyttää opettaessaan, miksi naisille on häpeäksi rukoilla ”peittämättömänä” ja miehille vastaavasti häpeäksi rukoilla ”pitkin päätä pitäen” eli ”peitettynä”. Ensimmäinen perustelu on se, että Jumala on Kristuksen pää, Kristus on miehen pää ja mies naisen/vaimon pää. Nyt on kuitenkin hidastettava vauhtia ja luettava tarkkaan. Tämä jatkumo Jumala – Kristus –mies-nainen/vaimo ei nimittäin esiinny missään muualla. Toisaalla, missä Paavali muistuttaa kristittyjä, että mies on vaimonsa pää (kuten todellakin tuolloin oli juridisesti ja yhteisöllisesti!), hän sanoo – lue tarkkaan – että Kristus on seurakunnan pää. Ja seurakunnassa ei miesten ja naisten välillä ole enää erottavia aitoja, kuten Paavali toisaalla selvästi linjaa.

Onko Paavalilla siis kahta erilaista versiota siitä, kenen pää Kristus on? Jos olemme Raamatun tekstille rehellisiä, vastaus on yksiselitteisesti kyllä. 1) Jos tarkoitus on opettaa miehille, miksi heidän on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ”pitkin päätä pitäen”, silloin Paavali perustelee, että Kristus on miehen pää eli mies häpäisee Kristuksen, jos peittää päätään samalla tavalla, kuin mies osoittaa alistumistaan epäjumalille. 2) Jos tarkoitus on opettaa (kuten Ef. 5), että aviomies on vaimonsa pää (kuten yhteiskunnassa oli), silloin Paavali modifioi tuon johtajuuden vertaamalla sitä siihen, että päänä olemisen on oltava samanlaista kuin se, miten Kristuksen päänä oleminen seurakunnan suuntaan.

Siitä, mitä ”pää” alkukielessä tarkoittaa, on keskusteltu paljon. Se voi viitata johtajuuteen tai se voi viitata alkuperään, edustajuuteen yms. Kun meille on itsestään selvää, että pää tarkoittaa ”pomoa”, tuossa ajassa yhtä ilmiselvä merkitys oli ”lähde” tai ”alkuperä”. Vaikka eri puolista pystytään tekemään perusteltu keissi, itse henkilökohtaisesti uskon, että nämä asiat kuuluivat jollain tavalla yhteen. Aikalaisille oli täysin selvää, että aviomies oli vaimonsa juridinen johtaja ja edustaja. Vaikka Paavali opetti, että seurakunnassa ei kumpaakaan sukupuolta ole ilman toista ja että Kristuksessa ei ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28), hän samalla muistutti, ettei ole kaatamassa yhteiskunnallisesti sitä, että aviomiehet ovat vaimojensa johtajia. Tämä on samassa kategoriassa kuin se, että maallista esivaltaa ei saanut lähteä kaatamaan, palvoi se sitten kuinka paljon epäjumalia tahansa. Samaan kuuluu myös se, että orjat eivät saaneet kapinoida isäntiään vastaan, vaikka Kirjeessä Filemonille Paavali vetää seurakunnassa koko ajatukselta mattoa alta. (Miten meidän sitten tulisi ylläpitää näitä Paavalin aikana vallinneita yhteiskunnan rakenteita, kun seurakunnassa vallitsi Paavalin aikaan jo tasa-arvo? Jätän tämän jonkun toisen pohdittavaksi, sillä itse olen tässä tekstissä kiinnostunut pelkästään siitä, asettaako Paavali tässä jotain rajoitteita, joilla on merkitystä seurakunnan johtajan sukupuolelle.)

Kaikesta huolimatta pitää todeta, että jo pää-vertauskuva (Jumala – Kristus – mies – vaimo) irrotetaan tästä tekstikokonaisuudesta ja liitetään sellaisenaan muihin naisten/vaimojen ja miesten/aviomiesten rooleja tai seurakuntarooleja käsitteleviin teksteihin, syntyy Uuden testamentin kokonaisilmoitukselle vieras ihmiskuva. Jos esimerkiksi väitetään, että Kristus ei ole suoraan naisen pää ilman, vaan miehen tulee aina operoida siinä välittäjänä, olemme luisumassa pahasti sivuraiteelle. Paavali etsii tässä kohdassa vain sitä, etteivät kristityt miehet saaneet rukoilla samalla tavalla pää verhottuina kuin epäjumalien temppeleissä, sillä muuten he häpäisisivät Kristuksen.

Mitä tästä pää-asiasta voidaan summata?

Paavalin käyttämästä pää-vertauksesta voidaan kaikesta huolimatta tiivistää ainakin seuraavat asiat:

1) Paavalilla on kaksi erilaista kuvaa siitä, kenen pää Kristus on: silloin kun opetetaan, miksei mies saa rukoilla ”pitkin päätä pitäen”, se johtuu siitä että Kristus on miehen pää. Kun taas toisaalla opetetaan, kuinka aviomiehen tulee harjoittaa valtaansa vaimoonsa, sitä havainnollistetaan sillä, että Kristus on koko seurakunnan (siis myös naisten) pää. Nämä ei eivät ole toisiaan poissulkevia, eivätkä ne osoita ristiriitaa Paavalin ajattelussa. Tämä huomio vain alleviivaa, että Paavali käyttää kuvaa Kristuksesta päänä eri tavoin eri kohdissa.

2) On ihan luonnollista ja selvää, että 2000 vuotta sitten yhteiskunnassa aviomies oli vaimonsa juridinen johtaja eli pää. Tämä ei ollut mikään uusi opetus Paavalilta seurakunnalle. Uutta oli se, että valtaa tuli käyttää kuten Kristus käyttää suhteessa seurakuntaan.

3) Pää-vertaus liittyy tekstissä kiinteästi siihen, että päänsä peittämisellä vääriä asioita osoittava rukoilija häpäisee päänsä. Lisäksi sana ”pää” on kaksimerkityksinen: rukoilija häpäisee oman fyysisen päänsä eli itsensä, ja lisäksi hän häpäisee juridisen päänsä, eli mies Kristuksen ja nainen aviomiehensä.

Toinen, yhtä tärkeä kokonaisuus on se, miten Paavali käsittelee luvussa 11 sitä, kuka on kenestä. Tämä on kuitenkin seuraavan postauksen aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Tämä blogikirjoitus perustuu vuonna 2010 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni. Työssäni käyttämäni lähteet on listattu seuraavan osan lopussa.

Luomis- ja pääjärjestyksestä tekstikappaleessa 1. Kor. 11:2–16

Tämä bloggaus on pähkinänkuoreen mahtuva tiivistys huomenna ja ylihuomenna ilmestyvän tekstin keskeisistä löydöistä. Tekstit löytyvät tästä (osa 1) ja tästä (osa 2). 

Riippuuko palveluroolien jako seurakunnassa jotenkin siitä, että mies luotiin kronologisesti ennen naista? Monen mielestä kyllä. Yllättävää kuitenkin on, että varsinaisen luomistekstin lisäksi luomisen kronologiseen eli ajalliseen järjestykseen viitataan vain kahdesti koko Raamatussa. Nyt avaamme toista niistä kahdesta viittauksesta ja pohdimme, mitä Paavali sen perusteella itse asiassa opettaa. Tekstikappale sijaitsee Paavalin kirjeessä Korinttilaisille. On toki selvää, että koko kirje ja tekstikohta sen sisällä tulisi muutamaankin kertaan lukea, että kokonaisuus hahmottuu.

Älä peitä tai paljasta päätäsi kuin epäjumalien temppeleissä

Tekstikappaleessa 1. Kor. 11:2–16 Paavali opettaa Korintin seurakuntaa vääristä hius- ja päähinekoodeista rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Logiikka menee siten, etteivät miehet saaneet rukoilla ja profetoida viitan lieve pään yli vedettynä – kuten epäjumalia rukoillessaan roomalaiset miehet rukoilivat. Tapaa kutsuttiin capito velato. Naiset puolestaan eivät saaneet rukoilla ja profetoida hiukset valtoimiksi laskettuina – kuten naisilla oli tapana epäjumalten ekstaattisissa rituaaleissa. Tuo tapa oli ajan silmissä rietas ja häpeällinen. Tekstikappale ei siis käsittele palvelurooleja seurakunnassa eikä aviollisia hierarkioita.

Paavali päähuoli tekstikappaleessa on, että naiset eivät matki mysteeriuskontojen epäjumalanpalvelustapoja.

Paavali perustelee miesten kieltoa rukoilla pää verhottuna sillä, että niin tehdessään mies häpäisee oman ”päänsä” eli Kristuksen. Nainen puolestaan häpäisee oman ”päänsä” eli aviomiehensä. On kuitenkin erittäin tärkeää huomata, että Paavali kuvaa vain tässä tekstikohdassa että Kristus on miehen pää – toisaalla hän kuvaa Kristuksen olevan koko seurakunnan (johon kuului myös naisia) pää. Paavalilla on siis kaksi erilaista analogiaa sille, kenen pää Kristus kuvainnollisesti on. Siksi tulisi olla tarkka kun vetää asiasta ontologisia eli (miehen ja naisen) olemukseen viittaavia johtopäätöksiä.

Kuka kenestä tai kenen kautta?

Toinen perustelu, miksi väärillä hius- ja päähinekoodeilla ei saa rukoilla ja profetoida liittyy kronologiseen järjestykseen, jota voimme kutsua vaikka ”kuka kenestä tai kenen kautta”. Tämä on se alussa viitattu kronologisen luomisen järjestys. Lievästi meille tavoittamattomasta syystä antiikin maailmassa kysymys siitä, kumpi on kenestä, on merkittävä, joten Paavali tarttuu ajatukseen. Pidän hyvin todennäköisenä, että asia nousi erityisen merkitykselliseksi eri uskonnoissa tilanteissa, joissa jollakin tavalla osoitettiin asemaa jumaluuteen, joka miellettiin oman olemassaolon lähteeksi. Tämä oli erityisen merkittävää rukoiltaessa ja profetoitaessa.

Alla oleva raamatunteksti on kirjoitettuna niin lähelle alkukielen asua kuin mahdollista:

”sillä mies ei naisesta vaan nainen miehestä
eikä miestä naisen luotu takia (naisen kautta) vaan nainen miehen takia (miehen kautta)
tämän takia naisen tulisi pitää valta päänsä päällä, enkelten tähden
joka tapauksessa
ei naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, Herrassa
koska kuten nainen miehestä, samoin myös mies naisen kautta
mutta kaikki Jumalasta” (1. Kor. 11:8–12)

Molemmat molemmista

Paavali on siis erittäin selkeä: vaikka nainen on alun perin miehestä, nyt jokainen mies naisen kautta – mutta kaikki Jumalasta. Vaikka Eeva oli alun perin Adamista, jokainen mies on kuitenkin syntynyt naisestaan eli äidistään. Alun kronologinen ”kuka kenestä”, joka näyttäisi asettavan miehen etusijalle, tasapainottuu 100 % lopun ympärikäännetyllä rakenteella: ”Koska kuten nainen miehestä, samoin myös mies naisen kautta (naista varten)”.

Tätä on aiheellista pysähtyä miettimään, koska yleensä nostetaan esiin vain miehen luominen ensiksi, eikä argumenttia seurata sen loppuun asti, jossa Paavali lopulta tasaa tilanteen. Ainoa, joka lopussa jää jäljelle kaiken lähteenä ja alkuna, on Jumala. Emme toki ole asettamassa miestä Hänen sijalleen naisen tai minkään muunkaan lähteeksi?

Mitä tällä voi perustella?

Sukupuolten luomisen kronologisella järjestyksellä ei siis voi perustella mitään muuta kuin sen, että naisen tulee pitää hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Tämä ajatus on ilmaistuna yllä olevan argumentin keskimmäisellä rivillä, ja siitä argumentissa on kyse.

Mitä pää-analogiaan siis tulee, on hyvä huomata, että Paavali puhuu Kristuksen olevan miehen pää vain tekstiyhteydessä, jossa hän vaatii, etteivät miehet rukoile viitan lieve pään päällä ja siten häpäise päätään, Kristusta. Tuota vertauskuvaa ei tulisi leikata tästä asiayhteydestä irti ja liimata jonkun toisen opetuksen yhteyteen.

Mitä ”kuka luotiin kenestä” -argumenttiin tulee, on hyvä huomata, ettei kronologista järjestystä, jossa ”nainen miehestä”, käytettäisi opetuksessa mistään muusta kuin siitä, että naisten tuli pitää hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Paavali itse oli näet hyvin tarkka lisäämään, että vaikka aluksi ”nainen miehestä”, niin nyt ”jokainen mies naisen kautta”. Tilanne on hänen mukaansa selvästi tasan, kunhan naiset pitävät kunniallisen kampauksensa rukoillessaan ja profetoidessaan. Tätäkään vertauskuvaa ei siis tulisi leikata tästä asiayhteydestä irti ja liimata jonkun toisen opetuksen yhteyteen. Ainoa henkilö, josta kaikki elämä ja myös sukupuolet yhdessä on peräisin, on Jumala itse.

Linkki: keskustelu Facebookissa tästä postauksesta!

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.