Nainen vaietkoon seurakunnassa (1. Kor. 14:34–35), osa 1

Kun puhutaan Paavalin näkemyksestä naisten asemasta seurakunnissa, yksi tärkeimmistä raamatunteksteistä on 1. Kor. 14:34–35. Siinä naisten käsketään vaieta seurakunnissa ja olla alamaiset. Kyseinen teksti tunnetaan kuitenkin varsin vaikeatulkintaisena. Aiheesta käydään kiivasta keskustelua, joten on järkevää esitellä ja arvioida eri tulkintatapoja. Viimein meille jää kysymys, mitä jakeiden varaan voi ja tulee rakentaa, kun kyse on naisten palvelutehtävästä seurakunnassa.

Tekstin alkuperäisen merkityksen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös jakeiden kulttuuri- aika- ja paikkakuntasidonnaisiin seikkoihin. Taustalla on pitkälti kysymys siitä, voiko jakeiden vaikenemiskieltoa yleistää ja pitää ajattomana, normatiivisena käskynä? Toisin sanottuna, ulottuuko jakeiden ehdottomalta vaikuttava puhekielto kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina, myös meidän aikanamme?

Sarjan ensimmäisessä tekstissä katsomme itse tekstiä ja käsittelemme niin sanottua ”kirjaimellista” tulkintaa. Toisessa osassa esitän kaksi vaihtoehtoista tekstin tulkintatapaa, jotka ovat suosiossa tutkijoiden parissa. Sarjan viimeiset osat käsittelen ns. interpolaationhypoteesia, jonka mukaan teksti ei ole alkujaan peräisin Paavalin kynästä, vaan on jonkun muun tekemä, myöhäisempi lisäys.

1. Kor. 14:34–35 teksti ja sen merkitys

34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Kappaleessa näyttää olevan vain yksi selkeä huolenaihe: ”naiset olkoot vaiti seurakunnan kokouksissa”. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa eri muodossa: ”heidän ei ole sallittua puhua” ja ”on häpeällistä naisen puhua seurakunnassa”.[1]

αἱ γυναῖκες, hai gynaikes (”naiset”, mon. määr.) sekä ἐν ταῖς ἐκκλησίαις, en tais ekklesiais (”seurakunnissa”) perusteella kirjoittaja viittaa todennäköisimmin kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa. Viittaus ei ole vain tiettyihin naisiin tai pelkästään ”vaimoihin” Korintin seurakunnassa.[2]

Käsky σιγάτωσαν, sigatosan (”olkoon vaiti”) ja perustelu οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ou gar epitrepetai autais lalein (”sillä heidän ei ole sallittua puhua”) ovat sävyltään absoluuttisia ja autoritäärisiä: ”naiset älkööt puhuko seurakunnissa, piste”[3]. Vaikka tällainen ”perustelematon” naisten puhumista koskeva totaalikielto onkin tavatonta nykyisessä läntisessä maailmassa, se ei kuitenkaan haasta oman aikansa vallalla olevaa kulttuurillista käytäntöä millään tavalla.[4] Kehotus vastaa lukijoiden kulttuurillista käsitystä siitä, miten naisten tulee käyttäytyä julkisella paikalla, joten sisältö olisi lähtökohtaisesti otettu vastaan varsin hyväksyvästi, eikä sitä olisi ollut tarvetta sen enempää perustella.[5]

ἀλλ’ ὑποτασσέσθωσαν, all’ hypotassesthosan (”vaan olkoon alistuneet”) saattaa olla yleinen viittaus naisen asemaan suhteessa miehiin seurakunnassa,[6] naisen alamaisuuteen omaan aviomieheensä nähden tai näihin molempiin. 1. Kor 14 kontekstissa kuitenkin puhutaan seurakuntajärjestyksestä, joten ensimmäistä vaihtoehtoa voi pitää todennäköisimpänä.[7] Joka tapauksessa sanonta paljastaa kirjoittajan käsityksen naisten asemasta, joka sopii kulttuurillisesti kyseiselle aikakaudelle.

καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει, kathos kai ho nomos legei (”kuten laki sanoo”). Viittaus ”lakiin” on erikoinen, sillä se ei lainkaan muistuta Paavalin tapaa puhua laista muualla. Juutalainen laki ei muutenkaan sano mitään jakeiden 34–35 kaltaista. Kyseessä ei todennäköisesti ole viittaus kohtaan 1. Moos. 3:16, kuten jotkut ovat esittäneet,[8] sillä 1. Moos. 3:16 ei käsittele tarkalleen ottaen samaa asiaa, eli naisen vaikenemisesta seurakunnassa.[9] Jotkut toiset ovat ehdottaneet että tässä ”lailla” saatetaan viitata johonkin rabbiiniseen traditioon. Siinä tapauksessa samankaltainen viittaus ”lakiin” löytyisi myös Josefukselta (C. Ap. 2.200‒201).

Jakeen 35 εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν•, ei de ti mathein thelousin, en oiko tous idious andras eperotatosan(”vaan jos he tahtovat oppia jotain, kysykööt miehiltään kotona”) osoittaa, että kiellon motiivina ei kuitenkaan ole halu evätä naisten mahdollisuuksia oppia. Toisaalta kehotus pyytää selitystä – kotonaan ja omalta aviomieheltään – alleviivaa sitä, että naiset eivät saa lainkaan puhua seurakunnan kokouksessa. Kyseessä näyttäisi siis olevan totaalinen kielto, joka pätee kaikenlaiseen puheeseen.

αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ., aiskhron gar estin gynaiki lalein en ekklesia (”sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnassa”) korostaa vielä kiellon syytä: kyseinen toiminta on ”häpeällistä”. Tämä heijastelee jälleen kerran sen ajan kulttuurillisia normeja ja kirjoittajan huolenaihetta.[10]

Kirjaimellinen lukutapa: Paavalin ehdoton kielto – ”naiset, nyt turpa kiinni seurakunnassa!”

Tekstin 1. Kor. 14:34–35 kirjaimellinen lukutapa eli jakeiden tulkitseminen ”yksinkertaisimmassa merkityksessä” on historiallisesti yleisin ja kirkkohistoriallisesti vaikutusvaltaisin tulkintatapa.[11] Tämän tulkintatavan mukaan Paavali on huolissaan joidenkin naisten ”häpeällisestä” käytöksestä ja kieltää siksi naisilta kaikenlaisen puhumisen seurakunnan kokoontumisissa, ainakin Korintin seurakunnassa, ellei jopa kaikissa seurakunnissa (tässä kohtaa tulkitsijat ovat erimielisiä, ja raamatunkäännöksetkin eroavat toisistaan siinä, liittävätkö ne jakeen 33b ”niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa” edeltävään kappaleeseen vai jakeiden 34–35 yhteyteen).

Vaikka tämän ”kirjaimellisen” tulkintatavan vahvuus onkin siinä, että se noudattaa tekstin luonnollisinta lukutapaa, ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset: tämä tulkinta aiheuttaa nimittäin selvän ristiriidan Paavalin omien ajatusten välillä, jopa saman kirjeen sisällä! Tiedämme,

(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
(b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
(c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
(d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
(e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39).[12] 

Jos siis 14:34–35 on tulkittava ”niin kuin siinä selvästi sanotaan”, Paavali on selvästi ristiriidassa muiden opetustensa kanssa, erityisesti Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. Kun tähän lisätään muut Paavalin tekstit, jotka puoltavat naisten julkista puhumista seurakunnissa, ristiriita on sietämätön.

Raamatuntulkinnan sisäisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaan, kirjaimellista lukutapaa ei siis voida pitää uskottavana. Naisten rukoileminen ja profetointi oli tavallista Korintin seurakunnassa, eikä naisten osallistuminen seurakunnan kokoontumisiin puhumalla tunnu muutenkaan olevan Paavalille mikään ongelma, päinvastoin.

Pyhä yksinkertaisuus → Pyhä Johdonmukaisuus

Kirjaimellisen selitystavan ongelmallisuuden vuoksi 1. Kor. 14:34–35 kieltoa ei voida ainakaan sellaisenaan soveltaa nykykeskusteluun naisten palvelutehtävistä. Tekstin kirjaimellisen lukutavan yhdistäminen omana aikanamme käytävään keskusteluun naisten palvelutehtävistä seurakunnissa voi saada aika hupaisia piirteitä. Löytyyköhän mistään sellaista seurakuntayhteisöä, joka oikeasti noudattaa tätä kieltoa vaimentaen naiset täysin seurakunnan kokoontumisissa? Ainakin niiden, jotka vannovat ”kirjaimellisen” tai ”yksinkertaisen” lukutavan nimeen, tulisi johdonmukaisesti noudattaa kieltoa ja soveltaa sitä naisten kaikenlaiseen puheeseen seurakunnassa. Joko näitä jakeita on itse noudatettava, tai sitten niitä ei pidä käyttää ”Raamattuhan selvästi sanoo” -tyyppisenä lyömäaseena naisten palvelemista vastaan seurakunnissa. Kun kerran kieltoa koetaan tarvetta pehmentää käytännössä, ehkä kannattaa tarkastella myös kilpailevia selitystapoja. Näihin menemme sarjan seuraavissa osissa.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Fee 1987, 705; Bilezikian 2006, 110‒111. Antiikin ihmisille oli tyypillistä, että asia toistetaan peräti kolme kertaa: näin alleviivattiin sen tärkeyttä, täyteyttä ja auktoriteettia. Tämä on myös muualta UT:stakin tuttu tapa (Vrt. Payne 2009, 218.)

[2] Ks. Fee 1987, 796; Payne, 2009, 261.

[3] Payne 2009, 219; Vrt. Payne 2009, 218‒219; Bilezikian 2006, 111. Vrt. myös Chrysostom (Hom. In ep. ad. 1. Cor. 37.1), jonka mukaan Paavali tässä suorastaan ”ompelee heidän suunsa umpeen...” (teoksessa Payne 2009, 219).

[4] Kreikkalaisessa julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua, ja siksi naisten julkinen profetointi seurakunnassa varmasti olisikin häirinnyt monia (Ks. Payne 2009, 217‒218; Ks. myös Dunn 2009, 813; Collins 1999, 521‒522).

[5] Vtrt. Payne 2009, 217‒219; Talbert 2002, 114‒145.

[6] Esim. Morris 1985, 197‒198.

[7] Fee 1987, 707; Ks. Morris 1985, 197‒198.

[8] Näin esim. Orr & Walther (1976, 312).

[9] Fee 1987, 707.

[10] Ks. Dunn 2009, 812‒3; Fitzmyer 2008, 532; Collins 1999, 522.

[11] Payne (2009, 219) huomauttaa, että noin kahteen tuhanteen vuoteen yhdelläkään kommentaattorilla ei ole ollut tarvetta selittää jakeita missään muussa kuin sen ”kirjaimellisessa” merkityksessä.

[12] Vrt. Perustelut teoksissa Bilezikian 2006, 111; Payne 2009, 219, Ehrman 2005, 183‒184; 2006, 94, ja Talbert 2002, 115, Parker 2008, 276; DeConick 2011, 72

Lähdeluettelo tulee viimeisen osan yhteyteen

Naisia Filipin seurakunnassa

Johdanto

Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä Uuden Testamentin tekstejä, jotka näyttävät viittaavan tiettyjen naisten huomattavaan asemaan seurakunnassa. Yksi tällainen seurakunta, jossa naiset toimivat erityisessä roolissa, oli Filippissä. Perusteet tälle väitteelle nousevat Apostolien tekojen luvusta 16 sekä Paavalin kirjeestä Filippiläisille. Ennen kuin sukellamme tarkemmin itse teksteihin, on syytä tehdä muutamia kulttuuriin liittyviä huomioita, jotka vaikuttavat merkittävästi tekstien taustalla.

Naiset & kotiseurakunnat

Suurissa seurakunnissa kasvaneiden uskovien voi olla hankala kuvitella mielessään pienessä kodissa kokoontuva seurakunta. Monien pikkupaikkakuntien miniseurakuntien kasvatit ovat taas kyllästymiseen saakka ryömineet lapsena tuolien alla samalla, kun 10-15 hengen joukko kokoontuu keittiön kautta 20m² kokoiseen olohuoneeseen laulamaan Hengellisen laulukirjan ikivihreitä. 

Aivan ensimmäiset seurakunnat, joista voimme Uudessa Testamentissa lukea, olivat varsin pieniä, ja ne kokoontuivat kodeissa. Juuri tähän liittyy eräs tärkeä seikka, joka tulee nostaa esiin meneillään olevassa keskustelussa. Tutkimuksessa vallitsee nimittäin melko laaja yksimielisyys siitä, että myös naisia oli merkittävissä asemissa varhaisissa seurakunnissa. Nämä asemat kulkivat käsi kädessä sen kanssa, että naiset saattoivat joissain tilanteissa toimia perhekuntansa johtajina. Tällaisessa tilanteessa näiden naisten asema säilyi luontevasti samana myös silloin, kun he antoivat seurakunnalle mahdollisuuden kokoontua kodissaan. (Suosittelen vilkaisemaan aiheesta tarkemmin Kaisa-Maria Pihlavan gradusta)

Filippi & Apostolien teot

Apostolien tekojen luvussa 16 kohtaamme tilanteen, jossa Paavali saapuu seurueineen Filippiin. Filippi oli tuohon aikaan Makedonian tärkein kaupunki (Ap.t. 16:12). On osoitettu, että naisilla oli tällä alueella huomattavasti suurempi vapaus toimia erinäisillä osa-alueilla verrattuna muuhun kreikkalaiseen kulttuuriin. (Spencer 2013, 6; Mowczko 2011.)

Apostolien tekojen kertomus Filippin seurakunnan perustamisesta tuo korostetusti esiin purppuramyyjä Lyydian aseman seurakunnan keskiössä. Teksti kertoo suoraan, että Lyydia oli Tyatiran kaupungista kotoisin oleva ”jumalaapelkäävä”, joka teki bisnestä purppurakankailla. Samalla tavalla kuin sadanpäällikkö Kornelius mainitaan perhekuntansa (οἶκος, oikos) johtajana (10:2), myös Lyydia oli hyväosainen ja hän toimi oman huonekuntansa (οἶκος, oikos) johtajana (16:14-15). Koska Lyydian miestä ei mainita, hän oli todennäköisesti leski. 

Lyydia, joka oli ilmeisimmin leski, toimi Filipin seurakunnassa.

Kun Lyydia perhekuntineen kääntyi kristityiksi, hän antoi kotinsa seurakunnan käyttöön. Myöhemmin, kun Paavali ja Silas pääsivät vapaaksi vankilasta, he menivät Lyydian taloon, jossa uskovat olivat koolla (16:40). Alusta saakka seurakunnan kohtauspaikkana toimi siis Lyydian koti.

Kun luemme Apostolien tekojen kuvausta ajan kulttuuria vasten, on selvää, että Lyydia toimi seurakunnan kokoontumisissa johtavassa asemassa. Tämä oli täysin loogista, koska kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa talonomistaja oli vastuussa kaikesta talossaan tapahtuvasta toiminnasta ja heillä oli automaattisesti ylin sana kaikissa kokoontumisissa. (Belleville 2005, 38; Pihlava 2007; Fee 1995, 67, 390.)

Kirje Filippiin

Tarkastelkaamme vielä lyhyesti Paavalin lähettämää kirjettä Filippin seurakunnalle. Kirje alkaa hyvin poikkeuksellisesti, koska Paavali suuntaa sanansa seurakunnan kaitsijoille (ἐπίσκοπος, episkopos) ja diakoneille (διάκονος, diakonos). On syytä kysyä, miksi juuri tässä kirjeessä alkusanat suunnataan nimenomaan näille henkilöille, koska muissa Paavalin kirjeissä tällainen aloitus on tuntematon. Helluntailaisen Uuden testamentin eksegeetti Gordon Feen mukaan paras selitys on liittää tämä huomio jakeisiin 4:2-3. Paavali kirjoittaa: 

”Kehotan Euodiaa ja Syntykeä elämään sovussa Herraa palvellen. Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.” 

Paavali korostaa seurakunnan yhteyttä läpi kirjeen. Nyt hän antaa erityisen kehotuksen kahdelle kreikkalaiselle naiselle, Euodialle ja Syntykelle. Tästä kaikesta voidaan tehdä kolme merkittävää huomiota. 

(1) Paavali kutsuu näitä naisia henkilökohtaisesti nimellä. Paavalin kirjeissä on useita kohtia, joissa hän puuttuu erinäisiin ongelmiin nuhtelemalla asiaankuuluvia henkilöitä. Kuitenkaan juuri koskaan heitä ei mainita erityisesti nimeltä. Näin ollen se, että Paavali mainitsee Euodian ja Syntyken nimeltä, osoittaa siihen suuntaan, että naisilla oli seurakunnan keskuudessa huomattava asema. 

(2) Paavali vetoaa kehotuksessaan kolmanteen osapuoleen puuttuessaan näiden naisten väliseen kiistaan. Jos Euodia ja Syntyke kuuluvat ”kaitsijoihin ja/tai diakoneihin” on loogista, että ulkopuolisen henkilön täytyi puuttua heidän kiistaansa. Miksi Paavali ei pyydä kaitsijoita/diakoneja ratkaisemaan tilannetta? Huomio, jonka mukaan naiset kuuluivat itse seurakunnan johtajistoon on esitetty jo melko varhain. Esimerkiksi itse naisten johtajuutta vastustanut Johannes Krysostomos (347-407) piti kirjoituksissaan Euodiaa ja Syntykeä Filippin seurakunnan johtajina (Silva 2005, 192; ks. alhaalta viite [1]).

(3) Paavali antaa näistä naisista erityisen maininnan, koska he ovat taistelleet Paavalin rinnalla evankeliumin hyväksi. Paavali kutsuu heitä työtovereiksi (συνεργός, synergos). On tärkeää huomata, että samalla termillä Paavali kuvaa muualla useita merkittäviä henkilöitä, kuten Apollosta (1. Kor. 3:9); Priskaa ja Aquilaa (Room. 16:3-4), Timoteusta (Room. 16:21; 1. Tess. 3:2), Tiitusta (2. Kor. 8:23), ja Epafroditosta (Fil. 2:25). Korinttilaisia Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia ja antamaan tunnustusta seurakunnan johtajille ja heidän kanssaan työtä tekeville (συνεργέω, synergeo) (1. Kor. 16:16, 18). 

Filipin seurakunnassa oli ilmeisimmin naisia johtotehtävissä.

Euodia ja Syntyke ovat siis laittaneet itsensä likoon evankeliumin hyväksi. He ovat tehneet työtä tasaveroisesti miesten rinnalla. Lienee myös selvää, että julistamiseen/opettamiseen kuuluu sisäänrakennettu ajatus henkilön auktoriteetista. Usein esille nostettu ajatus siitä, että naiset voivat esimerkiksi evankelioida, mutta eivät opettaa (varsinkaan miehiä), kuulostaa varsin keinotekoiselta. (Fee; Spencer; Bilezikian; Belleville; Hull; Mowczko.)

Vanhimmat/kaitsijat ja huonekuntien päälliköt

Uuden testamentin tekstit osoittavat, että varhaisissa seurakunnissa asetettiin tiettyjä henkilöitä vanhimmiksi/kaitsijoiksi. Heidän tehtävänään oli pitää huolta kaupungissa olevasta seurakunnasta (Ap.t. 14:23; 1. Tess. 5:11-12; 1. Tim. 3:1; Tiit. 1:5, 7). Vaikka tietomme tästä kaikesta ovat melko vajavaiset, vaikuttaa siltä, että näihin virkoihin asetettiin juuri heitä, jotka olivat valmiiksi huonekuntiensa päälliköitä. Yhtenä tällaisena esimerkkinä voitaisiin mainita Stefanas, joka oli johtavassa asemassa Korintin seurakunnassa ja omassa perhekunnassaan (1. Kor. 1:16; 16:15-16). Tämäntapainen käytäntö näyttää olleen olemassa ainakin juutalaisten synagogissa. ”Synagogien päät” olivat nimittäin usein juuri huonekuntien johtajia. Jopa juutalaisten synagogissa jotkut näistä henkilöistä olivat naisia. (Fee 2011, 78-79; Johnson 2001, 219, 223.)

Johtopäätöksiä

Kaikesta päätellen Euodia ja Syntyke olivat merkittävässä roolissa Filippin seurakunnassa. Vielä heidän rooliaankin tärkeämpänä pidän Lyydian asemaa oman huonekuntansa johtajana. Kun otamme huomioon kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ja naisten mahdollisen aseman juutalaisten synagogissa, kaikki viittaa siihen, että Lyydialla oli huomattava rooli Filippin seurakunnan keskiössä, varsinkin tilanteissa, joissa uskovat olivat koolla hänen kodissaan. 

Gordon Fee on todennut, että väite, jonka mukaan Filippin seurakuntaa eivät johtaneet naiset, on silmien ummistamista todisteille. Väite on kova, mutta saattaa osua hyvin oikeaan.

_________________

Janne Saarelalla on B.A. teologiasta, ja hän lähti juuri kolmen vuoden Regent College -matkalle Kanadaan. Jannen kirjoituksia apologetiikasta ja Uuden testamentin tutkimuksesta löytyy pinkka hänen kotiseurakuntansa nettisivuilta. Jannen yksi suurimmista lihallista heikkouksista on suklaa.

Viitteet

[1] Kommentoidessaan Euodikeaa ja Syntykeä Krysostomos kirjoittaa: "Some say Paul here exhorts his own wife; but it is not so, but some other woman, or the husband of one of them. Help these women, for they labored with me in the Gospel, with Clement also, and the rest of my fellow-workers whose names are in the book of life. Do you see how great a testimony he bears to their virtue? For as Christ says to his Apostles, Rejoice not that the spirits are subject to you, but rejoice that your names are written in the book of life; so Paul testifies to them, saying, whose names are in the book of life. These women seem to me to be the chief of the Church which was there, and he commends them to some notable man whom he calls his yokefellow, to whom perchance he was wont to commend them, as to a fellow-worker, and fellow-soldier, and brother, and companion, as he does in the Epistle to the Romans, when he says, I commend unto you Phebe our sister, who is a servant of the Church that is at Cenchrea. Yokefellow; either some brother of theirs, or a husband of hers; as if he had said, Now you are a true brother, now a true husband, because you have become a Member. For they labored with me in the Gospel. This protection came from home, not from friendship, but for good deeds. Labored with me. What do you say? Did women labor with you? Yes, he answers, they too contributed no small portion. Although many were they who wrought together with him, yet these women also acted with him among the many. The Churches then were no little edified, for many good ends are gained where they who are approved, be they men, or be they women, enjoy from the rest such honor. For in the first place the rest were led on to a like zeal; in the second place, they also gained by the respect shown; and thirdly, they made those very persons more zealous and earnest. Wherefore you see that Paul has everywhere a care for this, and commends such men for consideration. As he says in the Epistle to the Corinthians: Who are the first-fruits of Achaia, Some say that the word yokefellow, (Syzygus,) is a proper name. Well, what? Whether it be so, or no, we need not accurately enquire, but observe that he gives his orders, that these women should enjoy much protection."

KIRJALLISUUTTA

Belleville, Linda. 2005. Women in Ministry: An Egalitarian Perspective. Teoksessa: Two Views on Women in Ministry. S. N. Gundry, J. R. Beck (toim.). Grand Rapids, MI: Zondervan. 21–103.

Bilezikian, Gilbert. 2006. Beyond Sex Roles. Grand Rapids MI: Baker Academic.

Fee, Gordon. D. 1995. Paul’s Letter to the Philippians. New International Commentary on the New Testament. William B. Eerdmans.

Fee, Gordon. D. 1999. Philippians. 3rd edition. Downers Grove, IL: IVP Academic.

Fee, Gordon. D. 2011. 1 & 2 Timothy, Titus. Understanding the Bible Commentaries. Grand Rapids: Baker Books. 

Hull, Robert. F. 2016. Constructing Euodia and Syntyche: Philippians 4:2–3 and the Informed Imagination.

Johnson, Luke Timothy. 2001. The First and Second Letters to Timothy. A New Translation with Introduction and Commentary. New Haven and London: Yale University Press. 

Mowczko, Margaret. Women Leaders in the Philippian Church. 

Pihlava, Kaisa-Maria. 2007. Naiset kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 

Silva, Moises. 2005. Philippians. Baker Exegetical Commentary on the New Testament. 2nd edition. Grand Rapids: Baker Academic.

Spencer, Aída Besançon. 2013. Leadership of Women in Crete and Macedonia as a Model for the Church. Priscilla Papers 27/4, 5-15.