Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Sisaremme Foibe – Roomalaiskirjeen ensimmäinen tulkitsija

Kirjoitan kolme erillistä kirjoitusta Foibesta (Room. 16:1–2). Toivon, että nämä tekstit auttavat avaamaan silmiämme naisen aseman ymmärtämiselle alkuseurakunnassa sekä Raamatun tulkinnan tarpeellisuudelle siinä, miten johtajuus ja naisen asema voidaan käsittää nykyseurakunnassa.  Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa tarkastelen lyhyesti määrällisen aineiston valossa naisen asemaa Uudessa testamentissa suhteutettuna sanontaan ”sisaremme Foibe” (Room. 16:1). Erityinen huomiomme kiinnittyy Foibeen Paavalin Kirjeen roomalaisille postinkantajana.

Lähtökohta

Aluksi on hyvä tarkastella lähtökohtia ja tilastoja. Sana ”veli” esiintyy Uudessa testamentissa 345 kertaa, joista 78  kertaa (tai tulkinnallisista syistä korkeintaan 84) merkitsee uskon veljeä. Jälkimmäinen esiintyy myös kollektiivisena joukkona, johon saattoi kuulua myös aikalaisen tavan mukaan naisia.

Sana ”sisko/sisar” esiintyy Uudessa testamentissa 25 kertaa, joista viisi merkitsee uskon sisarta ja joista kaksi on mainittu nimellä (Foibe Room. 16:1 ja Apfia Filemon 1).

Raamattu ja Uusi testamentti ovat täynnä vastaavia tilastollisia esimerkkejä, joissa mies painottuu määrällisesti enemmän kuin nainen, vaikka molemmat sukupuolet näyttäytyvät samoissa rooleissa tai asemissa käytettyyn sanaan nähden. Vertailun vuoksi esimerkiksi sana opetuslapsi esiintyy 269 kertaa, mutta ainoastaan yhden kerran femiinimuodossa (kr. μαθήτρια, mathetria) viitaten naiseen nimeltä Tabita (Ap. t. 9:31). Toisinaan evankeliumien tekstit sisältävät käsitteen opetuslapsi naisista verraten kahteentoista opetuslapseen ilman sanaa opetuslapsi (esim. Luuk. 8:1–3), mutta todennäköisesti useammin nainen sisältyy maskuliiniseen monikkoon. Näistä lähtökohdista tarkasteltuna Foibe on tilastollinen poikkeus, josta voidaan päätellä, että hänet mainitaan erityisestä syystä Paavalin Kirjeessä roomalaisille.

Erityinen syy

Mikä on erityinen syy mainita Foibe? Vastaus: asiayhteys.

Keväällä 56 tai 57 jKr. Paavali aikoo matkustaa Korintista Jerusalemiin toimittamaan köyhälle seurakunnalle rahalahjan. Hänen katseensa on jo kääntynyt länteen, aina Espanjaan saakka. Yksi Roomalaiskirjeen tarkoitus on valmistaa Rooman seurakunta ottamaan Paavali vastaan, ja hän asettaa toivon sen kykyyn lähettää hänet länteen (Room. 15). Ennen saapumistaan Roomaan hän postittaa edellään työtänsä ja opetustansa tunnetuksi tekevän kirjeen, jonka loppuun on nykyisessä muodossaan sijoitettu suosituskirje. Ensimmäinen rivi tätä suosituskirjettä kuuluu: ”Minä suosittelen teille Foibea, meidän sisartamme” (Room. 16:1).

Rooman valtakunnassa ei ollut postitoimistoa muuta kuin valtakunnan virallisissa asioissa. Kirjeen lähettäminen vaati tuekseen luotettavien ihmisten turvan ja verkoston. Kristilliset papyruskirjeet osoittavat, että kirjeen kantajaa kutsuttiin erityisesti ”veljeksi” (esim. P. Oxy LVI 3857). Matkustaminen oli muinaisen Välimeren ympäristössä vaarallista, ja kaupallinen majoitus sisälsi moraaliset riskinsä. Suosituskirjeiden tehtävä oli suositella postinkantajaa ja varmistaa ystävällinen, yksityinen ja vieraanvarainen vastaanoton ruoasta majoitukseen (Witherington III 2004, 382). Ilmeinen tarve oli erottaa taloudelliseen hyötyyn pyrkivä teeskentelijä aidosta uskovasta ja siksi sana ”veli”, tai Foiben tapauksessa ”sisar”, varmisti hänen kuuluvan paikkakuntien rajat ylittävään Jumalan perheeseen. Paavalin suosituksen painopiste on Foiben moraalisessa luonteessa. Hän itse oli auttanut muita vastaavissa tilanteissa (Room. 15:2). Nämä taustat ja mahdollinen historiallinen asiayhteys mielessä monet tulkitsijat – riippumatta heidän mielipiteestään naisen asemasta – ovat nähneet Foiben Paavalin Kirjeen roomalaisille postinkantajana (Dunn 1988b, Moo 1996, Morris 1988, Mounce 1995, Keener 1993, Osborne  2003, Witherington III 2004).

Lopetus ja johtopäätös: postinkantaja kirjeen opettajana

Postinkantajan tehtävä on useasti kuitenkin asia, josta ei paljoakaan puhuta. A. M. Hunter onkin todennut kauniisti Foibesta Roomalaiskirjeen kantajana (Mounce 1995, 272, nootti 34): ”Hän kantoi vaatteissaan koko kristillisen teologian tulevaisuuden.” Keener (1992, 446) väittää, että Foibe ”selitti suusanallisesti Paavalin kirjeessä mitä tahansa asiaa, jota kuulijat eivät ymmärtäneet”, koska muinaisen Rooman aikana kirjeet luettiin ääneen osoitetulle yleisölle, ja postinkantaja toimi kirjeen virallisena lukijana ja tulkkina. Tämä on antiikista tunnettu postinkantajan tehtävä. 

Foibe selitti suusanallisesti Paavalin kirjeessä mitä tahansa asiaa, jota kuulijat eivät ymmärtäneet

Päätelmä kaikesta on yksinkertainen: Foibe postinkantajana oli Paavalin Kirjeen roomalaisille ensimmäinen opettaja. Näin löydämme Uuden testamentin välittömästä, historiallisesta viitekehyksestä mahdollisen kytköksen naiseen apostolisen kirjeen ja opin opettajana. Sisaremme Foibe oli Paavali luottama nainen tämänkaltaiseen tehtävään.

Palataan lähtökohtaan. Foibe on Raamatun sivuilla naisena tilastollinen poikkeus. Tämä johtuu yksiselitteisesti Raamatun edustamasta patriarkaalisesta kulttuurista. Samassa luvussa mainitut Apolloksen opettaja Priscilla tai naisapostoli Junia ovat yhtälailla poikkeuksia. Miten nämä tilastolliset poikkeukset pitäisi tulkita suhteessa niihin teksteihin, joissa Paavali rajoittaa naisen palvelustehtävää kuten 1. Tim 2:11–14?


Helluntaitaustainen Uuden testamentin professori Craig Keener huomauttaa seuraavasti: ”Raamattu sallii naisten palvelustehtävän normaaleissa olosuhteissa, mutta kieltää sen poikkeuksellisissa olosuhteissa.” Jotkut väittävät tämän selitysmallin päinvastoin, että naiset voivat palvella poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta miesten johtajuus on Raamatun normi. Mielestäni Foibe on kuitenkin osoitus päinvastaiseen suuntaan. Paavali ei rajoita häntä toisin kuin Efeson naisia 1. Timoteuskirjeen mukaan, koska Efesossa naiset olivat osana harhaopin levittämistä (ks. sarja aiheesta). Keener toteaa, että Paavalin tarve rajoittaa Efeson naisia syntyi näistä poikkeuksellisista, historiallisista olosuhteista, jossa naiset sekä levittivät että omaksuivat harhaoppeja. Kaikkialla näin ei ollut Rooman valtakunnassa kuten Foiben ja Pricilla roolit opettajina Uuden testamentin sivuilla osoittavat.


KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia), pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.

Kohti terveitä sukupuolten välisiä suhteita: katsaus Vuorisaarnaan

Sukupuolten väliset suhteet seurakuntaelämässä eivät ole aina mutkattomia. Seksuaalista jännitettä, kilpailua ja pahaa tahtoa miesten ja naisten välille syntyy helposti, eikä asioita osata aina käsitellä rakentavasti. Kiusalliset tilanteet ja seksuaaliset hairahdukset ovat johtaneet monenlaisten periaatteiden ja hassuilta kuulostavien sääntöjen syntyyn: älä vietä aikaa samassa toimistossa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, vältä kahdenkeskisiä automatkoja ja liian syvällisiä keskusteluja; muuten tapahtuu jotain kamalaa.

Jotta tällä blogilla esitelty visio miesten ja naisten yhteisestä seurakunnan johtajuudesta ja yhdessä palvelemisesta voisi toteutua, on nähtävä tällaisia ulkonaisia sääntöjä syvemmälle. Miesten ja naisten yhteinen johtajuus ei ole mahdollista ilman luonnollista kanssakäymistä, eikä yhteistyötä voida tehdä ilman, että jokainen tiedostaa motiivejaan ja kykenee hallitsemaan käytöksensä. Egalitaarinen johtajuuskäsitys vaatii sitä, että miehet kykenevät olemaan tekemisissä naisten kanssa, työskentelemään samassa toimistossa ja matkustamaan samassa autossa.

Tässä tekstissä tuon esiin joitakin sukupuolten välisiin suhteisiin liittyviä periaatteita Vuorisaarnasta (Matt. 5:27–30) löytyvän Jeesuksen himoa ja aviorikosta koskevan opetuksen pohjalta. Kyky hallita omaa käytöstään ja seksuaalisia yllykkeitään on Jeesuksen opetuksen mukaan kasvaneen kristityn tunnusmerkki. 

Jeesuksen kolmiosainen opetus osoittaa, että taivasten valtakunnan etiikka on sekä jatkumoa Mooseksen laille että lain periaatteet ylittävää. Olennaista himoa käsittelevän opetuksen ymmärtämisen kannalta on, miten Jeesus suhtautui aikansa juutalaisten tulkintaan Mooseksen käskystä olla tekemättä aviorikosta. Miten Jeesus pyrki muuttamaan vallinneita käsityksiä? Mihin hän viittasi himoiten katsomisella? Seuraavaksi käsittelen jakeita Matt. 5:27–30 tarkemmin.

Nainen himon lähteenä

Olette kuulleet sanottavan, älä tee aviorikosta. (Matt. 5:27)

Jakeen 27 ”Olette kuulleet” -alkava lause muodostaa opetuksen ensimmäisen osan, joka lainaa seitsemättä käskyä, ”älä tee aviorikosta” (2. Moos. 20:14; 5. Moos. 5:18) Vanhan testamentin käsky koski erityisesti miestä, jolla oli seksisuhde toisen miehen vaimoon. Jeesuksen opetuksesta puuttuva käskyn loppuosa tulee nähdä olennaisena osana perinteistä juutalaista opetusta, sillä Mooseksen lain mukaan aviorikoksesta seurasi kuolemanrangaistus (3. Moos. 20:10; 5. Moos. 22:22–24; vrt. Matt. 5:21)

Jeesuksen lyhennetty perinteisen opetuksen lainaus voi viitata yleiseen juutalaiseen aviorikoksen tulkintaan, joka keskittyi seitsemännen käskyn kirjaimelliseen muotoon. Patriarkaalisen käytännön mukaan aviorikosta pidettiin rikoksena, joka heikensi vakavasti toisen miehen sosiaalista auktoriteettia. Aviorikos nähtiin miehen näkökulmasta, vaikka naisten katsomista himoiten pidettiin vaarallisena myös muissa Vanhan testamentin teksteissä (Esim. Job 31:1, 9–12; Snl 6:25)

Seitsemännen käskyn ei ajateltu kieltävän miehen, olipa tämä naimisissa tai ei, ja naimattoman naisen välisiä seksisuhteita. Aviorikos ei tuhonnut siihen syyllistyneen miehen liittoa vaan nimenomaan miestään pettäneen vaimon liiton. Juutalainen oikeuskäytäntö oli myös tehnyt aviorikokseen syyllistyneen miehen tuomitsemisen kovin vaikeaksi: tapahtumalle vaadittiin aina vähintään kahta silminnäkijätodistajaa.

Vaikka lähimmäisen vaimon himoitseminen oli kielletty jo kymmenennessä käskyssä (2. Moos. 20:17), juutalaiset opettajat saattoivat pitää naista vastuussa himoitsemisesta, joskus jopa siinä määrin, että naiset haluttiin sulkea julkisen ja uskonnollisen elämän ulkopuolelle. Juutalaiset miehet vaativat yleisesti, että naisten tuli käyttää pään peittävää huivia miesten himojen hillitsemiseksi. Monet jopa pitivät naisia vaarallisina, koska he voivat aiheuttaa himoa. VT:n lakitulkinnoissa vastuu siirrettiin himon kohteelle eli naiselle.

Jokainen on vastuussa omasta himostaan

Mutta minä sanon teille, että jokainen, joka katsoo naista himoitakseen häntä, on jo tehnyt aviorikoksen sydämessään (Matt. 5:28)

Opetuksen toinen osa jakeessa 28 osoittaa, että Vanhan testamentin periaatetta vääristävän tulkinnan noudattamisesta ei seuraa hyvää, vaan ajaudutaan ”noidankehään”, tässä tapauksessa himon ja aviorikoksen kierteeseen. Tämä noidankehä viittaa jatkuvaan tekemiseen (”joka katsoo himoitakseen”), jolla on negatiivinen seuraus, aviorikoksen tekeminen sydämessä. Jeesus haastaa perinteisen opetuksen kuvaamalla aviorikosta tekona, jonka ihminen tekee sisäisesti ennen fyysistä toimintaa: naisen himoitseminen on haureutta. Tässä aviorikoksen asiayhteydessä ”nainen” viittaa erityisesti naimisissa olevaan naiseen. Näin ollen jakeen jatko-osa viittaa mieheen, joka katsoo naista, erityisesti toisen miehen vaimoa, aikomuksenaan harrastaa seksiä tämän kanssa.

Kreikankielinen ilmaisu ”joka katsoo” (ho blepōn) ei viittaa toisen ihmisen kauneuden huomaamiseen, seksuaaliseen kiihottumiseen sinänsä tai miehen ja naisen väliseen luonnolliseen haluun. Kysymys on enemmän tietoisesti jatkuvasta himoitsemisen tilasta kuin hetkellisistä ajatuksista. Jeesus ei myöskään rinnasta kiusausta synnin tekemiseen, vaan puuttuu salassa tapahtuvaan avioliiton rikkomiseen. Jo tässä vaiheessa on selvää, että himoiten katsomisen ulkoista kohdetta ei Vuorisaarnan etiikan mukaan tule pitää vastuullisena, vaikka konkreettista toimintaa koskeva opetus seuraa vasta jakeissa 29–30. Itsekurin puuttuminen johtaa aviorikokseen ”sydämessä”.

Määritellessään aviorikoksen tiukemmin Jeesus osallistuu lainopettajien ja fariseusten väittelyyn vanhurskauden luonteesta. Hän kuitenkin erottuu muista juutalaisista opettajista, jotka pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan, ettei lain kirjaimellisia käskyjä rikottu: sääntöjä lisättiin esimerkiksi rajoittamaan kanssakäymistä naisten kanssa.

Naisen asema avioliitossa näyttäisi korostuvan Jeesuksen julistuksessa taivasten valtakunnasta. Tämä julistus oli poikkeuksellista juutalaisessa kulttuurissa, jossa toisinaan jopa naisen hiuksia pidettiin moraalittomina ja jossa naiset eristettiin erilliselle parvelle synagogissa. Tämä sopii evankeliumien kuvaan Jeesuksesta, jolla oli juutalaiselle opettajalle epätyypillisen välitön ja ei-seksualisoiva suhtautuminen myös kyseenalaisista sosiaalisista taustoista tulevia naisia kohtaan (Mark. 5:25–34; Luuk. 10:38–42; 13:16; Matt. 15:22–28; 28:9–10; Joh. 4:7–42). Jeesus tuo juutalaisen kulttuurin keskelle erilaisen tavan miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen. Tähän sopii Jeesuksen kehotus jakeissa 29–30.

Teksti jatkuu seuraavassa postauksessa.

Teksti perustuu osittain Ristin Voitto -lehdessä (25, 2014, s. 10–11) julkaistuun artikkeliin.

_________________

Tuomas Havukainen valmistelee väitöskirjaa Uuden testamentin eksegetiikan alalta Åbo Akademiin ja vaikuttaa aktiivisesti Keuruun helluntaiseurakunnassa. Tuomas arvostaa suuresti hyvää kahvia.

Kirjallisuutta

Brower, Kent E. ”Jesus and the Lustful Eye: Glancing at Matthew 5:28”. Evangelical Quarterly 76, 291–309. 2004.

France, Richard T. The Gospel of Matthew. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Eerdmans. 2007.

Stassen, Glen H. ”The Fourteen Triads of the Sermon on the Mount (Matthew 5:21–7:12)”. Journal of Biblical Literature 122, 267–308. 2003.

Onko Paavali ristiriitainen, kun ei sulje Priscan suuta? (1. Tim. 2:11–15 osa 2)

Edellisessä tekstissäni tarkastelin naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta merkittävintä tekstikappaletta, joka löytyy Paavalin Ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Avasin hieman koko kirjeen asiayhteyttä, ja oli selvää, että Paavali reagoi seurakunnassa vallinneeseen, akuuttiin tilanteeseen. Harhaopettajat olivat sekoittaneet seurakunnan elämää, ja heidän vääristyneet opetuksensa olivat levinneet erityisesti naisten keskuudessa ja vaikuttaneet heidän toimintaansa. Paavali ottaa siis teksteissä erityisesti kantaa naisten käytökseen. Paavalin ohjeistus luvussa kaksi huipentuu jakeeseen 12, jossa Paavali kieltää naisia opettamasta tai vallitsemasta miehiään.

Ristiriidan Paavalin tekstiin tuo samaisessa Efeson seurakunnassa toiminut Prisca. Hänen kerrotaan perehdyttäneen aviomiehensä Aquilaan kanssa miehen nimeltä Apollos Jumalan tiehen (Apt. 18:24–26). Apolloksesta tuli tärkeä julistaja ja Paavalin työtoveri, ja on mielenkiintoista, että Apostolien tekoihin on kirjattu tieto siitä, kuka opetti hänelle uskon perusteet.

Miten Priscan rooli tulisi ymmärtää?

Priscan tapaus saattaa lukijan perin ristiriitaiseen tilanteeseen. Jos nainen ei kategorisesti saa opettaa miestä, mistä Priscan toiminnassa oli kysymys? Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on esitetty useita malleja, joista kuuluisimmat lienevät seuraavat kaksi:

Selitys 1: Prisca sai opettaa, koska opetti aviomiehensä kanssa.

Jos asia olisi näin, voisi olettaa, että se lukisi Raamatussa. Paavali ei missään kohden sano, että opettaminen yhdessä aviomiehen kanssa olisi poikkeus muuten voimassaolevaan naisten puhekieltoon. Huomionarvoista on myös se, että tässä nimenomaisessa kohdassa Priscan nimi on kirjoitettu ennen aviomiestään. Se viittaa aikansa kulttuurissa siihen, että Priscan rooli Apolloksen opettajana oli kirjoittajan silmissä ensiksi mainittavan veroinen eli tärkeämpi.

Selitys 2: Prisca sai opettaa, koska ei opettanut auktoriteetilla. 

Tämän ajatustavan mukaan nainen saa vaikkapa keskustella teologiasta miehen kanssa tai jopa kirjoittaa kirjan, mutta hän ei saa saarnata auktoriteetilla seurakunnassa, jos kuulijoiden joukossa on miehiä. Kuitenkin tässä tulkintamallissa teksti luetaan nykyisten seurakuntarakenteiden näkökulmasta. Nainen voi siis tietyissä tilanteissa opettaa, mutta hän ei voi toimia seurakunnan paimenen/johtajan virassa. Yksi käytännön sovellus voisi olla myös se, että nainen voi opettaa pyhäkoulussa, nuortenilloissa ja naisten tapahtumissa, mutta EI koko seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Paavalin kirjoittaessa seurakunnat kokoontuivat kodeissa, eivätkä ne olleet organisaatioina samanlaisia kuin nykyään. Kokoontumiset kodeissa olivat lähempänä solukokoontumisia kuin sunnuntaiaamun messua tai helluntaiseurakunnan kokousta aulavahteineen. Millä perusteella on mahdollista erottaa Priscan auktoriteetiton opettaminen ja miehen auktoriteetillinen opettaminen? Mitä eroa on julkisella saarnaamisella ja yksityisellä opettamisella? Eikö kummassakin ole kysymys auktoriteetin ja vaikutusvallan käyttämisestä? Prisca ja Aquilas perehdyttivät Apolloksen Jumalan tiehen eli uskon perusteisiin – oliko tämä tapaus jollain tavalla vähempiarvoinen opetushetki? Voiko uskon perusteita opettaa ilman auktoriteettia? Entä muita aiheita? Entä onko lasten tai naisten opettaminen vähemmän auktoriteettia vaativaa, jos se on kuitenkin naisille sallittua? Myös ajatus siitä, että nainen saa opettaa yhtä miestä kerrallaan, mutta ei useampia yhtä aikaa, on heikosti perusteltavissa.

Yllä olevan perusteella joudumme rehellisesti toteamaan, että meillä on jompikumpi kahdesta seuraavasta vaihtoehdosta:

Vaihtoehto 3: Ristiriita Raamatun opetusten ja kuvausten välillä. 

Tämän vaihtoehdon mukaan on mahdollista, että Raamattu kuvaa alkuseurakunnan tai itsensä Paavalin epäjohdonmukaista toimintaa. Toisaalla nainen saa opettaa miestä, mutta toisaalla taas nainen vaiennetaan miehen edessä.

Merkittävä osa nykytutkijoista ajattelee, etteivät Paavalin kirjeet Timoteukselle ole Paavalin kirjoittamia, vaan ne ovat peräisin jonkun myöhemmän, tuntemattoman kirjoittajan kynästä, ja ne olisi laitettu Paavalin nimiin ajan tavan mukaan. Tämä ratkaisisi edellisen kohdan jännitteen ainakin niin, että Paavali itse ei ole ristiriitainen itsensä kanssa: Paavali oli myönteinen naisten toiminnalle seurakunnassa, mutta pastoraalikirjeiden kirjoittajat olivat nihkeämpiä naisten toimintaa kohtaan. Jos taas Timoteuskirjeet eivät olisi Paavalin kirjoittamia, niin ne eivät olisi meille samalla tavalla sitovia kuin Paavalin oikeat kirjeet. Jännite ratkaistaan jättämällä Timoteuskirjeiden opetus sivuun myöhempänä kehityksenä.

Haluan korostaa, että tässä blogissa ei ajatella näin. Vaikka näkemys antaisi heti meille akateemista uskottavuutta ja kriittisen ajattelijan maineen, meidän käsityksemme mukaan todistusaineisto pastoraalikirjeiden epäaitouden ja epäpaavaliuden puolesta ei yksinkertaisesti ole riittävän vakuuttavaa. Näemme, että kirjeet kirjoitti sama Paavali, joka toisaalla julisti miehen ja naisen väärän erottelun kadonneeksi Kristuksessa (Gal. 3:28) ja joka arvosti Priscaa oikein toimivana työtoverinaan Kristuksessa.

Emme kuitenkaan ole lähempänä ratkaisua vielä. Meillä on vielä ainakin näennäinen ristiriita. Tästä syystä on hyvä ottaa viimeinen vaihtoehto käsittelyyn:

Vaihtoehto 4: Ymmärrämme väärin jonkun raamatunkohdan. 

Jos Paavali näyttää itsensä kanssa rankasti ristiriitaiselta, niin on vähintään reilua kysyä, olemmeko ymmärtäneet jotain väärin. Olemmeko siis ymmärtäneet oikein, mitä Paavali tarkoitti, kun hän kielsi naisia opettamasta ja/tai hallitsemasta miestään?

Kysymystä ratkaistessamme alkukieli tarjoaa meille melkoisen yllätyksen. Paavali ei käytä ”hallitsemisesta” sitä sanaa, jota hän käyttää normaalista vallankäytöstä yleensä. Itse asiassa hän käyttää sanaa, joka ei esiinny missään muualla koko Raamatussa. Mikä se sana on ja mitä sen merkityksestä on sanottu? Tämä selviää seuraavassa kirjoituksessa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Efesossa oli meneillään? (1. Tim. 2:11–15 osa 1)

Naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta ehdottomasti merkittävin tekstikappale sijaitsee Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle. Mikä sai Paavalin kirjoittamaan sanat, jotka näyttävät katkaisevan naisilta mahdollisuuden niin opettaa kuin olla miehensä kanssa tasavertaisessa asemassa?

Jokainen Uuden testamentin kirje on syntynyt jonkin tilanteen tähden. Yleensä seurakunnassa on ollut jokin ongelma, johon Paavali on pyrkinyt puuttumaan kirjeen välityksellä. Näin ollen myös tilanne ja asiayhteys ovat oleellisia, jotta voisimme ymmärtää oikein kohtaa, joka on ehkä yksi haastavimpia koko Uuden testamentin tulkinnassa.

Mitä oli tapahtumassa?

Ensimmäinen kirje Timoteukselle, samoin kuin Paavalin Toinen kirje Timoteukselle, käsittelee seurakunnan sisällä vallinnutta, akuuttia ongelmaa. Muutamat harhaopettajat olivat saaneet seurakunnassa jalansijaa. He olivat haastaneet seurakunnan paimenen, nuoren Timoteuksen, aseman, ja aiheuttaneet seurakunnassa myös muita ongelmia. Heti kirjeen alussa Paavali muistuttaa kehottaneensa Timoteusta jäämään Efesoon, jotta tämä ”kieltäisi siellä eräitä levittämästä vieraita oppeja ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita.” (1 Tim 1:3–4) Mitä Timoteuksen johtamassa seurakunnassa oli tuolla hetkellä meneillään?

Mikä olisi vastaavaa?

Ennen sukeltamista Efeson seurakunnan tilanteeseen on hyvä tehdä pieni ajatusmatka. Sijoittaisitko seuraavan tekstikappaleen 2000-luvun kristilliseen seurakuntaan Suomessa?

Miehet suutelivat seurakunnan kokouksessa kiihkeästi toisten miesten vaimoja, kehottaahan Raamattu tervehtimään toisia pyhällä suudelmalla. Seurakunnan pastori käski seurakuntalaisia hankkiutumaan alipainoiseen painoindeksiin, ja kaikki tottelivat. Vaimojen piti ryömiä miestensä jaloissa, koska avioliitossa ei ole demokratiaa vaan miesvalta. Vain pastori sai tulkita Raamattua, eikä hänen tulkintaansa saanut kyseenalaistaa.

Kuulostaako kristilliseltä seurakunnalta 2000-luvun Suomessa? Se joka tapauksessa on sellainen. Kyse on Espoossa toimivasta Koivuniemen lahkosta (lue esimerkiksi täältä), joka luetaan kristilliseksi seurakunnaksi. Kuvaus ei tiettävästi vastaa jokaisen seurakunnan tilannetta Suomessa. Koivuniemen lahkon tapaus osoittaa, että edelleen yksittäisistä seurakunnista löytyy erityisiä ja paikallisia ongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä muiden seurakuntien kanssa ja joiden perusteella ei voida tehdä yleistystä seurakuntakentästä kokonaisuudessaan.

Kirje itse kertoo asioista

Jos tämän päivän Paavali kirjoittaisi Koivuniemen seurakunnalle kirjeen, siinä käsiteltäisiin monia sellaisia asioita, jotka eivät liittyisi ns. tavallisiin seurakuntiin ollenkaan. Jos yrittäisimme ymmärtää tuolle seurakunnalle kirjoitettua opetusta ilman tietoa siitä, mitä seurakunnassa todella oli meneillään, olisimme vähintäänkin kummissamme. Myönnä pois: ellet tietäisi laittamani linkin todistusaineiston perusteella, että Koivuniemen seurakunnassa laihdutettiin alipainoisiksi uskon tähden, et uskoisi sitä. Et uskoisi, koska sitä ei ole tapahtunut muissa seurakunnissa tai yhteiskunnassa ja se on pelkästään ajatuksena älytön.

Yhtä älyttömiä ajatuksia olivat levittäneet Efeson seurakunnan parissa toimineet harhaopettajat, Hymenaios ja Filetos (2. Tim 2:17; 1. Tim 1:20 mainitaan Hymenaios ja Aleksandros). En usko, että heidän harhaoppinsa sisältö tai sen käytännön vaikutukset olisivat rekonstruoitavissa muista aikalaisteksteistä, koska heidän oppinsa on ollut ainutkertainen yhdistelmä, aivan kuten Koivuniemen opetus. Ainoa lähde, mistä voimme rakentaa mielikuvan siitä, mitä harhaopettajat opettivat ja mihin he pyrkivät, on itse kirje eli se, millaisiin väärinkäytöksiin Paavali viittaa.

Yksi asia puskee esiin kirkkaampana ja selvempänä kuin mikään muu: harhaopettajat olivat iskeneet silmänsä seurakunnan naisiin ja saaneet heidän päänsä sekaisin. Paavali kuvaa harhaopettajien toimintaa säästelemättä sanojaan:

”Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. (2 Tim 3:6-9.)” 

Harhaopettajat olivat saaneet naiset käyttäytymään tavalla, joka vaati Paavalin puuttumista tilanteeseen. Timoteuskirjeissä käsitelläänkin naisia useammassa jakeessa kuin missään toisessa Raamatun kirjassa. Huomattavaa on, etteivät Paavalin ankarimmat sanat kohdistu huijattavissa oleviin naisparkoihin vaan näiden villitsijöihin.

Lesket ja muut naiset uhreina

Rooman valtakunnassa oli runsaasti eri-ikäisiä leskiä, sillä Roomalla oli suuri armeija ja sodat olivat tyypillisiä. Leskillä oli varallisuutta ja itsemääräämisoikeutta usein enemmän kuin aviossa olevilla naisilla. Myös Paavali otti kantaa leskien asemaan. Paavali näyttää olevan huolissaan siitä, että osa seurakunnan leskistä on jo ”kääntynyt seuraamaan saatanaa” (1. Tim. 5:15), eli seuraamaan harhaopettajia. Rikkaat lesket olivat ilmeisesti harhaopettajille mieluisa kohde. Paavali valittaa, että naiset ovat laiminlyöneet yhteiskunnassa kunniallisen roolinsa ja alkaneet elää kunniattomasti. He kulkevat talosta taloon opettaen ”filosofista roskaa” (1. Tim. 5:13; käännös ”juoruilla” ei ole erityisen ansioitunut) ja oppivat siinä samalla laiskoiksi ja toisten asioihin sekaantuviksi. Paavali moittii nuoria leskiä siitä, että he ovat hylänneet kunniallisuuden, ja asia tulisi korjata: hän vaatii heitä menemään naimisiin, synnyttämään lapsia ja elämään kunniallisesti kotiensa valtiattarina (sana oikodespoteo ei käänny ”hoitaa kotiaan” 1. Tim. 5:14).

Naisten käytös oli muuttunut myös seurakuntien yhteisissä kokoontumisissa epäsopivaksi. Voimme olettaa, että naisten epäsopiva käytös on ollut kaikkein pahin käytännön ongelma Efesossa, koska Paavali käsittelee sen Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle ensimmäisenä konkreettisena epäkohtana heti alkumainintojen jälkeen. Luvun kaksi jakeissa 8–10 Paavali ensin ohjeistaa miehiä rukoilemaan kädet kohotettuina ja ilman vihaa. Sille vastinparina naiset saavat ohjeen jättää vaurautta ja pröystäilyä kuvaavat pukeutumistapansa ja koristautua hyvin teoin. Kuvailu on selvä: miehet eivät saa antaa vihalleen sijaa (naisten toiminta on saattanut nostaa vihan tunteet pintaan), ja naisten tulee palata siihen kunnialliseen asenteeseen, joka kristityille naisille kuuluu.

Kielto

Viittauksensa jälkeen Paavali vaihtaa tekstin yksikkömuotoon (”nainen” ja ”mies”), eli hän ilmeisesti ottaa periaatetasolla kantaa miesten ja naisten (tai sitten aviomiesten ja vaimojen) suhteeseen. Paavali sanoo selvästi, että naisen tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Hiljaisuus kuvaa hyvää ja vastaanottavaista oppilaan asennetta, ei siis tuppisuuna olemista. Paavali jatkaa, ettei kärsi naisen opettavan ja/tai hallitsevan miestä, vaan naisen tulee olla hiljaisuudessa.

Tuo yllä oleva kielto on käytännössä ainoa kohta koko Raamatussa, jossa kielto tehdä jotain asiaa seurakunnassa osoitetaan naiselle/vaimolle. (1. Kor 14:34 tietysti vaientaa naisen perinpohjaisesti seurakunnassa, mutta aihetta käsitellään omassa tekstisarjassaan). Tietysti yksikin kohta Raamatussa riittää, joten tämä tekstikohta täytyy ottaa vakavasti. Jos luemme käännöstä emmekä alkuperäistä, kreikankielistä tekstiä, kielto vaikuttaa äärimmäisen selvältä. Nainen (tai vaimo) ei saa opettaa eikä hallita miestä (tai aviomiestä). Asian pitäisi olla selvä. Vai onko? Se on seuraavan blogitekstin aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 3: lainataan vastustajia

Paavalin sanat ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ovat aiheuttaneet melkoista päänvaivaa raamatunselittäjille, oli kyse sitten niistä, jotka tahtovat päästää naiset johtajiksi tai niistä, jotka haluavat pitää naiset poissa saarnastuoleista. Jos nainen ei voi puhua ollenkaan seurakunnassa, vaan se on ”häpeällistä”, johtaminen on hyvin vaikeaa. Kuitenkin hyvin moni, joka vastustaa naisten johtamista, on tyytyväinen siihen, että nainen on lähetystyöntekijä, joka perustaa seurakuntia ja opettaa niissä tai saarnaa kotimaassa vaikka nuorille tai lapsille. Eikö näidenkin asioiden pitäisi olla kiellettyjä johdonmukaisuuden nimissä?

Ensimmäisessä postauksessani kävin läpi tekstin luonnollista tulkintaa, jonka mukaan teksti vaientaa naiset kertakaikkisesti. Tulkinnassa suurimpana haasteena ei ole ainoastaan se, että se loukkaa modernia käsitystä naisten asemasta, vaan se, että se luo Paavalista ristiriitaisen kuvan omien toimiensa ja sanojensa kanssa, jopa Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen sisällä. Toisessa postauksessani kävin läpi tapoja rajoittaa kieltoa, mutta päädyin siihen, että suurin ongelma tulkinnassa on, että kolminkertaisesta ehdottomasta kiellosta tehdään jollakin tavalla rajoitettu, vaikka teksti itse ei mitenkään rajoita kieltoa.

Kirjaimellista, mutta lainausta

Toiset tutkijat ovat esittäneet Paavalin naisten vaientamiselle vaihtoehtoisen ”kirjaimellisen” lukutavan: jakeet tulee ymmärtää niiden yksinkertaisimmassa merkityksessä ja lukea ”kirjaimellisesti”, mutta ne eivät ole Paavalin omia ajatuksia, vaan Paavali lainaa siinä Korintin seurakunnassa olevien vastustajiensa mielipiteitä.[1]

Tämän ajatusmallin mukaan jakeissa 34–35 Paavali ei siis suinkaan rajoita naisten osallistumista seurakunnissa, vaan lainaa vastustajiaan vain kumotakseen koko ajatuksen. Selitysmallin mukaan tämä seurakuntaa häiritsevä Paavalin vastustajien mielipide oli tullut Paavalin tietoon samalla tavalla kuin kirjeessä aikaisemmin esiintyneet korinttilaisten ”iskulauseet” (6:12: ”kaikki on minulle luvallista”; 6:13: ”Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi”; 8:1: ”meillä on tieto”, 8:4: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala”, 8:5; 10:23: ”kaikki on luvallista”). Tämän mallin mukaan Paavalin vastaus tähän korinttilaisten näkemykseen olisi nähtävissä erityisesti jakeen 36 kovassa retoriikassa. [2]

Ajatus menisi siis seuraavasti:

Paavali lainaa vastustajiaan: ”naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Paavali vastaa vastustajilleen: ”Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?” jne.

Tässä tulkintatavassa on ansionsa: siinä vältytään Paavalin ajatusten väliseltä selvältä ristiriidalta, ja samalla (ainakin 34–35 kohdalla) noudatetaan tekstin luonnollista lukutapaa.[3] Tulkintatapa vaikuttaa ainakin ensisilmäykseltä myös vähemmän spekulatiiviselta kuin kieltoa rajoittavat tulkintatavat. Lisäksi Paavali nähdään kiivaasti puolustamassa naisten oikeutta puhua seurakunnassa![4] Tämän uuden tulkintatavan viimeaikainen suosio on siis helppo ymmärtää.

Kaatuuko tämäkin?

Tässäkin tulkintatavassa on kuitenkin omat ongelmansa. Ensiksi, kuten edellisen tulkintatavan kohdalla, vaikka tätä tulkintaa voidaan pitää hyvinkin mahdollisena, se jää lopulta melko spekulatiiviseksi: jakeissa 34–35 tai sen lähikontekstissa ei yksinkertaisesti ole vihjettäkään siitä, että Paavali siteeraisi ketään. Vaikka olisi teoriassa mahdollista, että kirjeen lukijat olisivat tunnistaneet heidän tilanteeseensa osoitetusta kirjeestä jakeet 34–35 sitaatiksi ilman vihjeitäkin, tämä tekstin tulkinta on kuitenkin päinvastainen siihen nähden, mitä tekstin luonnollinen lukutapa antaa ymmärtää.

Jotta tulkinta olisi täysin uskottava, pitäisi osoittaa, että Korintin seurakunnassa naisia yritettiin vaientaa. Tämä on kuitenkin vastoin sitä, mitä tiedämme Korintin seurakunnasta.[5] Esimerkiksi 1. Kor. 11:2–16 käsittelee kysymystä pään peittämisestä kokoontumisissa, ja teksti antaa selkeästi kuvan, että naiset profetoivat aktiivisesti seurakunnan kokoontumisissa. Naisten toiminta oli jopa siinä määrin aktiivista, että Paavali joutui puuttumaan siihen, että he toivat vaikutteita epäjumalien kulteista seurakuntaan (ks. Sirkun tekstisarja aiheesta). Mikään ei siis viittaa siihen, että korinttilaiset olisivat aktiivisesti sortaneet naisia tai että Paavali olisi joutunut puuttumaan naisten alistamiseen seurakunnassa.

Kaiken lisäksi jos jakeet 34–35 olisivat sitaatti, ne olisivat pituudeltaan ilman vastinparia Paavalin kirjeissä. Yleensä sitaatit eivät ole monenkaan sanan mittaisia, ja tämä sitaatti sisältäisi poikkeuksellisen paljon argumentaatiota (”sillä… sillä…”).[6]

Kokoavasti voidaan huomauttaa, että vaikka tämä selitystapa olisi teoriassa mahdollinen, se jää hyvin spekulatiiviseksi.[7] Se ei siis sellaisenaan tarjoa uskottavaa selitystä sille, miten Paavalin sanat tulisi ymmärtää.

Koska kaikki tähän asti esitetyt tulkintatavat sisältävät niin monia ongelmia, on punnittava, mikä niistä olisi mielekkäin tapa ymmärtää Paavalin sanat. On vaikeata olettaa, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti itsensä kanssa ristiriidassa, mutta vaihtoehtoisissa selitysmalleissakin on omat vakavat haasteensa. Palaan asiaan seuraavassa tekstissäni ja esitän vielä yhden suositun tulkintatavan. Lopuksi arvioin tulkintapojen kirjoa ja pohdin sen seurauksia naisten johtajuudelle seurakunnassa.


_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Kyseessä olisi siis joukko Korintin seurakunnan jäseniä, jotka haluavat tällaisen kiellon tai ”lain” asetetuksi koko seurakunnan ylle (ks. Thiselton 2000, 1151).

[2] Tätä selitystapaa kannattavat pienin eroavaisuuksin mm. Allison, Bilezikian (2006), Flanagan, Gourgues, Kaiser, Snyder, Odell-Scott ja Talbert (ks. Fitzmyer 2008, 530; Joshnson 2009, 144). Odell-Scott on ehkä kaikkein tunnetuimmin puolustanut tätä teoriaa. Odell-Scottin argumentti perustuu jakeen 36 alussa olevaan partikkeliin ἢ, he (”vai”) ja väittämään, että jakeen 36 retorinen kysymys kohdistuu kritiikkinä jakeiden 34‒35 ajatukseen (Ks. Thiselton 2000, 1151; Talbert 2002, 115‒117).

[3] Ks. Bilezikian 2006, 111.

[4] Talbert 2002, 116.

[5] Ks. 7:1‒7; 11:2‒16 (Vrt. Fee 1987, 704‒705).

[6] Vrt. Adams & Horrell 2004, 35, sekä tulkintatavalle annettu kritiikki teoksissa Thiselton 2000, 1151; Witherington 1988, 99; Johnson 2009, 145‒146; sekä Payne 2009, 224‒225.

[7] Kuten Murphy-O'Connor (1986, 91) ilmaisee asian: ”In terms of pure possibility one cannot but agree, but the point at issue is: Which of the two possibilities – Corinthian slogan or post-Pauline interpolation – is the more probable?”

Mies ja nainen, luotu hallitsemaan yhdessä

Raamatun ensimmäiset sivut luovat pohjan koko kirjalle. Luomiskertomuksessa kerrotaan ihmisen luomisesta, ja se toimii samalla pohjana kaikelle, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kertomus luomisesta ei ole kuitenkaan vain toteamus, että ”näin kaikki tapahtui”, vaan se opettaa syvemmällä tasolla ihmisen suhteesta muuhun luomakuntaan, itseensä ja toisiin ihmisiin.

Molemmat Jumalan kuvana

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomus huipentuu ihmisen luomiseen:

”Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen [adam], tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen [adam] kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 26–27.

”Ihmisen” [adam] selitetään olevan ”he” eli mies ja nainen (jae 27). 1. Moos. 5:2 sanoo myös auki sen, että ”hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen [adam] silloin kun heidät luotiin.” Vaikka siis sanaa adam käytetään tekstissä, se viittaa jakeissa selkeästi ihmiseen, sekä mieheen että naiseen. Vasta myöhemmin tekstissä sitä käytetään ensimmäisen ihmisen, Adamin, erisnimenä. Jumalan kuvana oleminen ei siis rajoitu vain mieheen eikä teksti missään kohtaa tee eroa sen välillä, että mies ja nainen ovat Jumalan kuva. Nainen ei ole siis vähemmän Jumalan kuva (tai vähemmän ihminen) kuin mies.

Yhdessä hallitsijoita

Jumalan siunaus (1. Moos. 1:28) kattaa sekä miehen että naisen, ja korostaa heidän läheistä suhdettaan: ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.’” Miehelle ja naiselle annettiin yhdessä valta hallita. Miten tämän ajatellaan konkreettisesti tapahtuneen, on sitten mysteerisempi kysymys (parhaat ehdotukset ovat olleet, että he osasivat lentää avaruudessa ja komentaa eläimiä). Kuitenkin on merkittävää huomata, että Israelia ympäröivien kansojen myyteissä ei ole rahtuakaan siitä, että Jumala olisi antanut sekä miehelle että naiselle hallintavallan maan ja eläinten yli. Mies ja nainen olivat tasavertaisia tässä tehtävässä, mikä on mahdollisesti osaltaan kritiikkiä muiden kansojen luomiskäsityksiä vastaan.

Mies ja nainen luotiin hallitsemaan yhdessä, ei epätasaisesti tai kilpailuasetelmassa.

Huippukohta: naisen luominen

Luomiskertomukset huipentuvat naisen luomiseen. Ensimmäisessä luvussa toistettiin jatkuvasti luomistyön täydellisyyttä (”Jumala näki, että niin oli hyvä”). Kuitenkin tällä kertaa korostetaan miehen tarvetta naiselle: ” Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin’” (2:18). Nainen luodaan siis tarpeesta saada miehelle sopiva kumppani.

Jotkut esittävät, että luvut 2–3 opettavat, että mies hallitsee naista (feministisemmässä laidassa olevat väittävät, että tarina opettaa naisen hallinta-asemasta). Mikään luvuissa ei kuitenkaan puhu suoraan alisteisesta saati korotetusta asemasta. On siis paikallaan tarkastella muutamaa väitettä, joiden mukaan mies kuitenkin olisi tarinan päällikkö, mutta se osoitettaisiin epäsuorasti.

1. ”Mies luotiin ennen naista, ja tästä syystä hän on auktoriteettiasemassa naisen suhteen.”

Joidenkin mukaan se, että mies luotiin ensin, osoittaa hänen olevan auktoriteettiasemassa naisen suhteen. Kuitenkaan logiikkaa ei voi laajentaa muuhun kertomukseen, sillä muuten viidentenä päivänä luotujen lintujen tulisi hallita maaeläimiä, ja näiden kaikkien tulisi olla valta-asemassa ihmiseen nähden. Kaiken lisäksi Jumala itse kumoaa tämän mahdollisuuden antaessaan ihmiselle vallan kasvien ja eläinten yli (1. Moos. 1:26, 28–29).

Naisen luominen myöhemmin korostaa tekstissä miehen tarvetta saada kaltaisensa kumppani, ei niinkään miehen hallintaa hänen ylitseen. (Koiranomistajien harmiksi) jakeiden 18–20 pääviesti on, että mies ei saanut eläimistä täydellistä kumppania itselleen.

2. ”Mies on auktoriteettiasemassa, sillä Jumala sanoi tekevänsä naisesta hänelle ”avun” (2:18).”

Jos nainen luotiin miehelle avuksi, niin sehän tarkoittaa, että mies on pomo? Kuitenkin on merkittävää huomata, että sana ”apu” (’ezer) ei viittaa muualla Vanhassa testamentissa ”palvelijaan” tai ”piikaan”, vaan ”auttajaan, pelastajaan, vapauttajaan, suojelijaan”. Esimerkiksi Mooses antaa toiselle pojalleen nimen Elieser, sillä hän sanoo ”Isäni Jumala oli minun apuni (’ezer)”

Jakeen loppuosa on 1938-käännöksessä ”minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva” ja 1992-käännöksessä ”Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” ”Apu”-sanaa seuraa rakenne ”kuten hänen edessään” eli ”kuten” + ”edessä” + ”hän”. Rakenne on soveliaampi korkeammassa tai vastaavassa asemassa olevalle kuin alemmalle. Rakenne kuvaa siis osittain naista miehen pelastajana. Vain hän on sopiva kumppani miehelle, puhumattakaan sitä, että vain hänen kanssaan hän voi täyttää maan, ja hänen kanssaan mies hallitsi maata.

Spotifyssa löytyy erilaisia musiikkilistoja kuvauksineen esimerkiksi treenaamiseen. ”Mimmien voimaantumislistan” kuvauksessa lukee ”Sua ei oo tehty kenenkään kylkiluusta”. Kuitenkin kylkiluu on sydämen lähellä ja viittaa tasavertaisuuteen. Jos nainen olisi tehty korvakarvoista tai kantapäästä (puhumattakaan vaikka häntäluusta), asetelma olisi ollut huomattavasti epäkunnioittavampi.

3. Mies on auktoriteettiasemassa, sillä hänellä on aktiivisempi rooli kuin naisella. Hän nimeää naisen kuten eläimetkin, ja osoittaa näin hallintavaltaansa näiden yli.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että luomiskertomus ei opeta tätä. Eläinten nimeämisen pääajatus sanotaan selkeästi auki sitä ennen ja jälkeen tulevissa huomioissa: ”Ja Herra Jumala sanoi: ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’ – – Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.” (2:18, 20). Kokonaisuuden tärkein ajatus ei ole eläinten nimeäminen, vaan että eläimestä ei ollut miehen kumppaniksi. Samoin seuraava jae osoittaa, että koko naisen luomisen ajan mies oli unessa, joten hän oli kaikkea muuta kuin aktiivinen. Adamin riemastunut toteaminen ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani.” (2:23, 1992-käännös) korostaa, että Adam ymmärsi hänen jakavan saman olemuksen naisen kanssa. Muualla Raamatussa ”luu luistani ja liha lihastani” kuvaa aina tasavertaisuutta, ei alisteisuutta.

Jotkut esittävät, että kun mies nimeää naisen, hän samalla osoittaa hallintavaltaansa. Adamhan nimesi eläimet ja siten määritti ne; nyt hän tekee saman naiselle. Kuitenkin on huomattavaa, että Adam kutsuu naista ”naiseksi” (issa, vrt. is, mies). Samoin todellinen nimeäminen (mikä tapahtuu lankeemuksen jälkeen, vrt. 3:20) käyttää erilaista muotoa, kun taas tässä ei ole täyttä nimen antamisen muotoa. Tässä nimi ”nainen” perustuu hepreassa sanaleikkiin, jossa miestä tarkoittava sana is saa feminiinin päätteen, issa. (Tämä sama sanaleikki on yritetty saada mukaan – vaikkakin hieman ontuvasti – vanhassa kirkkoraamatussa, jossa naista kutsutaan sanalla ”miehetär”). Koska sanat tarkoittavat ”mies- ja naispuolista” kahdesti samassa jakeessa toisaalla (1. Moos. 7:2), sanojen todennäköinen painotus on eri sukupuolta olemisessa. Näin ollen liite kuvaa enemmän sitä, että nainen on miehen eri sukupuolta oleva kumppani. Koska tämä on ilmaisun ilmeinen merkitys, ei siihen tarvitse lukea ajatuksia hallinnasta.

On muuten mielenkiintoista huomata, että teksti jatkuu ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (2:24) Tämä on kuitenkin vastoin perinteistä juutalaista käytäntöä, jossa nainen luopui vanhemmistaan ja siirtyi asumaan miehensä luokse. Tässä suhteessa teksti ei siis toista juutalaista, patriarkaalista näkemystä.

Jumalan luoma, hyvä asetelma sekä ihmisten asustaminen paratiisissa eivät kuitenkaan kestä sellaisenaan loputtomiin. Huomisen tekstin aiheena on siis lankeemuskertomus.

Linkki: keskustelua aiheesta Facebookissa!
_________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.


 

1. Kor. 11:2–16, Osa 2: Kuka kenestä?

Edellisessä postauksessani loin taustoja sille, mitä Paavali kirjoittaa (ja mitä ei kirjoita) tekstikohdassa 1. Kor. 11:2–16. Samoin loin aikaisemmin kokonaiskuvan koko tekstikohdan sisällöstä. Tämä teksti rakentaa edellisen päälle, joten se kannattaa lukea ensin. Samoin kannattaa lukea raamatunpaikka 1. Kor. 11:2–16 muutamaan kertaan läpi.

Kuka kenestä?

Paavali käsittelee tekstissään 1. Kor. 11:2–16 sitä, miksi mies ei saa rukoilla ”pitkin päätä pitäen” eli ”peitettynä” (vaikea alkukielen ilmaus, josta enemmän edellisessä postauksessa) ja nainen ei saa rukoilla ”peittämättömänä”. Hän antaa ensimmäiseksi perusteluksi sen, että silloin rukoilija häpäisee päänsä eli oman itsensä ja toisaalta myös juridisen päänsä: mies häpäisee Kristuksen ja nainen häpäisee aviomiehensä.

Toinen perustelu sille, miksi miehen on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” (ilmaistu on ensin ”pitkin päätä pitäen”, mutta vaihtuu täksi jakeessa 7) on se, että mies on Jumalan kuva ja kunnia. Samoin nainen on miehen kunnia. Tätä kirjoittaessaan Paavali tuskin oli unohtanut mitä Kirjoituksista hyvin tiesi, että nainen ja mies ovat molemmat Jumalan kuva. Hän ei myöskään ollut unohtanut omaa opetustaan siitä, ettei Kristuksessa enää ollut miestä ja naista (Gal. 3:28). Kuten aina, on syytä lukea Paavalin argumentaatio kokonaisuudessaan eikä katkaista sitä kohtaan ”nainen on miehen kunnia”. Paavali nimittäin jatkaa koko argumentaatiota tavalla, joka on saanut useat tutkijat hämmennyksiin, koska se tuntuu vaihtavan suuntaa kesken kaiken.

Pään peittämisellä oli suuri sosiaalinen merkitys antiikin aikana.

Tässä käännös mahdollisimman paljon alkutekstin muotoa mukaillen (1. Kor. 11:8–12):

”8 sillä mies ei naisesta vaan nainen miehestä
9 eikä miestä luotu naisen takia (tai naisen kautta) vaan nainen miehen takia (tai miehen kautta)
10 tämän takia naisen tulisi pitää valta päänsä päällä, enkelten tähden
11 joka tapauksessa
ei naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, Herrassa
12 sillä samoin kuin nainen miehestä, niin myös mies naisen kautta
mutta kaikki Jumalasta”

Kiasmin ydin

Tässä herää väkisin kysymys, kuka on kenestä ja mitä sillä oikein perustellaan. Paavali käyttää yllä tekstirakennetta, joka tunnetaan nimellä kiasmi. Se rakentuu siten, että kaksi ylintä ja kaksi alinta lausetta tasapainottavat toisiaan tai esittävät asian eri puolet ja keskimmäinen lause kertoo käytännön ytimen. Tapa on hyvin tyypillinen seemiläisessä runoudessa, ja esimerkiksi Psalmien kirjasta löytyy huomattavan monia esimerkkejä kiastisista rakenteista. Kiasmeissa oleellinen sisältö löytyy koko kiasmin keskeltä, joka on kiasmin huippukohta, ei niinkään lopusta, kuten meillä länsimaisessa perinteessä. Tämä vaikuttaa huomattavan paljon tulkintaan. Paavalin ajatus on siis seuraava:

1) Koko ”kuka kenestä” -perustelujen tavoite on saada naiset pitämään ”valtaa päänsä päällä”, mikä joskus käännettiin vallan alla olemisen merkin kantamiseksi eli hunnuksi. Toisin sanoin, naisten olisi tullut pitää huntua päänsä päällä, jotta he olisivat osoittaneet olevansa esimerkiksi miehensä auktoriteetin alla (tämä on klassinen selitys). Kuitenkin nykyisen kielentuntemuksen valossa ilmaisu tarkoittaa naisen omaa valtaa, eli se on kehotus pitää oma päähine/hiuskoodi asiallisessa järjestyksessä.

Miten enkelit liittyvät asiaan, se on kadonnut 2000 vuotta takaiseen historiaan ja palvelee korkeintaan meille muistutuksena siitä, että ensimmäisten kristittyjen maailmassa oli asioita, jotka olivat heille itsestäänselvyyksiä, mutta joista emme nykyään saa kiinni. Asian tarkka ymmärtäminen ei ole kuitenkaan kokonaisuuden kannalta välttämätöntä.

2) Koska kaksi ylintä ja kaksi alinta lausetta tasapainottavat toisiaan, on sanoma seuraava: koska nainen luotiin miehestä, on hänen pidettävä hiuksensa/päänsä kunniallisena; kuitenkin, vaikka nainen luotiin miehestä, nyt jokainen mies syntyy naisesta eikä sukupuolia ole ilman toinen toistaan, ja kaikki palautuu lopulta Jumalaan.

Tasapeli 

Onko kohdassa edelleen jotain hämärää? Näyttäisi siltä, että Paavali haluaa tehdä täysin selväksi, että vaikka hän joutuu alleviivaamaan, etteivät naiset saa rukoilla ”peittämättöminä” vaan ”pään päällä on oltava valta”, niin siitä huolimatta luomisen kronologinen järjestys on tasapeli, koska nyt jokainen mies syntyy naisesta. Jotta näkisimme Paavalin tarkoin valitsemat sanankäänteet, katsotaan yllä oleva teksti vielä alkukielellä:

8 οὐ γάρ ἐστιν ἀνὴρ ἐκ γυναικὸς ἀλλὰ γυνὴ ἐξ ἀνδρός•
9 καὶ γὰρ οὐκ ἐκτίσθη ἀνὴρ διὰ τὴν γυναῖκα ἀλλὰ γυνὴ διὰ τὸν ἄνδρα.
10 διὰ τοῦτο ὀφείλει ἡ γυνὴ ἐξουσίαν ἔχειν ἐπὶ τῆς κεφαλῆς διὰ τοὺς ἀγγέλους.
11 πλὴν οὔτε γυνὴ χωρὶς ἀνδρὸς οὔτε ἀνὴρ χωρὶς γυναικὸς ἐν κυρίῳ•
12 ὥσπερ γὰρ ἡ γυνὴ ἐκ τοῦ ἀνδρός, οὕτως καὶ ὁ ἀνὴρ διὰ τῆς γυναικός• τὰ δὲ πάντα ἐκ τοῦ θεοῦ.

Ensimmäisellä rivillä Paavali sanoo ”nainen miehestä” käyttäen prepositiota ek. Toisella rivillä hän sanoo ”nainen miehen kautta” käyttäen prepositiota dia. Viimeisellä rivillä hän käyttää jälleen nämä samat prepositiot, nyt sanoen ”sillä samoin kuin nainen miehestä (ek), samoin myös mies naisen kautta (dia), mutta kaikki Jumalasta (ek)”. Tietenkään kyse ei ole pelkistä prepositioista vaan ilmaisusta. Tällä tavalla haluan kuitenkin alleviivata, miten samoja ilmaisuja Paavali käyttää tehdäkseen selväksi, että ensin nainen miehen kautta, mutta nyt mies naisen kautta! Sukupuolet ovat kertakaikkisessa vastavuoroisuudessa suhteessa siihen ”kumpi kumman kautta”. Haastan sinut pysähtymään tämän Paavalin lauseen äärelle: Sillä samoin kuin nainen miehestä, niin myös mies naisen kautta, mutta kaikki Jumalasta.

Toisin sanoen: luomisen ajallinen järjestys ei aseta mitään hierarkioita Kristuksen seurakunnassa vaan tilanne on tasan. Paavali ottaa asian esille vain painottaakseen, että naiset (kuten eivät miehetkään) saa omaksua rukoukseensa tai profetoimiseensa epäjumalanpalvelukseen liittyviä tapoja pitää hiuksiaan tai päähineitä. Siinä on Paavalin viesti, ja mitään muuten sen perusteella ei tule ajatella. Sen sijaan Paavali alleviivaa, että mies ja nainen eivät voi kumpikaan olla ilman toista Kristuksessa. Jos siis mies esiintyy naisen lähteenä ja ajattelee ottavansa erityisen roolin sen takia, hänen voi katsoa astuvan Jumalan itsensä tontille: kaikki on alkuisin Jumalasta, ei miehestä, ei naisesta.

Alkulähteen alkulähteillä

Paavalin argumentin perustana vaikuttaa olevan, että hänen lukijoidensa ja mahdollisesti hänen itsensä mielestä oli merkityksellistä tietää, kuka oli kenestä peräisin ja kuka on kenenkin alkulähde. Tämä vaikutti olevan aidosti merkityksellinen asia, sillä se toimii argumentin pohjana. Kuitenkin jälleen kerran tämä asia muistuttaa meitä siitä, että me olemme kaukana antiikin maailmasta, sillä voimme vain arvailla, miten ajatus konkreettisesti meni. Kuitenkaan tämä epätietoisuus ei vaikuta tulkintaan, sillä kohdan perusmerkitys on tavoitettavissa ilman sitä, että aivan tarkkaan ymmärrämme, miksi Paavalin käyttämät perustelut olivat niin merkittäviä hänen kirjoittaessaan.

Jälleen aika esittää tekstille hyvä kysymys. Jos kerran luomisen aikajärjestys vaikuttaa tässä tekstikohdassa vain siihen, mikä on kunniallinen tapa pitää päähineitä tai hiuksia rukoillessa (eikä mihinkään muuhun), miksi Paavali ottaa sen esille ollenkaan? Tämä johtunee siitä, että on hyvin todennäköistä, että naisten ”peittämättömyys” rukoillessa ja rituaaleja suorittaessa liittyi jollakin tavalla väittämään, että mies olisi tullut naisesta. Paavalin kirjeen lukijat tiesivät ajatuksen. Siksi tulemme vihdoin siihen, että voimme pohtia, mitä ”peittämättömän” rukoileminen ja profetoiminen oikein tarkoittaa.

Mitä pään peittämisen ja hiusten aukaisun takana oli?

Esitetään tekstille vielä kerran hyvä kysymys: jos kerran ongelma oli vain naisten rukoileminen ja profetoiminen ”peittämättömänä”, miksei Paavali puuttunut vain siihen ja sanonut yksinkertaisesti, että mies on vaimon pää? Miksi Paavali halusi laajentaa opetusta myös miehiin ja selittää, miksei mies saanut puolestaan rukoilla ”peitettynä”? Ilmeisesti hän halusi olla ensinnäkin tarkka, ettei pelkästään naisia pidettäisi oletettuina väärintekijöinä: myös miesten oli mahdollista rukoilla ja profetoida häpeällisellä tavalla. Todennäköisesti se oli myös jotain, jota kristityt näkivät säännöllisesti toisten uskontojen kannattajien tekevän ja jota he olivat ihan itsekin ennen uskoontuloaan tehneet. Paavalilla oli nyt luonteva tilaisuus selittää kunnolla, miksi miesten oli häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ja naisten ”peittämättöminä” eli miksi kristityt eivät saaneet omaksua epäjumalanpalveluksesta tapoja käyttää päähineitä.

Keisari Augustus kuvattuna pää peitettynä

Käsittelimme aiemmin, että miesten ”päätä pitkin pitäen” rukoileminen liittyi mahdollisesti epäjumalten rukoilemiseen viitan lieve pään yli vedettynä; capito velato. Sille olisi täydellinen vastapari se, jos löytäisimme 2000 vuotta sitten olleen tavan, jossa naiset poistaisivat huntunsa ja/tai avaisivat hiuksensa rukoillessaan ja hakiessaan yhteyttä epäjumaliin. Itse asiassa juuri tällainen tapa löytyy. Martinin (2004) mukaan antiikissa ajateltiin, että naisen hiukset ovat osa ihmisen sukupuolisuutta. Naisella tuli olla pitkät hiukset, ja ne vaikuttivat oleellisesti hänen hedelmällisyyteensä. Nuorilla naisilla (ja jumalattarilla) hiukset saivat olla vapaina, mutta aikuisilla naisilla niiden tuli olla kunniallisesti pään päälle kiinnitetyt. Kampaukset olivat siveellisiä ja koristeellisia. Hiusten pään päälle järjestäminen symboloi vaimon olevan vain miestään varten seksuaalisesti varattu. Hiusten avaamisella oli siis vahvoja merkityksiä. Tietyissä tilanteissa, muuallakin kuin aviovuoteessa, naiset laskivat hiuksensa vapaiksi. Julkisilla paikoilla avoimilla hiuksilla osoitettiin surua, poikkeuksellista ahdistusta tai anomusta valtaapitäville jumalille tai miehille. (mm. Cosgrove 2005, 678–679, 682, 683.)

Erityistä huomiota vaatii kuitenkin avointen hiusten rooli kulttien riiteissä. Naiset osoittivat avoimilla hiuksillaan luonnollisuutta, vaatimattomuutta, nöyryyttä ja kunnioitusta jumalille. Avoin tukka liitettiin myös taikuuteen ja villeihin juhliin. Mielenkiintoista onkin, että nimenomaan ekstaattiset tilat liitettiin avoimiin hiuksiin. (Cosgrove 2005, 675, 691.) Ekstaattinen hurmio oli merkki aidosta profetiasta, ja sitä varten oli avattava hiukset. Vapaasti liehuvat hiukset kuuluivat myös Isis-kulttiin, jolla oli historian mukaan iso keskus Korintissa. Teksteissä mainitaan mm. runoilija Tibulluksen naisystävästä, joka päästi hiuksensa vapaiksi kahdesti päivässä palvoakseen jumalia (Schüssler-Fiorenza 1995, 227.) Joissain antiikin kulteissa myös haettiin ekstaaseja avoimia hiuksia viskomalla ja vaihtamalla vaatteita miesten kanssa. Näillä symboloitiin jumalallista possessiota ja normaalien sosiaalisten roolien poistumista. (Corrington 1991, 228.) Kreikkalaisten ja roomalaisten uskonnollisista menoista osa oli varsin irstaita, vaikka jätän tässä kohdassa menemättä tarkemmin siihen, mitä menoista kirjoitetaan. Kuitenkin korostettavaa on, että näissä menoissa naisten kuvataan olleen hiukset auki ja erityisen halukkaita ja hillittömiä. (Niiranen 1986, 178–188.)

Mitä Korintin seurakunnassa oli tapahtunut?

On varsin luonnollista olettaa, että edellä kuvattu teko oli jotain, mitä joku nainen oli tehnyt Korintin seurakunnassa yhteisen rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Epäjumalan kultissa tyypillistä – kristittyjen kokouksessa täysin häpeällistä! Sen ajan käsityksen mukaan teko oli häpeällinen ja käytännössä alasti olemista julkisella paikalla. Voimme siis tehdä perustellun oletuksen, että ”peittämättömyys” tarkoitti hiusten avaamista julkisella paikalla, mikä oli siis totaalinen kauhistus kristityille. Tämä hypoteesi vastaa tekstin alussa esitettyyn kysymykseen, miksi ihmeessä kunnialliset naiset olisivat tehneet jotain pahasti häpeällistä: koska he eivät tajunneet sen olevan häpeällistä kristillisessä seurakunnassa, koska se oli normaalia heidän entisessä hengellisessä hartauselämässään. Vaikka tämä vaikuttaa monelle nykyihmiselle hyvin äärimmäiseltä, ei tarvitse kuin lukea hetki Ensimmäistä Korinttilaiskirjettä, jolloin huomaa, että osa seurakuntalaisista ei pitänyt mitenkään ongelmallisena esimerkiksi sitä, että he kävivät aterioimassa epäjumalien temppeleissä – jotain, mikä nykyeurooppalaiselle kristitylle kuulostaa lähes mahdottomalta.

Koska Paavalin piti puuttua näin räikeään asiaan, hänen piti opettaa asiasta hyvin ja perustella se selkeästi. Koska tapa oli juonnettu kulteista, jossa naiset hakivat yhteyttä jumaliin, on ihan looginen hypoteesi, että tapa perustui muinaiseen uskomukseen, että nainen tai naisjumaluus luotiin ensin. On myös mahdollista ajatella, että tästä syystä naisten nähtiin olevan korkeammassa asemassa rukoillessa tai profetoidessa. Tässä suhteessa on huomioitavaa, että kohdassa ei puhuta mitään Eevasta ja Aadamista, vaan ainoastaan miehen ja naisen luomisesta – jotain, mikä todennäköisemmin resonoi voimakkaammin pakanuudesta kääntyneille. Tämä kaikki on luonnollisesti hypoteesia, mutta palaan asian perusteluihin tarkemmin, kun pohdimme luomiseen viittaamista siinä toisessa kohdassa, jossa asiaan viitataan miehen ja naisen suhteesta puhuttaessa Uudessa testamentissa (1. Tim. 2). Varmaa kuitenkin on se, että lukijat tiesivät, miksi Paavalin oli tärkeä muistuttaa naisen olevan luotu miehestä eikä päinvastoin käskiessään naisia laittamaan hiuksensa kunnialliseen järjestykseen.

Voisimme olettaa, että tällainen naisten häpeällinen toiminta olisi saanut Paavalin pois tolaltaan. Sen sijaan Paavali lopettaa opetuksensa kuvaamalla, kuinka pitkät hiukset on annettu naiselle kunniaksi ja hunnuksi. Paavali siis arvostaa naisen naiseutta! Samalla miesten mieheyttä, koska ajan ajattelussa lyhyet hiukset katsottiin miehekkäiksi ja pitkät naisellisiksi. Samoin muistetaan, että tekstikappaleen alussa Paavali ei suinkaan ole repimässä naisten häpeällisen väärintoiminnan takia pelihousujaan, vaan kiittää seurakuntaa naisten mukaan ottamisesta. Kokonaisuudesta välittyykin kuva, jossa Paavali painottaa sukupuolten erilaisuutta ja samanarvoisuutta kielikuvilla, joita me emme enää aivan pysty tavoittamaan. Oleellista kuitenkin on, että tämän tekstikappaleen ytimessä ovat kunnialliset, kristilliset tavat pitää hiuksiaan ja päähineitä, ei mikään opetus sukupuolten rooleista seurakuntatyössä tai avioliitossa. Tällainen opetus sopii muutenkin hyvin kirjeeseen, jossa Paavali käy läpi epäjumalten palvelemiseen liittyviä tapoja ja kristittyjen suhdetta niihin.

Summa summarum

Sarjan kokonaisajatukset on mahdollista

1) Jatkumo Jumala – Kristus – mies – vaimo esiintyy ainoastaan tässä tekstikappaleessa ja tähtää opettamaan ainoastaan sitä, että miehen on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ja naisen ”peittämättömänä”. Kappaleessa ei puhuta mitään avioliiton hierarkiasta eikä palvelurooleista seurakunnassa. On siis tekstille tapahtuvaa väkivaltaa irrottaa tätä tekstikappaletta jatkumostaan ja liittää sitä muualle.

2) Se, että nainen luotiin miehestä ja miestä varten, tasapainotetaan tarkasti sillä, että nyt jokainen mies tulee naisen kautta ja lopulta kaikki on Jumalasta. Paavali ei siis esitä oppia, jonka mukaan naisen luominen miehestä vaikuttaisi mihinkään muuhun kuin siihen, että naisen on pidettävä rukoillessaan hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Tätä luomisanalogiaa ei siis pidä irrottaa tästä tekstikokonaisuudesta ja esittää sitä perusteluna jollekin asialle, jonka perusteluna Paavali itse ei sitä käytä.

3) Paavali suhtautuu hyvin, hyvin, kunnioittavasti sekä mieheyteen että naiseuteen. Miesten ja naisten tapoja peittää tai olla peittämättä päätään ei vain tule sekoittaa rukoillessa. Väitteet, että tämä tekstikappale alistaisi naisia, eivät ole perusteltuja. Päinvastoin koko tekstikappale lähtee liikkeelle siitä, että naisetkin on otettu mukaan rukoilemaan ja profetoimaan, ja Paavali kehuu sitä.

Aiheesta voit keskustella myös Facebookissa!
_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

LÄHTEET

Brown, R. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday.

Blomberg, C. 1995. The NIV Application Commentary. 1 Corinthians. From Biblical Text...to Contemporary Life. Grand Rapids: Zondervan.

Calvin, Pringje, J. 2003. Commentary on the Epistles of Paul the Apostle to the Corinthians by John Calvin. Grand Rapids: Baker Books.

Carson, Moo & Morris. 1992. An Introduction to the New Testament. Grand Rapids: Zondervan.

Corrington, G. P. 1991. The ”headless woman”: Paul and the Language of the Body in 1 Cor 11:2-16. Perspectives in Religious Studies 18 no 3 Fall 1991, p.223-231.

Cosgrove, C.H. 2005. A Woman's Unbound Hair in the Greco-Roman World, with Special Reference to the Story of the ”Sinful Woman” in Luke 7:36-50. Journal of Biblical Literature 124 no 4 Wint 2005, p.675-692.

Fee, G.D. 1987. The First Epistle to the Corinthians. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: William B. Eerdman's Publishing Company.

Fitzmyer, J.A. 2008. The Anchor Yale Bible. First Corintheans. A New Translation with Introduction and Commentary. New Haven and London: Yale University Press.

Giertz, B. 1977. Korinttolais kirjeet. Suom. A.Asunta. Helsinki: Sley-kirjat.

Grudem, W. 2006. Countering the Claims of Evangelical Feminism. Biblical Responses to Key Questions. Colorado Springs: Multnomah Publishers.

Gundry, R.H. 1994. A Survey of the New Testament. Third Edition. Grand Rapids: Zondervan.
Hays, R.B. 1997. Interpretation. A Bible Commentary for Teaching and Preaching. First Corinthians. Louisville: John Knox Press.

Henry, M. 1961. Matthew Henry's Commentary. In One Volume. Genesis to Revelation. Grand Rapids: Zondervan.

Ironside, H.A. 1962. Addresses on the First Epistle to the Corinthians. New York: Loizeaux Brothers.

Jervis, L.A. 1993. ”But I want you to know...”: Paul's Midrashic Intertextual Response to the Corinthian Worshippers (1 Cor 11:2 – 16). Journal of Biblical Literature  112 no 2 Sum 1993, p.231 – 246.

MacGregor, K.R. 2009. Is 1st Corinthians 11:2 – 16 a Prohibition of Homosexuality? Bibliotecha Sacra April-June 2009 Volume 166 Number 662 Published by Dallas Theological Seminary, p. 201 – 216.

Mare, W.H. (Edited Gaeblain, F.E.). 1976. The Expositor's Bible Commentary. Volume 10. Grand Rapids: Zondervan.

Martin, W.T. 2004. Paul's Argument for Nature for the Veil in 1 Corinthians 11:13-15: a Testicle Instead of Head Covering. Journal of Biblical Literature 123 no 1 Spr 2004, p. 75 – 84.
Murphy-O'Connor, J. 1980. Sex and Logic in 1 Corinthians 11:2 – 16. Catholic Biblical Quarterly 42 no 4 O 1980, p.482 – 500.

Murphy-O'Connor, J. 1988. 1 Corinthians 11:2 – 16 Once Again. Catholic Bblical Quarterly 50 no 2 Ap 1988, p.265 – 274.

Niiranen, T. 1986. Erotiikan kulttuurihistoria. Kuopio: Kustannuskiila Oy.

Nikolainen, A.T. 1986. Paavalin Korinttilaiskirjeet. Raittiin kristillisyyden perusteet. Ei kustannuspaikkaa: Kirjapaja.

Norvanto, J. 2007. Raamattu elämään. Vahvat ja heikot. 1 . kirje korinttilaisille. Kauniainen: Perussanoma.

Oden, T. C. (gen.editor) 1999. Ancient Christian Commentary on Scripture. New Testament VII. 1-2 Corinthians. Downers Grove: InterVarsity Press.

Olyan, S.M. 1998. What Do Shaving Rites Accomplish and What Do They Signal in Biblical Ritual Contexts. Journal of Biblical Literature 117 no 4 Wint 1998, p.611-622.

Orr, W.R. & Walther, J.A. 1976. The Anchor Bible. I Corinthians. Garden City: Doubleday & Company.

Osiek, C. MacDonald, M.Y.Tulloch, J.H. 2006. A Woman's Place. House Churches in Earliest Christianity. Minneapolis: Augsburg Fortress.

Robertson, A. & Plummer, A. 1999. A Critical And Exegetical Commentary on the First Epistle of St. Paul to the Corinthians. Edinburgh: T&T Clark.

Schottroff, L. 1995. Lydia's Impatient Sisters. A Feminist Social History of Early Christianity. Westminster: John Knox Press.

Schüssler-Fiorenza, E. 1994. In Memory of Her: A Feminist Theological Reconstruction of Christian Origins. Tenth Anniversary Edition. New York: Crossroad.

Thiselton, A.C. 2000. The First Epistle to the Corinthians. The New International Greek Testament Commentary. Grand Rapids: William B. Eerdmans.

Winter, B.W. 2003. Roman Wives, Roman Widows. The Appearance of New Women and the Pauline Communities. Michigan: William B. Eerdmans.

Witherington, B. 1995. Conflict and Community in Corinth: A Socio-Rhetorical Commentary on 1 and 2 Corinthians. Grad Rapida: William B. Eerdmans.

1. Kor. 11:2–16, Osa 1. Kenen pää Kristus on?

Huom! Ennen tämän lukemista suosittelen käymään läpi koko tekstikappaleen 1. Kor 11:2–16. Sen voi lukea vaikka tästä linkistä. Kaikkein mieluiten kannattaa lukea koko kirje yhdeltä istumalta, mielellään vielä useamman kerran. Vain tällä tavalla on mahdollista hahmottaa, millaiseen tilanteeseen ja asiayhteyteen tekstikappale on kirjoitettu.

Yleistä

Tämän tekstikappaleen ei yleensä katsota liittyvän palvelurooleihin seurakunnassa; korkeintaan huivien pitämiseen naisilla ja hatun päästä ottamiseen rukoillessa miehillä. Sen sijaan Paavalin tekstikappaleessa käyttämät perustelut, joissa hän mm. lausuu Kristuksen olevan miehen pää, miehen olevan Jumalan kuva ja kunnia ja naisen olevan miehestä ja miestä varten, on usein irrotettu tästä tekstiyhteydestä ja liitetty toisaalle. Yleensäkin tällaiseen leikkaamiseen ja liimaamiseen tulisi suhtautua varovaisesti. Siksi on aiheellista tutkia koko tekstikappale ja yrittää ymmärtää, mihin käytännön asian opettamiseen perustelut liittyvät – ja mihin ne eivät liity.

Tekstikappale 1 Kor. 11:2–16 käsittelee Korintin seurakunnan ongelmia, jotka ovat ilmenneet yhteisen rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Kappale sijaitsee kirjeen kokonaisuudessa kohdassa, johon Paavali on tullut opettaessaan seurakuntaa pysymään erossa epäjumalten palvelemiseen liittyvistä elementeistä. Paavali jatkaa tästä eteenpäin, jättää taakse epäjumaliin liittyvät teemat ja siirtyy puhumaan seurakunnan kokousten järjestyksestä. Tekstikappale ei sijaitse lähelläkään osiota, jossa Paavali käsittelee aviopuolisoiden keskinäisiä velvollisuuksia.

Paavali aloittaa tekstikappaleen kiittämällä korinttilaisia opetustensa pitämisestä. Tämä pistää silmään, sillä seuraavaan aiheeseen siirtyessään (1. Kor. 11:17) hän ei todellakaan kiitä korinttilaisia. Tämä on retorisesti merkittävä vaihdos. Mikä on se opetus, jonka pitämisestä Paavali tässä kiittää? Se ei voi olla mikään muu kuin se, että naiset on otettu mukaan rukoukseen ja profetoimiseen. Siinä on kuitenkin jokin mennyt väärin ja Paavalin on heti kiitoksen jälkeen käytävä opettamaan aiheesta tarkemmin.

Haasteellinen tekstikokonaisuus kolmesta syystä

Monet tutkijat pitävät tekstikokonaisuutta erityisen haasteellisena kolmesta syystä. Ensinnäkin teksti suorastaan vilisee alkukielen ilmaisuja, joiden kääntäminen vaikkapa suomeksi on todella vaikeaa. Tässä tekstissä esitän vaikeat ilmaisut lainausmerkeissä ja selitän niitä auki. Toiseksi Paavali vetoaa sellaisiin asioihin, joista me emme tänään enää saa otetta. Näistä esimerkkeinä Paavalin ja lukijoiden yhteinen ymmärrys siitä, miksi joku asia on ilmiselvästi häpeällistä ja mitä tarkoittaa, että luonto opettaa pitkien hiusten olevan naisille kunniaksi mutta miehille häpeäksi. Kolmanneksi haasteellisuutta aiheuttaa se, että perusteluissaan Paavali ikään kuin muuttaa 180 asetta mieltään kesken kaiken. Jakeissa 8–9 hän toteaa, että nainen luotiin miehestä ja miestä varten, mutta heti perään jakeissa 11–12 hän kääntää suuntaa ja sanoo, että vaikka ensin nainen luotiin miehestä, nyt jokainen mies syntyy naisesta. On vähintäänkin oikeutettua kysyä, mitä ihmettä Paavali loppupeleissä ajattelee siitä, kuka tuli kenestä ja mitä se vaikuttaa.

Hellenistinen mies peitti päänsä julkisesti vain rukoilleessaan.

Mikä oli ongelma?

Kuten jakeesta 13 voimme ymmärtää, Paavalin käsittelemä ongelma oli naisten rukoileminen ja profetoiminen tavalla, josta alkukieli käyttää ilmaisua ”peittämättöminä”. Tämän voisi luulla tarkoittavan huntua, ellei jakeessa 15 lukisi, että hiukset ovat annetut naisille hunnuksi. Siinä Paavali käyttää hunnusta omaa sanaa, ja samalla tulee selväksi, ettei ”peittämättömyys” kovinkaan loogisesti voi liittyä huntuun. Palaamme myöhemmin kysymykseen, mikä on perustelluin olettamus ”peittämättömyydelle”.

Emme voi tietää, harrastivatko kaikki naiset rukoilemista ja profetointia ”peittämättöminä”, vai oliko tämä tapa vain muutamilla. Todennäköisesti ilmiö oli tuore eikä tapahtunut vielä silloin, kun Paavali oli ollut paikalla. Kenties joku hiljattain seurakuntaan liittynyt nainen oli tuonut tavan mukanaan ja saanut muitakin innostumaan? Edelleen jakeesta 13 voimme päätellä, että korinttilaiset olivat itse kysyneet kirjeessään Paavalilta naisten tavan sopivuudesta – ja että Paavalin mielestä moisen asian olisi pitänyt olla korinttilaisten oman päättelykyvyn piirissä. Kyse oli siis varsin ilmeisestä epäsopivuudesta ja häpeällisyydestä; Paavalin mukaan luontokin opettaa asiasta. Tämä tulee ilmi myös tekstikappaleessa aiemmin, kun Paavali sanoo napakasti, että jos nainen kerran haluaa rukoilla peittämättömänä, voi saman tien ajella hiuksensa pois. Ilmeisesti kyseessä oli siis joku erittäin häpeällinen asia.

Tässä kohden oikea kysymys tekstille on, miksi ihmeessä kunnialliset naiset halusivat tehdä jotain, joka oli noin häpeällistä? Monesti on esitetty, että he olivat halunneet hunnut poistamalla kapinoida aviomiesten auktoriteettia vastaan ja Paavali palauttaa heidät tässä kohden avioliiton todelliseen hierarkiaan. Vastaus ei valitettavasti ole näin yksinkertainen, koska jos ongelman ydin olisi liittynyt ensisijaisesti aviomiesten auktoriteetin kumoamiseen, Paavali olisi ottanut asian esille jo kirjeen luvussa 7, missä hän opettaa aviopuolisoita (ks. linkki tekstiin aiheesta). Mikään, kerrassaan mikään, luvussa 7 ei kuitenkaan viittaa siihen, että seurakunnan vaimoja olisi täytynyt muistuttaa aviomiehen auktoriteetista. Tässä on nyt kysymys jostain muusta, ja se liittyy jotenkin siihen, mitä ”peittämättömänä” rukoileminen ja profetoiminen tarkoitti. Palaan tähän myöhemmin.

Vaikka naisten toiminta oli ilmiselvästi häpeällistä, Paavali käyttää huolellisesti palstatilaa ohjeittensa perusteluun sekä kreikkalaisille että juutalaisille lukijoille ymmärrettävällä tavalla. Paavali vetoaa vielä loppuvaiheessa siihen, mitä luonto opettaa naisten ja miesten hiuksista. Viimeiseksi pisteeksi hän päättää tekstikappaleen toteamalla, että vaikka joku haluaisikin asiasta vielä väitellä, tällaista tapaa ei ole kristittyjen keskuudessa. Tästä voimme myös ymmärtää, että Paavali ei opeta mitään uutta tapaa kristityille vaan nimenomaan kieltää jonkun väärän tavan.

Opetusta myös miehille

Erityisen huomioitavaa on, että vaikka alkuperäinen kysymys ja ongelma on selvästi koskenut vain naisten virheellistä tapaa rukoilla ”peittämättöminä”, käyttää Paavali runsaasti aikaa myös siihen, että kuvailee miehillä vastaavaa tapaa ja perustelee sen kieltämistä. Hän peräti aloittaa opettamalla ensin miehiä! Miesten vastaavalla tavalla sopimaton tapa rukoilla on jakeessa 4 alkukielessä ilmaistu: ”pitkin päätä pitäen”. Se ei ole yksiselitteisesti pää peitettynä, vaan kuvaa jotain, joka valuu päästä alas.

Vaihtoehtoja selittää ”pitkin päätä pitäen” on kaksi: joko pään yli vedetty viitan lieve (Septuaginta eli kreikankielinen Vanha testamentti käyttää samaa ilmaisua Est. 6:12) tai sitten pitkät hiukset. Koska tämän kysymyksen ratkaiseminen ei kuitenkaan vaikuta oleellisesti luvun sovellukseen, jätän tässä vaiheessa väliin teknisen keskustelun näiden vaihtoehtojen väliltä.  Henkilökohtaisesti pidän perustellumpana pään yli vedettyä viitan lievettä, koska se oli roomalaisissa epäjumalan palveluksen menoissa miesten tapa osoittaa alamaisuutta temppelissä. Tavasta käytettiin nimitystä capito velato. Jos googletat keisari Augustuksen, niin huomaat muinaisista veistoksista, että ainoa tilanne, jossa hänet kuvataan viitan lieve pään päällä, on silloin, kun hän uhraa Rooman jumalille tai rukoilee niitä. Tällaisen tavan käsitteleminen todellakin sopii tekstikappaleeseen, jossa käsitellään kunniallista tapaa suhtautua päähänsä rukouksen ja profetoinnin yhteydessä.

Keisari Augustus

Jakeessa 7 Paavali muuttaa ilmaisun vastaavaksi kuin naisen kohdalla, eli ”peitettynä” rukoilemiseksi. Näin ollen voidaan ymmärtää, että ”pitkin päätä pitäminen” eli viitan lieve pään päällä rukoileminen oli vastapari sille, että nainen rukoili ”peittämättömänä”. Mies ei saanut rukoilla ”peitettynä” ja nainen ei saanut rukoilla ”peittämättömänä”. Sitä, mitä jälkimmäinen tarkoitti, pohditaan siis myöhemmin.

Häpäisee päänsä – ja päänsä

Jos joku pitää päätään väärällä tavalla, hän Paavalin mukaan häpäisee päänsä. Tämä on ymmärrettävissä kahdella tavalla samanaikaisesti. Rukoilija häpäisee oman päänsä (eli itsensä) ja lisäksi juridisen päänsä. Toisin sanoin, mies häpäisee ”peitettynä” rukoillessaan Kristuksen, ja nainen häpäisee ”peittämättömänä” rukoillessaan aviomiehensä. Tämä logiikka kulkee läpi perustelujen.

Kenen pää Kristus on?

Koko tekstikappaletta 1. Kor. 11:2–16 on pidetty merkityksellisenä naisten palvelutyön niiden perusteluiden tähden, joita Paavali käyttää opettaessaan, miksi naisille on häpeäksi rukoilla ”peittämättömänä” ja miehille vastaavasti häpeäksi rukoilla ”pitkin päätä pitäen” eli ”peitettynä”. Ensimmäinen perustelu on se, että Jumala on Kristuksen pää, Kristus on miehen pää ja mies naisen/vaimon pää. Nyt on kuitenkin hidastettava vauhtia ja luettava tarkkaan. Tämä jatkumo Jumala – Kristus –mies-nainen/vaimo ei nimittäin esiinny missään muualla. Toisaalla, missä Paavali muistuttaa kristittyjä, että mies on vaimonsa pää (kuten todellakin tuolloin oli juridisesti ja yhteisöllisesti!), hän sanoo – lue tarkkaan – että Kristus on seurakunnan pää. Ja seurakunnassa ei miesten ja naisten välillä ole enää erottavia aitoja, kuten Paavali toisaalla selvästi linjaa.

Onko Paavalilla siis kahta erilaista versiota siitä, kenen pää Kristus on? Jos olemme Raamatun tekstille rehellisiä, vastaus on yksiselitteisesti kyllä. 1) Jos tarkoitus on opettaa miehille, miksi heidän on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ”pitkin päätä pitäen”, silloin Paavali perustelee, että Kristus on miehen pää eli mies häpäisee Kristuksen, jos peittää päätään samalla tavalla, kuin mies osoittaa alistumistaan epäjumalille. 2) Jos tarkoitus on opettaa (kuten Ef. 5), että aviomies on vaimonsa pää (kuten yhteiskunnassa oli), silloin Paavali modifioi tuon johtajuuden vertaamalla sitä siihen, että päänä olemisen on oltava samanlaista kuin se, miten Kristuksen päänä oleminen seurakunnan suuntaan.

Siitä, mitä ”pää” alkukielessä tarkoittaa, on keskusteltu paljon. Se voi viitata johtajuuteen tai se voi viitata alkuperään, edustajuuteen yms. Kun meille on itsestään selvää, että pää tarkoittaa ”pomoa”, tuossa ajassa yhtä ilmiselvä merkitys oli ”lähde” tai ”alkuperä”. Vaikka eri puolista pystytään tekemään perusteltu keissi, itse henkilökohtaisesti uskon, että nämä asiat kuuluivat jollain tavalla yhteen. Aikalaisille oli täysin selvää, että aviomies oli vaimonsa juridinen johtaja ja edustaja. Vaikka Paavali opetti, että seurakunnassa ei kumpaakaan sukupuolta ole ilman toista ja että Kristuksessa ei ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28), hän samalla muistutti, ettei ole kaatamassa yhteiskunnallisesti sitä, että aviomiehet ovat vaimojensa johtajia. Tämä on samassa kategoriassa kuin se, että maallista esivaltaa ei saanut lähteä kaatamaan, palvoi se sitten kuinka paljon epäjumalia tahansa. Samaan kuuluu myös se, että orjat eivät saaneet kapinoida isäntiään vastaan, vaikka Kirjeessä Filemonille Paavali vetää seurakunnassa koko ajatukselta mattoa alta. (Miten meidän sitten tulisi ylläpitää näitä Paavalin aikana vallinneita yhteiskunnan rakenteita, kun seurakunnassa vallitsi Paavalin aikaan jo tasa-arvo? Jätän tämän jonkun toisen pohdittavaksi, sillä itse olen tässä tekstissä kiinnostunut pelkästään siitä, asettaako Paavali tässä jotain rajoitteita, joilla on merkitystä seurakunnan johtajan sukupuolelle.)

Kaikesta huolimatta pitää todeta, että jo pää-vertauskuva (Jumala – Kristus – mies – vaimo) irrotetaan tästä tekstikokonaisuudesta ja liitetään sellaisenaan muihin naisten/vaimojen ja miesten/aviomiesten rooleja tai seurakuntarooleja käsitteleviin teksteihin, syntyy Uuden testamentin kokonaisilmoitukselle vieras ihmiskuva. Jos esimerkiksi väitetään, että Kristus ei ole suoraan naisen pää ilman, vaan miehen tulee aina operoida siinä välittäjänä, olemme luisumassa pahasti sivuraiteelle. Paavali etsii tässä kohdassa vain sitä, etteivät kristityt miehet saaneet rukoilla samalla tavalla pää verhottuina kuin epäjumalien temppeleissä, sillä muuten he häpäisisivät Kristuksen.

Mitä tästä pää-asiasta voidaan summata?

Paavalin käyttämästä pää-vertauksesta voidaan kaikesta huolimatta tiivistää ainakin seuraavat asiat:

1) Paavalilla on kaksi erilaista kuvaa siitä, kenen pää Kristus on: silloin kun opetetaan, miksei mies saa rukoilla ”pitkin päätä pitäen”, se johtuu siitä että Kristus on miehen pää. Kun taas toisaalla opetetaan, kuinka aviomiehen tulee harjoittaa valtaansa vaimoonsa, sitä havainnollistetaan sillä, että Kristus on koko seurakunnan (siis myös naisten) pää. Nämä ei eivät ole toisiaan poissulkevia, eivätkä ne osoita ristiriitaa Paavalin ajattelussa. Tämä huomio vain alleviivaa, että Paavali käyttää kuvaa Kristuksesta päänä eri tavoin eri kohdissa.

2) On ihan luonnollista ja selvää, että 2000 vuotta sitten yhteiskunnassa aviomies oli vaimonsa juridinen johtaja eli pää. Tämä ei ollut mikään uusi opetus Paavalilta seurakunnalle. Uutta oli se, että valtaa tuli käyttää kuten Kristus käyttää suhteessa seurakuntaan.

3) Pää-vertaus liittyy tekstissä kiinteästi siihen, että päänsä peittämisellä vääriä asioita osoittava rukoilija häpäisee päänsä. Lisäksi sana ”pää” on kaksimerkityksinen: rukoilija häpäisee oman fyysisen päänsä eli itsensä, ja lisäksi hän häpäisee juridisen päänsä, eli mies Kristuksen ja nainen aviomiehensä.

Toinen, yhtä tärkeä kokonaisuus on se, miten Paavali käsittelee luvussa 11 sitä, kuka on kenestä. Tämä on kuitenkin seuraavan postauksen aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Tämä blogikirjoitus perustuu vuonna 2010 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni. Työssäni käyttämäni lähteet on listattu seuraavan osan lopussa.