tiistai 6. joulukuuta 2016

Diakonos ja protasis Foibe – Vastakulttuurinen johtajuus, osa 2

1. Johdanto

Tämä kirjoitus on Foibe-sarjani kolmas osa. Lue täältä aikaisemmat kirjoitukseni aiheesta (1, 2).

Paavali puhutteli Foibea ”Kenkrean seurakunnan palvelijana” ja ”apuna” (prostasis). Tässä kirjoituksen osassa keskityn näistä jälkimmäiseen edellisen blogini jatko-osana.

2. Oikos eli kotitalous: alkuseurakunnan sosiaalinen lähtökohta

Jeesusta seuraavat ryhmittymät kokoontuivat Uuden testamentin aikaan yksityisissä, parempiosaisten kristittyjen kodeissa. Uudessa testamentissa löydämme useita esimerkkejä siitä, kuinka taloudellisten etuoikeuksien suoman sosiaalisen aseman vuoksi tämänkaltaiset henkilöt nousivat yhteisöiden ”johtajiksi”. He avasivat kotinsa seurakuntien kokoontumisille, tekivät varoillaan hyvää ja majoittivat muun muassa kiertäviä lähetystyöntekijöitä. Roomalaiskirjeen luku 16 yksistään mainitsee Foiben lisäksi Priscan ja Aquilan sekä korinttilaisen Gaiuksen tämänkaltaisessa asemassa (Room. 16:1–2, 3, 23 vrt. 1. Kor. 1:14).

3. Johtaja vai hyväntekijä?

Paavali kuvasi Foiben mahdollisuutta hyväntekemiseen sanalla protasis, joka on verbin proistêmi (kirj. kävellä / seistä edellä) femiini, nonimimuoto. Kyseinen teonsana esiintyy Uudessa testamentissa kahdeksan kertaa (Room. 12:8, 1. Tess. 5:12, 1. Tim. 3:4, 5, 12; 5:17; Tiit. 3:8, 14.). Edelleen keskustelu käy kuumana, viittaako sana johtajuuteen vai hyväntekemiseen.



Useista Raamatun käännösten merkitysvastineissa verbistä proistêmi on luettavissa ajatus johtamisesta. Suomalaiset käännökset tarjoavat käännösvastineeksi 1. Tessalonikilaiskirjeen (5:12) kohdalla johtajan nimikettä, vaikka kääntävät muut, samasta määräisestä artikkelista riippuvat partisiipit teonsanoina ”tehdä työtä” ja ”neuvoa”.  F. F. Bruce (1998)  huomauttaakin, että Paavali viittasi partisiippiketjulla yhteen henkilöryhmään seurakunnassa, mutta vältti virallisen johtajanimikkeen käyttöönottoa kuten vastaava maskuliininomini prostatês. Käännösvastineeksi Bruce tarjoaa ”huolehtia” verbiä, jonka painotus tulee kotitalouden hyvästä hoitamisesta.

Johtaja-käännös näkyy myös merkitysvastineena Roomalaiskirjeen 12:8 kohdalla. James Dunn (1988) osoittaa asiayhteyteen, että teonsana proistêmi sijaitsee keskellä kahta, hyvän tekemistä ilmaisevaa merkitystä ”antaa anteliaasti” ja ”tehdä armotekoja iloisesti”.  Johtaja-mielikuvan lukeminen kyseisestä asiayhteydestä on ehkä liioiteltu, koska painopiste on hyväntekemisen anteliaisuudessa, ahkeruudessa ja iloisuudessa.

Tiituskirjeessä kyseistä verbiä ei voida tulkita toisin kuin viittauksena hyväntekemiseen (3:8, 14). Ehkä hyväntekemisen painopiste oli seurakunnan kokoontuminen, kuten Filemoninkirje laaja-alaisesti avaa hyväntekemisen sosiaalista ulottuvuutta.

1. Timoteuskirjeessä verbi viittaa kaitsijoita ja diakoneja koskevassa kriteeristössä taitoon hallita kotitaloutta (1. Tim. 3:4, 12), jonka sosiaalisessa ja fyysissä ympäristössä seurakunta kokoontui. Yhdessä ainoassa asiayhteydessä (1. Tim. 5:17) ei käy helposti ilmi, viitataanko teonsanalla johtamiseen vai hyvään tekemiseen. Gordon Fee toteaa kyseisen verbin olevan ”aikaisin termi, jota hän käyttää seurakunnan johtajista (1. Tess. 5:12, cf. Room. 12:8).” Käännösvastineena hän kuitenkin tarjoaa ”hallinnointia” suhteessa oman kotitaloutensa huolehtimiseen (Fee 2011, § 14, par. 8).

4. Lopetus

Jos proistêmi verbissä Paavalin kirjeissä halutaan nähdä jonkilainen johtajuusulottuvuus, verbi ensisijaisesti tarkoittaa asioiden hyvää hallinnointia ja hyvän tekemistä. Uuden testamentin aikaiset ja ulkopuoliset inskriptiotodisteet tietävät Foiben kaltaisia, varakkaita naisia, jotka tekivät omaisuudellaan hyvää lähiyhteisössään ja heidät tunnustettiin ”suojelijoiksi” termillä protasis (Kaersley 1999).

Johtamisen merkityksen lukeminen tekstiin, kuten ”seurakunnan johtaja”, nykyaikaiset johtajuusopit mielessä on liioittelua ja ylitulkintaa niin Foiben kuin sanan verbimuodon kohdalla. Tärkeintä on kuitenkin huomata, että Paavali tunnusti Foiben aseman hyväntekijänä samalla perusteella kuin muut diakonoi tulivat valituiksi seurakunnan palvelijan tehtävään Timoteuskirjessä. Jälleen kerran: Paavali sovelsi Foibeen samoja kriteerejä kuin 1. Timoteuskirje diakonos-palvelijoista edellyttää. Hän hallitsi rahavaransa kristillisesti tekemällä rahoillaan ja varallisuudellaan hyvää suhteessa seurakunnan ja Jumalan mission hyvinvointiin.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia), pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.






Sarjan lähteet:

Bruce, F. F. (1998). 1 and 2 Thessalonians. Word Biblical Commentary. Volume 45. Word Books Publisher. Logos Library Systems - elektroninen editio

Campbell, Joan Cecelia. (2009). Phoebe: Patron and Emissary. Sarjassa Paul’s Social Network: Brothers and Sisters in Faith. Liturgical Press.

Clarke, Andrew D. (2000). Serve the Community: Christians as Leaders and Ministers. Institute for Early Christianity in the Graeco-Roman World, Cambridge. Eerdmans.

Dunn, James D.G. (1988). Romans 9-16. Sarjassa Word Biblical Commentary. Volume 38B. Logos Library Systems - elektroninen editio. Word Books Publishers.

Fee, Gordon D. (1987). The First Epistle to the Corinthians. Sarjassa The New International Commentary on the New Testament. Eerdmans.

____1. & 2. Timothy, Tius. (2011). Sarjassa Understanding the Bible Commentary Series. Eds. W. Ward  Gasque, Robert L. Hubbard Jr., Robert K. Johnston. Kindle-Version. BakerBooks.

Kearsley, R. A. (1999). ”Women in Public Life In the Roman East: Iunia Theodora, Claudia Metrodora And Phoebe, Benefactress of Paul.” Teoksessa Tyndale Bulletin 50:2, 189-212.

Keener, Craig S. (2009). “Women in Ministry: Another Egeletarin Perspective.” Teoksessa Two Views on Women in Ministry – Revised Edition. Kindle-Version. Zondervan.



keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Diakonos ja protasis Foibe – Vastakulttuurinen johtajuus, osa 1

1. Johdanto 


Tämä kirjoitus on Foibe-trilogiani toinen osa. Foibea kutsutaan sekä ”Kenkrean seurakunnan palvelijaksi” (38, 92, KR) (kreik. diakonos, mask./fem.) että ”tueksi” (92) tai ”avuksi” (38, KR) (kreik. protasis, fem.). Katsaus kansainvälisiin käännöksiin johtaa huomioon, että tulkinnan kannalta molempien sanojen merkitykset ovat ladattuja. Ruutia ei ole säästetty käännösvastineita puolustettaessa. Pitäisikö diakonos-nomini kääntää palvelijana, seurakuntatyötekijänä (minister), lähettiläänä vai julistajana? Onko protasis-sanan vastine apu, tuki, hyväntekijä, suojelija vai seurakunnan johtaja? Jokaiselle näistä käännöksistä löytyy perustelunsa, mutta paras käännösvastine syntyy tarkastelemalla tekstiä syvemmin.

2. Tulkinnan sudenkuopat


Foiben asemaa tarkasteltaessa suurin haaste lienee Paavalin kirjeenvaihdon heijastama seurakunnan johtajuusrakenteen arviointi ja sen hermeneuttinen ymmärtäminen nykyaikana. Lukija 2000-luvulla kohtaa välttämättä syvän hermeneuttisen rotkon. Toisella laidalla hän saattaa lukea tekstiin modernin demokratian käsitteen ”johtaja”, joka tarkoittaa osakkeenomistajien tai äänestäneiden delegoimaa valtaa valvoa enemmistön etuja (Clarke 2000, 233). Tämänkaltainen johtajuus on Uuden testamentin maailmassa kokonaan vierasta.



Toisella puolen rotkoa tulkitsija saattaa lukea tekstiin antiikin patriarkaallisuudesta periytyneen ennakko-oletuksen naisesta huomaamatta, että Uuden testamentin aikaisessa kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi kehittynyt sosiaalinen hierarkia. Suurin osa miehistäkin oli alamaisia suhteessa harvojen miesten ja toisinaan naisten valtaan. Jälkimmäisten status tunnustettiin, ja aseman tuomaa kunniaa selvästi kunnioitettiin muun muassa kunnianimikkeiden kautta, kuten pontifex maximus (keisari), paterfamilias (perhekunnan pää), archisynagogos (synakoogan ylin toimihenkilö). Vastoin tätä kulttuurihistoriallista taustaa Uuden testamentin kristillinen palvelustyö on erilainen kuin patriarkaalisuuden hierarkkiset rakenteet.

3. Vastakulttuurinen johtajuus


Paavalin kirjeenvaihdosta käsitämme, että hän loi vastakulttuurin aikalaiselle johtajuusnäkemykselle (Clarke 2000). Vallan ja kunnian käsitteet, kuten virka” tai ”hallitsija” (archê), ”kunnia” (timê) tai ”valta” (telos), eivät ole löydettävissä apostolin kirjeistä, eikä niitä yhdistetä asemaan seurakunnassa ja sen viroissa. Paavali vältti kutsumasta itseään aikalaisin käsitein johtajaksi sekä kieltäytyi siihen liittyvistä symboleista ja rinnakkaiskäsitteistä. Sen sijaan hän kutsui yhteistyöverkossaan palvelleita toimijoita sekä miehiä että naisia tasavertaisuutta korostuvin sanakääntein. Näitä olivat syn- alkuiset nominit kuten työtoveri, yhteistyökumppani tai vankilatoveri. Erityisesti Paavali hahmotti seurakunnan tunnistettavat rakenteet hallitsijamielikuvien sijaan palvelustehtävinä hyödyntäen diakonia-sanaperhettä (diakonia, diakonos, diakoneô). Sanajoukko on Paavalin toistuvin tapa kertoa, millainen on seurakunnan palveleva olemus. Diakonia-sanaperheen käyttö saattaa palata takaisin opetuslasten kysymykseen: ”Kuka on suurin?” Jeesus vastasi: ”Jos tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija” (Mark 9:33-35; Matt 23:11; Luuk 22:26).

Uusi testamentti käyttää palvelemisen ideaa laaja-alaisesti selittämään Jeesuksen kuoleman sosiaalista ulottuvuutta toinen toisensa palvelemisena jopa niin, että statukseltaan ylhäisempi palveli alhaisempaa. Palvelija mielikuvasta versoi sekä kaikille Jeesuksen seuraajille kohdistunut elämäntapa ihanne että johtajuusajattelu. Seurakunnan eräänä tehtävänä nähtiin pyhien saattaminen valmiiksi palvelustyöhön. Kaikille kuuluvan palvelun Paavali kuitenkin erotti diakonos-sanan avulla tunnistetusta palvelustyöstä ja siihen erottautuneista henkilöistä. Näitä henkilöitä olivat esimerkiksi Apollos (1. Kor 3:5), Paavali (1. Kor 3:5, Ef. 3:7, Kol 1:23, 25), Tykitus (Ef 6:21, Kol 4:7), Epafras (Kol 1:7) ja Timoteus (4:6) Foiben lisäksi (Room 16:1).

Merkille pantavaa on, että kyseisistä diakonos-nominien asiayhteyksistä tulkitsija ei voi päätellä mitään hierarkiasta tai henkilöiden asemasta.  Klassisin esimerkki lienee se, että Paavali sovelsi Apollokseen ja itseensä tasavertaisesti diakonos-sanaan hyödyntäen maanviljelijäkielikuvaa (1. Kor 3:1–9). Toinen heistä oli istuttaja ja toinen kastelija Jumalan pellolla. Näin Andrew Clarkin mukaan Paavali käänsi päälaelleen aikalaiset sosiaaliset arvostukset. Paavali osoitti korinttilaisen asenteen korottaa ihmisjohtajia virheelliseksi hänen ja Apolloksen nähdessään itsensä palvelijoina. Paavalin valitsema kielikuva erityisesti soti tätä vastaan. Vain Jumala saattoi antaa kasvun.

4. Foibe ja diakonos


Uuden testamentin laajempi tarkastelu kumoaa niin nykyaikaiset lähtökohdat johtajakäsitteestä kuin patriarkaalisuuden nimissä oletetut ennakkoasenteet johtajuudesta. Diakonia-sanaperhettä alunperin sovellettiin niin orjaan (Filemon 13), naiseen (Room 16:1) kuin vapaaseen mieheenkin (Paavali itse; 2. Kor 11:23). Foibea Paavali kutsui diakonos-nominilla kuten muitakin tunnistetussa palvelustyössä mukana olleita. Miten meidän tulisi nähdä diakonos sananmerkitys Foiben kohdalla?

Lähdetään liikkeelle yleisistä huomioista. Paavalin kirjeissä diakonos-sana on varattu niin paikallisseurakunnan ”johdon” kuin Paavalin kiertävien yhteistyökumppaneiden tunnistamiseen. Sana on varattu kuvaamaan seurakunnan istuttajia (1. Kor 3:1–9), Kristuksen evankeliumin edestä kärsimistä (2. Kor 11:23), evankeliumin kuin sanan julistamista ja opettamista (Kol 1:23, 25), palvelustehtävässä olevia Jumalan palvelijoita (2. Kor 6:3, 4) ja paikallisen seurakunnan palvelemista (Kol 1:7).

Tarkemmat huomiot Roomalaiskirjeestä 16:1 ovat seuraavat. Roomalaiskirjeen luvussa 16:1–15 Paavali vahvistaa omalla apostolin auktoriteetilla listassa mainittujen yhteistyökumppaneidensa ja erityisesti Foiben palvelustehtävän: ”Minä suosittelen.” Toiseksi ”Kenkrean seurakunnan palvelija” vähintään viittaa säännöllisesti tapahtuvaan työhön, jota Foibe teki Kenkrean seurakunnan hyväksi (ks. Dunn). Myös diakonos sanaan liitetty temporaali partisiippi (oûsan) viittaa tehtävän jatkuvuuteen (pääverbi preesens ja partisiippi preesens) niin, että voidaan puhua virallisesta, seurakunnan ja Paavalin tunnistamasta palvelustehtävästä ja ehkä jopa johtoasemasta.

5. Lopetus


Suomalaiset käännökset puhuvat Foibesta palvelijana. Palvelija-käännös on oikeutettu monien sitä kritikoidessa, koska nimitys kuvaa Paavalin ja laajemmin Jeesuksen visioimaa tapaa ajatella seurakunnan johtamisen luonnetta.

Kritiikki on oikeutettua ”palvelija” käännöksen ollessa vajaa, koska se ei avaa kyseisten henkilöiden tehtävien sisältöä, ja käännöksessä hukkuu ajatus siitä, että diakonia-sanaperhe on Paavalin keskeisin tapa toistojen perusteella hahmottaa kristillinen palvelustehtävä ja seurakunnan johtamisen rakenne. Siten on turvallista tehdä johtopäätös, että Foibe oli yksi Kenkrean seurakunnan johtajista ja hänet voidaan tasavertaisesti rinnastaa muihin Jeesuksen evankeliumin palvelijoihin Paavalin kirjeissä.

Kuitenkaan emme tarkasti tiedä, mikä oli Foiben palvelustehtävä, mutta se oli jotakin erityislaatuista, jota Paavali mielellään apostolin auktoriteetilla suositteli. En kuitenkaan löydä mitään syytä ajatella Foiben sukupuolen perusteella, että hänen harjoittama diakonos olisi poikkeus muista diakonia-sanaperheellä kuvatuista evankeliumin palvelijoiden tehtävistä tai asemista seurakunnan hyvinvoinnin hyväksi Paavalin yhteistyöverkostossa (vertaa Apollos, Epafras, Paavali, Timoteus ja Tykitus). Näen hänet tasavertaisena Paavalin yhteistyökumppanina ja siten Uusi testamentti puoltaa miesten ja naisten tasavertaista palvelua ja johtamista seurakunnassa.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________


Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia), pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.




Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi


Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Sisaremme Foibe – Roomalaiskirjeen ensimmäinen tulkitsija

Kirjoitan kolme erillistä kirjoitusta Foibesta (Room. 16:1–2). Toivon, että nämä tekstit auttavat avaamaan silmiämme naisen aseman ymmärtämiselle alkuseurakunnassa sekä Raamatun tulkinnan tarpeellisuudelle siinä, miten johtajuus ja naisen asema voidaan käsittää nykyseurakunnassa.  Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa tarkastelen lyhyesti määrällisen aineiston valossa naisen asemaa Uudessa testamentissa suhteutettuna sanontaan ”sisaremme Foibe” (Room. 16:1). Erityinen huomiomme kiinnittyy Foibeen Paavalin Kirjeen roomalaisille postinkantajana.


Lähtökohta



Aluksi on hyvä tarkastella lähtökohtia ja tilastoja. Sana ”veli” esiintyy Uudessa testamentissa 345 kertaa, joista 78  kertaa (tai tulkinnallisista syistä korkeintaan 84) merkitsee uskon veljeä. Jälkimmäinen esiintyy myös kollektiivisena joukkona, johon saattoi kuulua myös aikalaisen tavan mukaan naisia.


Sana ”sisko/sisar” esiintyy Uudessa testamentissa 25 kertaa, joista viisi merkitsee uskon sisarta ja joista kaksi on mainittu nimellä (Foibe Room. 16:1 ja Apfia Filemon 1).



Raamattu ja Uusi testamentti ovat täynnä vastaavia tilastollisia esimerkkejä, joissa mies painottuu määrällisesti enemmän kuin nainen, vaikka molemmat sukupuolet näyttäytyvät samoissa rooleissa tai asemissa käytettyyn sanaan nähden. Vertailun vuoksi esimerkiksi sana opetuslapsi esiintyy 269 kertaa, mutta ainoastaan yhden kerran femiinimuodossa (kr. μαθήτρια, mathetria) viitaten naiseen nimeltä Tabita (Ap. t. 9:31). Toisinaan evankeliumien tekstit sisältävät käsitteen opetuslapsi naisista verraten kahteentoista opetuslapseen ilman sanaa opetuslapsi (esim. Luuk. 8:1–3), mutta todennäköisesti useammin nainen sisältyy maskuliiniseen monikkoon. Näistä lähtökohdista tarkasteltuna Foibe on tilastollinen poikkeus, josta voidaan päätellä, että hänet mainitaan erityisestä syystä Paavalin Kirjeessä roomalaisille.

Erityinen syy


Mikä on erityinen syy mainita Foibe? Vastaus: asiayhteys.

Keväällä 56 tai 57 jKr. Paavali aikoo matkustaa Korintista Jerusalemiin toimittamaan köyhälle seurakunnalle rahalahjan. Hänen katseensa on jo kääntynyt länteen, aina Espanjaan saakka. Yksi Roomalaiskirjeen tarkoitus on valmistaa Rooman seurakunta ottamaan Paavali vastaan, ja hän asettaa toivon sen kykyyn lähettää hänet länteen (Room. 15). Ennen saapumistaan Roomaan hän postittaa edellään työtänsä ja opetustansa tunnetuksi tekevän kirjeen, jonka loppuun on nykyisessä muodossaan sijoitettu suosituskirje. Ensimmäinen rivi tätä suosituskirjettä kuuluu: ”Minä suosittelen teille Foibea, meidän sisartamme” (Room. 16:1).

Rooman valtakunnassa ei ollut postitoimistoa muuta kuin valtakunnan virallisissa asioissa. Kirjeen lähettäminen vaati tuekseen luotettavien ihmisten turvan ja verkoston. Kristilliset papyruskirjeet osoittavat, että kirjeen kantajaa kutsuttiin erityisesti ”veljeksi” (esim. P. Oxy LVI 3857). Matkustaminen oli muinaisen Välimeren ympäristössä vaarallista, ja kaupallinen majoitus sisälsi moraaliset riskinsä. Suosituskirjeiden tehtävä oli suositella postinkantajaa ja varmistaa ystävällinen, yksityinen ja vieraanvarainen vastaanoton ruoasta majoitukseen (Witherington III 2004, 382). Ilmeinen tarve oli erottaa taloudelliseen hyötyyn pyrkivä teeskentelijä aidosta uskovasta ja siksi sana ”veli”, tai Foiben tapauksessa ”sisar”, varmisti hänen kuuluvan paikkakuntien rajat ylittävään Jumalan perheeseen. Paavalin suosituksen painopiste on Foiben moraalisessa luonteessa. Hän itse oli auttanut muita vastaavissa tilanteissa (Room. 15:2). Nämä taustat ja mahdollinen historiallinen asiayhteys mielessä monet tulkitsijat – riippumatta heidän mielipiteestään naisen asemasta – ovat nähneet Foiben Paavalin Kirjeen roomalaisille postinkantajana (Dunn 1988b, Moo 1996, Morris 1988, Mounce 1995, Keener 1993, Osborne  2003, Witherington III 2004).


Lopetus ja johtopäätös: postinkantaja kirjeen opettajana


Postinkantajan tehtävä on useasti kuitenkin asia, josta ei paljoakaan puhuta. A. M. Hunter onkin todennut kauniisti Foibesta Roomalaiskirjeen kantajana (Mounce 1995, 272, nootti 34): ”Hän kantoi vaatteissaan koko kristillisen teologian tulevaisuuden.” Keener (1992, 446) väittää, että Foibe ”selitti suusanallisesti Paavalin kirjeessä mitä tahansa asiaa, jota kuulijat eivät ymmärtäneet”, koska muinaisen Rooman aikana kirjeet luettiin ääneen osoitetulle yleisölle, ja postinkantaja toimi kirjeen virallisena lukijana ja tulkkina. Tämä on antiikista tunnettu postinkantajan tehtävä. 

Foibe selitti suusanallisesti Paavalin kirjeessä mitä tahansa asiaa, jota kuulijat eivät ymmärtäneet

Päätelmä kaikesta on yksinkertainen: Foibe postinkantajana oli Paavalin Kirjeen roomalaisille ensimmäinen opettaja. Näin löydämme Uuden testamentin välittömästä, historiallisesta viitekehyksestä mahdollisen kytköksen naiseen apostolisen kirjeen ja opin opettajana. Sisaremme Foibe oli Paavali luottama nainen tämänkaltaiseen tehtävään.

Palataan lähtökohtaan. Foibe on Raamatun sivuilla naisena tilastollinen poikkeus. Tämä johtuu yksiselitteisesti Raamatun edustamasta patriarkaalisesta kulttuurista. Samassa luvussa mainitut Apolloksen opettaja Priscilla tai naisapostoli Junia ovat yhtälailla poikkeuksia. Miten nämä tilastolliset poikkeukset pitäisi tulkita suhteessa niihin teksteihin, joissa Paavali rajoittaa naisen palvelustehtävää kuten 1. Tim 2:11–14?


Helluntaitaustainen Uuden testamentin professori Craig Keener huomauttaa seuraavasti: ”Raamattu sallii naisten palvelustehtävän normaaleissa olosuhteissa, mutta kieltää sen poikkeuksellisissa olosuhteissa.” Jotkut väittävät tämän selitysmallin päinvastoin, että naiset voivat palvella poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta miesten johtajuus on Raamatun normi. Mielestäni Foibe on kuitenkin osoitus päinvastaiseen suuntaan. Paavali ei rajoita häntä toisin kuin Efeson naisia 1. Timoteuskirjeen mukaan, koska Efesossa naiset olivat osana harhaopin levittämistä (ks. sarja aiheesta). Keener toteaa, että Paavalin tarve rajoittaa Efeson naisia syntyi näistä poikkeuksellisista, historiallisista olosuhteista, jossa naiset sekä levittivät että omaksuivat harhaoppeja. Kaikkialla näin ei ollut Rooman valtakunnassa kuten Foiben ja Pricilla roolit opettajina Uuden testamentin sivuilla osoittavat.


KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________


Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia), pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Mitä yhteistä on naisjalkapallovalmentajalla ja naispastorilla?

Lueskelin heinäkuun alussa Lapin Kansasta (2.7.2016) juttua jalkapallovalmentaja Marianne Miettisestä. Miettinen on alallaan pioneeri ja jutun otsikon mukaisesti tienraivaaja. Ennen juttua en ollut tullut ajatelleeksi, miten harvinaisia naispuoliset jalkapallovalmentajat ovat Suomessa. Miettinen on siis tällä hetkellä alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalmentaja. Hän on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on suorittanut UEFA:n Pro-lisenssin, joka oikeuttaa valmentamaan jalkapalloa korkeimmalla naisten ja miesten sarjatasolla. Miettinen on myös ensimmäinen suomalainen, joka on toiminut päävalmentajana Ruotsin liigassa.

Nainen väärässä paikassa


Varsinainen kohu Miettisen ympärille syntyi, kun hän oli televisiossa kommentoimassa jalkapallon EM-kisoja. Somekeskustelusta voi päätellä, ettei naista olla totuttu näkemään jalkapallopelin kommentaattorina. Nainen ”väärässä paikassa” ahdisti montaa kuulijaa. Ehkä Miettinen horjutti jonkun todellisuuskäsitystä tai sitä oikeaa maailmanjärjestystä siitä, miten asioiden tulisi olla. Ainakin osa kommenteista oli melko tyhjentäviä, kuten: ”minä en halua kuunnella naista miesten jalkapallo-ottelussa”.

(Samaan hengenvetoon täytynee todeta, että katsomoissa oli varmasti monta kuulijaa, jotka eivät kiinnittäneet Miettisen läsnäoloon sen suurempaa huomiota, tai pitivät tämän kommentteja hyvinä. Usein neutraalisti tai positiivisesti asiaan suhtautuvat ihmiset eivät ala riehumaan asiansa puolesta somessa.)



Jollain tavalla Miettisen tapaus lohdutti minua. Tällaisia reaktioita on siis muuallakin kuin seurakuntapiireissä. Jalkapalloihmiset eivät vaan perustele asiaansa vedoten Raamattuun tai kirkkohistoriaan. Mielestäni kuitenkin ilmiössä on jotakin samaa. Nainen kulttuurisesti väärässä paikassa herättää ihmetystä, kummastusta, joskus ihailua, ja toisinaan ärsyyntymistä, ahdistusta ja jopa vihaa. Jossain kulttuurin syväkerroksissa on vahvoja käsityksiä siitä, kuka on pätevä kommentoimaan jalkapallopeliä tai kuka on pätevä toimimaan esimerkiksi pastorina.

Niin sinäkö pastori?


Olen huomannut, että monen silmään tai korvaan minä en näytä tai kuulosta ihmiseltä, joka miellettäisiin pastoriksi. Olen monta kertaa ollut tilanteessa, jossa vastapuoli on avoimen yllättynyt kerrottuani, että olen (nuoriso)pastori. Tätä tapahtui silloin, kun toimin nuorisopastorina ja tapahtuu myös nykyään, kun kerron, mikä olen ensimmäiseltä ammatiltani. Usein ihmiset eivät edes yritä peitellä hämmästyneisyyttään. Tuskin koskaan unohdan englannissa tapaamaani, itseni kanssa saman ikäistä naista, joka ei vaan meinannut päästä yli siitä, että minä, suomalainen nuori nainen, olin nuorisopastori. ”Amazing! Amazing!”, hän huudahteli.

Tällaisissa tilanteissa olen lähinnä vaivaantunut. En oikein tiedä miten minun pitäisi toimia. Huomaan, että nykyisin jätän monesti työhistoriani kertomisen väliin, jotta välttäisin itselleni epämukavan tilanteen.

Joskus jonkun puheen jälkeen joku kuulijoista on tullut kommentoimaan, että olipa yllättävää, että nuorella naisella oli jotakin järkevää sanottavaa. Kommentti on tarkoitettu positiiviseksi – se on vilpitön kiitos hyvästä esityksestä tai puheesta. Samalla kuulija kuitenkin paljastaa aika paljon omista ennakkokäsityksistään ja omasta maailmankuvastaan. Jälleen se viittaa samaan asiaan: naiskysymyksessä on paljolti kyse myös kulttuurista ja siitä, miten naisen rooli kulttuurisesti hahmotetaan.

"Joskus jonkun puheen jälkeen joku kuulijoista on tullut kommentoimaan, että olipa yllättävää, että nuorella naisella oli jotakin järkevää sanottavaa. Kommentti on tarkoitettu positiiviseksi"

Ei kiintiöille


Suomessa on pitkä historia esimerkiksi naispoliitikkojen suhteen. Siksi nainen politiikassa on ihan normaali ilmiö. Evankelis-luterilaisessa kirkossa naispappeja on vihitty 1980-luvun lopulta saakka. Kirkossakin naispapit alkavat olla jo tuttu juttu. Naisjalkapallovalmentajuudella ei ole pitkää historiaa, ja kulttuuriset käsitykset muuttuvat tällä saralla pikkuhiljaa. Helluntaiherätyksessä maallikkonaiset ovat toimineet aina seurakunnissa aktiivisesti. Ehkä se, mikä on osalle uutta, on naisten virallinen valtuuttaminen ja nimeäminen tiettyihin tehtäviin.

Palaan vielä Lapin Kansan juttuun. Jutun lopussa Miettinen sanoo jotakin, joka jäi soimaan päähäni moneksi päiväksi: ”Minun ajatusmaailmassani osaaminen kertoo kaiken. Jos minut valitaan johonkin, pääsen sinne osaamiseni takia. Jos en, pitää kehittyä ja tulla paremmaksi. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, onko nainen vai mies. En halua olla kiintiönainen.” Tässä Miettinen sanoittaa ne ajatukset, joiden näkökulmasta itse lähestyn tätä naiskysymystä. En ajattele, että tässä on kysymys tasa-arvo agendasta tai naiskiintiöistä. Kysymys on osaamisesta. Jos joku nainen on vaan pätevä ja paras johonkin hommaan, niin miksi hän ei voisi toimia siinä?

"Jos minut valitaan johonkin, pääsen sinne osaamiseni takia. En halua olla kiintiönainen." (Marianna Miettinen)

Ps. Toivotan kaikkea hyvää ja menestystä Marianne Miettiselle ja suomalaiselle naisjalkapallolle! :)

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Pilvikki Viitanen on ex-nuorisopastori ja teologian maisteri, joka opiskelee tällä hetkellä johtamisen psykologiaa ja kulttuurihistoriaa Lapin yliopistossa Rovaniemellä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syyspäivien keskustelujen jälkipyykkiä

Helluntaiseurakuntien syyspäivien jälkeen keskustelu naisten asemasta on käynyt kuumana niin somessa kuin muuallakin. Kuitenkin moni asia huipentui itse Syyspäivien keskusteluun, joten aiheelle on syytä varata oma postauksensa. Tarkastelen päivien naiskeskustelua ja siihen liittyneitä odotuksia muutamasta eri näkökulmasta.

Keskustelu hyvässä hengessä


Ensimmäinen huomio Syyspäivien keskustelusta on, että se käytiin hyvässä hengessä. Kukaan ei kivittänyt ketään, kenenkään niska ei punottanut lavalla (ainakaan niin paljon, että punahehku olisi loistanut yleisöön) ja keskustelua käytiin rakentavassa hengessä. Tommi Lenho esitteli puheenvuorossaan näkemystä, jossa seurakuntavirat rajataan vain miehille (sivistyssana ”komplementarismi”), mutta keskustelussa hän edusti enemmän herrasmieslinjaa; terrierinä riehuminen, vastustajien kiroaminen ja harhaoppileimasimella huitominen eivät kuulu hänen tyyliinsä.



Kuinka avoimia olemme?


Kuitenkin syyspäivien keskustelu on saanut pyyhkeitä muilta komplementaristeilta. Aiheesta ei avattu julkista keskustelua, johon kuka tahansa olisi voinut kommentoida. Kun ottaa huomioon, että arviolta noin 20 % helluntaiseurakunnista rajaa ”opetusviran” eli käytännössä sunnuntaisin saarnaamisen vain miehille, niin tiukkasanaista keskustelua aiheesta olisi saattanut syntyä. Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi.


"Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi."

Toisaalta on totta, että seurakuntakentässä vähintään jonkinlainen enemmistö kannattaa naisten johtajuutta eri muodoissaan. Tässä suhteessa suurempi määrä egalitaristisella kannalla olevia esimerkiksi paneelissa on ymmärrettävää. Kuitenkin on totta, että keskustelusta puuttui ääni, joka olisi edustanut tiukkaa seurakuntakomplementarismia. Tommi Lenho otti kantaa asioihin maltillisesti ja enemmän teknistä puolta korostaen. Hän ei käynyt rajasotia, vaan lähinnä käsitteli asiaa kunnioittaen ja tiukemmin faktoihin pitäytyen. Moni komplementaristi saattoi toivoa, että heidän äänensä olisi saanut enemmän sijaa asioiden käsittelyssä: moni saattaa kokea, että tässä on kyse eksytyksestä, Raamatun raiskaamisesta ja luomisjärjestyksen sotkemisesta, ja että asiaan pitäisi siksi puuttua paljon tiukemmin.

Entä mitä olisi tapahtunut, jos keskustelu aiheesta olisi avattu yleisökeskusteluksi? On mahdollista, että keskustelusta olisi jäänyt vähemmän seesteinen maku monelle suuhun, sillä helluntailainen keskustelukulttuuri on perinteisesti ollut vähintään kevyen kulmikasta. Aihe herättää tunteita, ja näin monimutkaisen aiheen käsittely julkisesti olisi saattanut pahimmillaan päätyä huuteluksi. Tommin tekninen esitys kreikan kielen kielioppipohdintoineen oli lopulta sillä tasolla, että harva olisi voinut tuottaa lennosta parempaa keissiä komplementarismin puolesta.

Ei päätöksiä


Naisten yhtenäiseen palvelumahdollisuuteen uskovat saattoivat saada enemmän ääntään kuuluville, mutta samalla tavalla moni tasavertaisen johtajuuskäsityksen kannattaja (eli ”egalitaristi”) eivät välttämättä pitäneet keskustelua maan valtauksena tai pikkutunneille jatkuvan juhlimisen arvoisena. Kuten Katri Latokangas sanoi tuoreessa RV:n haastattelussa: ”Olisin toivonut herätysliikkeen johtajien pystyvän jo antamaan seurakunnille vahvan suosituksen naisten pastoraalisen kutsumuksen täydestä hyväksymisestä.” RV:n verkkosivuilla hän täydentää: ”Siinä mielessä lopputulos oli pettymys. Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää. Olisi ollut hyvä, että heillä olisi ollut selvempi tie eteenpäin, mutta aika ei ollut vielä kypsä selkeämpään kannanottoon.”

"Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää." (Katri Latokangas)

Alkuperäisten huhujen mukaan syyspäivillä olisi äänestetty liikkeen suhteesta naisten palvelutehtävän vapauttamiseen. Vaikka Syyspäivien äänestykset eivät ole seurakuntia sitovia, ne ovat siitä huolimatta voimakas signaali eri asioista. Oli huhujen takana sitten millainen käsitys tai väärinkäsitys, Syyspäivien sadoksi ei saatu hedelmiä äänestyksestä.

Mitä jos sittenkin?


Mitä, jos syyspäivillä olisi äänestetty asiasta? Parhaassa tapauksessa olisi saatu jonkinlainen linjaus naisten toimimisesta pastorina, mutta esimerkiksi naisten toimiminen vanhimpina voi tuntua monille jostakin syystä vielä suuremmalta muutokselta, joten siinä äänestystulos olisi saattanut jäädä varovaisemmaksi.

Mitä kuitenkin, jos syyspäivillä olisi otettu selkeä linja sen puolesta, että kaikki johtajuustehtävät olisi avattu myös naisille? On mahdollista, että pelkkä äänestystulos ei kuitenkaan ole tarpeeksi muuttamaan liikkeen suhtautumista kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä monen näkemys on käymistilassa, ja moni komplementaristi eli miesjohtajuuden kannattaja tutkii myös kantansa perusteluja. Jos on mahdollista nähdä, että on löydettävissä selkeitä, raamatullisia perusteluita egalitaristiselle käsitykselle, asiat saattavat muuttua hyvin paljon seuraavan kymmenen vuoden aikana. On siis mahdollista, että äänestys olisi lukinnut joitakin osapuolia syvemmälle bunkkereihin.

Miten eteenpäin?


Tilanne on herätysliikkeessä vielä auki. Monet seurakunnat hyväksyvät naisten johtajuuden, ja aiheen ollessa tapetilla moni joutuu käymään läpi omia perustelujaan aiheen tiimoilta. Kuitenkin, Katri Latokankaan sanoja mukaillen, helluntailaisuus ei vielä liikehdintänä näyttänyt olevan valmis ottamaan vahvasti kantaa naisten johtajuuden puolesta. Kuitenkin esillä olleet äänenpainot antoivat ymmärtää, että tämä ei välttämättä ole kaukana.
________________

Markus Mäenpää on osa-aikaisena pastorina Keuruun helluntaiseurakunnassa ja teologian jatko-opiskelijana Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Positiivista sukupuolen teologiaa

Lokakuun alkupuolella järjestettyjen helluntaiherätyksen Syyspäivien ja siellä käydyn naiskeskustelun myötä myös tämä blogimme on saanut uutta huomioita ja synnyttänyt keskusteluja niin ”offline-elämässä” kuin täällä somessakin. On ollut hienoa huomata, että nykyään helluntaiherätyksestä löytyy paljon hyvää keskustelua! Oma henkilökohtainen tavoitteeni tälle blogille kun ei ole pakkokäännyttää kaikkia olemaan samaa mieltä kanssani vaan pikemminkin edistää keskustelukulttuuria. Siis jotain sellaista henkistä ilmastoa, jossa voidaan olla eri mieltä, vaihtaa näkökulmia, sävyisessä hengessä ymmärtää toisia ja olla automaattisesti syyttämättä kaikkia eri tavoin ajattelevia epäraamatullisiksi tai liberaaleiksi.

Monista hyvistä keskusteluista huolimatta tämän naisteeman ympärillä tuntuu pyörivän yksi hahmotustapa, johon halusin tällä omalle erityisellä postauksella puuttua. Nimittäin jotkut ihmiset tuntuvat sitkeästi ajattelevan, että koska edustamme tässä blogissamme egalitaarista (eli miesten ja naisten palvelutehtävien tasavertaisuutta) painottavaa näkökantaa, niin kannatamme samalla kaikkinaista sukupuolten erojen häivyttämistä ja jonkinlaista sukupuolineutraaliutta. Sukupuolen tai sukupuolisuuden hävittäminen ei kuitenkaan ole tavoitteissamme. Vaikka ajattelemmekin, että seuraavan ehtoolliskokouksen puhujaksi tulisi valita Pirjo tai Pentti nimenomaan sopivuuden, lahjojen ja kutsun eikä sukupuolen perusteella, niin emme suinkaan silti tarkoita, että sukupuolella ei olisi mitään merkitystä.

Ei sukupuolen vaan kutsun ja kykyjen vuoksi


Vaikka ajattelenkin, että käsitys tästä blogista sukupuolen häivyttäjänä on jonkinlainen väärinymmärrys, niin toisaalta myös myönnän, että joissain tilanteissa haluaisin itse häivyttää sukupuoltani. Nimittäin omassa elämässäni olen aina toisinaan törmännyt tilanteeseen, jossa kanssani samassa asemassa oleva mies esitellään teologina, puhujana, panelistina, vaikuttajana, johtajana jne., mutta minun vastaavaan ”titteliini” lisätään etuliite ”nais”. Vastaavasti muistan istuneeni eräässä sekulaarissa johtajuutta käsitelleessä teemaseminaarissa, jossa kaikki miespuhujat esiteltiin heidän aiheidensa kautta, mutta päivän ainoa nainen kutsuttiin lavalle puhumaan johtajuudesta naisnäkökulmasta. Vaikka nais-etuliitteen lisääjillä ja naisnäkökulman korostajilla on saattanut olla tarkoitus olla huomaavainen, niin itseäni toisinaan tuo naiseuden korostaminen kaikkien muiden ominaisuuksien yli lähinnä ärsyttää. Tuo ajattelutapa nimittäin tuntuu sisältävän jonkinlaisen ennakko-oletuksen, että miehen pitämät puheet ovat hyviä niiden sisällön vuoksi ja että ne on tarkoitettu kaikille ihmisille, kun taas naisen pitämässä vastaavassa puheessa olennaista on lähinnä se, että puhuja on nainen.



Yhteiskunta ei ole sukupuolten suhteen rakentunut mitenkään tasaisesti, ja esimerkiksi naisetuliitteen kuunteleminen tuo esiin alueita, joissa sukupuoli on noussut erityisen huomionarvoiseksi siksi, että tuossa yhteiskunnan kohdassa ei perinteisesti ole totuttu näkemään naisia. Ja vastaavasti samantapainen sukupuolta korostava kokemus lienee miespuolisilla sairaanhoitajilla, parturi-kampaajilla, lastentarhanopettajilla ja muilla perinteisissä ”naisten ammateissa” toimivilla miehillä, jotka tulevat usein esitellyiksi nimenomaan sukupuolensa kautta.

Vaikka jonkun ihmisen nimeäminen erityisesti MIESsairaanhoitajaksi tai NAISpastoriksi on varmasti usein tahatonta ja myös hyvää tarkoittavaa, niin arvioitaessa ihmisen soveltuvuutta tiettyyn tehtävään, sukupuoli ei mielestäni suinkaan ole ainoa kompetenssia osoittava tekijä. Ketään ei mielestäni kannata valita lastentarhanopettajaksi, vanhimmistoveljeksi tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan tehtävään yksinomaan sukupuolensa perusteella viis välittäen muista ominaisuuksista. Naiset ja miehet ovat myös keskenään hurjan erilaisia, ja vierastan ajatusta siitä, että joku yksittäinen nainen tai mies pystyisi edustamaan koko sukupuolensa mielipidettä, ainakaan kovin laajasti.
 
"Ketään ei mielestäni kannata valita lastentarhanopettajaksi, vanhimmistoveljeksi tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan tehtävään yksinomaan sukupuolensa perusteella viis välittäen muista ominaisuuksista."

Blogissamme on viimeiset kuukaudet perusteltu sitä, että meidän mielestämme Raamatun mukaan naiseus tai mieheys ei ole este millekään palvelutehtävälle, mutta naiseus tai mieheys ei myöskään itsessään tee ketään sopivaksi johonkin palvelutehtävään. Seurakunnallisia vastuunkantajia valitessa sukupuolen lisäksi tai sijaan tulee katsoa muihin ominaisuuksiin. Ja jos jonain päivänä itse työllistyisin pastoriksi helluntaiseurakuntaan, niin haluaisin tulla valituksi nimenomaan noiden muiden ominaisuuksien takia ja sukupuolestani huolimatta sekä olla ihan vain pastori, en erityisesti naispastori.

Jumalan kuvaan kuuluu sekä mieheys että naiseus


Eli kun siis blogimme tarkoitus on sanoa, että pastoriksi, vanhimmaksi, pyhäkoulunopettajaksi, solunjohtajaksi tai keittiön vastaavaksi voidaan seurakunnassa valita siihen sopiva ja Jumalan kutsuma henkilö sukupuoleen katsomatta, niin samalla tulemme jossain määrin sanoneeksi, että sukupuoli ei ole valinnassa merkittävin tekijä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pastorit, pyhäkoulunopettajat tai keittäjät olisivat sukupuolettomia tai että mieheydellä tai naiseudella ei olisi väliä – pikemminkin sukupuolella todellakin on merkitystä!

Raamatulliseen maailmankuvaan kuuluu käsitys, että Jumala loi ihmisen lähtökohtaisesti mieheksi ja naiseksi. Ihmisestä puhuessamme emme siis voi ajatella, että ihminen on yhtä kuin mies ja nainen taas jonkinlainen heikompi miehen täydentäjä tai lisäosa. Raamatullisessa ihmiskäsityksessä kokonainen ihmisyys on jotain, joka sisältää sekä maskuliinisen että feminiinisen ulottuvuuden. Jumalan kuvaan kuuluu sekä mieheys että naiseus.

"Raamatulliseen maailmankuvaan kuuluu käsitys, että Jumala loi ihmisen lähtökohtaisesti mieheksi ja naiseksi."

Miehen ja naisen yhteydestä puhuminen johtaa meidät (tai ainakin minut) helposti ajattelemaan automaattisesti vain avioliiton tai parisuhteen kontekstia, mutta uskon, että miesten ja naisten yhteydelle on oma vissi paikkansa myös seurakunnassa. Jotta seurakunta voi olla tila, jossa ihminen palvelee, palvoo ja kohtaa Jumalan, niin ihmisyyden ehtojen täyttymiseksi yhteisössä täytyy mielestäni olla mukana miehiä ja naisia – ja niin kuin blogimme ohjelmajulistus sanoo miehiä ja naisia nimenomaan yhdessä, ei erikseen. Itse toivon tulevina vuosina näkeväni sellaisia helluntaiseurakuntia, joissa palvelevat ja joita johtavat monenlaiset miehet ja naiset, jotka on valittu tehtäviin nimenomaan heidän lahjojensa, ei sukupuolensa perusteella. Mutta toivon myös näiden ihmisten nauttivan sukupuolestaan, sillä positiivista sukupuolen teologiaa todellakin tarvitaan!


________________


Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Helluntaiseurakuntien syyspäivien naiskeskustelu, osa 2: paneelikeskustelu

Johdanto


Paneelikeskustelu oli osaltaan syyspäivien sisäistä keskustelua, ja se ei ole sinänsä avointa. Ajattelin kuitenkin, että keskustelu käytiin hyvässä hengessä ja siinä ei käsitelty asioita, jotka olisivat sinänsä arkaluontoisia.

Kysyin Kari Ketojalta, Kotkan helluntaiseurakunnan johtava pastorilta ja talvipäivien isännältä, mitä hän ajattelisi keskustelujen julkaisemisesta. Hän piti ajatusta hyvänä, mutta kehotti pyytämään lupaa järjestelyjen vastuuhenkilöltä. Kysyin Turun helluntaiseurakunnan pastorilta Pekka Havupalolta, ja hän oli sitä mieltä, että asia on neutraalia, kunhan asian käy panelisteille. Pyysin ja sain heiltä siis luvan julkaista tekstin.

HUOM! En kirjoita kommentteja sanasta sanaan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi siksi, että tämä on kirjoitettu paikan päällä reportaasina, ja toiseksi siksi, että normaalisti puhuessaan ihmiset käyttävät epätäydellisiä lauseita, puhuvat lyhyesti viitaten ja käyttävät ylipäätään kieltä, jota on kirjoitettuna vaikea lukea.  Jos kuitenkin joku havaitsee, että ajatuksissa on virheitä nauhoituksiin, pyydän kommenttia sähköpostilla.

Paneelin osallistujat:

Heimo Enbuska, Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori
Niilo Närhi, Avainmedian toiminnanjohtaja
Helena Korhonen, Lappeenrannan helluntaiseurakunnan seurakuntapastori
Pilvikki Viitanen, Tampereen ex-nuorisopastori, nykyinen johtajuuden opiskelija Rovaniemeltä.
Antti Hirviniemi, Turun helluntaiseurakunnan nuorten aikuisten pastori
Tommi Lenho, Ison Kirjan opettaja

Taustoja ja taustavaikuttajia


HEIMO: On hyvä, että asioita voidaan käsitellä rauhallisesti. Muistutan jo etukäteen lähetystä eettis-opillisen toimikunnan materiaalista: rakentava keskustelu vaatii, että kenenkään uskoa Raamatun arvovaltaan ei kyseenalaisteta tässä asiassa. Samoin vaaditaan, että tunnistamme itsestämme, että Raamattua ei voi lähestyä tyhjiössä, ilman ennakko-oletuksia. Jokainen siis tuo oman historiansa mukaan tulkintaan. Samoin jatkuva itsetutkistelu on myös oleellista: emme vain lue Raamattua, vaan annamme Raamatun lukea meitä.

Kysymykseen. Onko teillä jotain tärkeää mentoria tai mahdollista naishahmoa, Jumalan valtakunnan työntekijää? Eli millaisesta taustasta tulette tässä mielessä?



NIILO: On monia. Oma äitini, joka oli nuorena evankelistana. Kun tuli naimisiinmeno ja yhdeksän lasta, niin hän siirtyi pyhäkoulun opettajaksi. Luokka oli jo melkein omasta takaa. Äitiä seuratessa ja hänen kutsuaan seuratessa aina loppuun asti, hän sai aikaan vahvan vaikutuksen ja kunnioituksen naisia kohtaan. Helvi Halme on yksi. Kun kuuntelin hänen sanojaan, niin arvioin mielessäni, että aika monta ukkoa saa panna riviin, jos haluaa lyödä Helvin opettajana. Tiesin myös, että myös Etiopiassa ollessaan perusti satoja seurakuntia, niin kunnioitus tätä Jumalan palvelijatarta kohtaan kasvoi.


"Kun kuuntelin Helvi Halmeen sanojaan, niin arvioin mielessäni, että aika monta ukkoa saa panna riviin, jos haluaa lyödä Helvin opettajana."

HELENA: Mun mentorit ovat kaikki miehiä. Isäni, joka sanoi minun ollessani pieni tyttö, että Jumala tulee kutsumaan sinut tehtäviinsä, ja se ei ole kaikille mieleen. Hän sanoi myös, että muista, että Jumalalla on oikeutensa ja syynsä kutsua, kenet tahtovat. Hän rohkaisi minua siihen, että älä moiti Jumalaa, miksi minut kutsuit, vaikka elät todennäköisesti haasteellisemman mutta myös antoisamman ja onnellisemman elämän, jos suostut kutsuun.

Samoin Jumala on pitänyt huolta, että antoi kaksi tärkeää henkilöä, jotka olleet avainasemassa, jotta olen voinut elää tämän ohjeen mukaan. Samuli Siren oli Minttukirkon pastorina, hän otti kasvamaan työtoverikseen kaikenlaisiin asioihin rinnalleen. Se on ollut tosi isossa merkityksessä tähän päivään asti. Samoin Taivaan isä siunasi, että tänään sain tavata hänet. Lisäksi on Raution Esko, Korson pastori. Hän kiteytti sanoiksi kutsumukseni; hän sanoi, että Helena, minä uskon, että minullakin on Jumalan Henki, ja minä uskallan sinua rohkaista, että sinun kutsumuksesi on ohjata, opettaa ja varustaa, että pyhät voisivat olla valmiita palveluksen työhön. Hän myös laittoi pitämään ensimmäisen sunnuntaisaarnan. Hän sanoi, että jos jalat vapisevat, niin pidä kiinni pöydästä; jos kaadut, niin minä nostan sinut ja seison sinun takanani.

PILKKU: Työvuosina ehdottomasti vahvin mentorini oli Usko Katto. Oli tilanteita, joissa mietin, voinko tehdä jotain naisena tai hämääkö jotain, jos mulla on isot korvakorut, mutta Usko oli aina, että antaa mennä vaan, palvele rohkeasti. Toinen esikuva on työtoverina, Eeva Seppäläinen. Oli iso siunaus, että oli siinä myös toinen nainen aloittaessani nuorena. Eevan kanssa pystyi peilaamaan eri tavalla niitä omaan sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, mitä on olla miesvaltaisessa yhteissössä naisena. Aika miehinen kenttä toimia. Eeva on ollut uskollinen esirukoilija näihn päiviin asti.

"mietin, voinko tehdä jotain naisena tai hämääkö jotain, jos mulla on isot korvakorut, mutta Usko oli aina, että antaa mennä vaan, palvele rohkeasti."

ANTTI: Tällä hetkellä työn tekemiseen vaikuttaa merkittävimmin työnohjaajani Eini Hämäläinen, joka on liikkeen ulkopuolelta, mutta tärkeä mentori. Jos teemaan mietitään, niin siskoni ovat tärkeä. Johanna Wyrval on isosiskoni, hän on lähetystyössä opettajana CTS:ssä (Continental Theological Seminaryssa). Pikkusiskoni on  Ellis Kotilainen, joka toimii paimenena ja karitsanlihantuojttajana Varpaisjärvellä. Tämä vaikuttaa siis tulokulmaan, kun mietin asiaa.

TOMMI: Vanhemmat ovat esimerkkinä. Seurakunnassa myös niin, että tulin uskoon tammikuussa 2003 Kouvolan helluntaiseurakunnassa. Koin suurena johdatuksena, että siellä oli paljon sekä miehiä että naisia, jotka opetuslapseuttivat. Ripatti Lasse, Jokimäen Ipe, Jokisalon Jarkko, Leppäsen Sauli ja Tarja, jotka ovat olleet lähetystyössä pitkään Thaimaassa. He investoivat minuun. He antoivat esimerkkiä, millaista on olla uskova. Menin 2009 Isoon Kirjaan, siellä opettajat myös antoivat hienoa esimerkkiä. Siellä mentorointisuhde opettajiin muuttunut kollegasuhteeksi, mutta heiltä olen saanut paljon siunausta oppiessani. Myös Matilta, jonka kanssa väittelin asiasta paneelissa, olen saanut oppia paljon.

Toimenkuvia ja määrittelyjä


HEIMO: Kysymys Helenalle. Kiteytit puhelimessa, Raamattu ei sano, kuka siunaa lapset, siunaa ehtoollisen ja siunaa hautaan. Kysymys on enemmän toimenkuvista kuin teologiasta.

HELENA: Mainittujen asioiden kohdalla ajattelen kyllä noin. Arvotamme usein eri tehtävissä, ovatko ne miesten vai naisten tehtäviä. Olen omassa työssäni tehnyt kaikkea mahdollista. Ei ole tarvinnut lähteä käymään pohdiskelua, onko tämä nyt teologisesti oikein ja voinko naisena tehdä tätä. Raamattu ei arvota tehtäviä, ei edes sillä tavalla, että täytyisi olla kaitsija tai diakoni tai muuta. Raamattu ei ota asioihin tehtävinä kantaa. Olen voinut hyvällä omallatunnolla siksi voinut paneutua itse tehtävien hoitamiseen.

TOMMI: Mielestäni liikkeessä on rajoitettu naisia liikaa. Oltiin sitten komplementaareja tai egalitaareja, niin kuitenkin liikaa on rajoitettu palvelutehtäviä. Ei niitä tarvitsisi rajoittaa niin monessa. Jos Foibe toimi Uuden testamentin aikaana diakonina, niin aika laajaa kirjoa palvelutehtäviin kuuluu, vaikka olisi komplementaari. Vaikka pastorin tehtävän suorittaminen kuuluisi miehelle, niin kyllä silti paljon voi tehdä.



"Mielestäni liikkeessä on rajoitettu naisia liikaa. Oltiin sitten komplementaareja tai egalitaareja, niin kuitenkin liikaa on rajoitettu palvelutehtäviä."



NIILO: Joissakin seurakunnissa tämä on kuuma peruna. Eräässä seurakunnassa, eräällä paikkakunnalla naiset otettiin mukaan jakamaan ehtoollista – sitähän he olivat tehneet jo vuosikymmenissä toisilleen penkissä – mutta nyt ensimmäistä kertaa heidät otettiin lavalle miehen rinnalle. Seurauksena seitsemän tai kahdeksan jäsentä erosi seurakunnasta ja liittyi seurakunnasta. Se oli heidän mielestään Raamatun vastainen askel, ja he päätyivät muualle. Tämä näyttää olevan vielä aika kuuma peruna joissakin seurakunnissa, vaikka ei tarvitsisi olla.

PILKKU: Tämä voi olla sukupolvinäkökulma, mutta tehtävänimikkeet tuntuvat kikkailulta. Eli ei toisaalta rajoiteta naisia, mutta he eivät saa olla pastoreita, ja kehitellään toiminimike, joka sopii teologiaan –  välittämättä käytännössä siitä, mitä naiset tekevät. Jos nainen toimii pastoraalisessa tehtävässä, niin miksi ei myönnetä, että nainen sitten on pastori? Nainen on historiassa ollut evankelista, ja se sopii meidän omaantuntoomme, vaikka monet naiset ovat oikeasti toimineet pastoreina tai apostoleina. Tämä tuntuu hassulta nimiltä kikkailu.

Epävarmuus toiminnassa


HEIMO: Kysymys: Sanoit Pilkku, että nykyisessä tilanteessa toimintamalleiltamme puuttuu logiikkaa. Se tuo epävarmuutta, kun koskaan ei tiedä, mikä käytäntö missäkin seurakunnassa on.

PILKKU: Nyt ei ole selkeää linjausta naisten asemasta. En sano, että helluntaiherätyksen pitäisi ottaa yhtenäinen kanta, vaan että seurakunnissa selkeytetään omaa näkökulmaa. Tämä aiheuttaa naistyöntekijälle epävarmuutta, kun voi aina miettiä, ärsytänkö minä jotain, kun teen tätä tai tuota. Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että yksittäinen vanhimmistoveli voi kesken naisen työkauden nostaa pöydälle väitteen, että naisten toiminta ei ole teologisesti oikein. Silloin naistyöntekijä on hirvittävän haavoittuvassa asemassa. On hyvä, kun Kauko Vehniäinen sanoi alustuksessaan, että naisten kohdalla on suoraa syrjintää ja työpaikkakiusaamista. Meidän pitää liikkeenä pystyä puhumaan tästä.


"Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että yksittäinen vanhimmistoveli voi kesken naisen työkauden nostaa pöydälle väitteen, että naisten toiminta ei ole teologisesti oikein."

HELENA: Nimikkeistä voisin sanoa jotain. Vuosia on jo paljon takana työssä. Pystyn itse omalla kohdallani elämään kutsumustani, vaikka virallinen nimike olisi pyhäkoulunopettaja. Kuitenkin, jos toimenkuvani sisältää vainajien siunaamista, niin hänen omaisensa, jotka eivät välttämättä tunne kulttuuriamme, voivat olla hyvin hämmentyneitä, jos hautajaisten käsiohjelmassa lukee, että hautaan siunaamisen suorittaa ”Helena Korhonen, pyhäkouluopettaja”. Heille tulee tunne, arvostetaanko meitä vai ei. Siksi nimikkeiden olisi hyvä olla sellaisia, että ulkopuolinen tietää, mitä henkilön toimenkuvaan kuuluu. Kun olen ollut perhetyöntekijä, niin ihmiset ovat olleet ihmeissään siitä, että en teekään samoja asioita, joita sekulaaripuolen perhetyöntekijät tekevät.

PILKKU: Elämme sosiaalisessa todellisuudessa, ja kieli tarkoittaa jotain. ”Vanhimmistoveli” tarkoittaa meille jotain roolia. Mielestäni ei ole vain niin, että roolit ja nimikkeet viestivät jotain ulkopuolelle, vaan ne tuovat selkeyttä myös yhteisön sisällä.

ANTTI: On silmiinpistävää nimityskikkailuissa ja porsaanreikien etsimisessä, että kun kysytään teologiaa, se on kyllä vakaata ja hyvin perusteltua, mutta käytännössä kaikki selkeys katoaa. Käytännöstä tulee epäjohdonmukaista, jolloin herää kysymys tai oikeastaan väite: tässä on kyse paljon muusta kuin teologiasta. Siitä syntyy epäjohdonmukaisuus. Väitän, että nimikkeillä on symboliarvoa ja arvovaltalatausta. Päästään siis kysymykseen sukupuolten välisestä vallanjaosta ja pelisäännöistä. Kyse ei ole teologiasta, vaan kulttuurisista ilmiöistä.

Hedelmää ja vaikutusta


HEIMO: Kysymys Antille, kun alustuksessakin mietittiin hedelmää. Pohdit aikaisemmin keskustelussa, millaista hedelmää kasvamme, vai olemmeko säilömässä edellisten sukupolvien hedelmää.

ANTTI: Viime yönä tuli mieleen, että tämä on kuin raamatunkohdasta, jossa viimeisenä päivänä kerromme, että kätkimme saamamme leiviskän maahan emmekä muuttaneet mitään. Meidän teologiallamme on seurauksia siinä, millaista maailmankuvaa edistämme. Se on tarkoituskin. Haastan teologiaamme arkielämän testiin. Teologinen esitys voi kuulostaa hyvältä ja kuulostaa toimivalta, mutta pystyykö seuraavan askeleen viemään eteenpäin? Olen kolmen lapsen isä, kaksi poikaa, yksi tyttö. Arkielämässä kysymys on, kasvatanko kolmannen lapseni, tytön, ajatuksella, että olet lahjakas tyttö, mutta älä elämässä ota liikaa vastuuta, kun suurimmat vastuut on annettu sun veljille.

"kasvatanko kolmannen lapseni, tytön, ajatuksella, että olet lahjakas tyttö, mutta älä elämässä ota liikaa vastuuta, kun suurimmat vastuut on annettu sun veljille." 

[Hiljaisuus ja aplodit]

Roolit ja kulttuurin muutokset


HEIMO: Helenalle, kysymys. Puhuit siitä, että nykyperheissä isät laittavat ruokaa, mutta seurakunnassa roolit jaetaan tarkasti.

HELENA: Seurakuntien jäsenjakauma on suurin piirtein sellainen, että 65–67 % on naisia. Näin ollen 33–35 % on miehiä. Voisiko tälle pyrkiä aktiivisesti tekemään jotain? Olen saanut lapsuuteni käydä pyhäkoulua, jota isäni piti. Nainen oli hänen rinnallaan, joten molemmat mallit olivat läsnä. Toivon, että seurakuntien perheiden kasvavat pojat saisivat miehen mallin mahdollisimman varhaisesta saakka. Varoitan Ari, sä olet esimerkkinä nyt, enkä ole kertonut siitä. Ari sanoi, että hänen on tehnyt mieli alkaa vetää perhemuskaria, mutta sitten hän on miettinyt, että eikö sen pitäisi olla naisten juttu. Minä toivon kuitenkin näkeväni, että vaikka sitten isien ja poikien perhemuskareita! Tuolle miesten pienelle määrälle on tehtävä jotain, koska muuten kohta meillä ei ole miehiä valittavaksi edes sinne vanhimmistoon.

"Tuolle miesten pienelle määrälle on tehtävä jotain, koska muuten kohta meillä ei ole miehiä valittavaksi edes sinne vanhimmistoon."
PILKKU: Kokonaisuus liittyy isoon kulttuurinmurrokseen, eli tässä pelätään, että tämän kautta tulee sukupuolineutraalius seurakuntiin, eli meiltä katoaa, mikä on mies ja nainen. En ole tavannut ketään egalitaaria, joka haluaisi sekoittaa käsityksen sukupuolista. Kuitenkin tässä kulttuurin muutoksessa on hyvääkin. Mun kaveripiirissä on omistautuneita isiä, ja he ajattelevat tämän ajattelevat isän roolin tosi hienona. Isyys on kuitenkin muuttunut tosi paljon 20–30 vuoden aikana, ja tämä on tosi uusi juttu, että isät ajattelevat näin. En sanoisi, että voi kauheaa, isät hoivaavat lapsia, eksytystä, vaan että hienoa! Kiitos Herralle, kiitos, että on hoivaavia isiä!



HEIMO: Tommille kysymys naisen asemasta seurakunnassa: kyseenalaistammeko samalla miehen aseman perheen päänä.

TOMMI: Ensin edelliseen. Komppaan tässä, että olen murheellinen seurakunnassa siitä, että miesten aktiivisuus ei ole meidän liikkeessä sellaista, mitä se voisi olla. Kun mietitään pyhäkoulutyötä, niin miksei mies voisi siellä olla? Itse aloitin pyhäkoulun opettajan apulaisena. Nuorisopastorina toiminut nainen pyysi mua mukaan, ja lähdin. Meidän seurakunnassa on monta hyvää esimerkkiä siitä, miten miehet olivat lapsityössä mukana. Olin tiimeissä mukana. Sellainen olisi tosi tärkeää! Samoin olisi tärkeää, että myös aikuisissa miehissä olisi näin, sillä usein sisaret ovat hienon aktiivisia, kiitos siitä, mutta miesten pitäisi ryhdistäytyä.

Perheen päänä toimimiseen liittyen. Kyseenalaistetaanko tässä miehen asema perheen päänä? Matti esitti Paimen plussassa, kantaa, että on egalitaari ja ajattelee, että seurakunnassa ei ole eroa miehille ja naisille, mutta perheessä on jonkinlainen johtajuusasema. Eli miten Matti sitä argumentoi Naispastoriblogissa, että voi olla egalitaarikannassa, että mies on ns. perheen pää, mutta kaikilla egalitaareilla ei ole näin. Voi olla yleisempää, että roolieroa ei ole perheessä eikä seurakunnassa. Riipuu siitä, mitä egalitaarisuus on ja miten sitä sovelletaan.

Keskustelun asetelmista


HEIMO: Tuntuu siltä, että seurakunnassa saa olla erilaiset ehtoolliset, kun on gluteenittomat, laktoosittomat, kompleementaarikot, ja egalitaarikot. Iloitsen kuitenkin hyvästä keskustelusta. Haluaisin kuitenkin mennä henkilökohtaisella tasolla ennen kuin katsotaan kehitystä, miten käytännössä mennyt ja miten historiassa mennyt. Vähän raapaisen syvempään:

Helena ja Pilkku sanoivat, että tässä on vaara, että keskustelu hiljennetään sillä, että naisella on oma lehmä ojassa. Eli omat pyrkimykset ja naisena tähän keskusteluun osallistuminen sisältää jännitteen. Pilkku, mainitsit asiasta.

PILKKU: On epäkiitollinen asema olla tässä naisena. Totta kai ajattelen, että moni ajattelee, että mä olen pyrkyri. Just oli tekstiviestikysymyksissä siitä ajatusta, että naiset pyrkii valtaan. Monet naistyöntekijät kokevat keskustelun tosi epämiellyttävän. Voi käydä, että ilmapiiri kiristyy ja naisten työilmapiiri huononee. Ei tämä ole kiva asema olla tässä. Mutta olen ajatellut, että olen mukana Naispastori-blogissa, ja kun on saatu palautetta siitä, niin olen käynyt ajatuksen läpi, että mieluummin leimaudun ja pidän nyt ääntä, koska näen, että tämä on herätysliikkeen kannalta tärkeä ja ansaitsee keskustelun, niin vaikka leimaudun, niin 10 vuoden päästä jonkun nuoren naisen ei tarvitse olla paneelissa keskustelemassa aiheesta.
 "mieluummin leimaudun ja pidän nyt ääntä, koska näen, että tämä on herätysliikkeen kannalta tärkeä ja ansaitsee keskustelun"

[Aplodit]

HELENA: Kutsumukseeni ei kuulu olla luomassa uraani. Minulla ei ole kutsua olla ajamassa naisasiaa. Jos haluaisin luoda uraa, olisin ihan muualla.

[Aplodit]

Naisia Jumalan käytössä


HEIMO: Olen kuunnellut keskustelua, myös Vehniäisen Kaukon puheenvuoroa. Pyydän anteeksi sisarilta, että esimerkeiksi nostamamme naiset ovat vainajia. Monet naiset kelpaisivat esimerkeiksi. Ehkä veljinä koemme, että on helpompi kehua kuolleita naisia. Sorrun silti tähän, mutta valmistin tämän kommentin tähän väliin, ennen kuin tämä leidi ehti kuola. Hautasin hänet toista viikkoa sitten; hän oli Helvi Halme, siirtyi taivaaseen 93-vuotiaana.

Vuonna 1948 hän valmistautui Etiopiaan lähtöön, 1953 hän meni Etiopiaan ensimmäistä kertaa keisarillisen perheen kotiopettajaksi. Keisarillisen perheen jäsenet jopa toivoivat, että hän adoptoisi yhden hänen lapsistaan. Hän oli näin luotetussa asemassa. Kun hän lähti sitten lähetystyöntekijänä, hän oli Addis Abebassa. Parisenkymmentä ihmistä kokoontui peltihökkelissä, nyt kirkkokuntaan kuuluu muutamia miljoonia. Soitin muutama vuosi sitten Etiopian helluntailiikkeen tärkeälle henkilölle. Hän esitäytyi Helvi Halmeen pyhäkoulupoikana. Hän on teologian tohtori, mutta sanoi, että kun haluaa, että ihmiset uskovat, niin hän kaivaa Helvin aikaiset pyhäkoulumuistiinpanonsa esille. Niillä seurakunnat syntyivät.



Helvi lähetteli kotiin tultuaan joulukortteja. Hän kirjoitti 132–137 postikorttia jouluisin, että niitä olisi mennyt kaikkiin seurakuntiin, joita oli ollut perustamassa.

Kun tulin Kuopioon, löysin hänen muistiinpanonsa. Hän on kirjoittanut, että joka päivä kun tulin kotiin, suljin oven ja itkin. ”Se maa, jota rakastin, ei enää tarvinnut minua. He luulivat, että minä olen vahva.” Nämä sanat on kirjoitettu ruutupaperille lyijykynällä. ”He luulivat, että minä kestän, mutta minä itkin.” Hän on kirjoittanut sen omaan päiväkirjaansa. Kävin 2005 tekemässä haastattelua hänestä. Kun hän oli ollut Suomessa vähän aikaa aikanaan, ja Orvokki Virta, hänen työtoverinsa oli lähdössä, niin hän sanoi, että mene, minä en lähde mihinkään, minä rakastan tätä maata. Kuitenkin Jumala näytti unen, että Orvokki on Aasiassa, ja Jumala näytti talon nurkan. Jumala sanoi hänelle, että tässä on uusi kotisi. Unessa Helvi protestoi ja sanoi, että minä en halua. Kysyin häneltä, mitä Jumala sanoi siihen. Helvi istui arvokkaasti tuolissaan ja sanoi, että Jumala ei sanonut mitään, ”sillä hänellä ei ole tapana riidellä minun kanssani.”

Tästä syystä pyydän, että muistakaamme tänään niitä kyyneleitä, joita itkemme kutsumuksen kantajan kanssa. Niilo Närhi, 80-luvun alussa huusimme Saalemin ylätasanteelta aamenta, kun tehtiin rajuja päätöksiä ja linjat vedettiin suoriksi. Meillä oli sisälähetyksen maksama villapaita ja samanlaiset salkut mukana. Paljon on nähty, ja Jumalan myllyt ovat jauhaneet. Kerro jotain maailmalta terveisiä, mitä olet oppinut Jumalan valtakunnasta.

NIILO: Vierailemme monessa seurakunnissa. Yksi merkittävä tapaus oli, kun keskustelimme Kiinan kotiseurakuntaliikkeen johtavan pastorin, Zhang Rongliang, kanssa. Mies on istunut 23 vuotta vankilassa ja johtaa seurakuntaliikettä, jossa noin 10 miljoonaa jäsentä. Harvemmin tällaisen kanssa pääsee matkaa tekemään. Keskustelimme eri asioista myös Kiinassa tapahtuvista kuvioista. Kun tapasin miehen johtotiimiläisiä viimeksi, niin mies oli vankilassa. Kolmesta kaksi tapaamaan tulleesta top-johtajasta oli naisia. He hoitavat seurakuntaliikettä. Kun keskustelin Zhangin kanssa, miten kiinalaiset näkevät naisten palvelumahdollisuuden, hän vastasi, että Kiinan seurakunnissa ei katsella sukupuolta, vaan armoitusta ja kutsumusta. Tällä hetkellä Zhangin arvion mukaan Kiinan maanalaisista seurakunnista johtajista 60 % on naisia. Ei kutsuta pastoreiksi, ketään ei kutsuta vanhimmiksi, vaan kaikki ovat ”setä” tai ”täti”. Kiinan kotiseurakunnissa alleviivataan perheyhteyttä. Siellä kulttuuri on erilainen. Joka tapauksessa täytyy sanoa, että vaikka en ole törmännyt sisar Juniaan (josta keskusteltiin), niin olen törmännyt matkoillani naisiin, joita kutsun apostoleiksi. Pikkusen logiikkani on koetuksella, jos sanotaan, että se on Jumalan tahdon vastaista. Niin minä esitän itselleni kysymyksen, miksi Jumala sitten valitsee naisia Kiinassa ja Etelä-Koreassa ja käyttää heitä vahvasti apostolisessa palvelutehtävässä ja seurakunnan johtajina, jos se on hänen tahtoaan vastaan. Tämä on kysymys, joka on mieltä askarruttanut monta kertaa. Olen omassa käsityksessäni matkan varrella lakannut huutamasta niitä aamenia, joita Hempan kanssa joskus huusin.


"Tällä hetkellä Zhangin arvion mukaan Kiinan maanalaisista seurakunnista johtajista 60 % on naisia."

PILKKU: Joidenkin naisen palvelutehtäviä selitetään joskus "hyväksyvästi", että kyllähän Jumala käytti Bileamin aasiakin. Kuitenkin voi arvioida, millaiseen maailmankuvaan tämä liittyy. Toinen, mitä on tarjottu, että nainen on aina Jumalan kakkos-, kolmos- tai nelosvaihtoehto, kun kukaan miehistä ei vain suostunut lähtemään. Henkilökohtaisesti tätä on kauhean vaikea sovittaa omaan Jumalakuvaani.

"Joidenkin naisen palvelutehtäviä selitetään joskus "hyväksyvästi", että kyllähän Jumala käytti Bileamin aasiakin. Kuitenkin voi arvioida, millaiseen maailmankuvaan tämä liittyy."

HELENA: Jumala on minunkin päiväni kirjoittanut kirjaansa. Siihen onneksi saan uskoa.


Miten käytännössä tilanteet näkyvät?


HEIMO: Pilkulle rohkaisuksi, että tähän saakka Bileamin aasivertauksen vedoten olemme valinneet vain miehiä. Kuitenkin Pilkulle: olet ollut pastorina. Onko tunnemuistoja asiasta, miten käytännössä koet, onko erottelu tullut vastaan?

PILKKU: On tullut jotain tilanteita. Itselleni tärkeintä oli pastoripalaverin yhteys, jossa yhdessä toimittiin. Kuitenkin jotain tilanteita, joku vanhimmiston saunailta, johon miespastorit luonnollisesti voivat mennä, mutta eivät naiset. Mä olen ajatellut sitä laajemminkin, että jos totuttu kulttuuriin, että jos pidetään miesten saunailtoja, niin naisten mukaantulo sotkee perinteet. Siihen voi liittyä sellaista.

HELENA: Rahnaston Rami on suoraan tuossa edessä. Oli joitakin vuosia sitten ihana vanhimmiston yhteinen päivä. Pastorit ja vanhimmisto toimivat yhteisenä tiiminä, eivät sulje toisiaan pois. Olen kotiseurakunnalle kiitollinen siitä, että koen, että mulla on vahva ja hyvä vanhimmiston ja johtoryhmän tuki. Olen koko ajan erilaisissa tilanteissa kokenut vanhimmistotyöskentelyssä tulleeni kuulluksi. Omalta osaltani yritän toimia niin, että yritän ansaita luottamuksen. Omalta osaltani todella arvostan vanhimmistoa. Seurakunnan johtamisasetelma on niin, että ei ole ongelma, vanhimmiston tulee johtaa seurakuntaa Jumalan johdossa.

ANTTI: Tämä on vakava asia. Kysymys siitä, meneekö vanhimmistoveljet keskenään saunaan vai tyytyvätkö paistamaan makkaraa, on käytännön kysymys, mutta jos työyhteisöön otetaan nainen mukaan, hänet täytyy ottaa mukaan täysvertaisena. Ei ole vaihtoehtoa, että yksi työyhteisön jäsen syrjäytetään yhteydestä. Eilen puhuttiin, että pitääkö raastuvassa testata, onko meidän käytännöt toimivia [viittaa kolehtikäytäntöön]. Tämän voisi testata raastuvassa. Jos ei olla valmiita ottamaan naista työntekijäksi tasavertaisena, niin älkää sitten palkatko.


"Jos ei olla valmiita ottamaan naista työntekijäksi tasavertaisena, niin älkää sitten palkatko."

HEIMO: Moniko meistä veljistä suostuisi, että joku meistä jätetään pois jonkun rajoitteen ja esteen takia ja tulisimme syrjityksi?

Kommentteja ja kysymyksiä: Moniko on tullut uskoon naisevankeistan työn vaikutuksen kautta. [Noin viidennes nousi ylös]. Esko Rautio mainittiin, hän on tullut uskoon Aino Linnasen työn kautta.

Käsitteiden määrittelyä


HEIMO: Tommi, avaatko egalitaarin ja kompelemtaarin?

TOMMI: Egalitaari ei usko roolieroon. Eglitaarien leirin sisällä on erilaisia näkemyksiä, voi olla raamatun arvovaltaan uskovaa, esim. Philip Payne, joka näkee tulkinnallisena asian, mutta näkee, ettei Raamattu kiellä naisen pastoriutta eikä annan pysyvää mallia roolierosta. Mutta jotkut egalitaarit, kuten Matti, sanovat, että rooliero on perheessä. Komplemenetaarit näkevät, että tasa-arvoisuus, mutta roolierot perheessä ja seurakunnassa. Kolme kantaa komplementaarisuuden sisällä: 1) pastorin rooli miehelle, 2) luterilaisen herätysliikkeiden kanta, että pastorin virka on varattu miehille, mutta nainen voi opettaa. 3) myötätuntoinen komplementaari, esim. Craig Blomberg, nainen voi toimia vanhimpana ja pastorina, mutta joku rooliero, että ylin auktoriteetti on jätettävä miehelle.

PILKKU: Kysymys. Jos nainen ei saa opettaa, ja yleensä se tarkoittaa, ettei saa opettaa sunnuntaikokouksessa, minkä takia naiset saavat opettaa pyhäkoulussa, kun onko se vähemmän hengellistä tai vähemmän auktoriteettia, niin kun lapsiin opetus vaikuttaa eniten? Eli vaatimampi ja enemmän vaikutuksia luova rooli on niillä, jotka opettavat lapsia.

TOMMI: Komplemetaristit näkevät sen 1. Tim 2:12:n mukaan. Siinä nähdään, että erityisesti miesten opettaminen kielletään, eli tämä viittaisi pastoraalitehtävässä tapahtuvana miesten opettamiseen. Eli kun koko seurakunta on kokoontunut, niin se normaali opettamistehtävä kuuluu pastoreille ja vanhimmille. Tämä on yleisin ajatus, mutta on erilaista käsityksiä toki.

HEIMO: Asia ei ole mustavalkoinen, vaan meiltä löytyy tulkinnan kirjoa, vaikka joskus Niilon kanssa joskus vahvasti aamenta sanomme jotain.

Eri käytäntöjä


HELENA: Kaksi muistoa. 80-luvulla olin saanut tehtäväkseni olla vastuussa sunnuntai-illan evankeliointikokouksesta. Tiesin seurakunnasta yhden naishenkilön, että hän on aktiivisesti Perjantai Kristukselle -toiminnassa. Soitin hänelle ja pyysin, voisiko hän antaa henkilökohtaisen todistuksensa evankelointi-illassa. En ollut lainakaan varautunut siihen, kun hän haukkui minut lyttyyn. Hän sanoi, miten on pettynyt Esko Rautioon, että päästänyt tilanteen niin pahasti, että minä voin pyytää tällaista. Sanoin, että osallistut vahvasti Perjantai Kirstukselle -työhön, niin hän kysyi, etkö tiedä, että naisen pitää vaieta seurakunnassa? ”Seurakunta” oli hänelle rakennus. Hän ei uskaltanut tunnustaa uskoaan Jeesukseen rakennuksessa.



Toinen muisto. Olin samassa rakennuksessa, ja olin vähän tottuneempi. Olin aloittamassa sunnuntain päiväkokouksen saarnaa. Kun alkukokous meni, ja kokouksen vetäjä sitten sanoi, että kun nainen ei saa opettaa, niin Helena tulee varmaan antamaan meille kehotuksen ja lohdutuksen sanoja.


"kokouksen vetäjä sitten sanoi, että kun nainen ei saa opettaa, niin Helena tulee varmaan antamaan meille kehotuksen ja lohdutuksen sanoja."

NIILO: Luulen, että meidän olisi hyvä mennä fundamenttiin, eli mistä tässä on kysymys. Keravan vahimmistossa on keskusteltu asiasta ja naisten asemasta jo kahden vuoden ajan. On päädytty siihen, että nainen voi palvella kaikissa tehtävissä, mitä ikinä seurakuntaelämässä on. Osa on sitä mieltä, että jopa vanhimpana. Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikessa muussa, paitsi ei vanhimpana. Keravalla on tehty päätös, että emme nyt halua repiä vanhimmistoa ja seurakuntaa, että lähtisimme äänestämään, vaan me olemme tehneet päätöksen, että pyrimme nyt kaikin tavoin nostamaan naiset ylipäätään kaikkiin palvelustehtäviin seurakunnassamme, jotta he saavat mahdollisuuden palvella ihan kaikessa, paitsi ei vielä vanhimmistossa. Suurin ongelma meillä kuitenkin on se, että naisilla on hyvin vähän palvelumahdollisuuksia, ja tätä halutaan tätä muuttaa selkeästi. Ei tarvitse mennä kauas Suomesta, niin on Ruotsi, Norja ja Tanska, joissa on samantyyppiset helluntailiikkeet, joissa kaikissa naiset palvelevat vanhimpina. Tämä voisi olla hyvä kautta linjan, että jos meillä ei ole mitään sitä vastaan, niin nostaisimme naiset esille ja yrittäisimme saada ainakin muihin kuin vanhimmistoihin. Kymmenen vuoden päästä voi olla eri juttu.


"Ei tarvitse mennä kauas Suomesta, niin on Ruotsi, Norja ja Tanska, joissa on samantyyppiset helluntailiikkeet, joissa kaikissa naiset palvelevat vanhimpina."

PILKKU: Toivon, että olisi tilaa eri tavalla ajatteleville. Jos joku seurakunta päättää nimittää vanhimmistoon naisia, niin heitä ei kivitettäisi. Eli kestettäisiin, että seurakunnat tekevät erilaisia linjauksia.

Mitä asioille pitäisi tehdä? 


HEIMO: Loppuun kysymys: Mitä konkreettista muutosta tahtoisitte, että naisten palvelutyö helpottuisi. Miten konkreettisesti sanotte? Tehdään hienoja päätöksiä ja linjapäätöksiä, on jopa pöytälaatikko seurakuntia ja kirkkokuntia, että emme perusta pöytälaatikkopastorin virkoja.

TOMMI: Tilanne kestämätön, sillä ei ole selkeä. Selkeytetään. Seurakunnat voisivat keskustella. Käykää seurakunnan johdon kanssa keskustelua, että löytyisi noudatettava linja. Tärkeintä on Raamatun auktoriteetin pysyminen. Tämä naisten rooli ei ole keskeinen asia opin kannalta, mutta se on tärkeä, koska se vaikuttaa kaikkeen käytännön tekemiseen. Ettei mennä siihen, että homoseksuaalisuuden harjoittamien OK.

ANTTI: Ehdotan, että kaikki seurakunnat avaavat kaikki tehtävät naisille. Vaihtoehto B on, että kaikki Suoren seurakunnat määrittävät kantansa kysymyksiin. Toivoisin, että kanta määritettäisiin, jotta siihen voi reagoida. Eli voi miettiä, haluaako liittyä tuolla tavalla ajattelevaan seurakuntaan. Huonoin ajatus on, että jokainen voi olla eri mieltä. Silloin vastuu kaatuu niiden päälle, jotka eivät ole yleisen linjan mukaisia.
 "Ehdotan, että kaikki seurakunnat avaavat kaikki tehtävät naisille."

PILKKU: Veli puhuu asiaa. UT:ssa pastorin ja vanhimman roolin välillä ei ole erotusta. Myös vanhimman roolin voisi avata naisille. Jokainen seurakunta tekee linjauksensa. Anttia kompaten, että seurakunnat uskaltaisivat tehdä linjauksia. Ja jos nainen palkataan, niin hänen takanaan pitää seistä loppuun asti.

HELENA: Jos Leevi ja Anssi ovat kuulolla, niin Paimen Plussaan rajoitetaan ainakin mielipidekirjoitukset aiheesta, ja jos ilmenee, että kyseessä on pastori tai vanhin, niin ei julkaista tekstiä RV:n mielipidepalstalla, jonka joku juuri uskoontullut voi lukea, vaan että keskustelu olisi tarkoitettu pastoreille tai vanhimmille. Se olisi rakentavampi foorumi. Helpottaisi myös työtämme.

NIILO: Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen, heijastelemaan omaa olemustaan. Jos miehet ja naiset rinta rinnan tekevät työtä, niin rohkaisen tähän, että nostetaan naiset kaikkiin palvelutehtäviin. Silloin Jumalan olemukseen liittyvä kokonaisuus tulee paremmin yhdessä esille.


HEIMO: Toivotaan kunnioittavaa keskustelutapaa, joka ei ole ylimielistä, vaan kunnioitetaan ja pyritään perustelemaan näkemykset perustelemalla Raamattua huolellisesti.
________________


Keskustelun myyränä toimi Markus Mäenpää, joka on Keuruun helluntaiseurakunnan osa-aikainen seurakuntapastori ja teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien painileikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.