Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Onko Paavali ristiriitainen, kun ei sulje Priscan suuta? (1. Tim. 2:11–15 osa 2)

Edellisessä tekstissäni tarkastelin naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta merkittävintä tekstikappaletta, joka löytyy Paavalin Ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Avasin hieman koko kirjeen asiayhteyttä, ja oli selvää, että Paavali reagoi seurakunnassa vallinneeseen, akuuttiin tilanteeseen. Harhaopettajat olivat sekoittaneet seurakunnan elämää, ja heidän vääristyneet opetuksensa olivat levinneet erityisesti naisten keskuudessa ja vaikuttaneet heidän toimintaansa. Paavali ottaa siis teksteissä erityisesti kantaa naisten käytökseen. Paavalin ohjeistus luvussa kaksi huipentuu jakeeseen 12, jossa Paavali kieltää naisia opettamasta tai vallitsemasta miehiään.

Ristiriidan Paavalin tekstiin tuo samaisessa Efeson seurakunnassa toiminut Prisca. Hänen kerrotaan perehdyttäneen aviomiehensä Aquilaan kanssa miehen nimeltä Apollos Jumalan tiehen (Apt. 18:24–26). Apolloksesta tuli tärkeä julistaja ja Paavalin työtoveri, ja on mielenkiintoista, että Apostolien tekoihin on kirjattu tieto siitä, kuka opetti hänelle uskon perusteet.

Miten Priscan rooli tulisi ymmärtää?

Priscan tapaus saattaa lukijan perin ristiriitaiseen tilanteeseen. Jos nainen ei kategorisesti saa opettaa miestä, mistä Priscan toiminnassa oli kysymys? Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on esitetty useita malleja, joista kuuluisimmat lienevät seuraavat kaksi:

Selitys 1: Prisca sai opettaa, koska opetti aviomiehensä kanssa.

Jos asia olisi näin, voisi olettaa, että se lukisi Raamatussa. Paavali ei missään kohden sano, että opettaminen yhdessä aviomiehen kanssa olisi poikkeus muuten voimassaolevaan naisten puhekieltoon. Huomionarvoista on myös se, että tässä nimenomaisessa kohdassa Priscan nimi on kirjoitettu ennen aviomiestään. Se viittaa aikansa kulttuurissa siihen, että Priscan rooli Apolloksen opettajana oli kirjoittajan silmissä ensiksi mainittavan veroinen eli tärkeämpi.

Selitys 2: Prisca sai opettaa, koska ei opettanut auktoriteetilla. 

Tämän ajatustavan mukaan nainen saa vaikkapa keskustella teologiasta miehen kanssa tai jopa kirjoittaa kirjan, mutta hän ei saa saarnata auktoriteetilla seurakunnassa, jos kuulijoiden joukossa on miehiä. Kuitenkin tässä tulkintamallissa teksti luetaan nykyisten seurakuntarakenteiden näkökulmasta. Nainen voi siis tietyissä tilanteissa opettaa, mutta hän ei voi toimia seurakunnan paimenen/johtajan virassa. Yksi käytännön sovellus voisi olla myös se, että nainen voi opettaa pyhäkoulussa, nuortenilloissa ja naisten tapahtumissa, mutta EI koko seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Paavalin kirjoittaessa seurakunnat kokoontuivat kodeissa, eivätkä ne olleet organisaatioina samanlaisia kuin nykyään. Kokoontumiset kodeissa olivat lähempänä solukokoontumisia kuin sunnuntaiaamun messua tai helluntaiseurakunnan kokousta aulavahteineen. Millä perusteella on mahdollista erottaa Priscan auktoriteetiton opettaminen ja miehen auktoriteetillinen opettaminen? Mitä eroa on julkisella saarnaamisella ja yksityisellä opettamisella? Eikö kummassakin ole kysymys auktoriteetin ja vaikutusvallan käyttämisestä? Prisca ja Aquilas perehdyttivät Apolloksen Jumalan tiehen eli uskon perusteisiin – oliko tämä tapaus jollain tavalla vähempiarvoinen opetushetki? Voiko uskon perusteita opettaa ilman auktoriteettia? Entä muita aiheita? Entä onko lasten tai naisten opettaminen vähemmän auktoriteettia vaativaa, jos se on kuitenkin naisille sallittua? Myös ajatus siitä, että nainen saa opettaa yhtä miestä kerrallaan, mutta ei useampia yhtä aikaa, on heikosti perusteltavissa.

Yllä olevan perusteella joudumme rehellisesti toteamaan, että meillä on jompikumpi kahdesta seuraavasta vaihtoehdosta:

Vaihtoehto 3: Ristiriita Raamatun opetusten ja kuvausten välillä. 

Tämän vaihtoehdon mukaan on mahdollista, että Raamattu kuvaa alkuseurakunnan tai itsensä Paavalin epäjohdonmukaista toimintaa. Toisaalla nainen saa opettaa miestä, mutta toisaalla taas nainen vaiennetaan miehen edessä.

Merkittävä osa nykytutkijoista ajattelee, etteivät Paavalin kirjeet Timoteukselle ole Paavalin kirjoittamia, vaan ne ovat peräisin jonkun myöhemmän, tuntemattoman kirjoittajan kynästä, ja ne olisi laitettu Paavalin nimiin ajan tavan mukaan. Tämä ratkaisisi edellisen kohdan jännitteen ainakin niin, että Paavali itse ei ole ristiriitainen itsensä kanssa: Paavali oli myönteinen naisten toiminnalle seurakunnassa, mutta pastoraalikirjeiden kirjoittajat olivat nihkeämpiä naisten toimintaa kohtaan. Jos taas Timoteuskirjeet eivät olisi Paavalin kirjoittamia, niin ne eivät olisi meille samalla tavalla sitovia kuin Paavalin oikeat kirjeet. Jännite ratkaistaan jättämällä Timoteuskirjeiden opetus sivuun myöhempänä kehityksenä.

Haluan korostaa, että tässä blogissa ei ajatella näin. Vaikka näkemys antaisi heti meille akateemista uskottavuutta ja kriittisen ajattelijan maineen, meidän käsityksemme mukaan todistusaineisto pastoraalikirjeiden epäaitouden ja epäpaavaliuden puolesta ei yksinkertaisesti ole riittävän vakuuttavaa. Näemme, että kirjeet kirjoitti sama Paavali, joka toisaalla julisti miehen ja naisen väärän erottelun kadonneeksi Kristuksessa (Gal. 3:28) ja joka arvosti Priscaa oikein toimivana työtoverinaan Kristuksessa.

Emme kuitenkaan ole lähempänä ratkaisua vielä. Meillä on vielä ainakin näennäinen ristiriita. Tästä syystä on hyvä ottaa viimeinen vaihtoehto käsittelyyn:

Vaihtoehto 4: Ymmärrämme väärin jonkun raamatunkohdan. 

Jos Paavali näyttää itsensä kanssa rankasti ristiriitaiselta, niin on vähintään reilua kysyä, olemmeko ymmärtäneet jotain väärin. Olemmeko siis ymmärtäneet oikein, mitä Paavali tarkoitti, kun hän kielsi naisia opettamasta ja/tai hallitsemasta miestään?

Kysymystä ratkaistessamme alkukieli tarjoaa meille melkoisen yllätyksen. Paavali ei käytä ”hallitsemisesta” sitä sanaa, jota hän käyttää normaalista vallankäytöstä yleensä. Itse asiassa hän käyttää sanaa, joka ei esiinny missään muualla koko Raamatussa. Mikä se sana on ja mitä sen merkityksestä on sanottu? Tämä selviää seuraavassa kirjoituksessa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.