Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä: RV-keskustelun loppulauseet

RV-lehdessä käytiin keväästä ja alkukesästä keskustelua naisen asemasta seurakunnassa. Ryhmämme kynäili useamman kommentin mielipidepalstalle, ja ryhmämme päätössanat julkaistiin tämän viikon lehdessä (46/2016). Koska kaikilla ei ole printtilehteä saatavilla ja netissä luettava versio haihtunee pian, laitamme tekstin myös blogiin luettavaksi:

Helluntailiike tarvitsee naisia ja miehiä yhdessä

Ristin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan armoituksesta. Tämän tahdomme perustella suoraan Uudella testamentilla, emme vetoamalla vain kokemukseen tai hylkäämällä Raamatun arvovaltaa.

Tähän mennessä lehden palstalla käydyssä keskustelussa mielekkäintä on ollut keskustelu Raamatun teksteistä ja niiden tulkinnasta. Olemme kiitollisia kaikista haasteista, jotka ovat tarjonneet tilaisuuden pohtia väitteitämme.

Raamattu on Jumalan sanaa, jonka tulisi saada ohjata elämäämme ja käytäntöämme. Tarkoitus on yhdessä painia tämän Sanan merkityksen kanssa, ei spekuloida sillä, kuka tällä kertaa on feministi tai sovinisti, fundamentalisti tai liberaali.

Kuten olemme toistaneet, allekirjoitamme Raamatun auktoriteetin ja sanoudumme irti äärifeminismistä tai sukupuolineutraalista ideologiasta. Emme pyri häivyttämään sukupuolten eroa vaan toivomme seurakuntiin yhtä paljon hengellisiä äitejä kuin isiäkin.

Keskeinen lähtökohta on siinä, että luomisessa mies ja nainen asetettiin yhdessä hallitsemaan (1. Moos. 2:15). Naista ei asetettu alisteiseen rooliin, sillä heprean sana ”apu” (ezer) viittaa useimmissa tapauksissa Jumalaan ihmisten apuna. Hierarkkinen hallintasuhde on peräisin syntiinlankeemuksen kirouksesta. Kristus tuli kuitenkin korjaamaan synnin lisäksi lankeemuksen rakenteellisia seurauksia. Keskeisimpänä huomiona on myös, että ensimmäisen ja toisen sukupolven seurakunnassa oli naisjohtajia. He olivat 12 apostolin jälkeen valittuja johtajia, joihin nykyjohtajia voidaan monessa suhteessa rinnastaa. Paavali viittaa apostoli Juniaan (Room. 16:7), joka oli vieläpä arvostettu apostoli.

Juniasta ei voi tehdä miestä eikä hänestä voi tehdä muuta kuin apostolin. Yli vuosituhannen vallitsi yksimielisyys Junian naiseudesta, ja jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) tunnusti Junian olleen naisapostoli. Keskeinen erimielisyys kirkkoisillä oli lähinnä siitä, oliko Junian nimi Junia vai Julia. Miehen nimi Junias tulee mukaan vasta myöhäisellä keskiajalla.

Myös Junian apostoliutta on vaikea kyseenalaistaa. Kreikankielisessä tekstissä on rakenne, jossa on sisäsijaa ilmaiseva prepositio ja monikon datiivi, joten se jäsentyy mielekkäimmin niin, että Andronikus ja Junia ovat itse apostoleita. Kohta ei voi tarkoittaa, että ”apostolit arvostavat heitä”, sillä tällöin Paavali olisi käyttänyt passiivin agenttirakennetta.

Junia käytti naisapostolina valtaa myös miesten yli, sillä on vaikea kuvitella arvostettua apostolia ilman auktoriteettia. Uudessa testamentissa on myös diakoni Foibe (Room. 16:1) sekä opettaja Prisca, jota Paavali yhdessä tämän miehen kanssa kehuu työtoverikseen, ja  Jonka hän jopa mainitsee kahdesti ennen miestä (Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Lisäksi Jeesuksen seuraajien joukossa on naisia, jotka evankeliumien tarkemman analyysin perusteella toimivat alkuseurakunnassa arvostettuina silminnäkijätodistajina.

Näiden huomioiden jälkeen on hyvä luoda katse niihin raamatunkohtiin, joilla yleensä perustellaan naisten alisteinen asema seurakunnassa. Vaatimus ”yhden vaimon miehenä” olemisesta (1. Tim. 3:2) selvenee siinä, että Paavalille Foibekin täyttää vaatimuksen. Kyse on siis ilmeisimmin yksiavioisuudesta.

Samoin 1. Kor. 14:34–35 näyttää vaientavan naiset, mutta koska Paavali muualla ei näytä olevan pahoillaan naisten puhumisesta profetoinnin muodossa (1. Kor. 11:5) tai Junian auktoriteetista, joka ilmiselvästi sisälsi puhumista, kohta ilmeisimmin puuttuu paikalliseen väärinkäytökseen.

Myös usein viitatussa kohdassa 1. Kor. 11:7–10 Paavali korostaa sukupuolten vastavuoroisuutta ja keskinäistä tasaveroisuutta Jumalan edessä (jakeet 11–12). Lisäksi Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun monimutkainen tekstikohta kitkee seurakunnasta harhaoppia eikä rakenna johtajuushierarkioita.

Lopputulokseksi jää siis ymmärrys siitä, että Uusi testamentti avaa johtajuuden molemmille sukupuolille. Oli asia perheessä miten päin tahansa, seurakunta oli auki myös naisten johtajuudelle. Ajatuksemme eivät ole helluntailaisuudelle vieraita. Naiset ovat perustaneet pioneereina seurakuntia, kantaneet liikkeen kasvua harteillaan evankelistoina ja toimineet lähetystyössä vastuuasemissa. Pidämme siis luterilaisesta kirkosta tuotua, sukupuolittunutta pappisteologiaa vieraana tuontiaineksena helluntailaisuuteen, sillä yleisen pappeuden periaatetta noudattaen helluntailaisuudessa kyse ei ole erillisestä pappissäädystä, vaan Jumalan armoituksesta.

Suomen helluntailaisuudessa naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat eri seurakunnissa erilaisia. Toisaalla naiset voivat palvella kaikissa toimissa aina pastoreina sekä johtotiimeissä asti, mutta toisaalla naiset rajataan pois palvelupaikoilta teologialla, jota on vaikea perustella. Toisissa paikoissa naisten johtajuuden kyseenalaistaminen lähentelee jo työpaikkakiusaamista.

Tilanteessa valitettavinta lienee epäjohdonmukaisuus: naiset saavat opettaa, toimia pastoreina sekä täysjohtajina lähetyskentällä, mutta samalla ”ylin johtajuus” halutaan säilyttää miesten käsissä. Tämä saattaa johtaa akrobaattisiin malleihin, jossa paperilla johtajaksi määritelty mies pyhittää valtarakenteet, oli tällä vaikutusta käytäntöön tai ei. Johtajuus ei ole vain sitä, mitä vanhimmisto tekee, vaan jokainen vastuussa oleva on johtaja. Valtarakenteen ylin Y-kromosomi ei riitä pyhittämään malleja, vaan kyse on kokonaisuudesta.

Itse olemme nähneet aiheen voimakkaan esillä pitämisen tärkeänä, sillä pidämme asiaa merkittävänä kutistumaan kääntyvän helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta. Emme aja naiskiintiöitä vanhimmistoihin, vaan tahdomme, että seurakunnat avaisivat ovet johtajuuteen jokaiselle, jonka Jumala on sukupuoleen katsomatta valtuuttanut.

Kuitenkin toivomme aiheen käsittelyyn kaikilta nöyryyttä ja kunnioitusta: nöyryyttä siinä, että jokaisen, myös meidän, tulee olla valmiita muuttamaan käsityksiään, jos perusteet näin vaativat. Kunnioitusta siinä, että eri tavalla ajattelevat eivät ole vihollisia, vaan veljiä ja sisaria.

Kunnioituksella edelleen

Tuomas Harri, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Tuomas Havukainen, Keuruu
Sirkku Hoikkala, Kerava
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Anna Lehmuskoski, Tampere
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi

Teksti on julkaistu aikaisemmin RV-lehden (45/2016) mielipidepalstalla.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVULLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

Teksti on ainakin vielä luettavissa RV-lehden sivuilla.

Minä ja naisvanhimmat

Koska olen enemmän kokemuksellinen ja käytännöllinen kuin dogmaatikko, jaan omakohtaiseen kehitystarinani. Naispastori-blogin teologiset esitykset allekirjoitan sisällöltään ja perusteluiltaan, enkä pystyne niihin mitään lisäämään. Ja edustan siis konservatiivista raamattukäsitystä ja -teologiaa. Pyrin lukemaan asiat Raamatusta, en Raamattuun. Uskon, että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, kokonaan Jumalan sanaa. Käännökset eivät kuitenkaan ole Jumalan henkeyttämiä.

Iskee hermoon

Minulle naisvanhemmuus, -johtajuus ja naisten rooli helluntaiherätyksessä on ollut merkittävä ongelma, jopa kipu, kutakuinkin 40 vuotta. En ole nimittäin koskaan voinut allekirjoittaa seurakunnissa vallitsevaa rajaavaa ajattelua ja käytäntöä. Vaikka olen helluntaikodin lapsi, tämä asia tuli minulle kuin puskista tullessani uskoon 15-vuotiaana. En ollut kuullutkaan moisesta! Minusta oli epäoikeudenmukaista ja asenteellista, ettei nainen voisi toimia seurakunnassa siinä missä mieskin, mikäli työhön oli lahjoja ja kutsumus. Mielestäni lähes hilpeän huippunsa tämä käytäntö sai ehtoollisella, jossa vain isosti luotetut, nimetyt ja hautajaisiin pukeutuneet miehet saivat jakaa viiniä tai mehua ja pullaa, kun ajatuksin, sanoin ja rukouksin muistelimme Jeesuksen sovituskuolemaa. Maisteluun, muisteluun ja rukoukseen saivat tosin myös naiset yhtyä.

Kontrastina samaan aikaan naiset toimivat jopa valtion päämiehinä: Golda Meir Israelissa, Indira Gandhi Intiassa ja vähän myöhemmin Margaret Thatcher Englannissa.

Minä ja rakas äitini Mirja Vehosmaa.

Varsinaiset teologiset perusteet naispastoriudelle ja -vanhemmuudelle sain Toronton Ontario Bible Collegessa vuonna 1986, kun systemaattisen teologian kurssilla tutkin asiaa ja kirjoitin esseen tästä itseäni kiusaavasta asiasta. Teologian professorini Brian McKenzien alustukset ja uudet lähteet avasivat minulle perustellun ja systemaattisen näkökulman aiheeseen. Itselleni haastavin ja osin sisäisesti ristiriitaisin teksti oli 1. Tim. 2:11–15. Richard ja Katherine Clark Kroegerin artikkeli jossakin teologisessa lehdessä oli aivan käänteentekevä voidakseni ymmärtää kyseisen jaejakson merkillisen verbivalinnan, viittauksen luomisjärjestykseen ja synnyttämisen naisten ikiomana evankeliumina. Myös kirjeessä esiintyvät pukeutumisohjeet naisille ymmärsin paremmin kulttuurikontekstissaan. Sittemmin Clark Kroegereiltä on ilmestynyt myös Bakerin kustantama kirja I Suffer Not a Woman.

Itse arvioin teologiset selitysmallit liukumolla höpöä – sinnepäin – mahdollista – todennäköistä – varmaa. Se, että seurakuntavirat ovat avoinna niin naisille kuin miehille, sijoittuu omalla akselillani todennäköisen ja varman väliin, lähemmäs varmaa. Siitä todellakin uskaltaa jopa julistaa.

Miksi mies vaikeni seurakunnassa?

Nyt tunnustan syntini. Kyllä, pidin liian pitkään liian pientä ääntä erittäin tärkeästä asiasta. Olin nuori työntekijä, nuori vanhin, nuori vanhimmiston varapuheenjohtaja isossa seurakunnassa. Vastassa olivat tuulimyllyt. Juttelin asiasta kyllä ruohonjuuritasolla, ja nostin määrätietoisesti armoituksen ja kutsumuksen omaavia naisia palvelutehtäviin. Ehkä liian usein tuntui siltä, että ei ollut varaa heiluttaa venettä. Tai että piti seurakunnan uudistajana valita taistelunsa. Seli-seli.

Vasta kun perustimme uuden seurakunnan Itäisen Turun alueelle, otimme asian määrätietoisesti esille. Uusipesulassa on voimassa seurakunnankokouksen linjaus, että naiset saavat toimia kaikissa seurakunnallisissa tehtävissä. Mutta kun ensimmäinen vaalitilanne reilut kaksi vuotta sitten tuli, siitä syntyi aikamoinen kriisi. Siksi Pesulassa ei vielä toimi naisvanhimpia.

Nyt Naispastori-blogi saa täyden ja julkisen tukeni. Arvostan ja kunnioitan tätä minua nuorempien työntekijöiden ja helluntaiteologien hanketta. Asia on tärkeä. Kumarrus teille!

Harvinaista herkkua

Viime talvena olin etuoikeutettu ja palvelin työkokeilussa helluntailaisessa Turun Kotikirkossa, jossa vanhimmistoon kuuluu kaksi Jumalan kutsumaa ja asettamaa ja seurakunnan yksimielisesti virkaan siunaamaa naisvanhinta.

Tunnustan: ei tuntunut pahalta, vaan tosi hyvältä. Näin on hyvä. Jumalan tahtomaa rikkautta. Suosittelen.

________________

Ari Vehosmaa on tympeän pitkään sairauslomaileva Uusipesulan pastori ja perustajajäsen.

Pelastaako lasten synnyttäminen naiset? (1. Tim. 2:9-15 osa 6)

Paavali onnistuu kirjoittamaan Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisessa luvussa erään koko Uuden testamentin vaikeimmista tekstikohdista. Kokonaisuus huipentuu siihen, että naiset ”pelastuvat lapsensynnyttämisen kautta”. Kuitenkin useimmat Paavalin lukijat kurtistavat tässä kohdassa kulmiaan, sillä yleensä Paavalin kohdalla usko Kristukseen pelastaa, ei esimerkiksi jälkikasvun lukumäärä.

Tämä teksti on kuudes ja viimeinen Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittelevästä sarjasta. Muut tekstit ovat luettavissa täältä (1, 2, 3, 4, 5).

Pelastus on pelastus Paavalillakin

Mistä kuitenkin on kyse siinä, että Paavali puhuu pelastumisesta lasten synnyttämisen kautta? Tästä vaikeasta lausumasta olen lukenut todella monta erilaista teoriaa. Ei ole tarpeen pilkata niistä ainuttakaan, koska on vain kunniaksi, jos Raamattua pyrkii aidosti ymmärtämään. Paynen (2009) mukaan kieliopillinen muoto sozo dia ei anna muita tulkinnallisia vaihtoehtoja kuin hengellisen pelastumisen. Toisin sanoen alkukieli ei salli esimerkiksi sellaisia tulkintoja, joissa nainen selviäisi hengissä lapsen synnyttämisestä, vaikka ei menisikään pyytämään ajan tavan mukaan turvallista synnytystä Artemiin temppeliin.

Kielen rakenne ei myöskään salli tulkintaa, jonka mukaan nainen pelastuisi hengellisesti vain jos konkreettisesti synnyttäisi lapsia (tämä jättäisi tietysti pohtimaan, mitä tapahtuisi siinä tapauksessa, jos on lapseton tai sinkku). Se ei myöskään tue ajatusta, jonka mukaan ”lasten synnyttämisen kautta” olisi ymmärrettävä ”lasten synnyttäjänä” ja siten kielikuvana oikean roolinsa hyväksymisestä. Tässä ongelmana on se, että ”pelastuminen” merkitsisi selkeästi jotain muuta kuin muualla Paavalin teksteissä. Nämä tulkintamallit sisältäisivät Paavalille vieraan ajatuksen, että ihminen ei pelastu vain armosta, vaan jotain muutakin pitäisi lisäksi tehdä.

Miten seksiin suhtauduttiin?

Pieni havainto auttaa saamaan kiinni Efeson kristittyjen ajasta ja ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä maailmasta. Ainakin Vestan neitsyet ja Delfoin oraakkelit, jotka olivat merkittävimpiä välittäjiä jumalten maailman ja maallisen valtion ja miesten välillä, pysyttelivät neitsyinä. Naisen neitsyys korreloi siis jollain asteella hengellisen pyhyyden kanssa. Joku vastaava ajatusmaailma oli jollain asteella läsnä myös kristittyjen maailmankuvassa, koska Apt 21:9 mainitsee joukon tyttäriä, jotka kaikki profetoivat ja olivat neitsyitä. Itse asiassa jo hyvin varhaisessa alkukristillisyydessä toisella vuosisadalla monet kristityt omistautuivat uskolleen ja kutsumukselleen nimenomaan selibaatin avulla. Tämä koski sekä miehiä että naisia. Seksuaalisuus suljettiin kutsumuksen ulkopuolelle.

Lopulta gnostilaisiin teksteihin tultaessa muutaman sadan vuoden kuluttua löydämme jo täysin avointa opetusta siitä, kuinka ihmiskunta pelastuu, kun naiset lakkaavat kokonaan synnyttämästä uusia lapsia tänne pahaan materian maailmaan. Pidän todennäköisenä, että harhaopettajat olivat syöttäneet Efeson naisille jotain tämän kaltaista ajatusmaailmaa, ja naiset olivat vajonneet näkyihinsä hyläten kunniallisen arkisen roolinsa kotiensa emäntinä ja lasten synnyttäjinä. Heillä todella saattoi olla ajatus, että pelastuakseen hengellisesti heidän olisi pidättäydyttävä lisääntymisestä. Se ei ole kovinkaan kaukaa haettua, kun muistaa vaikka sen, että neitsyytensä menettämisestä kiinni jäänyt Vestan neitsyt tuomittiin kuolemaan hautaamalla elävältä, ja tätä todistetusti tapahtui myös ensimmäisellä vuosisadalla.

Seksuaalisuuden pelkoa vastaan olisi täysin luontevaa todeta, että nainen ei pelastu jättämällä lisääntymisen väliin. Itse asiassa ilmaisuun ”pelastua lapsen synnyttämisen kautta” saattaa hyvinkin kutoutua sisään täysin looginen jatko luomiselle ja lankeemukselle; siihen kutoutuu sisään lunastus rikkomuksesta! Pelastus ihmiskunnalle nimittäin kuvattiin heti syntiinlankeemuksen jälkeen ”naisen siemenestä”, joka puolestaan oli ensimmäinen ennustus aikanaan ihmiskuntaan syntyvästä Pelastajasta. Tämä ”naisen siemen, joka murskaa käärmeen pään” ei olisi koskaan syntynyt maailmaan ja tuottanut pelastusta, jos naiset eivät olisi sukupolvesta toiseen synnyttäneet uutta elämää ja jatkaneet ihmiskuntaa. Toisin sanoin, nainen voi synnyttää ja harrastaa seksiä aivan kunniallisesti, sillä koko pelastus on tullut maailman juuri tärkeimmän ”lapsensynnyttämisen”, Jeesuksen syntymän, kautta.

Paavali toteaa, että kristittyjen Jumala ei vaadi selibaattia eikä ihannoi naisen neitsyyttä tai lisääntymisen lopettamista. Hänen pelastussuunnitelmaansa kuuluu terve lisääntyminen ja arkinen, kunniallinen, elämä. Tällainen kielikuva toimisi myös erinomaisesti yhteen kirjeen loppupuolella kuvattavien ohjeiden kanssa, kuinka nuorten leskien tulisi mennä uusiin naimisiin, synnyttää lapsia ja elää kunniallisesti ”saatanan seuraamisen” sijaan.

Yhteenveto kaikesta mahdollisesta

Paavali lopettaa opetuksensa muistuttamalla, että hengellinen pelastus rikkomuksesta tuli ihmiskunnalle – myös naisille – sen kautta, että lapsia syntyi ja lopulta syntyi Pelastaja. Ei siis ole tarpeen pysytellä neitsyenä tai selibaatissa pelastuakseen. Toki uskossa pysyminen ja kunniallinen, kristillinen, tapa elää, on oleellista ja toivottavaa. Tällainen opetus istuisi hyvin ensimmäisen vuosisadan hengelliseen ajatusmaailmaan ja kirjeen kokonaisuuteen, jonka mukaan joukko naisia oli jo luopunut arkisesta hyvästä elämästä, johon kuului lasten synnyttäminen.

Loppukaneetiksi todettakoon, että vielä vähemmän kuin saatoimme aavistaa, mitä Koiviston lahkossa opetettiin ja uskottiin, voimme enää varmuudella tietää, mitä Efesossa harhaopettajat opettivat ja mitä naiset olivat uskoneet. Varmuudella voimme kuitenkin sanoa, että Paavali ei missään – missään – tapauksessa kiellä tässä tekstikohdassa naisilta mitään oikeaa ja hyvää seurakuntavirkaa vaan ainoastaan jonkun väärän toimintatavan, oli se sitten epäkunnioittava aviomiehen pomottaminen tai paha kultillinen vääristymä. Paavali ei myöskään anna ymmärtää, että luomisen perusteella naisilta olisi jotain rajoitettu – hän ainoastaan korjaa jotain väärää opetusta, jonka takia naiset olivat alkaneet sekoilla alun alkaenkin.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Paavalin mukaan luomiskertomus opettaa naisista? (1. Tim. 2:9-15 osa 5)

Tämä on jo viides (!) postaus Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisesta luvusta. Menneet osat löytyvät tästä (osat 1, 2, 3, 4). Olemme porautuneet toisen luvun jakeisiin 9–15, ja käsittelemättä ovat enää jakson kolme viimeistä jaetta. Niissä Paavali linkittää Efeson seurakunnan naisille antamansa ohjeet luomiskertomukseen ja esittää hämmentävältä tuntuvan ajatuksen lasten synnyttämisen kautta pelastumisesta. Sarjani kahdessa viimeisessä osassa pureudutaan näihin jakeisiin. Tämä postaus keskittyy Paavalin luomiskertomuslainaukseen, ja viimeisessä osassa taas pohdin sitä, miten viittaus lasten synnyttämisestä tulisi ymmärtää.

Mitä tiedämme luomiskertomuksesta ja Paavalin suhteesta siihen?

Sarjani aikaisemmissa osissa on jo monta kertaa noussut esille, että Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä Paavali kieltää naisilta/vaimoilta oikeuden komennella miehiään tai kohdella heitä epäkunnioittavasti. Paavali käyttää tästä väärästä vallankäytöstä verbiä authenteo. Käsittelin tuota verbiä erikseen omassa postauksessaan, jossa sen vivahteita avataan tarkemmin, mutta yleisesti ottaen authenteo oli jotain hyvin negatiivista toimintaa, jolle naiset altistivat miehensä. Ensimmäisesä Timoteuskirjeessä Paavali ei siis rajoita yleisesti naisten mahdollisuutta toimia, vaan puuttuu yksittäiseen väärään käytökseen – mikä sopii Paavalin laajempaa tasavertaisuutta painottavaan linjaan.

Ensimmäinen Timoteuskirje ei ole ainoa kohta, jossa Paavali käsittelee miehiä ja naisia suhteessa luomiseen ja luomisjärjestykseen. Ensiksikin Paavalin mukaan luominen itsessään ei sisällä ajatusta, jonka mukaan nainen ei saisi tehdä jotain vain siksi, että on nainen. Luomisessa kuvataan tilanne, jossa mies ja nainen saivat tehtävän johtaa luomakuntaa yhdessä. Paavalilla oli asiasta ilmeisesti vahva mielipide, koska hän julisti jo kristityn opettajan ja kirjoittajan uransa alkuvaiheessa ensimmäisessä kirjeessään, ettei Kristuksessa ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28).

Paavali teki myös huolellisesti selväksi kirjeessään Korinttilaisille, että vaikka nainen tuli alussa miehestä, nyt jokainen mies tulee naisen kautta – ja kaikki tulee Jumalasta (osat 1, 2, 3). Paavalin mielestä luomiseen sinänsä ei näyttäisi sisältyneen mitään, mikä olisi vaikuttanut miesten ja naisten roolijakoon jommankumman sukupuolen palvelurooleja rajoittavasti. Pikemminkin tilanne oli Paavalin mielestä päinvastoin: vaikka nainen ensin miehestä, nyt mies oli naisen kautta – eli sukupuolten suhteessa vallitsi niin sanotusti tasapeli.

Miksi Paavali puhuu luomisesta?

Timoteuskirjettä lukiessa saattaa kuitenkin miettiä, onko Paavalin ajatteluun tullut uusi suunta, jossa Aadamin luominen ennen Eevaa olisi signaali siitä, että nainen ei saa johtaa seurakunnassa? Jakeita 13 ja 14 ei kuitenkaan tule irrottaa koko tekstipätkästä, jonka tarkoituksena ei ole kieltää naisilta johtamisrooleja vaan väärä, itse otettu vallankäyttö suhteessa miehiin.

Kaikesta seuraa, että on oikein Ensimmäisen Timoteuskirjeen luomisviittauksen kohdalla kysyä sitä, että kun tekstissä on kyse väärän vallankäytön korjaamisesta, niin miksi Paavali ottaa esiin Aadamin ja Eevan? Voinemme olla varsin varmoja, että kyseessä on kannanotto johonkin, jonka Efeson seurakunnan jäsenet tiesivät ja jota käytettiin syynä naisten väärälle toiminnalle. Tähän viittaisi myös se, että Paavali ei käy läpi koko luomiskertomusta kokonaisuudessaan, vaan poimii siitä hajanaisia elementtejä.

Käsitellessään luomiskertomusta Paavali nostaa siitä esiin seuraavat asiat:
1. Ensiksi luotiin Adam, sitten Eeva
2. eikä Aadam joutunut petetyksi vaan Eeva petettiin perin pohjin (hyvin vahva ilmaisu huijatuksi tulemisesta) ja lankesi rikkomukseen.
3. Nainen kuitenkin pelastuu synnyttämisen kautta
4. jos he (monikkomuoto palaa takaisin eli siirrytään puhumaan Efeson naisista) pysyvät uskossa ja rakkaudessa.

Miksi ottaa esiin Aadam, Eeva ja synnyttämisen kautta pelastuminen?

Tätä Paavalin esittämää luomiskertomusta lukiessa on tärkeä painottaa sitä, että lasten synnyttämisen kautta pelastuminen on oleellinen osa Paavalin perustelua. Tästä kohdasta nimittäin usein esitetään tulkintoja, joiden mukaan Paavali haluaa painottaa Eevan eli naisen suurempaa alttiutta joutua petetyksi ja langeta. Perustelu olisi siis, että ”kuten jo luomiskertomus osoittaa, naiset lankeavat helpommin”. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon kohtaa lasten synnyttämisestä ja pelastumisesta, mikä kuitenkin on olennainen osa Paavalin kokonaisajatusta. Toisin sanoen tulkintamalli, jossa ajatellaan, että nainen olisi Eevan petetyksi tulemisen takia olemuksellisesti kyvytön hyvään johtamiseen, ei ota huomioon koko argumenttia, eikä se näin ollen ole uskottava selitys kohdalle. Niinpä perusteltua onkin ajatella, että Paavali ajaa tässä takaa jotain sellaista ajatuskokonaisuutta, jonka efesolaiset tiesivät ja jonka me joudumme valitettavasti kokoamaan vihjeistä ja palasista.

Allegoria vai suora korjaus paikallisten tuntemaan väärään luomiskertomukseen?

Yksi tulkintamalli tälle kohdalle on olettaa, että Paavali käyttää luomiskertomusta allegoriana. Joidenkin tutkijoiden mukaan Paavali vertaa Adamin ja Eevan suhdetta seurakunnan kokeneiden miesopettajien ja kokemattomien naisten suhteeseen: naiset ovat nykyisessä tilassaan kuin Aadamin jälkeen luotu Eeva, jonka olisi ensin opittava, ettei tulisi petetyksi. Tämä on mielestäni varsin hyvä vaihtoehto ymmärtää allegoria, jos kyse on allegoriasta. Allegorian uskottavuutta kuitenkin heikentää se, että Paavali taatusti hyvin tiesi, että Jumala vaati alkuperäisessä luomiskertomuksessa Eevan yhtä lailla tilille lankeemuksesta kuin Aadaminkin. Alkuperäisessä luomiskertomuksessa ei ole ajatusta, jonka perusteella Eevalta olisi puuttunut tietoa ja hän olisi ollut syyntakeeton. Alkuperäinen luomiskertomus eroaa myös Aadamin allegorisen roolin kohdalla. Paavalin tekstissä Aadamin aktiivista osuutta lankeemuksen ei mainita laisinkaan, kun taas alkuperäinen luomiskertomus antaa ymmärtää syyllisyyden kuuluvan myös langenneelle Aadamille.

Tämän kaiken valossa vaikuttaisi siltä, että jos Paavali pyrkii rakentamaan allegorian luomisesta, hän tekee sen alkuperäistä luomiskertomusta ja siinä esitettyä vastuunjakoa pahasti vääristellen. Alkuperäisessä versiossa molemmat söivät hedelmästä, molemmat rikkoivat käskyä tietoisesti ja molemmat saivat kannettavakseen henkilökohtaiset seuraamukset. Jos luominen ja syntiinlankeemus luetaan vain tästä Paavalin referaatista käsin, ei olisi yllättävää, jos ihmiskuva muuttuu helposti naisvihamieliseksi. Jos sen sijaan luomiskertomus ja syntiinlankeemus luetaan kokonaisuutena Vanhasta testamentista ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, tulee kertomuksesta selvästi ilmi sekä naisen että miehen syyllisyys.

Koska Paavali oli oppinut juutalainen, hän varmasti tiesi alkuperäisen luomiskertomuksen ja sen opetuksen molempien sukupuolien osallisuudesta lankeemukseen. Samoin on perusteltua ajatella, että Paavali ottaa Ensimmäisen Timoteuskirjeen referaatissaan kantaa joihinkin luomista ja lankeemusta koskeviin kohtiin, joita vääristeltiin Efeson seurakunnassa. Niinpä jakeet 13 ja 14 eivät olekaan allegoriaa tai luomiskertomuksen uudelleenkirjoittamista vaan Paavalin yritys korjata väärinymmärrettyä luomis- ja lankeemuskertomusta. Paavali mainitsee jo Ensimmäisen Timoteuskirjeen alussa harhaopettajat, jotka käyttävät yhtenä aseenaan ”taruja” (mythos), ja todennäköisesti Efesossa käsitys luomisesta ja lankeemuksesta oli vääristynyt yhdeksi taruksi.

Itse taivun vahvasti sen kannalle, ettei Paavalilla ole tarvetta käyttää luomiskertomusta allegoriana sinänsä, vaan että hän joutuu puuttumaan Efeson seurakunnan keskuudessa kierrelleeseen väärään versioon luomisen luonteesta. Asiaan näyttää Paavalin tekstin perusteella kuuluneen kolme elementtiä: 1) kysymys siitä, kumpi oli ensin, 2) kysymys siitä, oliko Eevan toiminta ensimmäisenä lankeavana ihmisenä hienoa edellä käymistä ja valaistumista vai jotain ihan muuta, sekä 3) kysymys siitä, edesauttaako lasten synnyttämättä jättäminen naisen hengellistä pelastumista.

Itse asiassa Paavalin kielikuva siitä, että Eeva tuli perin pohjin puijatuksi, vaikuttaisi Paavalille ominaiselta viiltävältä ja jopa pilkalliselta kritiikiltä. Jos joku luuli, että Eevan temppu Aadamia kohtaan oli fiksu juttu ja sen perusteella naiset ovat fiksumpia ja voisivat jatkossakin opettaa ja hallita miehiä hengellisissä asioissa, niin paljon nöyryyttävämmin ei enää voisi moista virhekuvaa oikaista.

Mihin Efeson naiset oikein uskoivat?

Haluan tässä kohden palata ensimmäisessä tekstissäni käyttämääni vertaukseen Koivuniemen lahkosta, joka toimii tälläkin hetkellä Espoossa. Jos harhaopetus pääsee jossain yhteisössä niskan päälle, eivät ulkopuoliset osaa aavistaakaan, mihin kaikkeen liikkeen seinien sisällä uskotaan. Mekään emme voi enää tietää, mihin harhaopettajat olivat saaneet Efeson seurakunnan jotkut naiset uskomaan, ja mitä he olivat saaneet heidät tekemään. Authenteo-verbin ja alkuperäisestä hiukan eroavan luomisreferaatin käyttö antaa kuitenkin vahvoja viitteitä siitä, että naisilla oli jokin kultillinen harha sukupuolensa roolista seurakunnan kokoontumisissa.

Pidän todennäköisenä sitä, että naisten toiminta oli vielä pahempaa kuin ainoastaan miesten pomottamista. He olivat pienen pätemisen sijaan pikemminkin omineet itselleen jonkun hengellisesti korkeamman roolin miessukupuolen yli. Tätä teesiä tukee vielä se, että ensimmäisellä vuosisadalla naiset toimivat monissa antiikin uskonnollisissa seremonioissa jumalallisina välittäjinä miesten ja tuonpuoleisen välillä. Kyse ei siis ollut tavallisesta yhteiskunnallisesta vallasta vaan hengellisestä välittäjän virasta, jolle nykyinen vastine voisi olla vaikka profetointi, unissasaarnaaminen tai meediona oleminen.

Tällainen vallan foorumi ei juolahda edes mieleen nykyaikana, kun naissukupuolella ei katsota tällaista asemaa enää olevan. Helluntailaisessa skenessä asia saattaa olla helpompaa hahmottaa, koska monilla lienee kokemusta profeetoista, jotka haluavat sanoa, missä kaappi ”Jumalan heille ilmoittaman tahdon mukaan” seisoo. Tällaiset ihmiset saattavat hyvinkin keskeyttää vaikka kenen opettajan puheet kokiessaan saavansa akuutin sanan Herralta ja käyttää hyvinkin suurta epävirallista ja itse otettua valtaa seurakunnassa.

Ensimmäisen vuosisadan uskonnollisesta käyttäytymisestä voimme täysin varmasti sanoa, että yleisessä sen ajan uskonnollisuudessa naiset nähtiin sukupuolensa perusteella legitiimeiksi jumalten viestien välittäjiksi. Tämä naisten erityisasema on kenties erityisesti korostunut Efesossa, joka oli Artemiin palvonnan keskus. Efesossa miehet menivät mielellään Artemiin temppeliin saamaan hengellisiä neuvoja (ja vähän muutakin) siellä palvelevilta naisilta. Tämä välittäjyyden hakeminen oli varsin lähellä niitä asioita, joita myös esimerkiksi Korinttissa tehtiin Isiksen temppelissä.

Summa summarum

Paavali ei referoi luomiskertomusta ja lankeemusta ja sovituksen saapumista kattavasti, vaan hän poimii siitä ne elementit, jotka Efesossa oli joillekin naisille opetettu pahasti väärin. Paavali alleviivaa, ettei Eevaa luotu ensin ja ettei Eevan toiminta ollut hienoa valaistumista, vaan häntä puijattiin perin pohjin, ja se johti rikkomukseen eikä mihinkään kehuttavaan asiaan. Kuitenkin Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun argumentaatio huipentuu viittaukseen siitä, että nainen pelastuu lastensynnyttämisen kautta. Mitä Paavali tarkoittaa tällä lähes käsittämättömällä viittauksella? Koska aihe vaatii vielä oman pienen syväsukelluksensa, käsittelen sitä seuraavassa postauksessa eli sarjan viimeisessä osassa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Pyörremyrskyn silmässä – sanan authenteō merkityksestä (1. Tim 2:9-15 osa 4)

VAROITUS: NÖRTTITEKSTI Tämän tekstin lukematta jättäminen ei vaikuta kokonaisuuden ymmärtämiseen. Tässä perustellaan vastaan harittaville nörteille, että authenteō-verbiä ei tule kääntää ”olla auktoritettiasemassa”, vaan ”käyttää väärin hankittua auktoriteettia”.

Tämä teksti on Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittävän sarjan neljäs osa. Ensimmäisessä postauksessani pohdin kirjeen kirjoittamisen taustalla olevia tapahtumia. Toisessa tekstissä pohdin Paavalin johdonmukaisuutta ja ylipäätään kohdan mahdollista merkitystä. Kolmannessa tekstissä selvisi, että Paavalin ymmärtämisen kannalta oleelliseksi muodostuu authenteō-verbi, joka ei tarkoitakaan yleisesti hallitsemista vaan väärän auktoriteetin ottamista. Tämä postaus avaa asiasta kiinnostuneille sanan tutkimushistoriaa ja tulkinnallisia sotkuja.

Kolme muuta aikalaistekstiä

Edellisessä tekstissä käsittelemäni aikalaisteksin, BGU 1208:n, ohella authenteō on löydettävissä tai oletettavasti löydettävissä kolmesta muustakin aikalaistekstistä. Sana löytyy tietenkin myös muista lähteistä, mutta sanojen merkityksen ymmärtämiseksi erityisesti ajallisesti mahdollisimman lähellä olevat lähteet ovat tärkeitä. Esimerkiksi suomen kielessä sana ”kohtalo” tarkoitti alustakin ”se kohta, joka kullekin saalistajalle kuuluu”, mutta nykyään merkitys on hyvin paljon abstraktimpi. Näin ollen emme voi käyttää Nykysuomen Sanakirjaa, kun yritämme tulkita Agricolan aikaisia tekstejä. Tästä syystä ajallisesti mahdollisimman lähellä olevat tekstit ovat tärkeimpiä sanan merkityksen ymmärtämisessä.

Ensimmäinen maininta on vusotuhansien vaihteen kielitieteilijän Aristonicus Alexandrinusen teoksessa De signis Iliadis 9.694. Siinä ilmaisu asettaa vastakkain puheen pitäjän Akilleen sekä Odysseuksen, joka raportoi puheen sisällöstä. Verbi authenteō yhdistää sanat αὐτός, autos ja ἀνύω, anyō. Kohta kuuluu englanniksi “the one self-accomplishing [ὁ αὐθεντῶν] the speech had set forth something astounding” (eli “hän sai itse aikaan tämän puheen, laittoi alulle jotain hämmästyttävää.”) Tutkijat ovat hyvin yksimielisiä sanan käännöksestä kyseisessä teoksessa.

Toiseksi authenteō esiintyy vaillinaisena sanana papyruksessa Rhetorica of Philodemos. Sanasta puuttuu osia, ja siitä tehdyt konstruktiot viittaavat ”murhaajiin”.

Kolmannen kerran sana esiintyy tekstissä, joka viittaa Aiskyloksen näytelmään Eumenidit. Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo noin 500 eKr., sitä lainataan kommentaarissa, jonka useimmat tutkijat uskovat olevan peräisin Didymukselta, joka eli noin 80–10 eKr. Myös tässä lähteessä sanan merkitys liittyy murhaamiseen.

Näiden lähteiden valossa voidaan todeta, että sanalla authenteō oli erittäin negatiivinen merkitys ensimmäisellä vuosisadalla, vaikka Paavalin kohdalla murhaamiseen viittaavat merkitykset ovat kieliopillisista syistä vaikeasti liitettävissä mukaan.

Authenteō-sanan etymologiaa

Vaikka itse sana authenteō löytyy aikalaisteksteistä harvakseltaan, esiintyy samasta juuresta nousevia sanoja enemmän, ja ne valaisevat sanan merkitystä. Sanan juuri on αὐθεντ, authent. Varhaisen kreikan sanakirjojen tuntijat ja varhaiskreikan sanakirjojen eli leksikografien tekijät (esim. Pierre Chantraine, Paul Kretschmer, LSJ 275, MM 91) ovat yhtä mieltä siitä, että authent-juuriset sanat tarkoittavat ”itseaikaansaavaa”. Tämä on yhdistelmä sanoista αὐτός, autos, ja ἕντης, entēs, joka on johdannainen sanasta ἀνύω, anyō. Sanan etymologia viittaa tekemiseen, jossa on itse ensimmäisenä, ja johon liittyy vivahde oman tahdon läpisaattamisesta, voittamisesta ja oman edun saamisesta.

Aὐθεντ, authent -juurisilla sanoilla on Paavalin aikaan asti tyypillisesti vahva negatiivinen tunnelataus, kuten: ”murhaaja”, ”koti-murhaaja”, ”rikkoja (perpetrator)” tai ”autokraatti”. Sanat viittasivat (negatiiviseen) auktoriteetin omiin käsiin ottamiseen tai toimintaan laittoman auktoriteetin alaisena. Aὐθεντ, authent -juurta alettiin asteittain käyttää vallan ja auktoriteetin kuvaamiseen, toisinaan alistavalla sävyllä kuten ”dominoida”, ”absoluuttinen herra” ja ”autokraatti”. Kuitenkin erityisesti patristisissa eli kirkkoisien teksteissä auktoriteetti-sanan positiivinen vivahde alkoi vallita (tästä lisää myöhemmin). Nykykreikan sanakirja antaa synonyymiksi sekä auktoriteettiin että dominointiin ja tyrannointiin liittyviä termejä.

Mistä pyörremyrsky?

Edellisen selvityksen perusteella vaikuttaa selkeältä, ettei Paavali käytä sanaa authenteō normaalista seurakunnallisesta vallankäytöstä tai johtamisesta, vaan hän kieltää naisilta negatiivisen, oman käden oikeuteen perustuvan miesten nolaamisen ja opettamisen asioista, joita he eivät ymmärrä. Miksi kuitenkin sanan tutkimuksesta on kiistelty niin paljon?

Sanan ympärille liittyvä suoranainen pyörremyrsky voi liittyä kohtaa seuraaviin jakeisiin, joissa Paavali jatkaa kieltoa vetoamalla Aadamin ja Eevan luomiseen ja naisen pelastumiseen synnyttämisen kautta. Näin kielto ”opettaa ja hallita miessukupuolta” saa vahvemman sävyn.

Miksi Paavali ei voinut yksinkertaisesti muistuttaa lukijoitaan hyvistä käytöstavoista, kuten hän tekee mm. Efesolaiskirjeen luvussa 5? Tuossa kohdassa Paavali muistuttaa, että aviomies on perheensä juridinen johtaja tai edustaja, eikä kristittyjen keskuudessakaan sitä saa unohtaa. Noissa teksteissään Paavali ei viittaa edes etäisesti Aadamiin ja Eevaan. Myös Pietari muistuttaa omassa kirjeessään 1. Piet. 3:1–7, että kristityn vaimon on kunnioitettava aviomiestään. Sielläkään ei puhuta Adamista ja Eevasta.

Jos tässä Efeson tapauksessa siis on kyse vain siitä, että naiset pomottivat miehiään, miksi Paavali vetää pöytään luomiskertomuksen? Ainoa toinen tapaus koko Raamatussa, jossa ”naisen tulemiseen miehestä tai miehen kautta” tapahtumiseen pitää viitata, on 1. Kor 11:2-16. Siinä kohdassa puhutaan rukoilemisesta tavalla, joka sopii kristityille ja jossa pidättäydytään tavoista, jotka kuuluvat vieraiden epäjumalien rukoilemiseen. Käsittelen seuraavassa postauksessa Adamia ja Eevaa, mutta tässä kohdin on kuitenkin oleellista huomata, että mitä ikinä Paavali luomiskertomusviittauksellaan tarkoitti, se ei kuitenkaan muuta sitä, että authenteō edelleen tarkoittaa negatiivista valtaa eikä viittaa siihen, että Paavali kieltäisi naisilta jonkun palveluroolin seurakunnassa.

Ymmärrän kuitenkin pyörremyrskyn tältä osin: jos naisten palvelutehtävien rajoittamisen on tottunut perustelemaan tällä kohdalla luomisjärjestykseen vedoten ja joku ravistelee tehtyä tulkintaa, niin tuleehan siitä myrskyinen olo.

Vastalauseita alkukielen ilmiselvälle merkitykselle

Kaikesta huolimatta authenteō-sanan ympärillä riehuu pyörremyrsky. Joillakin tutkijoilla on vahva näkemys siitä, että authenteō on merkitykseltään täysin sama kuin normaalia johtamista kuvaava exouziaō-sana. Näiden tutkijoiden mukaan Paavali kieltää naisia opettamasta ja johtamasta miehiä, ja tämän näkemyksen mukaan nainen ei voi toimia seurakunnassa esimerkiksi pastorina tai vanhimpana. Tämä tutkijakunta pitää vahvasti kiinni näkemyksestään edellä mainituista vastakkaisista perusteluista huolimatta. Nämä perustelut ovat käsitykseni mukaan jaettavissa kolmeen luokkaan.

1. Systemaattinen vilppi sanan authenteō merkityksestä BGU 1208:ssa. 

Tutkija nimeltä Knight on ylläpitänyt tulkintaa authenteō-verbistä normaalina johtamisena. Hänen kohdallaan voidaan puhua kylmäverisestä vilpistä, ja vaikka ”kylmäverinen” on vahva sana, se on paikallaan, sillä esimerkiksi Payne (2009) listaa kirjassaan melkoisen todistusaineiston Knightiä vastaan. Werner oli alkuperäinen tutkija, joka käänsi papyruksen, mutta Knight korvasi tämän käännöksen omallaan, ja viittaa silti Werneriin kääntäjänä. Wernerin mukaan tekstissä puhutaan nimenomaan negatiivisesta oman käden oikeudesta, kun Knight väittää Wernerin kääntäneen sanan tarkoittaman tavallista auktoriteettia. Edes Wernerin huomautus Knightille ei saanut tätä muuttamaan viittaustaan.

Knight ei manipuloinut ainoastaan BGU 1208:n käännöshistoriaa, vaan myös papyruksen Rhetorica of Philodemos käännöstä. Knight sai kirjallisen varoituksen väärästä käännöksestään, mutta siitä huolimatta hän esitti käännöksenä myönteisen ja normaalin auktoriteetin. Kuten aikaisemmin tuli ilmi, kyseinen fragmentti on vajaa, ja siinä merkitys viittaa todennäköisimmin ”murhaajiin”, mikä on kaukana normaalista auktoriteetinkäytöstä.

Knight kuorrutti vilppinsä kirjoittamalla:

“No attempt has been made to select a translation favourable or unfavourable to a particular rendering or meaning and no alternative translation has been excluded.”
Suom. “Tässä ei ole ollut pyrkimystä valita suosiollista tai epäsuosiollista käännöstä eikä yhtään vaihtoehtoista käännöstä ole jätetty pois”
(Teoksessa Knight, ”AΥΘΕΗΤΕΩ in Reference to Women in 1 Timothy 2:12.” NTS 30 (1984): 155 n. 3)”.

”The linguistic evidence provided by a translator or lexicographer will always be that of someone other than the author of this article. This will help ensure impartiality and objectivity.”
“Kääntäjien tai sanakirjan kirjoittajien kielitieteellinen todistusaineisto on aina peräisin jotlakin muulta kuin tämän artikkelin kirjoittajalta. Tämä auttaa ylläpitämään tasapuolisuutta ja objektiivisuutta.” (Sama teos, 144, ks. 149, ja 156 n. 22”.)

Esittämäni syytökset Knightiä kohtaan ovat hyvin vakavia, ja kehotan kaikkia, jotka esittävät totuusväitteitä sanan authenteō merkityksestä tai Paavalin opetuksen merkityksestä, tutustumaan asiaan esimerkiksi Paynen (2009) kirjasta. Sekin tietysti kannattaa lukea kriittisesti ja arvioida käytettyjä lähteitä.

Systemaattisesta vilpistä huolimatta Knightin tekstit ovat säilyneet isolle lukijakunnalle uskottavina lähteinä, ja ne ovat keskeinen kantava rakenne opetuksessa, jonka mukaan Paavali kieltää 1. Tim. 2:ssa naisilta normaalin vallankäytön ja johtajuuden seurakunnassa. Kuitenkin jokainen artikkeli tai teos, joka nojaa Knightiin oleellisena lähteenään, on sanalla sanoen käyttökelvoton. Näiden teosten joukossa on mm. runsaasti siteerattu Recovering Biblical Manhood and Womanhood, jonka ovat toimittaneet Wayne Grudem ja John Piper. Haluan alleviivata, että edellä mainitsemassani kirjassa voi olla paljon muuta hyvää sisältöä. Kuitenkin väite, jonka mukaan Paavali kieltää sanalla authenteō naisilta normaalin vallankäytön seurakunnassa, perustuu vilppiin. Henkilökohtaisesti en ole löytänyt ainuttakaan tekstiä, jossa puolustettaisiin sanan authenteō tarkoittavan normaalia vallankäyttöä ja jossa ei käytettäisi lähteenä Knightia.

2. Sanan authenteō merkityksen hakeminen myöhemmiltä vuosisadoilta. 

Tutkija nimeltä Baldwin (2005) on tehnyt varsin laajan selvityksen sanan authenteō esiintymisestä noin 900:n vuoden ajalta, ja hänen mukaansa sana kuvaa normaalia vallankäyttöä. Kuitenkin on syytä suhtautua kriittisesti väitteeseen, että juuri myöhempien vuosisatojen todistusaineisto olisi ratkaisevaa, sillä sanan merkitys voi muuttua ajan kuluessa merkittävästi, kuten sanan ”kohtalo” kohdalla tapahtui. Lisäksi tässä on erityisen tärkeää huomata, että myöhäisemmän todistusaineiston käyttäminen on kyseenalaista varsinkin silloin, kun se painottuu kirkkoisien ja kirkon kirjoittajien materiaaliin. Kirkollisessa käytössä sanan merkitys on muovautunut käsi kädessä kirkollisen vallankäytön ja kirkkoisien käsitysten mukaan. Kun sana on läsnä kirkollisesta auktoriteetista puhuvassa tekstissä, ymmärrys kokonaisuudesta vaikutti hyvin paljon siihen, miten sanaa alettiin käyttää.

On myös huomattavaa, että jos annamme itsellemme luvan ottaa Paavalin tekstien tulkintaan apuja myöhemmiltä vuosisadoilta, on mahdollista käyttää myös gnostilaisia tekstejä, joissa Adamin ja Eevan keskinäisistä touhuista puhutaan paljon. Niiden tekstien valossa tulee 100 % selväksi, että Paavali viittaa authenteō:lla johonkin aivan muuhun kuin tavalliseen vallankäyttöön seurakunnassa. Tutkijapariskunta Kröger ja Kröger (1992) on tehnyt varsin mielenkiintoisen katsauksen gnostilaisiin teksteihin ja sanan authenteō kehitykseen, mutta mm. Baldwin on nollannut heidän tutkimuksensa (luvalla sanoen hieman epäakateemisin ja pilkallisin vivahtein) siksi, että gnostilaiset tekstit eivät ole ajoitettavissa samaan aikaan kuin Paavalin kirjeet. Kuitenkin tästä herää merkityksellinen kysymys, miten Balwin itse on käyttänyt omin johtopäätöstensä tueksi tekstejä, joka ovat huomattavasti kauempana Paavalin kirjoista kuin Krögerien löydökset.

Jos kuitenkin palataan sanan merkitykseen sen kirjoitusajankohtana, niin jopa Baldwinin tutkimus toteaa, että kirjoitusajankohdasta löydetty ainoa merkitys sanalle authenteō on niinkin ”selkeä” kuin ”olla ensisijaisesti vastuussa, tehdä tai saattaa alulle” (2005, 42, 48). Jopa tämän perusteella on mahdollista sanoa, että se ei siis ole ollut Paavalille normaalia vallankäyttöä tarkoittava sana.

3. Sidesana oude voi yhdistää vain negatiivisia tai positiivisia infinitiivipareja 

Kolmas vaihtoehto on väittää, että kun sidesana oude yhdistää kaksi infinitiivimuodossa olevaa verbiä, niiden merkitysten tulee olla yhteisesti joko positiivisia tai negatiivisia. Tämän perustelun mukaan opettaa-verbi viittaisi positiiviseen opettamiseen, joten negatiivista vallankäyttöä ei olisi mahdollista yhdistää siihen.

Tämän kielioppinäkemyksen on esittänyt tutkija nimeltä Köstenberger (2005). Hänen mukaansa kaksi yhteen liitettyä infinitiiviä ovat joko aina myönteisiä tai kielteisiä. Kun Paavali yhdistää διδάσκειν, didaskein, opettaa, ja αὐθεντεῖν, authentein, konjunktiivilla οὐδὲ, oude, jäävät mahdollisuuksiksi joko negatiivisen opettamisen ja jonkun negatiivisen toiminnan tai positiivisen opettamisen ja jonkun positiivisen toiminnan kieltämiset. Tässä olisi siis kyse siitä, että joko molemmat tekemiset ovat positiivisia, eli ”opettaa seurakunnassa ja johtaa seurakunnassa”, tai negatiivisia, eli ”opettaa harhaoppia ja johtaa väärällä auktoriteetilla”.

Jotkut tutkijat ovat hyväksyneet Köstenbergerin tutkimuksen sellaisenaan, mutta siihen on myös kohdistettu perusteltua kritiikkiä (mm. Payne 2009). Payne perkaa tarkasti auki Köstenbergerin esimerkit, ja vaikuttaisi siltä, ettei niissä sanojen merkitys ole johdonmukaisesti positiivista tai negatiivista. Köstenberger puolustautuu Paynen kritiikkiä vastaan (2012) toteamalla, ettei sanoilla itsellään ole positiivista tai negatiivista merkitystä, vaan merkitykset nousevat kontekstista. Kuitenkin tässä on epäselvää, miten Köstenbergerin teesiä pitäisi tulkita, koska hänen teesinsä vaikuttaisi alun perin rakentuvan nimenomaan sanojen positiivisten tai negatiivisten merkitysten lähtökohtaiselle yhteensopimattomuudelle.

Köstenbergerin perusargumentti on, että koska didaskō eli opettaa -verbi on positiivinen, sen yhteydessä ei voi olla kuin positiivista vallankäyttöä käsittelevä verbi. Kuitenkin tässä yhteydessä voidaan kysyä, onko tällä opettaa-verbillä todella aina väistämättä positiivinen merkitys. Esimerkiksi Tiit. 1:11 tämä sama verbi viittaa harhaopin opettamiseen, vaikka se kontekstissa määritellään tarkemmin. Kuitenkin on syytä kysyä, onko tämä perustelu niin järkähtämätön, että sen avulla koko authenteō-verbin merkitys voidaan kääntää positiiviseksi, kun huomataan, miten negatiivisesti sitä käytetään muissa asiayhteyksissä? Hyvin todennäköisesti ei.

Katso perusteluja – älä sivumääriä tai äänenvoimakkuutta

Olen luetellut yllä erilaisia tapoja selittää Paavalin käyttämän authenteō-sanan merkitystä tarkoittamaan normaalia seurakunnallista vallankäyttöä. Näitä argumentteja on toistettu sivu- ja kirjakaupalla, niitä on lainattu ristiin ja niistä on kudottu vahva verkko, joka pitää perinteistä hierarkkista tulkintaa vahvasti paikallaan. Mutta kun argumentteja tarkastelee lähemmin, ne eivät kestä painetta. Viimeistään nykyaikana, kun internet tarjoaa pääsyn lukemaan asioiden taustoja akateemisista lähteistä ja jopa alkukielisiä fragmentteja suoraan, ei asiaa voi pitää enää valheen vallassa. Perustelut ovat jokaisen itse arvioitavissa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Paavali ei salli naisten tekevän? (1. Tim 2:9-15 osa 3)

Paavali kirjoittaa Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle, että nainen ei saisi ”opettaa eikä hallita miestään”. Parissa edellisessä postauksessani käsittelin ensin Ensimmäisen Timoteuskirjeen taustoja sekä kysymystä siitä, mistä Paavali ylipäätään puhuu. Nyt pääsemme kiinni itse tekstiin.

Annettuaan efesolaisille miehille ja naisille ohjeita asiallisesta käytöksestä seurakunnassa yhteisen rukouksen aikana, Paavali siirtyy tekstissä yksikkömuotoon ja siihen, mitä hän ei salli ”naisen” tai ”vaimon” tekevän. On perusteltua olettaa, että nyt puhutaan yleisellä tasolla naisista/vaimoista aina ja kaikkialla.

Kuuntele opetusta hiljaa

Paavali sanoo, että naisen/vaimon tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Alkukielen kehotus gynē en hēsykhia manthanetō en pasē hypotagē (γυνὴ ἐν ἡσυχίᾳ μανθανέτω ἐν πάσῃ ὑποταγῇ) ei vastaa sävyä, joka sillä olisi suomeksi: se viittaa yleiseen tapaan kuunnella pätevämmän opetusta asiallisesti ja vastaanottavaisesti. Se ei viittaa siihen, ettei oppilas voisi kysyä tai kommentoida. Paavalin ajatus lienee selvä nykyäänkin: jos joku opettaa sinua, sinä et puhu päälle tai muuten käyttäydy niin kuin tietäisit jostakin kaiken, jos et tiedä. Kiusaus tähän on tietysti sitä suurempi, mitä vähemmän asioista todellisuudessa tiedämme.

Huomionarvoista on myös se, että Paavali käskee pitämään naiset mukana opetuksessa. Naissukupuolen älyllisistä kyvyistä esitettiin noihin aikoihin hyvin toisenlaisiakin näkemyksiä.

Opettaminen ja hallitseminen

Paavali jatkaa, että hän ei salli, että nainen/vaimo opettaa ja hallitsee miestä/aviomiestä. Suomen kielen käännöksistä asia ei aina käy ilmi, mutta ilmaisu ”ei opettaa eikä hallita miestä” on sanapari, joka muodostaa kokonaisuuden ja kohdistuu nimenomaan miessukupuoleen/aviomiehiin. Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, sanaparin yhteismerkitystä on yritetty ymmärtää esimerkiksi niin, että se tarkoittaisi ”opettamista auktoriteetilla”.

Paavali ei salli naisten tehdä ihan kaikkea.

Ennen kuin sanaparista saadaan kunnolla selvää, on katsottava molempia sanoja erikseen. ”Opettaa” on alkukielellä didaskein, joka on ihan tavallinen ja yleinen sana opettamiselle. Niin yleinen, että se on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä esimerkiksi Efeson Priscasta kerrotaan Apostolien teoissa. Sen sijaan ”hallita” on alkukielellä authentein.  Tämä sana esiintyy Uudessa testamentissa vain kerran, joten se on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa. Valitettavasti sanan tutkimushistoriaan liittyy myös suoranaista vilppiä. Koko tekstin ratkaisu on tämän sanan varassa. Mitä Paavali siis todennäköisesti ajoi tällä takaa?

Authenteō

Authentein, sanakirjamuodossaan authenteō, esiintyy vain yhden kerran koko Raamatussa, ja näin ollen sen ymmärtämiseen ei saada apua muista Raamatun kirjoista. Muita hallitsemiseen tai johtamiseen liittyviä sanoja kyllä löytyy Uudesta testamentista. Kirjoittaessaan vastuullisesta hallitsemisesta tai johtamisesta Paavali käyttää useimmin sanaa exouziaō. Jos Paavali viittaa Timoteuskirjeessä normaaliin hallitsemiseen tai vallankäyttöön, miksi hän käyttää toista, harvinaisempaa sanaa? Viittaavatko authenteō ja exouziaō samaan asiaan?

Se ainoa selvä aikalaisteksti: BGU 1208

Normaali tapa tutkia sanan merkityksiä on etsiä tutkittavan sanan käyttöä muualla Raamatussa. Kuten todettu, se ei ole nyt mahdollista. Seuraava askel on siirtyä tutkimaan sanan käyttöä muissa samaan aikaan kirjoitetuissa teksteissä. Tulos jää edelleen laihaksi, koska authenteō on löydetty selvästi vain yhdestä tekstistä, jonka kirjoittamisajankohta asettuu samoille seuduille UT:n kirjoittamisen kanssa.

Kyseessä on sinänsä mielenkiintoinen pieni kirje, jonka on kirjoittanut roomalainen Tryfon maamiehelleen Asklepiadeelle. Tuo papyrus tunnetaan nimellä BGU 1208, ja se on ajoitettu noin vuosiin 26–27 eKr. Kirjeen nimen voisi suomentaa ”Kirje Tryfonilta Asklepiadeelle lautta-asiasta ja siihen liittyvistä maksuista.” Tryfon selvittää kirjeensä eräässä kohdassa, mitä tapahtui erään lauttamatkan ja siihen kuuluvien maksujen yhteydessä. Näyttäisi käyneen siten, että Tryfon on komentanut Asklepiadeen omistamaa orjaa tavalla, jota on sittemmin pitänyt selvittää kirjeen muodossa.

Maalaisjärkinen johtopäätös on se, että jos toiselle kuuluvan orjan komentaminen olisi ollut normaalia tai tavallista, asiaan ei olisi koskaan tarvinnut palata. Tässä kohden alat jo arvata, että verbi authenteō on juuri se verbi, jolla Tryfon kuvaa toimineensa Asklepiadeen orjaa kohtaan. Nykylukijat ovat kiitollisuudenvelassa Tryfonille, sillä hänen kirjeensä tekee meille varsin selväksi sen, ettei authenteō ole jotakin tavallista ja normaalia hallitsemista tai vallankäyttöä vaan päinvastoin jotakin sellaista, jota pitää myöhemmin selvitellä.

”Älä pomota”

Yleisin näkemys on, että auhtenteō viittaa itse itselleen otettuun valtaan, joka ei ole oikeutettua, vaan joka on laitonta ja sopimatonta. Sana viittaa mahdollisesti myös toisen dominoimiseen. (Samaan viittaavat myös sanan laajemmat leksikko-osumat, joista myöhemmin lisää.) Jos Tryfonin kirjettä käytetään apuna, ymmärrämme Paavalin kieltävän naisia/vaimoja käyttämästä itse otettua, epäsopivaa valtaa opettaa miessukupuolta/aviomiehiä. Esimerkiksi raamatuntutkija ja entinen anglikaanipiispa N. T. Wright (2004) ymmärtää Paavalin kieltävän vaimoja pomottamasta tai komentelemasta miehiään.

Kirjeen kirjoittamisen aikana vaimojen ei ollut sopivaa puuttua miestensä retoriikkaan näiden puhuessa symposiumeissa eli vastaavanlaisessa kokoontumisessa, jollaisia ensimmäisten kristittyjen yhteiset hetket olivat. Paavalin ajatus oli samantyyppinen: hänen mukaansa kristittyjen vaimojen ei tullut kohdella aviomiehiään epäkunnioittavasti tai keskeyttää ja opettaa heitä, kun he olivat sanomassa jotain. Ajatus sopii myös kirjeen kokonaisuuteen, sillä kirjeessä esiintyy laajemmin huoli harhaopettajien sekoittamista naisista, jotka ovat muillakin elämän osa-alueilla lipsuneet pois vastuullisesta ja kunniallisesta arjesta.

Paavalin ajatus on ymmärrettävä tämänkin päivän arki- tai seurakuntaelämässä. On epäkunnioittavaa keskeyttää puhujaa, puuttua halventavasti toisen puheeseen tai mitätöidä toisten ajatuksia, erityisesti julkisessa tilanteessa. Itseä pätevämpää opettajaa on parempi kuunnella kunnioituksella. Toki tämä koskee miehiä ja naisia yhtä lailla, mutta Efeson seurakunnassa Paavalin piti puuttua erityisesti naisten/vaimojen huonoon ja epäsopivaan käytökseen. Naisten käytöksen valossa ei ole ihme, että Paavalin piti ensin muistuttaa miehiä, ettei ole sopivaa rukoilla vihaisena.

Taustalla harhaopettajien juonia

Naisten käytös ei kuitenkaan noussut tyhjiöstä, eikä se viittaa siihen, että naiset olisivat olemuksellisesti alttiimpia huonoon käytökseen kuin miehet. Tilanteen taustalla vaikuttivat harhaopettajien opetukset, joihin saattoi liittyä uskomus siitä, että naiset ovat nyt itse viisaampia ja lähempänä Jumalaa kuin Timoteus ja muut todelliset opettajat (tästä myöhemmin) lisää. Seurakunnan naisilla saattoi olla jopa uskomus, että heidän on ”pelastettava” seurakunta Timoteuksen ja muiden miessukupuolisten harhaopilta ja noustava sen sijaan itse uljaasti opettamaan. Tämä on vain punnittu oletus, mutta kirjeen kokonaisuutta vasten se vaikuttaa mahdolliselta. Myös Paavalin tarve korjata ilmeisen virheellisiä väittämiä Adamin ja Eevan keskinäisistä vaikutussuhteista (mihin palaamme vielä) viittaa varsin vahvasti siihen, että naisilla oli harhainen oppi Eevan roolista, ja tämä antoi jollain tavalla vauhtia heidän toiminnalleen seurakunnassa.

Mitä tämä tarkoittaa lopulta?

Paavalin tekstissä on pähkinänkuoressa kysymys siitä, että hän käskee naisten oppimaan kunnioittavalla ja hiljaisella asenteella. Hän kieltää naisilta vallan ottamisen itse itselleen ja miesten/aviomiesten epäkunnioittavan kohtelemisen. Paavali ei kiellä naisilta mitään seurakunnallista tehtävää. Tämä on alkukielen valossa selvää, istuu kirjeen kokonaisuuteen täydellisesti, eikä ole ristiriidassa Priscan toiminnan tai Raamatun ihmiskuvan kanssa.

On hyvä toistaa vielä kerran, että tässä tekstikappaleessa ei ole mitään, mikä estäisi naisia toimimasta seurakunnassa missä tahansa roolissa, jos se rooli on heille oikealla tavalla delegoitu, heidät on siihen valtuutettu ja he toteuttavat sitä toisia kunnioittavalla tavalla. Tässä tekstikappaleessa puututaan ainoastaan huonoon käytökseen, joka on suoraan verrannollinen siihen, etteivät miehet saa rukoilla vihaisina.

Sarjan neljännessä osassa käyn läpi teknisiä väitteitä siitä, mitä authenteō-sanan merkityksestä on kirjoitettu. Luvassa on siis yksityiskohtaista, teknistä vääntämistä niille, jotka asialle tahtovat vihkiytyä.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Onko Paavali ristiriitainen, kun ei sulje Priscan suuta? (1. Tim. 2:11–15 osa 2)

Edellisessä tekstissäni tarkastelin naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta merkittävintä tekstikappaletta, joka löytyy Paavalin Ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Avasin hieman koko kirjeen asiayhteyttä, ja oli selvää, että Paavali reagoi seurakunnassa vallinneeseen, akuuttiin tilanteeseen. Harhaopettajat olivat sekoittaneet seurakunnan elämää, ja heidän vääristyneet opetuksensa olivat levinneet erityisesti naisten keskuudessa ja vaikuttaneet heidän toimintaansa. Paavali ottaa siis teksteissä erityisesti kantaa naisten käytökseen. Paavalin ohjeistus luvussa kaksi huipentuu jakeeseen 12, jossa Paavali kieltää naisia opettamasta tai vallitsemasta miehiään.

Ristiriidan Paavalin tekstiin tuo samaisessa Efeson seurakunnassa toiminut Prisca. Hänen kerrotaan perehdyttäneen aviomiehensä Aquilaan kanssa miehen nimeltä Apollos Jumalan tiehen (Apt. 18:24–26). Apolloksesta tuli tärkeä julistaja ja Paavalin työtoveri, ja on mielenkiintoista, että Apostolien tekoihin on kirjattu tieto siitä, kuka opetti hänelle uskon perusteet.

Miten Priscan rooli tulisi ymmärtää?

Priscan tapaus saattaa lukijan perin ristiriitaiseen tilanteeseen. Jos nainen ei kategorisesti saa opettaa miestä, mistä Priscan toiminnassa oli kysymys? Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on esitetty useita malleja, joista kuuluisimmat lienevät seuraavat kaksi:

Selitys 1: Prisca sai opettaa, koska opetti aviomiehensä kanssa.

Jos asia olisi näin, voisi olettaa, että se lukisi Raamatussa. Paavali ei missään kohden sano, että opettaminen yhdessä aviomiehen kanssa olisi poikkeus muuten voimassaolevaan naisten puhekieltoon. Huomionarvoista on myös se, että tässä nimenomaisessa kohdassa Priscan nimi on kirjoitettu ennen aviomiestään. Se viittaa aikansa kulttuurissa siihen, että Priscan rooli Apolloksen opettajana oli kirjoittajan silmissä ensiksi mainittavan veroinen eli tärkeämpi.

Selitys 2: Prisca sai opettaa, koska ei opettanut auktoriteetilla. 

Tämän ajatustavan mukaan nainen saa vaikkapa keskustella teologiasta miehen kanssa tai jopa kirjoittaa kirjan, mutta hän ei saa saarnata auktoriteetilla seurakunnassa, jos kuulijoiden joukossa on miehiä. Kuitenkin tässä tulkintamallissa teksti luetaan nykyisten seurakuntarakenteiden näkökulmasta. Nainen voi siis tietyissä tilanteissa opettaa, mutta hän ei voi toimia seurakunnan paimenen/johtajan virassa. Yksi käytännön sovellus voisi olla myös se, että nainen voi opettaa pyhäkoulussa, nuortenilloissa ja naisten tapahtumissa, mutta EI koko seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Paavalin kirjoittaessa seurakunnat kokoontuivat kodeissa, eivätkä ne olleet organisaatioina samanlaisia kuin nykyään. Kokoontumiset kodeissa olivat lähempänä solukokoontumisia kuin sunnuntaiaamun messua tai helluntaiseurakunnan kokousta aulavahteineen. Millä perusteella on mahdollista erottaa Priscan auktoriteetiton opettaminen ja miehen auktoriteetillinen opettaminen? Mitä eroa on julkisella saarnaamisella ja yksityisellä opettamisella? Eikö kummassakin ole kysymys auktoriteetin ja vaikutusvallan käyttämisestä? Prisca ja Aquilas perehdyttivät Apolloksen Jumalan tiehen eli uskon perusteisiin – oliko tämä tapaus jollain tavalla vähempiarvoinen opetushetki? Voiko uskon perusteita opettaa ilman auktoriteettia? Entä muita aiheita? Entä onko lasten tai naisten opettaminen vähemmän auktoriteettia vaativaa, jos se on kuitenkin naisille sallittua? Myös ajatus siitä, että nainen saa opettaa yhtä miestä kerrallaan, mutta ei useampia yhtä aikaa, on heikosti perusteltavissa.

Yllä olevan perusteella joudumme rehellisesti toteamaan, että meillä on jompikumpi kahdesta seuraavasta vaihtoehdosta:

Vaihtoehto 3: Ristiriita Raamatun opetusten ja kuvausten välillä. 

Tämän vaihtoehdon mukaan on mahdollista, että Raamattu kuvaa alkuseurakunnan tai itsensä Paavalin epäjohdonmukaista toimintaa. Toisaalla nainen saa opettaa miestä, mutta toisaalla taas nainen vaiennetaan miehen edessä.

Merkittävä osa nykytutkijoista ajattelee, etteivät Paavalin kirjeet Timoteukselle ole Paavalin kirjoittamia, vaan ne ovat peräisin jonkun myöhemmän, tuntemattoman kirjoittajan kynästä, ja ne olisi laitettu Paavalin nimiin ajan tavan mukaan. Tämä ratkaisisi edellisen kohdan jännitteen ainakin niin, että Paavali itse ei ole ristiriitainen itsensä kanssa: Paavali oli myönteinen naisten toiminnalle seurakunnassa, mutta pastoraalikirjeiden kirjoittajat olivat nihkeämpiä naisten toimintaa kohtaan. Jos taas Timoteuskirjeet eivät olisi Paavalin kirjoittamia, niin ne eivät olisi meille samalla tavalla sitovia kuin Paavalin oikeat kirjeet. Jännite ratkaistaan jättämällä Timoteuskirjeiden opetus sivuun myöhempänä kehityksenä.

Haluan korostaa, että tässä blogissa ei ajatella näin. Vaikka näkemys antaisi heti meille akateemista uskottavuutta ja kriittisen ajattelijan maineen, meidän käsityksemme mukaan todistusaineisto pastoraalikirjeiden epäaitouden ja epäpaavaliuden puolesta ei yksinkertaisesti ole riittävän vakuuttavaa. Näemme, että kirjeet kirjoitti sama Paavali, joka toisaalla julisti miehen ja naisen väärän erottelun kadonneeksi Kristuksessa (Gal. 3:28) ja joka arvosti Priscaa oikein toimivana työtoverinaan Kristuksessa.

Emme kuitenkaan ole lähempänä ratkaisua vielä. Meillä on vielä ainakin näennäinen ristiriita. Tästä syystä on hyvä ottaa viimeinen vaihtoehto käsittelyyn:

Vaihtoehto 4: Ymmärrämme väärin jonkun raamatunkohdan. 

Jos Paavali näyttää itsensä kanssa rankasti ristiriitaiselta, niin on vähintään reilua kysyä, olemmeko ymmärtäneet jotain väärin. Olemmeko siis ymmärtäneet oikein, mitä Paavali tarkoitti, kun hän kielsi naisia opettamasta ja/tai hallitsemasta miestään?

Kysymystä ratkaistessamme alkukieli tarjoaa meille melkoisen yllätyksen. Paavali ei käytä ”hallitsemisesta” sitä sanaa, jota hän käyttää normaalista vallankäytöstä yleensä. Itse asiassa hän käyttää sanaa, joka ei esiinny missään muualla koko Raamatussa. Mikä se sana on ja mitä sen merkityksestä on sanottu? Tämä selviää seuraavassa kirjoituksessa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Efesossa oli meneillään? (1. Tim. 2:11–15 osa 1)

Naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta ehdottomasti merkittävin tekstikappale sijaitsee Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle. Mikä sai Paavalin kirjoittamaan sanat, jotka näyttävät katkaisevan naisilta mahdollisuuden niin opettaa kuin olla miehensä kanssa tasavertaisessa asemassa?

Jokainen Uuden testamentin kirje on syntynyt jonkin tilanteen tähden. Yleensä seurakunnassa on ollut jokin ongelma, johon Paavali on pyrkinyt puuttumaan kirjeen välityksellä. Näin ollen myös tilanne ja asiayhteys ovat oleellisia, jotta voisimme ymmärtää oikein kohtaa, joka on ehkä yksi haastavimpia koko Uuden testamentin tulkinnassa.

Mitä oli tapahtumassa?

Ensimmäinen kirje Timoteukselle, samoin kuin Paavalin Toinen kirje Timoteukselle, käsittelee seurakunnan sisällä vallinnutta, akuuttia ongelmaa. Muutamat harhaopettajat olivat saaneet seurakunnassa jalansijaa. He olivat haastaneet seurakunnan paimenen, nuoren Timoteuksen, aseman, ja aiheuttaneet seurakunnassa myös muita ongelmia. Heti kirjeen alussa Paavali muistuttaa kehottaneensa Timoteusta jäämään Efesoon, jotta tämä ”kieltäisi siellä eräitä levittämästä vieraita oppeja ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita.” (1 Tim 1:3–4) Mitä Timoteuksen johtamassa seurakunnassa oli tuolla hetkellä meneillään?

Mikä olisi vastaavaa?

Ennen sukeltamista Efeson seurakunnan tilanteeseen on hyvä tehdä pieni ajatusmatka. Sijoittaisitko seuraavan tekstikappaleen 2000-luvun kristilliseen seurakuntaan Suomessa?

Miehet suutelivat seurakunnan kokouksessa kiihkeästi toisten miesten vaimoja, kehottaahan Raamattu tervehtimään toisia pyhällä suudelmalla. Seurakunnan pastori käski seurakuntalaisia hankkiutumaan alipainoiseen painoindeksiin, ja kaikki tottelivat. Vaimojen piti ryömiä miestensä jaloissa, koska avioliitossa ei ole demokratiaa vaan miesvalta. Vain pastori sai tulkita Raamattua, eikä hänen tulkintaansa saanut kyseenalaistaa.

Kuulostaako kristilliseltä seurakunnalta 2000-luvun Suomessa? Se joka tapauksessa on sellainen. Kyse on Espoossa toimivasta Koivuniemen lahkosta (lue esimerkiksi täältä), joka luetaan kristilliseksi seurakunnaksi. Kuvaus ei tiettävästi vastaa jokaisen seurakunnan tilannetta Suomessa. Koivuniemen lahkon tapaus osoittaa, että edelleen yksittäisistä seurakunnista löytyy erityisiä ja paikallisia ongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä muiden seurakuntien kanssa ja joiden perusteella ei voida tehdä yleistystä seurakuntakentästä kokonaisuudessaan.

Kirje itse kertoo asioista

Jos tämän päivän Paavali kirjoittaisi Koivuniemen seurakunnalle kirjeen, siinä käsiteltäisiin monia sellaisia asioita, jotka eivät liittyisi ns. tavallisiin seurakuntiin ollenkaan. Jos yrittäisimme ymmärtää tuolle seurakunnalle kirjoitettua opetusta ilman tietoa siitä, mitä seurakunnassa todella oli meneillään, olisimme vähintäänkin kummissamme. Myönnä pois: ellet tietäisi laittamani linkin todistusaineiston perusteella, että Koivuniemen seurakunnassa laihdutettiin alipainoisiksi uskon tähden, et uskoisi sitä. Et uskoisi, koska sitä ei ole tapahtunut muissa seurakunnissa tai yhteiskunnassa ja se on pelkästään ajatuksena älytön.

Yhtä älyttömiä ajatuksia olivat levittäneet Efeson seurakunnan parissa toimineet harhaopettajat, Hymenaios ja Filetos (2. Tim 2:17; 1. Tim 1:20 mainitaan Hymenaios ja Aleksandros). En usko, että heidän harhaoppinsa sisältö tai sen käytännön vaikutukset olisivat rekonstruoitavissa muista aikalaisteksteistä, koska heidän oppinsa on ollut ainutkertainen yhdistelmä, aivan kuten Koivuniemen opetus. Ainoa lähde, mistä voimme rakentaa mielikuvan siitä, mitä harhaopettajat opettivat ja mihin he pyrkivät, on itse kirje eli se, millaisiin väärinkäytöksiin Paavali viittaa.

Yksi asia puskee esiin kirkkaampana ja selvempänä kuin mikään muu: harhaopettajat olivat iskeneet silmänsä seurakunnan naisiin ja saaneet heidän päänsä sekaisin. Paavali kuvaa harhaopettajien toimintaa säästelemättä sanojaan:

”Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. (2 Tim 3:6-9.)” 

Harhaopettajat olivat saaneet naiset käyttäytymään tavalla, joka vaati Paavalin puuttumista tilanteeseen. Timoteuskirjeissä käsitelläänkin naisia useammassa jakeessa kuin missään toisessa Raamatun kirjassa. Huomattavaa on, etteivät Paavalin ankarimmat sanat kohdistu huijattavissa oleviin naisparkoihin vaan näiden villitsijöihin.

Lesket ja muut naiset uhreina

Rooman valtakunnassa oli runsaasti eri-ikäisiä leskiä, sillä Roomalla oli suuri armeija ja sodat olivat tyypillisiä. Leskillä oli varallisuutta ja itsemääräämisoikeutta usein enemmän kuin aviossa olevilla naisilla. Myös Paavali otti kantaa leskien asemaan. Paavali näyttää olevan huolissaan siitä, että osa seurakunnan leskistä on jo ”kääntynyt seuraamaan saatanaa” (1. Tim. 5:15), eli seuraamaan harhaopettajia. Rikkaat lesket olivat ilmeisesti harhaopettajille mieluisa kohde. Paavali valittaa, että naiset ovat laiminlyöneet yhteiskunnassa kunniallisen roolinsa ja alkaneet elää kunniattomasti. He kulkevat talosta taloon opettaen ”filosofista roskaa” (1. Tim. 5:13; käännös ”juoruilla” ei ole erityisen ansioitunut) ja oppivat siinä samalla laiskoiksi ja toisten asioihin sekaantuviksi. Paavali moittii nuoria leskiä siitä, että he ovat hylänneet kunniallisuuden, ja asia tulisi korjata: hän vaatii heitä menemään naimisiin, synnyttämään lapsia ja elämään kunniallisesti kotiensa valtiattarina (sana oikodespoteo ei käänny ”hoitaa kotiaan” 1. Tim. 5:14).

Naisten käytös oli muuttunut myös seurakuntien yhteisissä kokoontumisissa epäsopivaksi. Voimme olettaa, että naisten epäsopiva käytös on ollut kaikkein pahin käytännön ongelma Efesossa, koska Paavali käsittelee sen Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle ensimmäisenä konkreettisena epäkohtana heti alkumainintojen jälkeen. Luvun kaksi jakeissa 8–10 Paavali ensin ohjeistaa miehiä rukoilemaan kädet kohotettuina ja ilman vihaa. Sille vastinparina naiset saavat ohjeen jättää vaurautta ja pröystäilyä kuvaavat pukeutumistapansa ja koristautua hyvin teoin. Kuvailu on selvä: miehet eivät saa antaa vihalleen sijaa (naisten toiminta on saattanut nostaa vihan tunteet pintaan), ja naisten tulee palata siihen kunnialliseen asenteeseen, joka kristityille naisille kuuluu.

Kielto

Viittauksensa jälkeen Paavali vaihtaa tekstin yksikkömuotoon (”nainen” ja ”mies”), eli hän ilmeisesti ottaa periaatetasolla kantaa miesten ja naisten (tai sitten aviomiesten ja vaimojen) suhteeseen. Paavali sanoo selvästi, että naisen tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Hiljaisuus kuvaa hyvää ja vastaanottavaista oppilaan asennetta, ei siis tuppisuuna olemista. Paavali jatkaa, ettei kärsi naisen opettavan ja/tai hallitsevan miestä, vaan naisen tulee olla hiljaisuudessa.

Tuo yllä oleva kielto on käytännössä ainoa kohta koko Raamatussa, jossa kielto tehdä jotain asiaa seurakunnassa osoitetaan naiselle/vaimolle. (1. Kor 14:34 tietysti vaientaa naisen perinpohjaisesti seurakunnassa, mutta aihetta käsitellään omassa tekstisarjassaan). Tietysti yksikin kohta Raamatussa riittää, joten tämä tekstikohta täytyy ottaa vakavasti. Jos luemme käännöstä emmekä alkuperäistä, kreikankielistä tekstiä, kielto vaikuttaa äärimmäisen selvältä. Nainen (tai vaimo) ei saa opettaa eikä hallita miestä (tai aviomiestä). Asian pitäisi olla selvä. Vai onko? Se on seuraavan blogitekstin aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.