Totuutta ja tulkintaa, osa 1: Älä tulkitse vaan lue!

Tässä meidän blogissamme on viime viikkoina vilissyt melkoinen määrä eksegetiikkaa eli wikipediamääritelmän mukaan pyhien kirjoitusten kriittistä tutkimista ja tulkintaa. Olemme tähän mennessä yrittäneet vyöryttää teidän lukijoiden ulottuville pohdintaa siitä, mitä Raamattuun sisältyvät erilaiset tekstit sanovat naisista ja miten meidän mielestämme niitä tekstejä tulisi ymmärtää.

Tämän blogin tarkoitus on herättää keskustelua naisten asemasta nimenomaan Raamatun pohjalta ja Raamattuun nivoutuen, sillä me tämän blogin kirjoittajina uskomme, että Raamattu on meille kristityille opillinen auktoriteetti ja että Raamattuun tulee siksi suhtautua vakavasti. Me Naispastorin bloggaajat (tai muutkaan egalitaarisen eli sukupuolien tasavertaisuutta painottavan näkemyksen kannattajat) emme kuitenkaan ole ainut taho, joka pyrkii tutkimaan ja tulkitsemaan Raamattua tosissaan. Tässä naiskysymyksessä myös komplementaristinen (tulkintamalli, jonka mukaan tietyt seurakunnalliset palvelutehtävät kuuluvat vain miehille) tulkintakunta pohjaa ajatuksensa Raamattuun.

Koska Raamattu on meille herätyskristillisille helluntailaisille iso arvo, on oikeastaan luonnollista, että keskustelu naisia käsittelevistä kohdista on samalla laajempi keskustelu raamatuntulkinnasta. Eli vielä yhdellä tavalla sanottuna naiskohtien käsitteleminen johtaa meidän väistämättä pohtimaan kysymyksiä siitä, millä tavalla ajattelemme Efesoksen historiallisen tilanteen vaikuttaneen Paavalin kirjoittamiin ohjeisiin, miten uskomme kirkkohistorian vaikuttaneen Junian sukupuolen tulkitsemiseen tai voisimmeko ajatella, että kaikki Paavalin kirjeissä oleva teksti ei ehkä alun perin olekaan Paavalin itsensä kirjoittamaa.

Älä tulkitse vaan lue!

Koska puhe Raamatun tulkinnasta herättää usein voimakkaitakin tunteita ja on altis monille väärinymmärryksille, tarkoituksenani on muutaman postauksen verran käsitellä puhtaan naisasian sijaan laajemmin raamatuntulkintaa. Tämä ensimmäinen kirjoitus nivoutuu myös omaan henkilökohtaiseen historiaani Raamatun lukijana ja tulkitsija. Koko ajatus siitä, että Raamattua ylipäätänsä tulisi tulkita, ei nimittäin ole ollut minulle mikään itsestäänselvyys.

Oma kristillinen taustani on helluntailaisuudessa, ja meillä helluntailaissa ei olla perinteisesti oltu välttämättä järin innostuneita Raamatun tulkitsemisesta. Me olemme pikemminkin pyrkineet ”lukemaan Raamattu niin kuin se on kirjoitettu” ja jättämään kaikenlaisen tulkitsemisen perinteisesti melko epäilyttävänä sakkina pidettyjen teologien ja muiden kirjanoppineiden alueeksi. Teologit ovat tässä perinteisessä ja karrikoidussa käsityksessä niitä, jotka sotkevat Jumalan selkeän sanan ja tekevät asioista niin vaikeita, että kukaan ei enää tiedä, mikä on totta.

Helluntailaiseen eetokseen kasvaneena itsekin nuorempana ajattelin, että Raamattua pitää tulkitsemisen sijaan lukea. Tulkinta oli tässä ajattelumallissani vain niille, jotka eivät tahtoneet noudattaa Jumalan sanaa ja jotka etsivät tekosyitä olla tottelematta sitä. Olin myös jollain tavalla ylpeä siitä, että siinä missä luterilaisella kirkolla oli oppi ja kaikenlaista traditiota, niin meillä helluntaissa olimme suoraan kiinni Raamatun totuudessa ja välittömässä alkuseurakunnan mallissa. Minä halusin lukea Paavalia kirjaimellisesti sotkematta siihen mitään luthereiden tai muiden ihmisten käsityksiä tai opillisia koukeroita.

Väistämätön tulkinta

Vuosien varrella ajatukseni tulkinnattomasta Raamatun lukemisesta on kuitenkin joutunut kokemaan muutosta. Ensiksi huomasin, että kristityillä oli varsin monesta asiasta erilaisia näkemyksiä, joiden kaikkien totuudellisuutta perusteltiin sillä, että ”Raamattu selvästi sanoo näin”. Koska kaikki toisilleen vastakkaiset näkemykset ylöstempaamisesta tai avoliitosta eivät kuitenkaan voineet olla yhtä aikaa totta, jouduin etsimään omille näkemyksilleni perusteluja uudella tavalla oman mutuni ulkopuolelta.

Toiseksi erityisesti Iso Kirja-opintojen myötä huomasin myös, että oma ”kirjaimellinen” lukutapani sisälsikin itse asiassa todella paljon tulkintaa.  Aloin huomata, että esimerkiksi monet Jeesuksen vertauksista ja puheista avautuivat minulle, 2000-luvun suomalaiselle, eri tavalla kuin mitä ne olivat avautuneet Jeesuksen aikalaisille. Koska en tuntenut yhtään juutalaista ajanlaskun alun kulttuuria, moni vivahde ja yksityiskohta meni minulta ihan ohi ymmärryksen. Toisaalta aloin pohtia myös sitä, että Paavalin kirjeet eivät suinkaan olleet alun perin suunnattuja suomalaiselle kotiseurakunnalleni vaan ne oli kirjoitettu varhaisille kristityille Välimeren ympäristössä noin 2000 vuotta sitten. Vaikka Paavalin tekstien takana olevat periaatteet olivatkin seurakuntani toiminnan ohjenuoria, niin historian tekemä kuilu oman aikani ja Paavalin ajan välillä teki joidenkin kohtien ymmärtämisestä ja soveltamisesta monimutkaisempaa.  Esimerkiksi seurakuntamme vahtimestarit eivät tervehdi suukottamalla jokaista ovesta sisään eksyvää kanssauskovaa.

Tulkinnan tarve tulee vahvimmin esille aina silloin, kun joutuu törmäämään toisiin, jotka ajattelevat eri tavalla. Silloin toivottavinta on, että meillä on perusteltu tulkinta, ei se, että kiellämme koko tulkinnan tarpeen. Kaiken jälkeen olen päätynyt siihen, että en voi suhtautua Raamattuun jotenkin kaikesta muusta todellisuudesta irrallisena osana. Tulkitsemme asioita, oli kyse sitten uutisotsikoista, asiatekstistä, laulujen sanoituksista tai pyhistä kirjoituksista.

_________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.