1. Johdanto
Tämä
kirjoitus on Foibe-trilogiani toinen osa. Foibea
kutsutaan sekä ”Kenkrean seurakunnan palvelijaksi” (38, 92, KR) (kreik. diakonos, mask./fem.) että ”tueksi” (92)
tai ”avuksi” (38, KR) (kreik. protasis,
fem.). Katsaus kansainvälisiin käännöksiin johtaa huomioon, että tulkinnan
kannalta molempien sanojen merkitykset ovat ladattuja. Ruutia ei ole säästetty
käännösvastineita puolustettaessa. Pitäisikö diakonos-nomini kääntää palvelijana, seurakuntatyötekijänä
(minister), lähettiläänä vai julistajana? Onko protasis-sanan vastine apu, tuki, hyväntekijä, suojelija vai
seurakunnan johtaja? Jokaiselle näistä käännöksistä löytyy perustelunsa, mutta
paras käännösvastine syntyy tarkastelemalla tekstiä syvemmin.
2. Tulkinnan sudenkuopat
Foiben asemaa tarkasteltaessa suurin haaste lienee Paavalin
kirjeenvaihdon heijastama seurakunnan johtajuusrakenteen arviointi ja sen
hermeneuttinen ymmärtäminen nykyaikana. Lukija 2000-luvulla kohtaa välttämättä
syvän hermeneuttisen rotkon. Toisella laidalla hän saattaa lukea tekstiin
modernin demokratian käsitteen ”johtaja”, joka tarkoittaa osakkeenomistajien
tai äänestäneiden delegoimaa valtaa valvoa enemmistön etuja (Clarke 2000, 233).
Tämänkaltainen johtajuus on Uuden testamentin maailmassa kokonaan vierasta.
Toisella puolen rotkoa tulkitsija saattaa lukea tekstiin antiikin
patriarkaallisuudesta periytyneen ennakko-oletuksen naisesta huomaamatta, että
Uuden testamentin aikaisessa kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi
kehittynyt sosiaalinen hierarkia. Suurin osa miehistäkin oli alamaisia suhteessa
harvojen miesten ja toisinaan naisten valtaan. Jälkimmäisten status
tunnustettiin, ja aseman tuomaa kunniaa selvästi kunnioitettiin muun muassa
kunnianimikkeiden kautta, kuten pontifex maximus (keisari), paterfamilias
(perhekunnan pää), archisynagogos (synakoogan ylin toimihenkilö).
Vastoin tätä kulttuurihistoriallista taustaa Uuden testamentin kristillinen
palvelustyö on erilainen kuin patriarkaalisuuden hierarkkiset rakenteet.
3. Vastakulttuurinen johtajuus
Paavalin kirjeenvaihdosta käsitämme, että hän loi vastakulttuurin
aikalaiselle johtajuusnäkemykselle (Clarke 2000). Vallan ja kunnian käsitteet,
kuten virka” tai ”hallitsija” (archê), ”kunnia” (timê) tai
”valta” (telos), eivät ole löydettävissä apostolin kirjeistä, eikä niitä
yhdistetä asemaan seurakunnassa ja sen viroissa. Paavali vältti kutsumasta
itseään aikalaisin käsitein johtajaksi sekä kieltäytyi siihen liittyvistä
symboleista ja rinnakkaiskäsitteistä. Sen sijaan hän kutsui yhteistyöverkossaan
palvelleita toimijoita sekä miehiä että naisia tasavertaisuutta korostuvin
sanakääntein. Näitä olivat syn- alkuiset nominit kuten työtoveri,
yhteistyökumppani tai vankilatoveri. Erityisesti Paavali hahmotti seurakunnan
tunnistettavat rakenteet hallitsijamielikuvien sijaan palvelustehtävinä
hyödyntäen diakonia-sanaperhettä (diakonia, diakonos, diakoneô).
Sanajoukko on Paavalin toistuvin tapa kertoa, millainen on seurakunnan
palveleva olemus. Diakonia-sanaperheen käyttö saattaa palata takaisin
opetuslasten kysymykseen: ”Kuka on suurin?” Jeesus vastasi: ”Jos tahtoo olla
ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija” (Mark
9:33-35; Matt 23:11; Luuk 22:26).
Uusi testamentti käyttää palvelemisen ideaa laaja-alaisesti
selittämään Jeesuksen kuoleman sosiaalista ulottuvuutta toinen toisensa
palvelemisena jopa niin, että statukseltaan ylhäisempi palveli alhaisempaa.
Palvelija mielikuvasta versoi sekä kaikille Jeesuksen seuraajille kohdistunut
elämäntapa ihanne että johtajuusajattelu. Seurakunnan eräänä tehtävänä nähtiin
pyhien saattaminen valmiiksi palvelustyöhön. Kaikille kuuluvan palvelun Paavali
kuitenkin erotti diakonos-sanan avulla tunnistetusta palvelustyöstä ja
siihen erottautuneista henkilöistä. Näitä henkilöitä olivat
esimerkiksi Apollos (1. Kor 3:5), Paavali (1. Kor 3:5, Ef. 3:7, Kol 1:23, 25),
Tykitus (Ef 6:21, Kol 4:7), Epafras (Kol 1:7) ja Timoteus (4:6) Foiben lisäksi
(Room 16:1).
Merkille pantavaa on, että kyseisistä diakonos-nominien
asiayhteyksistä tulkitsija ei voi päätellä mitään hierarkiasta tai henkilöiden
asemasta. Klassisin esimerkki lienee se,
että Paavali sovelsi Apollokseen ja itseensä tasavertaisesti diakonos-sanaan
hyödyntäen maanviljelijäkielikuvaa (1. Kor 3:1–9). Toinen heistä oli istuttaja
ja toinen kastelija Jumalan pellolla. Näin Andrew Clarkin mukaan Paavali käänsi
päälaelleen aikalaiset sosiaaliset arvostukset. Paavali osoitti korinttilaisen
asenteen korottaa ihmisjohtajia virheelliseksi hänen ja Apolloksen nähdessään
itsensä palvelijoina. Paavalin valitsema kielikuva erityisesti soti tätä
vastaan. Vain Jumala saattoi antaa kasvun.
4. Foibe ja diakonos
Uuden testamentin laajempi tarkastelu kumoaa niin nykyaikaiset
lähtökohdat johtajakäsitteestä kuin patriarkaalisuuden nimissä oletetut ennakkoasenteet
johtajuudesta. Diakonia-sanaperhettä alunperin sovellettiin niin orjaan
(Filemon 13), naiseen (Room 16:1) kuin vapaaseen mieheenkin (Paavali itse; 2.
Kor 11:23). Foibea Paavali kutsui diakonos-nominilla kuten muitakin
tunnistetussa palvelustyössä mukana olleita. Miten meidän tulisi nähdä diakonos
sananmerkitys Foiben kohdalla?
Lähdetään liikkeelle yleisistä huomioista. Paavalin kirjeissä diakonos-sana
on varattu niin paikallisseurakunnan ”johdon” kuin Paavalin kiertävien
yhteistyökumppaneiden tunnistamiseen. Sana on varattu kuvaamaan seurakunnan
istuttajia (1. Kor 3:1–9), Kristuksen evankeliumin edestä kärsimistä (2. Kor
11:23), evankeliumin kuin sanan julistamista ja opettamista (Kol 1:23, 25),
palvelustehtävässä olevia Jumalan palvelijoita (2. Kor 6:3, 4) ja paikallisen
seurakunnan palvelemista (Kol 1:7).
Tarkemmat huomiot Roomalaiskirjeestä 16:1 ovat seuraavat.
Roomalaiskirjeen luvussa 16:1–15 Paavali vahvistaa omalla apostolin
auktoriteetilla listassa mainittujen yhteistyökumppaneidensa ja erityisesti
Foiben palvelustehtävän: ”Minä suosittelen.” Toiseksi ”Kenkrean seurakunnan
palvelija” vähintään viittaa säännöllisesti tapahtuvaan työhön, jota Foibe teki
Kenkrean seurakunnan hyväksi (ks. Dunn). Myös diakonos sanaan liitetty
temporaali partisiippi (oûsan) viittaa tehtävän jatkuvuuteen (pääverbi
preesens ja partisiippi preesens) niin, että voidaan puhua virallisesta,
seurakunnan ja Paavalin tunnistamasta palvelustehtävästä ja ehkä jopa
johtoasemasta.
5. Lopetus
Suomalaiset käännökset puhuvat Foibesta palvelijana.
Palvelija-käännös on oikeutettu monien sitä kritikoidessa, koska nimitys kuvaa
Paavalin ja laajemmin Jeesuksen visioimaa tapaa ajatella seurakunnan johtamisen
luonnetta.
Kritiikki on oikeutettua ”palvelija” käännöksen ollessa vajaa,
koska se ei avaa kyseisten henkilöiden tehtävien sisältöä, ja käännöksessä
hukkuu ajatus siitä, että diakonia-sanaperhe on Paavalin keskeisin tapa
toistojen perusteella hahmottaa kristillinen palvelustehtävä ja seurakunnan
johtamisen rakenne. Siten on turvallista tehdä johtopäätös, että Foibe oli yksi
Kenkrean seurakunnan johtajista ja hänet voidaan tasavertaisesti rinnastaa
muihin Jeesuksen evankeliumin palvelijoihin Paavalin kirjeissä.
Kuitenkaan emme tarkasti tiedä, mikä oli Foiben palvelustehtävä,
mutta se oli jotakin erityislaatuista, jota Paavali mielellään apostolin
auktoriteetilla suositteli. En kuitenkaan löydä mitään syytä ajatella Foiben
sukupuolen perusteella, että hänen harjoittama diakonos olisi poikkeus muista diakonia-sanaperheellä
kuvatuista evankeliumin palvelijoiden tehtävistä tai asemista seurakunnan
hyvinvoinnin hyväksi Paavalin yhteistyöverkostossa (vertaa Apollos, Epafras,
Paavali, Timoteus ja Tykitus). Näen hänet tasavertaisena Paavalin
yhteistyökumppanina ja siten Uusi testamentti puoltaa miesten ja naisten
tasavertaista palvelua ja johtamista seurakunnassa.
KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ
KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ
________________
Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja
teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia),
pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen
helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa
kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.