Miksi Jumala kutsui paratiisissa Adamia eikä Eevaa?

Keskustelu naisen asemasta kulminoituu usein keskusteluun luomisesta ja syntiinlankeemuksesta. Tämä teksti on rajattu käsittelemään yhtä aika ajoin esitettyä argumenttia, jonka mukaan mies on perheen ja seurakunnan johtaja, koska Jumala kutsuu Adamia hedelmän haukkaamisen jälkeen. Argumentti kuuluu siis niin, että mies on selkeästi hengellinen johtaja, koska vaikka Eeva syö ensin, Jumala kutsuu puutarhassa nimenomaan Adamia.

Asiaa on havainnollistettu myös tuomalla tilanne tavallisen 2000-luvulla elävän suomalaisen kerrostaloasukin elämään seuraavasti: mikäli mies ja vaimo riitelevät rajusti ja Jeesus soittelee ovikelloa, Jeesus pyytää miestä ovelle, ei naista. Mies on vastuussa avioparin riidasta, ja mieshän selvittää (ja nainen kuuntelee keskustelua ovenraosta syrjemmällä).

Ei muuta välimiestä, edes miestä

Kun puhutaan 1. Moos. 3:sta, on huomautettava, että kun Jumala otti Adamin puhutteluun, myös Eevan täytyi tehdä selvitys omista synneistään ja Raamattu jatkaa samalla linjalla muuallakin: jokainen on itse vastuussa omista synneistään ja suhteestaan Jumalaan. Ainoa välimies on Jeesus, ei aviopuoliso. Huolellinen lukija huomaa, että Adamin ei tarvinnut tehdä selvitystä Eevan synneistä, vaan omistaan (jakeet 9 ja 11). Eevakin setvii Jumalan kanssa omat asiansa (jae 13). Eeva kertoo tulleensa petetyksi ja syyttää käärmettä, Adam taas sysää syyn Jumalan ja vaimonsa niskaan (jakeet 12-13).

Jumala kutsui kyllä ensin miestä syntiinlankeemuskertomuksessa, mutta molemmat saivat vastata teoistaan.

Kaunokirjallisia rakenteita

1. Moos. 3:ssa on havaittavissa kiastinen rakenne, eli melko yleinen juutalainen kaava, joka esiintyy muuallakin Raamatussa (esim. Jeesuksen vertauksissa ja Paavalin kirjeissä). Kyseisessä rakenteessa esiintyvät asiat ja tapahtumat kuvataan ensin tietyssä järjestyksessä ja sen jälkeen ne kerrotaan ns. takaperin, eli peilikuvana. Tämä hieno kirjallinen rakenne 1. Moos. 3:n kohdalla on havainnollistettu tähän alle. Kirjaimet vastaavat aina tiettyä aihetta tai sisältöä, esim. A vastaa käärmettä, B naista, C alastomuutta jne.

A Käärme houkuttelee naista (3:1-5)
   B Nainen syö kielletyn hedelmän (3:6a)
      C Nainen antaa hedelmän miehelle ja mies syö (3:6b)
          D He tajuavat olevansa alasti (3:7)
              E He kuulevat Jumalan astelevan paratiisissa ja piiloutuvat (3:8)
                  F Jumala kutsuu miestä (3:9a)
              E’ Kys./vast. ”Kuulin askeleesi ja piilouduin” (3:9b-10)
          D’ Kys. ”Kuka kertoi, että olette alasti?” (3:11a)
      C’ Kys./vast. ”Hän antoi minulle ja minä söin” (3:11b-12)
   B’ Kys./vast. ”Käärme petti minut ja minä söin” (3:13)
A’ Jumala selventää käärmeen synnin ja sen, miksi tämä kohtaa tuomion (3:14a)
A’’ Jumala kiroaa käärmeen (3:14b-15)
   B’’ Jumala toteaa naisen teon seuraukset (3:16)
      C’’ Jumala toteaa miehen teon seuraukset (3:17-20)
          D’’ Jumala tarjoaa ratkaisun heidän alastomuuteensa (3:21)
              E’’ Jumala karkottaa heidät paratiisista (3:22-24)

Mikäli Jumala olisi huutanut Eevaa ensin, kiastinen rakenne olisi rikkoontunut. Tällaisena se noudattaa rakennetta kuitenkin hyvin tarkasti.

Mitä Raamatussa on avointa kaikille?

Ymmärrän, että jotkut ihmiset saattavat hikeentyä siitä, että väitän tällaista. Tuntuu epäreilulta, että Raamatussa on sellaisia kieliopillisia ja poeettisia rakenteita, jotka eivät ole itsestään selviä meille suomalaisille lukijoille. Valitettavasti me emme voi sille mitään, että emme puhu äidinkielenämme muinaiskreikkaa tai hepreaa, emmekä elä menneinä aikoina juutalaisina, vaan elämme tätä päivää, vuotta 2016. Raamatun kokonaissanoma ja pelastus on jokaisen ulottuvilla, olipa lukija koulutettu teologi tai ei. Kuitenkaan kaikkia hienoja ja joskus hyvin tärkeitäkin kielellisiä vivahteita ja rakenteita suomalainen raamatunkäännös ei aina välitä, ja onhan meillä sekin yleisesti tiedossa, että käännöksiä joutuu aika ajoin hienosäätämään (joissakin on jopa suoranaisia virheitä, joita korjaillaan). Tarkoitus ei ole siis lannistaa tai sanoa, ettei Raamatusta voisi ymmärtää mitään, eikä varsinkaan vesittää Raamatun sanomaa, vaan tarjota kättä pidempää Raamatun opiskeluun.

Mikäli 2000-luvulla elävä raamatunlukija ei piittaa juutalaisista kirjallisuuden keinoista ja tahtoo sivuuttaa ne, koska suomalaiset käännökset eivät tällaista rakennetta tuo selkeästi esille, on kuitenkin hyvä muistaa vähintään se, että Eeva vastasi itse omista synneistään. Hän ei tarvinnut puhemiehekseen omaa miestään. Tänäänkin ainoa välimies on Jeesus Kristus, eikä nainen (tai mies) saa — tai pidä — tukeutua puolisoonsa väärällä tavalla.

Lopuksi huomautan siitä selkeästä seikasta, että mikään tässä juuri käsittelemässämme jaejaksossa ei siis näytä viittaavan siihen, että mies olisi ollut hengellinen johtaja suhteessa naiseen. Sellaiset ajatukset täytyy hakea muualta, mikäli sellaista mielii tehdä. Itse Ensimmäisen Mooseksen kirjan tekstistä näitä ajatuksia ei kuitenkaan nouse.

________________

Sara Saarela on kirjailija, joka rakastaa teologian opiskelua, kookosta ja kaunokirjallisuutta. Takana on teologian B.A. -tutkinto, edessä kolmen vuoden M.A. -opinnot Vancouverissa. Oppiminen ja opiskelu ei lopu koskaan. Saran oma blogi löytyy täältä.

Kirjallisuutta

Bilezikian, G. 2006. Beyond Sex Roles. What the Bible Says about a Woman’s Place in Church and Family. Grand Rapids, MI: Baker Academic.

Gill, Deborah M. & Cavaness, Barbara. 2015. Jumalan naiset. Keuruu: Aikamedia.

Payne, Philip B. 2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters. Grand Rapids, MI: Zondervan.

Lankeemus ja kiroukset: naisten syytä kaikki?

Luomiskertomuksessa mies ja nainen luotiin hallitsemaan yhdessä ja tasaveroisina luomakuntaa. Kuitenkaan seesteisyyttä ei kestänyt loputtomiin. Raamatun kolmantena lukuna on kertomus lankeemuksesta, jossa Jumalan tarkoittama, hyvä luomakunta vääristyi.

Lankeemuskertomuksessa mies ja nainen syövät käärmeen pettäminä hyvän ja pahan tiedon puusta. Tämä rikkoo Jumalan suoraa käskyä, ja rikoksen seurauksena Jumala kiroaa ihmiset ja karkottaa heidät paratiisista.

Vaikka lankeemuskertomus on traaginen, se ei silti kuitenkaan osoita teossa itsessään tai sen jälkeisissä tapahtumissa, että Jumala muuttaisi mieltään alussa luomansa asetelman suhteen.

Oliko nainen moraalisesti heikompi kuin mies?

Joidenkin mukaan nainen on lähtökohtaisesti moraalisesti heikompi ja alttiimpi lankeamaan kuin mies, sillä hän tulee petetyksi ja pettää myös miehensä. Logiikkaa voidaan jatkaa, että tästä syystä nainen ei sovi esimerkiksi seurakunnan johtajaksi, koska hän voisi helpommin johtaa laumansa harhaan. Kuitenkin syntiinlankeemuskertomuksessa mies oli naisen kanssa (1. Moos. 3:6). Teksti ei väitä, että Eeva olisi pakottanut Adamia syömään uhkailemalla, vaatimalla tai itkupotkuraivareilla, suostutellut hänet uskomaan Käärmeen valheita tai valehdellut hedelmän alkuperästä. Adam ei ole tekstissä vietävissä oleva uhri, joka hedelmää puraistuaan tajuaa, että tämä hedelmä ei ollut mistään sallitusta puusta. Hän oli yhtä paljon kapinassa mukana kuin vaimonsa, ja oli yhtä syyllinen. Tätä alleviivaa se, että kun Jumala tuomitsee Adamin ja Eevan, niin hän pitää molempia erikseen syyllisinä. Raamatun kontekstissa on huomattavaa, että Paavali itse pitää Adamia syyllisenä tekoon (Room. 5:12–19; 1. Kor 15:21–22).

Kaappasiko nainen miehensä aseman syödessään ja syöttäessään miestään?

Toiset väittävät, että Eeva kaappasi miehensä hallinta-asetelman, teki väärän päätöksen ja koko historia todistaa nyt siitä epäonnesta, mitä tapahtuu, kun naiset päästettiin ensimmäistä kertaa vapautumaan. Teksti ei kuitenkaan anna viitteitä siitä, että Adamin synti olisi ollut vaimon päästäminen päättämään. Tekstissä itsessään synti määritellään Jumalan käskyn rikkomiseksi: ”Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” (1. Moos. 3:11b) Jumala kyllä toteaa Adamille, että tämä kuunteli vaimoaan ja söi hedelmän, mutta rangaistus ei tule vaimon kuuntelemisesta, vaan hedelmän syömisestä.

Kielletyn hedelmän haukkaaminen johti osaltaan sukupuolten väliseen kamppailuun.

Luomis- ja lankeemuskertomuksessa ei ole merkkejä siitä, että ongelmana olisi naisen kapina roolissaan. Roolijako on tähän mennessä kaikesta huolimatta ollut tasan. Jos olisi ollut tarpeen kirjoittaa auki, että vaimo ei tiennyt kaapin paikkaa, se olisi tekstiin varmasti saatu. Vertaa esimerkiksi apokryfiseen slaavilaiseen Adamin ja Eevan kirjaan: ”Arkkienkeli Joel sanoi Adamille: ‘Näin sanoo Herra; en luonut vaimoasi käskemään sinua vaan tottelemaan; miksi tottelet siis vaimoasi?” (32:1) Tässä myöhäisemmässä tekstissä ei jäänyt epäselväksi, että nainen ei ollut tajunnut paikkaansa.

”Hän on hallitseva sinua”

Jumala toteaa naiselle ”mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” (1. Moos. 3:16b; 1992-käännös tulkitummin ”Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.”). Moni on nähnyt, että tässä on se kohta, joka vihdoin avaa oikeasti auki sen, että naisten tulee olla alisteisessa asemassa.

On totta, että lankeemuksessa kaikki muuttui. Kirouksissa annetaan ymmärtää, että ne muuttavat asioita sellaisiksi, mitä ne eivät ole aikaisemmin olleet (ks. 1. Moos. 3:14–19). Nyt tapahtuu siis muutos. Kuitenkin oleellista on huomata, että yksikään kirouksista ei ole pakollinen tai jollakin tavalla Jumalan tahdon mukainen, välttämätön toimintatapa.

Jokainen lankeemuksen kirouksista oli kauhea vääristymä. Miksi ei siis myös viittaus vääristyneisiin hallintasuhteisiin? Syntiinlankeemusta seuranneita kirouksia vastaan pyritään taistelemaan, ja useimmat hyväksyvät sen ilomielin. Nykyään luomu- ja vegesynnytysten aikana moni nainen saattaa haluta synnytyksen ilman kivunlievitystä ja meditoida lootuskukkia, mutta kuitenkin harvassa ovat naiset, jotka teologisista syistä kieltäytyvät epiduraali- tai spinaalipuudutuksesta, koska he haluavat kokea Jumalan kirouksen ilman helpottavia lisäaineita. Samoin toivon, että vielä harvemmassa ovat miehet, jotka kieltävät vaimoiltaan kivunlievityksen samoista syistä. Kuitenkin nämäkin miehet varmasti olisivat hyvin tyytyväisiä kaikista lisäkeinoista, joilla rikkakasvien ja ohdakkeiden seasta saadaan helpommin ruokaa. Harva mies laskee teologiseksi velvollisuudekseen saada elannon hankkimisen yhteydessä vuotaa mahdollisimman monta litraa hikeä otsastaan. Vanhan koulukunnan maajussitkin, joilla on edes jotain tekemistä maan kanssa nykyään, käyttävät joko traktoria tai edes hevosta.

On merkillepantavaa, että komplementarismin kaksi arkkienkeliä, John Piper ja Wayne Grudem, hyväksyvät kirjassaan Recovering the Biblical Manhood and Womanhood (s. 409), että lankeemuksen kiroukset eivät ole osoitus siitä, mitä tulisi olla. Grudem jopa sanoo, että meidän ei tulisi käyttää tätä suorana argumenttina miesvallan puolesta (”We should never try to perpetuate the elements of the curse!” kirjassa Evangelical Feminism and Biblical Truth, s. 40).

Valtataistelu on totta

Jumala naiselle ennustaa lausumassaan kirouksessa, että luomisessa suotu yhteinen kumppanuus ja tasavertainen tehtävä vääristyvät valtataisteluksi. Viittaus ”mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” on hyvin samanlainen kuin Jumalan sanat Kainille ”’niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!’” (1. Moos. 4:7). Todennäköinen merkitys ei siis viittaa seksuaaliseen haluamiseen, vaan tahtoon hallita ja manipuloida. Näin yhdessä hallitsijoista tuli kilpailijoita, jotka pyrkivät hallitsemaan toisiaan.

Lucas Cranach vanhemman tulkinta lankeemuksesta

Mitä kirouksessa sitten tapahtuikin, historia osoittaa, että se on pitänyt hyvin paikkansa. Miehet ovat hallinneet naisia monesta syystä. Naiset ovat (useimmiten) fyysisesti heikompia, ja kun nuori nainen saadaan naimisiin, niin ilman ehkäisyä useimmat naiset ovat vuoden päästä äitejä. Kun nainen pitää huolta kodista, tuottaa ja ruokkii jälkeläisiä, hänen elämänsä keskittyy hyvin nopeasti pieneen piiriin kodin ympärillä. Kuitenkin, mahdollisuuksien mukaan, vaimot ovat voineet pyrkiä hallitsemaan miehiään, oli kyse sitten reisien ristimisestä tai vanhasta sanonnasta ”mies on perheen pää, mutta nainen on niska, joka kääntää päätä”. Valtataistelussa miehet ja naiset ovat käyttäneet kiristämistä, pakkoa, fyysistä väkivaltaa ja kulttuuriin kirjoitettuja sääntöjä.

Mitä jää käteen?

Historiassa lankeemuksen kiroukset näkyvät oikean ja kauniin vääristymänä. Syntiinlankeemuksen seurausten kertominen ei tarkoita, että miehen ja naisen tulee käydä kamppailua johtajuudesta, ja että miehen tulee voittaa. Tämä on yhtä totta kuin se, että naisen tulee saada mahdollisimman kipeää synnytyksessä ja miehen tulee hikoilla mahdollisimman paljon kerätessään elantoa.

Kaiken kaikkiaan koko luomis- ja lankeemuskertomuksesta ei löydy perusteluja sille, että Jumala tahtoisi naisten olevan alisteisessa asemassa miehille. Heidät luotiin tasavertaiseen asemaan, mutta lankeemus heitti heidät toisiaan vastaan. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan toive tai suunnitelma. Siksi kertomuksilla on vaikea perustella sitä, että naisen tulisi olla alisteisessa asemassa miehensä suhteen.

Linkki: Facebookista keskustelua aiheesta!

________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.

LÄHTEET

Payne, Philip B.  2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters. Grand Rapids: Zondervan.

Mies ja nainen, luotu hallitsemaan yhdessä

Raamatun ensimmäiset sivut luovat pohjan koko kirjalle. Luomiskertomuksessa kerrotaan ihmisen luomisesta, ja se toimii samalla pohjana kaikelle, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kertomus luomisesta ei ole kuitenkaan vain toteamus, että ”näin kaikki tapahtui”, vaan se opettaa syvemmällä tasolla ihmisen suhteesta muuhun luomakuntaan, itseensä ja toisiin ihmisiin.

Molemmat Jumalan kuvana

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomus huipentuu ihmisen luomiseen:

”Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen [adam], tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen [adam] kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 26–27.

”Ihmisen” [adam] selitetään olevan ”he” eli mies ja nainen (jae 27). 1. Moos. 5:2 sanoo myös auki sen, että ”hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen [adam] silloin kun heidät luotiin.” Vaikka siis sanaa adam käytetään tekstissä, se viittaa jakeissa selkeästi ihmiseen, sekä mieheen että naiseen. Vasta myöhemmin tekstissä sitä käytetään ensimmäisen ihmisen, Adamin, erisnimenä. Jumalan kuvana oleminen ei siis rajoitu vain mieheen eikä teksti missään kohtaa tee eroa sen välillä, että mies ja nainen ovat Jumalan kuva. Nainen ei ole siis vähemmän Jumalan kuva (tai vähemmän ihminen) kuin mies.

Yhdessä hallitsijoita

Jumalan siunaus (1. Moos. 1:28) kattaa sekä miehen että naisen, ja korostaa heidän läheistä suhdettaan: ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.’” Miehelle ja naiselle annettiin yhdessä valta hallita. Miten tämän ajatellaan konkreettisesti tapahtuneen, on sitten mysteerisempi kysymys (parhaat ehdotukset ovat olleet, että he osasivat lentää avaruudessa ja komentaa eläimiä). Kuitenkin on merkittävää huomata, että Israelia ympäröivien kansojen myyteissä ei ole rahtuakaan siitä, että Jumala olisi antanut sekä miehelle että naiselle hallintavallan maan ja eläinten yli. Mies ja nainen olivat tasavertaisia tässä tehtävässä, mikä on mahdollisesti osaltaan kritiikkiä muiden kansojen luomiskäsityksiä vastaan.

Mies ja nainen luotiin hallitsemaan yhdessä, ei epätasaisesti tai kilpailuasetelmassa.

Huippukohta: naisen luominen

Luomiskertomukset huipentuvat naisen luomiseen. Ensimmäisessä luvussa toistettiin jatkuvasti luomistyön täydellisyyttä (”Jumala näki, että niin oli hyvä”). Kuitenkin tällä kertaa korostetaan miehen tarvetta naiselle: ” Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin’” (2:18). Nainen luodaan siis tarpeesta saada miehelle sopiva kumppani.

Jotkut esittävät, että luvut 2–3 opettavat, että mies hallitsee naista (feministisemmässä laidassa olevat väittävät, että tarina opettaa naisen hallinta-asemasta). Mikään luvuissa ei kuitenkaan puhu suoraan alisteisesta saati korotetusta asemasta. On siis paikallaan tarkastella muutamaa väitettä, joiden mukaan mies kuitenkin olisi tarinan päällikkö, mutta se osoitettaisiin epäsuorasti.

1. ”Mies luotiin ennen naista, ja tästä syystä hän on auktoriteettiasemassa naisen suhteen.”

Joidenkin mukaan se, että mies luotiin ensin, osoittaa hänen olevan auktoriteettiasemassa naisen suhteen. Kuitenkaan logiikkaa ei voi laajentaa muuhun kertomukseen, sillä muuten viidentenä päivänä luotujen lintujen tulisi hallita maaeläimiä, ja näiden kaikkien tulisi olla valta-asemassa ihmiseen nähden. Kaiken lisäksi Jumala itse kumoaa tämän mahdollisuuden antaessaan ihmiselle vallan kasvien ja eläinten yli (1. Moos. 1:26, 28–29).

Naisen luominen myöhemmin korostaa tekstissä miehen tarvetta saada kaltaisensa kumppani, ei niinkään miehen hallintaa hänen ylitseen. (Koiranomistajien harmiksi) jakeiden 18–20 pääviesti on, että mies ei saanut eläimistä täydellistä kumppania itselleen.

2. ”Mies on auktoriteettiasemassa, sillä Jumala sanoi tekevänsä naisesta hänelle ”avun” (2:18).”

Jos nainen luotiin miehelle avuksi, niin sehän tarkoittaa, että mies on pomo? Kuitenkin on merkittävää huomata, että sana ”apu” (’ezer) ei viittaa muualla Vanhassa testamentissa ”palvelijaan” tai ”piikaan”, vaan ”auttajaan, pelastajaan, vapauttajaan, suojelijaan”. Esimerkiksi Mooses antaa toiselle pojalleen nimen Elieser, sillä hän sanoo ”Isäni Jumala oli minun apuni (’ezer)”

Jakeen loppuosa on 1938-käännöksessä ”minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva” ja 1992-käännöksessä ”Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” ”Apu”-sanaa seuraa rakenne ”kuten hänen edessään” eli ”kuten” + ”edessä” + ”hän”. Rakenne on soveliaampi korkeammassa tai vastaavassa asemassa olevalle kuin alemmalle. Rakenne kuvaa siis osittain naista miehen pelastajana. Vain hän on sopiva kumppani miehelle, puhumattakaan sitä, että vain hänen kanssaan hän voi täyttää maan, ja hänen kanssaan mies hallitsi maata.

Spotifyssa löytyy erilaisia musiikkilistoja kuvauksineen esimerkiksi treenaamiseen. ”Mimmien voimaantumislistan” kuvauksessa lukee ”Sua ei oo tehty kenenkään kylkiluusta”. Kuitenkin kylkiluu on sydämen lähellä ja viittaa tasavertaisuuteen. Jos nainen olisi tehty korvakarvoista tai kantapäästä (puhumattakaan vaikka häntäluusta), asetelma olisi ollut huomattavasti epäkunnioittavampi.

3. Mies on auktoriteettiasemassa, sillä hänellä on aktiivisempi rooli kuin naisella. Hän nimeää naisen kuten eläimetkin, ja osoittaa näin hallintavaltaansa näiden yli.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että luomiskertomus ei opeta tätä. Eläinten nimeämisen pääajatus sanotaan selkeästi auki sitä ennen ja jälkeen tulevissa huomioissa: ”Ja Herra Jumala sanoi: ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’ – – Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.” (2:18, 20). Kokonaisuuden tärkein ajatus ei ole eläinten nimeäminen, vaan että eläimestä ei ollut miehen kumppaniksi. Samoin seuraava jae osoittaa, että koko naisen luomisen ajan mies oli unessa, joten hän oli kaikkea muuta kuin aktiivinen. Adamin riemastunut toteaminen ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani.” (2:23, 1992-käännös) korostaa, että Adam ymmärsi hänen jakavan saman olemuksen naisen kanssa. Muualla Raamatussa ”luu luistani ja liha lihastani” kuvaa aina tasavertaisuutta, ei alisteisuutta.

Jotkut esittävät, että kun mies nimeää naisen, hän samalla osoittaa hallintavaltaansa. Adamhan nimesi eläimet ja siten määritti ne; nyt hän tekee saman naiselle. Kuitenkin on huomattavaa, että Adam kutsuu naista ”naiseksi” (issa, vrt. is, mies). Samoin todellinen nimeäminen (mikä tapahtuu lankeemuksen jälkeen, vrt. 3:20) käyttää erilaista muotoa, kun taas tässä ei ole täyttä nimen antamisen muotoa. Tässä nimi ”nainen” perustuu hepreassa sanaleikkiin, jossa miestä tarkoittava sana is saa feminiinin päätteen, issa. (Tämä sama sanaleikki on yritetty saada mukaan – vaikkakin hieman ontuvasti – vanhassa kirkkoraamatussa, jossa naista kutsutaan sanalla ”miehetär”). Koska sanat tarkoittavat ”mies- ja naispuolista” kahdesti samassa jakeessa toisaalla (1. Moos. 7:2), sanojen todennäköinen painotus on eri sukupuolta olemisessa. Näin ollen liite kuvaa enemmän sitä, että nainen on miehen eri sukupuolta oleva kumppani. Koska tämä on ilmaisun ilmeinen merkitys, ei siihen tarvitse lukea ajatuksia hallinnasta.

On muuten mielenkiintoista huomata, että teksti jatkuu ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (2:24) Tämä on kuitenkin vastoin perinteistä juutalaista käytäntöä, jossa nainen luopui vanhemmistaan ja siirtyi asumaan miehensä luokse. Tässä suhteessa teksti ei siis toista juutalaista, patriarkaalista näkemystä.

Jumalan luoma, hyvä asetelma sekä ihmisten asustaminen paratiisissa eivät kuitenkaan kestä sellaisenaan loputtomiin. Huomisen tekstin aiheena on siis lankeemuskertomus.

Linkki: keskustelua aiheesta Facebookissa!
_________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.


 

1. Kor. 11:2–16, Osa 2: Kuka kenestä?

Edellisessä postauksessani loin taustoja sille, mitä Paavali kirjoittaa (ja mitä ei kirjoita) tekstikohdassa 1. Kor. 11:2–16. Samoin loin aikaisemmin kokonaiskuvan koko tekstikohdan sisällöstä. Tämä teksti rakentaa edellisen päälle, joten se kannattaa lukea ensin. Samoin kannattaa lukea raamatunpaikka 1. Kor. 11:2–16 muutamaan kertaan läpi.

Kuka kenestä?

Paavali käsittelee tekstissään 1. Kor. 11:2–16 sitä, miksi mies ei saa rukoilla ”pitkin päätä pitäen” eli ”peitettynä” (vaikea alkukielen ilmaus, josta enemmän edellisessä postauksessa) ja nainen ei saa rukoilla ”peittämättömänä”. Hän antaa ensimmäiseksi perusteluksi sen, että silloin rukoilija häpäisee päänsä eli oman itsensä ja toisaalta myös juridisen päänsä: mies häpäisee Kristuksen ja nainen häpäisee aviomiehensä.

Toinen perustelu sille, miksi miehen on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” (ilmaistu on ensin ”pitkin päätä pitäen”, mutta vaihtuu täksi jakeessa 7) on se, että mies on Jumalan kuva ja kunnia. Samoin nainen on miehen kunnia. Tätä kirjoittaessaan Paavali tuskin oli unohtanut mitä Kirjoituksista hyvin tiesi, että nainen ja mies ovat molemmat Jumalan kuva. Hän ei myöskään ollut unohtanut omaa opetustaan siitä, ettei Kristuksessa enää ollut miestä ja naista (Gal. 3:28). Kuten aina, on syytä lukea Paavalin argumentaatio kokonaisuudessaan eikä katkaista sitä kohtaan ”nainen on miehen kunnia”. Paavali nimittäin jatkaa koko argumentaatiota tavalla, joka on saanut useat tutkijat hämmennyksiin, koska se tuntuu vaihtavan suuntaa kesken kaiken.

Pään peittämisellä oli suuri sosiaalinen merkitys antiikin aikana.

Tässä käännös mahdollisimman paljon alkutekstin muotoa mukaillen (1. Kor. 11:8–12):

”8 sillä mies ei naisesta vaan nainen miehestä
9 eikä miestä luotu naisen takia (tai naisen kautta) vaan nainen miehen takia (tai miehen kautta)
10 tämän takia naisen tulisi pitää valta päänsä päällä, enkelten tähden
11 joka tapauksessa
ei naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, Herrassa
12 sillä samoin kuin nainen miehestä, niin myös mies naisen kautta
mutta kaikki Jumalasta”

Kiasmin ydin

Tässä herää väkisin kysymys, kuka on kenestä ja mitä sillä oikein perustellaan. Paavali käyttää yllä tekstirakennetta, joka tunnetaan nimellä kiasmi. Se rakentuu siten, että kaksi ylintä ja kaksi alinta lausetta tasapainottavat toisiaan tai esittävät asian eri puolet ja keskimmäinen lause kertoo käytännön ytimen. Tapa on hyvin tyypillinen seemiläisessä runoudessa, ja esimerkiksi Psalmien kirjasta löytyy huomattavan monia esimerkkejä kiastisista rakenteista. Kiasmeissa oleellinen sisältö löytyy koko kiasmin keskeltä, joka on kiasmin huippukohta, ei niinkään lopusta, kuten meillä länsimaisessa perinteessä. Tämä vaikuttaa huomattavan paljon tulkintaan. Paavalin ajatus on siis seuraava:

1) Koko ”kuka kenestä” -perustelujen tavoite on saada naiset pitämään ”valtaa päänsä päällä”, mikä joskus käännettiin vallan alla olemisen merkin kantamiseksi eli hunnuksi. Toisin sanoin, naisten olisi tullut pitää huntua päänsä päällä, jotta he olisivat osoittaneet olevansa esimerkiksi miehensä auktoriteetin alla (tämä on klassinen selitys). Kuitenkin nykyisen kielentuntemuksen valossa ilmaisu tarkoittaa naisen omaa valtaa, eli se on kehotus pitää oma päähine/hiuskoodi asiallisessa järjestyksessä.

Miten enkelit liittyvät asiaan, se on kadonnut 2000 vuotta takaiseen historiaan ja palvelee korkeintaan meille muistutuksena siitä, että ensimmäisten kristittyjen maailmassa oli asioita, jotka olivat heille itsestäänselvyyksiä, mutta joista emme nykyään saa kiinni. Asian tarkka ymmärtäminen ei ole kuitenkaan kokonaisuuden kannalta välttämätöntä.

2) Koska kaksi ylintä ja kaksi alinta lausetta tasapainottavat toisiaan, on sanoma seuraava: koska nainen luotiin miehestä, on hänen pidettävä hiuksensa/päänsä kunniallisena; kuitenkin, vaikka nainen luotiin miehestä, nyt jokainen mies syntyy naisesta eikä sukupuolia ole ilman toinen toistaan, ja kaikki palautuu lopulta Jumalaan.

Tasapeli 

Onko kohdassa edelleen jotain hämärää? Näyttäisi siltä, että Paavali haluaa tehdä täysin selväksi, että vaikka hän joutuu alleviivaamaan, etteivät naiset saa rukoilla ”peittämättöminä” vaan ”pään päällä on oltava valta”, niin siitä huolimatta luomisen kronologinen järjestys on tasapeli, koska nyt jokainen mies syntyy naisesta. Jotta näkisimme Paavalin tarkoin valitsemat sanankäänteet, katsotaan yllä oleva teksti vielä alkukielellä:

8 οὐ γάρ ἐστιν ἀνὴρ ἐκ γυναικὸς ἀλλὰ γυνὴ ἐξ ἀνδρός•
9 καὶ γὰρ οὐκ ἐκτίσθη ἀνὴρ διὰ τὴν γυναῖκα ἀλλὰ γυνὴ διὰ τὸν ἄνδρα.
10 διὰ τοῦτο ὀφείλει ἡ γυνὴ ἐξουσίαν ἔχειν ἐπὶ τῆς κεφαλῆς διὰ τοὺς ἀγγέλους.
11 πλὴν οὔτε γυνὴ χωρὶς ἀνδρὸς οὔτε ἀνὴρ χωρὶς γυναικὸς ἐν κυρίῳ•
12 ὥσπερ γὰρ ἡ γυνὴ ἐκ τοῦ ἀνδρός, οὕτως καὶ ὁ ἀνὴρ διὰ τῆς γυναικός• τὰ δὲ πάντα ἐκ τοῦ θεοῦ.

Ensimmäisellä rivillä Paavali sanoo ”nainen miehestä” käyttäen prepositiota ek. Toisella rivillä hän sanoo ”nainen miehen kautta” käyttäen prepositiota dia. Viimeisellä rivillä hän käyttää jälleen nämä samat prepositiot, nyt sanoen ”sillä samoin kuin nainen miehestä (ek), samoin myös mies naisen kautta (dia), mutta kaikki Jumalasta (ek)”. Tietenkään kyse ei ole pelkistä prepositioista vaan ilmaisusta. Tällä tavalla haluan kuitenkin alleviivata, miten samoja ilmaisuja Paavali käyttää tehdäkseen selväksi, että ensin nainen miehen kautta, mutta nyt mies naisen kautta! Sukupuolet ovat kertakaikkisessa vastavuoroisuudessa suhteessa siihen ”kumpi kumman kautta”. Haastan sinut pysähtymään tämän Paavalin lauseen äärelle: Sillä samoin kuin nainen miehestä, niin myös mies naisen kautta, mutta kaikki Jumalasta.

Toisin sanoen: luomisen ajallinen järjestys ei aseta mitään hierarkioita Kristuksen seurakunnassa vaan tilanne on tasan. Paavali ottaa asian esille vain painottaakseen, että naiset (kuten eivät miehetkään) saa omaksua rukoukseensa tai profetoimiseensa epäjumalanpalvelukseen liittyviä tapoja pitää hiuksiaan tai päähineitä. Siinä on Paavalin viesti, ja mitään muuten sen perusteella ei tule ajatella. Sen sijaan Paavali alleviivaa, että mies ja nainen eivät voi kumpikaan olla ilman toista Kristuksessa. Jos siis mies esiintyy naisen lähteenä ja ajattelee ottavansa erityisen roolin sen takia, hänen voi katsoa astuvan Jumalan itsensä tontille: kaikki on alkuisin Jumalasta, ei miehestä, ei naisesta.

Alkulähteen alkulähteillä

Paavalin argumentin perustana vaikuttaa olevan, että hänen lukijoidensa ja mahdollisesti hänen itsensä mielestä oli merkityksellistä tietää, kuka oli kenestä peräisin ja kuka on kenenkin alkulähde. Tämä vaikutti olevan aidosti merkityksellinen asia, sillä se toimii argumentin pohjana. Kuitenkin jälleen kerran tämä asia muistuttaa meitä siitä, että me olemme kaukana antiikin maailmasta, sillä voimme vain arvailla, miten ajatus konkreettisesti meni. Kuitenkaan tämä epätietoisuus ei vaikuta tulkintaan, sillä kohdan perusmerkitys on tavoitettavissa ilman sitä, että aivan tarkkaan ymmärrämme, miksi Paavalin käyttämät perustelut olivat niin merkittäviä hänen kirjoittaessaan.

Jälleen aika esittää tekstille hyvä kysymys. Jos kerran luomisen aikajärjestys vaikuttaa tässä tekstikohdassa vain siihen, mikä on kunniallinen tapa pitää päähineitä tai hiuksia rukoillessa (eikä mihinkään muuhun), miksi Paavali ottaa sen esille ollenkaan? Tämä johtunee siitä, että on hyvin todennäköistä, että naisten ”peittämättömyys” rukoillessa ja rituaaleja suorittaessa liittyi jollakin tavalla väittämään, että mies olisi tullut naisesta. Paavalin kirjeen lukijat tiesivät ajatuksen. Siksi tulemme vihdoin siihen, että voimme pohtia, mitä ”peittämättömän” rukoileminen ja profetoiminen oikein tarkoittaa.

Mitä pään peittämisen ja hiusten aukaisun takana oli?

Esitetään tekstille vielä kerran hyvä kysymys: jos kerran ongelma oli vain naisten rukoileminen ja profetoiminen ”peittämättömänä”, miksei Paavali puuttunut vain siihen ja sanonut yksinkertaisesti, että mies on vaimon pää? Miksi Paavali halusi laajentaa opetusta myös miehiin ja selittää, miksei mies saanut puolestaan rukoilla ”peitettynä”? Ilmeisesti hän halusi olla ensinnäkin tarkka, ettei pelkästään naisia pidettäisi oletettuina väärintekijöinä: myös miesten oli mahdollista rukoilla ja profetoida häpeällisellä tavalla. Todennäköisesti se oli myös jotain, jota kristityt näkivät säännöllisesti toisten uskontojen kannattajien tekevän ja jota he olivat ihan itsekin ennen uskoontuloaan tehneet. Paavalilla oli nyt luonteva tilaisuus selittää kunnolla, miksi miesten oli häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ja naisten ”peittämättöminä” eli miksi kristityt eivät saaneet omaksua epäjumalanpalveluksesta tapoja käyttää päähineitä.

Keisari Augustus kuvattuna pää peitettynä

Käsittelimme aiemmin, että miesten ”päätä pitkin pitäen” rukoileminen liittyi mahdollisesti epäjumalten rukoilemiseen viitan lieve pään yli vedettynä; capito velato. Sille olisi täydellinen vastapari se, jos löytäisimme 2000 vuotta sitten olleen tavan, jossa naiset poistaisivat huntunsa ja/tai avaisivat hiuksensa rukoillessaan ja hakiessaan yhteyttä epäjumaliin. Itse asiassa juuri tällainen tapa löytyy. Martinin (2004) mukaan antiikissa ajateltiin, että naisen hiukset ovat osa ihmisen sukupuolisuutta. Naisella tuli olla pitkät hiukset, ja ne vaikuttivat oleellisesti hänen hedelmällisyyteensä. Nuorilla naisilla (ja jumalattarilla) hiukset saivat olla vapaina, mutta aikuisilla naisilla niiden tuli olla kunniallisesti pään päälle kiinnitetyt. Kampaukset olivat siveellisiä ja koristeellisia. Hiusten pään päälle järjestäminen symboloi vaimon olevan vain miestään varten seksuaalisesti varattu. Hiusten avaamisella oli siis vahvoja merkityksiä. Tietyissä tilanteissa, muuallakin kuin aviovuoteessa, naiset laskivat hiuksensa vapaiksi. Julkisilla paikoilla avoimilla hiuksilla osoitettiin surua, poikkeuksellista ahdistusta tai anomusta valtaapitäville jumalille tai miehille. (mm. Cosgrove 2005, 678–679, 682, 683.)

Erityistä huomiota vaatii kuitenkin avointen hiusten rooli kulttien riiteissä. Naiset osoittivat avoimilla hiuksillaan luonnollisuutta, vaatimattomuutta, nöyryyttä ja kunnioitusta jumalille. Avoin tukka liitettiin myös taikuuteen ja villeihin juhliin. Mielenkiintoista onkin, että nimenomaan ekstaattiset tilat liitettiin avoimiin hiuksiin. (Cosgrove 2005, 675, 691.) Ekstaattinen hurmio oli merkki aidosta profetiasta, ja sitä varten oli avattava hiukset. Vapaasti liehuvat hiukset kuuluivat myös Isis-kulttiin, jolla oli historian mukaan iso keskus Korintissa. Teksteissä mainitaan mm. runoilija Tibulluksen naisystävästä, joka päästi hiuksensa vapaiksi kahdesti päivässä palvoakseen jumalia (Schüssler-Fiorenza 1995, 227.) Joissain antiikin kulteissa myös haettiin ekstaaseja avoimia hiuksia viskomalla ja vaihtamalla vaatteita miesten kanssa. Näillä symboloitiin jumalallista possessiota ja normaalien sosiaalisten roolien poistumista. (Corrington 1991, 228.) Kreikkalaisten ja roomalaisten uskonnollisista menoista osa oli varsin irstaita, vaikka jätän tässä kohdassa menemättä tarkemmin siihen, mitä menoista kirjoitetaan. Kuitenkin korostettavaa on, että näissä menoissa naisten kuvataan olleen hiukset auki ja erityisen halukkaita ja hillittömiä. (Niiranen 1986, 178–188.)

Mitä Korintin seurakunnassa oli tapahtunut?

On varsin luonnollista olettaa, että edellä kuvattu teko oli jotain, mitä joku nainen oli tehnyt Korintin seurakunnassa yhteisen rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Epäjumalan kultissa tyypillistä – kristittyjen kokouksessa täysin häpeällistä! Sen ajan käsityksen mukaan teko oli häpeällinen ja käytännössä alasti olemista julkisella paikalla. Voimme siis tehdä perustellun oletuksen, että ”peittämättömyys” tarkoitti hiusten avaamista julkisella paikalla, mikä oli siis totaalinen kauhistus kristityille. Tämä hypoteesi vastaa tekstin alussa esitettyyn kysymykseen, miksi ihmeessä kunnialliset naiset olisivat tehneet jotain pahasti häpeällistä: koska he eivät tajunneet sen olevan häpeällistä kristillisessä seurakunnassa, koska se oli normaalia heidän entisessä hengellisessä hartauselämässään. Vaikka tämä vaikuttaa monelle nykyihmiselle hyvin äärimmäiseltä, ei tarvitse kuin lukea hetki Ensimmäistä Korinttilaiskirjettä, jolloin huomaa, että osa seurakuntalaisista ei pitänyt mitenkään ongelmallisena esimerkiksi sitä, että he kävivät aterioimassa epäjumalien temppeleissä – jotain, mikä nykyeurooppalaiselle kristitylle kuulostaa lähes mahdottomalta.

Koska Paavalin piti puuttua näin räikeään asiaan, hänen piti opettaa asiasta hyvin ja perustella se selkeästi. Koska tapa oli juonnettu kulteista, jossa naiset hakivat yhteyttä jumaliin, on ihan looginen hypoteesi, että tapa perustui muinaiseen uskomukseen, että nainen tai naisjumaluus luotiin ensin. On myös mahdollista ajatella, että tästä syystä naisten nähtiin olevan korkeammassa asemassa rukoillessa tai profetoidessa. Tässä suhteessa on huomioitavaa, että kohdassa ei puhuta mitään Eevasta ja Aadamista, vaan ainoastaan miehen ja naisen luomisesta – jotain, mikä todennäköisemmin resonoi voimakkaammin pakanuudesta kääntyneille. Tämä kaikki on luonnollisesti hypoteesia, mutta palaan asian perusteluihin tarkemmin, kun pohdimme luomiseen viittaamista siinä toisessa kohdassa, jossa asiaan viitataan miehen ja naisen suhteesta puhuttaessa Uudessa testamentissa (1. Tim. 2). Varmaa kuitenkin on se, että lukijat tiesivät, miksi Paavalin oli tärkeä muistuttaa naisen olevan luotu miehestä eikä päinvastoin käskiessään naisia laittamaan hiuksensa kunnialliseen järjestykseen.

Voisimme olettaa, että tällainen naisten häpeällinen toiminta olisi saanut Paavalin pois tolaltaan. Sen sijaan Paavali lopettaa opetuksensa kuvaamalla, kuinka pitkät hiukset on annettu naiselle kunniaksi ja hunnuksi. Paavali siis arvostaa naisen naiseutta! Samalla miesten mieheyttä, koska ajan ajattelussa lyhyet hiukset katsottiin miehekkäiksi ja pitkät naisellisiksi. Samoin muistetaan, että tekstikappaleen alussa Paavali ei suinkaan ole repimässä naisten häpeällisen väärintoiminnan takia pelihousujaan, vaan kiittää seurakuntaa naisten mukaan ottamisesta. Kokonaisuudesta välittyykin kuva, jossa Paavali painottaa sukupuolten erilaisuutta ja samanarvoisuutta kielikuvilla, joita me emme enää aivan pysty tavoittamaan. Oleellista kuitenkin on, että tämän tekstikappaleen ytimessä ovat kunnialliset, kristilliset tavat pitää hiuksiaan ja päähineitä, ei mikään opetus sukupuolten rooleista seurakuntatyössä tai avioliitossa. Tällainen opetus sopii muutenkin hyvin kirjeeseen, jossa Paavali käy läpi epäjumalten palvelemiseen liittyviä tapoja ja kristittyjen suhdetta niihin.

Summa summarum

Sarjan kokonaisajatukset on mahdollista

1) Jatkumo Jumala – Kristus – mies – vaimo esiintyy ainoastaan tässä tekstikappaleessa ja tähtää opettamaan ainoastaan sitä, että miehen on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ja naisen ”peittämättömänä”. Kappaleessa ei puhuta mitään avioliiton hierarkiasta eikä palvelurooleista seurakunnassa. On siis tekstille tapahtuvaa väkivaltaa irrottaa tätä tekstikappaletta jatkumostaan ja liittää sitä muualle.

2) Se, että nainen luotiin miehestä ja miestä varten, tasapainotetaan tarkasti sillä, että nyt jokainen mies tulee naisen kautta ja lopulta kaikki on Jumalasta. Paavali ei siis esitä oppia, jonka mukaan naisen luominen miehestä vaikuttaisi mihinkään muuhun kuin siihen, että naisen on pidettävä rukoillessaan hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Tätä luomisanalogiaa ei siis pidä irrottaa tästä tekstikokonaisuudesta ja esittää sitä perusteluna jollekin asialle, jonka perusteluna Paavali itse ei sitä käytä.

3) Paavali suhtautuu hyvin, hyvin, kunnioittavasti sekä mieheyteen että naiseuteen. Miesten ja naisten tapoja peittää tai olla peittämättä päätään ei vain tule sekoittaa rukoillessa. Väitteet, että tämä tekstikappale alistaisi naisia, eivät ole perusteltuja. Päinvastoin koko tekstikappale lähtee liikkeelle siitä, että naisetkin on otettu mukaan rukoilemaan ja profetoimaan, ja Paavali kehuu sitä.

Aiheesta voit keskustella myös Facebookissa!
_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

LÄHTEET

Brown, R. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday.

Blomberg, C. 1995. The NIV Application Commentary. 1 Corinthians. From Biblical Text...to Contemporary Life. Grand Rapids: Zondervan.

Calvin, Pringje, J. 2003. Commentary on the Epistles of Paul the Apostle to the Corinthians by John Calvin. Grand Rapids: Baker Books.

Carson, Moo & Morris. 1992. An Introduction to the New Testament. Grand Rapids: Zondervan.

Corrington, G. P. 1991. The ”headless woman”: Paul and the Language of the Body in 1 Cor 11:2-16. Perspectives in Religious Studies 18 no 3 Fall 1991, p.223-231.

Cosgrove, C.H. 2005. A Woman's Unbound Hair in the Greco-Roman World, with Special Reference to the Story of the ”Sinful Woman” in Luke 7:36-50. Journal of Biblical Literature 124 no 4 Wint 2005, p.675-692.

Fee, G.D. 1987. The First Epistle to the Corinthians. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: William B. Eerdman's Publishing Company.

Fitzmyer, J.A. 2008. The Anchor Yale Bible. First Corintheans. A New Translation with Introduction and Commentary. New Haven and London: Yale University Press.

Giertz, B. 1977. Korinttolais kirjeet. Suom. A.Asunta. Helsinki: Sley-kirjat.

Grudem, W. 2006. Countering the Claims of Evangelical Feminism. Biblical Responses to Key Questions. Colorado Springs: Multnomah Publishers.

Gundry, R.H. 1994. A Survey of the New Testament. Third Edition. Grand Rapids: Zondervan.
Hays, R.B. 1997. Interpretation. A Bible Commentary for Teaching and Preaching. First Corinthians. Louisville: John Knox Press.

Henry, M. 1961. Matthew Henry's Commentary. In One Volume. Genesis to Revelation. Grand Rapids: Zondervan.

Ironside, H.A. 1962. Addresses on the First Epistle to the Corinthians. New York: Loizeaux Brothers.

Jervis, L.A. 1993. ”But I want you to know...”: Paul's Midrashic Intertextual Response to the Corinthian Worshippers (1 Cor 11:2 – 16). Journal of Biblical Literature  112 no 2 Sum 1993, p.231 – 246.

MacGregor, K.R. 2009. Is 1st Corinthians 11:2 – 16 a Prohibition of Homosexuality? Bibliotecha Sacra April-June 2009 Volume 166 Number 662 Published by Dallas Theological Seminary, p. 201 – 216.

Mare, W.H. (Edited Gaeblain, F.E.). 1976. The Expositor's Bible Commentary. Volume 10. Grand Rapids: Zondervan.

Martin, W.T. 2004. Paul's Argument for Nature for the Veil in 1 Corinthians 11:13-15: a Testicle Instead of Head Covering. Journal of Biblical Literature 123 no 1 Spr 2004, p. 75 – 84.
Murphy-O'Connor, J. 1980. Sex and Logic in 1 Corinthians 11:2 – 16. Catholic Biblical Quarterly 42 no 4 O 1980, p.482 – 500.

Murphy-O'Connor, J. 1988. 1 Corinthians 11:2 – 16 Once Again. Catholic Bblical Quarterly 50 no 2 Ap 1988, p.265 – 274.

Niiranen, T. 1986. Erotiikan kulttuurihistoria. Kuopio: Kustannuskiila Oy.

Nikolainen, A.T. 1986. Paavalin Korinttilaiskirjeet. Raittiin kristillisyyden perusteet. Ei kustannuspaikkaa: Kirjapaja.

Norvanto, J. 2007. Raamattu elämään. Vahvat ja heikot. 1 . kirje korinttilaisille. Kauniainen: Perussanoma.

Oden, T. C. (gen.editor) 1999. Ancient Christian Commentary on Scripture. New Testament VII. 1-2 Corinthians. Downers Grove: InterVarsity Press.

Olyan, S.M. 1998. What Do Shaving Rites Accomplish and What Do They Signal in Biblical Ritual Contexts. Journal of Biblical Literature 117 no 4 Wint 1998, p.611-622.

Orr, W.R. & Walther, J.A. 1976. The Anchor Bible. I Corinthians. Garden City: Doubleday & Company.

Osiek, C. MacDonald, M.Y.Tulloch, J.H. 2006. A Woman's Place. House Churches in Earliest Christianity. Minneapolis: Augsburg Fortress.

Robertson, A. & Plummer, A. 1999. A Critical And Exegetical Commentary on the First Epistle of St. Paul to the Corinthians. Edinburgh: T&T Clark.

Schottroff, L. 1995. Lydia's Impatient Sisters. A Feminist Social History of Early Christianity. Westminster: John Knox Press.

Schüssler-Fiorenza, E. 1994. In Memory of Her: A Feminist Theological Reconstruction of Christian Origins. Tenth Anniversary Edition. New York: Crossroad.

Thiselton, A.C. 2000. The First Epistle to the Corinthians. The New International Greek Testament Commentary. Grand Rapids: William B. Eerdmans.

Winter, B.W. 2003. Roman Wives, Roman Widows. The Appearance of New Women and the Pauline Communities. Michigan: William B. Eerdmans.

Witherington, B. 1995. Conflict and Community in Corinth: A Socio-Rhetorical Commentary on 1 and 2 Corinthians. Grad Rapida: William B. Eerdmans.

1. Kor. 11:2–16, Osa 1. Kenen pää Kristus on?

Huom! Ennen tämän lukemista suosittelen käymään läpi koko tekstikappaleen 1. Kor 11:2–16. Sen voi lukea vaikka tästä linkistä. Kaikkein mieluiten kannattaa lukea koko kirje yhdeltä istumalta, mielellään vielä useamman kerran. Vain tällä tavalla on mahdollista hahmottaa, millaiseen tilanteeseen ja asiayhteyteen tekstikappale on kirjoitettu.

Yleistä

Tämän tekstikappaleen ei yleensä katsota liittyvän palvelurooleihin seurakunnassa; korkeintaan huivien pitämiseen naisilla ja hatun päästä ottamiseen rukoillessa miehillä. Sen sijaan Paavalin tekstikappaleessa käyttämät perustelut, joissa hän mm. lausuu Kristuksen olevan miehen pää, miehen olevan Jumalan kuva ja kunnia ja naisen olevan miehestä ja miestä varten, on usein irrotettu tästä tekstiyhteydestä ja liitetty toisaalle. Yleensäkin tällaiseen leikkaamiseen ja liimaamiseen tulisi suhtautua varovaisesti. Siksi on aiheellista tutkia koko tekstikappale ja yrittää ymmärtää, mihin käytännön asian opettamiseen perustelut liittyvät – ja mihin ne eivät liity.

Tekstikappale 1 Kor. 11:2–16 käsittelee Korintin seurakunnan ongelmia, jotka ovat ilmenneet yhteisen rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Kappale sijaitsee kirjeen kokonaisuudessa kohdassa, johon Paavali on tullut opettaessaan seurakuntaa pysymään erossa epäjumalten palvelemiseen liittyvistä elementeistä. Paavali jatkaa tästä eteenpäin, jättää taakse epäjumaliin liittyvät teemat ja siirtyy puhumaan seurakunnan kokousten järjestyksestä. Tekstikappale ei sijaitse lähelläkään osiota, jossa Paavali käsittelee aviopuolisoiden keskinäisiä velvollisuuksia.

Paavali aloittaa tekstikappaleen kiittämällä korinttilaisia opetustensa pitämisestä. Tämä pistää silmään, sillä seuraavaan aiheeseen siirtyessään (1. Kor. 11:17) hän ei todellakaan kiitä korinttilaisia. Tämä on retorisesti merkittävä vaihdos. Mikä on se opetus, jonka pitämisestä Paavali tässä kiittää? Se ei voi olla mikään muu kuin se, että naiset on otettu mukaan rukoukseen ja profetoimiseen. Siinä on kuitenkin jokin mennyt väärin ja Paavalin on heti kiitoksen jälkeen käytävä opettamaan aiheesta tarkemmin.

Haasteellinen tekstikokonaisuus kolmesta syystä

Monet tutkijat pitävät tekstikokonaisuutta erityisen haasteellisena kolmesta syystä. Ensinnäkin teksti suorastaan vilisee alkukielen ilmaisuja, joiden kääntäminen vaikkapa suomeksi on todella vaikeaa. Tässä tekstissä esitän vaikeat ilmaisut lainausmerkeissä ja selitän niitä auki. Toiseksi Paavali vetoaa sellaisiin asioihin, joista me emme tänään enää saa otetta. Näistä esimerkkeinä Paavalin ja lukijoiden yhteinen ymmärrys siitä, miksi joku asia on ilmiselvästi häpeällistä ja mitä tarkoittaa, että luonto opettaa pitkien hiusten olevan naisille kunniaksi mutta miehille häpeäksi. Kolmanneksi haasteellisuutta aiheuttaa se, että perusteluissaan Paavali ikään kuin muuttaa 180 asetta mieltään kesken kaiken. Jakeissa 8–9 hän toteaa, että nainen luotiin miehestä ja miestä varten, mutta heti perään jakeissa 11–12 hän kääntää suuntaa ja sanoo, että vaikka ensin nainen luotiin miehestä, nyt jokainen mies syntyy naisesta. On vähintäänkin oikeutettua kysyä, mitä ihmettä Paavali loppupeleissä ajattelee siitä, kuka tuli kenestä ja mitä se vaikuttaa.

Hellenistinen mies peitti päänsä julkisesti vain rukoilleessaan.

Mikä oli ongelma?

Kuten jakeesta 13 voimme ymmärtää, Paavalin käsittelemä ongelma oli naisten rukoileminen ja profetoiminen tavalla, josta alkukieli käyttää ilmaisua ”peittämättöminä”. Tämän voisi luulla tarkoittavan huntua, ellei jakeessa 15 lukisi, että hiukset ovat annetut naisille hunnuksi. Siinä Paavali käyttää hunnusta omaa sanaa, ja samalla tulee selväksi, ettei ”peittämättömyys” kovinkaan loogisesti voi liittyä huntuun. Palaamme myöhemmin kysymykseen, mikä on perustelluin olettamus ”peittämättömyydelle”.

Emme voi tietää, harrastivatko kaikki naiset rukoilemista ja profetointia ”peittämättöminä”, vai oliko tämä tapa vain muutamilla. Todennäköisesti ilmiö oli tuore eikä tapahtunut vielä silloin, kun Paavali oli ollut paikalla. Kenties joku hiljattain seurakuntaan liittynyt nainen oli tuonut tavan mukanaan ja saanut muitakin innostumaan? Edelleen jakeesta 13 voimme päätellä, että korinttilaiset olivat itse kysyneet kirjeessään Paavalilta naisten tavan sopivuudesta – ja että Paavalin mielestä moisen asian olisi pitänyt olla korinttilaisten oman päättelykyvyn piirissä. Kyse oli siis varsin ilmeisestä epäsopivuudesta ja häpeällisyydestä; Paavalin mukaan luontokin opettaa asiasta. Tämä tulee ilmi myös tekstikappaleessa aiemmin, kun Paavali sanoo napakasti, että jos nainen kerran haluaa rukoilla peittämättömänä, voi saman tien ajella hiuksensa pois. Ilmeisesti kyseessä oli siis joku erittäin häpeällinen asia.

Tässä kohden oikea kysymys tekstille on, miksi ihmeessä kunnialliset naiset halusivat tehdä jotain, joka oli noin häpeällistä? Monesti on esitetty, että he olivat halunneet hunnut poistamalla kapinoida aviomiesten auktoriteettia vastaan ja Paavali palauttaa heidät tässä kohden avioliiton todelliseen hierarkiaan. Vastaus ei valitettavasti ole näin yksinkertainen, koska jos ongelman ydin olisi liittynyt ensisijaisesti aviomiesten auktoriteetin kumoamiseen, Paavali olisi ottanut asian esille jo kirjeen luvussa 7, missä hän opettaa aviopuolisoita (ks. linkki tekstiin aiheesta). Mikään, kerrassaan mikään, luvussa 7 ei kuitenkaan viittaa siihen, että seurakunnan vaimoja olisi täytynyt muistuttaa aviomiehen auktoriteetista. Tässä on nyt kysymys jostain muusta, ja se liittyy jotenkin siihen, mitä ”peittämättömänä” rukoileminen ja profetoiminen tarkoitti. Palaan tähän myöhemmin.

Vaikka naisten toiminta oli ilmiselvästi häpeällistä, Paavali käyttää huolellisesti palstatilaa ohjeittensa perusteluun sekä kreikkalaisille että juutalaisille lukijoille ymmärrettävällä tavalla. Paavali vetoaa vielä loppuvaiheessa siihen, mitä luonto opettaa naisten ja miesten hiuksista. Viimeiseksi pisteeksi hän päättää tekstikappaleen toteamalla, että vaikka joku haluaisikin asiasta vielä väitellä, tällaista tapaa ei ole kristittyjen keskuudessa. Tästä voimme myös ymmärtää, että Paavali ei opeta mitään uutta tapaa kristityille vaan nimenomaan kieltää jonkun väärän tavan.

Opetusta myös miehille

Erityisen huomioitavaa on, että vaikka alkuperäinen kysymys ja ongelma on selvästi koskenut vain naisten virheellistä tapaa rukoilla ”peittämättöminä”, käyttää Paavali runsaasti aikaa myös siihen, että kuvailee miehillä vastaavaa tapaa ja perustelee sen kieltämistä. Hän peräti aloittaa opettamalla ensin miehiä! Miesten vastaavalla tavalla sopimaton tapa rukoilla on jakeessa 4 alkukielessä ilmaistu: ”pitkin päätä pitäen”. Se ei ole yksiselitteisesti pää peitettynä, vaan kuvaa jotain, joka valuu päästä alas.

Vaihtoehtoja selittää ”pitkin päätä pitäen” on kaksi: joko pään yli vedetty viitan lieve (Septuaginta eli kreikankielinen Vanha testamentti käyttää samaa ilmaisua Est. 6:12) tai sitten pitkät hiukset. Koska tämän kysymyksen ratkaiseminen ei kuitenkaan vaikuta oleellisesti luvun sovellukseen, jätän tässä vaiheessa väliin teknisen keskustelun näiden vaihtoehtojen väliltä.  Henkilökohtaisesti pidän perustellumpana pään yli vedettyä viitan lievettä, koska se oli roomalaisissa epäjumalan palveluksen menoissa miesten tapa osoittaa alamaisuutta temppelissä. Tavasta käytettiin nimitystä capito velato. Jos googletat keisari Augustuksen, niin huomaat muinaisista veistoksista, että ainoa tilanne, jossa hänet kuvataan viitan lieve pään päällä, on silloin, kun hän uhraa Rooman jumalille tai rukoilee niitä. Tällaisen tavan käsitteleminen todellakin sopii tekstikappaleeseen, jossa käsitellään kunniallista tapaa suhtautua päähänsä rukouksen ja profetoinnin yhteydessä.

Keisari Augustus

Jakeessa 7 Paavali muuttaa ilmaisun vastaavaksi kuin naisen kohdalla, eli ”peitettynä” rukoilemiseksi. Näin ollen voidaan ymmärtää, että ”pitkin päätä pitäminen” eli viitan lieve pään päällä rukoileminen oli vastapari sille, että nainen rukoili ”peittämättömänä”. Mies ei saanut rukoilla ”peitettynä” ja nainen ei saanut rukoilla ”peittämättömänä”. Sitä, mitä jälkimmäinen tarkoitti, pohditaan siis myöhemmin.

Häpäisee päänsä – ja päänsä

Jos joku pitää päätään väärällä tavalla, hän Paavalin mukaan häpäisee päänsä. Tämä on ymmärrettävissä kahdella tavalla samanaikaisesti. Rukoilija häpäisee oman päänsä (eli itsensä) ja lisäksi juridisen päänsä. Toisin sanoin, mies häpäisee ”peitettynä” rukoillessaan Kristuksen, ja nainen häpäisee ”peittämättömänä” rukoillessaan aviomiehensä. Tämä logiikka kulkee läpi perustelujen.

Kenen pää Kristus on?

Koko tekstikappaletta 1. Kor. 11:2–16 on pidetty merkityksellisenä naisten palvelutyön niiden perusteluiden tähden, joita Paavali käyttää opettaessaan, miksi naisille on häpeäksi rukoilla ”peittämättömänä” ja miehille vastaavasti häpeäksi rukoilla ”pitkin päätä pitäen” eli ”peitettynä”. Ensimmäinen perustelu on se, että Jumala on Kristuksen pää, Kristus on miehen pää ja mies naisen/vaimon pää. Nyt on kuitenkin hidastettava vauhtia ja luettava tarkkaan. Tämä jatkumo Jumala – Kristus –mies-nainen/vaimo ei nimittäin esiinny missään muualla. Toisaalla, missä Paavali muistuttaa kristittyjä, että mies on vaimonsa pää (kuten todellakin tuolloin oli juridisesti ja yhteisöllisesti!), hän sanoo – lue tarkkaan – että Kristus on seurakunnan pää. Ja seurakunnassa ei miesten ja naisten välillä ole enää erottavia aitoja, kuten Paavali toisaalla selvästi linjaa.

Onko Paavalilla siis kahta erilaista versiota siitä, kenen pää Kristus on? Jos olemme Raamatun tekstille rehellisiä, vastaus on yksiselitteisesti kyllä. 1) Jos tarkoitus on opettaa miehille, miksi heidän on häpeällistä rukoilla ”peitettynä” ”pitkin päätä pitäen”, silloin Paavali perustelee, että Kristus on miehen pää eli mies häpäisee Kristuksen, jos peittää päätään samalla tavalla, kuin mies osoittaa alistumistaan epäjumalille. 2) Jos tarkoitus on opettaa (kuten Ef. 5), että aviomies on vaimonsa pää (kuten yhteiskunnassa oli), silloin Paavali modifioi tuon johtajuuden vertaamalla sitä siihen, että päänä olemisen on oltava samanlaista kuin se, miten Kristuksen päänä oleminen seurakunnan suuntaan.

Siitä, mitä ”pää” alkukielessä tarkoittaa, on keskusteltu paljon. Se voi viitata johtajuuteen tai se voi viitata alkuperään, edustajuuteen yms. Kun meille on itsestään selvää, että pää tarkoittaa ”pomoa”, tuossa ajassa yhtä ilmiselvä merkitys oli ”lähde” tai ”alkuperä”. Vaikka eri puolista pystytään tekemään perusteltu keissi, itse henkilökohtaisesti uskon, että nämä asiat kuuluivat jollain tavalla yhteen. Aikalaisille oli täysin selvää, että aviomies oli vaimonsa juridinen johtaja ja edustaja. Vaikka Paavali opetti, että seurakunnassa ei kumpaakaan sukupuolta ole ilman toista ja että Kristuksessa ei ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28), hän samalla muistutti, ettei ole kaatamassa yhteiskunnallisesti sitä, että aviomiehet ovat vaimojensa johtajia. Tämä on samassa kategoriassa kuin se, että maallista esivaltaa ei saanut lähteä kaatamaan, palvoi se sitten kuinka paljon epäjumalia tahansa. Samaan kuuluu myös se, että orjat eivät saaneet kapinoida isäntiään vastaan, vaikka Kirjeessä Filemonille Paavali vetää seurakunnassa koko ajatukselta mattoa alta. (Miten meidän sitten tulisi ylläpitää näitä Paavalin aikana vallinneita yhteiskunnan rakenteita, kun seurakunnassa vallitsi Paavalin aikaan jo tasa-arvo? Jätän tämän jonkun toisen pohdittavaksi, sillä itse olen tässä tekstissä kiinnostunut pelkästään siitä, asettaako Paavali tässä jotain rajoitteita, joilla on merkitystä seurakunnan johtajan sukupuolelle.)

Kaikesta huolimatta pitää todeta, että jo pää-vertauskuva (Jumala – Kristus – mies – vaimo) irrotetaan tästä tekstikokonaisuudesta ja liitetään sellaisenaan muihin naisten/vaimojen ja miesten/aviomiesten rooleja tai seurakuntarooleja käsitteleviin teksteihin, syntyy Uuden testamentin kokonaisilmoitukselle vieras ihmiskuva. Jos esimerkiksi väitetään, että Kristus ei ole suoraan naisen pää ilman, vaan miehen tulee aina operoida siinä välittäjänä, olemme luisumassa pahasti sivuraiteelle. Paavali etsii tässä kohdassa vain sitä, etteivät kristityt miehet saaneet rukoilla samalla tavalla pää verhottuina kuin epäjumalien temppeleissä, sillä muuten he häpäisisivät Kristuksen.

Mitä tästä pää-asiasta voidaan summata?

Paavalin käyttämästä pää-vertauksesta voidaan kaikesta huolimatta tiivistää ainakin seuraavat asiat:

1) Paavalilla on kaksi erilaista kuvaa siitä, kenen pää Kristus on: silloin kun opetetaan, miksei mies saa rukoilla ”pitkin päätä pitäen”, se johtuu siitä että Kristus on miehen pää. Kun taas toisaalla opetetaan, kuinka aviomiehen tulee harjoittaa valtaansa vaimoonsa, sitä havainnollistetaan sillä, että Kristus on koko seurakunnan (siis myös naisten) pää. Nämä ei eivät ole toisiaan poissulkevia, eivätkä ne osoita ristiriitaa Paavalin ajattelussa. Tämä huomio vain alleviivaa, että Paavali käyttää kuvaa Kristuksesta päänä eri tavoin eri kohdissa.

2) On ihan luonnollista ja selvää, että 2000 vuotta sitten yhteiskunnassa aviomies oli vaimonsa juridinen johtaja eli pää. Tämä ei ollut mikään uusi opetus Paavalilta seurakunnalle. Uutta oli se, että valtaa tuli käyttää kuten Kristus käyttää suhteessa seurakuntaan.

3) Pää-vertaus liittyy tekstissä kiinteästi siihen, että päänsä peittämisellä vääriä asioita osoittava rukoilija häpäisee päänsä. Lisäksi sana ”pää” on kaksimerkityksinen: rukoilija häpäisee oman fyysisen päänsä eli itsensä, ja lisäksi hän häpäisee juridisen päänsä, eli mies Kristuksen ja nainen aviomiehensä.

Toinen, yhtä tärkeä kokonaisuus on se, miten Paavali käsittelee luvussa 11 sitä, kuka on kenestä. Tämä on kuitenkin seuraavan postauksen aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Tämä blogikirjoitus perustuu vuonna 2010 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni. Työssäni käyttämäni lähteet on listattu seuraavan osan lopussa.

Luomis- ja pääjärjestyksestä tekstikappaleessa 1. Kor. 11:2–16

Tämä bloggaus on pähkinänkuoreen mahtuva tiivistys huomenna ja ylihuomenna ilmestyvän tekstin keskeisistä löydöistä. Tekstit löytyvät tästä (osa 1) ja tästä (osa 2). 

Riippuuko palveluroolien jako seurakunnassa jotenkin siitä, että mies luotiin kronologisesti ennen naista? Monen mielestä kyllä. Yllättävää kuitenkin on, että varsinaisen luomistekstin lisäksi luomisen kronologiseen eli ajalliseen järjestykseen viitataan vain kahdesti koko Raamatussa. Nyt avaamme toista niistä kahdesta viittauksesta ja pohdimme, mitä Paavali sen perusteella itse asiassa opettaa. Tekstikappale sijaitsee Paavalin kirjeessä Korinttilaisille. On toki selvää, että koko kirje ja tekstikohta sen sisällä tulisi muutamaankin kertaan lukea, että kokonaisuus hahmottuu.

Älä peitä tai paljasta päätäsi kuin epäjumalien temppeleissä

Tekstikappaleessa 1. Kor. 11:2–16 Paavali opettaa Korintin seurakuntaa vääristä hius- ja päähinekoodeista rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Logiikka menee siten, etteivät miehet saaneet rukoilla ja profetoida viitan lieve pään yli vedettynä – kuten epäjumalia rukoillessaan roomalaiset miehet rukoilivat. Tapaa kutsuttiin capito velato. Naiset puolestaan eivät saaneet rukoilla ja profetoida hiukset valtoimiksi laskettuina – kuten naisilla oli tapana epäjumalten ekstaattisissa rituaaleissa. Tuo tapa oli ajan silmissä rietas ja häpeällinen. Tekstikappale ei siis käsittele palvelurooleja seurakunnassa eikä aviollisia hierarkioita.

Paavali päähuoli tekstikappaleessa on, että naiset eivät matki mysteeriuskontojen epäjumalanpalvelustapoja.

Paavali perustelee miesten kieltoa rukoilla pää verhottuna sillä, että niin tehdessään mies häpäisee oman ”päänsä” eli Kristuksen. Nainen puolestaan häpäisee oman ”päänsä” eli aviomiehensä. On kuitenkin erittäin tärkeää huomata, että Paavali kuvaa vain tässä tekstikohdassa että Kristus on miehen pää – toisaalla hän kuvaa Kristuksen olevan koko seurakunnan (johon kuului myös naisia) pää. Paavalilla on siis kaksi erilaista analogiaa sille, kenen pää Kristus kuvainnollisesti on. Siksi tulisi olla tarkka kun vetää asiasta ontologisia eli (miehen ja naisen) olemukseen viittaavia johtopäätöksiä.

Kuka kenestä tai kenen kautta?

Toinen perustelu, miksi väärillä hius- ja päähinekoodeilla ei saa rukoilla ja profetoida liittyy kronologiseen järjestykseen, jota voimme kutsua vaikka ”kuka kenestä tai kenen kautta”. Tämä on se alussa viitattu kronologisen luomisen järjestys. Lievästi meille tavoittamattomasta syystä antiikin maailmassa kysymys siitä, kumpi on kenestä, on merkittävä, joten Paavali tarttuu ajatukseen. Pidän hyvin todennäköisenä, että asia nousi erityisen merkitykselliseksi eri uskonnoissa tilanteissa, joissa jollakin tavalla osoitettiin asemaa jumaluuteen, joka miellettiin oman olemassaolon lähteeksi. Tämä oli erityisen merkittävää rukoiltaessa ja profetoitaessa.

Alla oleva raamatunteksti on kirjoitettuna niin lähelle alkukielen asua kuin mahdollista:

”sillä mies ei naisesta vaan nainen miehestä
eikä miestä naisen luotu takia (naisen kautta) vaan nainen miehen takia (miehen kautta)
tämän takia naisen tulisi pitää valta päänsä päällä, enkelten tähden
joka tapauksessa
ei naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, Herrassa
koska kuten nainen miehestä, samoin myös mies naisen kautta
mutta kaikki Jumalasta” (1. Kor. 11:8–12)

Molemmat molemmista

Paavali on siis erittäin selkeä: vaikka nainen on alun perin miehestä, nyt jokainen mies naisen kautta – mutta kaikki Jumalasta. Vaikka Eeva oli alun perin Adamista, jokainen mies on kuitenkin syntynyt naisestaan eli äidistään. Alun kronologinen ”kuka kenestä”, joka näyttäisi asettavan miehen etusijalle, tasapainottuu 100 % lopun ympärikäännetyllä rakenteella: ”Koska kuten nainen miehestä, samoin myös mies naisen kautta (naista varten)”.

Tätä on aiheellista pysähtyä miettimään, koska yleensä nostetaan esiin vain miehen luominen ensiksi, eikä argumenttia seurata sen loppuun asti, jossa Paavali lopulta tasaa tilanteen. Ainoa, joka lopussa jää jäljelle kaiken lähteenä ja alkuna, on Jumala. Emme toki ole asettamassa miestä Hänen sijalleen naisen tai minkään muunkaan lähteeksi?

Mitä tällä voi perustella?

Sukupuolten luomisen kronologisella järjestyksellä ei siis voi perustella mitään muuta kuin sen, että naisen tulee pitää hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Tämä ajatus on ilmaistuna yllä olevan argumentin keskimmäisellä rivillä, ja siitä argumentissa on kyse.

Mitä pää-analogiaan siis tulee, on hyvä huomata, että Paavali puhuu Kristuksen olevan miehen pää vain tekstiyhteydessä, jossa hän vaatii, etteivät miehet rukoile viitan lieve pään päällä ja siten häpäise päätään, Kristusta. Tuota vertauskuvaa ei tulisi leikata tästä asiayhteydestä irti ja liimata jonkun toisen opetuksen yhteyteen.

Mitä ”kuka luotiin kenestä” -argumenttiin tulee, on hyvä huomata, ettei kronologista järjestystä, jossa ”nainen miehestä”, käytettäisi opetuksessa mistään muusta kuin siitä, että naisten tuli pitää hiuksensa kunniallisessa järjestyksessä. Paavali itse oli näet hyvin tarkka lisäämään, että vaikka aluksi ”nainen miehestä”, niin nyt ”jokainen mies naisen kautta”. Tilanne on hänen mukaansa selvästi tasan, kunhan naiset pitävät kunniallisen kampauksensa rukoillessaan ja profetoidessaan. Tätäkään vertauskuvaa ei siis tulisi leikata tästä asiayhteydestä irti ja liimata jonkun toisen opetuksen yhteyteen. Ainoa henkilö, josta kaikki elämä ja myös sukupuolet yhdessä on peräisin, on Jumala itse.

Linkki: keskustelu Facebookissa tästä postauksesta!

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

1. Kor. 7 — Miehen ja naisen tasaveroinen suhde

Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luku 7 on aliarvostettu. Luku on saanut huomattavan vähän painoarvoa keskustelussa miehen ja naisen asemasta, vaikka Paavali ei käsittele missään yhtä laajasti miehen ja vaimon välistä suhdetta. Teksti on itse asiassa pidempi kuin kaikki muut Paavalin kirjoitukset aiheesta yhteensä. Siitä huolimatta teksti otetaan hyvin harvoin huomioon asiaa käsitellessä. Kuitenkin Paavali tekee luvussa kaikkensa kuvatessaan avioelämää tasaveroisena suhteena, jossa molemmat alistuvat toinen toisilleen ja täyttävät toinen toistensa tarpeet. (Pierce 2009, 8.)

12 pointtia miehen ja naisen tasavertaisuudesta

Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että tässä luvussa Paavali tasapainottelee erityisellä tavalla miehen ja naisen välillä. Tässä luvussa on kaiken kaikkiaan kaksitoista esimerkkiä siitä, miten Paavali huomioi tasapuolisesti sekä miehen että naisen ja asettaa heidät tasaveroiseen asemaan keskenään. (Payne 2009, 105-108; Pierce 2009; Fee 1987, 270; Wright 2004, 79.)

Paavali listaa 12 asiaa, joissa mies ja nainen ovat parisuhteessa tasavertaisia.

Tässä ovat kaksitoista kohtaa, jossa Paavali vastoin ajan tapaa asettaa miehen ja naisen tasavertaiseen suhteeseen:

1) 7:2: Olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä.
2) 7:3: Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan.
3) 7:4: Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.
4) 7:5: Älkää keskeyttäkö seksielämäänne, paitsi yhteisestä sopimuksesta.
5) 7:10-11: Vaimo ei saa erota miehestään. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.
6) 7:12-13: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.
7) 7:14: Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä.
8) 7:15: Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko.
9) 7:16: Mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?
10) 7:28: Mutta jos [mies] menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos neitsyt menee naimisiin, hänkään ei tee väärin.
11) 7:32, 34a: Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa.
12) 7:33, 34b: Naimisissa oleva mies huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi.

Mainittakoon, että tämän luvun perusteella Paavalia on usein luonnehdittu mieheksi, joka väheksyi avioliittoa naimattomuuden rinnalla. Tällainen näkemys ei kuitenkaan tee oikeutta tekstille. (Tarkemmin luvun sisällöstä täällä) Vaikka Paavali joutuu tässä luvussa vastaamaan erityisesti tiettyjen naisten vääriin teologisiin ajatusrakennelmiin, hän ei kuitenkaan millään tavalla rajoita heidän asemaansa naisena ja vaimona avioliitossa.

Paavali vs. aikansa kulttuuri

Länsimaalaisille lukijoille yllä esitetty taulukko ei välttämättä kerro juuri mitään, mutta Paavalin aikaisessa maailmassa opetus on ainutlaatuinen. Paavalin ajan maailmassa mies nähtiin yleensä naisen omistajana. Jae 7:2 korjaa tällaista vääristymää. Tyypillinen ajatus oli myös se, että naisen tulee tuoda miehelleen seksuaalista tyydytystä. Paavali vastaa tähän vääristymään jakeessa 7:3 todeten, että miehen tulee täyttää aviolliset velvollisuutensa vaimoaan kohtaan. Paavalin posket eivät liiaksi punota hänen todetessaan, että seksi avioliitossa velvoittavaa molempia osapuolia.

Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, miten vallankumouksellista oli kirjoittaa jae 4. Paavalin mukaan ”miehen ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon”. Tuona aikana ajateltiin, että mies omistaa naisen eli ”naisen ruumis oli miehen vallassa”. Paavali ei aseta aviopuolisoita hierarkkiseen järjestykseen, mutta ei myöskään eristä heitä itsenäisiksi toimijoiksi. Pikemminkin Paavali painottaa molemminpuolista alistumista toinen toisilleen. On myös huomattava, että mies ei voi ”johtajan elkein” päättää makuuhuoneessa tapahtuvista pidemmistä tauoista, vaan se täytyy perustua yhteiseen sopimukseen, joihin liittyy ehtoja (jae 5). On merkille pantavaa, että Paavali käyttää jakeessa 4 termiä ἐξουσιάζω, joka on yleinen termi auktoriteetista ja hallinnasta. Miehellä ei millään tavalla ole sen enempää auktoriteettia vaimoaan kohtaan kuin vaimolla miestään kohtaan. (Hays 2011, 116; Wright 2004, 78-79; Fee 1980, 311.)

Huomioitavaa on myös Paavalin opetus jakeessa 7:12, jossa hän sanoo, että mies ei saa ottaa vaimostaan avioeroa, vaikka nainen kuuluisi eri uskontokuntaan kuin hän. Tämä on raju vastakohta sille, miten juutalaisuudessa ja hellenistisessä kulttuurissa asia olisi hoidettu: avioerolla. Paavalin mukaan avioliitossa molemmat puolisot alistuvat toinen toiselleen ja molempien tulee täyttää toinen toistensa tarpeet. Niin usein kuin olenkin seurakunnissa kuullut, että juuri naisen tulee elää aviomiehelleen mieliksi (miten se sitten tapahtuukaan), Paavali ei jätä asiaa puolitiehen. Mies on yhtä lailla velvoitettu miellyttämään vaimoaan (jakeet 33-34).

Jos Philip Paynea ja Gordon Feetä on uskominen, antiikin kirjallisuudessa ei ole yhtä ainoaa kohtaa, jossa nainen asetettaisiin tällä tavalla kaikin puolin miehensä kanssa samalla tasolle, tasaveroiseen kumppanuuteen. Nämä huomiot on pidettävä mielessä, kun lukija ryömii kohti lukua 11. Ne olisi tietenkin hyvä pitää mielessä myös muualla…

_________________

Janne Saarelalla on B.A. teologiasta, ja hän valmistautuu kolmen vuoden Regent College -matkalle Kanadaan. Jannen kirjoituksia apologetiikasta ja Uuden testamentin tutkimuksesta löytyy pinkka hänen kotiseurakuntansa nettisivuilta. Jannen yksi suurimmista lihallista heikkouksista on suklaa.

KIRJALLISUUTTA

Fee, Gordon. 1980. “1 Corinthians 7:1 in the NIV”, JETS 23/4. 307–314.

Fee, Gordon. 1987. The First Epistle to the Corinthians. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Hays, Richard. B. 2011. First Corinthians: Interpretation: A Bible Commentary for Teaching and Preaching. Westminister: WJK.

Payne, Philip. B. 2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters. Grand Rapids: Zondervan.

Pierce, Ronald W. 2009. “First Corinthians 7: Paul’s Neglected Treatise on Gender”, Priscilla Papers 23/3, 8–13.

Wright, N. T. 2004. Paul for Everyone. 1 Corinthians. Louisville: WJK.

Mitkä ominaisuudet mielestäsi selittyvät sukupuolella?

Keskustelussa kaikkien tehtävien avaamisesta naisille törmää verrattain usein väittämään, jonka mukaan nainen ei sukupuolensa takia sovi johtamistehtäviin. Tuolla väittämällä on monta juurta, joista yksi ohut juonne on teologinen. Mikäli en erehdy, teologinen juuri juontuu yhdestä ainoasta lauseesta. Paavali nokittaa vääristynyttä Eeva-legendaa (1 Tim. 2:14) toteamalla, että Adam ei joutunut petetyksi vaan Eeva petettiin perin pohjin. Tämän on kuitenkin koettu tarkoittavan, että kaikki naiset ovat aina ja kaikkina aikoina jollain tavalla henkisesti hauraita ja petettävissä, ja siksi heidän ei tule olla johtajia (kokonaisuus liittyy tietysti Eeva-vertauksen kontekstiin, johon palaamme myöhemmin).

Onneksi Paavali ei tällä Eeva-kommentillaan kuitenkaan voi tarkoittaa sen yleisemmin naisten ominaispiirteiden kuvailua. Ai miksi ei? Yksinkertaisesti siksi, että toisaalla Paavali käyttää Eevan petetyksi tulemista esimerkkinä koko seurakuntajoukon erehtymisestä (2. Kor. 11:3). Jos Eevan petetyksi tuleminen kuvaisi nimenomaan feminiinistä luonnetta, miksi hän yleistäisi sen myös miehiin? Päinvastoin, Paavali puhuu naisista ja naispuolisista työtovereistaan hyvin kunnioittavasti eikä lainkaan huolestuneena, että he olisivat jotenkin sopimattomia tehtäviin, joita seurakunnissa hoitivat.

Miesjohtajien ei tarvitse kantaa kollektiivisesti syyllisyyttä Stalinista eikä naisjohtajien Isebelistä

Miksi kukakin erehtyy?

Teologisen juuren lisäksi naissukupuolen kyvyttömyyttä aiheuttavan vaikutuksen olettamiselle on varmasti lukuisia muitakin juuria. Tässä en tahdo arvuutella tai psykologisoida niitä, vaan haastaa meitä kaikkia pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

1. Jos epäonnistuminen johtajuustehtävässä johtuu ensisijaisesti sukupuolesta, sanoisimmeko, että Hitler, Stalin, Mao ja vaikkapa tehtävässään epäonnistunut Israelin ensimmäinen kuningas Saul epäonnistuivat siksi, että olivat miehiä?

2. Jos luterilaiset naispapit ovat jonkun mielestä aiheuttaneet jotain epäonnistumista vain naissukupuolensa tähden, sanoisiko tuo joku myös, että kristillisen historian synkimmät hetket, kuten vaikka noitavainot ja inkvisitio, johtuivat siitä, että niiden kehittelijät olivat miehiä?

3. Jos väitetään, että naisfeministit ovat hylänneet epäitsekkäät roolit ja antautuneet vallan tavoittelulle, huomataanko samalla, että kaikki historian vuosituhannet miesjohtajat ovat tehneet ihan samalla tavalla?

4. Jos sanotaan, että VT:n puolella pahuutta edusti Isebel, niin lasketaanko samalla, montako miespuolista kuningasta kansalla oli, jotka saivat kyseenalaisen kunniamaininnan ”teki vielä pahempia asioita kuin isänsä”?

Huomaatko, mihin tällä pyrin? Haluan herättää meidät kaikki arvioimaan uusiksi, ovatko epäonnistumiset ja negatiiviset ominaisuudet sidoksissa sukupuoleen vai sidoksissa ihmisyyteen ja yksilöihin?

Kaikki erehtyvät

Minä sanoisin, että nainen ei ole erehtyväisempi kuin mies – ihminen kokonaisuudessaan on erehtyväinen. Molemmat sukupuolet ovat erehtyväisiä! Kenties mies ja nainen olevat erehtyväisiä keskimääräisesti eri tavoin, mutta se jos joku alleviivaa luomistyön sanomaa: mies ja nainen yhdessä johtakoot. Näin molempien erehtyväisyys tasapainottuu.

Seuraavan kerran, jos minä muistutan sinua, että naispapit ovat sellaisia ja sellaisia, muistuta sinä minua, miten miespapit ovat erehtyneet satojen vuosien ajan ennen kuin ensimmäistäkään naispappia oli olemassa. Sanotaanko siis mieluummin, että jotkut naispapit ovat sellaisia ja sellaisia, kuten myös jotkut miespapit? Mitä jos johdettaisiin luomakuntaa ja seurakuntaa siinä kumppanuudessa, joka luomisessa asetettiin?

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Blogi naisten asemasta – eivätkö uskovaiset jo muutenkin riitele tarpeeksi?

Naisten asema ja johtajuusroolit seurakunnassa on yksi herätysliikkeemme tämänhetkisistä mielipiteitä jakavista aiheista, ja tiesimme sohaisevamme muurahaispesää alkamalla puhua miesten ja naisten yhteisestä, tasavertaisesta johtajuudesta. Tämänkin blogimme kanssa olemme jo onnistuneet sekä ihastuttamaan että vihastuttamaan nettikeskustelijoita, mitä tosin ounastelimme jo blogia suunniteltaessa.

Koska blogimme aihe herättää tunteita, osa saamastamme palautteesta on pohtinut sitä, oliko tällainen kontroversiaali blogi ylipäätänsä järkevää perustaa. Eikö meidän kannattaisi pikemminkin keskittyä rakentamaan kuin hajottamaan, miksi ottaa puheeksi aihetta, joka saa aikaa ristiriitoja ja voisimmeko tällaisen ”kehällisen” aiheen sijaan mieluummin keskittyä evankeliointiin tai muuhun kristinuskon ytimeen? Kysymykset ovat olleet hyviä, mutta niistä huolimatta silti ajattelemme, että miesten ja naisten yhteisestä johtajuudesta on tarpeen puhua ainakin kolmesta syystä.

1. ”Panepa omalle kohalle”-periaate

Provosoivasti sanottuna jokaiselle ihmiselle on ominaista nähdä kehällisinä ne asiat, jotka eivät kosketa häntä tai eivät ole hänelle tärkeitä. On siis varmasti totta, että mikäli satut olemaan 50-vuotias vanhimmistoveli, kysymys naisten naisten johtajuudesta seurakunnassa ei koske sinua omakohtaisesti ja on sinun näkökulmastasi varmasti kehällinen. Mutta jos taas satuit syntymään tytöksi ja olet nyt 25-vuotias seurakuntatyöstä unelmoiva nainen, koskee naisten johtajuus hyvin kokonaisvaltaisesti omaa tulevaisuuttasi ja kysymystä siitä on hiukan vaikeampi pitää täysin kehällisenä.

Kysymys naisten johtajuudesta on eri tavalla keskeinen 50-vuotiaalle vanhimmistoveljelle ja parikymppiselle naiselle.

Totta kai naisten asema seurakunnassa on vaikkapa Kristuksen jumaluuteen verrattuna ihan täydellisen kehällistä, mutta en silti ajattele, että se on riittävä peruste vaieta aiheesta. ”Panepa omalle kohalle” on lausahdus, jota terävänäköinen mummuni joskus käytti niissä tilanteissa, joissa olisi toivonut jonkin kommentin lausujan eläytyneen ennen suun avaamista arvostelun kohteena olleen ihmisen asemaan. Olisi kenties totta, että mikäli emme koskaan ottaisi puheeksi mitään ristiriitoja aiheuttavaa aihetta, helluntaiherätys saattaisi säilyä tyynempänä. Mutta millainen seurakuntakoti on herätysliike, jossa pitää vaieta vaikeista aiheista? Ja jos hetkeksi astut esimerkin kuvitteellisen 25-vuotiaan kutsua kantavan naisen kenkiin, niin eikö hän mielestäsi ansaitsisi tulevaisuutta herätysliikkeessä, joka on halukas edes keskustelemaan hänen asemastaan?

2. Hyvä Raamatun tulkinta on tärkeää

Vaikka ajattelemme, että hyvässä yhteisössä voidaan puhua avoimesti ja että sen jokainen jäsen ansaitsee mahdollisuuden tulla kuulluksi, niin emme argumentoi yhteisen johtajuuden puolesta siksi, että naisille ei tulisi paha mieli. Kuten Markus viime perjantaina postauksessa sanoi, niin kysymys naisten johtajuudesta on ennen kaikkea kysymys Raamatun tulkinnasta. Olemme sitä mieltä, että sukupuolien tasapuolista johtajuutta kannattava malli on hyvä tapa tulkita Raamattua, ja tässä blogissa perustelemme tulkintatapaamme. Emme siis kirjoita blogia haastaaksemme riitaa tai edes saadaksemme naiset johonkin tiettyyn tehtävään, vaan motiivimme on pyrkiä ymmärtämään Raamattua.

3. Yhteys ei vaadi täydellistä yksimielisyyttä

Olen jo joitakin vuosia johtanut seurakunnassani soluksi kutsuttua nuorten naisten pienryhmää, johon kuuluu kymmenisen hiukan yli 20-vuotiasta nuorta naista. Kun nämä soluni tytöt olivat vielä lukiolaisia, ajattelin eräällä solukerralla turvallisessa ympäristössä kasvattaa heitä kohtaamaan moniarvoista maailmaa, ja yhden totuuden sijaan esittelin muutaman näkökulman illan aiheeseen. Opetukseni loputtua katselin tyttöjä jännittyneenä ja kysyin, miltä lähestymistapani oli tuntunut ja että haluaisivatko tytöt sanoa siitä jotain. Yksi soluni tytöistä loi minuun hyvin samantapaisen katseen, kuin teini-ikäisten ylihuolehtivat vanhemmat lapsiltaan saavat, ja tokaisi: ”Anna kuule, me ollaan koulussa totuttu siihen, että asioista on monta näkemystä”.

Ajattelen muutamassa kohtaa, että uskovaisilla olisi muusta yhteiskunnasta paljon opittavaa, ja yksi suurimmista opettelemisen tarpeista mielestäni liittyy keskustelukulttuuriin. Me uskovaiset olemme usein hyviä kertomaan omasta totuudestamme niin sopivalla kuin sopimattomallakin hetkellä, mutta verrattain huonompia aidosti kuuntelemaan toisenlaisia mielipiteitä. Lisäksi meille ihmisille tuntuu olevan melkein luontaista suhtautua eri mieltä olevaan ihmiseen lähes kuin viholliseen – siitäkin huolimatta, että ihmissuhteissa ja yhteisöissä voi olla yhteyttä silloinkin, kun läheskään kaikista asioista ei olla samaa mieltä. Joistakin asioista, kuin vaikka Kristuksen Jumaluudesta, on vaikea olla kauhean montaa mieltä, mutta aivan kaikki asiat eivät ole samalla tasolla.

Soluni tytöt ovat yhteisten vuosiemme aikana opettaneet minulle paljon muutakin, mutta yhtenä havaintona olen useasti miettinyt, että tämä -90-luvulla syntynyt sukupolvi tuntuu meitä aikaisempia paremmin kykenevän keskustelemaan, kuuntelemaan ja elämään moniarvoisessa yhteiskunnassa – ja vieläpä niin, että he silti pitävät kiinni omasta maailmankuvastaan. Jotain tällaista haluamme tässä blogissa tehdä, sillä tulevaisuudessa haluan elää sellaisessa helluntailiikkeessä, jossa asioista on mahdollista keskustella, niitä saa pohtia ja kyseenalaistaa eikä erilaisia mielipiteitä tarvitse niihin perehtymättä tyrmätä vain niiden erilaisuuden vuoksi.

Blogimme tarkoitus ei siis ole lietsoa riitaa tai hajaannusta vaan esittää kutsu keskusteluun tavoista lukea ja tulkita Raamattua. Ja vaikka blogin lähtökohta onkin esittää, että yhteinen johtajuus on mielestämme perustelluin tapa lukea Raamattua, haluamme olla avoimia muillekin tulkintatavoille ja toivomme blogin kirjoittamisen olevan prosessi, joka johtaa meitä kohti niinkin suurta tavoitetta kuin totuutta.

_________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.