Pyörremyrskyn silmässä – sanan authenteō merkityksestä (1. Tim 2:9-15 osa 4)

VAROITUS: NÖRTTITEKSTI Tämän tekstin lukematta jättäminen ei vaikuta kokonaisuuden ymmärtämiseen. Tässä perustellaan vastaan harittaville nörteille, että authenteō-verbiä ei tule kääntää ”olla auktoritettiasemassa”, vaan ”käyttää väärin hankittua auktoriteettia”.

Tämä teksti on Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittävän sarjan neljäs osa. Ensimmäisessä postauksessani pohdin kirjeen kirjoittamisen taustalla olevia tapahtumia. Toisessa tekstissä pohdin Paavalin johdonmukaisuutta ja ylipäätään kohdan mahdollista merkitystä. Kolmannessa tekstissä selvisi, että Paavalin ymmärtämisen kannalta oleelliseksi muodostuu authenteō-verbi, joka ei tarkoitakaan yleisesti hallitsemista vaan väärän auktoriteetin ottamista. Tämä postaus avaa asiasta kiinnostuneille sanan tutkimushistoriaa ja tulkinnallisia sotkuja.

Kolme muuta aikalaistekstiä

Edellisessä tekstissä käsittelemäni aikalaisteksin, BGU 1208:n, ohella authenteō on löydettävissä tai oletettavasti löydettävissä kolmesta muustakin aikalaistekstistä. Sana löytyy tietenkin myös muista lähteistä, mutta sanojen merkityksen ymmärtämiseksi erityisesti ajallisesti mahdollisimman lähellä olevat lähteet ovat tärkeitä. Esimerkiksi suomen kielessä sana ”kohtalo” tarkoitti alustakin ”se kohta, joka kullekin saalistajalle kuuluu”, mutta nykyään merkitys on hyvin paljon abstraktimpi. Näin ollen emme voi käyttää Nykysuomen Sanakirjaa, kun yritämme tulkita Agricolan aikaisia tekstejä. Tästä syystä ajallisesti mahdollisimman lähellä olevat tekstit ovat tärkeimpiä sanan merkityksen ymmärtämisessä.

Ensimmäinen maininta on vusotuhansien vaihteen kielitieteilijän Aristonicus Alexandrinusen teoksessa De signis Iliadis 9.694. Siinä ilmaisu asettaa vastakkain puheen pitäjän Akilleen sekä Odysseuksen, joka raportoi puheen sisällöstä. Verbi authenteō yhdistää sanat αὐτός, autos ja ἀνύω, anyō. Kohta kuuluu englanniksi “the one self-accomplishing [ὁ αὐθεντῶν] the speech had set forth something astounding” (eli “hän sai itse aikaan tämän puheen, laittoi alulle jotain hämmästyttävää.”) Tutkijat ovat hyvin yksimielisiä sanan käännöksestä kyseisessä teoksessa.

Toiseksi authenteō esiintyy vaillinaisena sanana papyruksessa Rhetorica of Philodemos. Sanasta puuttuu osia, ja siitä tehdyt konstruktiot viittaavat ”murhaajiin”.

Kolmannen kerran sana esiintyy tekstissä, joka viittaa Aiskyloksen näytelmään Eumenidit. Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo noin 500 eKr., sitä lainataan kommentaarissa, jonka useimmat tutkijat uskovat olevan peräisin Didymukselta, joka eli noin 80–10 eKr. Myös tässä lähteessä sanan merkitys liittyy murhaamiseen.

Näiden lähteiden valossa voidaan todeta, että sanalla authenteō oli erittäin negatiivinen merkitys ensimmäisellä vuosisadalla, vaikka Paavalin kohdalla murhaamiseen viittaavat merkitykset ovat kieliopillisista syistä vaikeasti liitettävissä mukaan.

Authenteō-sanan etymologiaa

Vaikka itse sana authenteō löytyy aikalaisteksteistä harvakseltaan, esiintyy samasta juuresta nousevia sanoja enemmän, ja ne valaisevat sanan merkitystä. Sanan juuri on αὐθεντ, authent. Varhaisen kreikan sanakirjojen tuntijat ja varhaiskreikan sanakirjojen eli leksikografien tekijät (esim. Pierre Chantraine, Paul Kretschmer, LSJ 275, MM 91) ovat yhtä mieltä siitä, että authent-juuriset sanat tarkoittavat ”itseaikaansaavaa”. Tämä on yhdistelmä sanoista αὐτός, autos, ja ἕντης, entēs, joka on johdannainen sanasta ἀνύω, anyō. Sanan etymologia viittaa tekemiseen, jossa on itse ensimmäisenä, ja johon liittyy vivahde oman tahdon läpisaattamisesta, voittamisesta ja oman edun saamisesta.

Aὐθεντ, authent -juurisilla sanoilla on Paavalin aikaan asti tyypillisesti vahva negatiivinen tunnelataus, kuten: ”murhaaja”, ”koti-murhaaja”, ”rikkoja (perpetrator)” tai ”autokraatti”. Sanat viittasivat (negatiiviseen) auktoriteetin omiin käsiin ottamiseen tai toimintaan laittoman auktoriteetin alaisena. Aὐθεντ, authent -juurta alettiin asteittain käyttää vallan ja auktoriteetin kuvaamiseen, toisinaan alistavalla sävyllä kuten ”dominoida”, ”absoluuttinen herra” ja ”autokraatti”. Kuitenkin erityisesti patristisissa eli kirkkoisien teksteissä auktoriteetti-sanan positiivinen vivahde alkoi vallita (tästä lisää myöhemmin). Nykykreikan sanakirja antaa synonyymiksi sekä auktoriteettiin että dominointiin ja tyrannointiin liittyviä termejä.

Mistä pyörremyrsky?

Edellisen selvityksen perusteella vaikuttaa selkeältä, ettei Paavali käytä sanaa authenteō normaalista seurakunnallisesta vallankäytöstä tai johtamisesta, vaan hän kieltää naisilta negatiivisen, oman käden oikeuteen perustuvan miesten nolaamisen ja opettamisen asioista, joita he eivät ymmärrä. Miksi kuitenkin sanan tutkimuksesta on kiistelty niin paljon?

Sanan ympärille liittyvä suoranainen pyörremyrsky voi liittyä kohtaa seuraaviin jakeisiin, joissa Paavali jatkaa kieltoa vetoamalla Aadamin ja Eevan luomiseen ja naisen pelastumiseen synnyttämisen kautta. Näin kielto ”opettaa ja hallita miessukupuolta” saa vahvemman sävyn.

Miksi Paavali ei voinut yksinkertaisesti muistuttaa lukijoitaan hyvistä käytöstavoista, kuten hän tekee mm. Efesolaiskirjeen luvussa 5? Tuossa kohdassa Paavali muistuttaa, että aviomies on perheensä juridinen johtaja tai edustaja, eikä kristittyjen keskuudessakaan sitä saa unohtaa. Noissa teksteissään Paavali ei viittaa edes etäisesti Aadamiin ja Eevaan. Myös Pietari muistuttaa omassa kirjeessään 1. Piet. 3:1–7, että kristityn vaimon on kunnioitettava aviomiestään. Sielläkään ei puhuta Adamista ja Eevasta.

Jos tässä Efeson tapauksessa siis on kyse vain siitä, että naiset pomottivat miehiään, miksi Paavali vetää pöytään luomiskertomuksen? Ainoa toinen tapaus koko Raamatussa, jossa ”naisen tulemiseen miehestä tai miehen kautta” tapahtumiseen pitää viitata, on 1. Kor 11:2-16. Siinä kohdassa puhutaan rukoilemisesta tavalla, joka sopii kristityille ja jossa pidättäydytään tavoista, jotka kuuluvat vieraiden epäjumalien rukoilemiseen. Käsittelen seuraavassa postauksessa Adamia ja Eevaa, mutta tässä kohdin on kuitenkin oleellista huomata, että mitä ikinä Paavali luomiskertomusviittauksellaan tarkoitti, se ei kuitenkaan muuta sitä, että authenteō edelleen tarkoittaa negatiivista valtaa eikä viittaa siihen, että Paavali kieltäisi naisilta jonkun palveluroolin seurakunnassa.

Ymmärrän kuitenkin pyörremyrskyn tältä osin: jos naisten palvelutehtävien rajoittamisen on tottunut perustelemaan tällä kohdalla luomisjärjestykseen vedoten ja joku ravistelee tehtyä tulkintaa, niin tuleehan siitä myrskyinen olo.

Vastalauseita alkukielen ilmiselvälle merkitykselle

Kaikesta huolimatta authenteō-sanan ympärillä riehuu pyörremyrsky. Joillakin tutkijoilla on vahva näkemys siitä, että authenteō on merkitykseltään täysin sama kuin normaalia johtamista kuvaava exouziaō-sana. Näiden tutkijoiden mukaan Paavali kieltää naisia opettamasta ja johtamasta miehiä, ja tämän näkemyksen mukaan nainen ei voi toimia seurakunnassa esimerkiksi pastorina tai vanhimpana. Tämä tutkijakunta pitää vahvasti kiinni näkemyksestään edellä mainituista vastakkaisista perusteluista huolimatta. Nämä perustelut ovat käsitykseni mukaan jaettavissa kolmeen luokkaan.

1. Systemaattinen vilppi sanan authenteō merkityksestä BGU 1208:ssa. 

Tutkija nimeltä Knight on ylläpitänyt tulkintaa authenteō-verbistä normaalina johtamisena. Hänen kohdallaan voidaan puhua kylmäverisestä vilpistä, ja vaikka ”kylmäverinen” on vahva sana, se on paikallaan, sillä esimerkiksi Payne (2009) listaa kirjassaan melkoisen todistusaineiston Knightiä vastaan. Werner oli alkuperäinen tutkija, joka käänsi papyruksen, mutta Knight korvasi tämän käännöksen omallaan, ja viittaa silti Werneriin kääntäjänä. Wernerin mukaan tekstissä puhutaan nimenomaan negatiivisesta oman käden oikeudesta, kun Knight väittää Wernerin kääntäneen sanan tarkoittaman tavallista auktoriteettia. Edes Wernerin huomautus Knightille ei saanut tätä muuttamaan viittaustaan.

Knight ei manipuloinut ainoastaan BGU 1208:n käännöshistoriaa, vaan myös papyruksen Rhetorica of Philodemos käännöstä. Knight sai kirjallisen varoituksen väärästä käännöksestään, mutta siitä huolimatta hän esitti käännöksenä myönteisen ja normaalin auktoriteetin. Kuten aikaisemmin tuli ilmi, kyseinen fragmentti on vajaa, ja siinä merkitys viittaa todennäköisimmin ”murhaajiin”, mikä on kaukana normaalista auktoriteetinkäytöstä.

Knight kuorrutti vilppinsä kirjoittamalla:

“No attempt has been made to select a translation favourable or unfavourable to a particular rendering or meaning and no alternative translation has been excluded.”
Suom. “Tässä ei ole ollut pyrkimystä valita suosiollista tai epäsuosiollista käännöstä eikä yhtään vaihtoehtoista käännöstä ole jätetty pois”
(Teoksessa Knight, ”AΥΘΕΗΤΕΩ in Reference to Women in 1 Timothy 2:12.” NTS 30 (1984): 155 n. 3)”.

”The linguistic evidence provided by a translator or lexicographer will always be that of someone other than the author of this article. This will help ensure impartiality and objectivity.”
“Kääntäjien tai sanakirjan kirjoittajien kielitieteellinen todistusaineisto on aina peräisin jotlakin muulta kuin tämän artikkelin kirjoittajalta. Tämä auttaa ylläpitämään tasapuolisuutta ja objektiivisuutta.” (Sama teos, 144, ks. 149, ja 156 n. 22”.)

Esittämäni syytökset Knightiä kohtaan ovat hyvin vakavia, ja kehotan kaikkia, jotka esittävät totuusväitteitä sanan authenteō merkityksestä tai Paavalin opetuksen merkityksestä, tutustumaan asiaan esimerkiksi Paynen (2009) kirjasta. Sekin tietysti kannattaa lukea kriittisesti ja arvioida käytettyjä lähteitä.

Systemaattisesta vilpistä huolimatta Knightin tekstit ovat säilyneet isolle lukijakunnalle uskottavina lähteinä, ja ne ovat keskeinen kantava rakenne opetuksessa, jonka mukaan Paavali kieltää 1. Tim. 2:ssa naisilta normaalin vallankäytön ja johtajuuden seurakunnassa. Kuitenkin jokainen artikkeli tai teos, joka nojaa Knightiin oleellisena lähteenään, on sanalla sanoen käyttökelvoton. Näiden teosten joukossa on mm. runsaasti siteerattu Recovering Biblical Manhood and Womanhood, jonka ovat toimittaneet Wayne Grudem ja John Piper. Haluan alleviivata, että edellä mainitsemassani kirjassa voi olla paljon muuta hyvää sisältöä. Kuitenkin väite, jonka mukaan Paavali kieltää sanalla authenteō naisilta normaalin vallankäytön seurakunnassa, perustuu vilppiin. Henkilökohtaisesti en ole löytänyt ainuttakaan tekstiä, jossa puolustettaisiin sanan authenteō tarkoittavan normaalia vallankäyttöä ja jossa ei käytettäisi lähteenä Knightia.

2. Sanan authenteō merkityksen hakeminen myöhemmiltä vuosisadoilta. 

Tutkija nimeltä Baldwin (2005) on tehnyt varsin laajan selvityksen sanan authenteō esiintymisestä noin 900:n vuoden ajalta, ja hänen mukaansa sana kuvaa normaalia vallankäyttöä. Kuitenkin on syytä suhtautua kriittisesti väitteeseen, että juuri myöhempien vuosisatojen todistusaineisto olisi ratkaisevaa, sillä sanan merkitys voi muuttua ajan kuluessa merkittävästi, kuten sanan ”kohtalo” kohdalla tapahtui. Lisäksi tässä on erityisen tärkeää huomata, että myöhäisemmän todistusaineiston käyttäminen on kyseenalaista varsinkin silloin, kun se painottuu kirkkoisien ja kirkon kirjoittajien materiaaliin. Kirkollisessa käytössä sanan merkitys on muovautunut käsi kädessä kirkollisen vallankäytön ja kirkkoisien käsitysten mukaan. Kun sana on läsnä kirkollisesta auktoriteetista puhuvassa tekstissä, ymmärrys kokonaisuudesta vaikutti hyvin paljon siihen, miten sanaa alettiin käyttää.

On myös huomattavaa, että jos annamme itsellemme luvan ottaa Paavalin tekstien tulkintaan apuja myöhemmiltä vuosisadoilta, on mahdollista käyttää myös gnostilaisia tekstejä, joissa Adamin ja Eevan keskinäisistä touhuista puhutaan paljon. Niiden tekstien valossa tulee 100 % selväksi, että Paavali viittaa authenteō:lla johonkin aivan muuhun kuin tavalliseen vallankäyttöön seurakunnassa. Tutkijapariskunta Kröger ja Kröger (1992) on tehnyt varsin mielenkiintoisen katsauksen gnostilaisiin teksteihin ja sanan authenteō kehitykseen, mutta mm. Baldwin on nollannut heidän tutkimuksensa (luvalla sanoen hieman epäakateemisin ja pilkallisin vivahtein) siksi, että gnostilaiset tekstit eivät ole ajoitettavissa samaan aikaan kuin Paavalin kirjeet. Kuitenkin tästä herää merkityksellinen kysymys, miten Balwin itse on käyttänyt omin johtopäätöstensä tueksi tekstejä, joka ovat huomattavasti kauempana Paavalin kirjoista kuin Krögerien löydökset.

Jos kuitenkin palataan sanan merkitykseen sen kirjoitusajankohtana, niin jopa Baldwinin tutkimus toteaa, että kirjoitusajankohdasta löydetty ainoa merkitys sanalle authenteō on niinkin ”selkeä” kuin ”olla ensisijaisesti vastuussa, tehdä tai saattaa alulle” (2005, 42, 48). Jopa tämän perusteella on mahdollista sanoa, että se ei siis ole ollut Paavalille normaalia vallankäyttöä tarkoittava sana.

3. Sidesana oude voi yhdistää vain negatiivisia tai positiivisia infinitiivipareja 

Kolmas vaihtoehto on väittää, että kun sidesana oude yhdistää kaksi infinitiivimuodossa olevaa verbiä, niiden merkitysten tulee olla yhteisesti joko positiivisia tai negatiivisia. Tämän perustelun mukaan opettaa-verbi viittaisi positiiviseen opettamiseen, joten negatiivista vallankäyttöä ei olisi mahdollista yhdistää siihen.

Tämän kielioppinäkemyksen on esittänyt tutkija nimeltä Köstenberger (2005). Hänen mukaansa kaksi yhteen liitettyä infinitiiviä ovat joko aina myönteisiä tai kielteisiä. Kun Paavali yhdistää διδάσκειν, didaskein, opettaa, ja αὐθεντεῖν, authentein, konjunktiivilla οὐδὲ, oude, jäävät mahdollisuuksiksi joko negatiivisen opettamisen ja jonkun negatiivisen toiminnan tai positiivisen opettamisen ja jonkun positiivisen toiminnan kieltämiset. Tässä olisi siis kyse siitä, että joko molemmat tekemiset ovat positiivisia, eli ”opettaa seurakunnassa ja johtaa seurakunnassa”, tai negatiivisia, eli ”opettaa harhaoppia ja johtaa väärällä auktoriteetilla”.

Jotkut tutkijat ovat hyväksyneet Köstenbergerin tutkimuksen sellaisenaan, mutta siihen on myös kohdistettu perusteltua kritiikkiä (mm. Payne 2009). Payne perkaa tarkasti auki Köstenbergerin esimerkit, ja vaikuttaisi siltä, ettei niissä sanojen merkitys ole johdonmukaisesti positiivista tai negatiivista. Köstenberger puolustautuu Paynen kritiikkiä vastaan (2012) toteamalla, ettei sanoilla itsellään ole positiivista tai negatiivista merkitystä, vaan merkitykset nousevat kontekstista. Kuitenkin tässä on epäselvää, miten Köstenbergerin teesiä pitäisi tulkita, koska hänen teesinsä vaikuttaisi alun perin rakentuvan nimenomaan sanojen positiivisten tai negatiivisten merkitysten lähtökohtaiselle yhteensopimattomuudelle.

Köstenbergerin perusargumentti on, että koska didaskō eli opettaa -verbi on positiivinen, sen yhteydessä ei voi olla kuin positiivista vallankäyttöä käsittelevä verbi. Kuitenkin tässä yhteydessä voidaan kysyä, onko tällä opettaa-verbillä todella aina väistämättä positiivinen merkitys. Esimerkiksi Tiit. 1:11 tämä sama verbi viittaa harhaopin opettamiseen, vaikka se kontekstissa määritellään tarkemmin. Kuitenkin on syytä kysyä, onko tämä perustelu niin järkähtämätön, että sen avulla koko authenteō-verbin merkitys voidaan kääntää positiiviseksi, kun huomataan, miten negatiivisesti sitä käytetään muissa asiayhteyksissä? Hyvin todennäköisesti ei.

Katso perusteluja – älä sivumääriä tai äänenvoimakkuutta

Olen luetellut yllä erilaisia tapoja selittää Paavalin käyttämän authenteō-sanan merkitystä tarkoittamaan normaalia seurakunnallista vallankäyttöä. Näitä argumentteja on toistettu sivu- ja kirjakaupalla, niitä on lainattu ristiin ja niistä on kudottu vahva verkko, joka pitää perinteistä hierarkkista tulkintaa vahvasti paikallaan. Mutta kun argumentteja tarkastelee lähemmin, ne eivät kestä painetta. Viimeistään nykyaikana, kun internet tarjoaa pääsyn lukemaan asioiden taustoja akateemisista lähteistä ja jopa alkukielisiä fragmentteja suoraan, ei asiaa voi pitää enää valheen vallassa. Perustelut ovat jokaisen itse arvioitavissa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Paavali ei salli naisten tekevän? (1. Tim 2:9-15 osa 3)

Paavali kirjoittaa Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle, että nainen ei saisi ”opettaa eikä hallita miestään”. Parissa edellisessä postauksessani käsittelin ensin Ensimmäisen Timoteuskirjeen taustoja sekä kysymystä siitä, mistä Paavali ylipäätään puhuu. Nyt pääsemme kiinni itse tekstiin.

Annettuaan efesolaisille miehille ja naisille ohjeita asiallisesta käytöksestä seurakunnassa yhteisen rukouksen aikana, Paavali siirtyy tekstissä yksikkömuotoon ja siihen, mitä hän ei salli ”naisen” tai ”vaimon” tekevän. On perusteltua olettaa, että nyt puhutaan yleisellä tasolla naisista/vaimoista aina ja kaikkialla.

Kuuntele opetusta hiljaa

Paavali sanoo, että naisen/vaimon tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Alkukielen kehotus gynē en hēsykhia manthanetō en pasē hypotagē (γυνὴ ἐν ἡσυχίᾳ μανθανέτω ἐν πάσῃ ὑποταγῇ) ei vastaa sävyä, joka sillä olisi suomeksi: se viittaa yleiseen tapaan kuunnella pätevämmän opetusta asiallisesti ja vastaanottavaisesti. Se ei viittaa siihen, ettei oppilas voisi kysyä tai kommentoida. Paavalin ajatus lienee selvä nykyäänkin: jos joku opettaa sinua, sinä et puhu päälle tai muuten käyttäydy niin kuin tietäisit jostakin kaiken, jos et tiedä. Kiusaus tähän on tietysti sitä suurempi, mitä vähemmän asioista todellisuudessa tiedämme.

Huomionarvoista on myös se, että Paavali käskee pitämään naiset mukana opetuksessa. Naissukupuolen älyllisistä kyvyistä esitettiin noihin aikoihin hyvin toisenlaisiakin näkemyksiä.

Opettaminen ja hallitseminen

Paavali jatkaa, että hän ei salli, että nainen/vaimo opettaa ja hallitsee miestä/aviomiestä. Suomen kielen käännöksistä asia ei aina käy ilmi, mutta ilmaisu ”ei opettaa eikä hallita miestä” on sanapari, joka muodostaa kokonaisuuden ja kohdistuu nimenomaan miessukupuoleen/aviomiehiin. Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, sanaparin yhteismerkitystä on yritetty ymmärtää esimerkiksi niin, että se tarkoittaisi ”opettamista auktoriteetilla”.

Paavali ei salli naisten tehdä ihan kaikkea.

Ennen kuin sanaparista saadaan kunnolla selvää, on katsottava molempia sanoja erikseen. ”Opettaa” on alkukielellä didaskein, joka on ihan tavallinen ja yleinen sana opettamiselle. Niin yleinen, että se on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä esimerkiksi Efeson Priscasta kerrotaan Apostolien teoissa. Sen sijaan ”hallita” on alkukielellä authentein.  Tämä sana esiintyy Uudessa testamentissa vain kerran, joten se on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa. Valitettavasti sanan tutkimushistoriaan liittyy myös suoranaista vilppiä. Koko tekstin ratkaisu on tämän sanan varassa. Mitä Paavali siis todennäköisesti ajoi tällä takaa?

Authenteō

Authentein, sanakirjamuodossaan authenteō, esiintyy vain yhden kerran koko Raamatussa, ja näin ollen sen ymmärtämiseen ei saada apua muista Raamatun kirjoista. Muita hallitsemiseen tai johtamiseen liittyviä sanoja kyllä löytyy Uudesta testamentista. Kirjoittaessaan vastuullisesta hallitsemisesta tai johtamisesta Paavali käyttää useimmin sanaa exouziaō. Jos Paavali viittaa Timoteuskirjeessä normaaliin hallitsemiseen tai vallankäyttöön, miksi hän käyttää toista, harvinaisempaa sanaa? Viittaavatko authenteō ja exouziaō samaan asiaan?

Se ainoa selvä aikalaisteksti: BGU 1208

Normaali tapa tutkia sanan merkityksiä on etsiä tutkittavan sanan käyttöä muualla Raamatussa. Kuten todettu, se ei ole nyt mahdollista. Seuraava askel on siirtyä tutkimaan sanan käyttöä muissa samaan aikaan kirjoitetuissa teksteissä. Tulos jää edelleen laihaksi, koska authenteō on löydetty selvästi vain yhdestä tekstistä, jonka kirjoittamisajankohta asettuu samoille seuduille UT:n kirjoittamisen kanssa.

Kyseessä on sinänsä mielenkiintoinen pieni kirje, jonka on kirjoittanut roomalainen Tryfon maamiehelleen Asklepiadeelle. Tuo papyrus tunnetaan nimellä BGU 1208, ja se on ajoitettu noin vuosiin 26–27 eKr. Kirjeen nimen voisi suomentaa ”Kirje Tryfonilta Asklepiadeelle lautta-asiasta ja siihen liittyvistä maksuista.” Tryfon selvittää kirjeensä eräässä kohdassa, mitä tapahtui erään lauttamatkan ja siihen kuuluvien maksujen yhteydessä. Näyttäisi käyneen siten, että Tryfon on komentanut Asklepiadeen omistamaa orjaa tavalla, jota on sittemmin pitänyt selvittää kirjeen muodossa.

Maalaisjärkinen johtopäätös on se, että jos toiselle kuuluvan orjan komentaminen olisi ollut normaalia tai tavallista, asiaan ei olisi koskaan tarvinnut palata. Tässä kohden alat jo arvata, että verbi authenteō on juuri se verbi, jolla Tryfon kuvaa toimineensa Asklepiadeen orjaa kohtaan. Nykylukijat ovat kiitollisuudenvelassa Tryfonille, sillä hänen kirjeensä tekee meille varsin selväksi sen, ettei authenteō ole jotakin tavallista ja normaalia hallitsemista tai vallankäyttöä vaan päinvastoin jotakin sellaista, jota pitää myöhemmin selvitellä.

”Älä pomota”

Yleisin näkemys on, että auhtenteō viittaa itse itselleen otettuun valtaan, joka ei ole oikeutettua, vaan joka on laitonta ja sopimatonta. Sana viittaa mahdollisesti myös toisen dominoimiseen. (Samaan viittaavat myös sanan laajemmat leksikko-osumat, joista myöhemmin lisää.) Jos Tryfonin kirjettä käytetään apuna, ymmärrämme Paavalin kieltävän naisia/vaimoja käyttämästä itse otettua, epäsopivaa valtaa opettaa miessukupuolta/aviomiehiä. Esimerkiksi raamatuntutkija ja entinen anglikaanipiispa N. T. Wright (2004) ymmärtää Paavalin kieltävän vaimoja pomottamasta tai komentelemasta miehiään.

Kirjeen kirjoittamisen aikana vaimojen ei ollut sopivaa puuttua miestensä retoriikkaan näiden puhuessa symposiumeissa eli vastaavanlaisessa kokoontumisessa, jollaisia ensimmäisten kristittyjen yhteiset hetket olivat. Paavalin ajatus oli samantyyppinen: hänen mukaansa kristittyjen vaimojen ei tullut kohdella aviomiehiään epäkunnioittavasti tai keskeyttää ja opettaa heitä, kun he olivat sanomassa jotain. Ajatus sopii myös kirjeen kokonaisuuteen, sillä kirjeessä esiintyy laajemmin huoli harhaopettajien sekoittamista naisista, jotka ovat muillakin elämän osa-alueilla lipsuneet pois vastuullisesta ja kunniallisesta arjesta.

Paavalin ajatus on ymmärrettävä tämänkin päivän arki- tai seurakuntaelämässä. On epäkunnioittavaa keskeyttää puhujaa, puuttua halventavasti toisen puheeseen tai mitätöidä toisten ajatuksia, erityisesti julkisessa tilanteessa. Itseä pätevämpää opettajaa on parempi kuunnella kunnioituksella. Toki tämä koskee miehiä ja naisia yhtä lailla, mutta Efeson seurakunnassa Paavalin piti puuttua erityisesti naisten/vaimojen huonoon ja epäsopivaan käytökseen. Naisten käytöksen valossa ei ole ihme, että Paavalin piti ensin muistuttaa miehiä, ettei ole sopivaa rukoilla vihaisena.

Taustalla harhaopettajien juonia

Naisten käytös ei kuitenkaan noussut tyhjiöstä, eikä se viittaa siihen, että naiset olisivat olemuksellisesti alttiimpia huonoon käytökseen kuin miehet. Tilanteen taustalla vaikuttivat harhaopettajien opetukset, joihin saattoi liittyä uskomus siitä, että naiset ovat nyt itse viisaampia ja lähempänä Jumalaa kuin Timoteus ja muut todelliset opettajat (tästä myöhemmin) lisää. Seurakunnan naisilla saattoi olla jopa uskomus, että heidän on ”pelastettava” seurakunta Timoteuksen ja muiden miessukupuolisten harhaopilta ja noustava sen sijaan itse uljaasti opettamaan. Tämä on vain punnittu oletus, mutta kirjeen kokonaisuutta vasten se vaikuttaa mahdolliselta. Myös Paavalin tarve korjata ilmeisen virheellisiä väittämiä Adamin ja Eevan keskinäisistä vaikutussuhteista (mihin palaamme vielä) viittaa varsin vahvasti siihen, että naisilla oli harhainen oppi Eevan roolista, ja tämä antoi jollain tavalla vauhtia heidän toiminnalleen seurakunnassa.

Mitä tämä tarkoittaa lopulta?

Paavalin tekstissä on pähkinänkuoressa kysymys siitä, että hän käskee naisten oppimaan kunnioittavalla ja hiljaisella asenteella. Hän kieltää naisilta vallan ottamisen itse itselleen ja miesten/aviomiesten epäkunnioittavan kohtelemisen. Paavali ei kiellä naisilta mitään seurakunnallista tehtävää. Tämä on alkukielen valossa selvää, istuu kirjeen kokonaisuuteen täydellisesti, eikä ole ristiriidassa Priscan toiminnan tai Raamatun ihmiskuvan kanssa.

On hyvä toistaa vielä kerran, että tässä tekstikappaleessa ei ole mitään, mikä estäisi naisia toimimasta seurakunnassa missä tahansa roolissa, jos se rooli on heille oikealla tavalla delegoitu, heidät on siihen valtuutettu ja he toteuttavat sitä toisia kunnioittavalla tavalla. Tässä tekstikappaleessa puututaan ainoastaan huonoon käytökseen, joka on suoraan verrannollinen siihen, etteivät miehet saa rukoilla vihaisina.

Sarjan neljännessä osassa käyn läpi teknisiä väitteitä siitä, mitä authenteō-sanan merkityksestä on kirjoitettu. Luvassa on siis yksityiskohtaista, teknistä vääntämistä niille, jotka asialle tahtovat vihkiytyä.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Onko Paavali ristiriitainen, kun ei sulje Priscan suuta? (1. Tim. 2:11–15 osa 2)

Edellisessä tekstissäni tarkastelin naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta merkittävintä tekstikappaletta, joka löytyy Paavalin Ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Avasin hieman koko kirjeen asiayhteyttä, ja oli selvää, että Paavali reagoi seurakunnassa vallinneeseen, akuuttiin tilanteeseen. Harhaopettajat olivat sekoittaneet seurakunnan elämää, ja heidän vääristyneet opetuksensa olivat levinneet erityisesti naisten keskuudessa ja vaikuttaneet heidän toimintaansa. Paavali ottaa siis teksteissä erityisesti kantaa naisten käytökseen. Paavalin ohjeistus luvussa kaksi huipentuu jakeeseen 12, jossa Paavali kieltää naisia opettamasta tai vallitsemasta miehiään.

Ristiriidan Paavalin tekstiin tuo samaisessa Efeson seurakunnassa toiminut Prisca. Hänen kerrotaan perehdyttäneen aviomiehensä Aquilaan kanssa miehen nimeltä Apollos Jumalan tiehen (Apt. 18:24–26). Apolloksesta tuli tärkeä julistaja ja Paavalin työtoveri, ja on mielenkiintoista, että Apostolien tekoihin on kirjattu tieto siitä, kuka opetti hänelle uskon perusteet.

Miten Priscan rooli tulisi ymmärtää?

Priscan tapaus saattaa lukijan perin ristiriitaiseen tilanteeseen. Jos nainen ei kategorisesti saa opettaa miestä, mistä Priscan toiminnassa oli kysymys? Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on esitetty useita malleja, joista kuuluisimmat lienevät seuraavat kaksi:

Selitys 1: Prisca sai opettaa, koska opetti aviomiehensä kanssa.

Jos asia olisi näin, voisi olettaa, että se lukisi Raamatussa. Paavali ei missään kohden sano, että opettaminen yhdessä aviomiehen kanssa olisi poikkeus muuten voimassaolevaan naisten puhekieltoon. Huomionarvoista on myös se, että tässä nimenomaisessa kohdassa Priscan nimi on kirjoitettu ennen aviomiestään. Se viittaa aikansa kulttuurissa siihen, että Priscan rooli Apolloksen opettajana oli kirjoittajan silmissä ensiksi mainittavan veroinen eli tärkeämpi.

Selitys 2: Prisca sai opettaa, koska ei opettanut auktoriteetilla. 

Tämän ajatustavan mukaan nainen saa vaikkapa keskustella teologiasta miehen kanssa tai jopa kirjoittaa kirjan, mutta hän ei saa saarnata auktoriteetilla seurakunnassa, jos kuulijoiden joukossa on miehiä. Kuitenkin tässä tulkintamallissa teksti luetaan nykyisten seurakuntarakenteiden näkökulmasta. Nainen voi siis tietyissä tilanteissa opettaa, mutta hän ei voi toimia seurakunnan paimenen/johtajan virassa. Yksi käytännön sovellus voisi olla myös se, että nainen voi opettaa pyhäkoulussa, nuortenilloissa ja naisten tapahtumissa, mutta EI koko seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Paavalin kirjoittaessa seurakunnat kokoontuivat kodeissa, eivätkä ne olleet organisaatioina samanlaisia kuin nykyään. Kokoontumiset kodeissa olivat lähempänä solukokoontumisia kuin sunnuntaiaamun messua tai helluntaiseurakunnan kokousta aulavahteineen. Millä perusteella on mahdollista erottaa Priscan auktoriteetiton opettaminen ja miehen auktoriteetillinen opettaminen? Mitä eroa on julkisella saarnaamisella ja yksityisellä opettamisella? Eikö kummassakin ole kysymys auktoriteetin ja vaikutusvallan käyttämisestä? Prisca ja Aquilas perehdyttivät Apolloksen Jumalan tiehen eli uskon perusteisiin – oliko tämä tapaus jollain tavalla vähempiarvoinen opetushetki? Voiko uskon perusteita opettaa ilman auktoriteettia? Entä muita aiheita? Entä onko lasten tai naisten opettaminen vähemmän auktoriteettia vaativaa, jos se on kuitenkin naisille sallittua? Myös ajatus siitä, että nainen saa opettaa yhtä miestä kerrallaan, mutta ei useampia yhtä aikaa, on heikosti perusteltavissa.

Yllä olevan perusteella joudumme rehellisesti toteamaan, että meillä on jompikumpi kahdesta seuraavasta vaihtoehdosta:

Vaihtoehto 3: Ristiriita Raamatun opetusten ja kuvausten välillä. 

Tämän vaihtoehdon mukaan on mahdollista, että Raamattu kuvaa alkuseurakunnan tai itsensä Paavalin epäjohdonmukaista toimintaa. Toisaalla nainen saa opettaa miestä, mutta toisaalla taas nainen vaiennetaan miehen edessä.

Merkittävä osa nykytutkijoista ajattelee, etteivät Paavalin kirjeet Timoteukselle ole Paavalin kirjoittamia, vaan ne ovat peräisin jonkun myöhemmän, tuntemattoman kirjoittajan kynästä, ja ne olisi laitettu Paavalin nimiin ajan tavan mukaan. Tämä ratkaisisi edellisen kohdan jännitteen ainakin niin, että Paavali itse ei ole ristiriitainen itsensä kanssa: Paavali oli myönteinen naisten toiminnalle seurakunnassa, mutta pastoraalikirjeiden kirjoittajat olivat nihkeämpiä naisten toimintaa kohtaan. Jos taas Timoteuskirjeet eivät olisi Paavalin kirjoittamia, niin ne eivät olisi meille samalla tavalla sitovia kuin Paavalin oikeat kirjeet. Jännite ratkaistaan jättämällä Timoteuskirjeiden opetus sivuun myöhempänä kehityksenä.

Haluan korostaa, että tässä blogissa ei ajatella näin. Vaikka näkemys antaisi heti meille akateemista uskottavuutta ja kriittisen ajattelijan maineen, meidän käsityksemme mukaan todistusaineisto pastoraalikirjeiden epäaitouden ja epäpaavaliuden puolesta ei yksinkertaisesti ole riittävän vakuuttavaa. Näemme, että kirjeet kirjoitti sama Paavali, joka toisaalla julisti miehen ja naisen väärän erottelun kadonneeksi Kristuksessa (Gal. 3:28) ja joka arvosti Priscaa oikein toimivana työtoverinaan Kristuksessa.

Emme kuitenkaan ole lähempänä ratkaisua vielä. Meillä on vielä ainakin näennäinen ristiriita. Tästä syystä on hyvä ottaa viimeinen vaihtoehto käsittelyyn:

Vaihtoehto 4: Ymmärrämme väärin jonkun raamatunkohdan. 

Jos Paavali näyttää itsensä kanssa rankasti ristiriitaiselta, niin on vähintään reilua kysyä, olemmeko ymmärtäneet jotain väärin. Olemmeko siis ymmärtäneet oikein, mitä Paavali tarkoitti, kun hän kielsi naisia opettamasta ja/tai hallitsemasta miestään?

Kysymystä ratkaistessamme alkukieli tarjoaa meille melkoisen yllätyksen. Paavali ei käytä ”hallitsemisesta” sitä sanaa, jota hän käyttää normaalista vallankäytöstä yleensä. Itse asiassa hän käyttää sanaa, joka ei esiinny missään muualla koko Raamatussa. Mikä se sana on ja mitä sen merkityksestä on sanottu? Tämä selviää seuraavassa kirjoituksessa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Efesossa oli meneillään? (1. Tim. 2:11–15 osa 1)

Naisten palvelutehtävien rajoittamisen kannalta ehdottomasti merkittävin tekstikappale sijaitsee Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle. Mikä sai Paavalin kirjoittamaan sanat, jotka näyttävät katkaisevan naisilta mahdollisuuden niin opettaa kuin olla miehensä kanssa tasavertaisessa asemassa?

Jokainen Uuden testamentin kirje on syntynyt jonkin tilanteen tähden. Yleensä seurakunnassa on ollut jokin ongelma, johon Paavali on pyrkinyt puuttumaan kirjeen välityksellä. Näin ollen myös tilanne ja asiayhteys ovat oleellisia, jotta voisimme ymmärtää oikein kohtaa, joka on ehkä yksi haastavimpia koko Uuden testamentin tulkinnassa.

Mitä oli tapahtumassa?

Ensimmäinen kirje Timoteukselle, samoin kuin Paavalin Toinen kirje Timoteukselle, käsittelee seurakunnan sisällä vallinnutta, akuuttia ongelmaa. Muutamat harhaopettajat olivat saaneet seurakunnassa jalansijaa. He olivat haastaneet seurakunnan paimenen, nuoren Timoteuksen, aseman, ja aiheuttaneet seurakunnassa myös muita ongelmia. Heti kirjeen alussa Paavali muistuttaa kehottaneensa Timoteusta jäämään Efesoon, jotta tämä ”kieltäisi siellä eräitä levittämästä vieraita oppeja ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita.” (1 Tim 1:3–4) Mitä Timoteuksen johtamassa seurakunnassa oli tuolla hetkellä meneillään?

Mikä olisi vastaavaa?

Ennen sukeltamista Efeson seurakunnan tilanteeseen on hyvä tehdä pieni ajatusmatka. Sijoittaisitko seuraavan tekstikappaleen 2000-luvun kristilliseen seurakuntaan Suomessa?

Miehet suutelivat seurakunnan kokouksessa kiihkeästi toisten miesten vaimoja, kehottaahan Raamattu tervehtimään toisia pyhällä suudelmalla. Seurakunnan pastori käski seurakuntalaisia hankkiutumaan alipainoiseen painoindeksiin, ja kaikki tottelivat. Vaimojen piti ryömiä miestensä jaloissa, koska avioliitossa ei ole demokratiaa vaan miesvalta. Vain pastori sai tulkita Raamattua, eikä hänen tulkintaansa saanut kyseenalaistaa.

Kuulostaako kristilliseltä seurakunnalta 2000-luvun Suomessa? Se joka tapauksessa on sellainen. Kyse on Espoossa toimivasta Koivuniemen lahkosta (lue esimerkiksi täältä), joka luetaan kristilliseksi seurakunnaksi. Kuvaus ei tiettävästi vastaa jokaisen seurakunnan tilannetta Suomessa. Koivuniemen lahkon tapaus osoittaa, että edelleen yksittäisistä seurakunnista löytyy erityisiä ja paikallisia ongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä muiden seurakuntien kanssa ja joiden perusteella ei voida tehdä yleistystä seurakuntakentästä kokonaisuudessaan.

Kirje itse kertoo asioista

Jos tämän päivän Paavali kirjoittaisi Koivuniemen seurakunnalle kirjeen, siinä käsiteltäisiin monia sellaisia asioita, jotka eivät liittyisi ns. tavallisiin seurakuntiin ollenkaan. Jos yrittäisimme ymmärtää tuolle seurakunnalle kirjoitettua opetusta ilman tietoa siitä, mitä seurakunnassa todella oli meneillään, olisimme vähintäänkin kummissamme. Myönnä pois: ellet tietäisi laittamani linkin todistusaineiston perusteella, että Koivuniemen seurakunnassa laihdutettiin alipainoisiksi uskon tähden, et uskoisi sitä. Et uskoisi, koska sitä ei ole tapahtunut muissa seurakunnissa tai yhteiskunnassa ja se on pelkästään ajatuksena älytön.

Yhtä älyttömiä ajatuksia olivat levittäneet Efeson seurakunnan parissa toimineet harhaopettajat, Hymenaios ja Filetos (2. Tim 2:17; 1. Tim 1:20 mainitaan Hymenaios ja Aleksandros). En usko, että heidän harhaoppinsa sisältö tai sen käytännön vaikutukset olisivat rekonstruoitavissa muista aikalaisteksteistä, koska heidän oppinsa on ollut ainutkertainen yhdistelmä, aivan kuten Koivuniemen opetus. Ainoa lähde, mistä voimme rakentaa mielikuvan siitä, mitä harhaopettajat opettivat ja mihin he pyrkivät, on itse kirje eli se, millaisiin väärinkäytöksiin Paavali viittaa.

Yksi asia puskee esiin kirkkaampana ja selvempänä kuin mikään muu: harhaopettajat olivat iskeneet silmänsä seurakunnan naisiin ja saaneet heidän päänsä sekaisin. Paavali kuvaa harhaopettajien toimintaa säästelemättä sanojaan:

”Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. (2 Tim 3:6-9.)” 

Harhaopettajat olivat saaneet naiset käyttäytymään tavalla, joka vaati Paavalin puuttumista tilanteeseen. Timoteuskirjeissä käsitelläänkin naisia useammassa jakeessa kuin missään toisessa Raamatun kirjassa. Huomattavaa on, etteivät Paavalin ankarimmat sanat kohdistu huijattavissa oleviin naisparkoihin vaan näiden villitsijöihin.

Lesket ja muut naiset uhreina

Rooman valtakunnassa oli runsaasti eri-ikäisiä leskiä, sillä Roomalla oli suuri armeija ja sodat olivat tyypillisiä. Leskillä oli varallisuutta ja itsemääräämisoikeutta usein enemmän kuin aviossa olevilla naisilla. Myös Paavali otti kantaa leskien asemaan. Paavali näyttää olevan huolissaan siitä, että osa seurakunnan leskistä on jo ”kääntynyt seuraamaan saatanaa” (1. Tim. 5:15), eli seuraamaan harhaopettajia. Rikkaat lesket olivat ilmeisesti harhaopettajille mieluisa kohde. Paavali valittaa, että naiset ovat laiminlyöneet yhteiskunnassa kunniallisen roolinsa ja alkaneet elää kunniattomasti. He kulkevat talosta taloon opettaen ”filosofista roskaa” (1. Tim. 5:13; käännös ”juoruilla” ei ole erityisen ansioitunut) ja oppivat siinä samalla laiskoiksi ja toisten asioihin sekaantuviksi. Paavali moittii nuoria leskiä siitä, että he ovat hylänneet kunniallisuuden, ja asia tulisi korjata: hän vaatii heitä menemään naimisiin, synnyttämään lapsia ja elämään kunniallisesti kotiensa valtiattarina (sana oikodespoteo ei käänny ”hoitaa kotiaan” 1. Tim. 5:14).

Naisten käytös oli muuttunut myös seurakuntien yhteisissä kokoontumisissa epäsopivaksi. Voimme olettaa, että naisten epäsopiva käytös on ollut kaikkein pahin käytännön ongelma Efesossa, koska Paavali käsittelee sen Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle ensimmäisenä konkreettisena epäkohtana heti alkumainintojen jälkeen. Luvun kaksi jakeissa 8–10 Paavali ensin ohjeistaa miehiä rukoilemaan kädet kohotettuina ja ilman vihaa. Sille vastinparina naiset saavat ohjeen jättää vaurautta ja pröystäilyä kuvaavat pukeutumistapansa ja koristautua hyvin teoin. Kuvailu on selvä: miehet eivät saa antaa vihalleen sijaa (naisten toiminta on saattanut nostaa vihan tunteet pintaan), ja naisten tulee palata siihen kunnialliseen asenteeseen, joka kristityille naisille kuuluu.

Kielto

Viittauksensa jälkeen Paavali vaihtaa tekstin yksikkömuotoon (”nainen” ja ”mies”), eli hän ilmeisesti ottaa periaatetasolla kantaa miesten ja naisten (tai sitten aviomiesten ja vaimojen) suhteeseen. Paavali sanoo selvästi, että naisen tulee kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena. Hiljaisuus kuvaa hyvää ja vastaanottavaista oppilaan asennetta, ei siis tuppisuuna olemista. Paavali jatkaa, ettei kärsi naisen opettavan ja/tai hallitsevan miestä, vaan naisen tulee olla hiljaisuudessa.

Tuo yllä oleva kielto on käytännössä ainoa kohta koko Raamatussa, jossa kielto tehdä jotain asiaa seurakunnassa osoitetaan naiselle/vaimolle. (1. Kor 14:34 tietysti vaientaa naisen perinpohjaisesti seurakunnassa, mutta aihetta käsitellään omassa tekstisarjassaan). Tietysti yksikin kohta Raamatussa riittää, joten tämä tekstikohta täytyy ottaa vakavasti. Jos luemme käännöstä emmekä alkuperäistä, kreikankielistä tekstiä, kielto vaikuttaa äärimmäisen selvältä. Nainen (tai vaimo) ei saa opettaa eikä hallita miestä (tai aviomiestä). Asian pitäisi olla selvä. Vai onko? Se on seuraavan blogitekstin aihe.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Totuutta ja tulkintaa, osa 1: Älä tulkitse vaan lue!

Tässä meidän blogissamme on viime viikkoina vilissyt melkoinen määrä eksegetiikkaa eli wikipediamääritelmän mukaan pyhien kirjoitusten kriittistä tutkimista ja tulkintaa. Olemme tähän mennessä yrittäneet vyöryttää teidän lukijoiden ulottuville pohdintaa siitä, mitä Raamattuun sisältyvät erilaiset tekstit sanovat naisista ja miten meidän mielestämme niitä tekstejä tulisi ymmärtää.

Tämän blogin tarkoitus on herättää keskustelua naisten asemasta nimenomaan Raamatun pohjalta ja Raamattuun nivoutuen, sillä me tämän blogin kirjoittajina uskomme, että Raamattu on meille kristityille opillinen auktoriteetti ja että Raamattuun tulee siksi suhtautua vakavasti. Me Naispastorin bloggaajat (tai muutkaan egalitaarisen eli sukupuolien tasavertaisuutta painottavan näkemyksen kannattajat) emme kuitenkaan ole ainut taho, joka pyrkii tutkimaan ja tulkitsemaan Raamattua tosissaan. Tässä naiskysymyksessä myös komplementaristinen (tulkintamalli, jonka mukaan tietyt seurakunnalliset palvelutehtävät kuuluvat vain miehille) tulkintakunta pohjaa ajatuksensa Raamattuun.

Koska Raamattu on meille herätyskristillisille helluntailaisille iso arvo, on oikeastaan luonnollista, että keskustelu naisia käsittelevistä kohdista on samalla laajempi keskustelu raamatuntulkinnasta. Eli vielä yhdellä tavalla sanottuna naiskohtien käsitteleminen johtaa meidän väistämättä pohtimaan kysymyksiä siitä, millä tavalla ajattelemme Efesoksen historiallisen tilanteen vaikuttaneen Paavalin kirjoittamiin ohjeisiin, miten uskomme kirkkohistorian vaikuttaneen Junian sukupuolen tulkitsemiseen tai voisimmeko ajatella, että kaikki Paavalin kirjeissä oleva teksti ei ehkä alun perin olekaan Paavalin itsensä kirjoittamaa.

Älä tulkitse vaan lue!

Koska puhe Raamatun tulkinnasta herättää usein voimakkaitakin tunteita ja on altis monille väärinymmärryksille, tarkoituksenani on muutaman postauksen verran käsitellä puhtaan naisasian sijaan laajemmin raamatuntulkintaa. Tämä ensimmäinen kirjoitus nivoutuu myös omaan henkilökohtaiseen historiaani Raamatun lukijana ja tulkitsija. Koko ajatus siitä, että Raamattua ylipäätänsä tulisi tulkita, ei nimittäin ole ollut minulle mikään itsestäänselvyys.

Oma kristillinen taustani on helluntailaisuudessa, ja meillä helluntailaissa ei olla perinteisesti oltu välttämättä järin innostuneita Raamatun tulkitsemisesta. Me olemme pikemminkin pyrkineet ”lukemaan Raamattu niin kuin se on kirjoitettu” ja jättämään kaikenlaisen tulkitsemisen perinteisesti melko epäilyttävänä sakkina pidettyjen teologien ja muiden kirjanoppineiden alueeksi. Teologit ovat tässä perinteisessä ja karrikoidussa käsityksessä niitä, jotka sotkevat Jumalan selkeän sanan ja tekevät asioista niin vaikeita, että kukaan ei enää tiedä, mikä on totta.

Helluntailaiseen eetokseen kasvaneena itsekin nuorempana ajattelin, että Raamattua pitää tulkitsemisen sijaan lukea. Tulkinta oli tässä ajattelumallissani vain niille, jotka eivät tahtoneet noudattaa Jumalan sanaa ja jotka etsivät tekosyitä olla tottelematta sitä. Olin myös jollain tavalla ylpeä siitä, että siinä missä luterilaisella kirkolla oli oppi ja kaikenlaista traditiota, niin meillä helluntaissa olimme suoraan kiinni Raamatun totuudessa ja välittömässä alkuseurakunnan mallissa. Minä halusin lukea Paavalia kirjaimellisesti sotkematta siihen mitään luthereiden tai muiden ihmisten käsityksiä tai opillisia koukeroita.

Väistämätön tulkinta

Vuosien varrella ajatukseni tulkinnattomasta Raamatun lukemisesta on kuitenkin joutunut kokemaan muutosta. Ensiksi huomasin, että kristityillä oli varsin monesta asiasta erilaisia näkemyksiä, joiden kaikkien totuudellisuutta perusteltiin sillä, että ”Raamattu selvästi sanoo näin”. Koska kaikki toisilleen vastakkaiset näkemykset ylöstempaamisesta tai avoliitosta eivät kuitenkaan voineet olla yhtä aikaa totta, jouduin etsimään omille näkemyksilleni perusteluja uudella tavalla oman mutuni ulkopuolelta.

Toiseksi erityisesti Iso Kirja-opintojen myötä huomasin myös, että oma ”kirjaimellinen” lukutapani sisälsikin itse asiassa todella paljon tulkintaa.  Aloin huomata, että esimerkiksi monet Jeesuksen vertauksista ja puheista avautuivat minulle, 2000-luvun suomalaiselle, eri tavalla kuin mitä ne olivat avautuneet Jeesuksen aikalaisille. Koska en tuntenut yhtään juutalaista ajanlaskun alun kulttuuria, moni vivahde ja yksityiskohta meni minulta ihan ohi ymmärryksen. Toisaalta aloin pohtia myös sitä, että Paavalin kirjeet eivät suinkaan olleet alun perin suunnattuja suomalaiselle kotiseurakunnalleni vaan ne oli kirjoitettu varhaisille kristityille Välimeren ympäristössä noin 2000 vuotta sitten. Vaikka Paavalin tekstien takana olevat periaatteet olivatkin seurakuntani toiminnan ohjenuoria, niin historian tekemä kuilu oman aikani ja Paavalin ajan välillä teki joidenkin kohtien ymmärtämisestä ja soveltamisesta monimutkaisempaa.  Esimerkiksi seurakuntamme vahtimestarit eivät tervehdi suukottamalla jokaista ovesta sisään eksyvää kanssauskovaa.

Tulkinnan tarve tulee vahvimmin esille aina silloin, kun joutuu törmäämään toisiin, jotka ajattelevat eri tavalla. Silloin toivottavinta on, että meillä on perusteltu tulkinta, ei se, että kiellämme koko tulkinnan tarpeen. Kaiken jälkeen olen päätynyt siihen, että en voi suhtautua Raamattuun jotenkin kaikesta muusta todellisuudesta irrallisena osana. Tulkitsemme asioita, oli kyse sitten uutisotsikoista, asiatekstistä, laulujen sanoituksista tai pyhistä kirjoituksista.

_________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.

Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 3: lainataan vastustajia

Paavalin sanat ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ovat aiheuttaneet melkoista päänvaivaa raamatunselittäjille, oli kyse sitten niistä, jotka tahtovat päästää naiset johtajiksi tai niistä, jotka haluavat pitää naiset poissa saarnastuoleista. Jos nainen ei voi puhua ollenkaan seurakunnassa, vaan se on ”häpeällistä”, johtaminen on hyvin vaikeaa. Kuitenkin hyvin moni, joka vastustaa naisten johtamista, on tyytyväinen siihen, että nainen on lähetystyöntekijä, joka perustaa seurakuntia ja opettaa niissä tai saarnaa kotimaassa vaikka nuorille tai lapsille. Eikö näidenkin asioiden pitäisi olla kiellettyjä johdonmukaisuuden nimissä?

Ensimmäisessä postauksessani kävin läpi tekstin luonnollista tulkintaa, jonka mukaan teksti vaientaa naiset kertakaikkisesti. Tulkinnassa suurimpana haasteena ei ole ainoastaan se, että se loukkaa modernia käsitystä naisten asemasta, vaan se, että se luo Paavalista ristiriitaisen kuvan omien toimiensa ja sanojensa kanssa, jopa Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen sisällä. Toisessa postauksessani kävin läpi tapoja rajoittaa kieltoa, mutta päädyin siihen, että suurin ongelma tulkinnassa on, että kolminkertaisesta ehdottomasta kiellosta tehdään jollakin tavalla rajoitettu, vaikka teksti itse ei mitenkään rajoita kieltoa.

Kirjaimellista, mutta lainausta

Toiset tutkijat ovat esittäneet Paavalin naisten vaientamiselle vaihtoehtoisen ”kirjaimellisen” lukutavan: jakeet tulee ymmärtää niiden yksinkertaisimmassa merkityksessä ja lukea ”kirjaimellisesti”, mutta ne eivät ole Paavalin omia ajatuksia, vaan Paavali lainaa siinä Korintin seurakunnassa olevien vastustajiensa mielipiteitä.[1]

Tämän ajatusmallin mukaan jakeissa 34–35 Paavali ei siis suinkaan rajoita naisten osallistumista seurakunnissa, vaan lainaa vastustajiaan vain kumotakseen koko ajatuksen. Selitysmallin mukaan tämä seurakuntaa häiritsevä Paavalin vastustajien mielipide oli tullut Paavalin tietoon samalla tavalla kuin kirjeessä aikaisemmin esiintyneet korinttilaisten ”iskulauseet” (6:12: ”kaikki on minulle luvallista”; 6:13: ”Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi”; 8:1: ”meillä on tieto”, 8:4: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala”, 8:5; 10:23: ”kaikki on luvallista”). Tämän mallin mukaan Paavalin vastaus tähän korinttilaisten näkemykseen olisi nähtävissä erityisesti jakeen 36 kovassa retoriikassa. [2]

Ajatus menisi siis seuraavasti:

Paavali lainaa vastustajiaan: ”naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Paavali vastaa vastustajilleen: ”Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?” jne.

Tässä tulkintatavassa on ansionsa: siinä vältytään Paavalin ajatusten väliseltä selvältä ristiriidalta, ja samalla (ainakin 34–35 kohdalla) noudatetaan tekstin luonnollista lukutapaa.[3] Tulkintatapa vaikuttaa ainakin ensisilmäykseltä myös vähemmän spekulatiiviselta kuin kieltoa rajoittavat tulkintatavat. Lisäksi Paavali nähdään kiivaasti puolustamassa naisten oikeutta puhua seurakunnassa![4] Tämän uuden tulkintatavan viimeaikainen suosio on siis helppo ymmärtää.

Kaatuuko tämäkin?

Tässäkin tulkintatavassa on kuitenkin omat ongelmansa. Ensiksi, kuten edellisen tulkintatavan kohdalla, vaikka tätä tulkintaa voidaan pitää hyvinkin mahdollisena, se jää lopulta melko spekulatiiviseksi: jakeissa 34–35 tai sen lähikontekstissa ei yksinkertaisesti ole vihjettäkään siitä, että Paavali siteeraisi ketään. Vaikka olisi teoriassa mahdollista, että kirjeen lukijat olisivat tunnistaneet heidän tilanteeseensa osoitetusta kirjeestä jakeet 34–35 sitaatiksi ilman vihjeitäkin, tämä tekstin tulkinta on kuitenkin päinvastainen siihen nähden, mitä tekstin luonnollinen lukutapa antaa ymmärtää.

Jotta tulkinta olisi täysin uskottava, pitäisi osoittaa, että Korintin seurakunnassa naisia yritettiin vaientaa. Tämä on kuitenkin vastoin sitä, mitä tiedämme Korintin seurakunnasta.[5] Esimerkiksi 1. Kor. 11:2–16 käsittelee kysymystä pään peittämisestä kokoontumisissa, ja teksti antaa selkeästi kuvan, että naiset profetoivat aktiivisesti seurakunnan kokoontumisissa. Naisten toiminta oli jopa siinä määrin aktiivista, että Paavali joutui puuttumaan siihen, että he toivat vaikutteita epäjumalien kulteista seurakuntaan (ks. Sirkun tekstisarja aiheesta). Mikään ei siis viittaa siihen, että korinttilaiset olisivat aktiivisesti sortaneet naisia tai että Paavali olisi joutunut puuttumaan naisten alistamiseen seurakunnassa.

Kaiken lisäksi jos jakeet 34–35 olisivat sitaatti, ne olisivat pituudeltaan ilman vastinparia Paavalin kirjeissä. Yleensä sitaatit eivät ole monenkaan sanan mittaisia, ja tämä sitaatti sisältäisi poikkeuksellisen paljon argumentaatiota (”sillä… sillä…”).[6]

Kokoavasti voidaan huomauttaa, että vaikka tämä selitystapa olisi teoriassa mahdollinen, se jää hyvin spekulatiiviseksi.[7] Se ei siis sellaisenaan tarjoa uskottavaa selitystä sille, miten Paavalin sanat tulisi ymmärtää.

Koska kaikki tähän asti esitetyt tulkintatavat sisältävät niin monia ongelmia, on punnittava, mikä niistä olisi mielekkäin tapa ymmärtää Paavalin sanat. On vaikeata olettaa, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti itsensä kanssa ristiriidassa, mutta vaihtoehtoisissa selitysmalleissakin on omat vakavat haasteensa. Palaan asiaan seuraavassa tekstissäni ja esitän vielä yhden suositun tulkintatavan. Lopuksi arvioin tulkintapojen kirjoa ja pohdin sen seurauksia naisten johtajuudelle seurakunnassa.


_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Kyseessä olisi siis joukko Korintin seurakunnan jäseniä, jotka haluavat tällaisen kiellon tai ”lain” asetetuksi koko seurakunnan ylle (ks. Thiselton 2000, 1151).

[2] Tätä selitystapaa kannattavat pienin eroavaisuuksin mm. Allison, Bilezikian (2006), Flanagan, Gourgues, Kaiser, Snyder, Odell-Scott ja Talbert (ks. Fitzmyer 2008, 530; Joshnson 2009, 144). Odell-Scott on ehkä kaikkein tunnetuimmin puolustanut tätä teoriaa. Odell-Scottin argumentti perustuu jakeen 36 alussa olevaan partikkeliin ἢ, he (”vai”) ja väittämään, että jakeen 36 retorinen kysymys kohdistuu kritiikkinä jakeiden 34‒35 ajatukseen (Ks. Thiselton 2000, 1151; Talbert 2002, 115‒117).

[3] Ks. Bilezikian 2006, 111.

[4] Talbert 2002, 116.

[5] Ks. 7:1‒7; 11:2‒16 (Vrt. Fee 1987, 704‒705).

[6] Vrt. Adams & Horrell 2004, 35, sekä tulkintatavalle annettu kritiikki teoksissa Thiselton 2000, 1151; Witherington 1988, 99; Johnson 2009, 145‒146; sekä Payne 2009, 224‒225.

[7] Kuten Murphy-O'Connor (1986, 91) ilmaisee asian: ”In terms of pure possibility one cannot but agree, but the point at issue is: Which of the two possibilities – Corinthian slogan or post-Pauline interpolation – is the more probable?”

Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 2: rajauksia kieltoon

1. Kor. 14:34–35 ei sinänsä estä naisia johtamasta seurakuntaa, mutta se vaientaa heidät kolminkertaisella kiellolla, minkä jäljiltä johtaminen olisi mahdollista korkeintaan viittomamerkein. Kuitenkin vaientaminen on niin perinpohjaista, että se on aiheuttanut melkoista päänvaivaa Paavalin tulkitsijoille.

Edellisessä blogitekstissäni esittelin 1. Kor. 14:34–35 ”kirjaimellista” lukutapaa, ja totesin sen ongelmalliseksi. Kirjaimellinen tulkinta kyllä pitäytyy tekstin luonnollisessa lukutavassa, mutta se aiheuttaa monia tuskastuttavia ristiriitoja aina siihen pisteeseen asti, että Paavalin oma ajattelutapa vaikuttaa ristiriitaiselta ja epäjohdonmukaiselta. Tämä ristiriita on saanut monet tulkitsijat ehdottamaan vaihtoehtoisia tulkintatapoja, joissa sinänsä ehdottomalta vaikuttavaa kieltoa on pyritty rajaamaan tai pehmentämään jollakin tavalla.

Rajattu tulkinta: Paavali vaatii naisia olemaan vaiti, mutta vain tietyin ehdoin, tai kielto koskee vain tiettyjä naisia Korintin seurakunnassa

Nykyään on suositumpaa pehmentää tekstin kirjaimellista ja ehdotonta tulkintatapaa rajaamalla kieltoa jollakin tavalla. Kyseessä on siis Paavalin kielto, mutta sitä ei nähdä kaikkia aikoja, paikkoja ja seurakuntia koskevana kieltona, joka vaientaisi naiset kertakaikkisesti.

Kieltoa rajaamaan on ehdotettu erilaisia vaihtoehtoja:

(1) Kielto koskee naisten puhumista vain tietyissä tilanteissa, kuten virallisissa opetustilanteissa tai seurakunnan ulkopuolisillekin avoimessa kokoontumisessa;
(2) kielto kohdistuu vain tiettyihin naisiin (väärät profeetat tai opettajat, täysin kouluttautumattomat ja muuten häiriköivät naiset, vain naimissa olevat naiset jne.) Korintin seurakunnassa;
(3) kielto koskee vain tiettyä tapaa puhua (ei-liturginen tai ei-inspiroitu puhe, häiritsevä jutustelu, ”tyhmät” kysymykset, ekstaasinomainen kontrolloimaton puhe jne.).[1]

Vaikka kiellon mahdollisten ja esitettyjen rajausten kirjo on lähes loputon, näille kaikille selitystavoille on yhteistä se, että kieltoa yritetään selittää jollakin kulttuurillisella tai kontekstuaalisella tekijällä. Näin jakeiden sanoma pystytään rajaamaan tai pehmentämään, ja kielto saadaan harmonisoitua Paavalin muiden opetusten kanssa.[2]

Kun puhutaan naisen asemasta seurakunnassa ja Paavalin sanoja pidetään kaikkia kristittyjä velvoittavina, kolme eri tapaa rajata kieltoa tuottavat erilaisia vaihtoehtoja suhtautua asiaan. Jos kielto rajataan tiettyjä tilanteita, kuten jumalanpalvelusta, koskevaksi, naiset tuskin voivat opettaa tai johtaa seurakunnassa. Jos sen sijaan kielto rajataan vääriin profeettoihin tai häiritsevään lörpöttelyyn, ei vaikutus välttämättä ole erityisen suuri.

Yhdistelemällä paras

Taustatekijöitä voidaan myös yhdistellä, ja näin onkin kyetty luomaan toinen toistaan historiallisesti uskottavampia skenaarioita. Esimerkiksi Dunnin mukaan jakeista kuvastuva ”jännite” johtuu juuri siitä, että kristityt kokoontuivat kodeissa, jossa kulttuurillisesti vallalla ollut patriarkaalisuus ilmeni mitä voimakkaimmin.[3] Ongelma olisi siis ollut siinä, että naiset käyttäytyivät seurakunnan kokouksen varjolla tavalla, joka oli muuten sopimatonta kodeissa.[4] Tällöin häiritsevää ei siis ollut naisten toiminta sinänsä, vaan sen implikaatiot miehen hallintavaltaa vastaan kodissa/perheessä (patria potestas), jonka Paavali halusi säilyttää.[5]

Kun ottaa huomioon Dunnin kuvaileman taustatekijän seurakunnan kokoontumisista, voi hyvinkin vapaasti kehitellä erilaisia kulttuurillisesti ”häpeällistä” tapoja, joilla naiset olisivat voineet puhua: että naiset esittivät arvostelevia kysymyksiä muille kuin omille aviomiehilleen, tai että he kyselivät omilta miehiltään liian julkisesti ikään kuin kyseenalaistaen heidät.[6] Yksi suosittu muunnos edellisestä on, että kielto liittyi erityisesti (avio)miesten profetioiden arvostelemiseen julkisesti.[7] Tässä tulkintatavassa juuri tämä arvosteleminen nähdään erityisen häpeällisenä, koska siinä nainen olisi ollut auktoriteettiasemassa suhteessa mieheensä.[8]

Tulkinnat kaatuvat tekstiin itseensä

Vaikka tämänkaltaiset ”ehdolliset kiellot” ovat olleet erittäin suosittuja tulkintoja, ehkä jotain kertoo se tosiasia, ettei yksikään versio ole saavuttanut yleistä hyväksyntää tutkijoiden parissa.[9] Lisäksi yksikään näistä vaihtoehdoista ei ole ongelmaton.[10]

Kaikkein tärkeintä on, että jakeista itsestään ei löydy mitään selvää vihjettä kiellon rajoittamiseksi johonkin yksittäiseen tai useampaan seikkaan.[11] Tulkinnat lähtevät liikkeelle siitä, että ”ei tämä teksti voi tarkoittaa sitä, mitä se sanoo”, ja sen jälkeen pyritään rakentamaan se, mitä se voisi sanoa, kun se ei voi tarkoittaa sitä, mitä se tarkoittaa.

Meillä ei ole mitään tekstistä tai kirjeestä itsessään nousevia perusteita, jotka osoittaisivat, että kohdassa 1. Kor. 14:34‒35 olisi kyse eri naisista, joiden aiemmin oletetaan puhuneen jumalanpalveluksessa (esim. 1. Kor. 11:2‒16), tai että kyse olisi erityyppisestä ”tilaisuudesta”, kokoontumisesta tai liturgian osasta, tai että kyse olisi jotenkin ratkaisevasti erityyppisestä puheesta kuten ”ei-inspiroitu” puhe, profetioiden arvostelu tai muu asiaton keskustelu. Päinvastoin esimerkiksi λαλεω (laleo)-sanan ymmärtäminen näin kapeassa merkityksessä ei tunnu ollenkaan oikeutetulta.[12] Sana tarkoittaa yleisesti ”puhumista”. Teksti ei myöskään sano mitään tietystä tavasta puhua, vaan ylipäänsä puhumisesta seurakunnan kokoontumisessa.[13]

Puolensa, mutta millä hinnalla

Tulkintojen ansiona voidaan nähdä se, että Paavali voidaan nähdä johdonmukaisena ajattelijana tai ainakin johdonmukaisena kirjoittajana; hän ei toisaalla kehu naistyötovereitaan ja toisaalla vaadi kaikkia naisia vaikenemaan, eikä hän vahingossa lipsauttele asioita, joita ei tarkoita. Näillä tulkinnoilla positiivisen tuloksen saavuttaminen vaatii kuitenkin aimo annoksen harmonisaatiota, ja joskus jopa syyllistymistä varsinaiseen hermeneuttiseen akrobatiaan.[14] Ongelmaksi muodostuu se, että tulkinnat eivät noudata tekstin luonnollista lukutapaa, eli ne eivät aidosti hyväksy kiellon ehdotonta, kolminkertaisesti toistettua sävyä. Lisäksi vaikka monet ehdotetuista kiellon rajauksista ovat historiallisesti aivan mahdollisia, ne jäävät lopulta hyvin spekulatiivisiksi. Vakavin eksegeettinen ongelma on se, että tulkinnoille ei löydy tekstistä itsestään mitään tukea.

Mistä veneestä sitä itsensä löytääkään?

Raamatuntulkinnallisesti rajaukset ovat mielenkiintoisia, sillä jos puhutaan ”tekstin selvästä merkityksestä”, niin tässä tekstin ympärille rakennetaan melkoisia selitysmalleja, joilla saadaan pelastettua teksti tarkoittamasta sitä, mitä se tarkoittaa. Yleensä naisjohtajuuden puolustajia syytetään tekstien ”selittämisestä pois”, mutta tässä yllättäen ne, jotka hyväksyvät edes naisten todistuspuheenvuorot seurakunnissa, löytävät itsensä samasta poisselittäjien purresta. Tämä on ihan hyväksyttävää, mutta jokaisen on hyvä tietää, missä seisoo.

Rajoitettujen tulkintojen haasteiden vuoksi tekstille on annettu myös toisenlainen selitysmalli. Siitä lisää seuraavaksi.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Ks. esim. Morris 1985, 197; Thiselton 2000, 1147; Dunn 2009, 810‒814; Keener 2005, 118‒119; Thiselton 2000; Witherington 1990. Katso kuitenkin Fee 1987, 704.

[2] Fitzmyer 2008, 528‒529.

[3] Dunn 2009, 810‒814.

[4] Dunn 2009, 811.

[5] Ibid.

[6] Ympäröivässä kulttuurissa enemmistön mielestä olisi ollut sopimatonta naisen ottaa ”neuvojan” rooli; ks. Keener  2005, 118‒119; Dunn 2009, 810‒814.

[7] Näin esim. Dunn 2009, 810‒814; Keener 2005, 118‒119; Thiselton 2000; Witherington 1990.

[8] Ibid.

[9] Ks. Payne 2009, 221‒224, ja Fee 1987, 703.

[10] Vrt. Johnson 2009, 143‒144.

[11] Ainoa tekstissä oleva vihje, joka voisi viitata jonkinlaiseen rajaukseen, on jakeessa 35, jossa sanotaan, että naisten tulee kysyä kotona miehiltään, jos tahtovat oppia.

[12] Johnson 2009, 144. Paavali ei missään käytä sanaa λαλεω, laleo näin kapeassa tai spesifissä merkityksessä (Mare 1976, 276). Ne yhtäläisyydet jotka jakeiden 34‒35 sanastosta on löydettävissä ympäröivän kontekstin kanssa (Ks. Loader 2012, 384), jäävät hyvin pintapuolisiksi ja ongelmallisiksi (Vrt. Beattie 2005, 57; Bilezikian 2006, 111; Danker 2000, 1042; Fitzmyer 2008, 532‒533; Horsley 1998, 189; Johnson 2009, 144; Payne 2009, 220).

[13] Fee 1987, 708; Johnson 2009, 144.

[14] Bilezikian 2006, 111.

Nainen vaietkoon seurakunnassa (1. Kor. 14:34–35), osa 1

Kun puhutaan Paavalin näkemyksestä naisten asemasta seurakunnissa, yksi tärkeimmistä raamatunteksteistä on 1. Kor. 14:34–35. Siinä naisten käsketään vaieta seurakunnissa ja olla alamaiset. Kyseinen teksti tunnetaan kuitenkin varsin vaikeatulkintaisena. Aiheesta käydään kiivasta keskustelua, joten on järkevää esitellä ja arvioida eri tulkintatapoja. Viimein meille jää kysymys, mitä jakeiden varaan voi ja tulee rakentaa, kun kyse on naisten palvelutehtävästä seurakunnassa.

Tekstin alkuperäisen merkityksen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös jakeiden kulttuuri- aika- ja paikkakuntasidonnaisiin seikkoihin. Taustalla on pitkälti kysymys siitä, voiko jakeiden vaikenemiskieltoa yleistää ja pitää ajattomana, normatiivisena käskynä? Toisin sanottuna, ulottuuko jakeiden ehdottomalta vaikuttava puhekielto kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina, myös meidän aikanamme?

Sarjan ensimmäisessä tekstissä katsomme itse tekstiä ja käsittelemme niin sanottua ”kirjaimellista” tulkintaa. Toisessa osassa esitän kaksi vaihtoehtoista tekstin tulkintatapaa, jotka ovat suosiossa tutkijoiden parissa. Sarjan viimeiset osat käsittelen ns. interpolaationhypoteesia, jonka mukaan teksti ei ole alkujaan peräisin Paavalin kynästä, vaan on jonkun muun tekemä, myöhäisempi lisäys.

1. Kor. 14:34–35 teksti ja sen merkitys

34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Kappaleessa näyttää olevan vain yksi selkeä huolenaihe: ”naiset olkoot vaiti seurakunnan kokouksissa”. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa eri muodossa: ”heidän ei ole sallittua puhua” ja ”on häpeällistä naisen puhua seurakunnassa”.[1]

αἱ γυναῖκες, hai gynaikes (”naiset”, mon. määr.) sekä ἐν ταῖς ἐκκλησίαις, en tais ekklesiais (”seurakunnissa”) perusteella kirjoittaja viittaa todennäköisimmin kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa. Viittaus ei ole vain tiettyihin naisiin tai pelkästään ”vaimoihin” Korintin seurakunnassa.[2]

Käsky σιγάτωσαν, sigatosan (”olkoon vaiti”) ja perustelu οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ou gar epitrepetai autais lalein (”sillä heidän ei ole sallittua puhua”) ovat sävyltään absoluuttisia ja autoritäärisiä: ”naiset älkööt puhuko seurakunnissa, piste”[3]. Vaikka tällainen ”perustelematon” naisten puhumista koskeva totaalikielto onkin tavatonta nykyisessä läntisessä maailmassa, se ei kuitenkaan haasta oman aikansa vallalla olevaa kulttuurillista käytäntöä millään tavalla.[4] Kehotus vastaa lukijoiden kulttuurillista käsitystä siitä, miten naisten tulee käyttäytyä julkisella paikalla, joten sisältö olisi lähtökohtaisesti otettu vastaan varsin hyväksyvästi, eikä sitä olisi ollut tarvetta sen enempää perustella.[5]

ἀλλ’ ὑποτασσέσθωσαν, all’ hypotassesthosan (”vaan olkoon alistuneet”) saattaa olla yleinen viittaus naisen asemaan suhteessa miehiin seurakunnassa,[6] naisen alamaisuuteen omaan aviomieheensä nähden tai näihin molempiin. 1. Kor 14 kontekstissa kuitenkin puhutaan seurakuntajärjestyksestä, joten ensimmäistä vaihtoehtoa voi pitää todennäköisimpänä.[7] Joka tapauksessa sanonta paljastaa kirjoittajan käsityksen naisten asemasta, joka sopii kulttuurillisesti kyseiselle aikakaudelle.

καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει, kathos kai ho nomos legei (”kuten laki sanoo”). Viittaus ”lakiin” on erikoinen, sillä se ei lainkaan muistuta Paavalin tapaa puhua laista muualla. Juutalainen laki ei muutenkaan sano mitään jakeiden 34–35 kaltaista. Kyseessä ei todennäköisesti ole viittaus kohtaan 1. Moos. 3:16, kuten jotkut ovat esittäneet,[8] sillä 1. Moos. 3:16 ei käsittele tarkalleen ottaen samaa asiaa, eli naisen vaikenemisesta seurakunnassa.[9] Jotkut toiset ovat ehdottaneet että tässä ”lailla” saatetaan viitata johonkin rabbiiniseen traditioon. Siinä tapauksessa samankaltainen viittaus ”lakiin” löytyisi myös Josefukselta (C. Ap. 2.200‒201).

Jakeen 35 εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν•, ei de ti mathein thelousin, en oiko tous idious andras eperotatosan(”vaan jos he tahtovat oppia jotain, kysykööt miehiltään kotona”) osoittaa, että kiellon motiivina ei kuitenkaan ole halu evätä naisten mahdollisuuksia oppia. Toisaalta kehotus pyytää selitystä – kotonaan ja omalta aviomieheltään – alleviivaa sitä, että naiset eivät saa lainkaan puhua seurakunnan kokouksessa. Kyseessä näyttäisi siis olevan totaalinen kielto, joka pätee kaikenlaiseen puheeseen.

αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ., aiskhron gar estin gynaiki lalein en ekklesia (”sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnassa”) korostaa vielä kiellon syytä: kyseinen toiminta on ”häpeällistä”. Tämä heijastelee jälleen kerran sen ajan kulttuurillisia normeja ja kirjoittajan huolenaihetta.[10]

Kirjaimellinen lukutapa: Paavalin ehdoton kielto – ”naiset, nyt turpa kiinni seurakunnassa!”

Tekstin 1. Kor. 14:34–35 kirjaimellinen lukutapa eli jakeiden tulkitseminen ”yksinkertaisimmassa merkityksessä” on historiallisesti yleisin ja kirkkohistoriallisesti vaikutusvaltaisin tulkintatapa.[11] Tämän tulkintatavan mukaan Paavali on huolissaan joidenkin naisten ”häpeällisestä” käytöksestä ja kieltää siksi naisilta kaikenlaisen puhumisen seurakunnan kokoontumisissa, ainakin Korintin seurakunnassa, ellei jopa kaikissa seurakunnissa (tässä kohtaa tulkitsijat ovat erimielisiä, ja raamatunkäännöksetkin eroavat toisistaan siinä, liittävätkö ne jakeen 33b ”niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa” edeltävään kappaleeseen vai jakeiden 34–35 yhteyteen).

Vaikka tämän ”kirjaimellisen” tulkintatavan vahvuus onkin siinä, että se noudattaa tekstin luonnollisinta lukutapaa, ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset: tämä tulkinta aiheuttaa nimittäin selvän ristiriidan Paavalin omien ajatusten välillä, jopa saman kirjeen sisällä! Tiedämme,

(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
(b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
(c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
(d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
(e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39).[12] 

Jos siis 14:34–35 on tulkittava ”niin kuin siinä selvästi sanotaan”, Paavali on selvästi ristiriidassa muiden opetustensa kanssa, erityisesti Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. Kun tähän lisätään muut Paavalin tekstit, jotka puoltavat naisten julkista puhumista seurakunnissa, ristiriita on sietämätön.

Raamatuntulkinnan sisäisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaan, kirjaimellista lukutapaa ei siis voida pitää uskottavana. Naisten rukoileminen ja profetointi oli tavallista Korintin seurakunnassa, eikä naisten osallistuminen seurakunnan kokoontumisiin puhumalla tunnu muutenkaan olevan Paavalille mikään ongelma, päinvastoin.

Pyhä yksinkertaisuus → Pyhä Johdonmukaisuus

Kirjaimellisen selitystavan ongelmallisuuden vuoksi 1. Kor. 14:34–35 kieltoa ei voida ainakaan sellaisenaan soveltaa nykykeskusteluun naisten palvelutehtävistä. Tekstin kirjaimellisen lukutavan yhdistäminen omana aikanamme käytävään keskusteluun naisten palvelutehtävistä seurakunnissa voi saada aika hupaisia piirteitä. Löytyyköhän mistään sellaista seurakuntayhteisöä, joka oikeasti noudattaa tätä kieltoa vaimentaen naiset täysin seurakunnan kokoontumisissa? Ainakin niiden, jotka vannovat ”kirjaimellisen” tai ”yksinkertaisen” lukutavan nimeen, tulisi johdonmukaisesti noudattaa kieltoa ja soveltaa sitä naisten kaikenlaiseen puheeseen seurakunnassa. Joko näitä jakeita on itse noudatettava, tai sitten niitä ei pidä käyttää ”Raamattuhan selvästi sanoo” -tyyppisenä lyömäaseena naisten palvelemista vastaan seurakunnissa. Kun kerran kieltoa koetaan tarvetta pehmentää käytännössä, ehkä kannattaa tarkastella myös kilpailevia selitystapoja. Näihin menemme sarjan seuraavissa osissa.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Fee 1987, 705; Bilezikian 2006, 110‒111. Antiikin ihmisille oli tyypillistä, että asia toistetaan peräti kolme kertaa: näin alleviivattiin sen tärkeyttä, täyteyttä ja auktoriteettia. Tämä on myös muualta UT:stakin tuttu tapa (Vrt. Payne 2009, 218.)

[2] Ks. Fee 1987, 796; Payne, 2009, 261.

[3] Payne 2009, 219; Vrt. Payne 2009, 218‒219; Bilezikian 2006, 111. Vrt. myös Chrysostom (Hom. In ep. ad. 1. Cor. 37.1), jonka mukaan Paavali tässä suorastaan ”ompelee heidän suunsa umpeen...” (teoksessa Payne 2009, 219).

[4] Kreikkalaisessa julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua, ja siksi naisten julkinen profetointi seurakunnassa varmasti olisikin häirinnyt monia (Ks. Payne 2009, 217‒218; Ks. myös Dunn 2009, 813; Collins 1999, 521‒522).

[5] Vtrt. Payne 2009, 217‒219; Talbert 2002, 114‒145.

[6] Esim. Morris 1985, 197‒198.

[7] Fee 1987, 707; Ks. Morris 1985, 197‒198.

[8] Näin esim. Orr & Walther (1976, 312).

[9] Fee 1987, 707.

[10] Ks. Dunn 2009, 812‒3; Fitzmyer 2008, 532; Collins 1999, 522.

[11] Payne (2009, 219) huomauttaa, että noin kahteen tuhanteen vuoteen yhdelläkään kommentaattorilla ei ole ollut tarvetta selittää jakeita missään muussa kuin sen ”kirjaimellisessa” merkityksessä.

[12] Vrt. Perustelut teoksissa Bilezikian 2006, 111; Payne 2009, 219, Ehrman 2005, 183‒184; 2006, 94, ja Talbert 2002, 115, Parker 2008, 276; DeConick 2011, 72

Lähdeluettelo tulee viimeisen osan yhteyteen

Naisia Filipin seurakunnassa

Johdanto

Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä Uuden Testamentin tekstejä, jotka näyttävät viittaavan tiettyjen naisten huomattavaan asemaan seurakunnassa. Yksi tällainen seurakunta, jossa naiset toimivat erityisessä roolissa, oli Filippissä. Perusteet tälle väitteelle nousevat Apostolien tekojen luvusta 16 sekä Paavalin kirjeestä Filippiläisille. Ennen kuin sukellamme tarkemmin itse teksteihin, on syytä tehdä muutamia kulttuuriin liittyviä huomioita, jotka vaikuttavat merkittävästi tekstien taustalla.

Naiset & kotiseurakunnat

Suurissa seurakunnissa kasvaneiden uskovien voi olla hankala kuvitella mielessään pienessä kodissa kokoontuva seurakunta. Monien pikkupaikkakuntien miniseurakuntien kasvatit ovat taas kyllästymiseen saakka ryömineet lapsena tuolien alla samalla, kun 10-15 hengen joukko kokoontuu keittiön kautta 20m² kokoiseen olohuoneeseen laulamaan Hengellisen laulukirjan ikivihreitä. 

Aivan ensimmäiset seurakunnat, joista voimme Uudessa Testamentissa lukea, olivat varsin pieniä, ja ne kokoontuivat kodeissa. Juuri tähän liittyy eräs tärkeä seikka, joka tulee nostaa esiin meneillään olevassa keskustelussa. Tutkimuksessa vallitsee nimittäin melko laaja yksimielisyys siitä, että myös naisia oli merkittävissä asemissa varhaisissa seurakunnissa. Nämä asemat kulkivat käsi kädessä sen kanssa, että naiset saattoivat joissain tilanteissa toimia perhekuntansa johtajina. Tällaisessa tilanteessa näiden naisten asema säilyi luontevasti samana myös silloin, kun he antoivat seurakunnalle mahdollisuuden kokoontua kodissaan. (Suosittelen vilkaisemaan aiheesta tarkemmin Kaisa-Maria Pihlavan gradusta)

Filippi & Apostolien teot

Apostolien tekojen luvussa 16 kohtaamme tilanteen, jossa Paavali saapuu seurueineen Filippiin. Filippi oli tuohon aikaan Makedonian tärkein kaupunki (Ap.t. 16:12). On osoitettu, että naisilla oli tällä alueella huomattavasti suurempi vapaus toimia erinäisillä osa-alueilla verrattuna muuhun kreikkalaiseen kulttuuriin. (Spencer 2013, 6; Mowczko 2011.)

Apostolien tekojen kertomus Filippin seurakunnan perustamisesta tuo korostetusti esiin purppuramyyjä Lyydian aseman seurakunnan keskiössä. Teksti kertoo suoraan, että Lyydia oli Tyatiran kaupungista kotoisin oleva ”jumalaapelkäävä”, joka teki bisnestä purppurakankailla. Samalla tavalla kuin sadanpäällikkö Kornelius mainitaan perhekuntansa (οἶκος, oikos) johtajana (10:2), myös Lyydia oli hyväosainen ja hän toimi oman huonekuntansa (οἶκος, oikos) johtajana (16:14-15). Koska Lyydian miestä ei mainita, hän oli todennäköisesti leski. 

Lyydia, joka oli ilmeisimmin leski, toimi Filipin seurakunnassa.

Kun Lyydia perhekuntineen kääntyi kristityiksi, hän antoi kotinsa seurakunnan käyttöön. Myöhemmin, kun Paavali ja Silas pääsivät vapaaksi vankilasta, he menivät Lyydian taloon, jossa uskovat olivat koolla (16:40). Alusta saakka seurakunnan kohtauspaikkana toimi siis Lyydian koti.

Kun luemme Apostolien tekojen kuvausta ajan kulttuuria vasten, on selvää, että Lyydia toimi seurakunnan kokoontumisissa johtavassa asemassa. Tämä oli täysin loogista, koska kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa talonomistaja oli vastuussa kaikesta talossaan tapahtuvasta toiminnasta ja heillä oli automaattisesti ylin sana kaikissa kokoontumisissa. (Belleville 2005, 38; Pihlava 2007; Fee 1995, 67, 390.)

Kirje Filippiin

Tarkastelkaamme vielä lyhyesti Paavalin lähettämää kirjettä Filippin seurakunnalle. Kirje alkaa hyvin poikkeuksellisesti, koska Paavali suuntaa sanansa seurakunnan kaitsijoille (ἐπίσκοπος, episkopos) ja diakoneille (διάκονος, diakonos). On syytä kysyä, miksi juuri tässä kirjeessä alkusanat suunnataan nimenomaan näille henkilöille, koska muissa Paavalin kirjeissä tällainen aloitus on tuntematon. Helluntailaisen Uuden testamentin eksegeetti Gordon Feen mukaan paras selitys on liittää tämä huomio jakeisiin 4:2-3. Paavali kirjoittaa: 

”Kehotan Euodiaa ja Syntykeä elämään sovussa Herraa palvellen. Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.” 

Paavali korostaa seurakunnan yhteyttä läpi kirjeen. Nyt hän antaa erityisen kehotuksen kahdelle kreikkalaiselle naiselle, Euodialle ja Syntykelle. Tästä kaikesta voidaan tehdä kolme merkittävää huomiota. 

(1) Paavali kutsuu näitä naisia henkilökohtaisesti nimellä. Paavalin kirjeissä on useita kohtia, joissa hän puuttuu erinäisiin ongelmiin nuhtelemalla asiaankuuluvia henkilöitä. Kuitenkaan juuri koskaan heitä ei mainita erityisesti nimeltä. Näin ollen se, että Paavali mainitsee Euodian ja Syntyken nimeltä, osoittaa siihen suuntaan, että naisilla oli seurakunnan keskuudessa huomattava asema. 

(2) Paavali vetoaa kehotuksessaan kolmanteen osapuoleen puuttuessaan näiden naisten väliseen kiistaan. Jos Euodia ja Syntyke kuuluvat ”kaitsijoihin ja/tai diakoneihin” on loogista, että ulkopuolisen henkilön täytyi puuttua heidän kiistaansa. Miksi Paavali ei pyydä kaitsijoita/diakoneja ratkaisemaan tilannetta? Huomio, jonka mukaan naiset kuuluivat itse seurakunnan johtajistoon on esitetty jo melko varhain. Esimerkiksi itse naisten johtajuutta vastustanut Johannes Krysostomos (347-407) piti kirjoituksissaan Euodiaa ja Syntykeä Filippin seurakunnan johtajina (Silva 2005, 192; ks. alhaalta viite [1]).

(3) Paavali antaa näistä naisista erityisen maininnan, koska he ovat taistelleet Paavalin rinnalla evankeliumin hyväksi. Paavali kutsuu heitä työtovereiksi (συνεργός, synergos). On tärkeää huomata, että samalla termillä Paavali kuvaa muualla useita merkittäviä henkilöitä, kuten Apollosta (1. Kor. 3:9); Priskaa ja Aquilaa (Room. 16:3-4), Timoteusta (Room. 16:21; 1. Tess. 3:2), Tiitusta (2. Kor. 8:23), ja Epafroditosta (Fil. 2:25). Korinttilaisia Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia ja antamaan tunnustusta seurakunnan johtajille ja heidän kanssaan työtä tekeville (συνεργέω, synergeo) (1. Kor. 16:16, 18). 

Filipin seurakunnassa oli ilmeisimmin naisia johtotehtävissä.

Euodia ja Syntyke ovat siis laittaneet itsensä likoon evankeliumin hyväksi. He ovat tehneet työtä tasaveroisesti miesten rinnalla. Lienee myös selvää, että julistamiseen/opettamiseen kuuluu sisäänrakennettu ajatus henkilön auktoriteetista. Usein esille nostettu ajatus siitä, että naiset voivat esimerkiksi evankelioida, mutta eivät opettaa (varsinkaan miehiä), kuulostaa varsin keinotekoiselta. (Fee; Spencer; Bilezikian; Belleville; Hull; Mowczko.)

Vanhimmat/kaitsijat ja huonekuntien päälliköt

Uuden testamentin tekstit osoittavat, että varhaisissa seurakunnissa asetettiin tiettyjä henkilöitä vanhimmiksi/kaitsijoiksi. Heidän tehtävänään oli pitää huolta kaupungissa olevasta seurakunnasta (Ap.t. 14:23; 1. Tess. 5:11-12; 1. Tim. 3:1; Tiit. 1:5, 7). Vaikka tietomme tästä kaikesta ovat melko vajavaiset, vaikuttaa siltä, että näihin virkoihin asetettiin juuri heitä, jotka olivat valmiiksi huonekuntiensa päälliköitä. Yhtenä tällaisena esimerkkinä voitaisiin mainita Stefanas, joka oli johtavassa asemassa Korintin seurakunnassa ja omassa perhekunnassaan (1. Kor. 1:16; 16:15-16). Tämäntapainen käytäntö näyttää olleen olemassa ainakin juutalaisten synagogissa. ”Synagogien päät” olivat nimittäin usein juuri huonekuntien johtajia. Jopa juutalaisten synagogissa jotkut näistä henkilöistä olivat naisia. (Fee 2011, 78-79; Johnson 2001, 219, 223.)

Johtopäätöksiä

Kaikesta päätellen Euodia ja Syntyke olivat merkittävässä roolissa Filippin seurakunnassa. Vielä heidän rooliaankin tärkeämpänä pidän Lyydian asemaa oman huonekuntansa johtajana. Kun otamme huomioon kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ja naisten mahdollisen aseman juutalaisten synagogissa, kaikki viittaa siihen, että Lyydialla oli huomattava rooli Filippin seurakunnan keskiössä, varsinkin tilanteissa, joissa uskovat olivat koolla hänen kodissaan. 

Gordon Fee on todennut, että väite, jonka mukaan Filippin seurakuntaa eivät johtaneet naiset, on silmien ummistamista todisteille. Väite on kova, mutta saattaa osua hyvin oikeaan.

_________________

Janne Saarelalla on B.A. teologiasta, ja hän lähti juuri kolmen vuoden Regent College -matkalle Kanadaan. Jannen kirjoituksia apologetiikasta ja Uuden testamentin tutkimuksesta löytyy pinkka hänen kotiseurakuntansa nettisivuilta. Jannen yksi suurimmista lihallista heikkouksista on suklaa.

Viitteet

[1] Kommentoidessaan Euodikeaa ja Syntykeä Krysostomos kirjoittaa: "Some say Paul here exhorts his own wife; but it is not so, but some other woman, or the husband of one of them. Help these women, for they labored with me in the Gospel, with Clement also, and the rest of my fellow-workers whose names are in the book of life. Do you see how great a testimony he bears to their virtue? For as Christ says to his Apostles, Rejoice not that the spirits are subject to you, but rejoice that your names are written in the book of life; so Paul testifies to them, saying, whose names are in the book of life. These women seem to me to be the chief of the Church which was there, and he commends them to some notable man whom he calls his yokefellow, to whom perchance he was wont to commend them, as to a fellow-worker, and fellow-soldier, and brother, and companion, as he does in the Epistle to the Romans, when he says, I commend unto you Phebe our sister, who is a servant of the Church that is at Cenchrea. Yokefellow; either some brother of theirs, or a husband of hers; as if he had said, Now you are a true brother, now a true husband, because you have become a Member. For they labored with me in the Gospel. This protection came from home, not from friendship, but for good deeds. Labored with me. What do you say? Did women labor with you? Yes, he answers, they too contributed no small portion. Although many were they who wrought together with him, yet these women also acted with him among the many. The Churches then were no little edified, for many good ends are gained where they who are approved, be they men, or be they women, enjoy from the rest such honor. For in the first place the rest were led on to a like zeal; in the second place, they also gained by the respect shown; and thirdly, they made those very persons more zealous and earnest. Wherefore you see that Paul has everywhere a care for this, and commends such men for consideration. As he says in the Epistle to the Corinthians: Who are the first-fruits of Achaia, Some say that the word yokefellow, (Syzygus,) is a proper name. Well, what? Whether it be so, or no, we need not accurately enquire, but observe that he gives his orders, that these women should enjoy much protection."

KIRJALLISUUTTA

Belleville, Linda. 2005. Women in Ministry: An Egalitarian Perspective. Teoksessa: Two Views on Women in Ministry. S. N. Gundry, J. R. Beck (toim.). Grand Rapids, MI: Zondervan. 21–103.

Bilezikian, Gilbert. 2006. Beyond Sex Roles. Grand Rapids MI: Baker Academic.

Fee, Gordon. D. 1995. Paul’s Letter to the Philippians. New International Commentary on the New Testament. William B. Eerdmans.

Fee, Gordon. D. 1999. Philippians. 3rd edition. Downers Grove, IL: IVP Academic.

Fee, Gordon. D. 2011. 1 & 2 Timothy, Titus. Understanding the Bible Commentaries. Grand Rapids: Baker Books. 

Hull, Robert. F. 2016. Constructing Euodia and Syntyche: Philippians 4:2–3 and the Informed Imagination.

Johnson, Luke Timothy. 2001. The First and Second Letters to Timothy. A New Translation with Introduction and Commentary. New Haven and London: Yale University Press. 

Mowczko, Margaret. Women Leaders in the Philippian Church. 

Pihlava, Kaisa-Maria. 2007. Naiset kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 

Silva, Moises. 2005. Philippians. Baker Exegetical Commentary on the New Testament. 2nd edition. Grand Rapids: Baker Academic.

Spencer, Aída Besançon. 2013. Leadership of Women in Crete and Macedonia as a Model for the Church. Priscilla Papers 27/4, 5-15.