Blogikahvivieraana Suvi Kankkunen: naiset Vapaakirkossa

Syyskuun lopussa Anna ja Pilkku kävivät kahvilla Suomen teologisen opiston opettajan ja Hope-raamattukoulun johtajan Suvi Kankkusen kanssa. Hän on opiskellut kauppatieteitä Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan johtaminen sekä 4-vuotisen teologisen tutkinnon Suomen teologisessa opistossa. Keskustelu 35-vuotiaan Vapaakirkon vaikuttajan kanssa avasi mielenkiintoisia näkökulmia naisten toimintaan seurakuntakentässä. Vapaakirkon toiminnan ja kulttuurin valossa on mielenkiintoista pohdiskella helluntaiherätyksen käytänteitä.

Pilkku:

Kertoisiko aluksi miten naiset ovat olleet mukana Vapaakirkon toiminnassa historiassa?

Suvi:

Vapaakirkossa naiset ovat toimineet monenlaisissa tehtävissä, sekä vanhimmistoissa että seurakuntien työntekijöinä, liikkeen alusta (1870-luvulta) asti. Moni seurakunta on syntynyt herätyksestä, joka sai alkunsa nimenomaan naisevankelistojen toiminnasta.

1970–1990-luvuilla oli Vapaakirkossakin voimakkaammin naisten johtamista ja opettamista rajoittavaa ajattelua. Kirjassa “Tienraivaajat. Vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä” kirjoittajat toteavat, että naisia vastustava ajattelu oli toisaalta baptistis-helluntailaista vaikutusta ja toisaalta siinä näkyi luterilaisen kirkon naispappeuskeskustelun vaikutus.

Anna:

Onko Vapaakirkko tehnyt jonkun julkilausuman naisten asemasta? Viittasit aikaisemmin siihen, että Vapaakirkko on ottanut myönteisen kannan naisten toimintaan - mitä se tarkoittaa?

Suvi:

Työntekijävaltakirjoja on aina annettu sekä miehille että naisille, paitsi pastorin valtakirjaa, johon ensimmäinen naishakija tuli 1995. Tästä käynnistyi teologinen keskustelu aiheesta. Vuonna 1999 Vapaakirkon vuosikokouksessa asia herätti vielä paljon ristiriitaa, mutta vuosikokouksessa 2002 seurakuntien edustajat hyväksyivät ääntenenemmistöllä hallituksen esityksen myöntää pastorin valtakirjoja myös naisille.

Suvi ja Pilkku pöydän vieressä, Anna kuvassa kameran takana.

Yhdyskuntajärjestyksessä viitataan vanhimmiston jäsenten valinnassa Uuteen testamenttiin, ja käytännössä naisia on ollut alusta asti vanhimmistoissa, tosin ei kaikissa seurakunnissa. Hallituksen linjauksesta huolimatta seurakunnat ovat itsenäisiä, joten suhtautuminen naisten rooleihin vaihtelee. Joissakin seurakunnissa vanhimmisto ja työntekijät on yhtä mieltä naisten asemasta, ja toisissa seurakunnissa mielipiteet hajautuvat.

Vapaakirkko on helluntailiikkeeseen verrattuna demokraattisempi, eli meillä seurakunnan kokous valitsee vanhimmiston jäsenet. Omasta kannastaan riippumatta seurakunnan johdon täytyy hyväksyä se, ketä seurakunta äänestää vanhimmistoon.

Oma kokemukseni on se, että voimme tehdä työtä rinta rinnan, vaikka olisimme eri mieltä tästä naiskuviosta. Monesti käytännön työ vaientaa vastustuksen. Jos ihmiset näkevät, että jonkun naisen johtamistyöstä tulee hyvää hedelmää, niin vastustus yleensä hiljenee. Naiskysymyksestä ei ole tullut meillä liikettä jakavaa asiaa, vaikka mielestäni sitä on tärkeä pitää esillä. Toki tässä vaaditaan molemmilta osapuolilta kypsyyttä ja sitä, että toisten motiiveja ei aleta kyseenalaistamaan.

Samalla hyvä nainen ja hyvä johtaja?

Pilkku:

Millaista on toimia (verrattain) nuorena ja naimattomana naisena Vapaakirkossa johtajatehtävässä?

Suvi:

Yleisesti Vapaakirkossa on hyvä olla, sillä meillä kirkkokunnan johto ja koulutuksen johto on sitä mieltä, että naiset voivat toimia kaikenlaisissa rooleissa. Minulla on ollut ympärilläni ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti tukeneet hengellisesti ja nostaneet minua ja avanneet ovia uusiin tehtäviin. Se on ollut tosi tärkeää. Ne ihmiset seurakunnassa, jotka ovat olleet naisten johtajuutta vastaan, eivät ole minua vastustaneet, mutta eivät luonnollisesti ole myöskään kannustaneet johtajuudessa yli tiettyjen rajojen. Siinä on iso ero, tukeeko joku aktiivisesti vai onko vain neutraali.

Minulla on myös onneksi ystäviä, sekä miehiä että naisia, jotka ovat tässä samassa tilanteessa. Eli on joukko, johon kuulua, joka on samoissa jutuissa mukana ja johon voi samaistua. En siis tunne itseäni erikoiseksi tai oudoksi.

Toisaalta mietin, että nuorena naisena saattaisin kohdata vaikeuksia myös sekulaarilla puolella. Tein graduni naisjohtajien kokemuksista, ja sen pohjalta voisin melkein sanoa, että naisten kokemukset ovat aika samanlaisia seurakuntakentässä ja sen ulkopuolella. Sekulaarissa maailmassa ei ole vastassa teologisia argumentteja, mutta sieltä löytyy kyllä näitä muita ilmiöitä: stereotypiat miehistä ja naisista, hyvä veli -verkostot, johtaja nostaa samankaltaisia kuin itse on…

Pilkku:

Olen myös miettinyt, että meihin vaikuttaa paljon länsimaisen kulttuurin traditio, jota emme useinkaan tunnista omassa ajattelussamme. Meidän kulttuurinen mallimme on miehiä johtajuustehtäviin suosiva, ja helposti se malli hengellistetään. Miten sinun oma kaaresi on mennyt, oletko aina ajatellut, että naiset voi olla kaikissa rooleissa vai oletko joutunut työstämään sitä?

Suvi:

Lukioikäisenä en oikeastaan ajatellut asiaa, tein vaan kaikenlaista seurakunnassa, jossa oli myös naisia vanhimmistossa. Kun minut 27-vuotiaana valittiin vanhimmistoon, kohtasin ensi kertaa kasvokkain ihmisiä, jotka ajattelivat että naisen ei pitäisi olla vanhimmistossa, ja siitä syystä minun piti käydä oma teologinen prosessi aiheesta. Mielestäni

 on ihan välttämätöntä selvittää itselleen tämän asian raamatulliset perusteet – niistä on oltava ihan satavarma, jotta voisi edustaa omaa kantaansa ja opettaa siitä myös muille. Nykyään ajattelen, että Raamattu nimenomaan ohjeistaa siihen, että miehet ja naiset toimisivat yhdessä.

Olen myös kyllä käynyt identiteettiprosessia nuoresta asti; sillä on ollut osa oman paikan, kutsumuksen ja lahjojen löytämistä. On pitänyt kamppailla naisidentiteetin ja johtajaidentiteetin kanssa ja erityisesti sen kanssa, että miten sovittaa ne yhteen.

Anna:

Minkä takia mielestäsi on vaikea yhdistää nais- ja johtajaidentiteetti?

Suvi:

Oman graduni sanoin, naiseuteen ja johtajuuteen liittyvät diskurssit on ristiriidassa keskenään. Stereotypioiden tasolla ei voi olla samanaikaisesti hyvä nainen ja hyvä johtaja. Jos olet hyvä johtaja, niin sitten olet naisena huono, ja päinvastoin. Näitä rooliristiriitoja olen miettinyt henkilökohtaisella tasollakin. Voinko olla naisena kunnianhimoinen, asiakeskeinen tai päämäärätietoinen? Joskus nuorempana koin itseni erilaiseksi suhteessa yleiseen naiskuvaan.

Anna:

Nuo ovat varmaan niitä kokemuksia, joihin moni nainen samastuu.

Suvi:

Kyllä, seurakunnassa ja sen ulkopuolellakin. Nykyään koen aidosti, että olen satasella nainen ja satasella sellainen kuin olen. Mutta kyllä pohdin joskus vieläkin sitä, että voinko tai saanko olla naisena esimerkiksi vakuuttava?

Pilkku:

Mikä on ollut ratkaisevaa kehityskaaressasi naisjohtajaksi?

Suvi:

Ihmiset, jotka ovat nähneet minussa johtajapotentiaalin sekä lahjani. Toisaalta koen, että se on ollut vahvasti sisäinen prosessi minun ja Jumalan välillä. Jos selaan vanhoja päiväkirjojani, niin ne ovat täynnä keskustelua Jumalan kanssa identiteetistä, siitä millainen Jumala haluaa minun olevan. Olen kokenut, että Jumala on tehnyt ensin minussa sisäisesti työtä, että olen uskaltanut olla oma itseni ja tarttua eteen tulleisiin tehtäviin. Tämä prosessi on siis kulkenut sisältä ulos.

Nainen ja tunteet

Pilkku:

inakin helluntaikentässä naisaihe herättää voimakkaita tunteita. Miksi sinun mielestäsi tämä aihe on niin tunnepitoinen?

Suvi:

Tämä aihe linkittyy sukupuoleen, avioliittoon ja perheisiin, ja ne ovat kaikki syviä ja jokaista ihmistä koskettavia asioita. Jokainen on kasvanut jonkinlaisessa perheessä ja omaksunut jonkin mallin siitä, mitä on olla mies tai nainen ja mitä omalta sukupuolelta odotetaan. Jos omaksuttua mallia uhmataan tai sitä pitäisi arvioida uudelleen, tunteet nousevat pintaan.

Tunteita herättää myös se, että osalle naisista tämä aihe liittyy kutsumukseen, eli se on hyvin henkilökohtainen ja omaan jumalasuhteeseen liittyvä.

Pilkku:

Mutta se onkin jännää, että koska tämä aihe herättää naisissa tunteita, niin sitten vedetään esiin tunnekortti ja sanotaan, että naiset eivät pysty argumentoimaan rationaalisesti ja loogisesti.

Suvi:

Kun valmistelin naisten palvelutyöhön liittyvää kanavaa HOPE-tapahtumaan, niin kuulin muutamaltakin eri taholta, nimenomaan naisilta, että nyt faktoja pöytään; naisten itkemistä ja kokemuksia on kuultu tarpeeksi, mutta nyt halutaan kuulla raamatullisia faktoja Raamatusta ja ylipäätään sitä, miten lähestyä tätä aihetta raamatullisesti.

Naisten kokemusten esille nostaminen on toki tärkeää, mutta keskusteluun tarvitaan myös muuta: faktaperusteita, virkakäsityksen avaamista, johtajuuskäsityksen avaamista. Yksi asia, joka minua eniten häiritsee, on juuri tämä johtajuuskäsitys. Osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, ettei johtajuus ole viime kädessä ihmisen kykyjen ja luonteen asia vaan ennalta määrätty, Jumalan määräämä asema miehelle. Mun johtajuusnäkemykseni puolestaan on sellainen, että johtajuus on tehtävä ja toimintaa. Ja on järkevää, että sitä tekevät ihmiset, joilla on lahjoja ja joiden luonne kestää johtamista.

Anna:

Miten virkakäsitys liittyy mielestäsi tähän asiaan?

Suvi:

Jos verrataan Evankelis-luterilaista kirkkoa ja Vapaakirkkoa, niin luterilaiset ovat määritelleet pappisviran eri tavalla. Meillä on kyse tehtävästä, ei teologisesta realiteetista. Luterilaisessa teologiassa Jumala välittää pelastavan armon Sanan ja sakramenttien kautta, ja näitä varten tarvitaan pappisvirkaa, jota ilman ne ovat tehottomia. Meidän teologiaamme ei kuulu tuollainen ajattelu, vaan me korostamme jokaisen henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ja yleistä pappeutta – kaikilla on sama pohja Jumalan edessä eikä meillä ole välittäjiä. Lisäksi meille seurakunnan kokous on ylin päättävä elin, sitten tulee vanhimmisto ja sen jälkeen työntekijät. Eli seurakuntalaiset delegoivat oman valtansa vanhimmistolle jotakin tiettyä päämäärää varten.

Kutsu omaan palvelutehtävään toisia kunnioittaen

Anna:

Mikä on sinun näkökulmasi siihen, miksi naiskysymys ei ole hajottanut Vapaakirkkoa?

Suvi:

Meillä on tällainen periaate, että olennaisissa asioissa ykseys, kehällisissä asioissa vapaus ja kaikissa asioissa rakkaus. Eli ihmiset tiedostavat, että on ydinkysymyksiä, jotka liittyvät pelastukseen, ja sitten on kehällisiä asioita. Vapaakirkko on ollut alusta lähtien vahvasti tekemisissä myös muiden kirkkokuntien kanssa, ja ehkä se heijastuu myös tähän, että pystytään hyväksymään erilaisia teologisia näkökantoja.

Myös koulutus vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudutaan. Minun mielestäni teologinen koulutus korreloi sen kanssa, että ymmärretään, että naiskysymys on Raamatun tulkintaan, ei raamattu-uskollisuuteen liittyvä asia.

Pilkku:

Viimeinen kysymys. Työskentelet nuoremman sukupolven ja nuorempien naisten kanssa. Mitä ajatuksia se herättää liittyen tähän aiheeseen? Mitä haluaisit sanoa nuoremmille naisille?

Suvi:

Ensimmäisenä tulee mieleen, että nuoret tarvitsevat monenlaisia esikuvia. Naisjohtajuustutkimuksissa yksi naisten este työelämässä on positiivisten esikuvien ja roolimallien puute; esikuvat ovat tärkeitä identiteetin muodostumisen näkökulmasta.

Sitten olennainen kysymys on miettiä omaa kutsumusta ja lahjoja ja sitä, millä perusteella Jumala kutsuu ja valtuuttaa ihmisiä. Minä haastan nuoria tutkimaan palvelutehtävien perustaa Raamatusta ja katsomaan Raamatun kokonaiskuvaa. On tärkeää katsoa ensin isompaa kokonaisuutta ja tulkita sitten yksityiskohtia kokonaisuuden valossa.

Haluaisin sanoa nuorille, että pyrkikää elämään todeksi sitä, mitä löydätte Raamatusta. Jos laittaa kaikkensa peliin Jumalan valtakunnan tähden, niin tuskinpa Jumala asettaa siinä rajoja, että “älä tätä mun valtakuntaa liiaksi levitä, koska olet nainen”. Samaan aikaan Raamattu haastaa meitä keskinäiseen palvelijuuteen ja toisten kunnioittamiseen.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________

Pilvikki "Pilkku" Viitanen on ex-nuorisopastori ja teologian maisteri, joka opiskelee tällä hetkellä johtamisen psykologiaa ja kulttuurihistoriaa Lapin yliopistossa Rovaniemellä.

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.

Viitteet:

Hämelin, E. & Rautamäki, V. 2001. Tienraivaajat. Vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä. Hämeenlinna: Päivä Oy. s. 373–374.