Nainen vaietkoon seurakunnassa, osa 3: lainataan vastustajia

Paavalin sanat ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ovat aiheuttaneet melkoista päänvaivaa raamatunselittäjille, oli kyse sitten niistä, jotka tahtovat päästää naiset johtajiksi tai niistä, jotka haluavat pitää naiset poissa saarnastuoleista. Jos nainen ei voi puhua ollenkaan seurakunnassa, vaan se on ”häpeällistä”, johtaminen on hyvin vaikeaa. Kuitenkin hyvin moni, joka vastustaa naisten johtamista, on tyytyväinen siihen, että nainen on lähetystyöntekijä, joka perustaa seurakuntia ja opettaa niissä tai saarnaa kotimaassa vaikka nuorille tai lapsille. Eikö näidenkin asioiden pitäisi olla kiellettyjä johdonmukaisuuden nimissä?

Ensimmäisessä postauksessani kävin läpi tekstin luonnollista tulkintaa, jonka mukaan teksti vaientaa naiset kertakaikkisesti. Tulkinnassa suurimpana haasteena ei ole ainoastaan se, että se loukkaa modernia käsitystä naisten asemasta, vaan se, että se luo Paavalista ristiriitaisen kuvan omien toimiensa ja sanojensa kanssa, jopa Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen sisällä. Toisessa postauksessani kävin läpi tapoja rajoittaa kieltoa, mutta päädyin siihen, että suurin ongelma tulkinnassa on, että kolminkertaisesta ehdottomasta kiellosta tehdään jollakin tavalla rajoitettu, vaikka teksti itse ei mitenkään rajoita kieltoa.

Kirjaimellista, mutta lainausta

Toiset tutkijat ovat esittäneet Paavalin naisten vaientamiselle vaihtoehtoisen ”kirjaimellisen” lukutavan: jakeet tulee ymmärtää niiden yksinkertaisimmassa merkityksessä ja lukea ”kirjaimellisesti”, mutta ne eivät ole Paavalin omia ajatuksia, vaan Paavali lainaa siinä Korintin seurakunnassa olevien vastustajiensa mielipiteitä.[1]

Tämän ajatusmallin mukaan jakeissa 34–35 Paavali ei siis suinkaan rajoita naisten osallistumista seurakunnissa, vaan lainaa vastustajiaan vain kumotakseen koko ajatuksen. Selitysmallin mukaan tämä seurakuntaa häiritsevä Paavalin vastustajien mielipide oli tullut Paavalin tietoon samalla tavalla kuin kirjeessä aikaisemmin esiintyneet korinttilaisten ”iskulauseet” (6:12: ”kaikki on minulle luvallista”; 6:13: ”Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi”; 8:1: ”meillä on tieto”, 8:4: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala”, 8:5; 10:23: ”kaikki on luvallista”). Tämän mallin mukaan Paavalin vastaus tähän korinttilaisten näkemykseen olisi nähtävissä erityisesti jakeen 36 kovassa retoriikassa. [2]

Ajatus menisi siis seuraavasti:

Paavali lainaa vastustajiaan: ”naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Paavali vastaa vastustajilleen: ”Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?” jne.

Tässä tulkintatavassa on ansionsa: siinä vältytään Paavalin ajatusten väliseltä selvältä ristiriidalta, ja samalla (ainakin 34–35 kohdalla) noudatetaan tekstin luonnollista lukutapaa.[3] Tulkintatapa vaikuttaa ainakin ensisilmäykseltä myös vähemmän spekulatiiviselta kuin kieltoa rajoittavat tulkintatavat. Lisäksi Paavali nähdään kiivaasti puolustamassa naisten oikeutta puhua seurakunnassa![4] Tämän uuden tulkintatavan viimeaikainen suosio on siis helppo ymmärtää.

Kaatuuko tämäkin?

Tässäkin tulkintatavassa on kuitenkin omat ongelmansa. Ensiksi, kuten edellisen tulkintatavan kohdalla, vaikka tätä tulkintaa voidaan pitää hyvinkin mahdollisena, se jää lopulta melko spekulatiiviseksi: jakeissa 34–35 tai sen lähikontekstissa ei yksinkertaisesti ole vihjettäkään siitä, että Paavali siteeraisi ketään. Vaikka olisi teoriassa mahdollista, että kirjeen lukijat olisivat tunnistaneet heidän tilanteeseensa osoitetusta kirjeestä jakeet 34–35 sitaatiksi ilman vihjeitäkin, tämä tekstin tulkinta on kuitenkin päinvastainen siihen nähden, mitä tekstin luonnollinen lukutapa antaa ymmärtää.

Jotta tulkinta olisi täysin uskottava, pitäisi osoittaa, että Korintin seurakunnassa naisia yritettiin vaientaa. Tämä on kuitenkin vastoin sitä, mitä tiedämme Korintin seurakunnasta.[5] Esimerkiksi 1. Kor. 11:2–16 käsittelee kysymystä pään peittämisestä kokoontumisissa, ja teksti antaa selkeästi kuvan, että naiset profetoivat aktiivisesti seurakunnan kokoontumisissa. Naisten toiminta oli jopa siinä määrin aktiivista, että Paavali joutui puuttumaan siihen, että he toivat vaikutteita epäjumalien kulteista seurakuntaan (ks. Sirkun tekstisarja aiheesta). Mikään ei siis viittaa siihen, että korinttilaiset olisivat aktiivisesti sortaneet naisia tai että Paavali olisi joutunut puuttumaan naisten alistamiseen seurakunnassa.

Kaiken lisäksi jos jakeet 34–35 olisivat sitaatti, ne olisivat pituudeltaan ilman vastinparia Paavalin kirjeissä. Yleensä sitaatit eivät ole monenkaan sanan mittaisia, ja tämä sitaatti sisältäisi poikkeuksellisen paljon argumentaatiota (”sillä… sillä…”).[6]

Kokoavasti voidaan huomauttaa, että vaikka tämä selitystapa olisi teoriassa mahdollinen, se jää hyvin spekulatiiviseksi.[7] Se ei siis sellaisenaan tarjoa uskottavaa selitystä sille, miten Paavalin sanat tulisi ymmärtää.

Koska kaikki tähän asti esitetyt tulkintatavat sisältävät niin monia ongelmia, on punnittava, mikä niistä olisi mielekkäin tapa ymmärtää Paavalin sanat. On vaikeata olettaa, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti itsensä kanssa ristiriidassa, mutta vaihtoehtoisissa selitysmalleissakin on omat vakavat haasteensa. Palaan asiaan seuraavassa tekstissäni ja esitän vielä yhden suositun tulkintatavan. Lopuksi arvioin tulkintapojen kirjoa ja pohdin sen seurauksia naisten johtajuudelle seurakunnassa.


_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Kyseessä olisi siis joukko Korintin seurakunnan jäseniä, jotka haluavat tällaisen kiellon tai ”lain” asetetuksi koko seurakunnan ylle (ks. Thiselton 2000, 1151).

[2] Tätä selitystapaa kannattavat pienin eroavaisuuksin mm. Allison, Bilezikian (2006), Flanagan, Gourgues, Kaiser, Snyder, Odell-Scott ja Talbert (ks. Fitzmyer 2008, 530; Joshnson 2009, 144). Odell-Scott on ehkä kaikkein tunnetuimmin puolustanut tätä teoriaa. Odell-Scottin argumentti perustuu jakeen 36 alussa olevaan partikkeliin ἢ, he (”vai”) ja väittämään, että jakeen 36 retorinen kysymys kohdistuu kritiikkinä jakeiden 34‒35 ajatukseen (Ks. Thiselton 2000, 1151; Talbert 2002, 115‒117).

[3] Ks. Bilezikian 2006, 111.

[4] Talbert 2002, 116.

[5] Ks. 7:1‒7; 11:2‒16 (Vrt. Fee 1987, 704‒705).

[6] Vrt. Adams & Horrell 2004, 35, sekä tulkintatavalle annettu kritiikki teoksissa Thiselton 2000, 1151; Witherington 1988, 99; Johnson 2009, 145‒146; sekä Payne 2009, 224‒225.

[7] Kuten Murphy-O'Connor (1986, 91) ilmaisee asian: ”In terms of pure possibility one cannot but agree, but the point at issue is: Which of the two possibilities – Corinthian slogan or post-Pauline interpolation – is the more probable?”