Tämä teksti on kuudes ja viimeinen Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittelevästä sarjasta. Muut tekstit ovat luettavissa täältä (1, 2, 3, 4, 5).
Pelastus on pelastus Paavalillakin
Mistä kuitenkin on kyse siinä, että Paavali puhuu pelastumisesta lasten synnyttämisen kautta? Tästä vaikeasta lausumasta olen lukenut todella monta erilaista teoriaa. Ei ole tarpeen pilkata niistä ainuttakaan, koska on vain kunniaksi, jos Raamattua pyrkii aidosti ymmärtämään. Paynen (2009) mukaan kieliopillinen muoto sozo dia ei anna muita tulkinnallisia vaihtoehtoja kuin hengellisen pelastumisen. Toisin sanoen alkukieli ei salli esimerkiksi sellaisia tulkintoja, joissa nainen selviäisi hengissä lapsen synnyttämisestä, vaikka ei menisikään pyytämään ajan tavan mukaan turvallista synnytystä Artemiin temppeliin.
Kielen rakenne ei myöskään salli tulkintaa, jonka mukaan nainen pelastuisi hengellisesti vain jos konkreettisesti synnyttäisi lapsia (tämä jättäisi tietysti pohtimaan, mitä tapahtuisi siinä tapauksessa, jos on lapseton tai sinkku). Se ei myöskään tue ajatusta, jonka mukaan ”lasten synnyttämisen kautta” olisi ymmärrettävä ”lasten synnyttäjänä” ja siten kielikuvana oikean roolinsa hyväksymisestä. Tässä ongelmana on se, että ”pelastuminen” merkitsisi selkeästi jotain muuta kuin muualla Paavalin teksteissä. Nämä tulkintamallit sisältäisivät Paavalille vieraan ajatuksen, että ihminen ei pelastu vain armosta, vaan jotain muutakin pitäisi lisäksi tehdä.
Miten seksiin suhtauduttiin?
Pieni havainto auttaa saamaan kiinni Efeson kristittyjen ajasta ja ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä maailmasta. Ainakin Vestan neitsyet ja Delfoin oraakkelit, jotka olivat merkittävimpiä välittäjiä jumalten maailman ja maallisen valtion ja miesten välillä, pysyttelivät neitsyinä. Naisen neitsyys korreloi siis jollain asteella hengellisen pyhyyden kanssa. Joku vastaava ajatusmaailma oli jollain asteella läsnä myös kristittyjen maailmankuvassa, koska Apt 21:9 mainitsee joukon tyttäriä, jotka kaikki profetoivat ja olivat neitsyitä. Itse asiassa jo hyvin varhaisessa alkukristillisyydessä toisella vuosisadalla monet kristityt omistautuivat uskolleen ja kutsumukselleen nimenomaan selibaatin avulla. Tämä koski sekä miehiä että naisia. Seksuaalisuus suljettiin kutsumuksen ulkopuolelle.
Lopulta gnostilaisiin teksteihin tultaessa muutaman sadan vuoden kuluttua löydämme jo täysin avointa opetusta siitä, kuinka ihmiskunta pelastuu, kun naiset lakkaavat kokonaan synnyttämästä uusia lapsia tänne pahaan materian maailmaan. Pidän todennäköisenä, että harhaopettajat olivat syöttäneet Efeson naisille jotain tämän kaltaista ajatusmaailmaa, ja naiset olivat vajonneet näkyihinsä hyläten kunniallisen arkisen roolinsa kotiensa emäntinä ja lasten synnyttäjinä. Heillä todella saattoi olla ajatus, että pelastuakseen hengellisesti heidän olisi pidättäydyttävä lisääntymisestä. Se ei ole kovinkaan kaukaa haettua, kun muistaa vaikka sen, että neitsyytensä menettämisestä kiinni jäänyt Vestan neitsyt tuomittiin kuolemaan hautaamalla elävältä, ja tätä todistetusti tapahtui myös ensimmäisellä vuosisadalla.
Seksuaalisuuden pelkoa vastaan olisi täysin luontevaa todeta, että nainen ei pelastu jättämällä lisääntymisen väliin. Itse asiassa ilmaisuun ”pelastua lapsen synnyttämisen kautta” saattaa hyvinkin kutoutua sisään täysin looginen jatko luomiselle ja lankeemukselle; siihen kutoutuu sisään lunastus rikkomuksesta! Pelastus ihmiskunnalle nimittäin kuvattiin heti syntiinlankeemuksen jälkeen ”naisen siemenestä”, joka puolestaan oli ensimmäinen ennustus aikanaan ihmiskuntaan syntyvästä Pelastajasta. Tämä ”naisen siemen, joka murskaa käärmeen pään” ei olisi koskaan syntynyt maailmaan ja tuottanut pelastusta, jos naiset eivät olisi sukupolvesta toiseen synnyttäneet uutta elämää ja jatkaneet ihmiskuntaa. Toisin sanoin, nainen voi synnyttää ja harrastaa seksiä aivan kunniallisesti, sillä koko pelastus on tullut maailman juuri tärkeimmän ”lapsensynnyttämisen”, Jeesuksen syntymän, kautta.
Paavali toteaa, että kristittyjen Jumala ei vaadi selibaattia eikä ihannoi naisen neitsyyttä tai lisääntymisen lopettamista. Hänen pelastussuunnitelmaansa kuuluu terve lisääntyminen ja arkinen, kunniallinen, elämä. Tällainen kielikuva toimisi myös erinomaisesti yhteen kirjeen loppupuolella kuvattavien ohjeiden kanssa, kuinka nuorten leskien tulisi mennä uusiin naimisiin, synnyttää lapsia ja elää kunniallisesti ”saatanan seuraamisen” sijaan.
Yhteenveto kaikesta mahdollisesta
Paavali lopettaa opetuksensa muistuttamalla, että hengellinen pelastus rikkomuksesta tuli ihmiskunnalle – myös naisille – sen kautta, että lapsia syntyi ja lopulta syntyi Pelastaja. Ei siis ole tarpeen pysytellä neitsyenä tai selibaatissa pelastuakseen. Toki uskossa pysyminen ja kunniallinen, kristillinen, tapa elää, on oleellista ja toivottavaa. Tällainen opetus istuisi hyvin ensimmäisen vuosisadan hengelliseen ajatusmaailmaan ja kirjeen kokonaisuuteen, jonka mukaan joukko naisia oli jo luopunut arkisesta hyvästä elämästä, johon kuului lasten synnyttäminen.
Loppukaneetiksi todettakoon, että vielä vähemmän kuin saatoimme aavistaa, mitä Koiviston lahkossa opetettiin ja uskottiin, voimme enää varmuudella tietää, mitä Efesossa harhaopettajat opettivat ja mitä naiset olivat uskoneet. Varmuudella voimme kuitenkin sanoa, että Paavali ei missään – missään – tapauksessa kiellä tässä tekstikohdassa naisilta mitään oikeaa ja hyvää seurakuntavirkaa vaan ainoastaan jonkun väärän toimintatavan, oli se sitten epäkunnioittava aviomiehen pomottaminen tai paha kultillinen vääristymä. Paavali ei myöskään anna ymmärtää, että luomisen perusteella naisilta olisi jotain rajoitettu – hän ainoastaan korjaa jotain väärää opetusta, jonka takia naiset olivat alkaneet sekoilla alun alkaenkin.
_________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti