keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Minä ja naisvanhimmat

Koska olen enemmän kokemuksellinen ja käytännöllinen kuin dogmaatikko, jaan omakohtaiseen kehitystarinani. Naispastori-blogin teologiset esitykset allekirjoitan sisällöltään ja perusteluiltaan, enkä pystyne niihin mitään lisäämään. Ja edustan siis konservatiivista raamattukäsitystä ja -teologiaa. Pyrin lukemaan asiat Raamatusta, en Raamattuun. Uskon, että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, kokonaan Jumalan sanaa. Käännökset eivät kuitenkaan ole Jumalan henkeyttämiä.

Iskee hermoon

Minulle naisvanhemmuus, -johtajuus ja naisten rooli helluntaiherätyksessä on ollut merkittävä ongelma, jopa kipu, kutakuinkin 40 vuotta. En ole nimittäin koskaan voinut allekirjoittaa seurakunnissa vallitsevaa rajaavaa ajattelua ja käytäntöä. Vaikka olen helluntaikodin lapsi, tämä asia tuli minulle kuin puskista tullessani uskoon 15-vuotiaana. En ollut kuullutkaan moisesta! Minusta oli epäoikeudenmukaista ja asenteellista, ettei nainen voisi toimia seurakunnassa siinä missä mieskin, mikäli työhön oli lahjoja ja kutsumus. Mielestäni lähes hilpeän huippunsa tämä käytäntö sai ehtoollisella, jossa vain isosti luotetut, nimetyt ja hautajaisiin pukeutuneet miehet saivat jakaa viiniä tai mehua ja pullaa, kun ajatuksin, sanoin ja rukouksin muistelimme Jeesuksen sovituskuolemaa. Maisteluun, muisteluun ja rukoukseen saivat tosin myös naiset yhtyä.

Kontrastina samaan aikaan naiset toimivat jopa valtion päämiehinä: Golda Meir Israelissa, Indira Gandhi Intiassa ja vähän myöhemmin Margaret Thatcher Englannissa.

Minä ja rakas äitini Mirja Vehosmaa.


Varsinaiset teologiset perusteet naispastoriudelle ja -vanhemmuudelle sain Toronton Ontario Bible Collegessa vuonna 1986, kun systemaattisen teologian kurssilla tutkin asiaa ja kirjoitin esseen tästä itseäni kiusaavasta asiasta. Teologian professorini Brian McKenzien alustukset ja uudet lähteet avasivat minulle perustellun ja systemaattisen näkökulman aiheeseen. Itselleni haastavin ja osin sisäisesti ristiriitaisin teksti oli 1. Tim. 2:11–15. Richard ja Katherine Clark Kroegerin artikkeli jossakin teologisessa lehdessä oli aivan käänteentekevä voidakseni ymmärtää kyseisen jaejakson merkillisen verbivalinnan, viittauksen luomisjärjestykseen ja synnyttämisen naisten ikiomana evankeliumina. Myös kirjeessä esiintyvät pukeutumisohjeet naisille ymmärsin paremmin kulttuurikontekstissaan. Sittemmin Clark Kroegereiltä on ilmestynyt myös Bakerin kustantama kirja I Suffer Not a Woman.

Itse arvioin teologiset selitysmallit liukumolla höpöä – sinnepäin – mahdollista – todennäköistä – varmaa. Se, että seurakuntavirat ovat avoinna niin naisille kuin miehille, sijoittuu omalla akselillani todennäköisen ja varman väliin, lähemmäs varmaa. Siitä todellakin uskaltaa jopa julistaa.

Miksi mies vaikeni seurakunnassa?

Nyt tunnustan syntini. Kyllä, pidin liian pitkään liian pientä ääntä erittäin tärkeästä asiasta. Olin nuori työntekijä, nuori vanhin, nuori vanhimmiston varapuheenjohtaja isossa seurakunnassa. Vastassa olivat tuulimyllyt. Juttelin asiasta kyllä ruohonjuuritasolla, ja nostin määrätietoisesti armoituksen ja kutsumuksen omaavia naisia palvelutehtäviin. Ehkä liian usein tuntui siltä, että ei ollut varaa heiluttaa venettä. Tai että piti seurakunnan uudistajana valita taistelunsa. Seli-seli.



Vasta kun perustimme uuden seurakunnan Itäisen Turun alueelle, otimme asian määrätietoisesti esille. Uusipesulassa on voimassa seurakunnankokouksen linjaus, että naiset saavat toimia kaikissa seurakunnallisissa tehtävissä. Mutta kun ensimmäinen vaalitilanne reilut kaksi vuotta sitten tuli, siitä syntyi aikamoinen kriisi. Siksi Pesulassa ei vielä toimi naisvanhimpia.

Nyt Naispastori-blogi saa täyden ja julkisen tukeni. Arvostan ja kunnioitan tätä minua nuorempien työntekijöiden ja helluntaiteologien hanketta. Asia on tärkeä. Kumarrus teille!

Harvinaista herkkua

Viime talvena olin etuoikeutettu ja palvelin työkokeilussa helluntailaisessa Turun Kotikirkossa, jossa vanhimmistoon kuuluu kaksi Jumalan kutsumaa ja asettamaa ja seurakunnan yksimielisesti virkaan siunaamaa naisvanhinta.

Tunnustan: ei tuntunut pahalta, vaan tosi hyvältä. Näin on hyvä. Jumalan tahtomaa rikkautta. Suosittelen.

________________


Ari Vehosmaa on tympeän pitkään sairauslomaileva Uusipesulan pastori ja perustajajäsen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti