Syyspäivien keskustelujen jälkipyykkiä

Helluntaiseurakuntien syyspäivien jälkeen keskustelu naisten asemasta on käynyt kuumana niin somessa kuin muuallakin. Kuitenkin moni asia huipentui itse Syyspäivien keskusteluun, joten aiheelle on syytä varata oma postauksensa. Tarkastelen päivien naiskeskustelua ja siihen liittyneitä odotuksia muutamasta eri näkökulmasta.

Keskustelu hyvässä hengessä

Ensimmäinen huomio Syyspäivien keskustelusta on, että se käytiin hyvässä hengessä. Kukaan ei kivittänyt ketään, kenenkään niska ei punottanut lavalla (ainakaan niin paljon, että punahehku olisi loistanut yleisöön) ja keskustelua käytiin rakentavassa hengessä. Tommi Lenho esitteli puheenvuorossaan näkemystä, jossa seurakuntavirat rajataan vain miehille (sivistyssana ”komplementarismi”), mutta keskustelussa hän edusti enemmän herrasmieslinjaa; terrierinä riehuminen, vastustajien kiroaminen ja harhaoppileimasimella huitominen eivät kuulu hänen tyyliinsä.

Kuinka avoimia olemme?

Kuitenkin syyspäivien keskustelu on saanut pyyhkeitä muilta komplementaristeilta. Aiheesta ei avattu julkista keskustelua, johon kuka tahansa olisi voinut kommentoida. Kun ottaa huomioon, että arviolta noin 20 % helluntaiseurakunnista rajaa ”opetusviran” eli käytännössä sunnuntaisin saarnaamisen vain miehille, niin tiukkasanaista keskustelua aiheesta olisi saattanut syntyä. Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi.

"Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi."

Toisaalta on totta, että seurakuntakentässä vähintään jonkinlainen enemmistö kannattaa naisten johtajuutta eri muodoissaan. Tässä suhteessa suurempi määrä egalitaristisella kannalla olevia esimerkiksi paneelissa on ymmärrettävää. Kuitenkin on totta, että keskustelusta puuttui ääni, joka olisi edustanut tiukkaa seurakuntakomplementarismia. Tommi Lenho otti kantaa asioihin maltillisesti ja enemmän teknistä puolta korostaen. Hän ei käynyt rajasotia, vaan lähinnä käsitteli asiaa kunnioittaen ja tiukemmin faktoihin pitäytyen. Moni komplementaristi saattoi toivoa, että heidän äänensä olisi saanut enemmän sijaa asioiden käsittelyssä: moni saattaa kokea, että tässä on kyse eksytyksestä, Raamatun raiskaamisesta ja luomisjärjestyksen sotkemisesta, ja että asiaan pitäisi siksi puuttua paljon tiukemmin.

Entä mitä olisi tapahtunut, jos keskustelu aiheesta olisi avattu yleisökeskusteluksi? On mahdollista, että keskustelusta olisi jäänyt vähemmän seesteinen maku monelle suuhun, sillä helluntailainen keskustelukulttuuri on perinteisesti ollut vähintään kevyen kulmikasta. Aihe herättää tunteita, ja näin monimutkaisen aiheen käsittely julkisesti olisi saattanut pahimmillaan päätyä huuteluksi. Tommin tekninen esitys kreikan kielen kielioppipohdintoineen oli lopulta sillä tasolla, että harva olisi voinut tuottaa lennosta parempaa keissiä komplementarismin puolesta.

Ei päätöksiä

Naisten yhtenäiseen palvelumahdollisuuteen uskovat saattoivat saada enemmän ääntään kuuluville, mutta samalla tavalla moni tasavertaisen johtajuuskäsityksen kannattaja (eli ”egalitaristi”) eivät välttämättä pitäneet keskustelua maan valtauksena tai pikkutunneille jatkuvan juhlimisen arvoisena. Kuten Katri Latokangas sanoi tuoreessa RV:n haastattelussa: ”Olisin toivonut herätysliikkeen johtajien pystyvän jo antamaan seurakunnille vahvan suosituksen naisten pastoraalisen kutsumuksen täydestä hyväksymisestä.” RV:n verkkosivuilla hän täydentää: ”Siinä mielessä lopputulos oli pettymys. Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää. Olisi ollut hyvä, että heillä olisi ollut selvempi tie eteenpäin, mutta aika ei ollut vielä kypsä selkeämpään kannanottoon.”

"Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää." (Katri Latokangas)

Alkuperäisten huhujen mukaan syyspäivillä olisi äänestetty liikkeen suhteesta naisten palvelutehtävän vapauttamiseen. Vaikka Syyspäivien äänestykset eivät ole seurakuntia sitovia, ne ovat siitä huolimatta voimakas signaali eri asioista. Oli huhujen takana sitten millainen käsitys tai väärinkäsitys, Syyspäivien sadoksi ei saatu hedelmiä äänestyksestä.

Mitä jos sittenkin?

Mitä, jos syyspäivillä olisi äänestetty asiasta? Parhaassa tapauksessa olisi saatu jonkinlainen linjaus naisten toimimisesta pastorina, mutta esimerkiksi naisten toimiminen vanhimpina voi tuntua monille jostakin syystä vielä suuremmalta muutokselta, joten siinä äänestystulos olisi saattanut jäädä varovaisemmaksi.

Mitä kuitenkin, jos syyspäivillä olisi otettu selkeä linja sen puolesta, että kaikki johtajuustehtävät olisi avattu myös naisille? On mahdollista, että pelkkä äänestystulos ei kuitenkaan ole tarpeeksi muuttamaan liikkeen suhtautumista kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä monen näkemys on käymistilassa, ja moni komplementaristi eli miesjohtajuuden kannattaja tutkii myös kantansa perusteluja. Jos on mahdollista nähdä, että on löydettävissä selkeitä, raamatullisia perusteluita egalitaristiselle käsitykselle, asiat saattavat muuttua hyvin paljon seuraavan kymmenen vuoden aikana. On siis mahdollista, että äänestys olisi lukinnut joitakin osapuolia syvemmälle bunkkereihin.

Miten eteenpäin?

Tilanne on herätysliikkeessä vielä auki. Monet seurakunnat hyväksyvät naisten johtajuuden, ja aiheen ollessa tapetilla moni joutuu käymään läpi omia perustelujaan aiheen tiimoilta. Kuitenkin, Katri Latokankaan sanoja mukaillen, helluntailaisuus ei vielä liikehdintänä näyttänyt olevan valmis ottamaan vahvasti kantaa naisten johtajuuden puolesta. Kuitenkin esillä olleet äänenpainot antoivat ymmärtää, että tämä ei välttämättä ole kaukana.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ!

________________

Markus Mäenpää on osa-aikaisena pastorina Keuruun helluntaiseurakunnassa ja teologian jatko-opiskelijana Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.