sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syyspäivien keskustelujen jälkipyykkiä

Helluntaiseurakuntien syyspäivien jälkeen keskustelu naisten asemasta on käynyt kuumana niin somessa kuin muuallakin. Kuitenkin moni asia huipentui itse Syyspäivien keskusteluun, joten aiheelle on syytä varata oma postauksensa. Tarkastelen päivien naiskeskustelua ja siihen liittyneitä odotuksia muutamasta eri näkökulmasta.

Keskustelu hyvässä hengessä


Ensimmäinen huomio Syyspäivien keskustelusta on, että se käytiin hyvässä hengessä. Kukaan ei kivittänyt ketään, kenenkään niska ei punottanut lavalla (ainakaan niin paljon, että punahehku olisi loistanut yleisöön) ja keskustelua käytiin rakentavassa hengessä. Tommi Lenho esitteli puheenvuorossaan näkemystä, jossa seurakuntavirat rajataan vain miehille (sivistyssana ”komplementarismi”), mutta keskustelussa hän edusti enemmän herrasmieslinjaa; terrierinä riehuminen, vastustajien kiroaminen ja harhaoppileimasimella huitominen eivät kuulu hänen tyyliinsä.



Kuinka avoimia olemme?


Kuitenkin syyspäivien keskustelu on saanut pyyhkeitä muilta komplementaristeilta. Aiheesta ei avattu julkista keskustelua, johon kuka tahansa olisi voinut kommentoida. Kun ottaa huomioon, että arviolta noin 20 % helluntaiseurakunnista rajaa ”opetusviran” eli käytännössä sunnuntaisin saarnaamisen vain miehille, niin tiukkasanaista keskustelua aiheesta olisi saattanut syntyä. Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi.


"Paneeliin tekstiviestinä lähetetyt kysymykset, jälkipuinti somessa ja sivukorvalla kuullut keskustelut antoivat kuvaa, että yleinen keskustelu ei välttämättä olisi jäänyt aivan yhtä seesteiseksi."

Toisaalta on totta, että seurakuntakentässä vähintään jonkinlainen enemmistö kannattaa naisten johtajuutta eri muodoissaan. Tässä suhteessa suurempi määrä egalitaristisella kannalla olevia esimerkiksi paneelissa on ymmärrettävää. Kuitenkin on totta, että keskustelusta puuttui ääni, joka olisi edustanut tiukkaa seurakuntakomplementarismia. Tommi Lenho otti kantaa asioihin maltillisesti ja enemmän teknistä puolta korostaen. Hän ei käynyt rajasotia, vaan lähinnä käsitteli asiaa kunnioittaen ja tiukemmin faktoihin pitäytyen. Moni komplementaristi saattoi toivoa, että heidän äänensä olisi saanut enemmän sijaa asioiden käsittelyssä: moni saattaa kokea, että tässä on kyse eksytyksestä, Raamatun raiskaamisesta ja luomisjärjestyksen sotkemisesta, ja että asiaan pitäisi siksi puuttua paljon tiukemmin.

Entä mitä olisi tapahtunut, jos keskustelu aiheesta olisi avattu yleisökeskusteluksi? On mahdollista, että keskustelusta olisi jäänyt vähemmän seesteinen maku monelle suuhun, sillä helluntailainen keskustelukulttuuri on perinteisesti ollut vähintään kevyen kulmikasta. Aihe herättää tunteita, ja näin monimutkaisen aiheen käsittely julkisesti olisi saattanut pahimmillaan päätyä huuteluksi. Tommin tekninen esitys kreikan kielen kielioppipohdintoineen oli lopulta sillä tasolla, että harva olisi voinut tuottaa lennosta parempaa keissiä komplementarismin puolesta.

Ei päätöksiä


Naisten yhtenäiseen palvelumahdollisuuteen uskovat saattoivat saada enemmän ääntään kuuluville, mutta samalla tavalla moni tasavertaisen johtajuuskäsityksen kannattaja (eli ”egalitaristi”) eivät välttämättä pitäneet keskustelua maan valtauksena tai pikkutunneille jatkuvan juhlimisen arvoisena. Kuten Katri Latokangas sanoi tuoreessa RV:n haastattelussa: ”Olisin toivonut herätysliikkeen johtajien pystyvän jo antamaan seurakunnille vahvan suosituksen naisten pastoraalisen kutsumuksen täydestä hyväksymisestä.” RV:n verkkosivuilla hän täydentää: ”Siinä mielessä lopputulos oli pettymys. Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää. Olisi ollut hyvä, että heillä olisi ollut selvempi tie eteenpäin, mutta aika ei ollut vielä kypsä selkeämpään kannanottoon.”

"Selkeämpi kannanotto olisi ollut tärkeä esimerkiksi nuorille seurakuntatyöhön tuleville sukupolville ja sellaisille, jotka ovat jo töissä mutta kokevat sukupuolista syrjintää." (Katri Latokangas)

Alkuperäisten huhujen mukaan syyspäivillä olisi äänestetty liikkeen suhteesta naisten palvelutehtävän vapauttamiseen. Vaikka Syyspäivien äänestykset eivät ole seurakuntia sitovia, ne ovat siitä huolimatta voimakas signaali eri asioista. Oli huhujen takana sitten millainen käsitys tai väärinkäsitys, Syyspäivien sadoksi ei saatu hedelmiä äänestyksestä.

Mitä jos sittenkin?


Mitä, jos syyspäivillä olisi äänestetty asiasta? Parhaassa tapauksessa olisi saatu jonkinlainen linjaus naisten toimimisesta pastorina, mutta esimerkiksi naisten toimiminen vanhimpina voi tuntua monille jostakin syystä vielä suuremmalta muutokselta, joten siinä äänestystulos olisi saattanut jäädä varovaisemmaksi.

Mitä kuitenkin, jos syyspäivillä olisi otettu selkeä linja sen puolesta, että kaikki johtajuustehtävät olisi avattu myös naisille? On mahdollista, että pelkkä äänestystulos ei kuitenkaan ole tarpeeksi muuttamaan liikkeen suhtautumista kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä monen näkemys on käymistilassa, ja moni komplementaristi eli miesjohtajuuden kannattaja tutkii myös kantansa perusteluja. Jos on mahdollista nähdä, että on löydettävissä selkeitä, raamatullisia perusteluita egalitaristiselle käsitykselle, asiat saattavat muuttua hyvin paljon seuraavan kymmenen vuoden aikana. On siis mahdollista, että äänestys olisi lukinnut joitakin osapuolia syvemmälle bunkkereihin.

Miten eteenpäin?


Tilanne on herätysliikkeessä vielä auki. Monet seurakunnat hyväksyvät naisten johtajuuden, ja aiheen ollessa tapetilla moni joutuu käymään läpi omia perustelujaan aiheen tiimoilta. Kuitenkin, Katri Latokankaan sanoja mukaillen, helluntailaisuus ei vielä liikehdintänä näyttänyt olevan valmis ottamaan vahvasti kantaa naisten johtajuuden puolesta. Kuitenkin esillä olleet äänenpainot antoivat ymmärtää, että tämä ei välttämättä ole kaukana.
________________

Markus Mäenpää on osa-aikaisena pastorina Keuruun helluntaiseurakunnassa ja teologian jatko-opiskelijana Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.

5 kommenttia:

  1. Jos mietitään esim. 1 Tim antiegalitaristisia lausumia, niin tulkinnan narua pitää pingoittaa huikeaasti, jotta niistä saadaan väännettyä tasa-arvoisia. Paavali -- tai kuka 1 Tim kirjeen kirjoittikaan -- ei olisi missään tilanteessa tai kontekstissa sanonut, että "en salli, että mies opettaa naista" tai että "miehen pitää oppia hiljaisuudessa kaikessa alistuvana. Minä en salli, että mies opettaa, enkä että hän vallitsee naista, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa kommentoimaan tänne! =) Tuo on totta, että ensisilmäyksellä 1 Tim 2 kokonaisuudet saattavat hyvinin näyttää antiegalitaristisilta. Tietysti kysymys kirjoittajuudesta määrää jonkin verran tässä kohdassa sitä, miten näitä kohtia käsitellään. Jos hyväksytään perinteinen kirjoittajuus, niin kokonaisuuden tulkinnassa pitää painaa se, miten Paavali muualla puhuu naisista ja suhtautuu heihin. Esimerkiksi Sirkun kuusiosainen sarja kokonaisuuden tulkinnasta (alkaa tästä postauksesta http://naispastori.blogspot.fi/2016/08/mita-efesossa-oli-meneillaan-1-tim.html) käsittelee omalta osaltaan sitä, miten Paavali olisi johdonmukaisesti voinut väittää sellaista. Jos Paavali Roomalaiskirjeessä lähettä hyvin mielin terveisiä arvostamalleen apostolille, Junialle, hän tuskin on voinut olla aivan yhtä paha komplementaristi kuin mitä joskus väitetään.

      Jos Pastoraalit nähdään deuteropaavalilaisina, niin kokonaisuuden tulkinta saa tietysti omia sävyjään. Kuitenkin siinä kirjeen kontekstin ymmärtäminen nousee hyvin merkittäväksi, ja samoin ylipäätään se, minkä sanan (authentein) kirjoittaja kieltää; aiheesta on hyvä poraus Sirkun sarjan eräässä postauksessa (http://naispastori.blogspot.fi/2016/08/pyorremyrskyn-silmassa-sanan-authenteo.html). Muutenkin kirjeen kontekstin koko rekonstruktio on oleellista siinä vaiheessa, kun yritetään miettiä jonkun kohdan merkitystä.

      Tietysti deuteropaavalilaisuudella olisi Raamatun sovellusta miettiessä omia haasteitaan, sillä jos Pastoraalit eivät ole Paavalilta peräisin, Paavali on saman tien selkeä egalitaari, ainakin seurakuntavirkojen suhteen. Sen jälkeen jouduttaisiin painimaan sen kanssa, onko Pastoraaleissa sitten erilaista suhtautumista asiaan, ja miten nämä ovat suhteessa toisiinsa, ainakin jos rekonstruktiossaan päätyy siihen, että Pastoraalit kannattaisivat komplementarismia. Tietysti en näe, että edes 1 Tim 2 tai 1 Tim 3 olisivat jotenkin suuremmin egalitaarisen tulkinnan puolella ongelmallisia tekstejä, joten tämä saanee siitä omia sävyjään.

      Kuitenkin hienoa saada sinut lukemaan ja kommentoimaan! Jos Sirkun sarjaa lukiessa tulee jotain kommentoitavaa, niin olet tervetullut jättämään kommenttisi tänne tai suoraan facebookin puolelle, jossa keskustelu on yleensä vilkkaampaa: fb.me/naispastoriblogi.

      Poista
  2. eli Ulla Rautiainen sanoo:

    Helluntailiikkeen Kotkan syyspäivät on käyty ja naisten mahdollisuudesta palvelutehtäviin keskusteltu. Päällimmäiseksi hurraamisen aiheeksi näyttää jääneen hehkutus kuinka räjähdeherkkä-aiheista keskustelua onnistuttiin käymään herrasmiesmäisen hyvässä hengessä, rakentavasti ja riidattomasti.

    Hyvähenkisyys ja rakentavuus voivat tietenkin olla vain näennäistä.
    Jos tilanteeseen olisi lähdetty samalta viivalta, jossa kummallakaan osapuolella ei olisi ollut jo valmiiksi valta-asemia itselleen vallattuna ja jos keskustelussa olisi päädytty johonkin sitovaan lopputulokseen, olisi henkisyyden luonnetta selkeämpi arvioida.

    Ensinnäkin voiko sellaista sanoa rakentavaksi, jossa mitään ei tapahdu? Syyspäivien keskustelullahan ei itsessään ole mitään muutosvoimaa. Pallo on nyt heitetty yksittäisille seurakunnille, jotka joko reagoivat siihen tai sitten eivät.
    Toiseksi, riidaton rauhanomaisuus helposti pelaa status quon hyväksi. Olemassaoleva systeemi jatkuu, jos sitä ei tarpeeksi voimallisesti haasteta.

    Rauhanomaisuutta ei myöskään ole se, kun harjoitettu väkivalta piilotetaan järjestelmän rakenteisiin, oppeihin ja käytänteisiin ja harjoitetaan järjestykseksi ja teologiaksi naamioituna. Kun vallassa oleva osapuoli jo aiheuttaa järjestelmällistä pahaa oloa ja vahinkoa alistamalleen osapuolelle, ei tilannetta voi kutsua rauhanomaiseksi eikä hyvähenkiseksi vaikkei tilanteesta keskusteltaessa kiviä heiteltäisikään eikä pommeja räjähtelisi.

    Missään normaalissa maailmassa ei kutsuttaisi rauhanomaiseksi eikä herrasmiesmäiseksi keskustelua, jossa toisella osapuolella on päämääränä pitää toinen osapuoli vaiennettuna, alistettuna ja vaikutusmahdollisuuksista syrjässä.

    Tässä on näiden keskustelujen isoin ongelma. Varsinkin olemassaolevaa käytäntömallia puoltava puoli näkee tilanteen vain mielenkiintoisena debattina ja suostumisen osallistumaan koko keskusteluun niin suurena myönnytyksenä, ettei enemmille kompromisseille enää koe tarvetta. Tilanteeseen tyytymättömälle osapuolelle kysymys on kuitenkin koko elämästä, menetetystä kutsumuksesta ja hukatuista mahdollisuuksista.

    Tulevaisuus näyttää, mikä merkitys tällä keskustelulla on. Tapahtuuko korjaavia muutoksia, vai jatkuuko tilanne seurakunnissa päällepäin leppoisan rauhanomaisena, mutta naissukupuolen osalta turhauttavana ja traumatisoivana.
    Toivottavasti tuloksia ei sentään tarvitse odottaa kymmentä vuotta. On aika pitkä aika löysässä hirressä roikkumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulla, ja jälleen kiitos kommentistasi! Hyviä ja tiukkoja huomioita. Olen oikeastaan kaikesta myös samaa mieltä, mitä sanot. Jostakin valta-asetelmasta on helppo lähteä käymään kauhean sivistynyttä keskustelua imperialismin hengessä, jossa me suuret valkoiset miehet nyt annamme banaaneja näille reppanoille. Eli asetelma ei ole tasavertainen. Kuitenkin ehkä merkitys tässä on sillä, että en usko, että tämä keskustelu on ainoa aiheen tiimoilta käytävä keskustelu, ja suurempi merkitys on sillä, että tämä keskustelu antaa viitteitä siitä, että helluntailiike ei ole naulannut vielä omaa arkkuaan kiinni, ja naisilla saattaa olla enenevissä määrin mahdollisuuksia toimia. Toisin sanoin, naisilla näyttää vähitellen olevan muitakin vaihtoehtoja kuin klassiset 1) pelata taitavasti helluntaipeliä ja purra hammasta, 2) vaihtaa vapikseen tai luterilaiseen tai 3) sitten haudata lamppunsa ja vakkansakin maan uumeniin.

      Poista
    2. Tietysti tämänhetkinen tilanne on aika kaukana siitä, että herätysliike olisi ottanut kokonaisuutena kantaa, että naiset voivat toimia sekä vanhimmistossa että pastoreina koko skaalalla. Onko tämänhetkinen tilanne sitten riittävästi? Riippuu vastaajasta. Moni voi todeta, että tilanne on riittävä ainoastaan siihen, että nyt lähdetään vapaakirkkoon.

      Poista