maanantai 29. toukokuuta 2017

Blogihaastattelussa Tukikohta-seurakunnan pastori Mikko Jokisaari: seurakunnan egalitaarinen linja vapauttaa naisia palvelemaan

Me olemme Naispastori-blogillamme pyrkineet esittämään raamatulliset ja teologiset perustelut sille, että naiset ja miehet voisivat toimia seurakunnassa tasavertaisissa rooleissa ja tehtävissä sukupuoleen katsomatta. Vaikka me kirjoittajat olemme helluntaikentän aktiivitoimijoita, meillä ei kuitenkaan ole ollut mitään selvää toimintasuunnitelmaa tai tavoitetta naisten seurakunnallisen toimijuuden vahvistamiseksi. Pikemminkin olemme halunneet tällä blogillamme herättää ihmisiä tutkimaan Raamattua ja ajattelemaan omaa kantaansa tähän ”naisasiaan”.

Vaikka emme halua runnoa naisten tasavertaista toimijuutta läpi väkisin mihinkään seurakuntaan, olen ainakin itse silti hiukan salaa toivonut sitä, että joku seurakunta Suomessa uskaltaisi alkaa pohtia kantaansa naisten toimijuuteen, tulisi egalitaariseen lopputulokseen ja vielä ennen kaikkea uskaltaisi lähteä toteuttamaan tasavertaista linjaa käytännön seurakuntaelämässä. Niinpä kiinnostukseni olikin suurta, kun kuulin tuoreimman helluntaiseurakuntien pastoreille ja vanhimmistoveljille suunnatun Paimen+-lehden uutisoineen kuopiolaisesta Tukikohta-seurakunnasta, jossa egalitaristisesta näkökannasta oli tehty seurakunnan virallinen linja.

Mikko Jokisaari vaimonsa Sirpan kanssa

Niinpä blogimme seuraavana vieraana onkin Tukikohta-seurakunnan pastori Mikko Jokisaari, joka haastattelussa kertoo lisää seurakuntansa linjauksesta.

1. Ennen kuin mennään varsinaiseen naisasiaan, niin kerro hiukan seurakunnastasi. Onko Tukikohta siis helluntaiseurakunta, kuinka suuri se on, milloin se on perustettu ja millainen sen suhde on Kuopion helluntaiseurakuntaan?

Kuopion Tukikohta-seurakunta on helluntaiseurakunta ja on järjestäytynyt Suomen helluntaikirkon jäsen seurakunnaksi.  Seurakuntaan kuuluu tällä hetkellä 84 jäsentä.  Syksyllä 2011 seurakuntaa perustettaessa jäseniä oli 26.

Meillä on hyvä suhde äitiseurakuntaamme eli Kuopion helluntaiseurakuntaan, joka tunnetaan nimellä Eelim. Teemme yhteistyötä monissa asioissa ja esimerkkinä tästä seurakuntien vanhimpina olemme sopineet, että pidämme yhteiskokoontumisen kaksi kertaa vuodessa.

2. Olette siis Paimen+-lehden uutisen mukaan tehneet seurakunnassanne linjauksen, jossa avaatte kaikki seurakunnan palvelutehtävät miesten lisäksi myös naisille? Miten päädyitte tällaiseen linjaukseen?

Prosessi alkoi jo ennen Tukikohta-seurakunnan perustamista vuonna 2009, jolloin Kuopion Eelim aloitti aluetyön Petosen asuinaueella.  Aloimme näissä Petosen jumalanpalveluksissa koko kevään opetussarjan paikallisseurakunnasta ja siitä, miten aluetyön pohjalle suunnitellussa uudessa Petosen seurakunnassamme linjaamme asioita. 2009 oli jo valittu alue vanhimmat, joiden johdolla tehtiin jo itsenäistä työtä ja laitettiin perustuksia uudelle syntyvälle seurakunnalle, joka sitten perustettiin 2011.Yksi opetussarjan aihealue oli nimeltään ”Kuumia perunoita” ja sen alle meni myös aihekokonaisuus naisten palvelutehtävästä seurakunnassa. Tuo aihe oli jäänyt hyvin nykyisten seurakuntalaisten mieleen kun palasimme asiaan syksyllä 2016. 

Helluntaikirkon tuottama aineisto, jossa oli neutraalisti esitetty molemmat päälinjaukset oli sysäys sille, että etenimme asiassa kohti julkilausumaa. Kävimme keskustelun vanhinten kesken ja sen tuloksena teimme seuraavat johtapäätökset omasta kannastamme:

1) Raamatullisuus. Raamatusta löytyy perusteet molemmille linjauksille.
2) Pelastusoppi. Tämä aihe ei ole pelastusoppiin vaikuttava kysymys.
3) Rehellisyys. Tahdoimme olla rehellisiä ja tunnustaa, että seurakunnissamme on ollut ja on edelleen naispaimenia, joita nimitetään esim. evankelistoiksi tai lähetyssaarnaajiksi.
4) Nykytilanne. Näimme, että seurakuntamme johtajuudessa ja paimenuudessa on jo naisia mm. solunjohtajina.
5) Jumalan kutsu tehtäviin. Päättelimme, että tämä asia pitää ratkaista niin että Jumalan tehtäviinsä kutsumat naiset niin kuin miehetkin voivat astua tehtäviinsä vanhimpien ja koko seurakunnan siunaamina ja heidän tukenaan on myös selkeä seurakunnan linjaus. 
6) Tulevaisuus ja menneisyys. Tämä ns. egalitaarinen kanta on tulevaisuuteen katsova ja menneisyyttä kunnioittava kanta. Uskomme, että tulevaisuudessa seurakuntiemme kasvussa ovat johtajuudessa vaikuttamassa myös naiset niin kuin helluntaiherätyksen alkuaikoinakin on ollut.
7) Julkilausuma. Julkilausuma oli tärkeä, koska se toi asiaan seurakuntamme keskelle vapauden ja varmuuden.  

Pidimme tästä ”kuumasta perunasta” eli siis naisten asemasta vielä kaksi opetussunnuntaita. Annoimme myös mahdollisuuden keskusteluun.

Lisäksi käymme jokaisen seurakuntaamme liittyvän kanssa noin tunnin kestävän seurakuntaan liittymiskeskustelun, jonka yhtenä osana kerromme tästä egalitaarisesta linjauksesta. Aloitimme linjauksesta kertomisen jo elokuusta 2016.

3. Joko teillä on vanhimmistossa naisia jäseninä?

Ei ole vielä. Olemme aloittaneet ns. johtajuuskoulun, jossa vanhimpina ja seurakuntamme jo nyt johtajuuttamme jakavina naisina ja miehinä kasvamme yhdessä johtajuudessa. Uskomme että tästä ryhmästä tulee myös uusia vanhimpia sukupuolesta riippumatta. Olemme nyt jo saaneet huomata, että Jumala on suosiollinen ja ryhmä on todella rohkaiseva ja vahvistava.


4. Onko linjaus aiheuttanut seurakunnassanne riitaa tai hajaannusta? Entä oletteko saaneet kriittistä palautetta muualta helluntaikentältä?

Uuden seurakunnan on suhteellisen helppo tehdä uusia linjauksia. Vanhat perinteet eivät paina – vielä.

Linjauksestamme olemme puhuneet seurakunnassa avoimesti ja tämä on vaikuttanut niin, että kaikki ovat mukana päätöksessä. Kukaan ei vastustanut. Seurakunnassamme on kuulunut asian tiimoilta tyytyväistä kiitollisuutta. Kriittistä palautetta ei ole tullut tästä asiasta vielä.

Mainittakoon, että seurakuntamme vanhimpina olemme huomanneet, että voimme kunnioittaa kumpaakin Raamatun käsitystä edustavia ihmisiä.

5. Mitä mielestäsi muuttuu sen myötä, että naiset saavat seurakunnassanne tasavertaisen toimijuuden? 

Päätös on tuonut selkeyttä ja epämääräiset arvailut seurakunnan linjasta ovat loppuneet. Päätös vapauttaa naiset palvelemaan seurakuntaa laajemmin ja antaa kaikille tilaa hengittää.  Päätös tuo myös toivoa naisille kasvaa ja löytää omia tehtäviä seurakunnan keskeltä. Toisaalta tämä haastaa myös miehiä: Olemmeko valmiita ottamaan naiset rinnallemme palvelemaan?  Tämä muuttaa myös tulevaisuudessa vanhinten kokoontumisten luonnetta. Tiedämme jo, että se haastaa oikealla tavalla, ja että muutos tuo rikkautta seurakunnan elämään ja palvelevaan johtajuuteemme.

6. Olisitko valmis oman kokemuksenne perusteella suosittelemaan Suomen muillekin helluntaiseurakunnille kaikkien palvelutehtävien avaamista myös naisille? Miksi arvelet, että moni seurakunta on haluton lähtemään tähän prosessiin?

Seurakuntamme yksi tärkeä arvo on uudistuminen. Uudistuminen on urautumisesta pois hyppäämistä. Seurakunnassa se on todella tärkeää! Moni seurakunta ja hengellinen organisaatio kuolee vääriin valintoihin ja jopa lihalliseen jääräpäisyyteen. Vastuussa tästä on seurakunnan johtajuus. Paavali kehottaa meitä uudistumaan ”mielen hengeltä”  tai ”mieleltä ja hengeltä” (Ef.4:23). Suosittelen jokaiselle seurakunnalle ja seurakuntalaiselle uudistumista niin kuin Paavalikin.

Tiedän, että monissa seurakunnissa uudistuminen on vaikeaa tässä asiassa, koska on urauduttu ja uudistuminen on muutenkin jäänyt vuosien tai jopa vuosikymmenten päähän. Tällaisessa seurakunnassa tämän yksittäisen uudistuksen läpi vieminen voi olla jopa tuhoisaa. Mutta jos seurakunnan johto alkaa uudistua ”mielen hengeltä”, niin tämäkin asia on jossain vaiheessa mahdollista muuttaa.

Haluttomuus prosessiin voi johtua monesta asiasta. Voi olla, että moni seurakunnan johdossa kokee asian mitättömäksi, eli asia ei tarvitse pohdintaa ”koska hengelliset isät ovat näin aikanaan ohjeistaneet” ja ”koska Raamattu sanoo näin”. Toinen syy on varmaankin muutosvastarinnan pelko seurakunnassa.  

Lopuksi haluan vielä lisätä, että oma kantani oli aluksi komplementaarinen 90-luvun alussa. Kantani perustui saamaani opetukseen ja Raamatun ymmärrykseen. Asiaa enemmän tutkittuani ja liian paljon vääryyttä nähneenä asenteeni muuttui. En voinut ymmärtää, että Jumalan kutsumat naiset joutuivat komplementaarisen käsitykseen perustuvan kiusaamisen kohteeksi.  Olen nähnyt mitätöintiä, halveksuntaa ja kaikenlaista kiusaamista ja siitä olen varma, että se ei ole millään muotoa Jumalan tahto. Muutuin mieleltäni ja aloin seistä mieluummin sen Raamatun käsityksen rinnalla, joka perustuu Jeesuksen persoonaan ja siihen vapauteen, jonka Raamattu tässä asiassa meille antaa.

Alta löytyy Tukikohta-seurakunnan vuonna 2016 laadittu egalitaristinen julkilausuma


  • Kuopion Tukikohta-seurakuntana rakennamme seurakuntaa, jossa jokaisella Jeesukseen uskovalla seurakunnan jäsenellä on mahdollisuus kasvaa jokaiseen seurakunnalliseen tehtävään. Tämä tarkoittaa myös seurakunnan paimen tehtäviä sekä kaikkia seurakunnan johtotehtäviä. Vanhimman ja paimenen tehtävään rinnastettavia ovat mm. solun johtajan tai  lapsityön johtajan tehtävät. 
  • Lähtökohtana henkilöiden valitsemiseen on, että Jeesus Kristus valitsee tahtonsa mukaan henkilöitä eri tehtäviin ja että seurakunnan vastuussa olevat paimenet havaitsevat ihmisen kutsumuksen, kasvun ja kypsyyden.
  • Paimenet valitsevat sekä valtuuttavat ihmiset tehtäviin ja siunaavat heidät yhdessä seurakunnan kanssa. Seurakunnan paimenilla on vastuu kaikista johtotehtävissä toimivista henkilöistä ja he seisovat heidän rinnallaan sekä hyvinä että pahoina päivinä.

  • Alustusten, aineiston sekä vanhimmiston oman raamatun tutkimisen ja rukouksen pohjalta olemme tehneet päätöksen, jonka mukaan kaikki seurakunnan tehtävät, mukaan lukien vanhimman, pastorin tai johtavan pastorin tehtävät ovat Kuopion Tukikohta-seurakunnassa avoinna sekä naisille että miehille. Tämä edustaa ns. egalitaarista kantaa.
______________________


Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.






7 kommenttia:

  1. eli Ulla Rautiainen sanoo:

    havainneensa myös tämän syyn, joka tässä jutussa mainitaan:

    "...moni seurakunnan johdossa kokee asian mitättömäksi.."

    -syyksi miksei naisasia seurakunnissa etene mihinkään. Tämä asia on ehkä ollut minua eniten loukannut ja loukkaava juttu tähän asiaan.

    Vaikka useimmissa seurakunnissa naiset ovat enemmistönä, silti kysymys naisten asemasta mitätöidään vähän tärkeäksi ja alkanut keskustelu, jos se on alkanutkaan lakaistaan "oikeasti tärkeiden" asioiden tieltä pois.
    Tuntuu todella loukkaavalta, että minun (naisen) elämääni, asemaani ja kutsumustani vähätellään aina kaikkea muuta vähemmän tärkeäksi. Että mikä tahansa muu menee aina sen ylitse. Että itsestään selvänä oletetaan, että naiset ovat aina se osapuoli, jotka (näennäisen) rauhan ja yhtenäisyyden takia siirtyvät syrjään, luopuvat oikeuksistaan ja kutsumuksistaan.

    Muutosvastarinnasta haluaisin heittää haastavan kysymyksen: miksi vasta uskoontulleilta saatetaan vaatia seurakuntaan liittymisen ehtona hyvinkin äkillisiä ja suuria elämänmuutoksia (vaikkapa kertarysäyksellä jättämään työpaikkansa tai parisuhteensa ja perheensä) kun samaan aikaan pitkään uskossa olleet ja vielä seurakunnan johtohenkilöinä olevat eivät kykene vähäisimpiinkään muutoksiin seurakuntajärjestyksessä ja omassa ajattelutavassaan? Kuinka voidaan vaatia toiselta sellaista, mihin itse ei olla kykeneväisiä?

    Henkilökohtaisesti juuri minuakin tämä kysymys korpeaa, koska minäkin aikoinani uskovien vaatimuksesta ja uskovien yhteyteen päästäkseni jouduin jättämään päätoimisen leipätyöni (olin tanssinopettaja paikkakunnalla, jonka teologisen näkemyksen mukaan tanssijoiden tiedettiin joutuvan helvettiin). Nämä samat ihmiset, jotka usuttivat minut hyppäämään uskon varassa tyhjän päälle (ja joille ei ikinä juolahtanut mieleenkään auttaa mitenkään kun heidän vaatimustensa takia ammattini jättäneenä syöksyin taloudelliseen katastrofiin) ovat itse nyt täysin muutoskyvyttömiä selitellen ja vitkutellen, miten "iso laiva kääntyy hitaasti" ja "pitää antaa aikaa ja edetä varovasti" ajatellen, että paras, kun mitään muutoksia ei tapahdukaan.

    Että kyllä tympäisee.

    Mutta onnea, menestystä ja siunausta Tukikohta-seurakunnalle. Jos olisin kuopiolainen, tulisin ilman muuta seurakuntaanne. Harmi, että asun ihan liian kaukana. Ja olen nyt sitten ilman seurakuntaa, koska kun siellä olin, tuntui tältä:

    http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2016/09/naisena-miesten-maailmassa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis Ulla Rautiainen vastaa:

      Ei sitten yhtä lukuunottamatta kukaan ole kommentoinut tarjoamaani blogilinkkiä niihin tuntemuksiin, joita miesvallan alla oleminen on minulle aiheuttanut.
      Jos hiljaisuus johtuu siitä, että kirjoitustani on pidetty liian kovasanaisena ja aggressiivisena, niin laitanpa tähän selityksen miksi sellainen tyyli:

      Se yksi kommentoija kysyi, missä sellainen seurakunta on.
      Vastaan, että näitä seurakuntia on paljon.
      Miehet ja järjestelmään itsensä sopeuttaneet naiset eivät niitä vain tunnista. Itselle mukavaksi koetusta yhteisöstä ei käsitetä, että kaikilla ei olekaan yhtä mukavaa.
      Tämä kertomus ei siis ole yhdestä paikasta, eikä pelkästään yhden ihmisen tunteista, vaan kooste usemmasta ja useamman naisen kokemuksista.
      Vaikkakin allekirjoitan kaiken myös omaksikin huudokseni.
      Kun käydään keskustelua miesvallan purkamiseksi seurakunnassa, ongelmana on, että keskustelu pidetään niin teoreettisella tasolla, etteivät ne tunteet, se pahaolo, jota naisia alistava järjestelmä aiheuttaa tule kuulluksi eikä huomioiduksi. Puuta ei arvioida hedelmien mukaan, vaan ongelma ratkaistaan piilottamalla pahat hedelmät.
      Näissä seurakunnissa naisten väärinkohtelusta kumpuava pahaolo, epätoivo ja vihaisuus on tabu, jota juuri kukaan ei uskalla esittää näkyväksi.
      Paitsi minä, jolla ei enää mitään voitettavaa eikä mitään hävittävää seurakuntatahoilta ole eikä syytä mukauttaa ilmaisuani hyväksynnän saamiseksi.
      Siksi toimin niiden vainnettujen naisten äänitorvena, jotka kahdenkeskisissä keskusteluissa ovat tuntojaan minullekin purkaneet tavalla, jota eivät ikinä oman seurakuntansa sisällä rohkenisi tehdä.
      Toivon, etä ääneni heidänkin puolestaan tavoittaisi ne, jotka seurakunnissa päätöksiä naisten asemasta tekevät ja herättäisi huomaamaan, mitä nykytilanne saa aikaan.

      Poista
    2. Hei Ulla! Näemmä on jäänyt reagoimatta sun viestiisi. Pahoittelen! Itse en ajatellut runoasi kovasanaisena, sillä tuollaisessa tuntoja luotaavassa tekstissä saa olla tunnetta mukana.

      Jäin miettimään esille nostamiasi ajatuksia sen verran, että niistä voisi riittää jokuseen postaukseen. Josko siis tässä kesän sipsuttaessa loppuaan kohti voisi aihetta jotenkin pohtia.

      Poista
  2. Moro!

    Oon helluntailainen nuorimies Turun seudulta. Täällä kun käy valtava koulutettua ja Raamattua ymmärtävää väkeä niin olisin kiitollinen, jos lukisitte yhden bloggaukseni tämän ajan seurakuntanuorelle.

    Kyseessä on eräänlainen pelastustesteri. Jos selviää loppuun saakka hyvin mielin niin kaikki on hyvin.

    http://puhdastakultaa.blogspot.fi/2016/12/kirje-eraalle-seurakuntalaiselle.html?m=1

    Vaikea selittää muuten. Otan aika kovan riskin laittaessaan tänne tämän bloggauksen. En tiedä mitä helluntain eliitti on mieltä.

    Siunauksin

    Timo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Timo, tsekkailen kirjoituksesi. Ei mene ihan naisten asemaan liittyvään keskusteluun, mutta kovasti kristillisen uskon piiriin näin muuten, joten palailen asiaan blogissasi =)

      Poista
    2. ... paitsi että sain vain alun lähetettyä, joten odottelen, että julkaiset kommentin, niin laitan siihen jatkoksi loput osat.

      Poista
  3. Jälkipostina mielipiteeni lyhyesti. Jokisaaren Mikko on kauas puusta pudonnut omena. Olen huomannut juuri monien uskovien kotien lasten tuoman vaaran seurakunnissa. He ovat kummalla tavalla kapinamielisiä ja oman sydämensä vikuuttamia uudistajia. Moni on kyllä uskossa Jeesukseen ja Herra on armollinen. Jeesus kuitenkin sanoo ettei se joka ei pidä Sanaa, ole rakastanut Häntä. Liberaali Helluntaikirkko vie totuutta ylenkatsovia ja korvasyyhyyn opettavia kuin pässiä narussa. Olen nainen ja hengellinen isäni oli Jussi Jokisaari. Armoitettu paimen ja Sanan opettaja. Kiitos Jussi. Nykyiset myrskyt seurakunnissa eivät kaada nurin kun tietää mitä Raamattu opettaa. Muna ei ole ollut kukkoa viisaampi. Paavali myös ohjeisti Timoteusta muistamaan sen mistä oli oppinsa saanut. Mikolle terveisiä. Olen tosi pahoillani puolestasi kun istut hymyillen opettajan pallillasi ja opetat uskovia harhaan. Naurava suu ei ole tae siitä että Jeesus asuu sydämessä. Raamatun sana evankelistoista ja paimenesta on ihan erilainen kuin selitit. Minulle vahvistuu lisää se ymmärrys Helluntaikirkosta, että se on lopunajan mätäpaise Suomessa. Raamattu sanoo: Älä myy totuutta vaan osta sitä. Lampunjalka voi olla jo syrjässä, sitä ei vain sokeat huomaa. Naispaimenuus on yksi pahimmista harhoista mitä seurakunnissa voi olla. Näin minun Raamattuni opettaa. Perkele petti Eevan ja se oli Paavalinkin pohjustus opetukselleen miehen ja naisen erosta seurakunta viroissa. Iso Kirja-opisto syytää liberaali pastoreitaan kuin liukuhihnalta. Pehmo miehet hyysää naisiaan etteivät joutuisi hyljätyksi ja niin sitä mennään allikoon. Naisena itken tätä alennustilaa johon Herran seurakunta on viety monin paikoin. Pahoittelen Mikko, en voi sanoa sinusta nyt mitää tämän mukavampaa.

    VastaaPoista