#2016 ja muita ajoituksia

Kun puhuu naisten mahdollisuudesta toimia seurakunnan johdossa, se aiheuttaa yleensä kahdenlaisia reaktioita. Ensimmäiset kommentit voi tiivistää toteamalla ”#2016”: ”Siis haloo, eikö me olla päästy keskiajalta jo pois, naiset saavat jo ajaa autoa, äänestää ja käydä töissä, joten mistä vielä sikiää ihmisiä, jotka vastustavat naisten johtajuutta seurakunnassa?”

Toisessa luokassa ovat kommentit, jotka vyöryttävät Jumalan vihaa seurakuntia valtaavan liberalismin päälle. Väite on, että ensin hyväksytään naispapit, ja viiden vuoden päästä koko seurakunnan vanhimmisto on Pride-kulkueessa pussailemassa toisiaan.

Kaiken kaikkiaan ymmärrän molempia osapuolia. Samalla molemmissa ajatuksissa on korjattavaa.

Kuinka pöljää tämä on?

#2016-ryhmän kohdalla ymmärrän hyvin sen, että kirkko on luopunut monista nutturapakoistaan historian aikana. Kuitenkin on reilua huomata, että joissakin asioissa on kyse teologisista keskusteluista. Kristillinen yhteisö ei pysty muuttamaan mieltään joistakin asioista vain siitä syystä, että asiat eivät enää ole muodissa. Toisaalta on totta, että kristityt eivät saa tuudittautua siihen, että isien uskon lisäksi pidetään myös kaikki isien perinnäissäännöt.

Erityisesti ulkopuolisten kanssa ei ole tavatonta törmätä tyhjiin katseisiin, kun selittää, että keskustelu naisten johtamismahdollisuuksista seurakunnassa on ihan oikea keskustelu. Ei kiitos, emme ole fossiileja tai järjestä noitavainoja torstaisin. Raamattu on kristittyjen pyhä kirja, ja tämän kirjan pitäisi saada valaista meidän uskoamme ja käytäntöämme. Jos tämä lähtökohta hylätään, joudumme aika tavalla rakentamaan koko kysymykset Jumalasta, pelastuksesta ja vaikka Jeesuksen merkityksestä aika tavalla uudestaan.

Kun Raamatussa on vaikeasti sulatettavia kohtia, niin kristikunta on koko historiansa joutunut painimaan niiden kanssa. Tämä on kokonainen paketti, josta voi toki ottaa kirsikoita kerman päältä, mutta sen jälkeen on hyvä miettiä, onko paketissa miten paljon yhteistä enää sen kanssa, mihin vaikka varhainen kirkko uskoi. Raamatussa vaikuttaa olevan jotain mainintoja esimerkiksi naisten johtajuuden ja sukupuoliroolien suhteen. Siinä mielessä keskustelu on parempi käydä kuin lakaista maton alle.

Kysymys naisten johtamisesta seurakunnassa on lähtökohtaisesti teologinen kysymys.

Zeitgeist ja houkutus naimisiin

Jokainen aikakausi ja sukupolvi haastaa kristittyjä ajattelemaan monia asioita uudestaan. Alkukirkossa haasteena olivat harhaoppiset ja vainoajat. Filosofisia hyökkäyksiä on vyörytetty kristinuskoa vastaan aina alkukirkosta ja Celcuksesta Valistuksen kautta nykypäivään. Nyt maallistuneisuus ja postmoderni ajattelu haastavat kristinuskoa omalta osaltaan.

Kristinuskoa ulkopuolelta katsovat ja arvioivat ovat kaikessa kuitenkin kristityille mielekäs keskustelukumppani. On hyvä nähdä itsensä toisten silmin ja joutua haastetuiksi. Siinä mielessä jopa kaikki ”ootte tyhmiä” -kommentit ovat aina tervetulleita. Kuitenkaan kirkon ei ole pakko syöksyä jokaisen Zeitgeistin kanssa naimisiin, sillä se päätyy yleensä leskeksi jäämiseen, kun ajan henki muuttuu. Suhteita saa muodostaa, mutta on parempi muistaa, mitä teini-ikäisten tyttärien isät hokevat: seurustelusuhteita on parempi harkita kunnolla ennen pitkän tähtäimen päätöksiä.

Liberalisointipelkoa

Yllättäen Raamatun arvovaltaa korostavan ryhmän kohdalla meillä on paljon yhteistä. Monen on kuitenkin vaikea uskoa sitä. Monessa kristillisessä liikkeessä naisten johtajuutta on alettu korostaa sen perusteella, että suhde Raamattuun on muuttunut. Kun Raamattu nähdään koko kysymyksen osalta vain kasaksi Paavalin ja kumppanien papurykselle raapustettuja mielipiteitä, joita he pienissä, ensimmäisen vuosisadan täyttämissä päissään kirjoittivat, naiset saadaan saarnastuoleihin varsin vikkelästi. ”Paavali oli vain Paavali, joten Piia voi olla pastori ja Sanna suorittaa sakramentteja.” Kuitenkin suhde Raamattuun muodostuu hyvin erilaiseksi kuin mitä esimerkiksi helluntailaisuudessa on helppo sulattaa.

Sittenkin yhteistä

Kuitenkin juuri Raamatun arvovaltaa korostavien kanssa yhteistä maaperää on paljon. Keskustelu on oman perheen sisäistä keskustelua: korostamme kaikki Raamatun merkitystä ja sitä, että se tulee ottaa vakavasti myös sen kanssa, keitä Jumala haluaa seurakuntaansa johtamaan.

Tietysti erimielisyyttä on sen suhteen, mitä se Raamattu itsessään sanoo. Siksi olisi kaikkein mielekkäintä, että koko keskustelu keskittyisi siihen, mitä Uuden testamentin kriittiset kohdat asiasta selvittävät. Vasta sen jälkeen on käytännön vuoro: mitä tämä merkitsee meille?

Tietysti meidän kohdallamme on välttämätöntä, että osoitamme Raamatun uskottavasti puoltavan naisten johtajuutta. Tämä on meidän missiomme. Tarkempi eksegeesi eli raamatuntulkinta alkaa siis ensi maanantaina.

_________________

Markus Mäenpää on teologian jatko-opiskelija Åbo Akademissa. Markus nauttii seurakunta-aktivismista, historiallisen Jeesuksen tutkimuksesta, kolmivuotiaiden kaksospoikien hiekkalaatikkoleikeistä sekä teetä nollaseiskalitraisesta mukista.