keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Diakonos ja protasis Foibe – Vastakulttuurinen johtajuus, osa 1

1. Johdanto 


Tämä kirjoitus on Foibe-trilogiani toinen osa. Foibea kutsutaan sekä ”Kenkrean seurakunnan palvelijaksi” (38, 92, KR) (kreik. diakonos, mask./fem.) että ”tueksi” (92) tai ”avuksi” (38, KR) (kreik. protasis, fem.). Katsaus kansainvälisiin käännöksiin johtaa huomioon, että tulkinnan kannalta molempien sanojen merkitykset ovat ladattuja. Ruutia ei ole säästetty käännösvastineita puolustettaessa. Pitäisikö diakonos-nomini kääntää palvelijana, seurakuntatyötekijänä (minister), lähettiläänä vai julistajana? Onko protasis-sanan vastine apu, tuki, hyväntekijä, suojelija vai seurakunnan johtaja? Jokaiselle näistä käännöksistä löytyy perustelunsa, mutta paras käännösvastine syntyy tarkastelemalla tekstiä syvemmin.

2. Tulkinnan sudenkuopat


Foiben asemaa tarkasteltaessa suurin haaste lienee Paavalin kirjeenvaihdon heijastama seurakunnan johtajuusrakenteen arviointi ja sen hermeneuttinen ymmärtäminen nykyaikana. Lukija 2000-luvulla kohtaa välttämättä syvän hermeneuttisen rotkon. Toisella laidalla hän saattaa lukea tekstiin modernin demokratian käsitteen ”johtaja”, joka tarkoittaa osakkeenomistajien tai äänestäneiden delegoimaa valtaa valvoa enemmistön etuja (Clarke 2000, 233). Tämänkaltainen johtajuus on Uuden testamentin maailmassa kokonaan vierasta.



Toisella puolen rotkoa tulkitsija saattaa lukea tekstiin antiikin patriarkaallisuudesta periytyneen ennakko-oletuksen naisesta huomaamatta, että Uuden testamentin aikaisessa kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi kehittynyt sosiaalinen hierarkia. Suurin osa miehistäkin oli alamaisia suhteessa harvojen miesten ja toisinaan naisten valtaan. Jälkimmäisten status tunnustettiin, ja aseman tuomaa kunniaa selvästi kunnioitettiin muun muassa kunnianimikkeiden kautta, kuten pontifex maximus (keisari), paterfamilias (perhekunnan pää), archisynagogos (synakoogan ylin toimihenkilö). Vastoin tätä kulttuurihistoriallista taustaa Uuden testamentin kristillinen palvelustyö on erilainen kuin patriarkaalisuuden hierarkkiset rakenteet.

3. Vastakulttuurinen johtajuus


Paavalin kirjeenvaihdosta käsitämme, että hän loi vastakulttuurin aikalaiselle johtajuusnäkemykselle (Clarke 2000). Vallan ja kunnian käsitteet, kuten virka” tai ”hallitsija” (archê), ”kunnia” (timê) tai ”valta” (telos), eivät ole löydettävissä apostolin kirjeistä, eikä niitä yhdistetä asemaan seurakunnassa ja sen viroissa. Paavali vältti kutsumasta itseään aikalaisin käsitein johtajaksi sekä kieltäytyi siihen liittyvistä symboleista ja rinnakkaiskäsitteistä. Sen sijaan hän kutsui yhteistyöverkossaan palvelleita toimijoita sekä miehiä että naisia tasavertaisuutta korostuvin sanakääntein. Näitä olivat syn- alkuiset nominit kuten työtoveri, yhteistyökumppani tai vankilatoveri. Erityisesti Paavali hahmotti seurakunnan tunnistettavat rakenteet hallitsijamielikuvien sijaan palvelustehtävinä hyödyntäen diakonia-sanaperhettä (diakonia, diakonos, diakoneô). Sanajoukko on Paavalin toistuvin tapa kertoa, millainen on seurakunnan palveleva olemus. Diakonia-sanaperheen käyttö saattaa palata takaisin opetuslasten kysymykseen: ”Kuka on suurin?” Jeesus vastasi: ”Jos tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija” (Mark 9:33-35; Matt 23:11; Luuk 22:26).

Uusi testamentti käyttää palvelemisen ideaa laaja-alaisesti selittämään Jeesuksen kuoleman sosiaalista ulottuvuutta toinen toisensa palvelemisena jopa niin, että statukseltaan ylhäisempi palveli alhaisempaa. Palvelija mielikuvasta versoi sekä kaikille Jeesuksen seuraajille kohdistunut elämäntapa ihanne että johtajuusajattelu. Seurakunnan eräänä tehtävänä nähtiin pyhien saattaminen valmiiksi palvelustyöhön. Kaikille kuuluvan palvelun Paavali kuitenkin erotti diakonos-sanan avulla tunnistetusta palvelustyöstä ja siihen erottautuneista henkilöistä. Näitä henkilöitä olivat esimerkiksi Apollos (1. Kor 3:5), Paavali (1. Kor 3:5, Ef. 3:7, Kol 1:23, 25), Tykitus (Ef 6:21, Kol 4:7), Epafras (Kol 1:7) ja Timoteus (4:6) Foiben lisäksi (Room 16:1).

Merkille pantavaa on, että kyseisistä diakonos-nominien asiayhteyksistä tulkitsija ei voi päätellä mitään hierarkiasta tai henkilöiden asemasta.  Klassisin esimerkki lienee se, että Paavali sovelsi Apollokseen ja itseensä tasavertaisesti diakonos-sanaan hyödyntäen maanviljelijäkielikuvaa (1. Kor 3:1–9). Toinen heistä oli istuttaja ja toinen kastelija Jumalan pellolla. Näin Andrew Clarkin mukaan Paavali käänsi päälaelleen aikalaiset sosiaaliset arvostukset. Paavali osoitti korinttilaisen asenteen korottaa ihmisjohtajia virheelliseksi hänen ja Apolloksen nähdessään itsensä palvelijoina. Paavalin valitsema kielikuva erityisesti soti tätä vastaan. Vain Jumala saattoi antaa kasvun.

4. Foibe ja diakonos


Uuden testamentin laajempi tarkastelu kumoaa niin nykyaikaiset lähtökohdat johtajakäsitteestä kuin patriarkaalisuuden nimissä oletetut ennakkoasenteet johtajuudesta. Diakonia-sanaperhettä alunperin sovellettiin niin orjaan (Filemon 13), naiseen (Room 16:1) kuin vapaaseen mieheenkin (Paavali itse; 2. Kor 11:23). Foibea Paavali kutsui diakonos-nominilla kuten muitakin tunnistetussa palvelustyössä mukana olleita. Miten meidän tulisi nähdä diakonos sananmerkitys Foiben kohdalla?

Lähdetään liikkeelle yleisistä huomioista. Paavalin kirjeissä diakonos-sana on varattu niin paikallisseurakunnan ”johdon” kuin Paavalin kiertävien yhteistyökumppaneiden tunnistamiseen. Sana on varattu kuvaamaan seurakunnan istuttajia (1. Kor 3:1–9), Kristuksen evankeliumin edestä kärsimistä (2. Kor 11:23), evankeliumin kuin sanan julistamista ja opettamista (Kol 1:23, 25), palvelustehtävässä olevia Jumalan palvelijoita (2. Kor 6:3, 4) ja paikallisen seurakunnan palvelemista (Kol 1:7).

Tarkemmat huomiot Roomalaiskirjeestä 16:1 ovat seuraavat. Roomalaiskirjeen luvussa 16:1–15 Paavali vahvistaa omalla apostolin auktoriteetilla listassa mainittujen yhteistyökumppaneidensa ja erityisesti Foiben palvelustehtävän: ”Minä suosittelen.” Toiseksi ”Kenkrean seurakunnan palvelija” vähintään viittaa säännöllisesti tapahtuvaan työhön, jota Foibe teki Kenkrean seurakunnan hyväksi (ks. Dunn). Myös diakonos sanaan liitetty temporaali partisiippi (oûsan) viittaa tehtävän jatkuvuuteen (pääverbi preesens ja partisiippi preesens) niin, että voidaan puhua virallisesta, seurakunnan ja Paavalin tunnistamasta palvelustehtävästä ja ehkä jopa johtoasemasta.

5. Lopetus


Suomalaiset käännökset puhuvat Foibesta palvelijana. Palvelija-käännös on oikeutettu monien sitä kritikoidessa, koska nimitys kuvaa Paavalin ja laajemmin Jeesuksen visioimaa tapaa ajatella seurakunnan johtamisen luonnetta.

Kritiikki on oikeutettua ”palvelija” käännöksen ollessa vajaa, koska se ei avaa kyseisten henkilöiden tehtävien sisältöä, ja käännöksessä hukkuu ajatus siitä, että diakonia-sanaperhe on Paavalin keskeisin tapa toistojen perusteella hahmottaa kristillinen palvelustehtävä ja seurakunnan johtamisen rakenne. Siten on turvallista tehdä johtopäätös, että Foibe oli yksi Kenkrean seurakunnan johtajista ja hänet voidaan tasavertaisesti rinnastaa muihin Jeesuksen evankeliumin palvelijoihin Paavalin kirjeissä.

Kuitenkaan emme tarkasti tiedä, mikä oli Foiben palvelustehtävä, mutta se oli jotakin erityislaatuista, jota Paavali mielellään apostolin auktoriteetilla suositteli. En kuitenkaan löydä mitään syytä ajatella Foiben sukupuolen perusteella, että hänen harjoittama diakonos olisi poikkeus muista diakonia-sanaperheellä kuvatuista evankeliumin palvelijoiden tehtävistä tai asemista seurakunnan hyvinvoinnin hyväksi Paavalin yhteistyöverkostossa (vertaa Apollos, Epafras, Paavali, Timoteus ja Tykitus). Näen hänet tasavertaisena Paavalin yhteistyökumppanina ja siten Uusi testamentti puoltaa miesten ja naisten tasavertaista palvelua ja johtamista seurakunnassa.

KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________


Esa Hyvönen on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja teologian maisteri (Th.M. Evangelische Theologische Faculteit, Leuven, Belgia), pääaineenaan Uuden testamentin eksegetiikka. Esa on jäsenenä Suomen helluntaikirkon eettisopillisessa komiteassa. Elämää hän ei osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan leppoisasti, pilke silmäkulmassa.

10 kommenttia:

  1. eli Ulla Rautiainen sanoo:

    Olisikin kokeilumielessä aika mielenkiintoista tehdä sellainen raamatunkäännös, jossa henkilöiden sukupuolet olisi häivytetty kokonaan pois ja luetuttaa sitten testihenkilöillä, jotka eivät sisältöä ennestään tunne ja katsoa miten he kenenkin asemat ja toimenkuvat ymmärtäisivät kun sukupuolirooleista johtuvia ennakkoasenteita ei olisi ohjaamassa ajattelua.
    Tai vielä repäisevämmin vaihtaa naisten nimet miesten nimiksi ja miesten nimet naisten nimiksi ja testata, kuinka paljon lukemisen ymmärtämisessä tapahtuisi muutoksia. Eli että kuinka paljon käsitykset sukupuolirooleista vaikuttavat siihen, mitä tekstin sisällössä nähdään.
    Saisiko vaikkapa Pauliinan kirje roomalaisille samankaltaista arvostusta osakseen kuin täsmälleen samansisältöinen Paavalin kirje on saanut? Vai tuntuisiko kuitenkin ainakin vähän siltä, että Pauliinan kirjoittama jaarittelu on joutavaa löpinää jota ei nyt niin tosissaan tarvitse ottaa?
    Eli kuinka puolueetonta ja oikeasti sisällöstä lähtevää raamatuntulkintamme on, ja kuinka paljon sitä ohjailevat sukupuolien arvottaminen ja muutkin asenteet?
    Monestiko on käynyt samoin kun Jeesuksen ajan fariseuksille, jotka kehittivät omien (ei siis kirjoituksiin pohjaavien) rasististen ennakkoasenteidensa pohjalta päättelyketjun: Galileasta ei voi nousta profeettaa > Jeesus on galilealainen > Jeesus ei voi olla profeetta.
    Eli kuinka paljon pieleen päästään menemään, kun sisältöä tulkitaan jäykkien ennakkokäsitysten värittämänä, eikä pelkän sisällön mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa, Ulla Rautiainen! Tosin oletan, että Raamatun tekstin sukupuolien kääntäminen saisi joissakin aikaa melkoisia reaktioita (siellä olisi kunigatar Sauliina, joka ajaa Daavidelliä takaa erämaita pitkin, Jahven puolesta kiivaileva Pinehasiina ja Jeesuksen lähin trio olisi Pietariina, Jaakobella ja Johanna). Mutta sukupuoliset ennakkokäsitykset ovat hyvin syvällä meidän kulttuurissamme ja meissä. Tietynlaiset stereotypiat ovat toki ihan suotavia, sillä stereotypiat auttavat maailman jäsentelemisessä, mutta siinä vaiheessa, kun ne tulevat esimerkiksi toisen sanomisten uskottavuuden tielle, ne ovat ongelmia. Tässä maaperässä on vielä paljon muokkaamista ja ruoppaamista.

      Poista
  2. Teologi Esa Hyvönen kaatuu nyt jälleen omiin jalkoihinsa, ja sotkee selvästi raamatunterminologian. Mitä siis διάκονος tarkoittaa:

    (1) διάκονος = ① one who serves as an intermediary in a transaction, agent, intermediary, courier - ② one who gets someth. done, at the behest of a superior, assistant to someone.

    lähde: Arndt, W., Danker, F. W., & Bauer, W. (2000). A Greek-English lexicon of the New Testament and other early Christian literature.(3rd ed.) (230). Chicago: University of Chicago Press.

    Vaikka Hyvänen kuinka vatkaisi edes takaisin kreikankielen sanoja ja partisiippi verbejä, ei διάκονος sana muutu merkitykseen: πρεσβύτερος [vanhin] - ἐπίσκοπος [paimen/kaitsija]. UT:ssa 1Tim 3 luku myös erottaa nämä palvelutehtävät toisistaan:

    (1) ἐπίσκοπος - seurakunnan vanhin [1Tim.3:1-2)
    (2) διάκονος - seurakunnan palvelija [1Tim.3:8-9]

    Hyvönen sanoo: "Näen hänet [Foiben] tasavertaisena Paavalin yhteistyökumppanina ja siten Uusi testamentti puoltaa miesten ja naisten tasavertaista palvelua ja johtamista seurakunnassa."

    Väärin. Esa Hyvänen kaatuu nyt Jumalan Sanan edessä - sillä seurakunnan johtaminen kuuluu ἐπίσκοπος-palvelutehtävään, kuten jokainen voi lukea Raamatusta. Kyllä Hyvönen sen itsekin tietää - hän nyt vain yrittää pyörittää turhanpäiväisesti kreikansanoja ilman mitään selkeyttä - ja silti kaiken hänen selityksensä kaataa selkokielinen Raamatun oma ilmoitus. Minusta pyrkimykset tehdä naisesta seurakunnanvanhinta saa jo surullista "eisegeesi"-selitystä itseensä - kuten tässäkin, nyt kreikankielen sanojen selviä merkityksiä (ja niiden eroja) heivaamalla.

    Seurakunnan johtajat kuvataan Hebr.13:17;24 partisiipilla ἡγουμένους, joka - JA HUOMAUTAN - ei ole sama sana kuin διάκονος.

    Joten Esa Hyvöselle terveisiä, älä sotke selviä Jumalan Sanan merkityksiä. Tiedät varsin hyvin että διάκονος ei ole ἡγουμένους, eikä διάκονος ole ἐπίσκοπος.

    Marku Mäenpäälle terveisiä - Raamatussa on tarkoituksella erotetut sukupuolet. Sukupuolettomaksi tehtävä raamatunkäännös on Raamatun vääristelemistä ja sen ilmoituksen tuhoamista. Isä on mies - äiti on nainen - tämä tulisi olla selvää - eikä että näistä tehdään sukupuolettomia "hän"-muotoja.

    Sola Scriptura - Jeesus on Herra
    tv. Petri Kuusela

    VastaaPoista
  3. Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä henkilöiden nimissä. Se ei ollut tarkoituksellista.

    Siunausta Herrassa Jeesuksessa.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. (Edit: poistin alkuperäisen vastauksen ja tässä on kielellisesti editoitu versio ko. vastausta):

    Hyvä Petri,

    Viestissäsi on paljon melua, muttei juurikaan rakentavia asia-argumentteja.

    1) Ehdotan artikkelissani juuri BDAG-sanakirjan tarjoamaa käännösvaihtoehtoa Room 16:1 kohdalle eli "palvelijaa," joka on "one who serves". Tästä herää kysymys: miksi esität kirjoitukseni vääristelevässä valossa?

    2) Fakta on, että Paavalin kirjeissä keskeisin evankeliumin työtä ja johtajuutta kuvaava käsite on diakonia-sanaperhe. Ja tähän sanaan liittyy delegoidun aseman merkitys, kuten Paavali puhuu apostoleista muun muassa "uuden liiton palvelijoina", jonka voit esimerkiksi tarkistaa viittaamastasi sanakirjasta.

    Tätä sanaperheen aspektia artikkelini ei sen kummemmin kiellä eikä käsittele.

    3) Diakonia-sanaperheen toistuvuus on suurempaa kuin mikään muun käsitteen evankeliumin työtä kuvatessa Paavalin kirjeissä. Miten selität itse tämän toistuvuuden sen sijaan, että syytät minua Raamatun vääristelystä? Melkoisella haravalla kyllä saa Uutta testamenttia lukea, että diakonia-sanaperheen saa kadotetuksi käsiteltäessä johtajuutta Uudessa testamentissa. Vanha viisaus olisi se, että syytteen edessä esität syyttäessäsi tulkintani olevan eisegeesiä ja jopa Raamatun vääristelyä omalta puoleltasi rakentavamman ja paremman tulkinnan.

    4) Tämä lisäksi useassa kohtaan missä Paavali puhuu kaitsijoista/vanhimmista hän myös mainitsee seurakuntapalvelijat (esim. Tiitus 1:1). Koska näitä molempia ryhmittymiä asetettaessa seurakunnan tehtäviin oli melko samankaltaiset kriteerit, niin eikö näiden asioiden johdonmukainen tulkinta merkitse sitä, että molemmat ryhmät kuuluivat jollakin tapaa seurakunnan tunnistettavaan johtoon.

    5) On totta, että artikkelissani sanon ylimalkaisen huolimattomasti Uusi testamentti, vaikka tekstini käsittelee todellisuudessa Paavalin kirjeitä.

    Heprealaiskirjeestä löytyy mainitsemasi johtajuus-käsite. Mutta Heprealaiskirjeen 13 asiayhteys ei tarkenna, mitä ryhmittymää tai ryhmittymiä johtajuudella tarkoitetaan. Itse luet asiayhteyden sitä tarkentamatta käsitteen vanhin. Mitkä ovat perustelusi lukea Hepr. tekstiin sana, jota siinä ei esiinny?

    Mielestäni molemmat käsitteet diakonos ja presbyteros sopivat asiayhteyteen, koska Heprealaiskirjeessä johtajuus syntyy kyvystä opettaa (Hepr. 13:7). Paavalin kirjeissä niin diakonia-sanaperhettä kuin kaitsija/vanhin käsitettä sovelletaan opettamiseen. Voit itse tarkistaa vaikka BDAG-sanakirjan avulla viitteet diakonia-sanaperheeseen ja Sanan opettamiseen, mikäli et minua usko.


    William Lane kommentoi sanaa johtaja Heprealaiskirjeessä seuraavasti:

    There ὁ ἡγούμενος, “the leader,” is interchangeable with ὁ διακονῶν, “the one who serves,” in a context addressing leadership or precedence within the community of faith. (1998). Hebrews 9–13 (Vol. 47B, p. 526). Dallas: Word, Incorporated.

    Tästäkin saa käsityksen, että diakonia-sanaperhe on pääasiallinen tapa puhua johtajuudesta Uudessa testamentissa.

    VastaaPoista
  6. Vastaus Esa Hyvöselle.

    (1) En suinkaan vääristele tekstiäsi, vaan kritisoin tulkintaasi, sillä sanot: "Näen hänet [Foiben] tasavertaisena Paavalin yhteistyökumppanina ja siten Uusi testamentti puoltaa miesten ja naisten tasavertaista palvelua ja johtamista seurakunnassa."

    Tästä pitää huomioida:

    UT:n opetuksessa seurakunnassa on erottuvat palvelutehtävät, kuten: (1) apostoli on erilainen palvelustehtävä kuin seurakunnanpalvelija (erottamtta sitä, että he molemmat ovat Jumalan palvelijoita) (2) Seurakunnanvanhin on erilainen palvelustehtävä kuin seurakunnanpalvelijan tehtävä (erottamatta heitäkään yhdentävästä merkityksestä: he molemmat ovat Jumalan palvelijoita.

    Mielestäni sotket semanttisen, eli sanan käyttömerkityksen UTssa διάκονος sekä ἐπίσκοπος välillä. Sillä seurakunnan johtaminen ilmenee juuri Apostolien teoissa selvästi, esim. Apt.15 luvussa. Siinä käsiteltävän asian loppupäätös tulee seurakunnajohtajien, eli vanhimmiston kautta.

    William Lanen kommentaarin selitys ei mielestäni ole pätevä, sillä hän tekee sanojen semanttisesta sisällöstä pelkästään yhdentävän, ei erottuvan. On selvää että jokainen seurakunnan palvelutehtävä on "palvelemista", mutta UT tarkoituksella erottaa ne toisistaan, kuten edellisessä kommentissa osoitin 1Tim.3 luvusta käsin.

    Yrität siis nähtävästi liittää semanttisesti "seurakunnanpalvelija"-sanan "sateenvarjotermiksi", jonka alla menee kaikki UT seurakunnna palvelutehtävät. Jos näin teet rikot palvelutehtävien eroavaisuuden ja luot jopa sanojen merkitysten välisen sekaannuksen.

    (2) Postmodernistinen ajattelu omaa tavan luoda sanoille uusia merkityksiä, ja näin luoda niiden kautta uusia mielikuvia ihmisille. Teologiassa näen samaa suuntausta. Kyseenalaistetaan Raamatun kirjaimellinen merkitys, ja luodaan sen ylle selityksellinen merkitys - jopa semanttisella sanamerkitysten uudelleen luomisella. Näiden erottaminen tässäkin asiassa on oleellista, sillä muuten ihminen lankeaa muuttamaan Jumalan asetuksia toisiksi - tarkoituksella, joksi Jumala on ne alunpitäen asettanut.

    Willam Lanen kommentti on itselleni kontekstuaalinen yhdistäminen: johtaminen on palvelemista. Mutta se ei ole pavelutehtävien sekoittamista: seurakunnan johtajuus ja vanhemmuus on erilainen palvelutehtävä, kuin seurakunnanpalvelija. 1Tim.3 luku todistaa tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti tässä itse vähän huutelen sivusta teidän keskusteluunne, mutta Petri, pieni tarkennus: tarkoitatko, että Apt. 15 on jollakin tavalla verrannollinen siihen, että seurakunnan vanhmmat tekevät siinä jonkun päätöksen? Kun siinä on apostolinen kokoontuminen, niin ehkä lähinä vertauspiste on kirkolliskokouksessa, ei niinkään vanhimmiston kokoontumisessa.

      Mitä tulee tuohon diakonokseen, niin itse voisin huomauttaa, että mielestäni erottelet johtamisaspektin tuosta diakonoksen tehtävästä aika keinotekoisesti pois, jotta se voisi pysyä "sukupuolineutraalina" johtamisen kategoriana. Kuitenkin Esan perusteluja vastaan on aika vaikea väittää, että diakonokset eivät mitenkään mitään johtaneet. Tai opettaneet seurakuntaa, kuten Esa jo edellisessä tekstissään osoitti.

      Jos saa toivoa, niin postmodernikortit jätetään taskuun. Esa on argumentoinut kelvollisesti keissin, jonka pitäisi kestää metallinkiiltävässä, modernistisessakin paradigmassa kaikki happosateet.

      Poista
  7. Vastaus Markus Mäenpäälle.

    διάκονος-sana UT:ssa on:

    (1) yleinen semanttinen sanakehys, palvelemiselle
    - merkiten seurakunnallisesti kaikkia UT:n palvelutehtäviä, ja täten myös niissä olevia erottuvia luonteenlaatuja.
    ----------------------------------
    (2) erityinen ja erottuva palvelustehtävä Jumalan seurakunnassa
    - joka ei ole sama kuin seurakunnan vanhemmuus ja paimennus (kaitsijat), apostolit tai profeetat. Palvelutehtävällisesti kyseessä on siis erottuva toimi Jumalan seurakunnassa.

    Sanoit: "erottelet johtamisaspektin tuosta diakonoksen tehtävästä aika keinotekoisesti pois, jotta se voisi pysyä "sukupuolineutraalina" johtamisen kategoriana."

    En suinkaan, vaan vetoan Raamatun omaan ilmoitukseen. Seurakunnan vanhin on eri palvelutehtävä kuin seurakunnanpalvelija [diakonos]:

    (1) ἐπίσκοπος - seurakunnan vanhin [1Tim.3:1-2]
    (2) διάκονος - seurakunnan palvelija [1Tim.3:8-9]

    Siksi "diakonos" palvelutehtävänä ja siihen liityvinä muotoina eroaa seurakunnan vanhemmuudesta. Esa Hyvösen teksti jättää tämän selkeän erotuksen kuitenkin tekemättä - näkisin siitä syystä, että hän pyrkii perustelemaan naisjohtajuutta Raamatulla.

    Postmodernismi-kortti ei kuinkaan ole mikään väärä argumentti, sillä moderneissa raamatunkäännöksissä(kin) pyritään uudelleen luomaan raamatunterminologiaa, ja näin vääristellään Jumalan Sanaa. Raamatussa avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto, ei mikä tahansa "rakkaus-liitto" - johon postmodernistinen uuskäsitteistö sen tahtoisi nyt laittaa. Tässä on samaa semanttista kikkailua, eli sanan laajamerkitys muuttaakin sanan erityismerkityksen.

    VastaaPoista