Sivut

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kahvilakeskustelu: millaista on olla naisena aktiivihelluntailainen?

Nyt lokakuun alussa Naispastori-blogimme on ollut olemassa kolme kuukautta. Kuukausipäivän kunniaksi Pilkku ja Anna juttelivat kahvikupin äärellä siitä, millaista on olla helluntailainen nainen ja blogata siitä.

Pilkku: Kun pysähdyn ajattelemaan, että meidän blogi on tosiaan ollut olemassa kolme kuukautta, niin mun ensimmäinen ajatukseni on se, että mulla ei ole ollut siihen kovin paljoa annettavaa. En miellä olevani eksegeetti, joten oma kontribuutio on jäänyt vähemmälle. Mutta mielestäni on ollut erittäin hyvä juttu, että nimenomaan ryhmämme eksegeetit ovat kirjoittaneet eksegeettiset perustelut auki. Ajattelen, että tämä projekti on kannattanut myös siksi, että nyt tämä keskustelu tasavertaisesta seurakuntatoimijuudesta ja naisten asemasta on levitetty meidän oman kaveripiirin ulkopuolelle laajemmalle yleisölle.

Anna: Mä olen sun kanssa tosi samoilla linjoilla ja ajattelen, että blogi on ollut tosi hyvä juttu, vaikka ei mullakaan ole ollut siihen mitään eksegeettistä sisällöllistä antia. Mutta olen kyllä stressannut siitä, että miten koko juttu sujuu ja miten ihmiset tähän reagoi, joten tuntuu siltä, että olisin tehnyt paljonkin.

Lukijapalaute on onneksi pääsääntöisesti ollut sellaista, että blogi on ollut hyvä juttu ja että on ollut mielenkiintoista lukea raamatullisia perusteluja naisten tasavertaiselle toimijuudelle. Erityisesti palautetta ovat antaneet nuoret naiset, mutta toisaalta yllätyin siitä, että blogin lukijakunta on ollut aika heterogeenistä!

Pilkku: Mäkin kuvittelin alussa, että meidän lukijakunta olisi pääosin helluntailaista, mutta se onkin ollut huomattavasti laajempaa, mikä on loistavaa. Mä oon kans kuullut positiivista palautetta ja kiitoksia siitä, että blogi on nostanut tätä naisasiaa esille. Lisäksi yleisesti on oltu yllättyneitä tekstien laadusta, sillä niistä paistaa kuulemma kirjoittajien perehtyneisyys aiheeseen. 



Anna: Joo mulle on kanssa kiitelty sitä, että tekstit ovat olleet perusteellisia, ja mulle onkin ollut merkittävä juttu myös se, että tällä blogilla olemme ehkä onnistuneet tuomaan eksegetiikkaa jollain tavalla lähemmäs tavallista seurakuntakävijää. Kun kaikkinaisen teologisen tiedon lisääntyminen jo sinänsä on mielestäni aina hyvä juttu.

Vaarana vihaisen feministin leima?


Pilkku: Toisaalta olen saanut myös palautetta siitä, että blogin kielen on koettu olevan teologikikkailua, jonkinlaista meidän omaa kieltä, joka sulkee ei-teologiaa opiskelleet pois. Osa palautteen antajista on ollut myös sitä mieltä, että puhuessamme tästä naisteemasta emme ole kristinuskon ytimessä kiinni, tai että mieluummin tulisi puhua uskolle olennaisimmista aiheista. Sen pohjalta olen itse miettinyt, että leimaannunko liikaa yhden asian ihmiseksi, kun kirjoitan tätä. Kun todellisuudessa me kaikki blogin kirjoittajat olemme kiinnostuneita monista muistakin teologian teemoista eikä tämä naiskysymys ole mikään meidän elämän ykkösmissio tai ainut asia, josta olisi syytä puhua.

Anna: Mä oon kanssa miettinyt samaa ja myös sanonut muutamalle, että naisten tasavertainen johtajuus ei todellakaan ole joku yksi ainoa asia, johon haluan vaikuttaa. Ja koko blogihan syntyi siitä keskusteluketjusta, jossa aluksi kirjoitettiin yksittäinen vastine RV:ssa julkaistuun juttuun, mistä taas syntyi yllättäen pidempi keskustelu. Eli tätä blogia ei aloitettu jonkin strategisen suunnittelun tuloksena vaan pikemminkin keväällä sen RV:ssa käydyn keskustelun myötä alkoi tuntua, että nyt olisi hyvä aika suoltaa kaikki meidän ajatukset ja argumentit naisten tasavertaisesta toimijuudesta pihalle. 

Oon toki itsekin miettinyt sitä, että saanko tätä kirjoittaessani huonon leiman. Mutta en yhtään koe niin, että olisin tässä tekemässä jonkinlaista vallankumousta tai edes tuomassa helluntaiherätykseen varsinaisesti mitään täysin uutta asiaa, sillä onhan naisten tasavertaista toimijuutta kannatettu ja siitä on keskusteltu jo kauan meidän blogia ennen. Tosin ehkä meidän blogimme on ensimmäinen suomenkielinen systemaattinen esitys tasavertaisen johtajuuden puolesta netissä, mutta en silti haluaisi tästä mitään vallankumouksellisen viittaa harteilleni.

Lisäksi myös pelkään vähän sitä, että leimaudunko tästä naisasiasta puhuessani sellaiseksi vihaiseksi helluntaifeministiksi ja olenko kaikille miehille pelottava tai ärsyttävä.

Pilkku: Siis kenelle miehille?

Anna: Ehkä eniten helluntailaisille. Mutta myös yleisesti mun mielestäni suomalaisessa yhteiskunnassa feministin identiteetin ottaminen on vähän riski – tai no riski on jo ylipäätänsä puhua naisen asemasta ja tasa-arvosta ihan ilman feminismi-sanaakin. Tasa-arvokeskusteluun ja feminismiin liittyy tietynlainen maine, ja se sana jo itsessään herättää negatiivisia mielikuvia. Toisaalta sitten taas feminismi on nykyään osa modernia suomalaista kaupunkikulttuuria, johon kuuluu korkeakoulutetut, pätevät nuoret naiset, mutta mikä saatetaan meidän helluntaipiireissä kokea uhkaksi ja vääräksi. Yleisesti ehkä ajattelen niin, että helluntaipiireissä nuoret naiset tykkäävät tästä meidän blogista, mutta entä mitä miehet ajattelevat tästä? Syökö tämä naisten asemasta puhuminen heidän miehuutta ja olenko siitä puhuessani nainen, joka on jotenkin liikaa kaikille?

"riski on jo ylipäätänsä puhua naisen asemasta ja tasa-arvosta ihan ilman feminismi-sanaakin."

Pilkku: Samaistun kyllä tosi vahvasti tuohon ajatukseen, että olenko miehille tai jollekin miehelle ”liikaa”. Kun olen miettinyt sitä oikeastaan koko sen ajan, kun olen kuulunut tähän liikkeeseen. 

Anna: No mutta sun asema on helpompi, kun olet kihloissa nyt. Tai että nyt sulla on joku mies, jolle et ollut tai ole liikaa ja joka ei koe uhkana sitä, että puhut julkisesti naisten ja miesten tasavertaisuudesta.

Pilkku: Joo Lauri vaan nauraa sille ajatukselle, että olisin jotain liikaa tai pelottava, sillä se ei koe sitä yhtään niin. Ja mulle se on ollut aika eheyttävää. Kun jos kokee, että oma vahvuus tai päämäärätietoisuus ei pelästytä toista, niin silloin uskaltaa olla myös heikko ja haavoittuvainen. Lisäksi mietin tätä leimautumisen pelkoa myös niin, että läheisimpien ihmisten mielipiteet musta merkitsee kuitenkin eniten ja uskon, että ne läheisimmät ihmiset hahmottavat mua pääosin muita reittejä kuin tämän naisasian/ blogikirjoittajuuden kautta. 

Rakentavaa keskustelukulttuuria kohti


Pilkku: Mutta leimautumisen suhteen mua mietityttää myös se, että miten vanhemmat ihmiset ottavat tämän ja miten naiskeskustelusta osaisi tehdä rakentavaa? Lähtökohdat nuorten ja vanhempien välillä saattavat nimittäin olla tosi erilaisia, ja mietin, miten pääsisi rakentamaan sellaista keskustelua, jossa kunnioittaisi ja ymmärtäisi toisen erilaista maailmankuvaa?

Pilkku ja cafe latte.


Jotkut ovat nimittäin sanoneet siitä, että blogissa on sellaista tavaraa, joka menee ihan yli hilseen. Eli on olemassa se vaara, että kun tottuu puhumaan tästä naisaiheesta eksegeettien tai teologien maailmassa ja kielellä, niin sille sokeutuu eikä osaa enää olla ymmärrettävä sen maailman ulkopuolisille lukijoille. Vaikka toinen puoli tähän asiaan taas on se, että liian usein toisaalta lukijoita pidetään tyhminä ja vältellään asioiden esittämistä niiden tosiasiallisessa monimutkaisuudessaan tai monitulkintaisuudessaan. Lukijoilta siis jollain tavalla otetaan pois oma päätösvastuu tai oikeus muodostaa mielipide asiaan ja pyritään esittämään oma, valmis ja yksinkertaistettu ratkaisumalli. 

Anna: Joo mä vihaan asioiden liiallista yksinkertaistamista ja lukijoiden vähättelyä. Mutta olen samalla miettinyt paljon sitä, että milloin on oikeus ajaa muutosta. Yhdessä blogipostauksessani pohdinkin sitä, että miten tasapainoilla siinä asioihin puuttumisen rajalla: siis milloin pitäisi ajatella, että olen valmis tarttumaan tähän asiaan, vaikka se aiheuttaisi riitaa ja milloin asioiden pitäisi vaan antaa olla. Tämän naisteeman suhteen mulla ei ole mitään agendaa saada kaikkia helluntaiseurakuntia ottamaan naisia vanhimmistoihinsa, mutta toisaalta naisten palvelumahdollisuudet on mun mielestäni aihe, joka ansaitsee kunnon keskustelun.  Joten yritän tasapainoilla siinä välissä, että en halua aiheuttaa tällä teemalla liian suurta riitaa, mutta toisaalta naisten tasavertaiselle toimijuudelle on olemassa kunnon perusteet ja tämä meidän edustama tasavertaisuutta kannattava malli on nähdäkseni raamatullinen.

Pilkku: Mua ärsyttää tässä keskustelussa juuri toi, että kun toisaalta kannatan naisten tasavertaista toimijuutta, niin toisaalta pitää koko ajan vahvasti painottaa sitä, että tämä naisteema ei ole mun elämäni tärkein asia ja ettei leimaudu liikaa ns. feminististen arvojen kannattajaksi. Se on tavallaan hassua, että helluntaikentässä pitää niin vahvasti painottaa sitä, että ei ole yhden asian ihminen. Kun todellisuudessa on varmaan aina niin, että kukaan ei ole vain yhden asian ihminen ja toisten pitäisi osata olla leimaamatta ketään sellaiseksi.

Jos vielä ajattelen henkilökohtaisella tasolla, niin vaikka tämän blogin päämäärä ei olekaan se, että kaikissa seurakunnissa tehtäisiin joku linjaus naisten tasavertaisen toimijuuden puolesta, niin silti toivoisin, että voisimme liikkeenä ottaa naismyönteisen kannan. Sillä nimittäin suojelisimme naistyöntekijöitämme. Nyt tämä avoin tilanne tavallaan mahdollistaa rakenteellisesti naisten sukupuoleen perustuvan vähättelyn ja kiusaamisen. Jatkossa toivoisin, että seurakunnat ottaisivat selkeämmin vastuu siitä, että jos nainen palkataan pastoriksi tai työntekijäksi, niin sitten seurakunta myös seisoo naisen takana. Se on nimittäin tosi väärin, että jos kesken naisen työkauden joku vetää maton naisen alta. Esimerkiksi jos joku yksittäinen vanhimmistoveli alkaa kovaan ääneen kyseenalaistamaan naistyöntekijän roolia ja valtuuksia, ja kukaan ei puolusta sitä naista. Itse koin, että seurakuntatyössä sain täyden henkisen tuen omalle työlleni, ja se oli merkittävä asia työhyvinvoinnille.

"Nyt tämä avoin tilanne tavallaan mahdollistaa rakenteellisesti naisten sukupuoleen perustuvan vähättelyn ja kiusaamisen."

Lisäksi ajattelen niin, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka intuitiivisesti ajattelevat naisjohtajuuden olevan OK, mutta heillä ei ole ollut ajatuksiinsa hyviä perusteluja. Niinpä toivoisin, että blogin kautta moni saisi perustelut ajatuksilleen ja heillä olisi rohkeutta tai raamatullinen pohja puolustaa tasavertaista kantaa. Eli vaikka ei mullakaan ole mitään selvää agendaa koko herätysliikkeelle, niin toisaalta toivoisin, että edes jotkut seurakunnan uskaltaisivat linjata niin, että naisia voi olla vanhimmistossa ja että he ovat toimijuudeltaan tasavertaisia. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että ollaan tilanteessa, jossa kaikki pelkäävät leimautumista eikä mikään seurakunta uskalla olla ensimmäinen tasavertaisuuden kannattaja. Toivoisin näkeväni enemmän avoimuutta koko helluntailiikkeessä, sillä arvostan Vapaakirkkoa liikkeenä siitä, että ylempi johto on siellä uskaltanut tehdä naismyönteisen linjan, mutta naisasia ei ole repinyt liikettä hajalle.

Anna: Mun mielestä onkin valtavan ironista, että osa helluntailaisista argumentoi vahvasti sitä, että koska tämä naisasia on kehällinen eikä se ole kristinuskon ytimessä, niin siitä olisi hyvä olla hiljaa yhtenäisyyden vuoksi. Mutta jos loogisesti ajattelee, niin jos naisten toimijuus on niin kaukana ytimestä, niin miksi siitä pitää sitten niin kovasti suuttua? Ja miten niin kehällinen ja ei-keskeinen asia loogisesti voisi niiden kauhuskenaarioiden mukaan repiä meidän liikkeemme hajalle?

Sitäkin olen miettinyt, että tämä naiskysymys tuo tosi hyvin esiin helluntailaisen kyvyttömyyden sietää erilaisia mielipiteitä. Blogin yhteydessä on nimittäin vahvasti taas kerran huomannut sen, että meillä keskustelu jostain aiheesta ei vaan meinaa pysyä siinä aiheessa, vaan tosi pian aletaan väitellä siitä, että kuka on ”oikea helluntailainen” ja raamatullinen ja kuka sitten taas liian liberaali ja väärässä. Meillä ei siis oikein meinaa olla tilaa sietää kahta erilaista Raamattuun pohjautuvaa tulkintatapaa, vaan toinen pyritään leimaamaan heti ei-raamatulliseksi ja täysin eksytykseen vieväksi harhaopiksi. Ja se on välillä tosi raskasta ja syö uskoa helluntailaisuuden tulevaisuuteen.


"tämä naiskysymys tuo tosi hyvin esiin helluntailaisen kyvyttömyyden sietää erilaisia mielipiteitä."

Pilkku: Joo tuosta olen NIIN samaa mieltä! Meiltä puuttuu keskustelukulttuuri, ja olen miettinyt, miksei meillä voida antaa sille toiselle tilaa ja mahdollisuutta esittää mielipidettään, vaan sen sijaan meillä niin nopeasti lentää se tikari. Ja niin nopeasti aletaan syyttää nimenomaan sitä, että se erilainen mielipide ei ole Raamattuun pohjautuva. Lisäksi meillä on tosi vähän kykyä ajatella, että ehkä oma mielipiteeni voisi olla väärässä tai että se on totuudesta vain likiarvo. Kun nähdäkseni kypsää ajattelua olisi sellainen malli, jossa todetaan, että tähänastisen lukemani ja kokemani perusteella ajattelen asian tavalla X, mutta toisaalta ei kirjoiteta sitä omaa näkemystä absoluuttisena totuutena kiveen. 

Samoin kuin tuohon totuuden tematiikkaan liittyy myös kysymys siitä, että osaako oikeasti asettua toisen asemaan. Me olemme siinä tosi huonoja täällä helluntaiskenessä: meillä ei mitenkään itsestään selvästi osata asettua toisen asemaan eikä myöskään kuunnella toista ja ymmärtää sitä, että millä logiikalla eri mieltä oleva rakentaa oman näkemyksensä.

Anna: Niinpä! Meidän ajatus totuudesta on usein sellainen, että meillä on totuus ja usein ylhäältä päin kerromme sitä muille, ja oletamme heidän kääntyvän meidän totuuteemme. Mun mielestä taas on aika outo ajatus, että joku ihminen kuvittelee jossain kohtaa elämäänsä löytäneensä lopullisen totuuden kaikesta. Kun totta kai meillä pitää olla perusteltuja näkemyksiä asioista ja meidän pitäisi pyrkiä muodostamaan niitä, mutta silti joku kunnioitus elämän mysteeriä ja oman tiedon rajallisuutta kohtaa olisi hyvä olla. Joku joskus sanoi, että teologia on pohjimmiltaan totuuden etsintää – ja siihen ajatukseen itse haluan sitoutua. 

Miehet ja naiset helluntaissa


Pilkku: No mutta jos vielä palataan hetkeksi takaisin tähän naisteemaan, niin millaista sun kokemuksen mukaan on ollut elää naisena helluntailiikkeessä?

Anna: Ihan ensimmäinen ajatus mulla taitaa olla se, että en ole mielestäni koskaan kokenut mitään suurta sortoa. Ja erityisesti suhteessa seurakunnassa toimimiseen en ole kokenut, että mua olisi rajoitettu sukupuoleni perusteella. 

Pilkku: En kyllä mäkään koe kokeneeni sortoa. Toisaalta olen kuullut joitain aika karuja juttuja naisten kohtelusta helluntailiikkeessä ja vaikka mulla ei olisi samanlaisia kokemuksia, niin ne toisenlaiset kokemukset on myös totta. Ajattelen myös, että joskus on vaikea erottaa, että johtuuko joku asia sukupuolesta, iästä vai persoonasta tai niiden yhdistelmästä. 


"En kyllä mäkään koe kokeneeni sortoa. Toisaalta olen kuullut joitain aika karuja juttuja naisten kohtelusta helluntailiikkeessä"

Mulle tulee joskus kuitenkin sellainen olo, että helluntaiherätys on 70-vuotiaiden miesten kerho ja ylipäätänsä päätöksenteko on joskus kapean ryhmän harteilla. Mulla ei sinänsä ole mitään keski-ikäisiä tai sitä vanhempia miehiä vastaan enkä vastusta sitä, että joku vanhempi mies on mun johtaja, mutta kaipaan lisää avoimempaa keskustelua ja osallistamista. Ylipäätään toivon, että päätöksentekoon osallistettaisiin laajempi skaala ihmisiä: siis sekä naisia, miehiä, nuoria, vanhoja, Suomessa aina asuneita, maahanmuuttajia jne. Meillä on ollut pitkään tietynlaisia ihmisiä päättävissä elimissä, siis suomalaisia vanhempia miehiä, ja moninaisuus on ollut aika vähäistä.

Anna: Ideologisestihan muuten feminismi kytkeytyy nimenomaan laajempaan moninaisuuteen, ja mä ajattelen, että feministisen ajattelun anti myös helluntailaisuudelle on nimenomaan tarjota näkökulmia siihen, että miten pystyttäisiin olemaan moninaisempia. Feminismistä lainatut ajattelutavat nimittäin herättävät näkemään sitä yksipuolistumista, jota tapahtuu luonnollisesti kaikissa yhteisöissä. Me ihmiset kun toimimme periaatteella, että olemme taipuvaisia hakeutumaan samanlaisten seuraan ja valitsemaan ympärillemme samanlaisia ja -mielisiä jäseniä. Kun taas hyvä yhteisö tarvitsisi erilaisia persoonia, ja siksi myös seurakunnassa olisi hyvä tietoisesti tarkastella sitä, että johtajat ovat keskenään erilaisia. Eli tavallaan Naispastori-blogi on mulle kannanotto moninaisemman seurakunnan puolesta.

Anna ja kahvi maidolla.


Pilkku: Mun mielestä meidän johtajuuskäsitykseen tai seurakunnassa toimimisen oikeutukseen liittyy myös meidän kokemusvetoinen kulttuurimme. Meillä siis korostetaan paljon sitä, että uskottavalla johtajalla tai puhujalla pitää olla paljon kokemusta, ja kyvykkyys johonkin syntyy tosi vahvasti vain kokemuksen kautta. Mutta ajattelen myös niin, että tähän naiskeskusteluun limittyy suurempi keskustelu siitä, että kuka on helluntailaisuudessa uskottava tekemään jotakin.

Anna: Mun mielestä tähän ”kuka on uskottava” -kysymykseen liittyy myös yleisesti kunkin ihmisen käsitys miesten ja naisten rooleista ja olemuksesta. Me tässä blogissa puhumme nimenomaan naisten ja miesten tasavertaisesta toimijuudesta seurakunnassa ja seurakunnallisissa rooleissa, mutta sen lisäksi jokaisen ihmisen nais- ja mieskuvia jäsentää jonkinlainen käsitys naisista ja miehistä parisuhteessa. Ja tähän parisuhteen tai avioliiton sisäiseen roolitukseen tai tasavertaisuuteen ei blogissa oteta kantaa. 

Pilkku: Selvennätkö, että mikä siis olisi se kysymys, mihin pitäisi ottaa kantaa?

Anna: Tarkoitin siis sitä, että me Naispastori-blogissa kannatetaan sitä, että vanhimmistossa, pastoreina tai missä vain seurakunnan virassa voisi olla miehiä ja naisia tasavertaisin toimijuuksin, mutta tarkoittaako se sitä, että ajattelemme, että naisen ja miehen pitäisi myös avioliitossa olla tasavertaisissa rooleissa.

Pilkku: Okei, nyt saan kiinni sun ajatuksesta. Luulen, että meillä kirjoittajilla on varmaan aika erilaisia mielipiteitä, mitä tulee avioliittoon ja myös erilaisia malleja, joissa elämme. Mutta uskon, että aika monet ihmiset projisoi tai heijastaa omaa avioliittoajatteluaan tähän naiskeskusteluun. Tai että jos joku mies elää avioliitossa, jossa hän on vahva johtaja ja päättää perheen asioista, niin on ehkä vaikea suhtautua siihen, että tasavertaisena työtoverina olisikin nainen. Koska jos suhde vaimoon on malli, jossa nainen on heikompi astia siinä mielessä, ettei hänen kanssaan voi keskustella kaikesta eikä nainen kestä vaikeiden asioiden käsittelyä tai päätöksentekoa, niin helposti ajattelee niin myös naistyötovereista.

Anna: Mä mietin juuri tuota samaa. Tai en halua ottaa kantaa siihen, miten toisten pitäisi avioliitossaan elää, mutta toisaalta mietin kyllä sitä, että onko vahvan patriarkaalisen mallin mukaan elävän ihmisen psykologisesti mahdollista kannattaa egalitaarista seurakunnallista johtamismallia. Eli se yleinen naiskuva vaikuttaa tässä taustalla koko ajan.

"mietin kyllä sitä, että onko vahvan patriarkaalisen mallin mukaan elävän ihmisen psykologisesti mahdollista kannattaa egalitaarista seurakunnallista johtamismallia."

Samalla tavalla oon joskus miettinyt myös sitä, että miten tähän teologiseen naiskeskusteluun liittyy se ikuisuuskysymys, että voivatko nainen ja mies olla ”vaan kavereita”, tai että onko naisten ja miesten mahdollista olla ystäviä ilman seksuaalista jännitettä. Koska jos ajattelee, että naiset on aina jollain tavalla seksuaalisen halun kohteita, niin voi olla vaikea kannattaa ajatusta siitä, että nainen olisi läheinen, tasavertainen ja ei-seksuaalinen työtoveri. 

Täysillä nainen ja arvostettu toimija


Pilkku: Aivan. Ja mitä tohon avioliittokysymykseen tulee, niin siitäkin pitäisi keskustella avoimemmin ja rehellisemmin. Kun joku saattaa olla kauhean vahvasti sitä mieltä, että mies on perheen pää, mutta samalla ei oikeastaan keskustella siitä, että mitä se perheen päänä oleminen oikeassa elämässä tarkoittaa. 

Anna: Mun mielestä historia auttaa ymmärtämään siinä, että naisten tasavertaisuus on yhteiskunnallisesti tosi uusi asia: esimerkiksi naisilla on ollut äänioikeus vasta noin 100 vuotta. Joten koska taustalla on suuri yhteiskunnallinen muutos, niin ei tavallaan ihmekään, että naisten asema yhä edelleen puhututtaa näin paljon.

Pilkku: Yksi tähän roolimuutokseen liittyvä tosi voimakas juttu on se, että miten isän rooli on muuttunut viimeisen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana. Isyyden muutoksen kohdalla mun mielestä on aika hankala väittää, että se muutos olisi tosi väärin tai ei-raamatullista, vaikka tietyllä tavalla voisi tulkita, että koti-isät on raamatullisten ja jumalallisten roolien sekoittamista, sillä kotona lapsia hoitava isä ottaa tavallaan perinteisen naisen roolin. Mutta pikemminkin ajattelen, että monelle nuorelle helluntai-isälle se niiden läsnäolevan isän rooli on älyttömän merkittävä ja isänä miehet löytävät jonkun ihan uuden puolen itsestään. 

Anna: Totta, onhan tällainen skandinaavinen läsnäoleva, lempeä ja hellä isä todellakin Raamatun kulttuurikontekstille vieras malli, koska se kulttuuri oli miehisyyden ja isän roolin kannalta tosi erilainen. Ja se on epäloogista, että tätä muutosta ei koeta vääränä vaikka samalla ”raamatullisia” rooleja saattaa meidän mielestä uhata vaikka se, että perheen äiti menee töihin ja tienaa miestä enemmän. 

Pilkku: Yksi tähän naisten ja miesten rooleihin liittyvä asia on muuten vielä sekin, että miten sukupuoli saa näkyä. Naisten kohdalla kysymys on siis se, että onko lupa näyttää naiselta. Mun mielestä nimittäin joskus käy niin, että naisellista naista ei pidetä uskottavana. Mun mielestä helluntaipiireissä on havaittavissa sitä, että ne naiset, jotka ovat toimineet paljon miesten kanssa tai perinteisesti miehisissä rooleissa, ovat ehkä huomaamattaankin häivyttäneet sukupuoltaan pois. Ja meillä syynätään myös paljon enemmän naisten pukeutumista kuin miesten. 

"Naisten kohdalla kysymys on siis se, että onko lupa näyttää naiselta. Mun mielestä nimittäin joskus käy niin, että naisellista naista ei pidetä uskottavana."

Anna: Tuo sama trendi on näkyvissä kyllä myös laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä meidän päättävissä elimissä toimivat naiset ovat perinteisesti olleet aika androgyynejä tai maltillisen naisellisia. Vertailukohtana taas Itä- ja Etelä-Euroopassa naiset vaikuttavat olevan paljon naisellisempia, mutta siellä kulttuuri on myös patriarkaalisempi ja naisten roolit on erilaisia verrattuna miehiin. 

Pilkku: Mä uskon, että jumalallinen juttu olisi se, että ei tarvitsisi yhtään häpeillä tai häivyttää sukupuoltaan, vaan että sen voisi tuoda ilolla esiin riippumatta siitä, millaisissa tehtävissä toimii. Toivoisin myös näkeväni sitä, että päättävässä asemassakin voisi olla hyvin erilaisia ihmisiä. Nimittäin ehkä se perinteinen miehinen johtajatyyppiroolikin on aika kapea rooli – ja monet miehet eivät koe, että he sopisivat siihen muottiin. Ja vastaavasti toivoisin, että naisenakaan ei tarvitsisi olla tietynlainen nainen, että voi toimia esimerkiksi pastorina.

Ylipäätään toivoisin sellaista joustovaraa miehenä ja naisena olemiseen, koska ajattelen, että raamatullisestikaan ei ole vain yhtä tapaa olla mies tai nainen. Ja että kummassakin sukupuolessa on uniikki sekoitus feminiinisiä ja maskuliinisia piirteitä.

Anna: Joo jotain tuollaista mäkin toivoisin sekä näkeväni laajemmin helluntaiherätyksessä että löytäväni myös itse omassa elämässäni. Että osaisin olla täysillä nainen ja toimia kutsumuksessani, ja toivottavasti saisin elää sellaisessa kristillisessä ympäristössä, joka tunnistaisi, tukisi ja arvostaisi lahjojani.

________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.










Pilvikki Viitanen on ex-nuorisopastori ja teologian maisteri, joka opiskelee tällä hetkellä johtamisen psykologiaa ja kulttuurihistoriaa Lapin yliopistossa Rovaniemellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti