Minä ja naisvanhimmat

Koska olen enemmän kokemuksellinen ja käytännöllinen kuin dogmaatikko, jaan omakohtaiseen kehitystarinani. Naispastori-blogin teologiset esitykset allekirjoitan sisällöltään ja perusteluiltaan, enkä pystyne niihin mitään lisäämään. Ja edustan siis konservatiivista raamattukäsitystä ja -teologiaa. Pyrin lukemaan asiat Raamatusta, en Raamattuun. Uskon, että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, kokonaan Jumalan sanaa. Käännökset eivät kuitenkaan ole Jumalan henkeyttämiä.

Iskee hermoon

Minulle naisvanhemmuus, -johtajuus ja naisten rooli helluntaiherätyksessä on ollut merkittävä ongelma, jopa kipu, kutakuinkin 40 vuotta. En ole nimittäin koskaan voinut allekirjoittaa seurakunnissa vallitsevaa rajaavaa ajattelua ja käytäntöä. Vaikka olen helluntaikodin lapsi, tämä asia tuli minulle kuin puskista tullessani uskoon 15-vuotiaana. En ollut kuullutkaan moisesta! Minusta oli epäoikeudenmukaista ja asenteellista, ettei nainen voisi toimia seurakunnassa siinä missä mieskin, mikäli työhön oli lahjoja ja kutsumus. Mielestäni lähes hilpeän huippunsa tämä käytäntö sai ehtoollisella, jossa vain isosti luotetut, nimetyt ja hautajaisiin pukeutuneet miehet saivat jakaa viiniä tai mehua ja pullaa, kun ajatuksin, sanoin ja rukouksin muistelimme Jeesuksen sovituskuolemaa. Maisteluun, muisteluun ja rukoukseen saivat tosin myös naiset yhtyä.

Kontrastina samaan aikaan naiset toimivat jopa valtion päämiehinä: Golda Meir Israelissa, Indira Gandhi Intiassa ja vähän myöhemmin Margaret Thatcher Englannissa.

Minä ja rakas äitini Mirja Vehosmaa.

Varsinaiset teologiset perusteet naispastoriudelle ja -vanhemmuudelle sain Toronton Ontario Bible Collegessa vuonna 1986, kun systemaattisen teologian kurssilla tutkin asiaa ja kirjoitin esseen tästä itseäni kiusaavasta asiasta. Teologian professorini Brian McKenzien alustukset ja uudet lähteet avasivat minulle perustellun ja systemaattisen näkökulman aiheeseen. Itselleni haastavin ja osin sisäisesti ristiriitaisin teksti oli 1. Tim. 2:11–15. Richard ja Katherine Clark Kroegerin artikkeli jossakin teologisessa lehdessä oli aivan käänteentekevä voidakseni ymmärtää kyseisen jaejakson merkillisen verbivalinnan, viittauksen luomisjärjestykseen ja synnyttämisen naisten ikiomana evankeliumina. Myös kirjeessä esiintyvät pukeutumisohjeet naisille ymmärsin paremmin kulttuurikontekstissaan. Sittemmin Clark Kroegereiltä on ilmestynyt myös Bakerin kustantama kirja I Suffer Not a Woman.

Itse arvioin teologiset selitysmallit liukumolla höpöä – sinnepäin – mahdollista – todennäköistä – varmaa. Se, että seurakuntavirat ovat avoinna niin naisille kuin miehille, sijoittuu omalla akselillani todennäköisen ja varman väliin, lähemmäs varmaa. Siitä todellakin uskaltaa jopa julistaa.

Miksi mies vaikeni seurakunnassa?

Nyt tunnustan syntini. Kyllä, pidin liian pitkään liian pientä ääntä erittäin tärkeästä asiasta. Olin nuori työntekijä, nuori vanhin, nuori vanhimmiston varapuheenjohtaja isossa seurakunnassa. Vastassa olivat tuulimyllyt. Juttelin asiasta kyllä ruohonjuuritasolla, ja nostin määrätietoisesti armoituksen ja kutsumuksen omaavia naisia palvelutehtäviin. Ehkä liian usein tuntui siltä, että ei ollut varaa heiluttaa venettä. Tai että piti seurakunnan uudistajana valita taistelunsa. Seli-seli.

Vasta kun perustimme uuden seurakunnan Itäisen Turun alueelle, otimme asian määrätietoisesti esille. Uusipesulassa on voimassa seurakunnankokouksen linjaus, että naiset saavat toimia kaikissa seurakunnallisissa tehtävissä. Mutta kun ensimmäinen vaalitilanne reilut kaksi vuotta sitten tuli, siitä syntyi aikamoinen kriisi. Siksi Pesulassa ei vielä toimi naisvanhimpia.

Nyt Naispastori-blogi saa täyden ja julkisen tukeni. Arvostan ja kunnioitan tätä minua nuorempien työntekijöiden ja helluntaiteologien hanketta. Asia on tärkeä. Kumarrus teille!

Harvinaista herkkua

Viime talvena olin etuoikeutettu ja palvelin työkokeilussa helluntailaisessa Turun Kotikirkossa, jossa vanhimmistoon kuuluu kaksi Jumalan kutsumaa ja asettamaa ja seurakunnan yksimielisesti virkaan siunaamaa naisvanhinta.

Tunnustan: ei tuntunut pahalta, vaan tosi hyvältä. Näin on hyvä. Jumalan tahtomaa rikkautta. Suosittelen.

________________

Ari Vehosmaa on tympeän pitkään sairauslomaileva Uusipesulan pastori ja perustajajäsen.

”Tänne tarvittaisiin vähän feminismiä!” (Feminismi, osa 1)

Jo joitakin vuosia sitten kotiseurakuntani tiedotuslehdessä ilmestyi silloista seurakuntamme nuorisotyön johtoryhmää esitellyt uutinen, joka ilmestyessään herätti ystäväpiirissäni yllättävän paljon tunteita. Tuo lehtijuttu ei sinänsä ollut mitenkään erityinen: se sisälsi oikeastaan vain ryhmän jäsenten lyhyet esittelyt sekä kuvan, jossa rennon näköiset miehet nojailivat pöytään. Reaktioita ei näin ollen niinkään tuntunut synnyttävän se, mitä kuvassa oli, vaan pikemminkin se, mitä siitä koettiin puuttuvan – nimittäin naisia. Kuvan ystävällisen näköinen miesrivi kun katkesi ainoastaan kerran keskellä istuvaan nuoreen naiseen, joka esiteltiin hänestä ja yhdeksästä miehestä koostuvan johtoryhmän sihteeriksi. Tuota kuvaa hetken tarkasteltuaan muuan näpsäkkä ystävättäreni napakasti painoikin etusormensa punaiseksi lakatun kynnen miesrivistöön tokaisten: ”Tänne tarvittaisiin vähän feminismiä!”

Pahan feminismin uhka

Uskaltaisin väittää, että yleisesti ottaen herätyskristityt eivät suhtaudu feminismiin kovinkaan positiivisesti. Joukossa toki on varmasti poikkeuksia ja monen suhtautumistapa lienee myös kokolailla neutraali, mutta siitä huolimatta ajattelen, että jos tänä sunnuntaina nousisin jonkin paikallisen saalemin saarnapönttöön ja julistautuisin feministiksi, en saisi kuulijajoukosta sanomalleni kovinkaan montaa aamenta.

Väitän, että helluntailaisessa ja herätyskristillisessä ajattelussa feminismi nähdään uhkana ja toisinaan jopa ”oikean”, perinteisen ja raamatullisen naiskäsityksen vastakohtana. Yksi esimerkki tällaisesta hahmotustavasta löytyy Pirjo Alajoen teoksesta Naiseus vedenjakajalla – kristillinen näkökulma feminismiin. Törmäsin tuohon vuonna 2005 ilmestyneeseen kirjaan melko pian sen ilmestymisen jälkeen, ja siitä lähtien olen käynyt sen kanssa jonkinlaista mielensisäistä vuoropuhelua siitä, mitä ajattelen sen esittämistä väitteistä. Olen viimeisen vuosikymmenen aikana lukenut Alajoen kirjan useita kertoja ja tutustunut muihin Alajoen hengenheimolaisiin, mutta toisaalta myös opiskellut sekulaaria sukupuolentutkimusta tavoitteena hahmottaa sitä, että missä suhteessa kristillisyyden ja feminismin tulisi toisiinsa olla.

Oma ajatteluni on varmasti vielä muotoutumassa, ja tästä aiheesta olisi paljon yhtä blogipostausta enemmän sanottavaa, mutta siitä huolimatta haluan nyt nostaa esiin muutaman asian feminismistä ja (herätys)kristittyjen siihen liittyvistä käsityksistä. Vaikka olen joistain Alajoen kirjassaan esittämistä ajatuksista hyvin paljon samaa mieltä, liittyy Alajoen edustamaan feminismikuvaan mielestäni toisaalta paljon haasteita, joista nostan esiin kaksi. Ensimmäiseksi väitän tässä kirjoitukseni ensimmäisessä osassa, että feminismiä ja ”raamatullista” naiskuvaa ei ole mielestäni reilua asettaa toisensa poissulkeviksi vastakohdiksi. Toiseksi tekstini toisessa osassa haluaisin painottaa sitä, että feminismistä puhuessamme emme suinkaan puhu jostain ehyestä ja muuttumattomasta ajatuskokonaisuudesta, vaan pikemminkin feminismi on (poliittista) ajattelua, joka on vahvasti vuorovaikutuksessa ympäristöönsä.

Feminismi vs. ”raamatullinen” naiseus

Kirjansa esipuheessa psykologian ja filosofian maisteri, Operaatio Mobilisaation pitkäaikainen työntekijä Pirjo Alajoki määrittelee naiseuden olevan nyt vedenjakalla: valittavana on naiseuden toteuttaminen joko traditionaalisella tavalla tai feministisen mallin mukaan. Alajoen esittelemä feminismi on saanut naiset toimimaan yhteiskunnassa ”miesten tavoin”, tehnyt heistä ”enemmän miesten kaltaisia, androgyynisiä” ja näin ollen aiheuttanut kilpailun lisääntymistä, moraalin romahtamista, perheiden ongelmien lisääntymistä, avioerolukujen kohoamista ja itsekeskeistä omien etujen ajamista. Tämän feministisen kehityskulun vaihtoehtona olisi Alajoen mukaan traditionaalinen näkemys naiseudesta, joka ”korostaa naisen oikeutta toimia omalle sukupuolelleen luontevalla tavalla läheisten ihmisten parhaaksi ja omaksi kasvukseen”.

Vaikka Alajoki ei eksplisiittisesti nimeäkään omaa näkemystään naisen roolista komplementaristiseksi, niin siltä se vaikuttaa: kirjassa esitellään ”naisen omalle sukupuolelle luonteva toimintatapa”, jossa miesten ja naisten ”ei tarvitse tehdä samoja asioita ollakseen tasavertaisia”. Alajoen mukaan tämä raamatullinen naismalli korostaa naisen arvoa elämän synnyttäjänä, ylläpitäjänä ja kannattelijana sekä myös miehen tasavertaisena kumppanina, mutta kuitenkin tavalla, jossa naiselle ja miehelle kuuluvat omat tehtävänsä. Kirjassa tätä oikeaa naiseutta kutsutaan traditionaaliseksi ja monessa kohtaa ihanteellinen nainen maalataan 1950-luvulla eläneeksi kotirouvaksi. Alajoki useassa kohtaa nimittäin ihannoi kotona lapsia hoitavaa vaimoa, joka löytää elämäntehtävänsä aviomiehensä ja perheensä palvelemisesta ja vierittää ”modernin”, taloudellisesti itsenäisen ja miehestä riippumattoman nykynaisen harteille syytöksiä koko yhteiskunnan negatiivisesta kehityksestä.

Raamatullista vai retoriikkaa?

Vaikka Alajoen väitteiden kanssa olisi eri mieltä jo sinänsä, niin erityisen paljon ongelmia on mielestäni Alajoen tavassa liittää kuvaan mukaan kristillisyys ja raamatullisuus. Alajoen mallissa retorisesti taitavaa ja samalla erittäin ärsyttävää on nimittäin se, että malli asettaa komplementaristisen naismallin ”raamatulliseksi”, oikeaksi ja kristilliseksi, ja linjaa kaikki siitä poikkeavat ajatukset feminismiksi, ei-raamatullisiksi ja vääriksi. Feminismi on Alajoen mukaan pohjimmiltaan ”kapinaa Jumalan luomisjärjestystä vastaan”, luomisjärjestyksen ainut oikea tulkinta taas on miesten ja naisten erilaisia tehtäviä painottava komplemetarismi, ja kaikki muu ajattelu leimataan feminismiksi eli melko yksiselitteisesti Raamatun vastaiseksi ja vääräksi.

Alajoen käyttämä retorinen tapa rajata raamatullista naiseutta on siis myös tämän blogin näkökulmasta aika suppea. Koko Naispastori-blogin tarkoitus kun on nimenomaan ollut osoittaa perusteluja sille, että egalitaristinen tulkinta naisten asemasta ja palvelutehtävistä nousee Raamatusta ja perustuu nimenomaisesti Raamattuun. Alajoen edustama hahmotustapa kuitenkin tunnistaa raamatulliseksi vain hänen itsensä edustaman käsityksen, ja muut tulkinnat Raamatusta ovat automaattisesti vääriä – mikä puolestaan tekee tulkintaa koskevasta keskustelusta melko haastavaa tai jopa mahdotonta. Omasta tulkintatavastaan toki saa ja pitääkin olla innostunut, mutta toivottavasti innostuksen ohelle mahtuisi myös halua ja kykyä asettua kunnioittavaan dialogiin erilaisten näkemysten kanssa.

Teksti jatkuu seuraavassa postauksessa.


Keskustele aiheesta facebook-sivuillamme!

________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.

Raksamiehen vaimo ja pastorin mies

”Miltä tuntuu olla pastorin vaimo?” kyselivät amerikkalaiset, kun olin viimeksi Yhdysvalloissa lomilla. Jospa he vain olisivat osanneet lukea suomalaisen naisen kehonkieltä.

Niinpä niin, miltä se tuntuu. Siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, ja joku on itse asiassa tainnut tehdäkin niin. Yhtäkään aiheesta kirjoitettua, mielestäni riipaisevan rehellistä kappaletta en ole kylläkään käsiini saanut. Yleensä kuulemma on ihanaa, silloinkin kun voisi ajatella, että kaikki potkii päähän ja kovaa.

Ja voihan se olla sitä. Kun ovi on suljettu ja ulkomaailma titteleineen ja odotuksineen on saatu pakotettua ulkopuolelle, ihana on juuri oikea sana.

Toisaalta kysymykseen voisi vastata myös niin, että riippuu siitä, kenen pastorin vaimona olet. Kuka on se henkilö nimen takana, koska sekä pastorin että pastorin vaimon nimet kätkevät taakseen ihan oikeat persoonat. Joskus kahvijonossa tai lavalla pastoripariskuntaa esitellessä tämä saattaa unohtua, ja erityisesti pastorin vaimolla ei ole useinkaan etunimeä. Joskus nimeä ei yksinkertaisesti tiedetä, toisinaan ei edes välitetä tietää.

Harvoin olen kuullut kenenkään kysyvän, miltä tuntuu olla taksikuskin tai raksamiehen vaimo. Tämä oli itse asiassa se, mitä ajattelin tuolloin, kun Amerikassa roolistani kyseltiin. Miksi se on niin, että juuri pastorin vaimoksi tultuaan jokin muuttuu, mutta kun minusta tuli raksamiehen vaimo silloin, kun menimme mieheni kanssa naimisiin, se ei kiinnostanut ketään. Miltä tuntui, kun mies tuli likaisissa työhaalareissa kotiin, teki pitkiä työpäiviä, söi liian vähän aamupalaa ja oli jatkuvasti väsynyt?

En kuitenkaan vastannut noin, vaan hieman provosoivammin: olen minä itsekin koulutukseltani pastori, ja teen suunnilleen samoja hommia, mutta en vain saa niistä palkkaa. Ja toisin kuin raksa-aikoina, nyt ihmiset odottavat minun seisovan mieheni rinnalla (tai istuvan eturivissä) katsomassa, kuinka hän tekee omat työnsä sen lisäksi, että minä teen omani. Tämän lisäsin aika huvittuneena, vähän samaan tapaan kuin mieheni sanoi joskus, kun häneltä kysyttiin, miksi minä en ollut mukana kokousmatkalla, koska yleensä pastoreiden vaimot ovat. Ei Janneakaan näkynyt kassan vieressä aikoinaan, kun olin kaupan kassalla töissä.

Tälle on naurettu, mutta on tätä asiaa itkettykin, ja se on vaatinut sulattelua, vaikka halusin mennä naimisiin nimenomaan sellaisen kanssa, jolla olisi sama kutsu kuin minulla. Minullakin kun on kutsu tehdä hengellistä työtä. Ja koska suhtaudun työhöni suurella intohimolla, on mukavaa, kun kotona on toinen samanlainen.

Nyt vastaisinkin kysymykseen näin: ihanaahan se on. Se on sitä siksi, että se tarkoittaa yhteisiä, liian pitkälle venyneitä iltoja eksegeesien äärellä, keskusteluja juuri luetuista kirjoista, yhteisiä kokoussarjoja sekä sitä, kun tietää, että toinen oikeasti ymmärtää tämän kutsumuksen ilot ja kivut. Ja erityisesti siksi, koska hän näkee minut.

Kolumni on julkaistu aikaisemmin RV-lehdessä.
________________

Sara Saarela on kirjailija, joka rakastaa teologian opiskelua, kookosta ja kaunokirjallisuutta. Takana on teologian B.A. -tutkinto, käynnissä kolmen vuoden M.A.-opinnot Vancouverissa. Oppiminen ja opiskelu ei lopu koskaan. Saran oma blogi löytyy täältä.

Kohti terveitä sukupuolten välisiä suhteita: katsaus Vuorisaarnaan osa 2

Edellisessä tekstissäni rakensin taustaa Jeesuksen opetukselle miehen ja naisen välisestä, tasapainoisesta suhteesta. Seurakunnissa on monesti pyritty hallitsemaan suhteita ensisijaisesti sen tähden, että seksuaalisilta hairahduksilta voitaisiin välttyä. Samassa autossa ja toimistossa ei saisi olla yksikseen miestä ja naista, jotka eivät ole aviossa keskenään, ja naisten pukeutuminen on joskus enemmän kuin tarkasti kontrolloitua.

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa naisia haluttiin rajoittaa yhteiskunnallisesti ja uskonnollisesti, koska heidän katsottiin voivan aiheuttaa himoa. Kuitenkin Vuorisaarnassa Jeesus siirtää vastuun himoitsemisesta miehelle (Matt. 5:27–30), ei himon kohteelle eli naiselle. Jeesus varoittaa miestä ”aviorikoksen tekemisestä sydämessä”.

Konkreettisia tekoja vaaditaan

"Ja jos oikea silmäsi viettelee sinut, revi se irti ja heitä luotasi. Sillä on parempi sinulle, että yksi jäsenistäsi tuhoutuu kuin, että koko ruumiisi heitetään Gehennaan. Ja jos oikea kätesi viettelee sinut, hakkaa se irti ja heitä luotasi. Sillä on parempi sinulle, että yksi jäsenistäsi tuhoutuu kuin, että koko ruumiisi heitetään Gehennaan" (Matt. 5:29–30)

Jeesuksen opetuksen kolmas osa, jakeet 29–30, kehottaa tekoihin, jotka vapauttavat edellä kuvatusta noidankehästä, eli aviorikoksen tekemisestä sydämessä. Neljä käskymuotoa kuvaavat ohjeellista toimintaa: ”revi se irti ja heitä luotasi”, ”hakkaa se irti ja heitä luotasi”. Tällaisen aloitteen tekeminen tähtää hyvään lopputulokseen, sillä se ehkäisee lankeamista ja lopulta jopa estää ihmistä joutumasta Gehennaan. Matteus käyttää verbiä ”vietellä” (skandalizō) viitaten himoon, jonka seurauksena on lankeemus ja mahdollisesti jopa lopullinen pelastuksen menettäminen, ”Gehenna” (Vrt. Matt. 18:8–9). Tämä vahvistaa entisestään itsensä silpomisen synnyttämää voimakasta mielikuvaa: mikä tahansa menetys on pienempi kuin lopullinen rangaistus.

Jeesus käyttää ajalleen tyypillistä hyperbolaa eli liioittelevaa ilmaisua, eikä hänen ohjettaan itsensä silpomisesta siksi tule noudattaa kirjaimellisesti. Opetusta ei kuitenkaan tulisi ymmärtää vain symbolisena asenteiden kuvauksena. Jeesus antaa rajun esimerkin, jotta asian vakavuus tulee selväksi: himon kitkeminen vaatii toimintaa jo ajatusten tasolla.

Opetusta ei ole kuitenkaan tarpeen nähdä seksuaalikielteisenä, vaan sen voidaan katsoa painottavan himon vakavuutta. Konkreettisia tekoja vaaditaan, jotta seksuaalisia yllykkeitä voidaan hallita ja näin välttää ”aviorikos sydämessä”. Jeesuksen vaativamman etiikan (5:28) mukaisesti tämä tarkoittaa ajattelu- ja toimintatapojen muuttamista. Vastuuta ei tule siirtää ”himoiten katsomisen” kohteelle eli naiselle.

Kohti tervettä kanssakäymistä

Muodostettaessa yleisempiä seksuaalieettisiä periaatteita on oltava varovainen, sillä jakeet Matt. 5:27–30 käsittelevät himoa nimenomaan suhteessa avioliittoon ja aviorikokseen. Jeesuksen opetus ei esimerkiksi rinnasta seksuaalista halua tai kauneuden huomaamista aviorikokseen. Pelkän kiusauksen pitäminen syntinä on perusteetonta.

Tekstin taustoja ei aina huomioida kristillisessä opetuksessa, mikä johtaa helposti epäjohdonmukaisuuteen. Vaikka useimmiten ”yhtäkkisiä sopimattomia ajatuksia” ei rinnasteta syntiin, yksilön vastuu seksuaalisen puhtauden ylläpitämisessä voi jäädä määrittelemättä, kun huomiota kiinnitetään vain ihmisen ulkoiseen olemukseen: sanotaan, että kenenkään ei tulisi aiheuttaa kiusausta pukeutumisellaan tai ruokkia himoa vartalollaan. Jeesus kuitenkin asetti himoitsevan ihmisen suurempaan vastuuseen. Hän vastusti ajattelua, jossa naista pidettiin lähes olemuksellisesti himon lähteenä. Yksilön omien motiivien, tunteiden ja ajattelutapojen arvioiminen sekä himojen hillitseminen on tärkeämpää kuin ulkoiset tekijät.

Toisaalta Uuden testamentin kehotukset siveelliseen pukeutumiseen voidaan tulkita yksilönvastuusta käsin (1. Tim. 2:9; 1. Piet. 3:3–4). Kristityn tulee itse arvioida, mikä kulloinkin on soveliasta pukeutumista ja käytöstä. Seksuaalinen viehättävyys on aina jossakin määrin kulttuurisidonnainen makuasia, mikä vain korostaa yksilön sisäisen kontrollin merkitystä. Samat ulkoiset ”soveliaan pukeutumisen ohjeet” eivät toimisi esimerkiksi Suomessa ja monissa Lähi-idän maissa. Jeesuksen opetuksen pääperiaate on kuitenkin sama ympäristöstä riippumatta.

Ihminen ei ole vain objekti

Kristillisessä seksuaalietiikassa ihmisvartaloa ei nähdä vain objektina, joka herättää romanttisia ajatusrakennelmia ja seksuaalisia himoja, vaan myös luonnollisen ei-seksuaalisen kanssakäymisen sekä miesten ja naisten välisen ystävyyden katsotaan olevan mahdollista. Jumalan luoma kauneus ei ole himoa ruokkiva ongelma ihmisille, jotka kiinnittävät huomiota ajatusmalleihinsa ja käytökseensä.

Seurakuntaelämän toimisto- ja autosäännöt näyttäytyvät erilaisessa valossa, kun ei-toivottujen asioiden ei ajatella ”vain tapahtuvan itsestään” tietyissä olosuhteissa. Syvällisenkään keskustelun käyminen samassa toimistohuoneessa ei itsessään tee mistään miehen ja naisen välisestä suhteesta sopimatonta, eikä yhteistyötä tulisi lähtökohtaisesti vältellä.

Sukupuolten yhteistyö voi toteutua seurakuntatyössä, kun yksilön vastuuta ja toisten kunnioittamista painotetaan kultaisen säännön hengessä (Matt. 7:12). Tällöin jokainen ihminen pyritään näkemään kokonaisena, tasavertaisena ja älyllisenä yksilönä, jonka kanssa toimiminen ja työskentely on luonnollista. Tämä voi vaatia paljon asioiden työstämistä ja avointa keskustelua. Ihminen on psykologisesti monimutkainen olento, eikä tämän vuoksi kannata olla naiivi. Jeesuksen opetus osoittaa kuitenkin hyvän suunnan kohti kasvua ja toimivia ihmissuhteita.

Teksti perustuu osittain Ristin Voitto -lehdessä (25, 2014, s. 10–11) julkaistuun artikkeliin.


_________________

Tuomas Havukainen valmistelee väitöskirjaa Uuden testamentin eksegetiikan alalta Åbo Akademiin ja vaikuttaa aktiivisesti Keuruun helluntaiseurakunnassa. Tuomas arvostaa suuresti hyvää kahvia.










Kirjallisuutta

Brower, Kent E. ”Jesus and the Lustful Eye: Glancing at Matthew 5:28”. Evangelical Quarterly 76, 291–309. 2004.

France, Richard T. The Gospel of Matthew. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Eerdmans. 2007.

Stassen, Glen H. ”The Fourteen Triads of the Sermon on the Mount (Matthew 5:21–7:12)”. Journal of Biblical Literature 122, 267–308. 2003.

Kohti terveitä sukupuolten välisiä suhteita: katsaus Vuorisaarnaan

Sukupuolten väliset suhteet seurakuntaelämässä eivät ole aina mutkattomia. Seksuaalista jännitettä, kilpailua ja pahaa tahtoa miesten ja naisten välille syntyy helposti, eikä asioita osata aina käsitellä rakentavasti. Kiusalliset tilanteet ja seksuaaliset hairahdukset ovat johtaneet monenlaisten periaatteiden ja hassuilta kuulostavien sääntöjen syntyyn: älä vietä aikaa samassa toimistossa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, vältä kahdenkeskisiä automatkoja ja liian syvällisiä keskusteluja; muuten tapahtuu jotain kamalaa.

Jotta tällä blogilla esitelty visio miesten ja naisten yhteisestä seurakunnan johtajuudesta ja yhdessä palvelemisesta voisi toteutua, on nähtävä tällaisia ulkonaisia sääntöjä syvemmälle. Miesten ja naisten yhteinen johtajuus ei ole mahdollista ilman luonnollista kanssakäymistä, eikä yhteistyötä voida tehdä ilman, että jokainen tiedostaa motiivejaan ja kykenee hallitsemaan käytöksensä. Egalitaarinen johtajuuskäsitys vaatii sitä, että miehet kykenevät olemaan tekemisissä naisten kanssa, työskentelemään samassa toimistossa ja matkustamaan samassa autossa.

Tässä tekstissä tuon esiin joitakin sukupuolten välisiin suhteisiin liittyviä periaatteita Vuorisaarnasta (Matt. 5:27–30) löytyvän Jeesuksen himoa ja aviorikosta koskevan opetuksen pohjalta. Kyky hallita omaa käytöstään ja seksuaalisia yllykkeitään on Jeesuksen opetuksen mukaan kasvaneen kristityn tunnusmerkki. 

Jeesuksen kolmiosainen opetus osoittaa, että taivasten valtakunnan etiikka on sekä jatkumoa Mooseksen laille että lain periaatteet ylittävää. Olennaista himoa käsittelevän opetuksen ymmärtämisen kannalta on, miten Jeesus suhtautui aikansa juutalaisten tulkintaan Mooseksen käskystä olla tekemättä aviorikosta. Miten Jeesus pyrki muuttamaan vallinneita käsityksiä? Mihin hän viittasi himoiten katsomisella? Seuraavaksi käsittelen jakeita Matt. 5:27–30 tarkemmin.

Nainen himon lähteenä

Olette kuulleet sanottavan, älä tee aviorikosta. (Matt. 5:27)

Jakeen 27 ”Olette kuulleet” -alkava lause muodostaa opetuksen ensimmäisen osan, joka lainaa seitsemättä käskyä, ”älä tee aviorikosta” (2. Moos. 20:14; 5. Moos. 5:18) Vanhan testamentin käsky koski erityisesti miestä, jolla oli seksisuhde toisen miehen vaimoon. Jeesuksen opetuksesta puuttuva käskyn loppuosa tulee nähdä olennaisena osana perinteistä juutalaista opetusta, sillä Mooseksen lain mukaan aviorikoksesta seurasi kuolemanrangaistus (3. Moos. 20:10; 5. Moos. 22:22–24; vrt. Matt. 5:21)

Jeesuksen lyhennetty perinteisen opetuksen lainaus voi viitata yleiseen juutalaiseen aviorikoksen tulkintaan, joka keskittyi seitsemännen käskyn kirjaimelliseen muotoon. Patriarkaalisen käytännön mukaan aviorikosta pidettiin rikoksena, joka heikensi vakavasti toisen miehen sosiaalista auktoriteettia. Aviorikos nähtiin miehen näkökulmasta, vaikka naisten katsomista himoiten pidettiin vaarallisena myös muissa Vanhan testamentin teksteissä (Esim. Job 31:1, 9–12; Snl 6:25)

Seitsemännen käskyn ei ajateltu kieltävän miehen, olipa tämä naimisissa tai ei, ja naimattoman naisen välisiä seksisuhteita. Aviorikos ei tuhonnut siihen syyllistyneen miehen liittoa vaan nimenomaan miestään pettäneen vaimon liiton. Juutalainen oikeuskäytäntö oli myös tehnyt aviorikokseen syyllistyneen miehen tuomitsemisen kovin vaikeaksi: tapahtumalle vaadittiin aina vähintään kahta silminnäkijätodistajaa.

Vaikka lähimmäisen vaimon himoitseminen oli kielletty jo kymmenennessä käskyssä (2. Moos. 20:17), juutalaiset opettajat saattoivat pitää naista vastuussa himoitsemisesta, joskus jopa siinä määrin, että naiset haluttiin sulkea julkisen ja uskonnollisen elämän ulkopuolelle. Juutalaiset miehet vaativat yleisesti, että naisten tuli käyttää pään peittävää huivia miesten himojen hillitsemiseksi. Monet jopa pitivät naisia vaarallisina, koska he voivat aiheuttaa himoa. VT:n lakitulkinnoissa vastuu siirrettiin himon kohteelle eli naiselle.

Jokainen on vastuussa omasta himostaan

Mutta minä sanon teille, että jokainen, joka katsoo naista himoitakseen häntä, on jo tehnyt aviorikoksen sydämessään (Matt. 5:28)

Opetuksen toinen osa jakeessa 28 osoittaa, että Vanhan testamentin periaatetta vääristävän tulkinnan noudattamisesta ei seuraa hyvää, vaan ajaudutaan ”noidankehään”, tässä tapauksessa himon ja aviorikoksen kierteeseen. Tämä noidankehä viittaa jatkuvaan tekemiseen (”joka katsoo himoitakseen”), jolla on negatiivinen seuraus, aviorikoksen tekeminen sydämessä. Jeesus haastaa perinteisen opetuksen kuvaamalla aviorikosta tekona, jonka ihminen tekee sisäisesti ennen fyysistä toimintaa: naisen himoitseminen on haureutta. Tässä aviorikoksen asiayhteydessä ”nainen” viittaa erityisesti naimisissa olevaan naiseen. Näin ollen jakeen jatko-osa viittaa mieheen, joka katsoo naista, erityisesti toisen miehen vaimoa, aikomuksenaan harrastaa seksiä tämän kanssa.

Kreikankielinen ilmaisu ”joka katsoo” (ho blepōn) ei viittaa toisen ihmisen kauneuden huomaamiseen, seksuaaliseen kiihottumiseen sinänsä tai miehen ja naisen väliseen luonnolliseen haluun. Kysymys on enemmän tietoisesti jatkuvasta himoitsemisen tilasta kuin hetkellisistä ajatuksista. Jeesus ei myöskään rinnasta kiusausta synnin tekemiseen, vaan puuttuu salassa tapahtuvaan avioliiton rikkomiseen. Jo tässä vaiheessa on selvää, että himoiten katsomisen ulkoista kohdetta ei Vuorisaarnan etiikan mukaan tule pitää vastuullisena, vaikka konkreettista toimintaa koskeva opetus seuraa vasta jakeissa 29–30. Itsekurin puuttuminen johtaa aviorikokseen ”sydämessä”.

Määritellessään aviorikoksen tiukemmin Jeesus osallistuu lainopettajien ja fariseusten väittelyyn vanhurskauden luonteesta. Hän kuitenkin erottuu muista juutalaisista opettajista, jotka pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan, ettei lain kirjaimellisia käskyjä rikottu: sääntöjä lisättiin esimerkiksi rajoittamaan kanssakäymistä naisten kanssa.

Naisen asema avioliitossa näyttäisi korostuvan Jeesuksen julistuksessa taivasten valtakunnasta. Tämä julistus oli poikkeuksellista juutalaisessa kulttuurissa, jossa toisinaan jopa naisen hiuksia pidettiin moraalittomina ja jossa naiset eristettiin erilliselle parvelle synagogissa. Tämä sopii evankeliumien kuvaan Jeesuksesta, jolla oli juutalaiselle opettajalle epätyypillisen välitön ja ei-seksualisoiva suhtautuminen myös kyseenalaisista sosiaalisista taustoista tulevia naisia kohtaan (Mark. 5:25–34; Luuk. 10:38–42; 13:16; Matt. 15:22–28; 28:9–10; Joh. 4:7–42). Jeesus tuo juutalaisen kulttuurin keskelle erilaisen tavan miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen. Tähän sopii Jeesuksen kehotus jakeissa 29–30.

Teksti jatkuu seuraavassa postauksessa.

Teksti perustuu osittain Ristin Voitto -lehdessä (25, 2014, s. 10–11) julkaistuun artikkeliin.

_________________

Tuomas Havukainen valmistelee väitöskirjaa Uuden testamentin eksegetiikan alalta Åbo Akademiin ja vaikuttaa aktiivisesti Keuruun helluntaiseurakunnassa. Tuomas arvostaa suuresti hyvää kahvia.

Kirjallisuutta

Brower, Kent E. ”Jesus and the Lustful Eye: Glancing at Matthew 5:28”. Evangelical Quarterly 76, 291–309. 2004.

France, Richard T. The Gospel of Matthew. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Eerdmans. 2007.

Stassen, Glen H. ”The Fourteen Triads of the Sermon on the Mount (Matthew 5:21–7:12)”. Journal of Biblical Literature 122, 267–308. 2003.

Pelastaako lasten synnyttäminen naiset? (1. Tim. 2:9-15 osa 6)

Paavali onnistuu kirjoittamaan Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisessa luvussa erään koko Uuden testamentin vaikeimmista tekstikohdista. Kokonaisuus huipentuu siihen, että naiset ”pelastuvat lapsensynnyttämisen kautta”. Kuitenkin useimmat Paavalin lukijat kurtistavat tässä kohdassa kulmiaan, sillä yleensä Paavalin kohdalla usko Kristukseen pelastaa, ei esimerkiksi jälkikasvun lukumäärä.

Tämä teksti on kuudes ja viimeinen Ensimmäisen Timoteuskirjeen toista lukua käsittelevästä sarjasta. Muut tekstit ovat luettavissa täältä (1, 2, 3, 4, 5).

Pelastus on pelastus Paavalillakin

Mistä kuitenkin on kyse siinä, että Paavali puhuu pelastumisesta lasten synnyttämisen kautta? Tästä vaikeasta lausumasta olen lukenut todella monta erilaista teoriaa. Ei ole tarpeen pilkata niistä ainuttakaan, koska on vain kunniaksi, jos Raamattua pyrkii aidosti ymmärtämään. Paynen (2009) mukaan kieliopillinen muoto sozo dia ei anna muita tulkinnallisia vaihtoehtoja kuin hengellisen pelastumisen. Toisin sanoen alkukieli ei salli esimerkiksi sellaisia tulkintoja, joissa nainen selviäisi hengissä lapsen synnyttämisestä, vaikka ei menisikään pyytämään ajan tavan mukaan turvallista synnytystä Artemiin temppeliin.

Kielen rakenne ei myöskään salli tulkintaa, jonka mukaan nainen pelastuisi hengellisesti vain jos konkreettisesti synnyttäisi lapsia (tämä jättäisi tietysti pohtimaan, mitä tapahtuisi siinä tapauksessa, jos on lapseton tai sinkku). Se ei myöskään tue ajatusta, jonka mukaan ”lasten synnyttämisen kautta” olisi ymmärrettävä ”lasten synnyttäjänä” ja siten kielikuvana oikean roolinsa hyväksymisestä. Tässä ongelmana on se, että ”pelastuminen” merkitsisi selkeästi jotain muuta kuin muualla Paavalin teksteissä. Nämä tulkintamallit sisältäisivät Paavalille vieraan ajatuksen, että ihminen ei pelastu vain armosta, vaan jotain muutakin pitäisi lisäksi tehdä.

Miten seksiin suhtauduttiin?

Pieni havainto auttaa saamaan kiinni Efeson kristittyjen ajasta ja ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä maailmasta. Ainakin Vestan neitsyet ja Delfoin oraakkelit, jotka olivat merkittävimpiä välittäjiä jumalten maailman ja maallisen valtion ja miesten välillä, pysyttelivät neitsyinä. Naisen neitsyys korreloi siis jollain asteella hengellisen pyhyyden kanssa. Joku vastaava ajatusmaailma oli jollain asteella läsnä myös kristittyjen maailmankuvassa, koska Apt 21:9 mainitsee joukon tyttäriä, jotka kaikki profetoivat ja olivat neitsyitä. Itse asiassa jo hyvin varhaisessa alkukristillisyydessä toisella vuosisadalla monet kristityt omistautuivat uskolleen ja kutsumukselleen nimenomaan selibaatin avulla. Tämä koski sekä miehiä että naisia. Seksuaalisuus suljettiin kutsumuksen ulkopuolelle.

Lopulta gnostilaisiin teksteihin tultaessa muutaman sadan vuoden kuluttua löydämme jo täysin avointa opetusta siitä, kuinka ihmiskunta pelastuu, kun naiset lakkaavat kokonaan synnyttämästä uusia lapsia tänne pahaan materian maailmaan. Pidän todennäköisenä, että harhaopettajat olivat syöttäneet Efeson naisille jotain tämän kaltaista ajatusmaailmaa, ja naiset olivat vajonneet näkyihinsä hyläten kunniallisen arkisen roolinsa kotiensa emäntinä ja lasten synnyttäjinä. Heillä todella saattoi olla ajatus, että pelastuakseen hengellisesti heidän olisi pidättäydyttävä lisääntymisestä. Se ei ole kovinkaan kaukaa haettua, kun muistaa vaikka sen, että neitsyytensä menettämisestä kiinni jäänyt Vestan neitsyt tuomittiin kuolemaan hautaamalla elävältä, ja tätä todistetusti tapahtui myös ensimmäisellä vuosisadalla.

Seksuaalisuuden pelkoa vastaan olisi täysin luontevaa todeta, että nainen ei pelastu jättämällä lisääntymisen väliin. Itse asiassa ilmaisuun ”pelastua lapsen synnyttämisen kautta” saattaa hyvinkin kutoutua sisään täysin looginen jatko luomiselle ja lankeemukselle; siihen kutoutuu sisään lunastus rikkomuksesta! Pelastus ihmiskunnalle nimittäin kuvattiin heti syntiinlankeemuksen jälkeen ”naisen siemenestä”, joka puolestaan oli ensimmäinen ennustus aikanaan ihmiskuntaan syntyvästä Pelastajasta. Tämä ”naisen siemen, joka murskaa käärmeen pään” ei olisi koskaan syntynyt maailmaan ja tuottanut pelastusta, jos naiset eivät olisi sukupolvesta toiseen synnyttäneet uutta elämää ja jatkaneet ihmiskuntaa. Toisin sanoin, nainen voi synnyttää ja harrastaa seksiä aivan kunniallisesti, sillä koko pelastus on tullut maailman juuri tärkeimmän ”lapsensynnyttämisen”, Jeesuksen syntymän, kautta.

Paavali toteaa, että kristittyjen Jumala ei vaadi selibaattia eikä ihannoi naisen neitsyyttä tai lisääntymisen lopettamista. Hänen pelastussuunnitelmaansa kuuluu terve lisääntyminen ja arkinen, kunniallinen, elämä. Tällainen kielikuva toimisi myös erinomaisesti yhteen kirjeen loppupuolella kuvattavien ohjeiden kanssa, kuinka nuorten leskien tulisi mennä uusiin naimisiin, synnyttää lapsia ja elää kunniallisesti ”saatanan seuraamisen” sijaan.

Yhteenveto kaikesta mahdollisesta

Paavali lopettaa opetuksensa muistuttamalla, että hengellinen pelastus rikkomuksesta tuli ihmiskunnalle – myös naisille – sen kautta, että lapsia syntyi ja lopulta syntyi Pelastaja. Ei siis ole tarpeen pysytellä neitsyenä tai selibaatissa pelastuakseen. Toki uskossa pysyminen ja kunniallinen, kristillinen, tapa elää, on oleellista ja toivottavaa. Tällainen opetus istuisi hyvin ensimmäisen vuosisadan hengelliseen ajatusmaailmaan ja kirjeen kokonaisuuteen, jonka mukaan joukko naisia oli jo luopunut arkisesta hyvästä elämästä, johon kuului lasten synnyttäminen.

Loppukaneetiksi todettakoon, että vielä vähemmän kuin saatoimme aavistaa, mitä Koiviston lahkossa opetettiin ja uskottiin, voimme enää varmuudella tietää, mitä Efesossa harhaopettajat opettivat ja mitä naiset olivat uskoneet. Varmuudella voimme kuitenkin sanoa, että Paavali ei missään – missään – tapauksessa kiellä tässä tekstikohdassa naisilta mitään oikeaa ja hyvää seurakuntavirkaa vaan ainoastaan jonkun väärän toimintatavan, oli se sitten epäkunnioittava aviomiehen pomottaminen tai paha kultillinen vääristymä. Paavali ei myöskään anna ymmärtää, että luomisen perusteella naisilta olisi jotain rajoitettu – hän ainoastaan korjaa jotain väärää opetusta, jonka takia naiset olivat alkaneet sekoilla alun alkaenkin.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Mitä Paavalin mukaan luomiskertomus opettaa naisista? (1. Tim. 2:9-15 osa 5)

Tämä on jo viides (!) postaus Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisesta luvusta. Menneet osat löytyvät tästä (osat 1, 2, 3, 4). Olemme porautuneet toisen luvun jakeisiin 9–15, ja käsittelemättä ovat enää jakson kolme viimeistä jaetta. Niissä Paavali linkittää Efeson seurakunnan naisille antamansa ohjeet luomiskertomukseen ja esittää hämmentävältä tuntuvan ajatuksen lasten synnyttämisen kautta pelastumisesta. Sarjani kahdessa viimeisessä osassa pureudutaan näihin jakeisiin. Tämä postaus keskittyy Paavalin luomiskertomuslainaukseen, ja viimeisessä osassa taas pohdin sitä, miten viittaus lasten synnyttämisestä tulisi ymmärtää.

Mitä tiedämme luomiskertomuksesta ja Paavalin suhteesta siihen?

Sarjani aikaisemmissa osissa on jo monta kertaa noussut esille, että Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä Paavali kieltää naisilta/vaimoilta oikeuden komennella miehiään tai kohdella heitä epäkunnioittavasti. Paavali käyttää tästä väärästä vallankäytöstä verbiä authenteo. Käsittelin tuota verbiä erikseen omassa postauksessaan, jossa sen vivahteita avataan tarkemmin, mutta yleisesti ottaen authenteo oli jotain hyvin negatiivista toimintaa, jolle naiset altistivat miehensä. Ensimmäisesä Timoteuskirjeessä Paavali ei siis rajoita yleisesti naisten mahdollisuutta toimia, vaan puuttuu yksittäiseen väärään käytökseen – mikä sopii Paavalin laajempaa tasavertaisuutta painottavaan linjaan.

Ensimmäinen Timoteuskirje ei ole ainoa kohta, jossa Paavali käsittelee miehiä ja naisia suhteessa luomiseen ja luomisjärjestykseen. Ensiksikin Paavalin mukaan luominen itsessään ei sisällä ajatusta, jonka mukaan nainen ei saisi tehdä jotain vain siksi, että on nainen. Luomisessa kuvataan tilanne, jossa mies ja nainen saivat tehtävän johtaa luomakuntaa yhdessä. Paavalilla oli asiasta ilmeisesti vahva mielipide, koska hän julisti jo kristityn opettajan ja kirjoittajan uransa alkuvaiheessa ensimmäisessä kirjeessään, ettei Kristuksessa ole enää miestä ja naista (Gal. 3:28).

Paavali teki myös huolellisesti selväksi kirjeessään Korinttilaisille, että vaikka nainen tuli alussa miehestä, nyt jokainen mies tulee naisen kautta – ja kaikki tulee Jumalasta (osat 1, 2, 3). Paavalin mielestä luomiseen sinänsä ei näyttäisi sisältyneen mitään, mikä olisi vaikuttanut miesten ja naisten roolijakoon jommankumman sukupuolen palvelurooleja rajoittavasti. Pikemminkin tilanne oli Paavalin mielestä päinvastoin: vaikka nainen ensin miehestä, nyt mies oli naisen kautta – eli sukupuolten suhteessa vallitsi niin sanotusti tasapeli.

Miksi Paavali puhuu luomisesta?

Timoteuskirjettä lukiessa saattaa kuitenkin miettiä, onko Paavalin ajatteluun tullut uusi suunta, jossa Aadamin luominen ennen Eevaa olisi signaali siitä, että nainen ei saa johtaa seurakunnassa? Jakeita 13 ja 14 ei kuitenkaan tule irrottaa koko tekstipätkästä, jonka tarkoituksena ei ole kieltää naisilta johtamisrooleja vaan väärä, itse otettu vallankäyttö suhteessa miehiin.

Kaikesta seuraa, että on oikein Ensimmäisen Timoteuskirjeen luomisviittauksen kohdalla kysyä sitä, että kun tekstissä on kyse väärän vallankäytön korjaamisesta, niin miksi Paavali ottaa esiin Aadamin ja Eevan? Voinemme olla varsin varmoja, että kyseessä on kannanotto johonkin, jonka Efeson seurakunnan jäsenet tiesivät ja jota käytettiin syynä naisten väärälle toiminnalle. Tähän viittaisi myös se, että Paavali ei käy läpi koko luomiskertomusta kokonaisuudessaan, vaan poimii siitä hajanaisia elementtejä.

Käsitellessään luomiskertomusta Paavali nostaa siitä esiin seuraavat asiat:
1. Ensiksi luotiin Adam, sitten Eeva
2. eikä Aadam joutunut petetyksi vaan Eeva petettiin perin pohjin (hyvin vahva ilmaisu huijatuksi tulemisesta) ja lankesi rikkomukseen.
3. Nainen kuitenkin pelastuu synnyttämisen kautta
4. jos he (monikkomuoto palaa takaisin eli siirrytään puhumaan Efeson naisista) pysyvät uskossa ja rakkaudessa.

Miksi ottaa esiin Aadam, Eeva ja synnyttämisen kautta pelastuminen?

Tätä Paavalin esittämää luomiskertomusta lukiessa on tärkeä painottaa sitä, että lasten synnyttämisen kautta pelastuminen on oleellinen osa Paavalin perustelua. Tästä kohdasta nimittäin usein esitetään tulkintoja, joiden mukaan Paavali haluaa painottaa Eevan eli naisen suurempaa alttiutta joutua petetyksi ja langeta. Perustelu olisi siis, että ”kuten jo luomiskertomus osoittaa, naiset lankeavat helpommin”. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon kohtaa lasten synnyttämisestä ja pelastumisesta, mikä kuitenkin on olennainen osa Paavalin kokonaisajatusta. Toisin sanoen tulkintamalli, jossa ajatellaan, että nainen olisi Eevan petetyksi tulemisen takia olemuksellisesti kyvytön hyvään johtamiseen, ei ota huomioon koko argumenttia, eikä se näin ollen ole uskottava selitys kohdalle. Niinpä perusteltua onkin ajatella, että Paavali ajaa tässä takaa jotain sellaista ajatuskokonaisuutta, jonka efesolaiset tiesivät ja jonka me joudumme valitettavasti kokoamaan vihjeistä ja palasista.

Allegoria vai suora korjaus paikallisten tuntemaan väärään luomiskertomukseen?

Yksi tulkintamalli tälle kohdalle on olettaa, että Paavali käyttää luomiskertomusta allegoriana. Joidenkin tutkijoiden mukaan Paavali vertaa Adamin ja Eevan suhdetta seurakunnan kokeneiden miesopettajien ja kokemattomien naisten suhteeseen: naiset ovat nykyisessä tilassaan kuin Aadamin jälkeen luotu Eeva, jonka olisi ensin opittava, ettei tulisi petetyksi. Tämä on mielestäni varsin hyvä vaihtoehto ymmärtää allegoria, jos kyse on allegoriasta. Allegorian uskottavuutta kuitenkin heikentää se, että Paavali taatusti hyvin tiesi, että Jumala vaati alkuperäisessä luomiskertomuksessa Eevan yhtä lailla tilille lankeemuksesta kuin Aadaminkin. Alkuperäisessä luomiskertomuksessa ei ole ajatusta, jonka perusteella Eevalta olisi puuttunut tietoa ja hän olisi ollut syyntakeeton. Alkuperäinen luomiskertomus eroaa myös Aadamin allegorisen roolin kohdalla. Paavalin tekstissä Aadamin aktiivista osuutta lankeemuksen ei mainita laisinkaan, kun taas alkuperäinen luomiskertomus antaa ymmärtää syyllisyyden kuuluvan myös langenneelle Aadamille.

Tämän kaiken valossa vaikuttaisi siltä, että jos Paavali pyrkii rakentamaan allegorian luomisesta, hän tekee sen alkuperäistä luomiskertomusta ja siinä esitettyä vastuunjakoa pahasti vääristellen. Alkuperäisessä versiossa molemmat söivät hedelmästä, molemmat rikkoivat käskyä tietoisesti ja molemmat saivat kannettavakseen henkilökohtaiset seuraamukset. Jos luominen ja syntiinlankeemus luetaan vain tästä Paavalin referaatista käsin, ei olisi yllättävää, jos ihmiskuva muuttuu helposti naisvihamieliseksi. Jos sen sijaan luomiskertomus ja syntiinlankeemus luetaan kokonaisuutena Vanhasta testamentista ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, tulee kertomuksesta selvästi ilmi sekä naisen että miehen syyllisyys.

Koska Paavali oli oppinut juutalainen, hän varmasti tiesi alkuperäisen luomiskertomuksen ja sen opetuksen molempien sukupuolien osallisuudesta lankeemukseen. Samoin on perusteltua ajatella, että Paavali ottaa Ensimmäisen Timoteuskirjeen referaatissaan kantaa joihinkin luomista ja lankeemusta koskeviin kohtiin, joita vääristeltiin Efeson seurakunnassa. Niinpä jakeet 13 ja 14 eivät olekaan allegoriaa tai luomiskertomuksen uudelleenkirjoittamista vaan Paavalin yritys korjata väärinymmärrettyä luomis- ja lankeemuskertomusta. Paavali mainitsee jo Ensimmäisen Timoteuskirjeen alussa harhaopettajat, jotka käyttävät yhtenä aseenaan ”taruja” (mythos), ja todennäköisesti Efesossa käsitys luomisesta ja lankeemuksesta oli vääristynyt yhdeksi taruksi.

Itse taivun vahvasti sen kannalle, ettei Paavalilla ole tarvetta käyttää luomiskertomusta allegoriana sinänsä, vaan että hän joutuu puuttumaan Efeson seurakunnan keskuudessa kierrelleeseen väärään versioon luomisen luonteesta. Asiaan näyttää Paavalin tekstin perusteella kuuluneen kolme elementtiä: 1) kysymys siitä, kumpi oli ensin, 2) kysymys siitä, oliko Eevan toiminta ensimmäisenä lankeavana ihmisenä hienoa edellä käymistä ja valaistumista vai jotain ihan muuta, sekä 3) kysymys siitä, edesauttaako lasten synnyttämättä jättäminen naisen hengellistä pelastumista.

Itse asiassa Paavalin kielikuva siitä, että Eeva tuli perin pohjin puijatuksi, vaikuttaisi Paavalille ominaiselta viiltävältä ja jopa pilkalliselta kritiikiltä. Jos joku luuli, että Eevan temppu Aadamia kohtaan oli fiksu juttu ja sen perusteella naiset ovat fiksumpia ja voisivat jatkossakin opettaa ja hallita miehiä hengellisissä asioissa, niin paljon nöyryyttävämmin ei enää voisi moista virhekuvaa oikaista.

Mihin Efeson naiset oikein uskoivat?

Haluan tässä kohden palata ensimmäisessä tekstissäni käyttämääni vertaukseen Koivuniemen lahkosta, joka toimii tälläkin hetkellä Espoossa. Jos harhaopetus pääsee jossain yhteisössä niskan päälle, eivät ulkopuoliset osaa aavistaakaan, mihin kaikkeen liikkeen seinien sisällä uskotaan. Mekään emme voi enää tietää, mihin harhaopettajat olivat saaneet Efeson seurakunnan jotkut naiset uskomaan, ja mitä he olivat saaneet heidät tekemään. Authenteo-verbin ja alkuperäisestä hiukan eroavan luomisreferaatin käyttö antaa kuitenkin vahvoja viitteitä siitä, että naisilla oli jokin kultillinen harha sukupuolensa roolista seurakunnan kokoontumisissa.

Pidän todennäköisenä sitä, että naisten toiminta oli vielä pahempaa kuin ainoastaan miesten pomottamista. He olivat pienen pätemisen sijaan pikemminkin omineet itselleen jonkun hengellisesti korkeamman roolin miessukupuolen yli. Tätä teesiä tukee vielä se, että ensimmäisellä vuosisadalla naiset toimivat monissa antiikin uskonnollisissa seremonioissa jumalallisina välittäjinä miesten ja tuonpuoleisen välillä. Kyse ei siis ollut tavallisesta yhteiskunnallisesta vallasta vaan hengellisestä välittäjän virasta, jolle nykyinen vastine voisi olla vaikka profetointi, unissasaarnaaminen tai meediona oleminen.

Tällainen vallan foorumi ei juolahda edes mieleen nykyaikana, kun naissukupuolella ei katsota tällaista asemaa enää olevan. Helluntailaisessa skenessä asia saattaa olla helpompaa hahmottaa, koska monilla lienee kokemusta profeetoista, jotka haluavat sanoa, missä kaappi ”Jumalan heille ilmoittaman tahdon mukaan” seisoo. Tällaiset ihmiset saattavat hyvinkin keskeyttää vaikka kenen opettajan puheet kokiessaan saavansa akuutin sanan Herralta ja käyttää hyvinkin suurta epävirallista ja itse otettua valtaa seurakunnassa.

Ensimmäisen vuosisadan uskonnollisesta käyttäytymisestä voimme täysin varmasti sanoa, että yleisessä sen ajan uskonnollisuudessa naiset nähtiin sukupuolensa perusteella legitiimeiksi jumalten viestien välittäjiksi. Tämä naisten erityisasema on kenties erityisesti korostunut Efesossa, joka oli Artemiin palvonnan keskus. Efesossa miehet menivät mielellään Artemiin temppeliin saamaan hengellisiä neuvoja (ja vähän muutakin) siellä palvelevilta naisilta. Tämä välittäjyyden hakeminen oli varsin lähellä niitä asioita, joita myös esimerkiksi Korinttissa tehtiin Isiksen temppelissä.

Summa summarum

Paavali ei referoi luomiskertomusta ja lankeemusta ja sovituksen saapumista kattavasti, vaan hän poimii siitä ne elementit, jotka Efesossa oli joillekin naisille opetettu pahasti väärin. Paavali alleviivaa, ettei Eevaa luotu ensin ja ettei Eevan toiminta ollut hienoa valaistumista, vaan häntä puijattiin perin pohjin, ja se johti rikkomukseen eikä mihinkään kehuttavaan asiaan. Kuitenkin Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun argumentaatio huipentuu viittaukseen siitä, että nainen pelastuu lastensynnyttämisen kautta. Mitä Paavali tarkoittaa tällä lähes käsittämättömällä viittauksella? Koska aihe vaatii vielä oman pienen syväsukelluksensa, käsittelen sitä seuraavassa postauksessa eli sarjan viimeisessä osassa.

_________________

Sirkku Hoikkala on yhden miehen vaimo ja yhden tyttären äiti. Hänellä on ylemmät tutkinnot sekä teologiasta että matkailuliiketoiminnasta. Omalla vapaa-ajallaan hän suorittaa (varsin) pikkuhiljaa muinaiskreikan ja teologian jatko-opintoja Åbo Akademissa ja ohjaa tanssiliikuntaa.

Tieni naispappeuden vastustajasta naispastoriksi

Olen kasvanut luterilaisessa kirkossa ja teini-ikäisenä kuulin lähinnä naispappeutta vastustavaa opetusta. Vilpittömänä teininä imin kaiken kuulemani, ja ajatteluni muotoutui pitkälti esikuvieni ajattelun mukaiseksi. Kirkossa oli naispappeja, ja vaikka en muista yhtäkään dramaattista en-voi-ottaa-ehtoollista-naispapilta -välikohtausta, ihmiset vaan tuntuivat ajattelevan, että miehet ovat parempia johtajia kuin naiset ja näin Jumala on asian tarkoittanut.

Lukioikäisenä siirryin kirkosta helluntaiseurakunnan jäseneksi, ja lukion jälkeen aloitin opinnot Isossa Kirjassa. Siellä mielipiteet monipuolistuivat ja ilmapiiri oli niin sanotusti naismyönteinen. Itseäni vaivasi kuitenkin ristiriita käytännön ja Raamatun tekstien välillä. Kaikki Raamatun selitykset eivät tuntuneet uskottavilta, mutta samalla käytännössä näin, että monet naiset palvelivat Jumalaa menestyksellisesti. Kukaan ei voinut esimerkiksi kiistää sitä panosta, jota naisilla oli ollut lähetystyössä. Lähetteinä naiset olivat kuulemani mukaan perustaneet seurakuntia ja tehneet kaikenlaisia seurakunnan kaitsimiseen liittyneitä tehtäviä. Eivät kai Jumala palvelevat naiset syntiä tehneet?! Jotenkin naisten toiminta Jumalan valtakunnan hyväksi piti osata selittää. Kuulemani selitys naisista Jumalan b-vaihtoehtona (Jumala valitsi tehtävään naisen, koska ykkösvaihtoehtona ollut mies ei suostunut tottelemaan Jumalaa) ei ollut kovinkaan uskottava. En minä ainakaan halunnut olla Jumalan ihan-ookoo-toiseksi-paras-vaihtoehto.

Kannan muotoilua uudelleen

Opiskelujen aikana kantani naisasiaan muotoutui uudelleen. Ajattelin, että naiset voivat kyllä tehdä kaikkea seurakunnassa, mutta vanhimmistotyöskentely on parempi jättää miesten käsiin. Ylin johto pitää olla miesten käsissä. Kantaani vaikutti eniten se kulttuurinen ilmapiiri ja länsimainen traditio, jossa olin kasvanut. Kulttuurisesti miehiä on pidetty parempina johtajina, ja minäkin ajattelin, että naisilla on sellaisia ominaisuuksia, mitkä eivät seurakunnan johtamiseen sovi.

Suoritettuani kandiopinnot loppuun minua pyydettiin nuorisotyöhön helluntaiseurakuntaan. En ollut kuvitellut päätyväni seurakuntatyöhön, mutta koin asian Jumalan johdatuksena. Aloitin työt puoliaikaisena nuorisotyöntekijänä/ nuorisopastorina. Tein töitä sataprosenttisesti ja olin onnellinen. Oli huikeaa käyttää omia lahjojaan seurakunnan hyväksi. Koin olevani osa Jumalan suurta suunnitelmaa.

Työnkuvaani kuului myös vanhimmistotyöskentelyyn osallistuminen. Työntekijöiden osallistaminen vanhimmistotyöskentelyyn on enemmän kuin loogista, koska vanhimmistossa käsitellään usein asioita, joita työntekijät käytännössä hoitavat. Seurakunnassa, jossa toimin, pastoripalaverissa valmisteltiin vanhimmistossa käsiteltävät asiat, eli ilman vanhimmiston kokouksiin osallistumistakin olisin ollut mukana käsittelemässä vanhimmistotason asioita. Sinänsä malli on raamatullinen, sillä Uudessa testamentissa vanhimman ja paimenen/ pastorin rooli on käytännössä sama. Naistyöntekijöitä ei kuitenkaan varsinaisesti nimetty vanhimmiksi, vaikka naiset olivatkin palavereissa ja päätöksenteossa mukana.

Lopullinen muutos

Kantani naiskysymykseen muotoutui lopullisesti osallistuessani vanhimmiston kokouksiin. Siellä viimeistäänkin murtui käsitys naisista olemuksellisesti heikompina tai vaativiin tehtäviin kykenemättöminä. Vanhimmistotyöskentely ja johtaminen ylipäätään ovat haasteellisia tehtäviä. Huomasin kuitenkin, ettei vanhimmistossa tullut mitään niin vaikeaa vastaan, mitä pastorit eivät joutuisi kohtaamaan itse seurakuntatyössä. Mielestäni vanhimman ja pastorin välille tehty ero (”naiset voivat toimia pastoreina, mutta eivät vanhimpina”) on epäloogista ajattelua ja epälooginen käytäntö. Sekä vanhimmat, että pastorit joutuvat linjaamaan asioita, tekemään päätöksiä, johtamaan ihmisiä, julistamaan sanaa ja ohjaamaan seurakuntaa. Käytännössä on useinkin järkevää miettiä, kuka tekee seurakunnassa mitäkin, ja vastuuta voidaan jakaa eri tavoin vanhimpien ja pastorien tai muiden työntekijöiden kesken. En kuitenkaan löydä mitään raamatullista tai käytännön perustetta sille, millä tavalla vanhimman tehtävä olisi hengellisempi tai vastuullisempi kuin pastorin.

Oikeastaan näiden käytännön kokemusten myötä aloin tutkia tarkemmin myös ongelmallisina pidettyjä raamatunkohtia, ja hyvien Raamatun tutkijoiden avulla huomasin, ettei Raamattu rajoita naisten toimintaa. Kutsumus on määräävämpi tekijä kuin sukupuoli. Sana oli linjassa omien kokemusteni kanssa. Samana päivänä, kun kastoin ensimmäistä kertaa, eräs henkilö koki, että hänen pitäisi sanoa minulle seuraavat sanat, vaikkakaan hän ei tiennyt mihin ne liittyivät: "Sinä olet arvollinen."

_________________

Pilvikki "Pilkku" Viitanen on ex-nuorisopastori ja teologian maisteri, joka opiskelee tällä hetkellä johtamisen psykologiaa ja kulttuurihistoriaa Lapin yliopistossa Rovaniemellä.