Sivut

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Blogihaastattelussa Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan johtaja Kari Kähäri

”Monessa tilanteessa olen havainnut, miten erilaista viisautta naisilla on.”

Tällä hetkellä Suomen Helluntaiherätyksessä keskustellaan aktiivisesti naisten asemasta ja roolista seurakunnassa. Lokakuun alussa järjestetyillä työntekijöiden ja vanhimmiston jäsenten Syyspäivillä perjantai oli omistettua aiheelle teemalla ”Seurakunta miesten ja naisten palveluyhteisönä” (voit tutustua paikanpäällä olleen Markuksen ansiokkaisiin postauksiin keskusteluista tästä ja tästä).

Vaikka naisten rooli seurakunnassa vaikuttaakin tällä hetkellä olevan nimenomaan helluntaiherätyksen ajankohtainen puheenaihe, niin naisten palvelemisesta on varmasti puhuttu myös muissa kirkkokunnissa. Niinpä blogimme päätti kääntää katseensa hetkeksi Vapaakirkkoon, josta haastateltavaksi suostui Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan seurakunnanjohtaja Kari Kähäri.

1.   Esittelisitkö lyhyesti itseäsi ja kertoisit, että miten sinusta on tullut pastori?

Olen Kari Kähäri, 59-vuotias Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva pastori jo vuodesta 1981. Ensimmäinen pastorin paikkani oli Valkeakosken Vapaaseurakunta, toisena työskentelin Porissa 16,5 vuotta ja Tampereella olen toiminut vuoden 2002 elokuusta lähtien.
Uskoontultuani 15-vuotiaana koin melko pian kutsua hengelliseen työhön ja se on johtanut minut paimenen sauvan haltijaksi.

2. Selasin tätä haastattelua varten Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan nettisivuja ja huomasin, että teillä on sekä työntekijöinä että vanhimmiston jäseninä naisia! Miten teillä suhtaudutaan naisiin seurakunnassa, voivatko he toimia kaikissa seurakunnan palvelutehtävissä?

Periaatteessa meillä Vapaakirkossa on ollut kautta seurakunnan historian naisia vanhimmistossa, joskin on saattanut olla myös välivaiheita, joissa tämä asetelma on kokenut myös jonkinasteista vastustusta. Aina toki on seurakunnassa jäseniä, jotka eivät naisten vanhimmistossa toimimista henkilökohtaisesti kannata.



Meillä Tampereen Vapaaseurakunnassa viime vuosina kaikki vanhimmiston jäsenet ovat mm. siunanneet ja jakaneet ehtoollista. Ehtoollisen jakamisessa olemme muutenkin ilokseni kokeneet aika vahvan vapautumisen siinä suhteessa, ketkä sitä voivat jakaa. Meillä ehtoollinen jaetaan kolmessa pisteessä ja jakamassa on ollut myös nuoria sekä uskoontulleita maahanmuuttajia. 

Vapaakirkossa on ehkä noin 10 vuotta ollut mahdollisuus naisilla saada Vapaakirkon myöntämä pastorin valtakirja (koulutuksen perusteella). Se oikeuttaa heidät toimimaan missä tahansa seurakunnallisessa tehtävässä. Lisäksi Vapaakirkossa on olemassa työntekijävaltakirja, joka eroaa pastorin valtakirjasta vain oikeastaan siinä, että pastoreilla on ainoastaan vihkimisoikeus. Seurakunnat kuitenkin paikkakuntakohtaisesti ratkaisevat sen, ketkä palvelevat missäkin tehtävissä.

3. Mitä mielestäsi Raamattu sanoo naisten asemasta ja roolista seurakunnassa?

Olin pitkään hyvin vahvasti vastaan naisten pastorin valtakirjan saamista ja vanhimmistossa toimimista. Samalla kuitenkin olin paljon toiminut erilaisten naistyöntekijöiden kanssa kirkossamme. Olin tämän kysymyksen kanssa kuitenkin avoin siinä mielessä, että Jumala voi muuttaa käsitystäni niin halutessaan.  Sitten koin, miten Pyhä Henki puhutteli sen kautta, miten puhun seurakunnalle. En voinut ajatellakaan puhuvani vain miehille ja kun Raamatun tekstissä luki ”miehet”. Jostain kumman syystä lähes aina minun piti lisätä siihen naiset, enkä kokenut toimivani siinä epäraamatullisesti, pikemminkin päinvastoin! Toisin sanoen että olisin ollut tässä mielessä johdonmukainen tuota raamatullisuuslinjaa seuratakseni, niin minun olisi pitänyt puhua vain miehille. Se ei kuitenkaan tuntunut luontevalta ja omalta. Tätä kautta koin Jumalan avartaneen ajatukseni ja mielipiteeni suhteessa naisen asemaan seurakunnassa. Samalla, kun näin sanon, kannatan toki vahvaa isyyden ja äitiyden merkitystä.

4. Entä onko naisten palvelun tilanne samanlainen kaikissa Suomen vapaakirkkoseurakunnissa? Ja jos teillä on seurakuntien toiminnassa mukana ns. komplementaristisesti ajattelevia (eli kaikki palvelutehtävät eivät ole tarkoitettu naisille), niin miten tästä naisten palvelusta ei ole teillä tullut suurta kiistaa?

Koko Suomen mittakaavassa kirkossamme on paikallisia eroja, jotka jossain määrin vaikuttavat suhtautuiseen toisiin seurakuntiin.

Naisten asemasta seurakunnassa on käyty kädenvääntöä kyllä vuosien varrella - ja ajoittain kipeästikin. Kun pastorin valtakirjan myöntämisestä naisille tehtiin päätös Vapaakirkon vuosikokouksessa, edelsi sitä hyvin vahva keskustelu ja kirjoittelu lehdessämme. Kun tuo päätös oli tehty, niin vähän aikaa oli kyräilyä ja arvostelua, mutta melko pian kuitenkin tilanne rauhoittui. Tässä suhteessa on mielestäni hyvä, että annetaan tilaa ajatella molemmilla tavoilla ilman, että siitä tehdään jakokysymystä.

5. Palataan vielä teidän seurakuntanne vanhimmistoon ja siellä oleviin naisiin.
Meillä helluntaiherätyksessä kuulee välillä sellaista argumenttia, että koska nainen on ”heikompi astia” eikä miehen tavoin kestä johtajuuteen kuuluvaa vastuuta ja kovien päätösten tekemistä, naisen ei tulisi kuulua vanhimmistoon. Onko teillä ilmennyt ongelmia siitä, että osa vanhimmistonne jäsenistä on naisia?

Eipä juuri. Ainahan on ongelmia, mutta niitä on sekä miesten että naisten kanssa. Ongelmia on tullut lähinnä siinä, että jotkut eivät ole liittyneet seurakuntaamme siitä syystä, että vanhimmistossamme on ollut naisia. Toisaalta tässäkin asiassa on ollut päinvastaista suuntausta.

On hyvä tunnustaa, että on olemassa sekä viisaita että heikkoja miehiä ja naisia. Joskus jotkut naiset kestävät paremmin johtajuuteen liittyviä paineita kuin mitä toiset miehet.

6. Entä ajatteletko, että siinä on jotain lisäarvoa seurakunnan toimintaan, että palvelemassa ja johtamassa on sekä miehiä että naisia?

Monessa tilanteessa olen havainnut, miten erilaista viisautta naisilla on. Kyllähän me monet aviomiehet sen tiedämme: missä olisimmekaan, ellei Jumala olisi antanut viisasta vaimoa!

7. Kun nyt vedimme sinut vähän kuin mukaan tähän helluntailaisen naisten palvelemisesta käytävään keskusteluun tai ainakin jonnekin sen reunalle, niin miten ohjeistaisit naisten asemaa ja roolia seurakunnassa pohtivaa helluntaiherätystä?

Kyllä se viisaus teidän keskuudestanne löytyy – antakoon Jumala sen.


KOMMENTOI TEKSTIÄ FACEBOOK-SIVUILLAMME TÄSTÄ LINKISTÄ

________________


Haastattelijana oli Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti