Nainen vaietkoon seurakunnassa (1. Kor. 14:34–35), osa 1

Kun puhutaan Paavalin näkemyksestä naisten asemasta seurakunnissa, yksi tärkeimmistä raamatunteksteistä on 1. Kor. 14:34–35. Siinä naisten käsketään vaieta seurakunnissa ja olla alamaiset. Kyseinen teksti tunnetaan kuitenkin varsin vaikeatulkintaisena. Aiheesta käydään kiivasta keskustelua, joten on järkevää esitellä ja arvioida eri tulkintatapoja. Viimein meille jää kysymys, mitä jakeiden varaan voi ja tulee rakentaa, kun kyse on naisten palvelutehtävästä seurakunnassa.

Tekstin alkuperäisen merkityksen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös jakeiden kulttuuri- aika- ja paikkakuntasidonnaisiin seikkoihin. Taustalla on pitkälti kysymys siitä, voiko jakeiden vaikenemiskieltoa yleistää ja pitää ajattomana, normatiivisena käskynä? Toisin sanottuna, ulottuuko jakeiden ehdottomalta vaikuttava puhekielto kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina, myös meidän aikanamme?

Sarjan ensimmäisessä tekstissä katsomme itse tekstiä ja käsittelemme niin sanottua ”kirjaimellista” tulkintaa. Toisessa osassa esitän kaksi vaihtoehtoista tekstin tulkintatapaa, jotka ovat suosiossa tutkijoiden parissa. Sarjan viimeiset osat käsittelen ns. interpolaationhypoteesia, jonka mukaan teksti ei ole alkujaan peräisin Paavalin kynästä, vaan on jonkun muun tekemä, myöhäisempi lisäys.

1. Kor. 14:34–35 teksti ja sen merkitys

34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Kappaleessa näyttää olevan vain yksi selkeä huolenaihe: ”naiset olkoot vaiti seurakunnan kokouksissa”. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa eri muodossa: ”heidän ei ole sallittua puhua” ja ”on häpeällistä naisen puhua seurakunnassa”.[1]

αἱ γυναῖκες, hai gynaikes (”naiset”, mon. määr.) sekä ἐν ταῖς ἐκκλησίαις, en tais ekklesiais (”seurakunnissa”) perusteella kirjoittaja viittaa todennäköisimmin kaikkiin naisiin kaikissa seurakunnissa. Viittaus ei ole vain tiettyihin naisiin tai pelkästään ”vaimoihin” Korintin seurakunnassa.[2]

Käsky σιγάτωσαν, sigatosan (”olkoon vaiti”) ja perustelu οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ou gar epitrepetai autais lalein (”sillä heidän ei ole sallittua puhua”) ovat sävyltään absoluuttisia ja autoritäärisiä: ”naiset älkööt puhuko seurakunnissa, piste”[3]. Vaikka tällainen ”perustelematon” naisten puhumista koskeva totaalikielto onkin tavatonta nykyisessä läntisessä maailmassa, se ei kuitenkaan haasta oman aikansa vallalla olevaa kulttuurillista käytäntöä millään tavalla.[4] Kehotus vastaa lukijoiden kulttuurillista käsitystä siitä, miten naisten tulee käyttäytyä julkisella paikalla, joten sisältö olisi lähtökohtaisesti otettu vastaan varsin hyväksyvästi, eikä sitä olisi ollut tarvetta sen enempää perustella.[5]

ἀλλ’ ὑποτασσέσθωσαν, all’ hypotassesthosan (”vaan olkoon alistuneet”) saattaa olla yleinen viittaus naisen asemaan suhteessa miehiin seurakunnassa,[6] naisen alamaisuuteen omaan aviomieheensä nähden tai näihin molempiin. 1. Kor 14 kontekstissa kuitenkin puhutaan seurakuntajärjestyksestä, joten ensimmäistä vaihtoehtoa voi pitää todennäköisimpänä.[7] Joka tapauksessa sanonta paljastaa kirjoittajan käsityksen naisten asemasta, joka sopii kulttuurillisesti kyseiselle aikakaudelle.

καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει, kathos kai ho nomos legei (”kuten laki sanoo”). Viittaus ”lakiin” on erikoinen, sillä se ei lainkaan muistuta Paavalin tapaa puhua laista muualla. Juutalainen laki ei muutenkaan sano mitään jakeiden 34–35 kaltaista. Kyseessä ei todennäköisesti ole viittaus kohtaan 1. Moos. 3:16, kuten jotkut ovat esittäneet,[8] sillä 1. Moos. 3:16 ei käsittele tarkalleen ottaen samaa asiaa, eli naisen vaikenemisesta seurakunnassa.[9] Jotkut toiset ovat ehdottaneet että tässä ”lailla” saatetaan viitata johonkin rabbiiniseen traditioon. Siinä tapauksessa samankaltainen viittaus ”lakiin” löytyisi myös Josefukselta (C. Ap. 2.200‒201).

Jakeen 35 εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν•, ei de ti mathein thelousin, en oiko tous idious andras eperotatosan(”vaan jos he tahtovat oppia jotain, kysykööt miehiltään kotona”) osoittaa, että kiellon motiivina ei kuitenkaan ole halu evätä naisten mahdollisuuksia oppia. Toisaalta kehotus pyytää selitystä – kotonaan ja omalta aviomieheltään – alleviivaa sitä, että naiset eivät saa lainkaan puhua seurakunnan kokouksessa. Kyseessä näyttäisi siis olevan totaalinen kielto, joka pätee kaikenlaiseen puheeseen.

αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ., aiskhron gar estin gynaiki lalein en ekklesia (”sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnassa”) korostaa vielä kiellon syytä: kyseinen toiminta on ”häpeällistä”. Tämä heijastelee jälleen kerran sen ajan kulttuurillisia normeja ja kirjoittajan huolenaihetta.[10]

Kirjaimellinen lukutapa: Paavalin ehdoton kielto – ”naiset, nyt turpa kiinni seurakunnassa!”

Tekstin 1. Kor. 14:34–35 kirjaimellinen lukutapa eli jakeiden tulkitseminen ”yksinkertaisimmassa merkityksessä” on historiallisesti yleisin ja kirkkohistoriallisesti vaikutusvaltaisin tulkintatapa.[11] Tämän tulkintatavan mukaan Paavali on huolissaan joidenkin naisten ”häpeällisestä” käytöksestä ja kieltää siksi naisilta kaikenlaisen puhumisen seurakunnan kokoontumisissa, ainakin Korintin seurakunnassa, ellei jopa kaikissa seurakunnissa (tässä kohtaa tulkitsijat ovat erimielisiä, ja raamatunkäännöksetkin eroavat toisistaan siinä, liittävätkö ne jakeen 33b ”niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa” edeltävään kappaleeseen vai jakeiden 34–35 yhteyteen).

Vaikka tämän ”kirjaimellisen” tulkintatavan vahvuus onkin siinä, että se noudattaa tekstin luonnollisinta lukutapaa, ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset: tämä tulkinta aiheuttaa nimittäin selvän ristiriidan Paavalin omien ajatusten välillä, jopa saman kirjeen sisällä! Tiedämme,

(a) Paavalin hyväksyvän naisten profetoinnin, kun heidän päänsä vain on ”peitettynä” (11:2–16),
(b) Paavalin ajattelevan, että ”kaikilla” on jotakin sanallista jaettavaa seurakunnan kokouksessa (14:26),
(c) että ”kaikki” saattavat profetoida (14:24,31),
(d) että Paavali soisi ”kaikkien” puhuvan kielillä (14: 4, 5, 18, 23, vrt. 27) ja
(e) että Paavali kehottaa tavoittelemaan profetian lahjaa ja olla lopettamasta kielillä puhumista (14:39).[12] 

Jos siis 14:34–35 on tulkittava ”niin kuin siinä selvästi sanotaan”, Paavali on selvästi ristiriidassa muiden opetustensa kanssa, erityisesti Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. Kun tähän lisätään muut Paavalin tekstit, jotka puoltavat naisten julkista puhumista seurakunnissa, ristiriita on sietämätön.

Raamatuntulkinnan sisäisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaan, kirjaimellista lukutapaa ei siis voida pitää uskottavana. Naisten rukoileminen ja profetointi oli tavallista Korintin seurakunnassa, eikä naisten osallistuminen seurakunnan kokoontumisiin puhumalla tunnu muutenkaan olevan Paavalille mikään ongelma, päinvastoin.

Pyhä yksinkertaisuus → Pyhä Johdonmukaisuus

Kirjaimellisen selitystavan ongelmallisuuden vuoksi 1. Kor. 14:34–35 kieltoa ei voida ainakaan sellaisenaan soveltaa nykykeskusteluun naisten palvelutehtävistä. Tekstin kirjaimellisen lukutavan yhdistäminen omana aikanamme käytävään keskusteluun naisten palvelutehtävistä seurakunnissa voi saada aika hupaisia piirteitä. Löytyyköhän mistään sellaista seurakuntayhteisöä, joka oikeasti noudattaa tätä kieltoa vaimentaen naiset täysin seurakunnan kokoontumisissa? Ainakin niiden, jotka vannovat ”kirjaimellisen” tai ”yksinkertaisen” lukutavan nimeen, tulisi johdonmukaisesti noudattaa kieltoa ja soveltaa sitä naisten kaikenlaiseen puheeseen seurakunnassa. Joko näitä jakeita on itse noudatettava, tai sitten niitä ei pidä käyttää ”Raamattuhan selvästi sanoo” -tyyppisenä lyömäaseena naisten palvelemista vastaan seurakunnissa. Kun kerran kieltoa koetaan tarvetta pehmentää käytännössä, ehkä kannattaa tarkastella myös kilpailevia selitystapoja. Näihin menemme sarjan seuraavissa osissa.

_________________

Tuomas Harri on Keuruun helluntaiseurakunnan johtava pastori, käyrätorvensoittaja ja teologian maisteri. Tuomas suhtautuu teologiaan ja käytännön seurakuntatyöhön yhtä suurella intohimolla kuin musiikkiin ja taiteeseenkin. Hän unelmoi avoimutta ja kaikenlaista ihmisyyttä vaalivasta seurakunnasta sekä teologian jatko-opinnoista.

Viitteet

[1] Fee 1987, 705; Bilezikian 2006, 110‒111. Antiikin ihmisille oli tyypillistä, että asia toistetaan peräti kolme kertaa: näin alleviivattiin sen tärkeyttä, täyteyttä ja auktoriteettia. Tämä on myös muualta UT:stakin tuttu tapa (Vrt. Payne 2009, 218.)

[2] Ks. Fee 1987, 796; Payne, 2009, 261.

[3] Payne 2009, 219; Vrt. Payne 2009, 218‒219; Bilezikian 2006, 111. Vrt. myös Chrysostom (Hom. In ep. ad. 1. Cor. 37.1), jonka mukaan Paavali tässä suorastaan ”ompelee heidän suunsa umpeen...” (teoksessa Payne 2009, 219).

[4] Kreikkalaisessa julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua, ja siksi naisten julkinen profetointi seurakunnassa varmasti olisikin häirinnyt monia (Ks. Payne 2009, 217‒218; Ks. myös Dunn 2009, 813; Collins 1999, 521‒522).

[5] Vtrt. Payne 2009, 217‒219; Talbert 2002, 114‒145.

[6] Esim. Morris 1985, 197‒198.

[7] Fee 1987, 707; Ks. Morris 1985, 197‒198.

[8] Näin esim. Orr & Walther (1976, 312).

[9] Fee 1987, 707.

[10] Ks. Dunn 2009, 812‒3; Fitzmyer 2008, 532; Collins 1999, 522.

[11] Payne (2009, 219) huomauttaa, että noin kahteen tuhanteen vuoteen yhdelläkään kommentaattorilla ei ole ollut tarvetta selittää jakeita missään muussa kuin sen ”kirjaimellisessa” merkityksessä.

[12] Vrt. Perustelut teoksissa Bilezikian 2006, 111; Payne 2009, 219, Ehrman 2005, 183‒184; 2006, 94, ja Talbert 2002, 115, Parker 2008, 276; DeConick 2011, 72

Lähdeluettelo tulee viimeisen osan yhteyteen