Blogi naisten asemasta – eivätkö uskovaiset jo muutenkin riitele tarpeeksi?

Naisten asema ja johtajuusroolit seurakunnassa on yksi herätysliikkeemme tämänhetkisistä mielipiteitä jakavista aiheista, ja tiesimme sohaisevamme muurahaispesää alkamalla puhua miesten ja naisten yhteisestä, tasavertaisesta johtajuudesta. Tämänkin blogimme kanssa olemme jo onnistuneet sekä ihastuttamaan että vihastuttamaan nettikeskustelijoita, mitä tosin ounastelimme jo blogia suunniteltaessa.

Koska blogimme aihe herättää tunteita, osa saamastamme palautteesta on pohtinut sitä, oliko tällainen kontroversiaali blogi ylipäätänsä järkevää perustaa. Eikö meidän kannattaisi pikemminkin keskittyä rakentamaan kuin hajottamaan, miksi ottaa puheeksi aihetta, joka saa aikaa ristiriitoja ja voisimmeko tällaisen ”kehällisen” aiheen sijaan mieluummin keskittyä evankeliointiin tai muuhun kristinuskon ytimeen? Kysymykset ovat olleet hyviä, mutta niistä huolimatta silti ajattelemme, että miesten ja naisten yhteisestä johtajuudesta on tarpeen puhua ainakin kolmesta syystä.

1. ”Panepa omalle kohalle”-periaate

Provosoivasti sanottuna jokaiselle ihmiselle on ominaista nähdä kehällisinä ne asiat, jotka eivät kosketa häntä tai eivät ole hänelle tärkeitä. On siis varmasti totta, että mikäli satut olemaan 50-vuotias vanhimmistoveli, kysymys naisten naisten johtajuudesta seurakunnassa ei koske sinua omakohtaisesti ja on sinun näkökulmastasi varmasti kehällinen. Mutta jos taas satuit syntymään tytöksi ja olet nyt 25-vuotias seurakuntatyöstä unelmoiva nainen, koskee naisten johtajuus hyvin kokonaisvaltaisesti omaa tulevaisuuttasi ja kysymystä siitä on hiukan vaikeampi pitää täysin kehällisenä.

Kysymys naisten johtajuudesta on eri tavalla keskeinen 50-vuotiaalle vanhimmistoveljelle ja parikymppiselle naiselle.

Totta kai naisten asema seurakunnassa on vaikkapa Kristuksen jumaluuteen verrattuna ihan täydellisen kehällistä, mutta en silti ajattele, että se on riittävä peruste vaieta aiheesta. ”Panepa omalle kohalle” on lausahdus, jota terävänäköinen mummuni joskus käytti niissä tilanteissa, joissa olisi toivonut jonkin kommentin lausujan eläytyneen ennen suun avaamista arvostelun kohteena olleen ihmisen asemaan. Olisi kenties totta, että mikäli emme koskaan ottaisi puheeksi mitään ristiriitoja aiheuttavaa aihetta, helluntaiherätys saattaisi säilyä tyynempänä. Mutta millainen seurakuntakoti on herätysliike, jossa pitää vaieta vaikeista aiheista? Ja jos hetkeksi astut esimerkin kuvitteellisen 25-vuotiaan kutsua kantavan naisen kenkiin, niin eikö hän mielestäsi ansaitsisi tulevaisuutta herätysliikkeessä, joka on halukas edes keskustelemaan hänen asemastaan?

2. Hyvä Raamatun tulkinta on tärkeää

Vaikka ajattelemme, että hyvässä yhteisössä voidaan puhua avoimesti ja että sen jokainen jäsen ansaitsee mahdollisuuden tulla kuulluksi, niin emme argumentoi yhteisen johtajuuden puolesta siksi, että naisille ei tulisi paha mieli. Kuten Markus viime perjantaina postauksessa sanoi, niin kysymys naisten johtajuudesta on ennen kaikkea kysymys Raamatun tulkinnasta. Olemme sitä mieltä, että sukupuolien tasapuolista johtajuutta kannattava malli on hyvä tapa tulkita Raamattua, ja tässä blogissa perustelemme tulkintatapaamme. Emme siis kirjoita blogia haastaaksemme riitaa tai edes saadaksemme naiset johonkin tiettyyn tehtävään, vaan motiivimme on pyrkiä ymmärtämään Raamattua.

3. Yhteys ei vaadi täydellistä yksimielisyyttä

Olen jo joitakin vuosia johtanut seurakunnassani soluksi kutsuttua nuorten naisten pienryhmää, johon kuuluu kymmenisen hiukan yli 20-vuotiasta nuorta naista. Kun nämä soluni tytöt olivat vielä lukiolaisia, ajattelin eräällä solukerralla turvallisessa ympäristössä kasvattaa heitä kohtaamaan moniarvoista maailmaa, ja yhden totuuden sijaan esittelin muutaman näkökulman illan aiheeseen. Opetukseni loputtua katselin tyttöjä jännittyneenä ja kysyin, miltä lähestymistapani oli tuntunut ja että haluaisivatko tytöt sanoa siitä jotain. Yksi soluni tytöistä loi minuun hyvin samantapaisen katseen, kuin teini-ikäisten ylihuolehtivat vanhemmat lapsiltaan saavat, ja tokaisi: ”Anna kuule, me ollaan koulussa totuttu siihen, että asioista on monta näkemystä”.

Ajattelen muutamassa kohtaa, että uskovaisilla olisi muusta yhteiskunnasta paljon opittavaa, ja yksi suurimmista opettelemisen tarpeista mielestäni liittyy keskustelukulttuuriin. Me uskovaiset olemme usein hyviä kertomaan omasta totuudestamme niin sopivalla kuin sopimattomallakin hetkellä, mutta verrattain huonompia aidosti kuuntelemaan toisenlaisia mielipiteitä. Lisäksi meille ihmisille tuntuu olevan melkein luontaista suhtautua eri mieltä olevaan ihmiseen lähes kuin viholliseen – siitäkin huolimatta, että ihmissuhteissa ja yhteisöissä voi olla yhteyttä silloinkin, kun läheskään kaikista asioista ei olla samaa mieltä. Joistakin asioista, kuin vaikka Kristuksen Jumaluudesta, on vaikea olla kauhean montaa mieltä, mutta aivan kaikki asiat eivät ole samalla tasolla.

Soluni tytöt ovat yhteisten vuosiemme aikana opettaneet minulle paljon muutakin, mutta yhtenä havaintona olen useasti miettinyt, että tämä -90-luvulla syntynyt sukupolvi tuntuu meitä aikaisempia paremmin kykenevän keskustelemaan, kuuntelemaan ja elämään moniarvoisessa yhteiskunnassa – ja vieläpä niin, että he silti pitävät kiinni omasta maailmankuvastaan. Jotain tällaista haluamme tässä blogissa tehdä, sillä tulevaisuudessa haluan elää sellaisessa helluntailiikkeessä, jossa asioista on mahdollista keskustella, niitä saa pohtia ja kyseenalaistaa eikä erilaisia mielipiteitä tarvitse niihin perehtymättä tyrmätä vain niiden erilaisuuden vuoksi.

Blogimme tarkoitus ei siis ole lietsoa riitaa tai hajaannusta vaan esittää kutsu keskusteluun tavoista lukea ja tulkita Raamattua. Ja vaikka blogin lähtökohta onkin esittää, että yhteinen johtajuus on mielestämme perustelluin tapa lukea Raamattua, haluamme olla avoimia muillekin tulkintatavoille ja toivomme blogin kirjoittamisen olevan prosessi, joka johtaa meitä kohti niinkin suurta tavoitetta kuin totuutta.

_________________

Anna Lehmuskoski on teologian ja (jos Herra suo, niin pian) yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seurakunta-aktiivinen helluntailainen nainen.